terve kuin pukki

Onnentassussa Riihimäellä oli tänään koirien terveyspäivä. Per Axelson Helsingin Mevet-eläinlääkäriasemalta suoritti terveystarkastuksia. Olin varannut Keltsiläiselle ajan silmäpeilaukseen sekä polvien ja sydämen tutkimukseen. Väkeä oli kuin pipoa, joten aikataulut arvatenkin kusahtivat pahemman kerran. Mutta odottaminen palkittiin hienoakin hienommilla tuloksilla. Polvet puhdas nolla, silmät täysin terveet, eikä sydämessäkään mitään vikaa. Yes!

Nyt odotellaan enää lonkka- ja kyynärtulosten vahvistusta Kennelliitosta niin sitten on koira syynätty kirsusta hännänpäähän. Ja huomenna saadaan tikit pois eli äkkiä on mennyt myös leikkauksen jälkeinen toipilasaika.

Jotkut on ihmetelleet, miksi satsaan näin paljon koiran terveystarkastuksiin, mitä ei tulla käyttämään jalostukseen. Ihmettelijöille olen vastannut, että rakkaudesta rotuun sekä kiitoksena kasvattajalle. :)

ei uutta tähtien alla

Hihnalenkkeily jatkuu. Tuntuu, että reilun viikon aikana on tallattu lukematon määrä kilometrejä pitkin maantien piennarta. On niin kuraista sekä pimeää, ettei pöpelikköön oikein viitsi mennä. Onneksi ollaan saatu välillä lenkkiseuraa. Tiistaina oltiin Jussin & Airin, Elsan ja Raijan kanssa Villähteen maalaismaisemissa. Puolitoistatuntinen vierähti huomaamatta hauskassa seurassa. Tänään olisi ollut Niemen Elinan tokovalmennustunti, mutta jää meiltä tämä kerta väliin, kun ihan kaikki liikkeet ei luonnistu kiristävien tikkien vuoksi. Eikä vaan viitsi toipilaalta vaatia samalla tapaa. Lomailkoon nyt tämän viikon vielä. Sunnuntaina saadaan tikit pois, joten sitten on aika laittaa uusi vaihde silmään. Kennelliitostakin tuli jo sähköpostia, että kuvat on vastaanotettu käsittelyyn. Suurella jännityksellä odotan, milloin virallinen lausunto tupsahtaa...

naksutinkoulutusta

Alkaa tuo koiruus lennellä kohta seinille...

Mietin, mitä voitaisiin tehdä ja ajattelin, että otetaan naksuttimen kanssa kosketusalustaa, mitä voidaan varmasti myöhemmin hyödyntää monessa kohtaa. Joskus sitä tehty. Eikun semmoinen A5-kokoinen alusta lattialle ja odottelin kaikessa rauhassa, mitä tapahtuu. Hetihän se honasi homman. Noin 4-5 kertaa teki, mitä halusin (seisoi alustan päällä etutassuilla) -> naks ja palkka. Sen jälkeen kävi alustan viereen maate "so boring"-ilme naamalla, että keksi jotain uutta ja se oli siinä.

Että mitähän me seuraavaks keksittäisiin...? :)

lenkkeilyä, lenkkeilyä, lenkkeilyä, lenkkeilyä...

Niinpä niin, siihen on meidän aktiviteetit rajoittuneet tällä viikolla. Pitkiä puolentoista-parin tunnin lenkkejä kerrallaan. Sattuneesta syystä en arvaa irti päästää, kun tiedän ylitsepursuavan innon jokaista kuralätäkköä, ojaa, suota yms. kohtaan. Ei tainut lukea kotihoito-ohjeissa nimittäin kuravedessä liottamista? Semmoinen havainto tässä tullut tehtyä, että mitä enempi lenkkeillään, sitä pidempiä matkoja pitäisi mennä. Ei tuota väsyksiin saa lenkkeilemällä, ainoastaan kunnon aivotyöskentelyllä.

