Rappiolla on hyvä olla, ei paina huolet, ei rasitu polla

Pätee ainakin tähän blogiin. Lähes 4 kk kulunut ja mitään en ole saanut aikaan. Kalenterista poimittuja päivämääriä/tapahtumia:

30.4. 
Vappuaattona Esa Tapion peltojälkiopissa Janakkalassa. Kaksi jälkeä ja esineilmaisuja erillisenä. Asiallista palautetta, paljon ajateltavaa ja hyviä vinkkejä. Erityisen mukavaksi tilanteen teki se, että coachilla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä koirasta tai ohjaajasta.

20.5.
Eka tokostartti Elimäellä teemalla "sitä saa, mitä tilaa". Seisomista oltiin hinkattu urakalla, unohtaen muut jäävät, joten oikein hienoja seisomisia nähtiin kaikessa mahdollisessa. Tuloksena ALO2.

26.5.
Treenipäivä Säyhteellä. Erika ja Katsu mejäilivät, jonka jälkeen tokoilijoiden joukko vahvistettuna Katjalla siirtyi Puutien kentälle.

9.-10.7.
Peltojälkisemppa Säyhteellä. Mukana menossa: Eila, Petra, Tytti, Margit ja minä sekä coachimme Väyrysen Tarja. Kaksi päivää ja neljä treeniä erilaisilla alustoilla. Hyvää oppia, mukavaa yhdessäoloa ja  treenin vastapainona myös vähän rentoutumista.

20.-23.7. 
Airisleirillä Hartolassa. Kesän eka mejä-startti ja viikonloppu vierähti niissä merkeissä. Tuloksena "pikkuykkönen" (40 pistettä). Ei missään nimessä parhaimmillaan, mutta kelpo suoritus, kun alla ei ensimmäistäkään treenijälkeä.

25.7.
Mejä-startti nro 2 arkipäiväkokeessa Marjokankaalla. Taas sama tulos. Tyyppi ei vaikuttanut olevan lainkaan tosissaan, vaan jäljesti "vasemmalla tassulla" (Taisi naureskella partaansa samalla?) ja pyöritti narunjatketta kuin litran mittaa.

29.7.
Peltojälkipäivä Säyhteellä Suomen Kirsin ja Liljan Timon opissa. Kaksi jälkeä päivän aikana ja esineitä.

5.8.
Mejä-startti nro 3 Säyhteellä. Kolmas kerta toden sanoo siinä mielessä, että nyt alkoi olla tekemisen meininkiä. Ne makaukset taas meni, miten meni (hienosti yli/ohi), joten saldona 44 pistettä. Päätettiin ripustaa valjaat + liina narikkaan tämän kauden osalta ja miettiä ensi kautta ajan kanssa.

Näiden lisäksi sitten ihan normaalia arkea, lomailua ja treenejä.

Valokuvia

Vanhan valokuvakansion 

mä löysin yllättäin

sen jo luulin hukanneeni...

Muutamia syksyisiä kuvia.

nenähommissa kotipellolla

revittelyä kaverikoira Antin kera

Ja meillä kaikilla oli niiiiin muuuukaavaa :)


kuvat © Margit Haukka

Jokainen on voittaja, woo-ou ja fiilis on loistava

HOTin tokokoulutuspäivä takana ja joka kerta olen yhtä kipinöissäni näistä päivistä. Yksinkertaiset metodit sopivat yksinkertaiselle ihmiselle. ;) Ja kaiken lisäksi vielä sellaiset, jotka eivät ole minkäänlaisessa ristiriidassa pk-tottiksen kanssa. Samoihin teemoihin: yksinkertaisuus, vaatiminen + palkka, mustavalkoisuus jne. uskovat. Ja kaikki tekeminen pilkotaan mahdollisimman pieniin paloihin. Paikkana oli Vironmäen maneesi, joka oli jaettu kolmeen osaan. "Pääkouluttajia" kolme: Huotarin Oili, Malkin Vuokko ja Vuorenmaan Marko, joilla sitten muut hottilaiset toimivat apulaisina. Päivän aluksi kouluttajat näyttivät omien koiriensa kanssa, minkä tyyppisiä treenejä he itse hakevat. Erityisen hienoa katsottavaa olivat Zip ja Flu, jotka molemmat ovat todella hektisiä koiria. Ja lounastauon yhteydessä meillä oli luento, aiheena tavoitteellinen treenaaminen.

Aamusta ekana Markon ryhmässä. Teemana liikkeestä seisominen. Näytin, mitä tehty. Marko tuumasi, että nyt pitäisi päästä eteenpäin ja lähdettiin työstämään sitä takapalkan kautta, jonka avulla saadaan Keltsi ajattelemaan mielummin taakse kuin eteenpäin. Pallo oikeassa kädessä visusti piilossa (kuumuu siitä niin) > seuruutin pari askelta > käsky > nopeasta seisahtumisesta vapautus ja pallo lensi koiran taakse. Lisäksi otettiin häiriötreeniä. Ensin perusasennossa, sitten istumaan jättäen ja lopuksi vielä paikallamakuussa. Marko hillui ympärillä namujen sekä lelujen kanssa houkutellen, että saisi koiran keskittymisen herpaantumaan ja lähtemään pois tilanteesta. Ja lähtikin tuo alkuun. Sitä sitten vahvistettiin palauttamalla takaisin, muistuttamalla väärästä ja palkkaamalla oikeasta. Kyllä se siellä alkoi pysyä. Näitä tarvitaan rutkasti lisää.

Toisella kierroksella oltiin Oilin ryhmässä. Näytin, missä vaiheessa ollaan hypyn kanssa, jossa siinäkin seisomisessa suurin työsarka. Oili katseli koiraa ja tuumasi sen olevan melko "kevyttassuinen". Ne tassut ei vaan meinaa millään pysyä maassa. Lähdettiin sitten työstämään tätä eteenpäin vahvistamalla yksinkertaisesti seisomista. Jätin seisomaan ja vein palkan muutaman metrin päähän (maahan). Kiersin koiraa kävellen ja vahvistin seiso-käskyä. Vapautus ja palkka, kun malttoi mielensä. Ja jos liikkui yhdenkin tassunmitan kielto, palautus takaisin ja korjaus samoille sijoille. Aika monta toistoa tehtiin näitä, ja liikuin aluksi ihan muutamia askeleita, mutta pikkuhiljaa lisättiin häiriötä sekä matkaa. Lopulta mä hyppelin koiran ympärillä laajoja kaaria siten, että kädet muistuttivat lähinnä tuulimyllyn siipiä. Ja tuo vaan seistä jäkitti. Enpä olis aamulla mennessäni uskonut moista pystyväni tekemään. ;) Sen jälkeen vaikeutettiin vielä tekemällä harjoitusta, jossa Keltsi kytkettiin parin metrin liiinaan ja Oili nyki koiraa liikkeelle toiseen suuntaan. Pari kertaa se lähti, kunnes tassut alkoivat painautua entistä tiukemmin maahan ja nökötti sen näköisenä, että "tässä seison, kun kerta käsketty". Kyllä tuli taas pienen tärrin päähän paljon pohdittavaa. :) Katsottiin vielä millä mallilla kaukokäskyistä istu-maahan on. Saatiin kehuja, että teknisesti tekee tosi hienosti ja nopeitakin ovat.

