Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää maalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää maalla. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Aivan niin, mitä tapahtu Hokkasen Timolle?

No siitä ei tietoa, mitä tapahtui Timolle, mutta meille on sattunut ja tapahtunut monenlaista. Josko hieman kuulumisia, kun edelliskerrasta kulunut taas tovi.

Hienoissa kevätkeleissä havaitsimme olevan myös omat huonot puolensa. Molempiin "jarrutusanturoihin" tuli kunnon palkeenkielet, joiden parantelu otti oman aikansa. Kävellessä ei koirasta millään tapaa huomannut, mutta intoutuessaan teki kovasti kipiää ja suusta pääsi kunnon "auuuuu". Ei kiva. Sisähalleissa käytiin harkiten ja hyödynnettiin pihalla olevaa puhdasta lunta.

Tottis/toko rintamalla näyttäisi suunta olevan oikeanlainen. Toko-treenejä taas herätelty henkiin ja käyty ottamassa vähintäänkin paikallamakuuta ja -istumista, jonka treenaaminen on "hieman hankalaa" yksin kotioloissa. Ruusulantien hallilla on vielä omat juttunsa (ne hajut), jotka tuovat lisähaastetta. Mutta oikein hyvää häiriötreeniä.

"Hubailuharrastuksessamme" rally-tokossa ollaan käyty lauantaisin. Tosin nyt talvella vähän harvemmin, mutta siitä huolimatta rohkenimme eilen tokaan kisaamme. Tuloksena 96p/100p! Tällä pistemäärällä oltiin omassa ALO-ryhmässämmme (niitä oli kaksi) neljänsiä ja alojen kokonaiskisassa taisi sijoitus olla 8/40 (tai jotain sen suuntaista). Lisäksi Keltsi oli tuomari Suvi Ruuhosen suosikki, eikä se ollut aprillipila. No on se omistajankin mielestä aika ihuna. ;) Kolme yksittäistä pistettä meni talutinvirheestä ja neljäs kyltin koskemisesta.

Kaikesta huolimatta hienointa se, että kevät tekee pikkuhiljaa tuloaan, vaikka takatalvi välillä yrittääkin yllättää. Jokseenkin malttamattomana odottelemme sitä, että lumet lähtevät. "So many things, so little time", vai mitensesanontanytolikaan? Monenlaista juttua on mielessä, mutta niistä sitten aikanaan.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Lämpö nousee, otsaa kuumottaa. Mikä juttu?


Lauantaina ehdittiin käydä rally-tokoilemassa (broileripyöryköillä ON todistetusti kummallinen vaikutus kuullunymmärtämiseen ja nahoissa kestämiseen ;) ja lenkillä, kunnes Se Iski. Kunnon kulkutauti. Plääh. Keltsi on ihmeissään, miksei me tehdä mitään muuta kuin pakolliset (hevoset ja tallityöt eivät armoa anna). Onneksi tuo touhottaa omiaan pihalla ja käy välillä sisällä tarkastamassa, olenko tallessa sekä lipaisemassa nenästä.

Sunnuntaina oli Oscar-gaala ja myös airikset pitivät omansa vuosikokouksen yhteydessä. Energetics-koiria paikalla edusti Kepo-Ari, eikä lainkaan suotta.

Keltsi pokkasi tilaisuudessa seuraavat palkinnot:

- Vuoden 2011 MEJÄ-airis I-palkinto
- Vuoden 2011 Monitoimiairis I-palkinto
- Vuoden 2011 Agilityairis III-palkinto 

Lisäksi terveiset kertovat meidän saaneen harrastuspistekisassa ?-sijan, josta palkintoa airislusikka.  Harmi, kun se iki-ihana airispatsas vaihtoi tänä vuonna kotia. ;)

Iso kiitos kuuluu kasvattaja-Katsulle tästä mahtikoirasta, jonka kanssa on kiva tehdä ja touhuta. Mutta lisäksi myös koko E-tiimille, erityisesti Erikalle (agility) ja Jormalle (canicross), jotka ovat toimineet vuoden 2011 aikana Keltsin lainaohjaajina.

Eikä pöllömpi edustus kaikinensa Energetics-koirilta, kun palkittujen joukossa olivat myös:

- Riemu (E. Active Joy) Agilityairis I,  Monitoimiairis II ja MEJÄ-airis II
- Rytmi (E. Crossfire) BH-koe
- Toivo (E. Devil-May-Care) Harrastuspistekisa
- Wolke (Wolke von Erikson) BH-koe

Laskettakoon E-koiriin siis myös Wolke, joka on Erikan & Katsun "heräteostos" Saksasta ja Keltsin siskopuoli. Hienoa koko E-joukkue! Palkintoja olisi tosin tainnut tulla enemmänkin, jos Aidan ja Hipan tulokset eivät olisi unohtuneet ilmoittaa...