Mutta ihan uskomattoman hyvä kapistus tuo haavasuojapuku. Sitä kaameaa kapistusta nimeltä kauluri ei olla tarvittu lainkaan. Vinkkinä siis kaikille, jotka miettivät, miten koiran haavaa suojata. Meillä noita nyt kaksin kappalein niin saa toisen vuorollaan pesuun ja varapuvun ylle.

laulava pyjamabanaani

Keltsi on saanut lempinimen "pyjamabanaani" (jotkut ehkä muistaa kyseisen piirretyn?), koska tuossa haavasuojapuvussa muistuttaa lähinnä jotain sen suuntaista. Kaikennäköistä pitää keksiä nyt, kun harrastaminen hetken jäissä. Muistui mieleen fanaattisuus Jäätelöautoon. Otteita laulutaidosta on nähty pitkin kesää jäätelöauton ajaessa tontin ohi., mutta lähinnä sellaisia äänenavauksia. Nyt löytyi youtubesta parin minuutin mittainen pätkä tunnaria ja pitihän kokeilla mitä tapahtuu. Koko 2 min lauloi antaumuksella mukana. Tässä pätkä siitä.

toipilas karvakuono

Keltsi leikattiin eilen. Päätöksen toimenpiteestä tein oikeastaan jo silloin, kun tuon koiran hankin. Tai esitin omat toiveeni minulle tulevasta pennusta. En halunnut jalostusyksilöä, vaan kaverin harrastuksiin sekä arkeen. Yhdet juoksut ehti olla ja niiden jälkeen melkoisen kova valeraskaus, mikä tuskin olisi ajan mittaan ainakaan helpottanut.

Maanantaina Anjalan eläinlääkäriasemalle, vinkistä kiitokset kouvolalaisille koirakavereille. Olihan äärimmäisen hyvä klinikka ja Keltsin operoinut lääkäri Pajulahden Hannu teki minuun vaikutuksen karsimaattisella sekä kokeneella persoonallaan. Nukutusaine pistettiin samantien, kun saavuttiin paikalle ja meitä käskettiin tehdä pihalla pieni lenkki. Onneksi pysyttiin ihan pihapiirissä, koska aine alkoi vaikuttaa tosi nopeasti ja kauemmaksi lähdettyä olisin varmasti saanut kantaa potilaan takaisin sisään. Itse toimenpide kesti vain puolisen tuntia, mutta alkuvalmisteluihin meni enemmän aikaa. Samoilla nukutuksilla otettiin myös kasa röntgenkuvia (kyynärät, lonkat ja selkä), kun harrastusten vuoksi kiinnostaa tilanne ja vielä ehtii tehdä tarvittaessa lajivalintoihin muutoksia, jos terveys niin vaatii. Keltsi sai operaation jälkeen "heräämispiikin" ja hyvin nopeasti oli takaisin jaloillaan, vaikka pönttö olikin muuten vielä sekaisin, eikä suuntavaisto oikein kohdillaan. Kantoapua oli matkassa, mutta sitä ei tarvittu, kun Keltsiläinen ponkaisi itse suoraan auton takakonttiin. Meinasi vissiin, että täältä on parempi häipyä mahdollisimman nopeasti...

Ennen poislähtöä sain vielä analyysin kuvista. Kaikki näytti kuulemma niin priimalta kuin olla ja voi. Ja minua onniteltiin siitä, miten hyvän (=terveen) koiran olen itselleni saanut. Noh ei nuolaista ennenkuin tipahtaa eli odotellaan niitä virallisia lausuntoja vielä, mitkä voi kokemusten mukaan olla ihan jotain muuta... Toivossa on kuitenkin hyvä elää, sanoi lapamato.

viluinen koira ja raihnainen reenari

Ankean syksyinen sunnuntai. Lämpötila nippanappa plussan puolella ja räntää satoi ihan koko aamun. Ei siis ihme, että puliksi nypitti Keltsiläinenkin oli kovin viluinen. Ja kaiken kruunuksi ohjaajan selkä "sanoi perjantaina poks" täysin yllättäen, eikä todellakaan kunnossa vielä. Näitä faktoja uhmaten suuntasimme Jokimaalle toko-treeneihin, mikä olikin tälle syksylle meidän viimeinen kerta. Ensi viikolla olisi virallisesti se viimeinen, mutta jää väliin huomisen operaation takia.