Voihan ankeus, mitkä kelit! Ensimmäinen adventtisunnuntai, eikä tietoakaan lumisista pakkaspäivistä. Pelkkää kuraa ja pimeyttä vaan. Plääh. Onneksi on hallivuorot. Ja jos jotain postiivista keleistä hakee niin jäljelle on yhä päästy. Enpä muista aiemmin marraskuussa pellolla kykkineeni.

Jos sul lysti on, niin tiedät sen ja varmaan myöskin näytät sen

Ja meillä todellakin oli lystikäs lauantai moninaisine aktiviteetteinen.

Rallytokossa tehtiin kisanomaista treeniä. Reeta oli rakentanut ALO-radan, jota suoritimme kokonaisena yksi kerrallaan. Keltsi tekee hyvin, kun itse en tyri. Tässä lajissa haastavaa muistaa oikea suorituspaikka (45-asteen kulmassa kyltin vasemmalla puolella tai kyltin edessä) ja kyltin määräämä puoli (oikea/vasen), jolta tehtävä tulee suorittaa. Mutta on tuo hubailu kotoisampaa ohjattavaa itselle kuin aksa.

Iltapäivällä suunnattiin peltojäljelle Antin & Margitin kanssa. Jäljestä tuli kohtuu pitkä, arviolta noin 500 askelta (tai vähän enemmänkin). Pikkaisen taukoa edelliskerrasta ja K joutui odottelemaan vuoroaan Antin jäljestyksen ajan, josta seurauksena alku oli vähän turhaa hössöttämistä. Rauhottui onneksi nopeasti, kun päästiin pätkä eteenpäin. Jäljellä oli kunnon harhajälkiä, kun pellolla oli ajettu hevosella ristiin rastiin. Hyvin tuo niistäkin selvisi. Lähellä kulmaa piti tehdä yksi pieni tarkistusrinkula, mutta ei poistunut jäljen päältä siinäkään. Loppupalkasta mentiin yli ja olisi jatkanut jäljestämistä tielle asti, kun ohjaaja ei ollut ihan hereillä (höpisi valokuvaajalle). Noh motivaatio nenähommiin on ainakin kova. Ja kelin puolesta jälkihommien jatkamiselle ei ole estettä. Kuivuisi nyt vaan vähän niin voisi mennä mullallekin vielä syksyllä.

Peltojäljen päälle käytiin vielä heittämässä pitkä rallattelulenkki. Antti & Keltsi ovat niin bestikset. Molemmat rakastavat häntä suorana juoksemista, eikä pienintäkään ärhentelyä. Keltsi opetti Anttia myös maalaiskoiran taitoihin eli miten myyriä kaivetaan koloistaan. Antti tosin luuli aluksi, että se esiinkaivettu maa on tarkoitus syödä. :D Koirat olivat varsin mielenkiintoisessa kuosissa lenkin jälkeen, kun matkalla toki piti polskutella kaikissa ojissa ja juoksennella kynnöksellä.

PS. Silmä ei mennyt mustaksi ja turvotuskin laski äkkiä. Kiitos taitaa kuulua arvauskeskuksen tyttärille, jotka olivat tilanteen tasalla ja antoivat kylmäpussin, jota ehdin pitää sen 45 minuuttia silmässä ennen lääkärin tuloa.

Ma tahtoo veivaa veivaa

♪♪♪ Ma tahtoo veivaa veivaa.

Se tahtoo veivaa veivaa.

Han tahtoo veivaa veivaa.

Me tahtoo veivaa veivaa.

He tahtoo veivaa veivaa.

Te tahtoo veivaa veivaa ♪♪♪

Tottistelemassa Hurttiksella. Mukana geimeissä Partaset, Margit, Tuula ja mie. Sekä Mikke coachina. Kaikki veivas niin prkleesti. Jopa niin, että neitokakadua muistuttavat kiljahdukset raikuivat hallissa. ;) Ekassa setissä seuraamista + jääviä, joissa hyvänä häiriönä Valto-roto. Ilmoittautumisessa meni hetkellisesti epävarmaksi, kun Valto kulki takaa aivan pyrstöä hipoen ohi. Muutoin "nou problemos". Sorruin vaan tekemään vähän turhaa pitkää seuruukaaviota (hyi hyi). Jäävät aika kivoja. Seisomisessa menty eteenpäin ja ainoat virheet olivat ohjaajan virheitä. Niinpä tietysti. Tokassa setissä tehtiin vähän erilaista eli esineilmaisuja. Hyviä vinkkejä tulikin tukku, joiden avulla työstää asiaa kotona eteenpäin. Treenivuoron päätteeksi piipahdettiin vielä hallissa noutokapulan kera. Se kapula on nii-in rakas ja mä olen ihan suotta pitänyt sitä "turhan pyhänä kapistuksena". 

Ai niin, käytiinhän me sunnuntaina myös peltojäljellä Antin & Margitin kera. Pitkää suoraa ja pientä kaarrosta. Olin tyytyväinen. Vielä, kun sais ne esineet kuosiin niin avot. No nytpä on taasen lisäeväitä siihenkin ja pitkä talvi edessä treenailla.

Jälkitreffien jälkeen kaivettiin autosta myös Taavi-herra ja lähdettiin viidestään metsään. Olihan vauhtia & vaaratilanteita, kun kolme karvanaamaa veti tärrirallia. Antti & Keltsi etunenässä, mutta kyllä Taavikin intoutui. Lääniä olisi ollut hehtaaritolkulla, mutta mikähän ihme siinä oli, että sitä tärrien kyykkyjuoksukisaa piti toteuttaa juuri siinä parhaalla suppismättäällä. Emännät karjahtelivat komentoja niin, että kaikki metsänpedot kaikkosivat varmasti takavasemmalle. Itse asiassa meno oli sellaista, että välillä oli jo pakko laittaa silmät kiinni, kun touhua seurasi. Huhhuh. Meille on muutenkin tullut jonkunlainen "suppisriippuvuus". Metsälenkit suuntautuvat parhaille apajille, johon sienituristit eivät löydä ja onhan sieltä jokunen litra niitä tullut kannettua kotiinkin.

No mä kävelin, pellon reunaa pitkin. Joskus nauroin, joskus taasen itkin.