Nyt yritetään hoitaa itsemme kuntoon, että päästään taas palaamaan normaaliin arkeen. Tämä sairastaminen EI sovi minulle. Säyhtee vaikenee, mutta toivottavasti vain hetkeksi.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Valokuvia

Vanhan valokuvakansion 
mä löysin yllättäin
sen jo luulin hukanneeni...

Muutamia syksyisiä kuvia.

nenähommissa kotipellolla


revittelyä kaverikoira Antin kera









Ja meillä kaikilla oli niiiiin muuuukaavaa :)


kuvat © Margit Haukka

lauantai 24. joulukuuta 2011

Rentouttavaa Joulua ja Onnekasta Vuotta 2012!


"Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika".

Rentouttavaa Joulua ja Onnekasta Vuotta 2012!

Vuosi 2011 alkaa olla pian pulkassa. Monenlaista on taas matkan varrella sattunut ja tapahtunut. Edessä uusi vuosi ja uudet kujeet. Sitä ennen ladataan vähän akkuja, joskin varmasti myös treenaillaan.

PS. saatiinhan se valkea jouluaatto sittenkin :)

tiistai 18. lokakuuta 2011

Ma tahtoo veivaa veivaa

♪♪♪ Ma tahtoo veivaa veivaa.
Se tahtoo veivaa veivaa.
Han tahtoo veivaa veivaa.
Me tahtoo veivaa veivaa.
He tahtoo veivaa veivaa.
Te tahtoo veivaa veivaa ♪♪♪


Tottistelemassa Hurttiksella. Mukana geimeissä Partaset, Margit, Tuula ja mie. Sekä Mikke coachina. Kaikki veivas niin prkleesti. Jopa niin, että neitokakadua muistuttavat kiljahdukset raikuivat hallissa. ;) Ekassa setissä seuraamista + jääviä, joissa hyvänä häiriönä Valto-roto. Ilmoittautumisessa meni hetkellisesti epävarmaksi, kun Valto kulki takaa aivan pyrstöä hipoen ohi. Muutoin "nou problemos". Sorruin vaan tekemään vähän turhaa pitkää seuruukaaviota (hyi hyi). Jäävät aika kivoja. Seisomisessa menty eteenpäin ja ainoat virheet olivat ohjaajan virheitä. Niinpä tietysti. Tokassa setissä tehtiin vähän erilaista eli esineilmaisuja. Hyviä vinkkejä tulikin tukku, joiden avulla työstää asiaa kotona eteenpäin. Treenivuoron päätteeksi piipahdettiin vielä hallissa noutokapulan kera. Se kapula on nii-in rakas ja mä olen ihan suotta pitänyt sitä "turhan pyhänä kapistuksena". 

Ai niin, käytiinhän me sunnuntaina myös peltojäljellä Antin & Margitin kera. Pitkää suoraa ja pientä kaarrosta. Olin tyytyväinen. Vielä, kun sais ne esineet kuosiin niin avot. No nytpä on taasen lisäeväitä siihenkin ja pitkä talvi edessä treenailla.

Jälkitreffien jälkeen kaivettiin autosta myös Taavi-herra ja lähdettiin viidestään metsään. Olihan vauhtia & vaaratilanteita, kun kolme karvanaamaa veti tärrirallia. Antti & Keltsi etunenässä, mutta kyllä Taavikin intoutui. Lääniä olisi ollut hehtaaritolkulla, mutta mikähän ihme siinä oli, että sitä tärrien kyykkyjuoksukisaa piti toteuttaa juuri siinä parhaalla suppismättäällä. Emännät karjahtelivat komentoja niin, että kaikki metsänpedot kaikkosivat varmasti takavasemmalle. Itse asiassa meno oli sellaista, että välillä oli jo pakko laittaa silmät kiinni, kun touhua seurasi. Huhhuh. Meille on muutenkin tullut jonkunlainen "suppisriippuvuus". Metsälenkit suuntautuvat parhaille apajille, johon sienituristit eivät löydä ja onhan sieltä jokunen litra niitä tullut kannettua kotiinkin.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Oisko käynyt vahinko, oisko päässyt käymään niin

Ei onneksi, vaikka mielessä kävi. Jostain selittämättömästä syystä tämä hallikausi on käynnistynyt tottiksen saralla ihan eri meiningillä. Tottis ei ole koskaan aiemmin tuntunut tältä. Ei minusta ja sen myötä ei varmasti koirastakaan. Tekemisessä on nyt tyystin toinen meininki. Lähtee takuulla minusta itsestäni, mutta karvainen kaveri on juonessa täysillä mukana ja tekee täydellä sydämellä. Intoa täys kuin ilmapallo. Pari settiä veivattiin taasen hallilla. Ekassa seuraamista ja jääviä. Seuraamisessa vire oli tosi kiva ja jäävät olivat nopeita. Seisomisessa on menty aimo harppaus eteenpäin. Toka setti oli huonompi, jossa otettiin hyppyä. Innokkuus kääntyi kurittomuuden puolelle, mutta vapaana seuruuttaminen palautti takaisin ruotuun ja lopulta onneksi saatiin onnistuminen. Näitä palasia työstetty kotiläksynä.

