Alkaa tuo koiruus lennellä kohta seinille...
Mietin, mitä voitaisiin tehdä ja ajattelin, että otetaan naksuttimen kanssa kosketusalustaa, mitä voidaan varmasti myöhemmin hyödyntää monessa kohtaa. Joskus sitä tehty. Eikun semmoinen A5-kokoinen alusta lattialle ja odottelin kaikessa rauhassa, mitä tapahtuu. Hetihän se honasi homman. Noin 4-5 kertaa teki, mitä halusin (seisoi alustan päällä etutassuilla) -> naks ja palkka. Sen jälkeen kävi alustan viereen maate "so boring"-ilme naamalla, että keksi jotain uutta ja se oli siinä.
Että mitähän me seuraavaks keksittäisiin...? :)
Tässä blogissa airedalenterrieri Keltsin elämää maalla sekä harrastuksissa
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
perjantai 23. lokakuuta 2009
lenkkeilyä, lenkkeilyä, lenkkeilyä, lenkkeilyä...
Niinpä niin, siihen on meidän aktiviteetit rajoittuneet tällä viikolla. Pitkiä puolentoista-parin tunnin lenkkejä kerrallaan. Sattuneesta syystä en arvaa irti päästää, kun tiedän ylitsepursuavan innon jokaista kuralätäkköä, ojaa, suota yms. kohtaan. Ei tainut lukea kotihoito-ohjeissa nimittäin kuravedessä liottamista? Semmoinen havainto tässä tullut tehtyä, että mitä enempi lenkkeillään, sitä pidempiä matkoja pitäisi mennä. Ei tuota väsyksiin saa lenkkeilemällä, ainoastaan kunnon aivotyöskentelyllä.
Mutta ihan uskomattoman hyvä kapistus tuo haavasuojapuku. Sitä kaameaa kapistusta nimeltä kauluri ei olla tarvittu lainkaan. Vinkkinä siis kaikille, jotka miettivät, miten koiran haavaa suojata. Meillä noita nyt kaksin kappalein niin saa toisen vuorollaan pesuun ja varapuvun ylle.
Mutta ihan uskomattoman hyvä kapistus tuo haavasuojapuku. Sitä kaameaa kapistusta nimeltä kauluri ei olla tarvittu lainkaan. Vinkkinä siis kaikille, jotka miettivät, miten koiran haavaa suojata. Meillä noita nyt kaksin kappalein niin saa toisen vuorollaan pesuun ja varapuvun ylle.
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
laulava pyjamabanaani
Keltsi on saanut lempinimen "pyjamabanaani" (jotkut ehkä muistaa kyseisen piirretyn?), koska tuossa haavasuojapuvussa muistuttaa lähinnä jotain sen suuntaista. Kaikennäköistä pitää keksiä nyt, kun harrastaminen hetken jäissä. Muistui mieleen fanaattisuus Jäätelöautoon. Otteita laulutaidosta on nähty pitkin kesää jäätelöauton ajaessa tontin ohi., mutta lähinnä sellaisia äänenavauksia. Nyt löytyi youtubesta parin minuutin mittainen pätkä tunnaria ja pitihän kokeilla mitä tapahtuu. Koko 2 min lauloi antaumuksella mukana. Tässä pätkä siitä.
tiistai 20. lokakuuta 2009
toipilas karvakuono
Keltsi leikattiin eilen. Päätöksen toimenpiteestä tein oikeastaan jo silloin, kun tuon koiran hankin. Tai esitin omat toiveeni minulle tulevasta pennusta. En halunnut jalostusyksilöä, vaan kaverin harrastuksiin sekä arkeen. Yhdet juoksut ehti olla ja niiden jälkeen melkoisen kova valeraskaus, mikä tuskin olisi ajan mittaan ainakaan helpottanut.
