Kolme yötä Turun näytelmiin ja nyt on kaikki voitava tehty. Jussi viimeisteli Keltsiläisen tänään. Tulihan hieno! Täytyy nyt napsia kuvia koiruudesta, kun melko ainutkertainen tilanne ottaa niitä näyttelylookissa. Jos tuomari meille sinisen nauhan antaa, kehän laidalla hyppelee riemusta yksi todella onnellinen ihminen. Pöydällä odottelee nimittäin ilmoittautumislomake wapun mejä-kokeeseen, mitä ei voida postittaa ilman näyttelytulosta. Toiveikas olen sinisen nauhan suhteen, koska eihän Keltsissä mitään vikaa ole. On vaan "pikkaisen" isokokoinen. Mutta josko saksalainen mies olisi tottunut vähän isompiinkin tyttöihin, kun ei noita XL-missikisoja koirille vielä järkätä.
Paukkupakkaset iskivät jälleen ja Pekka Poudan & co. mukaan ei lauhempaa luvassa seuraavaan kymmeneen vuorokauteen. Ei se mitään, kunnon talvi on kivaa, mutta harrasteita tämä haittaa. Kulkupeli pitäisi saada aina lämmityspiuhan päähän, eikä koiraa raaski tuntitolkulla nyt autossa pitää. Oma shownsa on myös talon lämmitys sekä tallin vesihuolto, kun meinaa molemmat rakennukset jäätyä. Kyllä maalla on mukavaa... :)
Tässä blogissa airedalenterrieri Keltsin elämää maalla sekä harrastuksissa
torstai 21. tammikuuta 2010
maanantai 18. tammikuuta 2010
tottistunnelmia
Jaahas, mitähän sitä raportois...? Jotain tajunnan virtaa tuotettava, ihan itseni takia, koska olen surkea kirjoittamaan mitään perinteiselle paperille. Näiden blogimerkintöjen avulla muistan, mitä milloinkin tehty, mikä onnistui, mikä ei jne. jne.
Tottistunnilla. Koko porukalla siintää mielessä yksi, yhteinen tavoite. BH-koe, minkä eteen kovasti paiskitaan hommia. Ja tätä tavoitetta kohti prässää sekä preppaa myös coachimme meitä. Ei kouluttaen koiria, vaan meitä ohjaajia. Ja luonnollisesti jokaisen parivaljakon taso sekä +/- puolet huomioiden. Treenien päätteeksi käydään yhdessä läpi illan anti sekä jokaisen henkilökohtaiset läksyt seuraavalle viikolle.
Keltsin kanssa tehtiin seuraamista, jättäviä liikkeitä ja loppuun vielä vauhdikas luoksetulo. Seuraaminen ok. Suora, ekat askeleet ihan aavistuksen liian edessä, mutta korjaa itse oikeaan paikkaan. Ei tarvi kuulemma korjata/puuttua. Käännöksiä molempiin suuntiin sekä temponvaihteluita. Intoa oli ajoittain liikaa ja tahtoi kierrokset nousta turhan korkealle, mistä alkoi mm. nyhtämään hihnaa. Tähän pitää vaan puuttua sekä vaatia, jos tarvis, kun kuitenkin osaa. Se oli open neuvo. Liikkeestä istumista tehtiin suoraan seuraamisesta. Sain vinkkejä omaan liikkumiseen sekä sitä kautta tuleviin vartaloapuihin. Luoksetulon teki kovalla vauhdilla ja ihan luotisuoraan. Mitään muuta ei tehty toisin kuin palkka (narupallo) lähti jalkojen välistä suoraan selän taakse. Mutta liikkeestä maahanmeno meillä takkuaa ja on tosi vaikeaa. Välillä tippuu maahan vauhdilla, välillä menee kuin hidastetussa filmissä jne.
Edelliskerralla keskusteltiin porukalla siitä, miten jokaisella koiralla on omat helpot ja vaikeat liikkeensä. Joku asia onnistuu kuin tanssi, kun toisen jutun kanssa joutuu tekemään lukemattoman määrän toistoja ja ohjaaja saa hakata suunnilleen päätänsä seinään. Saatiin palautetta, että seuraamisessa on päästy Keltsin kanssa tosi helpolla eteenpäin. Nii-in, mutta vastaavasti liikkeestä maahanmeno on tällä hetkellä se kompastuskivi. Mutta ei siihen auta muu kuin harjoitella ahkerasti kaikesta muusta erillään.