Me on löydetty uusi hubailulaji lauantaiaamupäivien ratoksi - Rallytoko. Aksahan on ollut se supermukava juttu, mutta itse niin onneton ohjaajana. Tää tuntuu enemmän omalta ja mukavaa vaihtelua. Tällä viikolla tosin ei päästä, kun lauantaille osui kennelpiirin järjestämä TOKO-koulutus, jota Korrin Pekka & Riitta tulee vetämään. Ei tullut haettua koirapaikkaa, mutta oppiihan tuota myös katselemalla ja kuulemalla.
Hirvijahti on kovassa vauhdissa. Vielä ei ole Nenän apua tarvittu. Onneksi, koska aina sitä toivoo onnistuneita kaatoja, mutta niitä vahinkojakin tahtoo vaan sattua.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

No mä kävelin, pellon reunaa pitkin. Joskus nauroin, joskus taasen itkin.

Peltojälkipainotteinen viikonloppu. Lauantaina Käkelässä peltojälkipäivässä, jossa Suomen Kirsin  oli valvovana silmänä. Porukkaa oli paljon (kymmenkunta), joten mitään megapitkiä jälkiä emme kellekkään talloneet. Sen verta matkaa, että Kirsi näki, missä kunkin kohdalla mennään. Keli oli melko haastava, kun navakka sivutuuli puhalsi pellolla. Jokainen ajoi kaksi jälkeä. Keltsin eka jälki oli noin 200 askelta ja yksi ysikympin kulma. Ei ollut parasta jäljestystä, mutta ei tarvinut myöskään silmiä päästään hävetä. Kulma oli huono. Jäljen alku taasen megahyvä. Ja itse sain kiitosta koiran ohjaajana eli jotain siis vissiin alkaa luupäähänkin tarttua. Toka jälki oli vain 75-80 askelta., jolla vaadittiin vieläkin tarkempaa työskentelyä. Se oli hyvä. Kannatti taas kykkiä päivä pellolla, kun sai rutkasti lisäeväitä takataskuun ja urakka voi jatkua. Sunnuntaiehtoona ajettiin vielä yksi noin 150 askeleen jälki pellolla, jonka päälle kunnon rallattelulenkki Antin & Margitin seurassa. Kunnon vauhtikaksikko, jota saa varoa, ettei huomaa itsekin olevansa mudassa selällään. ;)

Sunnuntaina käytiin treffaamassa Penu-karhua. Olen jo pitkään halunnut käyttää Keltsin konekarhulla, kun johonkin kohtuullisen matkan päähän tulee. Erämessuilla vakiovieras, mutta jotenkin ympäristö siellä "epänormaali", kiitos kovan vilinän ja vilskeen. Nyt Penu oli tavattavissa  Valkeakoskella, jonne innostuivat lähtemään myös Riemu, Rymy ja Koodi. Testipaikka oli iso, rauhaisa nurmikenttä metsän siimeksessä. Koira piti kytkeä pitkään liinaan ja lähestyä kentän laitaa muina miehinä. Koira sai aikaa nuuhkutella, kun matkalla oli mm. karhun verellä tehty jälki sekä jätöksiä. Suojelupiilon takaa Penua kohti ja liina tipahti kädestä, kun koira rekisteröi Penun. Tämän jälkeen ohjaaja siirtyi suojelupiilon taakse näkymättömiin. Hajut olivat mielenkiintoisia. Penun nähdessään se pysähtyi ja jäykistyi, mutta lähti kohti. Ensin kuului kurkusta vaimea murina, sitten irtosi kumea haukku. Mun koira, joka ei normisti puhua pukahda. Piti karhuun hajuraon, mutta siinä se seistä nökötti, tuijotti ja haukkui. Kunnes haukku vaimeni ja muut asiat alkoivat kiinnostaa enemmän. Kurkin piilon takaa ja näin karvakuonon nuuhkuttelemassa pientarella sen näköisenä, josko tuonne metsään menisi, kun sieltä kuuluu mielenkiintoisia ääniä (naapuritalon koira haukkui). Se oli siinä. Diplomia ei irronnut, kun ei riittävän pitkää haukkuakaan. Karhua käyttänyt mies sanoi mielenkiinnon lopahtaneen ikäänkuin Keltsi olisi tajunnut, ettei se ole oikea. Jotenkin niin keltsimäistä. Kysyi vielä, mitä riistaa tuo haukkuu. Kerroin, ettei mitään, koska ei se edes ylipäätään hauku. Naurahtaen tuumasi, että varmasti ilmaisee, jos metsässä on oikea nalle. Toivotaan niin. Olipa hauska kokemus. Ja jännä oli huomata myös se, ettei kokeneet metsästyskoirat olleet juuri airentaaleja rohkeampia. Tosin eipä tässä asiassa "hullunrohkeus" olekaan toivottavaa. Aamulla oli joku pitbulli ampunut suoraan karhun kuonoon kiinni. Sai hylsyn, koska olisi käytännössä ollut kuollut.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Ja elokuu, ei meitä täältä löydä yksikään, vedä verhot eteen ja jää tänne pimeään, ollaan kuin ilmaa

Bloggailija on laiskotellut...