Maanantaina Anjalan eläinlääkäriasemalle, vinkistä kiitokset kouvolalaisille koirakavereille. Olihan äärimmäisen hyvä klinikka ja Keltsin operoinut lääkäri Pajulahden Hannu teki minuun vaikutuksen karsimaattisella sekä kokeneella persoonallaan. Nukutusaine pistettiin samantien, kun saavuttiin paikalle ja meitä käskettiin tehdä pihalla pieni lenkki. Onneksi pysyttiin ihan pihapiirissä, koska aine alkoi vaikuttaa tosi nopeasti ja kauemmaksi lähdettyä olisin varmasti saanut kantaa potilaan takaisin sisään. Itse toimenpide kesti vain puolisen tuntia, mutta alkuvalmisteluihin meni enemmän aikaa. Samoilla nukutuksilla otettiin myös kasa röntgenkuvia (kyynärät, lonkat ja selkä), kun harrastusten vuoksi kiinnostaa tilanne ja vielä ehtii tehdä tarvittaessa lajivalintoihin muutoksia, jos terveys niin vaatii. Keltsi sai operaation jälkeen "heräämispiikin" ja hyvin nopeasti oli takaisin jaloillaan, vaikka pönttö olikin muuten vielä sekaisin, eikä suuntavaisto oikein kohdillaan. Kantoapua oli matkassa, mutta sitä ei tarvittu, kun Keltsiläinen ponkaisi itse suoraan auton takakonttiin. Meinasi vissiin, että täältä on parempi häipyä mahdollisimman nopeasti...
Ennen poislähtöä sain vielä analyysin kuvista. Kaikki näytti kuulemma niin priimalta kuin olla ja voi. Ja minua onniteltiin siitä, miten hyvän (=terveen) koiran olen itselleni saanut. Noh ei nuolaista ennenkuin tipahtaa eli odotellaan niitä virallisia lausuntoja vielä, mitkä voi kokemusten mukaan olla ihan jotain muuta... Toivossa on kuitenkin hyvä elää, sanoi lapamato.
Maanantaina Anjalan eläinlääkäriasemalle, vinkistä kiitokset kouvolalaisille koirakavereille. Olihan äärimmäisen hyvä klinikka ja Keltsin operoinut lääkäri Pajulahden Hannu teki minuun vaikutuksen karsimaattisella sekä kokeneella persoonallaan. Nukutusaine pistettiin samantien, kun saavuttiin paikalle ja meitä käskettiin tehdä pihalla pieni lenkki. Onneksi pysyttiin ihan pihapiirissä, koska aine alkoi vaikuttaa tosi nopeasti ja kauemmaksi lähdettyä olisin varmasti saanut kantaa potilaan takaisin sisään. Itse toimenpide kesti vain puolisen tuntia, mutta alkuvalmisteluihin meni enemmän aikaa. Samoilla nukutuksilla otettiin myös kasa röntgenkuvia (kyynärät, lonkat ja selkä), kun harrastusten vuoksi kiinnostaa tilanne ja vielä ehtii tehdä tarvittaessa lajivalintoihin muutoksia, jos terveys niin vaatii. Keltsi sai operaation jälkeen "heräämispiikin" ja hyvin nopeasti oli takaisin jaloillaan, vaikka pönttö olikin muuten vielä sekaisin, eikä suuntavaisto oikein kohdillaan. Kantoapua oli matkassa, mutta sitä ei tarvittu, kun Keltsiläinen ponkaisi itse suoraan auton takakonttiin. Meinasi vissiin, että täältä on parempi häipyä mahdollisimman nopeasti...
Ennen poislähtöä sain vielä analyysin kuvista. Kaikki näytti kuulemma niin priimalta kuin olla ja voi. Ja minua onniteltiin siitä, miten hyvän (=terveen) koiran olen itselleni saanut. Noh ei nuolaista ennenkuin tipahtaa eli odotellaan niitä virallisia lausuntoja vielä, mitkä voi kokemusten mukaan olla ihan jotain muuta... Toivossa on kuitenkin hyvä elää, sanoi lapamato.
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
viluinen koira ja raihnainen reenari
Ankean syksyinen sunnuntai. Lämpötila nippanappa plussan puolella ja räntää satoi ihan koko aamun. Ei siis ihme, että puliksi nypitti Keltsiläinenkin oli kovin viluinen. Ja kaiken kruunuksi ohjaajan selkä "sanoi perjantaina poks" täysin yllättäen, eikä todellakaan kunnossa vielä. Näitä faktoja uhmaten suuntasimme Jokimaalle toko-treeneihin, mikä olikin tälle syksylle meidän viimeinen kerta. Ensi viikolla olisi virallisesti se viimeinen, mutta jää väliin huomisen operaation takia.