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
intoa enemmän kuin älyä
Toiminnallinen päivä. Aamupäivä touhuiltiin piha- ja tallihommissa. Karvanaama pelasi siinä samalla muutaman erän koripalloa. Vauhti oli taas sen mukaista, että pallo piti laittaa hyllylle siinä vaiheessa, kun jatkuvasti sai olla kaivamassa sitä auton alta (Aikansa pelaa yksinään, mutta haluaa sitten pelikaverin ja sen saa helpoiten tunkemalla pallon auton alle, jolloin joku tulee jeesaamaan...).
Iltapäivästä mentiin tervehtimään Sissiä. Koirakaverukset saivat juosta sydämensä kyllyydestä jäällä. Ja sitä ne todellakin tekivät. Tosi hienosti tulee tämäkin kaksikko toimeen, vaikka ikäeroa vain pari vuotta ja sukupuoli sama.
Illalla aksahallille. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt aikaa jo tovi. Aika tarkkaan 3kk ja 1vko, kun kalenteria mielenkiinnosta selasin. Meno oli sen mukaista. Sisälle halliin mentiin niin, että "talutushihna soi" (tiesi, mihin ollaan menossa). Meitä oli vain 4 ja halli jaettu kahteen osaan, joten jokainen pääsi estradille kahteen otteeseen ja aikaa käytössä tosi kivasti. Ensimmäisenä hallin takaosaan tekemään hallintaharjoituksia Marin kanssa. Useamman esteen (hyppyjä, putkia, a-este ja rengas) sarjoja, tiukkoja käännöksiä ja hankalia teitä. Siis näin meidän tasolta katsottuna. Ihmeen hyvin näistä selvittiin. Sitten hetki huilia ja hallin etuosaan, mihin oli tehty pidempi rata. Katjan kanssa tultiin siihen tulokseen, että parempi tauon jälkeen keskittyä yksittäisiin esteisiin sekä pätkiin radasta. Yksittäisenä esteenä treenattiin puomia, mikä ollut Keltsistä tosi jännää. Parilla ekalla kerralla epäröi hetken, mutta sen jälkeen mieli muuttui (Lieneekö kinkun- ja nakinpalasilla osuutta asiaan, mitä esteellä tarjoiltiin?) ja omatoimisesti ravasi puomia ees-taas, josko vielä palasen saisi. Sen jälkeen muutaman esteen sarjoja. Näissä tahtoi olla intoa enemmän kuin älyä. A-este on ollut lemppari ihan alusta alkaen. Treenien päätteeksi juttelin hetken Katjan kanssa niin Keltsiläinen ehti omatoimisesti treenaamaan vieressä nököttävää A-estettä (meni esteen yli... tutki kontaktin sekä lähiympäristön, eikö mitään herkkuja muka jätetty... täyskäännös... takaisin esteen toiselle puolelle... sama tutkiminen taasen... Patsastelua a:n harjalla... jne. jne. jne.).
Yksi asia on varmaa tämän päivän hallivisiitin perusteella. Aksaa me jatketaan kerta viikkoon, koska se on koirasta niin sikamaisen hauskaa ja hyvää vastapainoa kaikelle muulle tekemiselle. Hypyt mennään mini-/medikorkeuksin, pidetään kivaa ja keskitytään erityisesti hallinta- sekä ohjausharjoituksiin. Treenien perusteella voin nimittäin todeta, että niissä riittää haastetta kerrakseen. Ei tuo hanskassa pysyminen aksahallissa ole mitään helppoa, kun se on niin kivaa. Heh. Ortopedi ei asettanut mitään rajoituksia harrasteisiin, joten en aio itsekään kapuloita rattaisiin pistää. Järki kädessä, koska mitään kisatavoitteita ei lajiin liity.
Iltapäivästä mentiin tervehtimään Sissiä. Koirakaverukset saivat juosta sydämensä kyllyydestä jäällä. Ja sitä ne todellakin tekivät. Tosi hienosti tulee tämäkin kaksikko toimeen, vaikka ikäeroa vain pari vuotta ja sukupuoli sama.