MEJÄ-kausi 2011 on päättynyt. Kymen piirin taso oli tänä vuonna kova, joten 47 ka:lla ei ollut asiaa PM:iin. Kauden saldoon (VOI1/48p, VOI2/34p, VOI2/36p, VOI1/46p, VOI1/46p, VOI2/43p ja VOI1/46p) olen kuitenkin "hukkahutilointeja lukuunottamatta" tyytyväinen, joskin mietin toisaalta kuumeisesti sitä, millä strategialla viimeisten, puuttuvien pisteiden kimppuun käydään kaudella 2012. Ja näin PM-viikonloppuna iloitsen myös siitä, että: Jonna & Erkki, Lasse & Seita, Heidi & Keijo ja Päivi & Kessu ovat pitämässä Länkkäreiden lippua korkealla Elimäellä - Hyvä meidän seura! :)

VAHI-kokeessa käytiin yrittämässä sitä puuttuvaa VAHI1-tulosta. Ei saatu. Kaikki meni loistavasti reiluun puoleen matkaan jälkeä, kunnes metsään oli ilmestynyt metsuri raivaussahan kera ja hänen autonsa. Jokainen voi päätellä, mitä siinä vaiheessa tapahtui. Eikun uutta putkeen. Harmi vaan, kun VAHI-kokeita ei juuri ole tarjolla. Ensi vuodeksi toivottavasti astuu voimaan sääntömuutos, joka piti tulla jo tälle kaudelle ja sen vuoksi kokeita ei piireissä anottu. Sääntömuutos tarkoittaisi, että koetta ei tarvitse anoa enää, vaan riittää, kun hommaa maaston ja tuomarin (vrt. LUME-kokeet). Siinä tapauksessa puuttuvan tuloksen metsästykseen lähdetään heti keväällä.

Agility-tulos saatiin partasuiden rotumestaruuksista - Kiitos siitä Erikalle! Ekalta aksaradalta tuli hylsy, kun ihan yllättäen iski puomikammo. Ja keinu oli toosi paha. Hyppärillä tilanne korjaantui. Kepeiltä tuli virhepisteitä ja yksi rima tippui, mutta lopputuloksena 15 ja hyväksytty tulos. Ja vieläpä alle ihanneajan. Keltsin menoa seuratessa tulee mieleen Ville-eläkehepo. Sivusta katsottuna näyttää lönköttelyltä, mutta pitkät jalat hämäävät ja vauhtia piisaa. Tyytyväinen oltava, kun edellinen treenikerta oli kesäleirillä ja sitä edeltävä taisi olla 5kk sitten kisoissa. Ihan kivasti. Josko me yritettäisi nyt treenata edes kerta kuussa niin voisi hyvillä mielin suunnitella esimerkiksi ensi kesän E-joukkueeseen menoa agirodussa. ;)

Peltojälki on ihan parasta näin syksyllä. Kuivat, aurinkoiset syyskelit ja sato korjattu talteen, joten lääniä on niin paljon kuin vain viitsii jälkeä tallata. Treeniseuraakin on ollut mukavasti, kiitos Tuulan, Margitin ja Marinan. Porukalla on aina kivempaa. Jälkien pituutta olen kasvattanut pikkuhiljaa, nyt mennään jossain noin 300-400 askeleen tietämissä ja kulmia vaihtelevasti, yleensä 2-4 kpl. Esineitä en ole jäljelle sotkenut, koska niissä on omat haasteensa. Ekalla suoralla on intoa usein turhan paljon, mutta rauhoittuu nopeasti. Kuulmien yhdistäminen jälkeen on ollut pelkästään positiivinen asia, koska skarppaa ja tarkentaa työskentelyään, kun vaikeustaso kasvaa.

Esineruutua on treenailtu jälkitreenien yhteydessä. Lähimetsästä löytyi kunnon satumetsä, jossa näkyvyys hyvä. Viimeksi oli syvä (reilu 50m), mutta kapeampi (ehkä 20-25m) kaistale. Esineitä jätin kolme, kaksi takakulmiin ja kolmas niistä kymmenisen metriä lähemmäksi, keskilinjalle. Merkkasin esineiden paikat puuhun, että näen, mitä niiden kanssa touhutaan. Motivaatio ruutuun oli hyvä ja nenäkin tuntui toimivan. Nappasi kengän (keskeltä), mutta lähtikin takalinjaa kohti. What the....? Meinasi ohjaaja kiihtyä nollasta sataan sekunnissa, kunnes näki syyn oudolle toiminnalle. Hirmuinen pissihätä iski kesken kaiken ja oli pakko syöksyä puskan taa. Ja kengän kanssa sinne ei luonnollisesti voinut mennä, vaan se piti laskea mättään päälle huilimaan siksi aikaa ja napata matkaan vasta paluumatkalla... Just.

