Yli puolenvälin mennään tottiskurssia, joten enää pari kertaa jäljellä. Aamupäivällä viimeiset kotiläksyt pihassa ja jotenkin jäi paha aavistus, että luvassa voi olla astetta haastavammat treenit. Keltsillä oli tänään sellainen päivä, jolloin keskittymiskyky ei paras mahdollinen ja taisteluhalu tuntui ajavan kaiken muun ohi, kun narupallon kanssa piti vain riekkua päättömänä...
Arvasin aavistukseni osuneen oikeaan, kun mentiin kentälle. Nurmen oli vallannut niin ihanat tuoksut, ettei mitään rajaa... Kaikki ihmiset + koirat kentällä olivat tänään megamielenkiintoisia... Puhumattakaan, kun näki pallon olevan matkassa. Hetken aikaa odoteltiin vuoroamme ja teetin siinä pätkiä paikallamakuuta. Ihmettelen suuresti, että ne kesti nahoissaan, vaikka liikuin koiran ympärillä, käänsin välillä selkäni jne.! Mutta muuten kyllä tuntui siltä kuin ikinä ei oltaisi tuolla kentällä käyty.
Micken luo mennessä esitti kaikki temppunsa. Hyppi ja pomppi malttamattomana paikoillaan kuin oikosulun saanut duracelpupu. Hienoja pätkiä teki, kun vaan malttoi mielensä, mutta maltti ei ollut valttia tänään. Pallo piti yrittää vohkia joka välissä. Treeniliiviinkin taisi tulla siinä rytäkässä pieniä vaurioita. Pari kertaa piti ärähtää kunnolla ja se tepsi. Onneksi meillä on ope, joka ei nähnyt tilannetta lainkaan huolestuttavana, tuntuu omaavan lähinnä lehmän hermot ja vinkki löytyy jokaiseen tilanteeeen. Hengissä siis selvittiin, vaikka haasteita piisasi. Noh tuon koiran tuntien pelittää taas varmaan seuraavissa treeneissä kuin unelma. Ihan käsittämätöntä, miten erilainen voi olla kahtena päivänä nyt, kun himppasen haasteellisessa iässä tuntuu olevan.
Kurssi on ollut ihan uskomattoman hyvä! Hyvin samanlaisia oppeja, mitä Korreillakin. Mickelle pisteet vielä tuosta luonnetestituomarin kokemuksesta sekä näkemyksestä. Ilmiömäinen kyky lukea koiraa yksilönä, ei pelkästään tietyn rodun edutajana ja antaa sen pohjalta vinkkejä, mitä kannattaa kokeilla, mitä ei.
Ottihan voimille tämäniltaiset treenit. Huh.
Tässä blogissa airedalenterrieri Keltsin elämää maalla sekä harrastuksissa
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
pauketta kuuntelemassa
Syyskauden viimeiset hirviammunnat Tillolassa, joten eikun koira autoon ja menoksi. Siellä ampumaradan "päällä" (rata hiekkakuopassa) lähdettiin lenkkeilemään hiekkatietä pitkin. Yksittäiset laukaukset ei taaskaan mitään, mutta se sarjatuli on liikaa. Ei joudu paniikkiiin tai pakokauhuun, mutta ei ole mukavaakaan. Paineistuu. Mitä hittoa on tapahtunut?!?! Se jäänee ikuisesti hämärän peittoon. Ei tässä auta muu kuin tehdä kovasti töitä ja käydä sitten vaikka Hälvälän maastoissa (ampuvat 2 krt/vko, ympäri vuoden) vierailulla. Ja voi toki olla myös tähän ikävaiheeseen liittyvää, kun muutenkin "mörköjä" tuntuu varsinkin hämärissä vaanivan? Mutta haluan takaisin sen aikaisemman varmuuden, mitä tuolla koiralla ollut ja sen eteen olen valmis tekemään kaikkeni.
