Ja meillä todellakin oli lystikäs lauantai moninaisine aktiviteetteinen.
Rallytokossa tehtiin kisanomaista treeniä. Reeta oli rakentanut ALO-radan, jota suoritimme kokonaisena yksi kerrallaan. Keltsi tekee hyvin, kun itse en tyri. Tässä lajissa haastavaa muistaa oikea suorituspaikka (45-asteen kulmassa kyltin vasemmalla puolella tai kyltin edessä) ja kyltin määräämä puoli (oikea/vasen), jolta tehtävä tulee suorittaa. Mutta on tuo hubailu kotoisampaa ohjattavaa itselle kuin aksa.
Iltapäivällä suunnattiin peltojäljelle Antin & Margitin kanssa. Jäljestä tuli kohtuu pitkä, arviolta noin 500 askelta (tai vähän enemmänkin). Pikkaisen taukoa edelliskerrasta ja K joutui odottelemaan vuoroaan Antin jäljestyksen ajan, josta seurauksena alku oli vähän turhaa hössöttämistä. Rauhottui onneksi nopeasti, kun päästiin pätkä eteenpäin. Jäljellä oli kunnon harhajälkiä, kun pellolla oli ajettu hevosella ristiin rastiin. Hyvin tuo niistäkin selvisi. Lähellä kulmaa piti tehdä yksi pieni tarkistusrinkula, mutta ei poistunut jäljen päältä siinäkään. Loppupalkasta mentiin yli ja olisi jatkanut jäljestämistä tielle asti, kun ohjaaja ei ollut ihan hereillä (höpisi valokuvaajalle). Noh motivaatio nenähommiin on ainakin kova. Ja kelin puolesta jälkihommien jatkamiselle ei ole estettä. Kuivuisi nyt vaan vähän niin voisi mennä mullallekin vielä syksyllä.
Peltojäljen päälle käytiin vielä heittämässä pitkä rallattelulenkki. Antti & Keltsi ovat niin bestikset. Molemmat rakastavat häntä suorana juoksemista, eikä pienintäkään ärhentelyä. Keltsi opetti Anttia myös maalaiskoiran taitoihin eli miten myyriä kaivetaan koloistaan. Antti tosin luuli aluksi, että se esiinkaivettu maa on tarkoitus syödä. :D Koirat olivat varsin mielenkiintoisessa kuosissa lenkin jälkeen, kun matkalla toki piti polskutella kaikissa ojissa ja juoksennella kynnöksellä.
PS. Silmä ei mennyt mustaksi ja turvotuskin laski äkkiä. Kiitos taitaa kuulua arvauskeskuksen tyttärille, jotka olivat tilanteen tasalla ja antoivat kylmäpussin, jota ehdin pitää sen 45 minuuttia silmässä ennen lääkärin tuloa.
Tässä blogissa airedalenterrieri Keltsin elämää maalla sekä harrastuksissa
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Taivas varjele, mitä sieltä tulee
Ja sieltähän tuli Nenä. Sananmukaisesti. Välittömästi sen jälkeen, kun oltiin VAUn vapaavuorolla treenit aloitettu ja otettu "evl:mainen" 4 + 2 minuutin paikallaolo. Vapautin karvakuonon tantereesta ja lausuin ääneen kehut. Sen jälkeen kaikki kävi äkkiä, etten edes ihan tarkasti tiedä, mitä tapahtui, mutta kipiää se teki. Vasen silmä otti kunnon laakin. Näkökyky toimi (onneksi), mutta kirveli melkoisesti ja vettä valui kuin Niagaran putouksesta konsanaan, joten osasin epäillä haavaa. Eikun tk:n kautta kotiin ja puolisentoista tuntia siellä sai odotella. Diagnoosi oli haava sarveiskalvossa ja kunnon turvotus silmässä. Kotiinviemisinä viikon kuuri antibioottitippoja. Jännityksellä odotan, miltä silmä näyttää huomenna aamulla. Toivottavasti vastaanoton tyttöjen antamalla kylmäpussilla olisi jonkinlainen positiivinen vaikutus lopputulemaan. Eniten tässä kuitenkin harmittaa, kun hyvät treenit jäi kesken. Toisaalta ehdittinhän me ottaa jo hyvä paikallaolotreeni ja vähän seuraamista siirtymisissä. Ei mennyt siis ihan harakoille treenit, vaikka lopputulema oli... hmm... jokseenkin ennalta arvaamaton. :)