Tässäpä näitä elokuisia kuulumisia tiivistettynä. Kesä alkaa vaihtua syksyyn ja monta mielenkiintoista juttua on ohjelmassa. Viikon päästä tulee kaivettua veripullot pakastimesta, kun kelpieporukka saapuu Säyhteelle treenailemaan. Syyskuun lopulla käydään morjestamassa konekarhu-Penua. Ja lokakuun eka viikonloppu olisi tarkoitus pyörähtää näytelmissä. Maanantain tottisvuorokin alkaa pian uusin kujein.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Päivänsäteenä pienenä silmiisi kurkistan, herätän sinut unestasi ja onnea toivotan

Keltsi-karvakuono täyttää tänään 3-vuotta. Miten ihmeessä aika menee näin äkkiä? Onnea rakkaalle karvakuonolle! Kotijoukot kiittävät nöyränä yhteisistä vuosista ja toivovat niitä olevan edessäpäin vielä hirmuinen määrä.


(Keltsi 11 vkoa päivä tai kaksi meille muuttamisen jälkeen)


sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Näin kulutan aikaa

Hemmetin flunssa. En voi muuta sanoa. Viikko on kärvistelty, eikä tule kunnolla päälle, mutta paras terä kuitenkin poissa. Eipä ole jaksanut treeneihin lähteä. Kiitos myös pitkään jatkuneen pakkasjakson, karvakuono alkaa olla tikittävä aikapommi. Mm. kahden vuoden tauon jälkeen modisti isännän lempikengän uuteen uskoon (toim. huom. mitäs jätti eteisen lattialle ;).

Viime sunnuntaina oli Orimattilan kennelkerhon vuosikokous, jonka yhteydessä palkittiin vuoden koirat. Saldona valiopalkinto sekä MEJÄ II -palkinto, mikä oli hieno juttu. Seurassa on paljon hyviä koiria ja voiton vei ansaituisti jälleen kerran Lettu-labbis, joka oli 2010 SM 4.
Lista parhaista

Pakkaskausi taitaa olla onnellisesti takana. Ihanaa. Ehkä tämä elo tästä nousuun taas lähtee. Vakaa uskomus ainakin, kun kävin jo ostamassa 200 kpl pyykkipoikia tulevaa jälkikautta silmällä pitäen.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

sitä samaa

Pitkät lenkit lumisissa talvimaisemissa ovat olleet tämän talven parasta antia. Välillä kavereiden kanssa, välillä kaksistaan. Kickspark-kelkka on hakusessa, että päästäisiin nauttimaan myös vauhdinhurmasta keväthangilla. On me toki tehty töitä tottiksenkin saralla, mutta vailla valtaisia paineita. Sitä samaa seuraamista hinkattu, ja toki muutakin, mutta ihan erillisenä.

Miken tottikset onneksi jatkuvat säännöllisesti, ja valoisampaa aikaa kohti tässä mennään. Kevättä odotellaan jo innolla. Tähänkin vuoteen liittyy monenlaisia suunnitelmia sekä tavoitteita, aika näyttää, mitkä niistä toteutuvat...

Mielenkiintoisia treenejä tarjolla. Niistä lukkoonlyötyjä ainakin jo Marko Vuorenmaan (toko) sekä  Sari Niirasen (tottis) semmat, mutta paljon muutakin mielenkiintoista tarjolla. Niistä tuonnempana. Kaikkeen osallistutaan, mihin vaan suinkin ehditään.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

maailmassa monta, ihmeellistä asiaa...

Tänään törmättiin niistä yhteen. Oltiin lenkillä jäällä ja lähestymässä jo rantaa, kun Keltsi sai vainun "jostain". Läksi jäljestämään kaislikkoon. Vilkaisin lumeen ja ehdin rekisteröidä "Hetkinen, tässähän on kummallisia jälkiä... Ihan kuin majavan". Sillä samaisella hetkellä alkoi haukku raikaamaan kaislikon takaa rantatömpäreeltä. Menin lähemmäksi ja eikös sillä ollut joku otus haukussa. Ensimmäinen ajatus oli "Supi?". Tajusin, että eipä ole supi ei. Seuraavaksi veikkasin saukkoa, mutta sitten näinkin jo lättänän hännän. Majava! Keltsi oli rekisteröinyt otuksen jäljet, jäljestänyt sen, pysäyttänyt ja jäänyt vartioimaan. Kiersi tiivistä rinkiä ympärillä, louskutti ja tökkäsi välillä peräpäähän (se ei ainakaan pure). Mutta tuumaakaan ei saanut tyyppi liikkua, siitä piti huolen...