Lieneekö sää säikäyttänyt osallistujia, mutta kolmosluokkalaisia oli saapunut paikalle vain 3 ja extrana yksi kertausta haluava 4-luokkalainen. Otettiin heti alkuun paikallamakuu, koska keli oli haasteellinen. Tällä kertaa Keltsi nousi ja oli lähdössä luo (huoh), mistä sitten palautin eleettömästi takaisin ja loppuajan malttoi hienosti. Havaintona myös se, että akaa näemmä myös pirulainen ennakoida kaikkea, mitä tety. Olen tähän asti vaatinut paikkamakuulta > istu > vapautus, mistä seurauksena nyt sitten tarjoaa istumista heti, kun palaan takaisin koiran viereen. Opetus itselle, että rikottava rutiineja jatkuvasti. Pitänee nyt sotkea pakkaa, vapauttaa välillä suoraan maasta ja välillä taasen vaatia istumista ennen vapautusta niin, ettei arvaa? Ihan samaahan on ollut havaittavissa myös luoksetulossa. Tämän jälkeen otettii seuraamisia, käännöksiä oikealle-vasempaan sekä täyssellaisina. Jättävinä liikkeinä seisomista sekä maahanmenoa. Uskallan väittää, että näissä on menty himppasen matkaa eteenpäin. Sitten vielä luoksetulon loppuasentoja. Ja ihan viimeisenä eteenmenon lähetystä. Keltsi tapasi myös aivan ihanan, uuden kaverin, riiseniuros Maxin (ikää 2,5 vuotta) treeneissä. Hirmuisen ystävällinen tyyppi, joten kovasti tuntuivat tykkäävän toisistaan, kun pääsivät tervehtimään. Voin vaan kuvitella, millainen ralli olisi ollut päällä, jos olisi laskettu koirat irti...

Kotiintultuamme käytiin aistimassa peurajahdin tunnelmia. Huonolla menestyksellä, koska ensimmäistäkään peuraa ei ollut ajomiehet nähneet, vaikka myös kiihkeä vauhtinakki oli jälestämässä niitä. Taivaalta tuli kunnon jalkarättejä, mutta kaivettiin sadetakki kaappien uumenista ja Keltsi oli hyvin tyytyväisen oloinen saatuaan vällyn niskaansa. Kotiin päästyä naapurin Janne soitti, että yksi sorsa katosi rantakaislikkoon ja ehditäänkö auttamaan sen etsinnöissä. Eikun rantaan. Kaikki hyvin, kun sorsa löytyi. Mutta Keltsiläinen ehti käydä uimassa(!) sitä ennen pariin otteeseen. Ei haitannut kylmä vesi ei. Kovin viluinen oli hetken päästä, eikä omistaja-ohjaajan selkäkään hyvää kelistä tykännyt, joten tämän illan aksat jätettii suosiolla väliin...

kauneudenhoitoa ja jälkihommia

Edellisistä kuulumisista on kulunut hetki aikaa, mutta eipä tässä ole mitään ihmeitä tapahtunut.

Eilen käytiin Katsun luona trimmauksessa. Minä opettelin myös hommaa nyppimällä lavat sekä korvat. Ja täytyy kyllä sanoa, että siitä huolimatta lopputulos on oikein hieno! Kyllä airis vaan on
hienoimmista hienoin lyhyessä karvassa, eikä kauhessa lammaslookissa.

Tänään aamusta peltojäljelle Saidin ja Apun & Veken kanssa. Tehtävä vaikeutui kertaheitolla. Matkaa noin tuplat aiempaan, kolme kulmaa, yksi keppi ja nameja vähemmän. Jälkien vanhenemista odotellessa pikku lenkki. Ai että kolmikolla oli taas muksaa keskenään. Paikoin vain tosi liukasta ja koirat menivät kuin bambit liukkaalla jäällä. Sitten jälkien ajoon. Ekana vuorossa Veke, joka teki taasen tasaisen varmaan työtä. Niinkuin aina. Sitten Keltsi. Oikein hyvä jälki, kulmat täsmälliset, mutta se kepin ilmaisu on yhä vaikeaa. Töksäyttää kepille, mutta millään ei malttaisi noukkia sitä maasta, kun pitäisi vaan päästä jatkamaan matkaa eteenpäin. Nosti kyllä lopulta, kun vaati, vähän vaihtaria kepillä ja kunnon palkka. Mutta ennen nostamista ehti sitten tarjota kaiken mahdollisen maahanmenosta tassun antamiseen. Keltsin jälkeen vuorossa vielä Apu, joka ajoi tänään oikein hienosti. Lopuksi Keltsille esineruutua yhden hanskan verran. Tällä kertaa kävin viemässä niin, ettei koira nähnyt. Hienosti haki ja luovutus käteen!