Peltojälkipainotteinen viikonloppu. Lauantaina Käkelässä peltojälkipäivässä, jossa Suomen Kirsin  oli valvovana silmänä. Porukkaa oli paljon (kymmenkunta), joten mitään megapitkiä jälkiä emme kellekkään talloneet. Sen verta matkaa, että Kirsi näki, missä kunkin kohdalla mennään. Keli oli melko haastava, kun navakka sivutuuli puhalsi pellolla. Jokainen ajoi kaksi jälkeä. Keltsin eka jälki oli noin 200 askelta ja yksi ysikympin kulma. Ei ollut parasta jäljestystä, mutta ei tarvinut myöskään silmiä päästään hävetä. Kulma oli huono. Jäljen alku taasen megahyvä. Ja itse sain kiitosta koiran ohjaajana eli jotain siis vissiin alkaa luupäähänkin tarttua. Toka jälki oli vain 75-80 askelta., jolla vaadittiin vieläkin tarkempaa työskentelyä. Se oli hyvä. Kannatti taas kykkiä päivä pellolla, kun sai rutkasti lisäeväitä takataskuun ja urakka voi jatkua. Sunnuntaiehtoona ajettiin vielä yksi noin 150 askeleen jälki pellolla, jonka päälle kunnon rallattelulenkki Antin & Margitin seurassa. Kunnon vauhtikaksikko, jota saa varoa, ettei huomaa itsekin olevansa mudassa selällään. ;)

Sunnuntaina käytiin treffaamassa Penu-karhua. Olen jo pitkään halunnut käyttää Keltsin konekarhulla, kun johonkin kohtuullisen matkan päähän tulee. Erämessuilla vakiovieras, mutta jotenkin ympäristö siellä "epänormaali", kiitos kovan vilinän ja vilskeen. Nyt Penu oli tavattavissa  Valkeakoskella, jonne innostuivat lähtemään myös Riemu, Rymy ja Koodi. Testipaikka oli iso, rauhaisa nurmikenttä metsän siimeksessä. Koira piti kytkeä pitkään liinaan ja lähestyä kentän laitaa muina miehinä. Koira sai aikaa nuuhkutella, kun matkalla oli mm. karhun verellä tehty jälki sekä jätöksiä. Suojelupiilon takaa Penua kohti ja liina tipahti kädestä, kun koira rekisteröi Penun. Tämän jälkeen ohjaaja siirtyi suojelupiilon taakse näkymättömiin. Hajut olivat mielenkiintoisia. Penun nähdessään se pysähtyi ja jäykistyi, mutta lähti kohti. Ensin kuului kurkusta vaimea murina, sitten irtosi kumea haukku. Mun koira, joka ei normisti puhua pukahda. Piti karhuun hajuraon, mutta siinä se seistä nökötti, tuijotti ja haukkui. Kunnes haukku vaimeni ja muut asiat alkoivat kiinnostaa enemmän. Kurkin piilon takaa ja näin karvakuonon nuuhkuttelemassa pientarella sen näköisenä, josko tuonne metsään menisi, kun sieltä kuuluu mielenkiintoisia ääniä (naapuritalon koira haukkui). Se oli siinä. Diplomia ei irronnut, kun ei riittävän pitkää haukkuakaan. Karhua käyttänyt mies sanoi mielenkiinnon lopahtaneen ikäänkuin Keltsi olisi tajunnut, ettei se ole oikea. Jotenkin niin keltsimäistä. Kysyi vielä, mitä riistaa tuo haukkuu. Kerroin, ettei mitään, koska ei se edes ylipäätään hauku. Naurahtaen tuumasi, että varmasti ilmaisee, jos metsässä on oikea nalle. Toivotaan niin. Olipa hauska kokemus. Ja jännä oli huomata myös se, ettei kokeneet metsästyskoirat olleet juuri airentaaleja rohkeampia. Tosin eipä tässä asiassa "hullunrohkeus" olekaan toivottavaa. Aamulla oli joku pitbulli ampunut suoraan karhun kuonoon kiinni. Sai hylsyn, koska olisi käytännössä ollut kuollut.

Hei missä mennään

"Hei missä mennään
Sen tahdon tietää
Me ollaanko vai leikitään"

Idea maastoleirin järjestämisestä Luhtaanpirtissä lähti siitä, kun Margit selvitteli Rilii's leiriä varten vaihtoehtoja Päijät-Hämeestä. Yhtenä esiin nousi ko. paikka, johon Miia sitten päätti järjestää syysleirin heidän hakuporukalleen. Hakuun emme ole sekaantuneet, mutta tuttuja ihmisiä ja tokihan maastoleirillä voi treenata muutakin. Seurakin oli parasta mahdollista A-luokkaa, kun mukana menossa: Partasen perhe (ml. Martta Mainio 5 wee), Sami H., Tuula, Margit, Marina, Heidi, Anne ja Päivi.

Lauantaina aamusta talloimme pellolla jälkiä Keltsille sekä Heidin nuorelle maliherralle ja vanhemmalle tervuneidille. Keltsille tallasin noin 400 askelta ja neljän kulmaa, joista pari piikkimäisempää. Vanheni kolmisen varttia. Jäljesti hyvin. Heidiltä tosin kertoi (ne uudet silmät) taasen hyvän havainnon. Minä omalla toiminnalla provosoin vetokilpailuun. Kun itse hölläsin, koirakin hölläsi. Lauantaina ei tehtykään sitten muuta kuin iltapäivästä olin mukana hakutreeneissä. Pääsin maalimieheksi suosikkirotoherra-Valtolle, joka valmistautui ensi viikonlopun kokeisiin. Siisti laji! Loppupäivä ja -ilta menikin sitten soffan pohjalla huiliessa, kiitos orastavan flenssun.

Sunnuntain treenit käynnistyivät niin ikään pellolta, jäljet tallasimme tosin nyt vain Keltsille & Hemmolle. Keltsille tein aavistuksen lauantain jälkeä pidemmän ja kulmiakin yksi lisää. Plus jälkeä tallatessa havaitsin "harhan", joka ilmaantui vahingossa, kun kävelin vanhan jäljen yli. Muutoin jäljestä tuli aika samanlainen kuin edellispäivänä ja jälki muhi kolmisen varttia. Alkuun oli hätäisempää, mutta ekan kulman jälkeen rauhoittui. Loppu ok. Ja ainakaan noin vanhaa harhaa ei noteerannut millään tapaa, vaikka namujakin varmasti heinikossa oli. Esineitä en edelleenkään ole sotkenut jäljelle, vaan niitä työstetään erillisenä.

Pellolta suuntasimme hakutreenien kautta ruutuun. Tallottiin hakuradan viereen kaistale, jonka pituus oli reilusti koemittainen, mutta aavistuksen kapeampi. Sami H. toimi esineiden viejänä kadoten niiden kanssa metsän siimekseen ja palaten ilman niitä. Keltsin vuoro ruudussa oli jossakin puolenvälin paikkeilla. Hallintaa en ole ottanut, vaan motivaatiota viritelty. Takalinjalle irtoaakin nyt hyvin ja haasteena on ollut ennemmin etuesineet. Sitä saa, mitä tilaa. Eilen tosin ekana esineenä tuli hanska oikeasta etukulmasta, johon olin tosi tyytyväinen. Samoin siihen, että tosi hyvin pystyy jo käskyttämään, jos eksyy ruudun ulkopuolelle huitelemaan. Iltapäivästä otettiin vielä kierros tottista. Kieltämättä hieman jännitti, miten kesäterässä sitä ollaan, mutta suotta. Sami P. toimi tuttuna apparina ja vaikutti tyytyväiseltä näkemäänsä. Seuraamista käännöksin sekä jääviä, ja kiitos apparin, osasin myös lopettaa treenit riittävän ajoissa.

(teemaan sopien pakko lisätä tämä toisaalta pongattu loistokuva)

Ensi lauantaina mennään peltojälkisemmaan, jonka avulla hankkivat rahaa rotikoiden MM-kisoihin lähtevien Kirsin & Ukon matkakassaan. Ja sunnuntaina käydään morjestamassa Penu-karhua. Näistä tuonnempana. Olo vaan on melko järkyttävä itsellä, mutta josko se tästä loppuviikkoa kohden helpottaisi...