Lieneekö sää säikäyttänyt osallistujia, mutta kolmosluokkalaisia oli saapunut paikalle vain 3 ja extrana yksi kertausta haluava 4-luokkalainen. Otettiin heti alkuun paikallamakuu, koska keli oli haasteellinen. Tällä kertaa Keltsi nousi ja oli lähdössä luo (huoh), mistä sitten palautin eleettömästi takaisin ja loppuajan malttoi hienosti. Havaintona myös se, että akaa näemmä myös pirulainen ennakoida kaikkea, mitä tety. Olen tähän asti vaatinut paikkamakuulta > istu > vapautus, mistä seurauksena nyt sitten tarjoaa istumista heti, kun palaan takaisin koiran viereen. Opetus itselle, että rikottava rutiineja jatkuvasti. Pitänee nyt sotkea pakkaa, vapauttaa välillä suoraan maasta ja välillä taasen vaatia istumista ennen vapautusta niin, ettei arvaa? Ihan samaahan on ollut havaittavissa myös luoksetulossa. Tämän jälkeen otettii seuraamisia, käännöksiä oikealle-vasempaan sekä täyssellaisina. Jättävinä liikkeinä seisomista sekä maahanmenoa. Uskallan väittää, että näissä on menty himppasen matkaa eteenpäin. Sitten vielä luoksetulon loppuasentoja. Ja ihan viimeisenä eteenmenon lähetystä. Keltsi tapasi myös aivan ihanan, uuden kaverin, riiseniuros Maxin (ikää 2,5 vuotta) treeneissä. Hirmuisen ystävällinen tyyppi, joten kovasti tuntuivat tykkäävän toisistaan, kun pääsivät tervehtimään. Voin vaan kuvitella, millainen ralli olisi ollut päällä, jos olisi laskettu koirat irti...
Kotiintultuamme käytiin aistimassa peurajahdin tunnelmia. Huonolla menestyksellä, koska ensimmäistäkään peuraa ei ollut ajomiehet nähneet, vaikka myös kiihkeä vauhtinakki oli jälestämässä niitä. Taivaalta tuli kunnon jalkarättejä, mutta kaivettiin sadetakki kaappien uumenista ja Keltsi oli hyvin tyytyväisen oloinen saatuaan vällyn niskaansa. Kotiin päästyä naapurin Janne soitti, että yksi sorsa katosi rantakaislikkoon ja ehditäänkö auttamaan sen etsinnöissä. Eikun rantaan. Kaikki hyvin, kun sorsa löytyi. Mutta Keltsiläinen ehti käydä uimassa(!) sitä ennen pariin otteeseen. Ei haitannut kylmä vesi ei. Kovin viluinen oli hetken päästä, eikä omistaja-ohjaajan selkäkään hyvää kelistä tykännyt, joten tämän illan aksat jätettii suosiolla väliin...
Lieneekö sää säikäyttänyt osallistujia, mutta kolmosluokkalaisia oli saapunut paikalle vain 3 ja extrana yksi kertausta haluava 4-luokkalainen. Otettiin heti alkuun paikallamakuu, koska keli oli haasteellinen. Tällä kertaa Keltsi nousi ja oli lähdössä luo (huoh), mistä sitten palautin eleettömästi takaisin ja loppuajan malttoi hienosti. Havaintona myös se, että akaa näemmä myös pirulainen ennakoida kaikkea, mitä tety. Olen tähän asti vaatinut paikkamakuulta > istu > vapautus, mistä seurauksena nyt sitten tarjoaa istumista heti, kun palaan takaisin koiran viereen. Opetus itselle, että rikottava rutiineja jatkuvasti. Pitänee nyt sotkea pakkaa, vapauttaa välillä suoraan maasta ja välillä taasen vaatia istumista ennen vapautusta niin, ettei arvaa? Ihan samaahan on ollut havaittavissa myös luoksetulossa. Tämän jälkeen otettii seuraamisia, käännöksiä oikealle-vasempaan sekä täyssellaisina. Jättävinä liikkeinä seisomista sekä maahanmenoa. Uskallan väittää, että näissä on menty himppasen matkaa eteenpäin. Sitten vielä luoksetulon loppuasentoja. Ja ihan viimeisenä eteenmenon lähetystä. Keltsi tapasi myös aivan ihanan, uuden kaverin, riiseniuros Maxin (ikää 2,5 vuotta) treeneissä. Hirmuisen ystävällinen tyyppi, joten kovasti tuntuivat tykkäävän toisistaan, kun pääsivät tervehtimään. Voin vaan kuvitella, millainen ralli olisi ollut päällä, jos olisi laskettu koirat irti...