Eilen kävi mielenkiintoinen tilanne. Oltiin päivällä metsässä lenkillä, Keltsi sai juosta irti ja itse tsekkasin sieniä. Erään hakkuuaukean päällä harjulla kykin juuri suppisten parissa, kun kuulin selän takaa (jyrkkä alamäki) tosi vihaisenkuuloisen "vahtihaukun". En ollut nähnyt koiraa ikinä moisessa mielentilassa, kun hyppi suunnilleen tasajalkaa paikoillaan ja haukkui. Eipä sitten tullut mieleenikään lähteä katsomaan, mikä siellä on. Hirveä minä epäilin vahvasti ja epäilen yhä (ei eläissään nähnyt, joten voisin kuvitella nostattavan melkoisen älämölön), mutta kuulin sitten, että karhu nähty alueella... Jääköön ikuiseksi arvoitukseksi, mikä siellä oli, heh.
Eilen kävi mielenkiintoinen tilanne. Oltiin päivällä metsässä lenkillä, Keltsi sai juosta irti ja itse tsekkasin sieniä. Erään hakkuuaukean päällä harjulla kykin juuri suppisten parissa, kun kuulin selän takaa (jyrkkä alamäki) tosi vihaisenkuuloisen "vahtihaukun". En ollut nähnyt koiraa ikinä moisessa mielentilassa, kun hyppi suunnilleen tasajalkaa paikoillaan ja haukkui. Eipä sitten tullut mieleenikään lähteä katsomaan, mikä siellä on. Hirveä minä epäilin vahvasti ja epäilen yhä (ei eläissään nähnyt, joten voisin kuvitella nostattavan melkoisen älämölön), mutta kuulin sitten, että karhu nähty alueella... Jääköön ikuiseksi arvoitukseksi, mikä siellä oli, heh.
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
aksaa sunnuntaiseen tapaan
Päivä paiskittu pihahommia ja Keltsiläinen tietysti "projektipäällikkönä" mukana. Ihan parasta oli, kun kaivettiin maasta vanhoja pensaita, mihin jäi oikein mielenkiintoiset multakuopat. Ai että niissä oli hienoa kaivaa ja tonkia.
Illalla agilitytreenit Villähteellä. Toisessa päässä kenttää Marin kanssa keppejä, rengasta ja keinua ja toisessa päässä Tainan kanssa radan pätkiä. Keppien idean on nyt oivaltanut, vaikkakaan vauhti ei päätä vielä huimaa. Rengas myöskään ei tuota ongelmia, joskin oli niin matalalla, ettei Keltsin pitänyt hypätä, vaan sukeltaa siitä läpi. Mutta keinu... *huoh*. Se oli tänään jotakin niin kammottavaa, ettei mitään rajaa. Käänsi oikein selkänsä ja mökötti, kun yritin maanitella sille nousemaan. Eikä auttanut namut eikä pallo. Lopulta tehtiin niin, että harjoiteltiin vain laudalla seisomista sekä alastuloa kontaktin kera. Radanpätkällä oli erilaisia hyppyjä sekä teitä, aika hankaliakin, joten taas sai koiran ohjaaja olla kieli keskellä suuta ja silti mokaili tuttuun tapaan. Puomi aiheutti myös päänvaivaa radalla, mutta otettiin sitä treenien päätteeksi ihan yksittäisenä. Joku 4-5 onnistunutta suoritusta sille ja kunnon palkka. Tuossa on kyllä laji, missä tullut itselle monta kertaa mieleen lyödä hanskat tiskiin, kun niin ylivoimaisen vaikeaa. Mutta koiruuden takia en taatusti sitä tee, koska niin hauskaa sen mielestä. Ehkä se ohjaajakin pikkuhiljaa oppii.
Iltalenkillä sain makoisat naurut, kun erään pellon laidassa nökötti kaksi variksenpelätintä. Voi vitsi, mitkä vahtihaukut tuo koiruus nosti, kun oli satavarma siitä, että kyseinen pariskunta hyökkää meidän kimppuun hämärissä. Piti mennä sanomaan päivää niille, ennenkuin uskoi ne täysin vaarattomiksi. Tottisläksyjä tehtiin lenkin lomassa ja hyvin toimi pallopalkalla myös ympäristössä, missä kovasti kaikkia houkutuksia (hajuja yms.).