Kesä vetelee jo viimeistänsä, roikkuu siinä niillä kynsillänsä

Kesä vetelee jo viimeistänsä
roikkuu siinä niillä kynsillänsä
kesän jälkeen ehkä sateista ja matalaa
mutta mitä sill'on väliä on satumainen lauantai

Hienoimmistakin hienoin syyslauantai, joten aamulla klo 8 pellolle jälkiä tallaamaan kuin partiolaiset Margitin & Tuulan kanssa. Keltsin jäljestä tuli lihapullamäärän laskien noin 400 askeleen mittainen. Yksi 90-asteen kulma ja pari vähän "piikikkäämpää". Ekalla osuudella taas pientä kouhotusta, mutta tapahtumat lisäävät tarkkuutta. Tuulalta hyvä havainto jäljen tallomiseen liittyen. Kiitos.

Jäljeltä hurautimme "satumetsään" ottamaan esineitä. Ruutu oli melkolailla koemitoissa ja esineitä ainakin se viisi. Merkkasimme ne krepein. Kolme oli takalinjalla, loput suht edessä oikealla. Jymy kävi ekana ruudussa ja on tuon am.staffiherran upeaa työskentelyä ilo seurata! Keltsi seuraavana, jonka otinkin sitten autosta matkaani, ennenkuin edes esineet oli palautettu paikoilleen, mutta ei lainkaan pöllömpi juttu. Kierrokset nousi, kun näki Tuulan hyppelevän ruudussa. Eka esine tuli vasemmasta takakulmasta ja toinen oikealta puolelta. Vire oli niin hyvä ja ker-ran-kin tajusin jättää kahteen ekstrapalkan siivittelemänä.

Ja elokuu, ei meitä täältä löydä yksikään, vedä verhot eteen ja jää tänne pimeään, ollaan kuin ilmaa

Bloggailija on laiskotellut...

MEJÄ-kausi 2011 on päättynyt. Kymen piirin taso oli tänä vuonna kova, joten 47 ka:lla ei ollut asiaa PM:iin. Kauden saldoon (VOI1/48p, VOI2/34p, VOI2/36p, VOI1/46p, VOI1/46p, VOI2/43p ja VOI1/46p) olen kuitenkin "hukkahutilointeja lukuunottamatta" tyytyväinen, joskin mietin toisaalta kuumeisesti sitä, millä strategialla viimeisten, puuttuvien pisteiden kimppuun käydään kaudella 2012. Ja näin PM-viikonloppuna iloitsen myös siitä, että: Jonna & Erkki, Lasse & Seita, Heidi & Keijo ja Päivi & Kessu ovat pitämässä Länkkäreiden lippua korkealla Elimäellä - Hyvä meidän seura! :)

VAHI-kokeessa käytiin yrittämässä sitä puuttuvaa VAHI1-tulosta. Ei saatu. Kaikki meni loistavasti reiluun puoleen matkaan jälkeä, kunnes metsään oli ilmestynyt metsuri raivaussahan kera ja hänen autonsa. Jokainen voi päätellä, mitä siinä vaiheessa tapahtui. Eikun uutta putkeen. Harmi vaan, kun VAHI-kokeita ei juuri ole tarjolla. Ensi vuodeksi toivottavasti astuu voimaan sääntömuutos, joka piti tulla jo tälle kaudelle ja sen vuoksi kokeita ei piireissä anottu. Sääntömuutos tarkoittaisi, että koetta ei tarvitse anoa enää, vaan riittää, kun hommaa maaston ja tuomarin (vrt. LUME-kokeet). Siinä tapauksessa puuttuvan tuloksen metsästykseen lähdetään heti keväällä.

Agility-tulos saatiin partasuiden rotumestaruuksista - Kiitos siitä Erikalle! Ekalta aksaradalta tuli hylsy, kun ihan yllättäen iski puomikammo. Ja keinu oli toosi paha. Hyppärillä tilanne korjaantui. Kepeiltä tuli virhepisteitä ja yksi rima tippui, mutta lopputuloksena 15 ja hyväksytty tulos. Ja vieläpä alle ihanneajan. Keltsin menoa seuratessa tulee mieleen Ville-eläkehepo. Sivusta katsottuna näyttää lönköttelyltä, mutta pitkät jalat hämäävät ja vauhtia piisaa. Tyytyväinen oltava, kun edellinen treenikerta oli kesäleirillä ja sitä edeltävä taisi olla 5kk sitten kisoissa. Ihan kivasti. Josko me yritettäisi nyt treenata edes kerta kuussa niin voisi hyvillä mielin suunnitella esimerkiksi ensi kesän E-joukkueeseen menoa agirodussa. ;)

Peltojälki on ihan parasta näin syksyllä. Kuivat, aurinkoiset syyskelit ja sato korjattu talteen, joten lääniä on niin paljon kuin vain viitsii jälkeä tallata. Treeniseuraakin on ollut mukavasti, kiitos Tuulan, Margitin ja Marinan. Porukalla on aina kivempaa. Jälkien pituutta olen kasvattanut pikkuhiljaa, nyt mennään jossain noin 300-400 askeleen tietämissä ja kulmia vaihtelevasti, yleensä 2-4 kpl. Esineitä en ole jäljelle sotkenut, koska niissä on omat haasteensa. Ekalla suoralla on intoa usein turhan paljon, mutta rauhoittuu nopeasti. Kuulmien yhdistäminen jälkeen on ollut pelkästään positiivinen asia, koska skarppaa ja tarkentaa työskentelyään, kun vaikeustaso kasvaa.

Esineruutua on treenailtu jälkitreenien yhteydessä. Lähimetsästä löytyi kunnon satumetsä, jossa näkyvyys hyvä. Viimeksi oli syvä (reilu 50m), mutta kapeampi (ehkä 20-25m) kaistale. Esineitä jätin kolme, kaksi takakulmiin ja kolmas niistä kymmenisen metriä lähemmäksi, keskilinjalle. Merkkasin esineiden paikat puuhun, että näen, mitä niiden kanssa touhutaan. Motivaatio ruutuun oli hyvä ja nenäkin tuntui toimivan. Nappasi kengän (keskeltä), mutta lähtikin takalinjaa kohti. What the....? Meinasi ohjaaja kiihtyä nollasta sataan sekunnissa, kunnes näki syyn oudolle toiminnalle. Hirmuinen pissihätä iski kesken kaiken ja oli pakko syöksyä puskan taa. Ja kengän kanssa sinne ei luonnollisesti voinut mennä, vaan se piti laskea mättään päälle huilimaan siksi aikaa ja napata matkaan vasta paluumatkalla... Just.

Tässäpä näitä elokuisia kuulumisia tiivistettynä. Kesä alkaa vaihtua syksyyn ja monta mielenkiintoista juttua on ohjelmassa. Viikon päästä tulee kaivettua veripullot pakastimesta, kun kelpieporukka saapuu Säyhteelle treenailemaan. Syyskuun lopulla käydään morjestamassa konekarhu-Penua. Ja lokakuun eka viikonloppu olisi tarkoitus pyörähtää näytelmissä. Maanantain tottisvuorokin alkaa pian uusin kujein.

Katson maalaismaisemaa ja...

"Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän,
kuinka onnellinen voikaan olla hän,
joka täällä vaan saa aina asustaa -aa -aa.
Maalaismaisemaa en saata unohtaa."

Keskiviikon ratoksi pellolla seurana Antti & Jymy sekä luonnollisesti myös Margit & Tuula. Ja Margitin kepo-Kari. Vettä tuli kuin Esterin per***, mutta ei annettu sen haitata millään tapaa. Lämmintä nimittäin piisasi, vaikka kosteaa olikin. Talloin Keltsille "peruslaatikon", tarkkaa mittaa en osaa sanoa, mutta rasiallinen lihapullia (1/8 pilkottuja) siihen kului. Samalla tsydeemillä kuin aiemminkin. Vanheni ehkä noin puolisen tuntia(?). Sitten jäljelle. Eka osuus oli huono, ainakin minun makuuni. Nenä maassa tuo meni, mutta ryöhäsi liikaa. Pidättelin niin, että hauksisessa soi. Ekan kulman jäkeen olikin sitten rauha maassa. Tarkensi heti. Ja loppu mentiin minusta varsin mallikkaasti. Mutta loppupalkalle (rasia) ei voinut  millään heittää maate. Se annettakoon tosin  anteeksi, koska vettä to-del-la-kin tuli taivaan täydeltä.

Veripullo on sulamassa ja pitäisi päättää, mitä tekee, kun aikaa reilut kaksi viikkoa, JOS kutsu käy...

Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä

Heinät on korjattu viimeistä kortta myöten talteen, joten puitteet eivät voisi olla paremmat peltojäljelle. Sitä treenailtu välillä issekseen, välillä treenikavereiden kanssa. Ja kohta päästään myös toisenlaiselle alustalle, kun viljat saadaan toivottavasti pian puitua. Jälkien vanhenemista odotellessa otettu yleensä esineruutua. Viimeksi tehtiin syvä kaistale loivaan rinteeseen. Jätettiin suht eteen keskelle pari esinettä ja loput kolme ihan takalinjalle. Keltsi haki niistä kolme. Kahteen ensimmäiseen saatoin olla varsin tyytyväinen, kolmanteen en. Ihme haahuilua. Noh se on aina vaan peiliin katsomisen paikka.

Jäljet olen tallonut siten, että alussa ja lopussa on noin 20 askelta namujen kera ja välissä reilusti pidempi pätkä "satunnaispalkalla". Tuntuu toimivan! Saa tosi hyvin rytmistä kiinni ja pystyy ajamaan jopa löysällä liinalla. Työskentely on ollut todella rauhallista ja tarkkaa. Hirmuinen kipinä on peltojäljelle, joten toivon pitkälle syksyyn hyviä jälkikelejä...

Leiri päättyi ja seurakunta palasi kaupunkiin

sukulaispotretissa Wolke, Keltsi, Toivo, Aida, Raska, Viima, Riimi, Rymy ja Riemu

Viikko vierähti airisleirillä. Tällä kertaa Kunkkulan koirakeskuksessa Hartolassa, joka osoittautui varsin mainioksi leiripaikaksi, vaikkakin remontti oli vielä pahasti kesken. Mutta ensi kesänä tilanne varmasti jo kokonaa toinen, jos sinne jälleen suuntaamme. Leirille starttasimme jo perjantaina hyvissä ajoin, että ehditään saada kaikki valmiiksi, ennenkuin leirin portit klo 17 aukeavat. Ja olimme paikalla koko leirin ajan eli palasimme kotiin vasta seuraavan viikon torstaina.

Erika & Riemu, me, tuomarikokelas Mari Tilles, Kaisa & Rasa, yt Jari Salokanto ja Jutta & Neela & Pipsa

Viikonloppu meni varsin mejämäisissä merkeissä, kun leirillä ratkottiin ensimmäinen (mutta toivottavasti ei viimeinen) karvakuonojen MEJÄ-herruus. Yhden tuomarin koe, jossa mukana 4 airista. Paremmalla onnella olisimme saaneet kokeen täyteen karvakuonoista, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Nyt kokeen vahvistuksena miniairis-Neela sekä vierailevana tähtenä tanskalais-ruotsalainen pihakoira Noppa. Jälkitalkoot vietiin läpi varsin mielenkiintoisessa säässä. Painostava helle, joka sitten rysäytti kunnon ukkosmyräkän kahteen otteeseen. Vettä tuli reilusti verijälkien päälle, eikä kukaan pysty sanomaan, mihin asti se veri loppupelissä levisi, joten sunnuntaina startattiin kokeeseen varsin mieteliäinä. Tuomarina kokeessa toimi Jari Salokanto ja hänen lisäksi mukana myös tuomarikokelas Mari Tilles.

Jari kirjoitti Keltsiläisen koepöytäkirjaan seuraavaa:

"Keltsi luikahti konkarimaisesti verijäljen kimppuun, vaikkakaan ei voi sanoa ehkä metsään, koska ensimmäinen osuus oli korkearuohikkoista niittyä. Kokenut koira selvitti ensimmäisen osuuden sujuvasti ja ilman sivuaskelia. Ehkä hieman liiankin sujuvasti, koska ensimmäinen kulma tuntui tulevan yllätyksenä ja jäljestettiin reippaasti yli. Siinä pyörittiiin jonkin aikaa, mutta ilmavainun avulla uusi suunta pienen tarkastelun jälkeen selvisi. Kaksi seuraavaakaan osuutta eivät vaikeutta koiralle tuottaneet, vaan hienosti maa- ja ilmavainun yhdistelmällä homma etenee kohti paljon odotettua sorkan kohtaamista. Katkokulmalla pyöritään jokunen tovi, mutta lyhyin pyörähdyksin pulmapaikka selvitetään ja verijälki löytyy lyhyen matkaa edestä. Viimeinen osuus alkaa sitten vaikeuksien merkeissä. Koira ajautuu eteen tulevan kallion vasemmalle sivulle, kun jälki jatkuu oikean kautta kallion päälle, eikä aika ajoin maan mainiota ilmavainua esittänyt kilpailija saa veren hajua kirsuunsa, joten se huudetaan takaisin ennenkuin olisi ajautunut tielle. Loppu mennään taas totutun tarkasti ja sorkka nuuskitaan ja nuollaan. Makuista koira löytää kaksi ja pysähtyy lyhesti toteamaan ne, kaksi muuta jäävät sivuun ja huomiotta. Valmis jäljestys ja taitava suoritus, joka vaan olosuhteiden pakosta ei tänään päättynyt toivottuun tulokseen. Aina ei voi voittaa - ainakaan ykköstä."

Pisteitä tuli seuraavasti:

- Jäljestämishalukkuus 5 (0-6)
- Jäljestämisvarmuus 7 (0-12)
- Työskentelyn etenevyys 7 (0-10)
- Lähdön, kulmauksien, makauksen ja katkon selvittämiskyky 8 (0-14)
- Käyttäytyminen kaadolla 3 (0-3)
- Yleisvaikutelma 4 (0-5)
Laukauksen sieto: Hyväksytty
Yhteensä pisteet 34 ja VOI2

Tämä oli järjestyksessään 13. koe ja suoritus oli kaukana parhaasta (huoh), joskin mahdotonta toki myös sanoa, minkä verran olosuhteet vaikuttivat vai vaikuttivatko mitenkään. Noh sitä on turha miettiä, koska ne olivat kaikille samat ja tällä kakkosella Keltsistä tuli Karvakuonojen MEJÄ-mestari 2011, joka on kerrassaan upea juttu. Ja sydämestäni toivon, että ensi vuonna saadaan innokkaita mejäilijöitä mukaan vielä sankemmin joukoin. Ainakin keskiviikon MEJÄ-harkat leirillä osoittivat, että lajista kiinnostuneita onneksi löytyy ja rahkeitakin lajiin on, kunhan vaan treenikipinä syttyy.