sunnuntain tokoilut ja aksat

Aamupäivällä Jokimaalla tokotreeneihin. Kolmosluokkalaisia oli vain 4, joten ehdittiin kolmessa vartissa tosi paljon. Alkuun perinteiset kontaktiharjoitukset. Seuraavana seuraamista, lyhyitä pätkiä ja paljon käännöksiä. Oikein hyviä paloja tulee, kiitos kuuluu varmasti kontaktitreenille, mitä tehty tässä viime aikoina tosi paljon. Tämän jälkeen paikallamakuu porukassa. Välipalkka kerran maahan, sen jälkeen palasin takaisin paikoilleni ja käänsin selän. Kesti maassa! Päivän teemana myös jättävät liikkeet (seisominen sekä maahanmeno) ja niissä on kyllä tehtävä ryhtiliike treenaamisen suhteen. Seisominen on edelleen tosi vaikeaa, maahanmeno ihan liian hidas. Kokeiltiin eri tapoja ja parhaat onnistumiset tuli niin, että seisomisessa käännyin koiran eteen, mistä käsky. Vastaavasti maahanmenossa itse peruutin edellä, jolloin ei tarvinut vartaloapuja, ainoastaan terävän käskyn. Yritetään nyt näillä eteenpäin ja takapalkkaa pitää myös kokeilla. Töitä nuo vaan vaatii, tiedän. Loppuun iloinen luoksetulo. Tänään oli tosi hyvät häiriötreenit, kun Jokimaalla myös mätsäri, joten porukkaa pyöri kuin pipoa.

Illalla aksassa ekat talvikauden hallitreenit. Muutama tuttu koira alkeiskurssilta, loput uusia. Mukana myös Keltsin poikaystävistä Viljo, jonka kanssa saivat jo pientä hässäkkää aikaan hallissa, heh. Vetäjänä meillä Mari. Paikalla vain 4 koirakkoa, joten tosi jouhevasti sujui hommat myös aksassa. Halli oli jaettu kahtia, toisessa päässä lyhyt rata (rengas > putki > hyppy > A-este), mitä treenattiin Marin kanssa ja keskityttiin erityisesti A-esteellä kontakteihin. Toisessa päässä hallia vauhtirinki (4 hyppyä ympyrällä + putki) plus kepit ja ihan uutena pöytä. Vuoroa odotellessa oli mahdollisuus treenata myös keinua. Keltsi oli edelleen epäluuloinen kyseistä kapistusta kohtaan, mutta Mariannan avustuksella saatiin pari onnistunutta suoritusta ja jätettiin homma hautumaan. Pöytää treenatessa tuntui äkkiseltään, että maahanmenon vaatiminen olisi varmin keino kestää se 5 s paikoillaan. Ottaa nimittäin sen verta kovat kierrokset aksahallilla, että maltti ei todellakaan valttia. Radalla toistui taas vanha ongelma eli vauhdikas koira, joten en tahdo kestää perässä, mutta toisaalta ei irtoa riittävästi minusta, vaan jää esteen jälkeen hyppimään tasajalkaa "Mitä nyt?... Sano!". Kontaktiharjoitus A-esteellä ei myöskään mennyt ihan niinkuin piti eli ei malttanut pysähtyä laskeutuessa, mutta ainakin toistaiseksi suorittaa kontaktit oikein, joten ei (vielä) hätää. Saas nähdä, miten tulevaisuudessa, kun vauhti varmasti kasvaa? Otettiinkin sitten loppuun eteenmenoharjoituksia 4 esteen sarjalla. Äärettömän hyvät treenit ainakin meidän tarpeisiin. Mitään 15 esteen rataa on vielä ihan turha suorittaa, kun yksittäisillä esteillä tulee niitä ongelmia. Mielummin hioo niitä pala palalta kuntoon, jolloin ratakaan ei varmasti enää ongelma.

Saatiin puutarhan aita jo "5 vaille valmiiksi". Keltsi-parka törmäsi sata lasissa porttiin, mihin oli ilmestynyt verkko. Kerrasta otti opiksi, eikä kokeillut enää sen kestävyyttä. Yksi ryteikkönurkka puuttuu vielä, mutta sen ehtii ensi keväänäkin. Ja on siellä hevosten sähkölangat sekä naapurin aita vastassa, joten pitkälle ei sitäkään kautta pötki.

tokoilua

Tänään pyörähti käyntiin tokotreeneistä parhaat, kun Aktiivikoirat palasi Asikkalan perukoilta talvikaudeksi hallille. Vuoro on lauantaisin 12-14 ja luvassa yksilöllistä treeniä yksi kerrallaan, mikä ei ollenkaan tavanomaista tokopuolella.