Keltsillä on selvästi sitä verta, mitä esi-isien suonissa virtasi jo 1800-luvulla. Huima tyyppi, joka jaksaa yllättää minut kerta toisensa jälkeen, mitä ihmeellisemmissä tilanteissa. :)

tiistai 5. lokakuuta 2010

oikeilla jäljillä part II

Sunnuntaina lähdössä lenkille, kun puhelin pirahti ja pyyntö tuli tiettyyn tienristeykseen koiran sekä jälkivermeiden kanssa. Tällä kertaa "ihan vain varmuuden vuoksi". Tehtiin työtä käskettyä. Perillä treffipaikassa odotti tieto, että tarinalla on tällä kertaa "happy end". Hirvi oli saanut osuman pellolla, mutta laaki ollut niin hyvä, että toikkaroinut läheiseen koivikkoon ja kupsahtanut sinne. Päätin kuitenkin käyttää tilaisuuden hyväksi ja mennä verijälkeä pitkin kaadolle. Näkeehän Keltsi ainakin sen, että jäljen päässä voi olla muutakin kuin vanha, tylsä hirvensorkka. Koivikossa vauhtia ihan törkeästi, kun lähestyttiin jälkeä. Ilmavainulla otti sen nenäänsä jo kaukaa. Loikki kuin aropupu risujen yli, mutta jäljelle päästiin. Matka ei ollut kovinkaan pitkä, mikä mentiin, mutta suunnitelma onnistui. Kaadolle verijälkeä pitkin, missä mullikka pötkötti. Sen kohtaaminen oli jännää. Keltsi näytti siltä kuin olisi miettinyt "Tuon verisen sorkan olen tavannut monet kerrat, mutta mikä ihme on tuo harmaa möhkäle sen jatkona...?". Sitä piti kovasti mittailla eri kulmista, vähän pöristä ja joku kumea haukahduskin kuultiin.

Tottista tahkottu Orimattilassa ahkerasti sekä vaihtelevalla menestyksellä. Ihan niitä samoja juttuja kuin tähänkin asti. Uutena se, että on alettu hyödyntämään lelupalkkaa. Vire noussut entisestään, mutta myös uudenlaiset haasteet tulleet sen myötä. Niiden kimppuun käytävä pala palalta. Taas on itsellä eniten opittavaa, miten sitä osaa ohjata koiraansa oikeaan suuntaan.

Menneenä viikonloppuna karvakuonot kisalivat mestaruudesta Saksanmaalla. Kisan kulkua oli mielenkiintoista seurata netin välityksellä, vaikka tulospalvelu toimi kovin hitaasti. Meillä peukut pystyssä isäpappa-Othellon puolesta, jonka lopullinen sijoitus oli 6. (A92 - B92 - C88 = 272p.). Hieno parannus viime vuoteen, jolloin jossakin kahdenkymmenen tietämillä. Toivottavasti jo ensi syksynä pääsisi ihan paikan päälle kisoja seuraamaan!

lauantai 25. syyskuuta 2010

Päivän pähkinä: hukkA vai hukkU

Lazy saturday. Tai niihän se PITI olla, kunnes kohtalo pisti sormensa peliin. Oltiin Keltsin kanssa kodalla suppissatoa katsastamassa, kun puhelin soi ja pyydettiin pakkaamaan autoon koira sekä jälkivermeet. Hirvi on "saanut siipeensä", mutta ei sen tarkempaa tietoa.

Joskus puoli kahdentoista aikaan startattiin metsään. Jälkihommia harrastava passimies oli ystävällisesti etsinyt veripisaran ja merkannut sen. Hirvi (sonni) oli näköhavaintojen mukaan painellut kovaa vauhtia ohi, ei näkyviä vammoja. Keltsi lähti määrätietoisesti matkaan paikasta, missä veripisara oli. Muutama sata metriä kuljettiin isossa metsässä vanhaa ajo-uran pohjaa. Sen jälkeen koira kääntyi itsevarmana vasemmalle kohti ison lammen rantaa. Metsä muuttui soiseksi kaislikoksi, missä näkyikin selvä kulku-ura. Sinne tuo koiruus meidät johdatti. Meni veteen kylkiä myöten, haisteli taipuneita kaisloja molemmin puolin ja tähyili lammelle. Uimaan olisi tehnyt kovasti mieli. Niissä kaisloissa näinkin sitten viimeisen selvän veripisaran. Ja jäljet loppui siihen kuin seinään. Yritin tarjota Keltsille, josko mentäisiin vasemmalle tai oikealle, mutta ei, aina palasi siihen samaan kohtaan rantaveteen. Ja katsoi "Hei c'moon eksä tollo tajua, että tästä se on mennyt?!" -ilme naamalla. Pakkohan se oli sitten uskoa, että siitä on mennyt yli.