Kolme päivää MEJÄä ja sen lisäksi peltojälkeä, jota kouluttamaan oli saapunut Anitta Smura. Hirmu hyvät peltotreenit meille vetikin. Taas tuli uusia, fiksuja ajatuksia ja ideoita pellolle. Näistä monien eri ihmisten opeista pitää vaan pystyä poimimaan ne parhaiten itselle sopivat.

Miken leikityksessä

innosta puhkuvaa E-jengiä helteisen leirinäytelmän tiimellyksessä

Olosuhteet leirillä olivat sään puolesta jokseenkin järkyt. Painostava helle, joka vei mehut sekä koirista että niiden ohjaajista. Ei kiva. Tottiskentällä käytiin Miken leikityksen sekä Tuomaan tuopin nollakoiran roolissa. Leikitys oli superhauskaa ja tottis taasen hyvä tsekki siihen, missä sen suhteen mennään ja mitä tehtävä seuraavaksi. Ai niin ja kävihän Nenä kentällä myös aksakisojen merkeissä Erikan kanssa. Piiiitkä (5kk) tauko takana, joka tosin ei näkynyt millään tapaa huonossa mielessä. Intoa piisasi ja virheitä tuli, mutta lopputuloksissa Nenä The Monitoimikoira oli kuitenkin kolmas. Ja perinteikkäässä totojuoksussa sijoitus oli 5. Niin ja kävihän tuo näytillä myös tuomarikolleegiossa. Ilmeisesti sinne haluttiin elävä mallikappale ponikokoisesta airiksesta. ;)

Erikan kanssa aksaa

kuvat © Katariina Martelius

Tänään ei huomista murehdita

Jaahas, mistähän sitä alottais...

Viikonloppuna oli LKK:n tottissemma. Erittäin hyvä ja hyödyllinen sessio Janin ryhmässä ja tulihan taas paljon ajattelemisen arvoista asiaa. Lähinnä itselleni sekä omaan toimintaani liittyen. Tartten sitä ilmaisutaidon kurssia itselleni aika hätään. ;)

Lauantainakin piti mennä, mutta se päivä vierähti metsässä. Käytiin tekemässä yksi VOI-koejälki. Nelisen tuntia siinä taasen vierähti, mutta lopputulokseen voi olla tyytyväinen. "Tee sellainen jälki kuin toivoisit omalle koirallesi" pätee tähän minusta hyvin. 

Tänään sitten jonkinlainen "tyhjennysharjoitus" alkavan viikon koitoksia varten. Ei tosin verestä tietoakaan, vaan pellolla, missä hinkattiin tarkkuutta ja kulmia. Normi 90-asteisia, mutta myös piikkejä. Tämän illan oppi oli itselle, että ilmaisut eivät menneet ihan niinkuin Strömsössä ja esineet (tai rasiat) on yhä syytä pitää erillään jäljeltä. Mutta muutoin olen tyytyväinen harjoitukseen. Loppuviikosta sitten tietää, oliko siitä mitään hyötyä. Teemalla "48 + 46  tuskin riittää, joten pinnistää, pinnistää" lähdetään alkavaan viikkoon. Tällä viikolla luvassa kokeita kaksin kappalein. 

Huomenna pitäisi mennä ampumaan. Ilmoitin Keltsin VAHI-kokeeseen 30.8. ja haaveissa olisi ohjata itse. Voi tosin jäädä haaveeksi. Nimittäin se oma ohjaaminen ja ampuminen.

Aurinko paistaa ja vettä sataa

Lauantaiaamun treenit Tuulan & Jymyn kanssa. Ensitöiksemme tallattiin jäljet pellolle. Koko yön oli tullut vettä ja heinä venähtänyt vyötärön korkuiseksi, joten sadehousut olivat todella tarpeen. Ja kyllä riitti naapureilla taas ihmeteltävää, kun pellosta ei näkynyt kuin lippalakit. ;) Keltsille kaksi suoraa ja yksi piikkimäisempi kulma. Kaksi rasiaa matkalle ja kolmas jäljen loppuun. Jätettiin jäljet vanhenemaan ja mentiin tsekkaamaan, miten ne esineet löytyy.

Ruuduksi tallottiin noin 25 x 50m kaistale. Esineitä 4, kolme taakse ja yksi eteen, jotka merkattiin krepein. Keltsi ekana. Piippasi(!) matkalla metsään, joka tiesikin sitten tosi kivaa virettä esineiden etsimiseen. Toi ensimmäisen takaa keskeltä ja sitten toisen oikeasta takakulmasta. Tässä kohtaa olisi pitänyt jättää harjoitus siihen (se kuuluisa jälkiviisaus), mutta ahneus iski ja piti nostaa vielä kolmaskin. Heti lähetyksestä näki, että nyt ei lähde samalla tapaa. Appari-Tuula oli tilanteen tasalla ja ratkaisu heti mielessä, joten korjattiin tilanne lennossa. Ja saatiin onnistunut päätös harjoitukselle, mistä palkka. Hyvä!

Sitten jälkien kimppuun. Ekaa kertaa tuollaisella alustalla ja koirallehan tuo tuntui olevan varsin helppoa kulkea pitkässä heinässä "uraa" pitkin. Ilmaisussa alkaa olla jo haisua, mistä kyse, mutta apuja toki vielä vaatii. Ja into on kova jatkaa etiäpäin.

Mukavat ja superhyödylliset treenit taasen. Tuula vaan on ihminen, jolta saa niin paljon ajatuksia, ideoita, energiaa jne. Inspiroiva ja korvaamaton appari! :)

Sinä olet jälkiä auringossa, nariseva haipakka pellolla

Lauantai vierähti FWRC:n järjestämässä peltojälkipäivässä Askolassa, vetäjänä Erja Hyökki. Koolla oli kymmenkunta mukavaa ihmistä, useampi ennalta tuttu ja monta mukavaa, uutta tuttavuutta. Keli oli aurinkoinen, mutta pellolla puhalsi erittäin kova tuuli. Odotettavissa siis haasteita kelin puolestakin.

Jokainen teki kaksi jälkeä. Ensimmäiselle saatiin ohje tehdä sellainen kuin on tottunut omissa treeneissä tekemään. Talloin suoran pellon halki (pituus?), johon tosin lisäsin "uutena"namirasian jäljen loppuun. Erja kertoi aamulla, miten hän on opettanut esineilmaisut omille koirilleen ja tapa kuulosti sen verran yksinkertaiselta, että pitihän sitä päästä kokeilemaan samantien. Jälkiä ei kovin kauaa vanhetettu. Keltsillä jäljesti "keltsimäiseen" tapaansa. Ilmeisesti haastava keli sai aikaan sen, että eteni todella rauhallisesti ja tarkasti. Oleellisin korjattava asia oli se, miten minä tallon jälkeä. Askeleet olivat ihan liian levällään toisistaan, eikä kukaan ihminen oikeasti kävele niin! Noh selvisipä kertaheitolla se ihmetyksen aihe, miksi treeneissä joskus tarkasti vaan toisenpuolen jalanjälkiä. Vika ei ollut Nenän nenässä, vaan omistajan kengänpohjissa.