Illalla aksahallille. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt aikaa jo tovi. Aika tarkkaan 3kk ja 1vko, kun kalenteria mielenkiinnosta selasin. Meno oli sen mukaista. Sisälle halliin mentiin niin, että "talutushihna soi" (tiesi, mihin ollaan menossa). Meitä oli vain 4 ja halli jaettu kahteen osaan, joten jokainen pääsi estradille kahteen otteeseen ja aikaa käytössä tosi kivasti. Ensimmäisenä hallin takaosaan tekemään hallintaharjoituksia Marin kanssa. Useamman esteen (hyppyjä, putkia, a-este ja rengas) sarjoja, tiukkoja käännöksiä ja hankalia teitä. Siis näin meidän tasolta katsottuna. Ihmeen hyvin näistä selvittiin. Sitten hetki huilia ja hallin etuosaan, mihin oli tehty pidempi rata. Katjan kanssa tultiin siihen tulokseen, että parempi tauon jälkeen keskittyä yksittäisiin esteisiin sekä pätkiin radasta. Yksittäisenä esteenä treenattiin puomia, mikä ollut Keltsistä tosi jännää. Parilla ekalla kerralla epäröi hetken, mutta sen jälkeen mieli muuttui (Lieneekö kinkun- ja nakinpalasilla osuutta asiaan, mitä esteellä tarjoiltiin?) ja omatoimisesti ravasi puomia ees-taas, josko vielä palasen saisi. Sen jälkeen muutaman esteen sarjoja. Näissä tahtoi olla intoa enemmän kuin älyä. A-este on ollut lemppari ihan alusta alkaen. Treenien päätteeksi juttelin hetken Katjan kanssa niin Keltsiläinen ehti omatoimisesti treenaamaan vieressä nököttävää A-estettä (meni esteen yli... tutki kontaktin sekä lähiympäristön, eikö mitään herkkuja muka jätetty... täyskäännös... takaisin esteen toiselle puolelle... sama tutkiminen taasen... Patsastelua a:n harjalla... jne. jne. jne.).
Yksi asia on varmaa tämän päivän hallivisiitin perusteella. Aksaa me jatketaan kerta viikkoon, koska se on koirasta niin sikamaisen hauskaa ja hyvää vastapainoa kaikelle muulle tekemiselle. Hypyt mennään mini-/medikorkeuksin, pidetään kivaa ja keskitytään erityisesti hallinta- sekä ohjausharjoituksiin. Treenien perusteella voin nimittäin todeta, että niissä riittää haastetta kerrakseen. Ei tuo hanskassa pysyminen aksahallissa ole mitään helppoa, kun se on niin kivaa. Heh. Ortopedi ei asettanut mitään rajoituksia harrasteisiin, joten en aio itsekään kapuloita rattaisiin pistää. Järki kädessä, koska mitään kisatavoitteita ei lajiin liity.
lauantai 16. tammikuuta 2010
perjantai 15. tammikuuta 2010
talvisia touhuja
Kerrrankin sattui olemaan kamera käden ulottuvilla ulkona.
Muutama kuva Keltsiläsen touhuista hienossa talvisäässä.
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Ylös, ulos ja lenkille
Flunssa on riivannut muutaman päivän, mutta tänään tuntui siltä, että pikkuhiljaa alkaa helpottaa. "Ylös, ulos ja lenkille" oli päivän teema eli hurautettiin Keltsiläisen kanssa Villähteelle lenkkeilemään. Ensin puolitoista tuntia reipasta kävelyä upeissa talvimaisemissa. Sen jälkeen päätettiin kokeilla, miten nuo koirat tulevat juttuun keskenään. Ovat olleet toistensa kanssa tekemisissä, mutta tähän asti aina hihnassa. Ei minkäänlaisia ongelmia ollut! Tosi hienosti leikkivät, kisailivat ja kirmailivat keskenään pitkin lumista pihaa. Elsa kipakkana neitinä jonkun kerran pientä terriärinää piti Keltsille, mutta siinä kaikki. Airin kanssa taasen kemiat kohtasi samantien. Ja Raija oli tosi mielenkiintoinen tyyppi, mutta sitä pikkuruista sisupussia piti vähän varjella isompien leikeiltä, ettei jää jalkoihin. Olipa tosi kiva, kun taas löytyi uusia koirakavereita, joiden kanssa voi peuhata. Itse asiassa aika uskomatonta, miten hyvin 4 narttukoiraa tuli juttuun keskenään!
Odotetut Turun näytelmäaikataulut olivat ilmestyneet. Toivoin, että airikset olisi päivällä, mutta minun tuurilla tietysti aamulla ensimmäisenä. Laitettava mietintämyssy päähän, miten tuon reissun toteuttaa.
(Kuvissa Airi, Elsa & Raija niin ja Jussi tietysti)
maanantai 11. tammikuuta 2010
tottiksesta ei tingitä
Kaamea lenssu, joten nyt ei runosuoni syki (jos ei muutenkaan, toim. huom.). Pakko silti on yrittää kirjuutella illan antia kun ei muuten hetken päästä enää jaksa itse muistaa, mitä tehty, milloin tehty, miten tehty jne. Maanantaisesta tottistunnista ei tingitä niin pitkään kuin henki pihisee.