Perään ei ollut menemistä, joten päätettiin kiertää koko lampi, ettei missään rantakaislikossa. Kolmisen tuntia siinä vierähti aikaa, kun rämmittiinn soisessa maastossa. Se oli jotenkin karu tilanne, kun näkyvyys tasan omiin jalkoihinsa ja väkisinkin mietti, jos iso sonni nouseekin edestä seisomaan. Ne eivät siinä kohtaa todellakaan ajattele "Ai kiva, kun tulitte". Onneksi mukana oli taitava ampuja. Lisäksi apuna oli yksi  mies seisojansa kera, ja soutivat lammen ympäri. Missään ei merkkiäkään verestä tai minkäänlaista makausta. Yhdessä valtaojassa lammen takana oli suht' tuoreet sorkanjäljet, mutta ei mitään muuta. Ja nuo eivät Keltsin mielenkiintoa herättäneet, kun ei ymmärrä sorkista tuon taivaallista. Verta olisi pitänyt löytää edes se pisara. Siinä kohtaa oli pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, ettei voida enempää. Palattiin lähtöpisteeseen ja laskivat vielä pysäyttävän hirvikoiran matkaan kohdasta, missä nähtiin sorkanjäljet. Ei ollut löytänyt sekään mitään.

Päivän pähkinä kuuluukin nyt, onko oikea termi tällaiselle tilanteelle hukkA vai hukkU. Se jäänee ikuiseksi mysteeriksi. Itseäni kyllä epäilyttää, että saanut vain pintanaarmun ja päässyt lammen yli uimalla luikkimaan karkuteille.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

markkinahulinaa ja tottista

Aamusella Nastolan markkinoille ja Keltsi oli sitä mieltä, että "hän muuten lähtee mukaan". Noh eikun koira autoon ja menoksi. Puolisentoista tuntia vierähti markkinahumua pällistellessä. Keltsi oli just-niin-oma-itsensä. Suurin kiinnostuksen kohde tuntui olevan se, mitä herkkuja ihmiset kasseissaan kantavat. Tai nenä ainakin kävi siihen malliin, kun joku käveli muovikassi kourassa ohi. Ja karvakuonon markkinareissun kruunasi se, kun yhdestä kojusta sai villisikametukkaa maistiaisiksi. Olisi voinut istua sen kojun edessä vaikka koko päivän. Hauskaa, kun yleisötapahtumissa monet vanhemmat ihmiset tulevat ihastelemaan"Onko se airis?" ja kaikilla joitain lämpimiä muistoja rodusta, mitä sitten innoissaan kertovat.

Iltapäivällä tottikset Orimattilassa. Oltiin ainoana paikalla tänään, joten varsin intensiivinen puolituntinen. Otettiin alkuun ilmoittautumisia... Sitten seuraamisia, ihan vaan ekoja 1-5 askelta vaihtelevasti... Sitten muutama pidempi pätkä... Tämän jälkeen jättäviä... Treenien päätteeksi vielä luoksetulon loppuasentoja sekä käännöksiä vasemmalle... Virtaa piisasi! Karvakuonoa kuvailtiin sanalla "röyhkeä", joskin taputettiin samaan syssyyn käsiä yhteen. Outoja ihmisiä. ;) Ei vaiskaan kivahan se on tehdä, kun moottorissa tehoja löytyy, joskin luo se toki myös omanlaisensa haasteet pitää paketti kasassa. Ehkä siitä selvitään... :)

perjantai 3. syyskuuta 2010

Se on syksy!

Tällä viikolla on ollut hiljaiseloa kimppatreeneissä, kun rotot valmistautuvat Kultakellokisaan. Onnea matkaan kaikille tutuille treenikamuille, me istutaan kotikatsomossa peukut sekä tassut pystyssä! :)

Kotona toki treenailtu arkisten touhujen lomassa. Ja nautittu syksyisistä lenkkikeleistä metsän siimeksessä sekä springerin kanssa kyläteillä. On kyllä ihan loistava kapistus tuo springeri, ei voi muuta sanoa! Jotenkin sitä osaa helteisen kesän jälkeen nauttia ihan eri tavalla myös syksystä. Toisaalta syksyn tulo tarkoittaa myös sitä, että treenirintamalla vilkastuu. Säännölliset treenit käynnissä ja ei niin kauaa, kun siirrytään jo sisälle halliin. Peräti kolme leiriä on tiedossa; SRY Kymenlaakson tottisleiri Haukkulaaksossa, SATYn maastoleiri Ylöjärvellä sekä kolmantena vielä E-airisten oma leiri Hiidenhelmessä. Erittäin iloinen uutinen oli myös se, että Korrin Suski on luvannut ottaa airiksista kootun porukan syyniinsä kerran kuussa. On siis monenlaista luvassa, mitä tämän arkisen aherruksen lomassa odottaa...

torstai 5. elokuuta 2010

toiminnallinen torstai

Aamusta ajeltiin Orimattilaan tottistreeneihin. Mukana kolme rotikkaa ja yksi bortsu. Ekassa setissä Keltsi ilmoittautui ja teki seuraamista. Kyllä siitä hinkuttamisesta on jotain hyötyä ollut, kun nyt alkaa paikka olla kohdillaan. Hyvä niin. Sitten autoon huilimaan ja tokassa setissä jättävistä istumista sekä maahanmenoa. Loppuun iloinen luoksetulo. Keltsi lähti täpöllä tulemaan luotisuoraa kohti, mutta noin puolessa matkassa suunnilleen teki ihme kaaren palaten takaisin linjalle. Ei keksitty miksi? Lieneekö nurmikossa joku epäilyttävä läntti tms., minkä päätti varuiksi kiertää? Orimattilassa on niin kiva käydä treenailemassa, kun aina kiva tekemisen meininki!