(^ Erja demonstroi, miten jälki on tallattu :)

Toinen jälki oli samanlainen, mutta kiinnitin erityisesti huomiota siihen, miten sen tallon. Plus lisäsin toisen namirasian matkalle. Nytpä mentiinkin siistisi molemmat askeleet tarkistaen eteenpäin. Mutta vieläkin oli korjattavaa jäljen tallomisessa. Askelpituus saisi olla hieman pidempi. Siihen siis kiinnitettävä huomiota seuraavassa treenissä.

Kerrassaan loistava päivä Askolan pellolla. Hyvin opettavaista oli seurata myös toisten treenejä. Erjan opit olivat yksinkertaisia ja loogisia. Ja erityisen paljon hän korosti "Me-hengen" merkitystä myös jälkihommissa. Jos kipinä on aiemminkin ollut kova pellolle, nyt se roihahti ilmiliekkiin.

Sunnuntaina oli SATYn ylimääräinen kokous. Tiukille meni äänestys, mutta vih-doin-kin jotain konkreettista saatiin aikaan ja ensimmäinen askel kohti terveempää huomista on toivottavasti nyt otettu!

Viikko menee taas kiireisissä merkeissä, mutta viikonlopuksi lähdetään viettämään leirielämää Lammille.

© kuvat Saidi Nikkanen

Säpinää

Sitä tosiaan on piisannut, kiitos upeiden kesäkelien. Sunnuntaiaamuna varhain Tuula ja Margit ajoivat Säyhteelle treeniseuraksi. Ohjelmassa peltojälkeä ja esineruutua. Ensitöiksi kävimme tallomassa pellolle jäljet. Keltsille "laatikontapainen", jossa kaksi 90-kulmaa ja yksi piikkimäisempi. Vanhenivat reippaasti, kun käytiin ottamassa välissä esineruututreenit. Tallottiin ruuduksi kaistale, kooltaan ehkä noin 30 x 50m, mukavaa, kumpuilevaa satumetsää rinteessä (mukana ruutua tallomassa myös ihqu Antti-karvakuono). Keltsiä ja Jymyä varten veimme x-kappaletta sekalaisia esineitä ruudun takaosaan, osan niistä ihan takalinjalle. Ja merkkasimme vaihteeksi puihin esineiden paikat, että pystyisimme edes vähän seuraamaan koirien puuhia ruudussa. 

Keltsi kaksikosta ensimmäisenä. Lähti vauhdikkaasti, mutta joku käsittämätön oikeassa takakulmassa (ja sen yli) veti puoleensa magneetin lailla. Siellä oli pakko kurvailla tarkastuslenkit. Kutsuin luo ja lähetin uudestaan. Sen jälkeen takalinjalta tuli tyylipuhtaasti lasten lenkkari. Wau! Palkka ja uusi lähetys. Jälleen kurvailut oikeassa kulmassa, mutta palasi nopeasti ruutuun. Takalinjalta tuli pieni pehmolelu. Mielessä kävi, ettei vaan lelut nyt eriarvoisia? Ennen vaikeasta kengästä on tullut mieluisa revittelyn myötä, kun taas hanskoja ja sukkia ei ruudusta tullut. Takalinjalle oli sen verran matkaa, että ei varmaa tietoa. Pitää tsekata tilanne kangasmaastossa, missä hyvä näkyvyys. Jymyäkin muuten veti puoleensa sama nurkka eli jotain tooosi mielenkiintoista siellä oli.

Sitten jäljen kimppuun. Oli rauhallinen ja tarkka heti paalulta asti. Nakkeja ei pyhäaamuna kaapista löytynyt, joten taas oli käytettävä ruskeita jälkinamuja, joita oma silmä ei vaan erota maasta kunnolla. Tarkan tuntuisesti tuo meni, mutta en tykkää, kun en pysty kyttäämään.
Illalla vielä Hollolassa tokoilemassa teemana hyppy ja nouto. Hypyssä keskityttiin kahteen palaan; oikea paikka seisomisessa esteen takana ja hyppy ekalla käskyllä ilman apuja. Hyviä vinkkejä molempiin. Noudossa tehtiin ensin vauhtinouto ja sen jälkeen pitoharjoituksia. Suurin haaste tällä hetkellä noutoesineestä luopumisessa.

Töissä on kiirus, joten alkuviikosta ei ihmeitä ehdi. Loppuviikolla sitten tottista ja lauantaina Hyökin Erjan tiluksille jäljestämään. Meitä lähteekin isompi joukko tuttuja. Kivaa.

Sinä ja minä aamukasteessa

Toiminnallinen wappuaatto starttasi jo 6.40, kun Tuula & Jymy hurauttivat pihaan. Käytiin tallomassa ensitöiksi jäljet aamukasteiselle pellolle. Keltsille lippalakin mallinen, mittaa ehkä 150-200m. Ja namuina nakkeja. Tällä kertaa jäljet vanhenivat reippaasti, kun käytiin välissä ottamassa esineruututreenit. Meille kevään ensimmäinen ruutu.

Tallottiin kaistale (ehkä noin 20x40m?) loivaan rinteeseen, minne 5 esinettä, pääpaino takakulmissa. Keltsi vuorossa jälkimmäisenä. Vähän jännitti talvitauon jäljiltä, mutta ihan suotta. Motivaatio oli kohdillaan, lähti vauhdikkaasti ja toi nopeasti pehmeän silmälasikotelon, mikä oli melko keskellä. Lähetin uudestaan ja huomattiin juoksevan etummaisena keskellä olevasta lenkkarista yli. Enkä ollut itse riittävän nopea reagoimaan asiaan. Kutsuin koiran pois ja uusi lähetys. Lenkkari tuli ongelmitta ja olikin huippumukava esine, kun sillä sai vähän revitellä.

Sitten jäljen kimppuun. Paremmalla rauhoittamisella ennen paalua oli toivottu vaikutus. Lähti huomattavasti keskittyneemmin matkaan jo ensi metreiltä, eikä painanut liinalle. Nenä pysyi tiukasti maassa. Mutta silti voisi olla vieläkin tarkempi ja huolellisempi minun makuuni. Lisää treeniä vaan.