Illalla agilitytreenit Villähteellä. Toisessa päässä kenttää Marin kanssa keppejä, rengasta ja keinua ja toisessa päässä Tainan kanssa radan pätkiä. Keppien idean on nyt oivaltanut, vaikkakaan vauhti ei päätä vielä huimaa. Rengas myöskään ei tuota ongelmia, joskin oli niin matalalla, ettei Keltsin pitänyt hypätä, vaan sukeltaa siitä läpi. Mutta keinu... *huoh*. Se oli tänään jotakin niin kammottavaa, ettei mitään rajaa. Käänsi oikein selkänsä ja mökötti, kun yritin maanitella sille nousemaan. Eikä auttanut namut eikä pallo. Lopulta tehtiin niin, että harjoiteltiin vain laudalla seisomista sekä alastuloa kontaktin kera. Radanpätkällä oli erilaisia hyppyjä sekä teitä, aika hankaliakin, joten taas sai koiran ohjaaja olla kieli keskellä suuta ja silti mokaili tuttuun tapaan. Puomi aiheutti myös päänvaivaa radalla, mutta otettiin sitä treenien päätteeksi ihan yksittäisenä. Joku 4-5 onnistunutta suoritusta sille ja kunnon palkka. Tuossa on kyllä laji, missä tullut itselle monta kertaa mieleen lyödä hanskat tiskiin, kun niin ylivoimaisen vaikeaa. Mutta koiruuden takia en taatusti sitä tee, koska niin hauskaa sen mielestä. Ehkä se ohjaajakin pikkuhiljaa oppii.
Iltalenkillä sain makoisat naurut, kun erään pellon laidassa nökötti kaksi variksenpelätintä. Voi vitsi, mitkä vahtihaukut tuo koiruus nosti, kun oli satavarma siitä, että kyseinen pariskunta hyökkää meidän kimppuun hämärissä. Piti mennä sanomaan päivää niille, ennenkuin uskoi ne täysin vaarattomiksi. Tottisläksyjä tehtiin lenkin lomassa ja hyvin toimi pallopalkalla myös ympäristössä, missä kovasti kaikkia houkutuksia (hajuja yms.).
lauantai 19. syyskuuta 2009
nenähommii
Aamulla varhain suuntasimme Ojamaiden tiluksille Kuivannolle, mihin meille oli vedetty edellisenä iltana treenijälki. Maasto oli itse asiassa täysin sama kuin heinäkuun harkoissa. Jäljellä mittaa n. n. 300-400 m ja ehti vanhentua n. 16 h. Aamulla maastoon mennessä satoi hiljakseen, mutta oli todella lämmintä.
Eka kerta, kun treenattiin VOI-luokan kokeita silmällä pitäen. Uutena juttuna katkokulma. Tai yksinkertaistettu versio siitä (pätkä veretöntä osuutta kulmassa). Makaukset oli kylläkin tehty edelleen kulmiin AVO-luokan jäljen tapaan. Petra lähti meidän matkaan jonkinlaisessa tuomarin oppaan, personal trainerin tms. roolissa, mikä oli kerrassaan loistojuttu.
Tiiviillä nenällä porskutettiin jälkeä menemään. Vauhtia taasen oli, mutta ei onneksi liikaa. Vain muutamissa sammaleen peittämissä kivikoissa oli pakko hieman jarrutella ihan itseni takia, kun sade oli tehnyt maaston ikävän niljakkaaksi. Molemmat makaukset merkkasi nuuhkutellen, mistä olen todella iloinen, koska niistä meille pistemenetyksiä kokeissa tullut. Katkokulmalle tultaessa nosti nenän ilmaan ja hetken aikaa mietti sen näköisenä "Mikäs juttu tää on?", mutta ihan omatoimisesti ilman lisäkäskyjä otti jäljen oikeaan suuntaan ja taas mentiin. Kaadolle pysähtyi kuin seinään, kun sorkka sekä aamusapuska kupissa odotteli siellä löytäjäänsä.