Hippa-äitee sekä velimies-Otto tulivat taasen muutamaksi päiväksi kyläilemään. Voi sitä jälleenäkemisen riemua, kun kolmikko rallatti rinkiä pitkin puutarhaa.

Illalla odottaa aivan uudenlaiset haasteet. Keltsi on ensimmäistä kertaa elämässään tulessa VAHI-kokeessa. Koska minulla ei hirvimerkkiä ammuttuna, on koiranohjaakasi värvätty Joni. Taitaa tosin omistajaa jännittää enempi tilanne, kun ei pääsekään kävelemään jälkiliinan toiseen päähän, vaan joutuu jäämään autolle jännittämään, että löytääkö ne sieltä maastosta pois...

tiistai 6. heinäkuuta 2010

vielä on kesää jäljellä

Heinäkuun helteet ja heinähässäkkä, joten koiraharrasteista ollaan lomailtu. Nautittu toki aurinkoisista päivistä, polskittu Kotojärven vilvoittavassa vedessä, vähän veneilty ja lenkkeilty. Siinäpä se. Nyt on tarkoitus pistää paukut tottikseen, että sillä saralla saataisiin vielä jotain aikaiseksi tänä vuonna. Ja leiriä odotellaan kovasti, että taitavien kouluttajien oppiin tottiksessa sekä nenähommissa.

Ilmot läks VAHI-kokeisiin http://www.karhunkaatajan.com/vahi.php. Näitä järjestetään elokuussa parit Nastolassa ja yhdet Korialla. Pääperiaatteiltaan hyvin vastaava koemuoto kuin MEJÄ. Jonkin verran säännöissä eroja, mutta meitä ajatellen suurin muutos lienee se, etten minä voi toimia koiran ohjaajana, vaan lähdemme matkaan lainapilotin kera. Syystä, että minulla ei voimassaolevaa ampumakoetta, vaikka metsästyskortti onkin. Täytyy miettiä pitäisikö se jossakin vaiheessa suorittaa.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

lazy tuesday

Välillä on hyvä vaan olla...


...ottaa renosti...


...nauttia kauniista kesäpäivästä ja ladata akkuja... :)


Ohjelmassa rentoa oleilua sekä pihahommia. Noh jos jossain vaiheessa uskaltautuisi itikoiden syötäväksi metsään ensi viikonlopun koejälkiä suunnistamaan.

Aamu alkoi hyvillä uutisilla. Saatiin paikka MH-luonnekuvaukseen Mäntsälään elokuun lopussa. JEE!

Illalla oltiin vielä kolmisen tuntia tarpomassa erämaissa.

maanantai 31. toukokuuta 2010

pientä palauttelevaa

Saidi & pikku-Venla sekä nahkapojat ajelivat Säyhteelle heti aamusta. Käytiin ensitöiksi tallomassa jäljet Ristolan alapellolle. Saidi teki Vekelle, minä Keltsille ja Apulle. Keltsiläiselle ihan lyhyt, missä kaksi kulmaa ja loppuun keppi + namurasia. Vanhenivat ehkä puolisen tuntia, mitä meillä meni aikaa kävellessä takaisin pihaan ja rapsutellessa matkalla Konsta-varsaa.

Ekana vuoroon Veke. Oltiin juuri kääntymässä pellolle, kun takaa mäestä kuului, että koira tulee juosten tosi kovaa. Mitä ihmettä? Keltsi paineli miljoonaa meidän perään, vaikka se jäi pihaan aidan taakse! Jäikin sitten meidän kanssa pellolle ja vuorossa heti Veken perään. Keltsi meni kivasti, intoa on vaan edelleen vähän liikaa pellolle. Vietiin kaksikko takaisin pihaan ja otettiin mukaamme Apu. Tällä kertaa ei päästy kuin nippanappa pihapiiristä pois, kun Keltsiläinen oli jo kannoilla.


Salapoliisin nappaamaa todistusaineistoa, miten karkaaminen onnistui (ja rako ei ollut suuren suuri!)...




Keltsi ja Apu vai Veke (Ota noista nahkapojista selvää tällaisen kuvan perusteella...)?


Ihan vähän pihatottistakin otettiin...

Kiitokset treeniseurasta sekä kesäisistä kuvista Saidi & co.!