Siitä jatkettiin, mihin viimeksi jäätiin. Viikon verran on hinkattu sivulletuloa kiertäen ja toimii paremmin kuin suoraan edestä. Sitä todistamassa 5 ulkopuolista silmäparia. Maneesissa olikin hyvä jatkaa näitä harjoituksia, kun seinää piisaa ja pieninkin vinouden mahdollisuus poistuu sen myötä. Ainoa huomautettava asia oli omassa palkkauksessa (palkan paikka sekä aika). Seuraamista kokeiltiin ekan kerran ilman hihnaa. Onnistui kohtuullisesti. Lennosta matkaan ja palkka piilossa. Paikoitellen oli maassa tai ympärillä jotakin toooosi kiinnostavaa, minkä vuoksi "yhteys hetkellisesti katkesi". Mutta nopea käännös ja rytmin muutos auttoi. Hyviäkin pätkiä saatiin. Jättävistä otettiin istumista sekä maahanmenoa. Loppuun luoksetulo. Ensin koko maneesin matkalta ja palkka jalkojen välistä taakse, mutta kurvasi silti vanhasta muistista sinne oikean käden (se totuttu palkkakäsi) puolelle. Tämän jälkeen vielä n. 5m päästä. Sujahti lelupalkan perässä vauhdilla jalkojen välistä luotisuoraan sinne, mihin pitikin. Eikun korjataan. On kiva omistaa innokas koira, mutta huvittaa (ja joskus myös raivostuttaa), kun ehtii tarjota ihan kaiken, mitä vaan osaa (pyörii väkkäränä sivulle... jää istumaan, mutta tarjoaa silmänräpäyksessä maahanmenoa... jne. jne.), ennenkuin itse ehtii yhtään sanaa ääneen sanoa.
Kivaa oli ja valtavasti on vielä tehtävää, mutta siihen on vain yksi lääke - toistoja, toistoja, toistoja ja vielä kerran toistoja. Jatketaan harjoituksia kotosalla ja pahimmat paukkupakkaset on tällä erää ohi, joten maalta kaupunkiin lähteminen on nyt helppoa. Hyödynnetään siis ne treenivuorot, mitä hyödynnettävissä on. Keltsiäkin ajatellen kiva, kun pakkaset helpotti. Bepanthenia on meillä kulunut, kun pitänyt rasvata pakkasen puremia läiskiä (pahimmat niistä takapuolessa)...
Siitä jatkettiin, mihin viimeksi jäätiin. Viikon verran on hinkattu sivulletuloa kiertäen ja toimii paremmin kuin suoraan edestä. Sitä todistamassa 5 ulkopuolista silmäparia. Maneesissa olikin hyvä jatkaa näitä harjoituksia, kun seinää piisaa ja pieninkin vinouden mahdollisuus poistuu sen myötä. Ainoa huomautettava asia oli omassa palkkauksessa (palkan paikka sekä aika). Seuraamista kokeiltiin ekan kerran ilman hihnaa. Onnistui kohtuullisesti. Lennosta matkaan ja palkka piilossa. Paikoitellen oli maassa tai ympärillä jotakin toooosi kiinnostavaa, minkä vuoksi "yhteys hetkellisesti katkesi". Mutta nopea käännös ja rytmin muutos auttoi. Hyviäkin pätkiä saatiin. Jättävistä otettiin istumista sekä maahanmenoa. Loppuun luoksetulo. Ensin koko maneesin matkalta ja palkka jalkojen välistä taakse, mutta kurvasi silti vanhasta muistista sinne oikean käden (se totuttu palkkakäsi) puolelle. Tämän jälkeen vielä n. 5m päästä. Sujahti lelupalkan perässä vauhdilla jalkojen välistä luotisuoraan sinne, mihin pitikin. Eikun korjataan. On kiva omistaa innokas koira, mutta huvittaa (ja joskus myös raivostuttaa), kun ehtii tarjota ihan kaiken, mitä vaan osaa (pyörii väkkäränä sivulle... jää istumaan, mutta tarjoaa silmänräpäyksessä maahanmenoa... jne. jne.), ennenkuin itse ehtii yhtään sanaa ääneen sanoa.
Kivaa oli ja valtavasti on vielä tehtävää, mutta siihen on vain yksi lääke - toistoja, toistoja, toistoja ja vielä kerran toistoja. Jatketaan harjoituksia kotosalla ja pahimmat paukkupakkaset on tällä erää ohi, joten maalta kaupunkiin lähteminen on nyt helppoa. Hyödynnetään siis ne treenivuorot, mitä hyödynnettävissä on. Keltsiäkin ajatellen kiva, kun pakkaset helpotti. Bepanthenia on meillä kulunut, kun pitänyt rasvata pakkasen puremia läiskiä (pahimmat niistä takapuolessa)...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)