Kotiintultuamme käytiin aistimassa peurajahdin tunnelmia. Huonolla menestyksellä, koska ensimmäistäkään peuraa ei ollut ajomiehet nähneet, vaikka myös kiihkeä vauhtinakki oli jälestämässä niitä. Taivaalta tuli kunnon jalkarättejä, mutta kaivettiin sadetakki kaappien uumenista ja Keltsi oli hyvin tyytyväisen oloinen saatuaan vällyn niskaansa. Kotiin päästyä naapurin Janne soitti, että yksi sorsa katosi rantakaislikkoon ja ehditäänkö auttamaan sen etsinnöissä. Eikun rantaan. Kaikki hyvin, kun sorsa löytyi. Mutta Keltsiläinen ehti käydä uimassa(!) sitä ennen pariin otteeseen. Ei haitannut kylmä vesi ei. Kovin viluinen oli hetken päästä, eikä omistaja-ohjaajan selkäkään hyvää kelistä tykännyt, joten tämän illan aksat jätettii suosiolla väliin...
perjantai 16. lokakuuta 2009
kauneudenhoitoa ja jälkihommia
Edellisistä kuulumisista on kulunut hetki aikaa, mutta eipä tässä ole mitään ihmeitä tapahtunut.
Eilen käytiin Katsun luona trimmauksessa. Minä opettelin myös hommaa nyppimällä lavat sekä korvat. Ja täytyy kyllä sanoa, että siitä huolimatta lopputulos on oikein hieno! Kyllä airis vaan on
hienoimmista hienoin lyhyessä karvassa, eikä kauhessa lammaslookissa.
Tänään aamusta peltojäljelle Saidin ja Apun & Veken kanssa. Tehtävä vaikeutui kertaheitolla. Matkaa noin tuplat aiempaan, kolme kulmaa, yksi keppi ja nameja vähemmän. Jälkien vanhenemista odotellessa pikku lenkki. Ai että kolmikolla oli taas muksaa keskenään. Paikoin vain tosi liukasta ja koirat menivät kuin bambit liukkaalla jäällä. Sitten jälkien ajoon. Ekana vuorossa Veke, joka teki taasen tasaisen varmaan työtä. Niinkuin aina. Sitten Keltsi. Oikein hyvä jälki, kulmat täsmälliset, mutta se kepin ilmaisu on yhä vaikeaa. Töksäyttää kepille, mutta millään ei malttaisi noukkia sitä maasta, kun pitäisi vaan päästä jatkamaan matkaa eteenpäin. Nosti kyllä lopulta, kun vaati, vähän vaihtaria kepillä ja kunnon palkka. Mutta ennen nostamista ehti sitten tarjota kaiken mahdollisen maahanmenosta tassun antamiseen. Keltsin jälkeen vuorossa vielä Apu, joka ajoi tänään oikein hienosti. Lopuksi Keltsille esineruutua yhden hanskan verran. Tällä kertaa kävin viemässä niin, ettei koira nähnyt. Hienosti haki ja luovutus käteen!
Eilen käytiin Katsun luona trimmauksessa. Minä opettelin myös hommaa nyppimällä lavat sekä korvat. Ja täytyy kyllä sanoa, että siitä huolimatta lopputulos on oikein hieno! Kyllä airis vaan on
hienoimmista hienoin lyhyessä karvassa, eikä kauhessa lammaslookissa.