Keltsi on niin taitava! Vaikka tiedän jo sen lahjat nenänkäyttöön niin joka kerta tuo jaksaa yllättää minut positiivisesti.
Treenien jälkeen vietimme mukavaa syyspäivää Ojamaiden pihassa. Leppoisaa yhdessäoloa mukavien ihmisten kera, makkaranpaistoa, muurinpohjalettuja yms. Aika meni tosi nopeasti ja iltapäivä alkoi kääntyä iltaan, kun reissusta kotiuduimme. Kotiintuomisina pakkaseen täydennystä veripullojen muodossa. Nyt on sen verran verta jemmassa, että riittää varmaan tämän syksyn treeneihin.
Kotona annoin kiitoksena/ajanvieteluksi pakkasesta peuranjalan. Kesti noin vartin verran, kun siitä ei ollut jäljellä enää kuin sorkat. Noh, Keltsiläinen sitten ratkaisi omatoimisesti sen, että iltasapuskaa ei tänään erikseen tarjoilla...
Saatiin kuvia mejä-päivästä treenien jälkeen napsaistuna. Kiitokset niistä Kelon Maaritille! Parissa kuvassa meidän kanssa mejä-tuomari Matti (Airomies). Hän muuten on ristinyt tuon minun hienon koiruuden olkipukiksi! Muistuttaa sitä kuulemma ulkonäöllisesti sekä olemukseltaan, kun on niin hyvähermoinen otus. Noh eipä tartte jouluna sitten muuta kuin asetella Keltsi tuvan nurkkaan seisomaan punainen rusetti kaulassa niin joulukoristeet on siinä ihan omasta takaa. ;-)
Eka kerta, kun treenattiin VOI-luokan kokeita silmällä pitäen. Uutena juttuna katkokulma. Tai yksinkertaistettu versio siitä (pätkä veretöntä osuutta kulmassa). Makaukset oli kylläkin tehty edelleen kulmiin AVO-luokan jäljen tapaan. Petra lähti meidän matkaan jonkinlaisessa tuomarin oppaan, personal trainerin tms. roolissa, mikä oli kerrassaan loistojuttu.
Tiiviillä nenällä porskutettiin jälkeä menemään. Vauhtia taasen oli, mutta ei onneksi liikaa. Vain muutamissa sammaleen peittämissä kivikoissa oli pakko hieman jarrutella ihan itseni takia, kun sade oli tehnyt maaston ikävän niljakkaaksi. Molemmat makaukset merkkasi nuuhkutellen, mistä olen todella iloinen, koska niistä meille pistemenetyksiä kokeissa tullut. Katkokulmalle tultaessa nosti nenän ilmaan ja hetken aikaa mietti sen näköisenä "Mikäs juttu tää on?", mutta ihan omatoimisesti ilman lisäkäskyjä otti jäljen oikeaan suuntaan ja taas mentiin. Kaadolle pysähtyi kuin seinään, kun sorkka sekä aamusapuska kupissa odotteli siellä löytäjäänsä.
Keltsi on niin taitava! Vaikka tiedän jo sen lahjat nenänkäyttöön niin joka kerta tuo jaksaa yllättää minut positiivisesti.
Treenien jälkeen vietimme mukavaa syyspäivää Ojamaiden pihassa. Leppoisaa yhdessäoloa mukavien ihmisten kera, makkaranpaistoa, muurinpohjalettuja yms. Aika meni tosi nopeasti ja iltapäivä alkoi kääntyä iltaan, kun reissusta kotiuduimme. Kotiintuomisina pakkaseen täydennystä veripullojen muodossa. Nyt on sen verran verta jemmassa, että riittää varmaan tämän syksyn treeneihin.