maanantai 24. lokakuuta 2011
Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan
Lauantaiaamuna rallytokoilemassa. VAU järkkää kisat 5.11., joten treeneissä keskitytty ihan puhtaasti ALO-luokan liikkeisiin. Hallilla oli Katariina Kainulaisen toko-koulutus, jonka vuoksi meidän piti alunperin olla ulkokentällä Ritomäessä, mutta syyssade sotki sen suunnitelman ja linnoittauduimme hallin pienelle puolelle. Hyvin tuonnekin Kirsi & Reeta saivat kaksi radanpätkää mahtumaan. Monenmoista tehtävää mahtui taas matkalle: käännöksiä kaikissa muodoissaan, pujotteluja, spiraaleja, jääviä, koiran eteentuloja jne. jne. Otettu ihan tarkoituksella joihinkin liikkeisiin omia käskyjä, osa menee totutuilla. Hemmetti, miten vaikeaa tässä lajissa on vaan muistaa oikea suorituspaikka. Varsinkin, kun liike ei saa missään vaiheessa pysähtyä, ellei kyltti niin käske tekemään (jäävät). Eipä ollut siis kerta, eikä kaks, kun löysin itseni kyltin väärältä puolelta tai muutoin vaan väärästä paikasta. Mutta ei se niin vakavaa, hauskaa höntsäilyä joka tapauksessa meille molemmille.
tiistai 18. lokakuuta 2011
Ma tahtoo veivaa veivaa
♪♪♪ Ma tahtoo veivaa veivaa.
Se tahtoo veivaa veivaa.
Han tahtoo veivaa veivaa.
Me tahtoo veivaa veivaa.
He tahtoo veivaa veivaa.
Te tahtoo veivaa veivaa ♪♪♪
Tottistelemassa Hurttiksella. Mukana geimeissä Partaset, Margit, Tuula ja mie. Sekä Mikke coachina. Kaikki veivas niin prkleesti. Jopa niin, että neitokakadua muistuttavat kiljahdukset raikuivat hallissa. ;) Ekassa setissä seuraamista + jääviä, joissa hyvänä häiriönä Valto-roto. Ilmoittautumisessa meni hetkellisesti epävarmaksi, kun Valto kulki takaa aivan pyrstöä hipoen ohi. Muutoin "nou problemos". Sorruin vaan tekemään vähän turhaa pitkää seuruukaaviota (hyi hyi). Jäävät aika kivoja. Seisomisessa menty eteenpäin ja ainoat virheet olivat ohjaajan virheitä. Niinpä tietysti. Tokassa setissä tehtiin vähän erilaista eli esineilmaisuja. Hyviä vinkkejä tulikin tukku, joiden avulla työstää asiaa kotona eteenpäin. Treenivuoron päätteeksi piipahdettiin vielä hallissa noutokapulan kera. Se kapula on nii-in rakas ja mä olen ihan suotta pitänyt sitä "turhan pyhänä kapistuksena".
Ai niin, käytiinhän me sunnuntaina myös peltojäljellä Antin & Margitin kera. Pitkää suoraa ja pientä kaarrosta. Olin tyytyväinen. Vielä, kun sais ne esineet kuosiin niin avot. No nytpä on taasen lisäeväitä siihenkin ja pitkä talvi edessä treenailla.
Jälkitreffien jälkeen kaivettiin autosta myös Taavi-herra ja lähdettiin viidestään metsään. Olihan vauhtia & vaaratilanteita, kun kolme karvanaamaa veti tärrirallia. Antti & Keltsi etunenässä, mutta kyllä Taavikin intoutui. Lääniä olisi ollut hehtaaritolkulla, mutta mikähän ihme siinä oli, että sitä tärrien kyykkyjuoksukisaa piti toteuttaa juuri siinä parhaalla suppismättäällä. Emännät karjahtelivat komentoja niin, että kaikki metsänpedot kaikkosivat varmasti takavasemmalle. Itse asiassa meno oli sellaista, että välillä oli jo pakko laittaa silmät kiinni, kun touhua seurasi. Huhhuh. Meille on muutenkin tullut jonkunlainen "suppisriippuvuus". Metsälenkit suuntautuvat parhaille apajille, johon sienituristit eivät löydä ja onhan sieltä jokunen litra niitä tullut kannettua kotiinkin.