Tänään aamusta peltojäljelle Saidin ja Apun & Veken kanssa. Tehtävä vaikeutui kertaheitolla. Matkaa noin tuplat aiempaan, kolme kulmaa, yksi keppi ja nameja vähemmän. Jälkien vanhenemista odotellessa pikku lenkki. Ai että kolmikolla oli taas muksaa keskenään. Paikoin vain tosi liukasta ja koirat menivät kuin bambit liukkaalla jäällä. Sitten jälkien ajoon. Ekana vuorossa Veke, joka teki taasen tasaisen varmaan työtä. Niinkuin aina. Sitten Keltsi. Oikein hyvä jälki, kulmat täsmälliset, mutta se kepin ilmaisu on yhä vaikeaa. Töksäyttää kepille, mutta millään ei malttaisi noukkia sitä maasta, kun pitäisi vaan päästä jatkamaan matkaa eteenpäin. Nosti kyllä lopulta, kun vaati, vähän vaihtaria kepillä ja kunnon palkka. Mutta ennen nostamista ehti sitten tarjota kaiken mahdollisen maahanmenosta tassun antamiseen. Keltsin jälkeen vuorossa vielä Apu, joka ajoi tänään oikein hienosti. Lopuksi Keltsille esineruutua yhden hanskan verran. Tällä kertaa kävin viemässä niin, ettei koira nähnyt. Hienosti haki ja luovutus käteen!
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
sunnuntain tokoilut ja aksat
Aamupäivällä Jokimaalla tokotreeneihin. Kolmosluokkalaisia oli vain 4, joten ehdittiin kolmessa vartissa tosi paljon. Alkuun perinteiset kontaktiharjoitukset. Seuraavana seuraamista, lyhyitä pätkiä ja paljon käännöksiä. Oikein hyviä paloja tulee, kiitos kuuluu varmasti kontaktitreenille, mitä tehty tässä viime aikoina tosi paljon. Tämän jälkeen paikallamakuu porukassa. Välipalkka kerran maahan, sen jälkeen palasin takaisin paikoilleni ja käänsin selän. Kesti maassa! Päivän teemana myös jättävät liikkeet (seisominen sekä maahanmeno) ja niissä on kyllä tehtävä ryhtiliike treenaamisen suhteen. Seisominen on edelleen tosi vaikeaa, maahanmeno ihan liian hidas. Kokeiltiin eri tapoja ja parhaat onnistumiset tuli niin, että seisomisessa käännyin koiran eteen, mistä käsky. Vastaavasti maahanmenossa itse peruutin edellä, jolloin ei tarvinut vartaloapuja, ainoastaan terävän käskyn. Yritetään nyt näillä eteenpäin ja takapalkkaa pitää myös kokeilla. Töitä nuo vaan vaatii, tiedän. Loppuun iloinen luoksetulo. Tänään oli tosi hyvät häiriötreenit, kun Jokimaalla myös mätsäri, joten porukkaa pyöri kuin pipoa.
Illalla aksassa ekat talvikauden hallitreenit. Muutama tuttu koira alkeiskurssilta, loput uusia. Mukana myös Keltsin poikaystävistä Viljo, jonka kanssa saivat jo pientä hässäkkää aikaan hallissa, heh. Vetäjänä meillä Mari. Paikalla vain 4 koirakkoa, joten tosi jouhevasti sujui hommat myös aksassa. Halli oli jaettu kahtia, toisessa päässä lyhyt rata (rengas > putki > hyppy > A-este), mitä treenattiin Marin kanssa ja keskityttiin erityisesti A-esteellä kontakteihin. Toisessa päässä hallia vauhtirinki (4 hyppyä ympyrällä + putki) plus kepit ja ihan uutena pöytä. Vuoroa odotellessa oli mahdollisuus treenata myös keinua. Keltsi oli edelleen epäluuloinen kyseistä kapistusta kohtaan, mutta Mariannan avustuksella saatiin pari onnistunutta suoritusta ja jätettiin homma hautumaan. Pöytää treenatessa tuntui äkkiseltään, että maahanmenon vaatiminen olisi varmin keino kestää se 5 s paikoillaan. Ottaa nimittäin sen verta kovat kierrokset aksahallilla, että maltti ei todellakaan valttia. Radalla toistui taas vanha ongelma eli vauhdikas koira, joten en tahdo kestää perässä, mutta toisaalta ei irtoa riittävästi minusta, vaan jää esteen jälkeen hyppimään tasajalkaa "Mitä nyt?... Sano!". Kontaktiharjoitus A-esteellä ei myöskään mennyt ihan niinkuin piti eli ei malttanut pysähtyä laskeutuessa, mutta ainakin toistaiseksi suorittaa kontaktit oikein, joten ei (vielä) hätää. Saas nähdä, miten tulevaisuudessa, kun vauhti varmasti kasvaa? Otettiinkin sitten loppuun eteenmenoharjoituksia 4 esteen sarjalla. Äärettömän hyvät treenit ainakin meidän tarpeisiin. Mitään 15 esteen rataa on vielä ihan turha suorittaa, kun yksittäisillä esteillä tulee niitä ongelmia. Mielummin hioo niitä pala palalta kuntoon, jolloin ratakaan ei varmasti enää ongelma.