Ekaa kertaa hallissa sitten kevään, joten ihmetyksen aiheita tuntui olevan taas alkuun. Porukkaa oli onneksi tosi vähän, vain kolme meitä vanhaa joukkoa ja kolme uutta, joihin Reijo nyt ekalla kerralla keskittyi. Otettiin itseksemme kontaktiharjoituksia, muutaman askeleen seuraamisia käännöksineen sekä ihan erillisenä jättäviä liikkeitä. Pieniä pätkiä, paljon toistoja.

Tehtiin myös ALO-luokan hyppyä. Hämmästys oli itsellä melkoinen, kun teknisesti teki ihan oikein, vaikka liikkeestä seisominen on ollut muuten tosi vaikeaa. Hyppäsi innokkaasti, pyörähti esteen takana ympäri ja seisahtui niille jalansijoille. Kehitettävää vielä se, että siellä esteen takana pitäisi malttaa odotella kaikessa rauhassa aloillaan minun saapumista, eikä stepata malttamattomana. Samoin muutama ruutuun lähetys. Vauhti ei kyllä tule olemaan ruudun kanssa ongelma, vaikka liike muuten onkin vielä ihan alkutekijöissään...

selvät sävelet

Olihan upea aamu peltojäljelle! Yöllä oli ollut muutama aste pakkasta, joten maa oli kuiva ja ruoho kuuran peitossa. Yhtään ei tuullut. Saidi & pojat tulivat aamusta aikaisin ja eikun jälkiä tallomaan. Eilisen jälkeen selvät sävelet, millaisia harjoituksia kolmikolle tehdään. Tein Keltsille hieman pidemmän jäljen kuin eilen, missä yksi 90-asteen kulma. Nakkeja kului matkalle jokunen kappale pilkottuna ja yhden kepinkin tiputin aikalailla loppuun. Lähdettiin metsäautotielle kävelemään, että koiruudet saavat juosta. Kolmikon meno oli kyllä huomattavasti maltillisempaa kuin eilen. Paitsi Keltsillä taas hirmuinen hinku jokaiseen kuralätäkköön sekä -ojaan.

Sitten jälkien ajoon... Jäljet ehti vanhentua puolisen tuntia, Apun hieman kauemminkin. Kelistä johtuen pystyi näkemään tasan tarkkaan, missä jälki kulkee, vaikka mitään merkkejä ei ollutkaan. Ja vaatimaan tarkkuutta jälkeä ajettaessa. Keltsi teki minusta vielä parempaa työtä kuin eilen. Yksi tai kaksi nakinpalaa taisi heinikon uumeniin jäädä, joskin nekin askeleet tarkisti. Kulma jokseenkin täydellinen. Ainakin normisti metsässä jälkeä ajavan koiran suorittamana. Keppikin löytyi. Huvittavaa oli, kun Keltsi ilmaisi kepin ensin samalla tapaa kuin metsässä, mutta päätti vielä lisäksi tarjota maahanmenoa ihan omatoimisesti kepillä. Olikohan yön yli funtsinut ja sulatellut asiaa, kun eilen sitä erikseen pyydettiin?

Treenien päätteeksi haetutin Keltsillä yhden esineen metsästä ihan pistona. Tällä kertaa vanha sukka. Vietiin se paikoilleen yhdessä niinkuin eilenkin, mutta kauemmaksi. Paluu lähtöruutuun ja koira matkaan. Innokkaasti syöksähti sukan luo, nappasi sen suuhunsa ja suoraan minun luo sekä luovutus käteen. Hieno koira! Helppoja ruutuharjoituksiahan nämä olleet, mutta iloinen pitää olla, koska nyt on saanut homman jujusta kiinni. Ja motivaatio tekemiseen on hyvä. Eikun toistoja ja pikkuhiljaa harjoituksia vaikeuttaen. Mutta maltti on varmasti valttia tässäkin asiassa.

peltojälkeä, esineruutua jne.

Vaihteeksi hieno syyspäivä, joten Saidi + Apu & Veke tulivat aamusta Säyhteelle ja mentiin tekemään peltojäljet koko konkkanronkalle. Vaikka eilen tienoota piiskasi kunnon maakuntasade, oli pelto ihmeenkin kuiva tänä aamuna. Keltsille tein "muutaman nakin mittaisen suoran", nakinpala jokaiselle askeleelle plus yksi keppi matkalle. Puolisen tuntia suunnilleen ehti vanhentua, kun käytiin vähän juoksuttamassa koiria ja ajettiin jäljet sen jälkeen pois.

Keltsi meni hienosti! Nyt ei ollut tietoakaan siitä malttamattomasta syöksähtelystä (vrt. airisleiri), vaan hyvin tarkasti ajoi jälkeä askel askeleelta. Oli vissiin riittävän kova nälkä, kun aamusapuska ei tullutkaan heti aamuseiskalta, vaan vasta lähempänä kymmentä jäljeltä sekä esineruudusta? Jokunen nakinpala sinne heinikkoon varmasti jäi, mutta tarkisti kuitenkin askeleet. Myös Apulla & Vekellä meni tosi hyvin. Kolmikko löysi myös kepit. Sinänsä hauska juttu oli seurata koiria, mitkä eivät maastossa ilmaise keppejä maahanmenemällä, vaan nostavat ne ja luovuttavat käteen. Ihan samoin toimivat myös pellolla, mutta menivät kyllä maahan käskystä, joskin sennäköisenä, että "Mikäs juttu tää nyt muka on?".

Lopuksi otettiin Keltsin kanssa vielä esineruutuharjoitus. Näytöllä tehty, kun käyttöesineisiin siirrytty. Esineenä hanska, mikä vietiin tällä kertaa yhdessä koiruuden kanssa ja hyvä puoli siinä, että pystyin viedessä hetsaamaan vähän. Paluu takaisin lähtöpisteeseen, liivit koiran ylle ja lähetys. Lähti vauhdilla, eteni suoraviivaisesti hanskan luo, nappasi sen suuhun ja toi suoraan minulle käteen. Enkä voinut edes peruuttaa, kun seläntakana oli iso, syvä oja. Loistavaa!

Kiitoksia tämänpäiväisistä treeneistä sekä seurasta Saidille sekä nahkapojille - Huomenna jatketaan harjoituksia, jos vaan keli sallii! Ja muutama kuvakin saatiin tänne blogiin, kun Saidilla kamera matkassa. Yes!

edit...

Illalla käytiin tutustumassa SRY Päijät-Hämeen tottistreeneihin. Vaikutti hyvältä! Otettiin muutamia kontaktiharjoituksia Riikan valvovan silmän alla. Edistystä on tapahtunut ja onnistui nyt hyvin, vaikka Riikka pyöri ympärillä hiekkaa potkien sekä käsiä yhteen läpsien. Kotimatkalla pyörähdettii vielä VAUn hallilla kuulemassa, mitä tuleman pitää tokon saralla.

Esterin hutlari falskaa pahemman kerran

Esterin hutlari on falskannut pahemman kerran aamusta asti, joten eipä tarvinut suunnata peltojäljelle, eikä ruutuun. Yritetään huomenna uudestaan paremmalla onnella. Tunnin lenkki käytiin päivällä heittämässä, kun sade hetkeksi taukosi.

Sääherraa (vai rouvaa?) uhmaten uskaltauduttiin kuitenkin illalla Orimattilaan, missä vimppa kerta tottiskurssia. Tänään ei tehty Keltsin kanssa mitään muuta kuin seuraamisia. Lyhyitä pätkiä ja paljon käännöksiä. Itse asiassa enemmän aikaa meni siihen, kun juteltiin ja kyselin vinkkejä jatkoon. Ja sitä saa, mitä tilaa eli älyttömän paljon hyviä ajatuksia tulikin. Micke on
nähnyt meidät kentällä jo useampaan kertaan ja se koiran lukutaito on jotakin ihan käsittämätöntä. Tuntui kuin olisi luonneanalyysin luotellut ihan tuosta vaan, heh. Hirmuhyviä vinkkejä antoi siitä näkökulmasta, millainen koira Keltsiläinen on luonteeltaan ja miten kannattaa edetä tai miten taasen ei.

Talven treenimahdollisuuksia ollaan tässä kartoitettu ja nyt alkaa näyttää hyvältä. Torstaille on useampiakin vaihtoehtoja; SRY Päijät-Hämeen hallivuoro, KPKY:n treenit ja VAU:llakin on viritteillä toko-treenejä. Lisäksi lauantaisin alkaa pyöriä jo totuttuun tapaan Aktiivikoirien toko-treenit, mihin mennään ilman muuta.

Vuosihuolto saa jatkoa loppukuusta. Keltsille on varattu leikkausaika 19.10. ja otetaan samalla kuvia (lonkat + kyynärät), kun kerta nukutetaan. Voihan tuo olla vielä keskentekoinen tms., mutta katsotaan sitten kuvien perusteella, onko syytä kuvata myöhemmin uudestaan. Ja kuun lopussa on Onnentassussa terveyspäivä, missä käydään silmäpeilauksessa sekä tutkitutetaan samalla polvet sekä kuuntelutetaan sydän, kun niihinkin samalla mahdollisuus. Sitten onkin koko koiruus syynätty kirsusta hännänpäähän. :)

vuosihuollossa

Keltsi kävi tänään vuosihuollossa Metsäpirtissä. Kaikki oli ihan kunnossa, joten sai rokotukset sekä varuiksi myös Strongholdin nenäpunkkeja vastaan. Vuosi sitten syksyllä viimeksi annettu ja ell oli sitä mieltä, ettei mitään haittaa antaa varuiksi esim. kerta vuoteen. Madotus olisi joka tapauksessa ollut ajankohtainen, joten lähteepä nyt sitten samalla myrkyllä mahdolliset sisä- ja ulkoloiset.

On tuo niin mukava kaveri käydä myös eläinlääkärin luona, kun ei korvaansa lotkauta mistään. Kaikessa rauhassa tallusteli vastaanoton lattialla sekä tutki paikkoja, eikä huomannut edes, kun kaksi piikkiä tuikattii niskaan.

Huomenna mennään peltojäljelle sekä esineruututreeneihin, jos keli suinkin vaan sallii. Niin ja illalla tottiskurssin viimeinen treenikerta Orimattilassa. Sitten pitääkin miettiä korvaavia treenejä tuon tilalle. Torstai-illoille olisi useampi vaihtoehto luvassa ja lauantaina pyörähtää myös yhdet hallitreenit käyntiin. Hyvä niin.

takki tyhjä tottiksesta

Aamukuudelta auton nokka kohti Inkoota, missä Korrin Suski piti tottisseminaarin pienelle porukalle. 9 henkeä meitä taisi olla kaikkiaan, joskin muutamalla kaksi koiraa matkassa. Treffit paikallisella huoltoasemalla aamukaffen merkeissä ja Suski halusi kuulla, mitä kukin koiransa kanssa haluaisi läpikäytävän.

Keltsille toivoin niinkin yksinkertaista teemaa kuin kontakti + palkkaus (namu vs lelut), mitä ei voi koskaan harjoitella liikaa. Lisäksi jättäviin liikkeisiin vauhtia, jos aikaa jää. Ihan uutena juttuna meille tuli ilmoittautuminen, mihin meni kaikki koirakot pareittain. Jokainen treenasi kaksi kertaa (ap + ip) päivän aikana eli todella intensiivinen tottispäivä ja ehdittiin tehdä toistoja paljon. Suski paneutui jokaiseen koiraan huolella, eikä hänellä ollut mikään kiire, kun päästiin vauhtiin. Esim. Konsta-airiksen kanssa meni ihan huomaamatta tuommoiset 40 minuuttia yhteen treenisessioon. Ilmankos päivä venyi pitkälle iltaan ja 18 maissa vasta lopeteltiin.

Aamupäivän treeni oli... Hmm... Aika järkyttävä! Ihkaouto nurmikenttä toi arvatenkin omat haasteensa, mutta minusta se oli pienin ongelma. Suurin oli me itse, tai minä. Kuunteluoppilaana olen Suskin treeneissä ollut, mutta en koiran kanssa ja se oli melkoisen outo tilanne. Olin ihan kipsissä, eikä Keltsiläinenkään todellakaan parhaimmillaan. Ilmoittautumisista selvittiin ihan ok, vaikka jännitin etukäteen. Mutta kontaktiharjoituksissa olikin sitten haastetta niiden edestä. Ei meinannut onnistua aluksi millään ja Keltsi veti ihan ihmeellisen "passiivisen roolin", kun tilanne oli sillekkin ilmeisen outo, enkä minä osannut olla riittävän selkeä ja suoraviivainen. Jopa niin yksinkertaiset asiat kuin istuminen tuotti ongelmia, vaikka tasan tarkkaan osaa. Huoh. Namu ei ollut riittävä palkka, joten vaihdoimme sen narupalloon, mikä toimikin huomattavasti paremmin. Sinnikkäällä tahkoamisella selvisimme aamupäivän harjoituksista, mutta ei niille kouluarvosanana tyydyttävää parempaa voi kyllä antaa. Petrattavaa jäi sen verran paljon, että halusin jatkaa myös iltapäivällä samalla teemalla ja vaihtaa lelun patukkaan, mikä ollut Keltsille mieluisin. Iltapäivän treeneissä olikin sitten jo ihan kuin eri koira ja itseänikään ei jännittänyt enää samalla tapaa. Onneksi. Teimme tosi paljon toistoja kontaktiharjoituksista ja loppuun tuli myös sellaisia, mitkä tuntuivat jo hyvältä.

Älyttömän paljon uutta oppia taas tuli. Omiin suurimpiin oivalluksiin kuului myös se, miten pystyn koiraa patukalla palkkaamaan niin, että kestää nahoissaan. Jättäviä liikkeitä emme tällä kertaa ehtineet tekemään, mutta muiden treenejä seuraamalla sain hyviä vinkkejä, minkä avulla voidaan jatkaan niiden treenaamista omatoimisesti.

Päivä oli pitkä, mutta äärimmäisen antoisa ja nyt on takki tyhjä niin fyysisesti kuin henkisesti. Vaatii varmasti hetken sulattelua, kun oppia tuli niin paljon. Tykkään Suskin tyylistä kouluttajana kovasti. Hän on tiukka, mutta kannustava ja huumori lentää ilmassa. Koirilta vaaditaan paljon ja konahdetaan tarvittaessa, mutta minun mielestä kuitenkin nätisti ja niitä muistetaan kehua sekä palkata myös kunnolla. Suski itse tuumasikin, että koiran kouluttaminen vaatii hyviä näyttelijän lahjoja, kun ei saa edes suuttua tms oikeasti. Ja tuo onkin varmaan se minun suurin kehittämiskohteeni eli olen liian "tasapaksu" mm. oman äänenkäyttöni kanssa. Täytyy kehittää omia näyttelijän taitoja, kun luonnostaan niitä ei minulla ole...

Oli kyllä aivan mahtavaa päästä Suskin tottisoppiin ja harmittaa, kun huominen jää meidän osalta väliin. Iso kiitos kuuluu myös Riikalle, joka mahdollisti meidän osallistumisen.

Kuvista kiitos Antikaisen Miljalle ja enempi upeita otoksia löytyypi hänen kotisivuilta http://milja.1g.fi/kuvat/On+me+treenattukin+%29/Suskin+semma+Inkoossa+3.-4.10.09/

jälkitreeniä syksyisessä metsässä

Päivä meni aitaa puuhastellessa ja ei voi muuta sanoa kuin tulee hieno! Kyllä kelpa Keltsiläisen ulkoilla pihamalla ja uskaltaa jättää muutamaksi tunniksi yksistäänkin päiväsellä, jos jotain menoa.

Illalla huristeltiin vanhoille kotikonnuille Miekkiöön treenaamaan verijälkeä. Meille oli tehty edellisenä iltana pätkä VOI-luokan jälkeä eli vanhentunut vuorokauden verran. Ihan moottoritien kulki, joten hyvää häiriötä perjantain mökkiliikenne. Samoin puuhun kiinni jätetty sprinkkukaveri-Viljo. Intoa oli ihan hirmuisesti. Millään ei olisi malttanut odottaa jäljelle lähtöä. Ihme kyllä jälkeä malttoi ajaa rauhallisesti, tiiviillä nenällä. Makaukset oli VOI-luokan tapaan suoralla osuudella ja olin tosi iloinen siitä, että merkkasi molemmat todella hienosti. Taitaa olla parempi tuolle koiralle suoralla osuudella kuin kulmassa. Ekassa kulmassa harjoiteltiin katkoa eli veretön osuus. Siinä lähti pyörittämään hieman. Epäiltiin, että riistaa pyörinyt, kun noilla nurkilla sitä (hirvieläimiä, supeja yms.) piisaa. Annoin uuden käskyn ja omatoimisesti löysi jäljen sekä jatkoi matkaa. Viimeisellä osuudella "haahuili" pätkän jäljen vieressä. En tiedä oikoiko vai ajoiko saappaanjälkiä. Kaadolle porskutti hyvin varmasti ja seisahtui siihen odottamaan, että tullaan vapauttamaan siitä. Ei nyt mikään huippusuoritus, mutta hyvin kuitenkin selvityi tehtävistä kaadolle asti ilman hukkaa.

Keltsin jäljen jälkeen Viljo kävi ajamassa vielä omansa ja sen jälkeen koirakaverukset pääsivät peuhaamaan pellolle kaksistaan. Niillä oli niin mukavaa. On kyllä mukava seurata noiden kahden leikkejä, kun ovat pennusta asti toisensa tunteneet. Jutut menee niin yksiin, vaikka ikää on tullut molemmille lisää.

Suurkiitos Mariannalle & Viljolle treenijäljestä ja -seurasta!