lauantai 15. lokakuuta 2011
Oisko käynyt vahinko, oisko päässyt käymään niin
Ei onneksi, vaikka mielessä kävi. Jostain selittämättömästä syystä tämä hallikausi on käynnistynyt tottiksen saralla ihan eri meiningillä. Tottis ei ole koskaan aiemmin tuntunut tältä. Ei minusta ja sen myötä ei varmasti koirastakaan. Tekemisessä on nyt tyystin toinen meininki. Lähtee takuulla minusta itsestäni, mutta karvainen kaveri on juonessa täysillä mukana ja tekee täydellä sydämellä. Intoa täys kuin ilmapallo. Pari settiä veivattiin taasen hallilla. Ekassa seuraamista ja jääviä. Seuraamisessa vire oli tosi kiva ja jäävät olivat nopeita. Seisomisessa on menty aimo harppaus eteenpäin. Toka setti oli huonompi, jossa otettiin hyppyä. Innokkuus kääntyi kurittomuuden puolelle, mutta vapaana seuruuttaminen palautti takaisin ruotuun ja lopulta onneksi saatiin onnistuminen. Näitä palasia työstetty kotiläksynä.
Me on löydetty uusi hubailulaji lauantaiaamupäivien ratoksi - Rallytoko. Aksahan on ollut se supermukava juttu, mutta itse niin onneton ohjaajana. Tää tuntuu enemmän omalta ja mukavaa vaihtelua. Tällä viikolla tosin ei päästä, kun lauantaille osui kennelpiirin järjestämä TOKO-koulutus, jota Korrin Pekka & Riitta tulee vetämään. Ei tullut haettua koirapaikkaa, mutta oppiihan tuota myös katselemalla ja kuulemalla.
Hirvijahti on kovassa vauhdissa. Vielä ei ole Nenän apua tarvittu. Onneksi, koska aina sitä toivoo onnistuneita kaatoja, mutta niitä vahinkojakin tahtoo vaan sattua.

tiistai 4. lokakuuta 2011
Joo, mä tiedän, tiedän pitäis ryhdistäytyä
ja kirjoitella vähän useammin, mutta johonkin se aika vaan katoaa. Jonkinmoisia kuulumisia pikaisesti.
Perjantaina oli Keltsiläisen huoltopäivä. Rokotuksiin tuli kutsu, joskin muuttuneiden rokotussäädösten vuoksi mentiin sittenkin vuotta liian aikaisin. Mutta tulihan nyt käytyä ottamassa uusi kolmoisrokote, joka on voimassa seuraavat kolme vuotta. Klinikalla oli uusi ell, joka suoritti samalla terveystarkastuksen 3-v Keltsille, ihan päällisin puolin. Kaikki hyvin. Ja Keltsi sai uuden fanin, jonka myötä virallisessa lausunnossa lukee "Kiva ja hieno koira". Sitähän se on. Ei ole jättänyt vielä ketään kylmäksi.
Lauantaina Tuuloksessa oli ryhmänäytelmät jossa tuli pyörähdettyä. Päärooleista on tuolla saralla turha haaveilla, mutta saatiinhan sentään se "pakollinen" näytelmäpalkinto. Virolaisen Astrid Lundavan arvostelu kuului näin:
"Tyypillinen suuri, mutta hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Riittävä kaula ja selkälinja. Liian matalalle kiinnittynyt häntä. Liian kapea edestä ja takaa katsottuna. Liikkuu riittävällä askelella. Liian pehmeä turkki."
Tuloksena AVO EH, johon olen tyytyväinen. Erityisen reissussa ilahdutti serkkupoika Rymppä Ymppäsen hieno suoritus kehässä (eka serti ja vsp).
Maanantaina pyörähti käyntiin tottikset. Parasta alkavalle kaudelle, että päästiin mukaan uuteen ryhmään. Vuoro on nyt joka maanantai 19-21 ja luottocoachimme Mikke mukana joka kolmas kerta. Hyvä näin. Eilen oli ensimmäinen kerta ja "chekkierros", millaisessa kesäterässä ollaan. Kolmeen otteeseen pyörähdettiin hallissa. Ekalla vain lyhyet ilmoittautumisharjoitukset Valto-roton parina. Tokalla seuraamista ja jääviä. Kolmannella sitten pitoharjoituksia (nouto) ja hyppyä.
Tästä tää taas lähtee...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)