Treenien päälle käytiin vielä ampumassa ja tehtiin pieni lenkki, ennenkuin oli kiirehdittävä huomisten koejälkien tekoon. Keltsi tuntuu olevan kovin tykästynyt Jymyyn. Kaksi hyvin erilaista tärriä, mutta vaikuttavat olevan samalla aaltopituudella. Törmättiin lenkillä tielle tippuneeseen (ruudusta poistullessa) lenkkariin ja sitä piti sitten nostaa. Mukava löytö ja enempi ongelmana irti-käskyn noudattaminen. ;)

Niin kauan minä tramppaan tämän kylän raittia ku kenkäni pohojat kestää

Tai tässä tapauksessa peltoa. Pääsiäisen peltoilut part III, seurana jälleen Tuula & Jymy. Aurinkoinen, kuiva keli, lämpötila lähellä +20C, eikä tuullut oikeastaan yhtään. Tallasin nyt vähän pidemmän jäljen (200m?), mihin tuli yksi ysikymppinen kulma ja toinen ehkä noin 45-50 asteen kulma. Jälki vanheni noin puolisen tuntia. Joku oli syönyt kaikki makkarat jääkaapista, joten jälkinamuissa oli pakko tyytyä siihen, mitä löytyi (lihapullia + naturalmenua).

Eka osuus jäljestä oli taasen vähän höheltämistä. Kulman (90) meni jälkitarkasti ja meno parani selkeästi sen jälkeen. Myös jälkimmäinen kulma (piikkimäisempi) sujui hyvin. Tuula seurasi menoa silmä kovana ja kommentoi, että kannattaisi ehkä kiinnittää huomiota toimintaan paalulla. Rauhoittaa tilanne ja odottaa, että koira keskittyy vielä paremmin. Totta. Erittäin hyvä vinkki, mitä pitää kokeilla heti seuraavalla jäljellä.  Epäilen nimittäin, että tuota kautta jo alkumetreistä saadaan hallitumpia ja keskittyneempiä. Namut olivat kyllä taas huonoja (väri), kun meikäläisen silmä ei erottanut niitä kunnolla alustasta. Oma moka ja täytyy piilottaa makkaroita jääkaapin kätköihin niin, ettei niitä kukaan sieltä löydä.

Jälkien päälle käytiin vielä ampumassa ja tekemässä lenkki. Kiitos seuralaisille! Harjoitukset jatkuu. Ja kai se pitää kaivaa veripullo pakastimesta sulamaan, että saa tehtyä harkkajäljen pätkän metsään, kun kokeeseen on aikaa enää 6 päivää. Jostain kumman syystä on vähän kahtiajakoiset fiilikset asian suhteen, että kuluttaako sitä aikaa metsässä vai pellolla...?

Tuas on meirän pitkät pellot, tuas on meirän vainio

Peltojälkikausi korkattu lauantaina Tuulan & Jymyn seurassa. Kevään eka jälki meille, joten tallasin helpon. Pituutta "parin naturalmenukourallisen mittaisen" (noin 100m?) ja yksi ysikymppinen kulma. Keli oli aurinkoinen, lämmintä lähemmäksi parikymmentä ja navakka etelätuuli. Jälki tuli myötätuuleen (joskin sitä ajaessa tuulen suunta tuntui vaihtuneen. Tai se pyöri.) ja vanheni vajaan tunnin. Koko jäljen tallaamisen ajan Keltsi huusi pihassa kuin syötävä (minun äänetön koira!), kun näki pellolle, mitä ollaan tekemässä. Jäljen ajaminen osoitti, että talviterässä ollaan vielä. No se ei ollut yllätys. Ei nyt mikään katastrofi, mutta kaukana siitä, mihin tuo pystyy. Ihmeellistä haahuilua ja keskittymiskyvyn puutetta alkumatka. Kulman meni jälkitarkasti ja sen jälkeen meno parani. Itsekin tajusin tehneeni pari mokaa: liian tuhti aamuruoka-annos alla ja savimaasta huonosti erottuvat naturalmenut. Näistä otetaan opiksi taas.

Sunnuntaina aamulla ennen kuutta iski ajatus, että on pakko käydä ottamassa revanssi. Eikun tuumasta toimeen. Äkkiä villapaita + verkkarit yöpuvun ylle ja tallin taakse pellolle. Tallasin aikalailla samanlaisen kuin eilinen, mutta namut vaihtui makkaranpalasiin. Haastekerrointa toi se, että kyseessä oli hevosten laidun, missä "herkullisia pullerokasoja". Jälki meni paikoitellen aivan niiden vierestä. Lämmintä oli muutama aste ja aivan tyyntä. Jälki vanheni puolisen tuntia. Heti matkaan lähtiessä huomasin, että nyt mun narun päässä on Nenä, eikä se eilinen hörhelö. Rauhallisesti, tarkasti ja tiiviillä nenällä mentiin eteenpäin. Makkaranpalaset erottuivat hyvin heinikosta, mutta vain parilla askeleella piti muistuttaa. Kulma tarkasti. Ja alusta ei ollut mikään haaste, kun siedätyshoitoa saanut 11 viikkoisesta asti.

Olihan hienot olosuhteet treenata, kun aurinko oli nousemassa ja joutsenet sekä kurjet huusivat. "Pullonpuhaltajakin" kuului palanneen kotikonnuilleen. Siellä aamukasteisella pellolla muistui taas mieleen jälkiharrastuksen hyvät puolet. :)

Niin on pehmeä sydän, mutta kova pää

ainakin jos kyseessä ohjaaja tää. Siltä taas maanantaina tottiksessa tuntui. Kaamea päivä itsellä alla ja se sitten näkyi omassa suorittamisessa. Ei saisi, tiedän kyllä. Treeneissä vain kolme plus koirat ja hallivuoro kaksi tuntia, joten aikaa oli ruhtinaallisesti. Ajatuksia.

Seuraaminen sujuu jees, jos ohjaaja muistaa säilyttää ryhtinsä, eikä kyttää. Käännösten korjaamisessa on oltava johdonmukaisempi, ettei oman toiminnan vuoksi seuraavana korjausvuorossa kaks'osainen käännös.

Noudossa pitoharjoituksia patukalla. Koira perusasentoon istumaan ja siitä sai ottaa patukan. Varovasti pyörittelemällä sekä heiluttelemalla tiukempi puruote. Siitä sitten vapautus ja palkaksi revittelyä. Positiivista oli, että vielä ei ilmennyt mälväämisongelmaa. Aavistuksen menee suu levottomaksi, jos siirryn koiran eteen luovutusasentoon ja yhtään painostan. Tätä yritetään nyt välttää tekemällä paljon toistoja koiran viereltä ja sitä kautta saada varmuutta. Vasta sitten seuraava steppi. Juu ja irti-käsky on parantunut, mutta onhan tuossa yhä parantamisen varaa. Ei kai siihen tuon kanssa auta muu kuin kunnon kertarysäys painia? ;)

Hyppyä ja A-estettä treenien päätteeksi. Aata on tehty hallissa ainoastaan loivalla (aksaeste). Sujuu. Kentällä löytyy "välimallin este" eli ulospääsyä odotellessa. Hyppy oli n. 80 senttiä korkea. Imu esteelle on kova. Ja itse asiassa siihen liittyykin myös haaste. Mieluusti varastaa, kun ei malta. Vahvistettava sitä, että kuunnellaan ja lupaa odotetaan. Kiva sinänsä, että on mieluisa, eikä ajatustakaan kiertää.

Ensi maanantaina on viimeinen kerta. Sitten on taas pärjättävä omillaan.

Turun reissu peruuntui, joten pääsiäisenä tallataan pellolla jälkeä ja suunistetaan wapuksi koejälkiä. Eilen tuli kutsu kokeeseen, joten sitä odotellessa. Alkukausi ratkaisee paljon, miten jatketaan.