Saatiin puutarhan aita jo "5 vaille valmiiksi". Keltsi-parka törmäsi sata lasissa porttiin, mihin oli ilmestynyt verkko. Kerrasta otti opiksi, eikä kokeillut enää sen kestävyyttä. Yksi ryteikkönurkka puuttuu vielä, mutta sen ehtii ensi keväänäkin. Ja on siellä hevosten sähkölangat sekä naapurin aita vastassa, joten pitkälle ei sitäkään kautta pötki.
Illalla aksassa ekat talvikauden hallitreenit. Muutama tuttu koira alkeiskurssilta, loput uusia. Mukana myös Keltsin poikaystävistä Viljo, jonka kanssa saivat jo pientä hässäkkää aikaan hallissa, heh. Vetäjänä meillä Mari. Paikalla vain 4 koirakkoa, joten tosi jouhevasti sujui hommat myös aksassa. Halli oli jaettu kahtia, toisessa päässä lyhyt rata (rengas > putki > hyppy > A-este), mitä treenattiin Marin kanssa ja keskityttiin erityisesti A-esteellä kontakteihin. Toisessa päässä hallia vauhtirinki (4 hyppyä ympyrällä + putki) plus kepit ja ihan uutena pöytä. Vuoroa odotellessa oli mahdollisuus treenata myös keinua. Keltsi oli edelleen epäluuloinen kyseistä kapistusta kohtaan, mutta Mariannan avustuksella saatiin pari onnistunutta suoritusta ja jätettiin homma hautumaan. Pöytää treenatessa tuntui äkkiseltään, että maahanmenon vaatiminen olisi varmin keino kestää se 5 s paikoillaan. Ottaa nimittäin sen verta kovat kierrokset aksahallilla, että maltti ei todellakaan valttia. Radalla toistui taas vanha ongelma eli vauhdikas koira, joten en tahdo kestää perässä, mutta toisaalta ei irtoa riittävästi minusta, vaan jää esteen jälkeen hyppimään tasajalkaa "Mitä nyt?... Sano!". Kontaktiharjoitus A-esteellä ei myöskään mennyt ihan niinkuin piti eli ei malttanut pysähtyä laskeutuessa, mutta ainakin toistaiseksi suorittaa kontaktit oikein, joten ei (vielä) hätää. Saas nähdä, miten tulevaisuudessa, kun vauhti varmasti kasvaa? Otettiinkin sitten loppuun eteenmenoharjoituksia 4 esteen sarjalla. Äärettömän hyvät treenit ainakin meidän tarpeisiin. Mitään 15 esteen rataa on vielä ihan turha suorittaa, kun yksittäisillä esteillä tulee niitä ongelmia. Mielummin hioo niitä pala palalta kuntoon, jolloin ratakaan ei varmasti enää ongelma.
Saatiin puutarhan aita jo "5 vaille valmiiksi". Keltsi-parka törmäsi sata lasissa porttiin, mihin oli ilmestynyt verkko. Kerrasta otti opiksi, eikä kokeillut enää sen kestävyyttä. Yksi ryteikkönurkka puuttuu vielä, mutta sen ehtii ensi keväänäkin. Ja on siellä hevosten sähkölangat sekä naapurin aita vastassa, joten pitkälle ei sitäkään kautta pötki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)