Kotona annoin kiitoksena/ajanvieteluksi pakkasesta peuranjalan. Kesti noin vartin verran, kun siitä ei ollut jäljellä enää kuin sorkat. Noh, Keltsiläinen sitten ratkaisi omatoimisesti sen, että iltasapuskaa ei tänään erikseen tarjoilla...
Saatiin kuvia mejä-päivästä treenien jälkeen napsaistuna. Kiitokset niistä Kelon Maaritille! Parissa kuvassa meidän kanssa mejä-tuomari Matti (Airomies). Hän muuten on ristinyt tuon minun hienon koiruuden olkipukiksi! Muistuttaa sitä kuulemma ulkonäöllisesti sekä olemukseltaan, kun on niin hyvähermoinen otus. Noh eipä tartte jouluna sitten muuta kuin asetella Keltsi tuvan nurkkaan seisomaan punainen rusetti kaulassa niin joulukoristeet on siinä ihan omasta takaa. ;-)
torstai 17. syyskuuta 2009
sosiaalisia suhteita
Uusi, hieno Karvakuono-takki odotteli noutajaansa Hyvinkäällä, joten suuntasimme sinne heti aamutuimaan. Samalla reissulla sosiaalisten suhteiden ylläpitoa eli treffit mummon, enopuolen, äiteen ja velipojan sekä heidän omien ihmisten kera. Perillä meitä oli vastaanottamassa enopuoli-Riski, minkä kanssa Keltsi sai tehdä tuttavuutta kaksistaan, kaikessa rauhassa. Jostain syystä tähän asti on ollut pientä kyräilyä ilmassa (Lieneekö Keltsin sukupuoli ollut vähän hämärän peitossa?), mutta nyt yhteinen sävel löytyi samantien ja parivaljakko tuli loistavasti juttuun keskenään. Hetken kuluttua saapui myös äitee-Hippa sekä velipoika-Otto. Lähdettiin koirien kanssa metsään, missä saivat telmiä kaikessa rauhassa vapaana. Ainoastaan nuorta pojankloppia sekä vanhempaa herraa ei arvannut laskea samaan aikaan irti, ettei naisseurassa tule turhia pullisteluita sekä riitoja. Koirilla oli niin hauskaa, kun sai kirmata metsässä täysillä. Ja onneksi ei matkalle sattunut edes sienestäjiä tms., jotka olisivat varmaan säikähtäneet pahanpäiväisesti tuota terroristilaumaa.
Illalla pyörähdettiin pitkästä aikaa Jokimaalla raveissa. On kyllä mukava mennä tuon meidän koiruuden kanssa ihan mihin tahansa ihmisten ilmoille, kun pienestä pennusta asti kuljettu ihmisvilinässä, eikä hätkähdä mistään.
Illalla pyörähdettiin pitkästä aikaa Jokimaalla raveissa. On kyllä mukava mennä tuon meidän koiruuden kanssa ihan mihin tahansa ihmisten ilmoille, kun pienestä pennusta asti kuljettu ihmisvilinässä, eikä hätkähdä mistään.
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
yli-innokas koululainen
Päivällä pari tuntia hyötyliikuntaa sienimetsässä. Keltsi juoksenteli mukana matkassa pitkin metsää, mutta tulihan taas todettua, ettei tuota ainakaan juoksuttamalla väsyksiin saa. Huh.
Illalla tottistreenit Orimattilassa. Ensimmäisenä tsekkaus, miten kotiläksyä (maahanmeno ja siinä vauhti) harjoiteltu. Saatiin kiitosta, että oli jo paljon parempi. Teknisesti tekee oikein ja suurimmaksi osaksi myös vauhdilla, mutta yhä vaatii rutkasti toistoja, että saadaan rutiini myös vauhtiin. Keltsi oli tänään niin innokas, että sivulta maahan pyytäessä tuli palkkaamisen kanssa ongelmia. Kiemurteli maassa kuin mato, kun ei olisi millään malttanut odottaa palkkaa. Muutettiin sitten harjoitusta niin, että seurautin pätkän ja siitä maahan-käsky. Onnistui huomattavasti paremmin niin. Ja sain paljon hyviä lisävinkkejä tuohon palkkaamiseen muutenkin.
Otettiin myös liikkeestä istumista siten, että seurautin, mistä käsky "Istu" ja pyörähdin samanaikaisesti noin askeleen päähän koiran eteen. Tuon tekee jo kivan vauhdikkaasti ja takapuoli kestää kyllä isänmaassa.
Lopuksi vielä seuraamista. Namun avulla suorittaa maltilla ja varmasti, mutta lelupalkka nostaa viretilan sellaiselle tasolle, että helposti edistää. Palattiin tässä alkuun siten, että laitoin palkan vasempaan kainaloon (niin, että koira näki). Koira istumaan perusasentoon vierelle, oma katse tiiviisti eteenpäin, käsky "Seuraa", mutta en liikkunut mihinkään ja palkka tippui kainalosta siitä, kun koira malttoi istua paikoillaan tiiviin kontaktin säilyttäen. Toimi! Tätä treenaillaan nyt viikon aikana kotosalla ja palataan seuraavalla kerralla eteenpäin liikkumiseen lelupalkan avulla. Ja myös sellainen hyödyllinen oppi saatiin, että mikäli kontakti katoaa niin välittömästi käännös oikeaan ja kevyt nyppäisy hihnasta sekä valtaisat kehut heti, kun ottaa uuden kontaktin.
Kolme kurssikertaa takana ja äärimmäisen hyvä sekä hyödyllinen kurssi ollut. Oikeastaan huolettaa jo se, kun enää kolme kertaa jäljellä. Toivotaan, että jollakin tapaa saataisiin näitä treenejä jatkettua. Vaikka sitten vähän harvemminkin.
Tänään ilmoittauduttiin myös syksyn ekalle toko-kurssille. Päijät-Hämeen kennelkerhon seuraava kurssijakso käynnistyy syyskuun lopulla. Keväällä käytiin "ekaluokka" ja hypätään nyt suoraan "kolmannelle" jatkamaan tokoilua.
Illalla tottistreenit Orimattilassa. Ensimmäisenä tsekkaus, miten kotiläksyä (maahanmeno ja siinä vauhti) harjoiteltu. Saatiin kiitosta, että oli jo paljon parempi. Teknisesti tekee oikein ja suurimmaksi osaksi myös vauhdilla, mutta yhä vaatii rutkasti toistoja, että saadaan rutiini myös vauhtiin. Keltsi oli tänään niin innokas, että sivulta maahan pyytäessä tuli palkkaamisen kanssa ongelmia. Kiemurteli maassa kuin mato, kun ei olisi millään malttanut odottaa palkkaa. Muutettiin sitten harjoitusta niin, että seurautin pätkän ja siitä maahan-käsky. Onnistui huomattavasti paremmin niin. Ja sain paljon hyviä lisävinkkejä tuohon palkkaamiseen muutenkin.
Otettiin myös liikkeestä istumista siten, että seurautin, mistä käsky "Istu" ja pyörähdin samanaikaisesti noin askeleen päähän koiran eteen. Tuon tekee jo kivan vauhdikkaasti ja takapuoli kestää kyllä isänmaassa.
Lopuksi vielä seuraamista. Namun avulla suorittaa maltilla ja varmasti, mutta lelupalkka nostaa viretilan sellaiselle tasolle, että helposti edistää. Palattiin tässä alkuun siten, että laitoin palkan vasempaan kainaloon (niin, että koira näki). Koira istumaan perusasentoon vierelle, oma katse tiiviisti eteenpäin, käsky "Seuraa", mutta en liikkunut mihinkään ja palkka tippui kainalosta siitä, kun koira malttoi istua paikoillaan tiiviin kontaktin säilyttäen. Toimi! Tätä treenaillaan nyt viikon aikana kotosalla ja palataan seuraavalla kerralla eteenpäin liikkumiseen lelupalkan avulla. Ja myös sellainen hyödyllinen oppi saatiin, että mikäli kontakti katoaa niin välittömästi käännös oikeaan ja kevyt nyppäisy hihnasta sekä valtaisat kehut heti, kun ottaa uuden kontaktin.
Kolme kurssikertaa takana ja äärimmäisen hyvä sekä hyödyllinen kurssi ollut. Oikeastaan huolettaa jo se, kun enää kolme kertaa jäljellä. Toivotaan, että jollakin tapaa saataisiin näitä treenejä jatkettua. Vaikka sitten vähän harvemminkin.
Tänään ilmoittauduttiin myös syksyn ekalle toko-kurssille. Päijät-Hämeen kennelkerhon seuraava kurssijakso käynnistyy syyskuun lopulla. Keväällä käytiin "ekaluokka" ja hypätään nyt suoraan "kolmannelle" jatkamaan tokoilua.
tiistai 15. syyskuuta 2009
laukausvarmuutta hakemassa
Tiistai-ilta, joten hirviammunnat Tillolassa. Eikun Keltsiläinen autoon ja ampumaradan maastoihin pauketta kuuntelemaan. Jäätiin aluksi valtatien toiselle puolelle, mihin laukaukset kuuluivat ihan hyvin, mutta liikenteen äänet osaltaan sekoittivat niitä. Käpsyteltiin vaan siinä hiekkatien poskessa ja pelattiin vähän pallolla. Jonkin ajan kuluttua siirryttiin valtatien yli, ampumaradan puolelle. Jäätiin mäen päälle, eikä yritettykään siitä alemmaksi. Laukaukset kuuluivat selkeämmin, kun liikenteen melu jäi selän taakse. Yksittäiset laukaukset ei mitään, mutta sarjatulen alkaessa koiran ilmeestä pystyi lukemaan sen, että olo jotenkin epävarma. Ei kuitenkaan mitään paniikkia, pakokauhua tms. Mutta ei yritettykään yhtään lähemmäksi. Metsässä olisi varmasti unohtunut nuokin äänet, vaan tien poskessa lojui kuollut käärme, joten ei napannut ajatus metsään menosta. Käytiin lopuksi vielä ampumaradan tuntumassa parkkipaikalla niin, että koiruus oli autossa. Radio oli vaimealla, mutta ikkunat auki ja itse menin saapastelemaan pihalle. Ei mitään. Jännä muuten, että sinne sorakuopan pohjalle laukaukset kuului jopa vaimeammin kuin mäen päälle.
Päivällä oli oikein antoisa parin tunnin metsälenkki. Tuomisina sieltä muovikassillinen mustatorvisieniä sekä nelisen litraa suppiksia. Ja huomenna uudestaan.
Keltsiläisestä löytyi kesän eka punkki. Alkukesän myrkytin Exspotilla, viimeisimmän kerran Frontlinella. Ok, myrkytysväli saattoi mennä muutaman päivän pitkäksi, mutta ilmeisesti myös myrkkyjen tehossa on eroa. En nimittäin tuolla Exspotillakaan ole aina ihan päivälleen uutta satsia laittanut, vaan saattaa olla heittänyt jonkun päivän, mutta ensimmäistäkään punkkia ei sen aikana löytynyt. Ilmeisesti "vanhassa vara parempi", vai miten se sanonta meneekään?
Päivällä oli oikein antoisa parin tunnin metsälenkki. Tuomisina sieltä muovikassillinen mustatorvisieniä sekä nelisen litraa suppiksia. Ja huomenna uudestaan.
Keltsiläisestä löytyi kesän eka punkki. Alkukesän myrkytin Exspotilla, viimeisimmän kerran Frontlinella. Ok, myrkytysväli saattoi mennä muutaman päivän pitkäksi, mutta ilmeisesti myös myrkkyjen tehossa on eroa. En nimittäin tuolla Exspotillakaan ole aina ihan päivälleen uutta satsia laittanut, vaan saattaa olla heittänyt jonkun päivän, mutta ensimmäistäkään punkkia ei sen aikana löytynyt. Ilmeisesti "vanhassa vara parempi", vai miten se sanonta meneekään?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
