lauantai 19. syyskuuta 2009

nenähommii



Aamulla varhain suuntasimme Ojamaiden tiluksille Kuivannolle, mihin meille oli vedetty edellisenä iltana treenijälki. Maasto oli itse asiassa täysin sama kuin heinäkuun harkoissa. Jäljellä mittaa n. n. 300-400 m ja ehti vanhentua n. 16 h. Aamulla maastoon mennessä satoi hiljakseen, mutta oli todella lämmintä.

Eka kerta, kun treenattiin VOI-luokan kokeita silmällä pitäen. Uutena juttuna katkokulma. Tai yksinkertaistettu versio siitä (pätkä veretöntä osuutta kulmassa). Makaukset oli kylläkin tehty edelleen kulmiin AVO-luokan jäljen tapaan. Petra lähti meidän matkaan jonkinlaisessa tuomarin oppaan, personal trainerin tms. roolissa, mikä oli kerrassaan loistojuttu.

Tiiviillä nenällä porskutettiin jälkeä menemään. Vauhtia taasen oli, mutta ei onneksi liikaa. Vain muutamissa sammaleen peittämissä kivikoissa oli pakko hieman jarrutella ihan itseni takia, kun sade oli tehnyt maaston ikävän niljakkaaksi. Molemmat makaukset merkkasi nuuhkutellen, mistä olen todella iloinen, koska niistä meille pistemenetyksiä kokeissa tullut. Katkokulmalle tultaessa nosti nenän ilmaan ja hetken aikaa mietti sen näköisenä "Mikäs juttu tää on?", mutta ihan omatoimisesti ilman lisäkäskyjä otti jäljen oikeaan suuntaan ja taas mentiin. Kaadolle pysähtyi kuin seinään, kun sorkka sekä aamusapuska kupissa odotteli siellä löytäjäänsä.

Keltsi on niin taitava! Vaikka tiedän jo sen lahjat nenänkäyttöön niin joka kerta tuo jaksaa yllättää minut positiivisesti.


Treenien jälkeen vietimme mukavaa syyspäivää Ojamaiden pihassa. Leppoisaa yhdessäoloa mukavien ihmisten kera, makkaranpaistoa, muurinpohjalettuja yms. Aika meni tosi nopeasti ja iltapäivä alkoi kääntyä iltaan, kun reissusta kotiuduimme. Kotiintuomisina pakkaseen täydennystä veripullojen muodossa. Nyt on sen verran verta jemmassa, että riittää varmaan tämän syksyn treeneihin.

Kotona annoin kiitoksena/ajanvieteluksi pakkasesta peuranjalan. Kesti noin vartin verran, kun siitä ei ollut jäljellä enää kuin sorkat. Noh, Keltsiläinen sitten ratkaisi omatoimisesti sen, että iltasapuskaa ei tänään erikseen tarjoilla...

Saatiin kuvia mejä-päivästä treenien jälkeen napsaistuna. Kiitokset niistä Kelon Maaritille! Parissa kuvassa meidän kanssa mejä-tuomari Matti (Airomies). Hän muuten on ristinyt tuon minun hienon koiruuden olkipukiksi! Muistuttaa sitä kuulemma ulkonäöllisesti sekä olemukseltaan, kun on niin hyvähermoinen otus. Noh eipä tartte jouluna sitten muuta kuin asetella Keltsi tuvan nurkkaan seisomaan punainen rusetti kaulassa niin joulukoristeet on siinä ihan omasta takaa. ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti