kipinöissään keskiviikon treeneistä

Keskiviikko on tae laadusta sekä huippuhyvistä treeneistä ainakin tottiksen suhteen.

Orimattilan kentästä on tullut Keltsin mielestä huippumukava paikka. Sinne pitää painella tuhatta ja sataa, kun ottaa autosta. Kentällä tehtiin lämmittelynä perusasentoja, jättäviä liikkeitä sekä pätkä seuraamista. Micke nappasi meidät sitten ihan lennosta syyniin. Tänään treenattiin kaikki BH-liikkeet läpi, paikallamakuuta sekä henkilöryhmää lukuunottamatta. Liikkeet kyllä onnistuu, mutta vaatii toistoja (ja vielä kerran toistoja), että saadaan rutiinia. Liikkeestä maahanmeno näistä edelleen vaikein.

Keltsi sai palautetta siitä, että on todella innokas koira, minkä vuoksi varmasti tässä vaiheessa rassaa ajoittain ohjaajansa hermoja. Mutta nyt vaan pitää malttaa mielensä niin myöhemmin se on pelkästään etu. Ja terrierille taasen ominaista se, että nopeana koirana ehtii esittää 5 osaamaansa temppua siinä ajassa, kun pyydän yhtä. Niinpä niin... :)

Iltasapuska odotteli kotosalla syöjäänsä, joten hyvä tilaisuus ottaa vielä maahanmenoja ruokakupin ääressä. Lisäksi pyörittiin pitkin keittiötä sivulletulojen merkeissä. Tulihan todettua, että suoritusnopeudessa ei mitään ongelmia, kun viretila korkea ja riittävän hyvä palkka odottamassa. ;)

tiistain tottistelut

Käytiin Löytynmäen kentällä LKK:n tottistreeneissä. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo tovi kun kesällä jälkitreenit yms. osuivat yleensä juurikin tiistai-iltaan. Porukkaa oli vähemmän kuin aiemmin. Ehkä yhdistyksen tekemä linjaus roduista oli pienentänyt porukkaa ja toisaalta tänään ensimmäinen syyspäivä kelien puolesta.

Treenejä veti tänään Heidi. Tuttu ihminen belggareidensa kanssa myös tuolta toko-puolelta. Ja treenit olivat ehkä vähän tokomaisemmat tänään, mutta oikein hyvät. Lämmittelynä otettiin perusasentoa sekä pieniä seuraamispätkiä niin, että koira olikin ohjaajansa oikealla puolella. Uudet käskyt luonnollisesti näille. Eipä noita missään kokeessa tarvi, mutta arkielämää ajatellen hyödyllistä taitoa ja koiralle aivojumppaa.

Tämän jälkeen palattiin ihan normaaliin perusasentoon. Ja siitä sitten aina oikean paikan hakemista, kun ohjaaja liikkuu. Askel eteen, sivulle, käännös paikallaan... jne. Eteenpäin liikkumisessä sekä kääntymisessä ei ongelmia, mutta suoraan sivulle liikkuminen vaatiikin sitten jo harjoittelua, peruuttamisesta puhumattakaan. Jättäviä liikkeitä harjoiteltiin niin, että itse peruutettiin ja siitä käskyt. Samoin harjoiteltiin luoksetulon loppuasentoa niin, että koira jätettiin istumaan johonkin etuviistoon ja siitä sitten luoksetulokäsky. Ei helppoa. Ja tuossakin pitäisi periaatteessa päästä siihen, että voi jättää koiran vaikka oman selän taakse istumaan ja antamaan luoksetulokäskyn. Ja sieltä sitten pitäisi singahtaa eteen istumaan luotisuorassa loppuasennossa. Noudostakin treenailtiin pieniä paloja. Ensin esineen kantamista suussa ja sen jälkeen niin, että koira istumaan ja käsky pysyä paikallaan, minkä jälkeen esine vietiinkin koiran selän taakse ja sitten noutokäsky.

Loppuun otettiin vielä muutama hyppy matalalla esteellä. Lisäsi mahdollisuus kokeilla matalaa A-estettä, ketkä halusi. Jotain hyötyä aksassa käymisestä myös tottista ajatellen eli A ei ole peikko.

Erilaiset, mutta kivat ja hyödylliset treenit!

kaikennäköistä puuhaa

Aamupäivällä pyörähti käyntiin PHKK:n järjestämä TOKO-kurssi, mihin Keltsi meni "kolmannelle luokalle" (tasot 1-4). Pari tuttua koiraa oli mukana "ekalta", mutta muut uusia tuttavuuksia. Alkuun otettiin porukalla pieni kontaktiharjoitus, kun tauon jälkeen taasen oudossa paikassa. Sen jälkeen perusasentoja, luoksetulon loppuasentoja, seuraamista käännöksineen, paikallamakuuta ja loppuun vielä luoksetuloon liittyen vauhtiharjoitus. Olipa kiva olla tokoilemassa pitkästä aikaa! Hyvin tasainen sekä mukava porukka muutenkin, joten kiva tuonne on mennä sunnuntaisin treenailemaan. Ja pakko tauon (toko) jälkeen myöntää, että kappas vaan kyllä tuo on eteenpäin mennyt, vaikka välillä itsestä tuntuukin, ettei tehty yhtikäs mitään.

TOKOsta hurautettiin Uttiin, missä oli KPKY:n jälkikauden päättäjäiset. Alkuun oli virallinen osuus eli esineruutua. Kokeiltiin ilman näyttöä. Rekisteröi Villen sukan, mutta ei ottanut matkaan. Palattiin harjoituksessa takaisinpäin eli näytöllä. Otti, mutta tiputti matkalle. Ei annettu periksi, vaan hyvin passiivisena odottelin niin kyllä se tiesi, mitä ollaan tekemässä ja toi sen sieltä, jopa luovutti käteen. Ovela! Noh, eipä olla ruutua hetkeen taas tehty, joten voin katsoa peiliin ja ottaa ihan omaan piikkiini tuon takkuamisen. Tämän jälkeen alkoi epävirallinen osuus. Ensimmäisenä tennispallokisa eli muovisankossa oli 9 kpl tennispalloja, mistä koira piti saada hakemaan pallot yksi kerrallaan. Koiraan ei saanut koskea. Aikaa oli 3 minuuttia ja sen jälkeen laskettiin saldo montako palloa kukin ehti sieltä hakea. Keltsi on pallohullu, joten arvelin kaaoksen olevan valmis... Mutta kas' kummaa joka asiassa voi yllättyä. Tunki päänsä sinne ämpäriin ja hämmensi pallokasaa, eikä ei osannut päättää, minkä sieltä haluaa (oli punaista ja keltaista palloa tarjolla). Kello kävi ja meidän loppusaldoksi jäi 4 palloa. Näin jälkeenpäin on hyvä olla viisas ja olisi pitänyt oivaltaa kaadatuttaa Keltsiläisellä pallot ämpäristä maahan, jolloin niiden valinta olisi ollut helpompaa kuin ämpärissä hämmentäminen. Olipa hauska leikki, jota voi kyllä harrastaa virikkeenä myös kotosalla ja tavarat ämpärissähän voi olla ihan mitä vaan. Pallokisan jälkeen oli koirien juoksukilpailut totojuoksun tapaan. Juuttipatukka sytytti koiran hienosti, mutta eihän meillä ollut silti mitään jakoa palkintosijoille, kun joukossa oli tosi nopeita koiria (Veke, Melli, Sissi, malit Amanda & Pamela jne.). Tämän jälkeen siirryttiin varuskunnan rantasaunalle grillaamaan makkaraa ja syömään muita herkkuja.

Meillä oli vakaa aikomus ehtiä vielä aksaamaan, mutta haaveeksi jäi. Sen verta kova ruuhka oli valtatiellä, että perille oltaisiin ehditty vain puolituntia ennen treenivuoron päättymistä. Ensikerralla sitten.

Ai niin... Illalla oltiin kävelylenkillä, kun rannassa alkoi useamman laukauksen sarjatuli. Hyvin selvästi kuului pauke, mutta tällä kertaa ei minkäänlaista reaktiota. Hyvä juttu.

Utin kuvista kiitokset niitä napsineille JP:lle & Kielolle!

voipunut tottistelija

Yli puolenvälin mennään tottiskurssia, joten enää pari kertaa jäljellä. Aamupäivällä viimeiset kotiläksyt pihassa ja jotenkin jäi paha aavistus, että luvassa voi olla astetta haastavammat treenit. Keltsillä oli tänään sellainen päivä, jolloin keskittymiskyky ei paras mahdollinen ja taisteluhalu tuntui ajavan kaiken muun ohi, kun narupallon kanssa piti vain riekkua päättömänä...

Arvasin aavistukseni osuneen oikeaan, kun mentiin kentälle. Nurmen oli vallannut niin ihanat tuoksut, ettei mitään rajaa... Kaikki ihmiset + koirat kentällä olivat tänään megamielenkiintoisia... Puhumattakaan, kun näki pallon olevan matkassa. Hetken aikaa odoteltiin vuoroamme ja teetin siinä pätkiä paikallamakuuta. Ihmettelen suuresti, että ne kesti nahoissaan, vaikka liikuin koiran ympärillä, käänsin välillä selkäni jne.! Mutta muuten kyllä tuntui siltä kuin ikinä ei oltaisi tuolla kentällä käyty.

Micken luo mennessä esitti kaikki temppunsa. Hyppi ja pomppi malttamattomana paikoillaan kuin oikosulun saanut duracelpupu. Hienoja pätkiä teki, kun vaan malttoi mielensä, mutta maltti ei ollut valttia tänään. Pallo piti yrittää vohkia joka välissä. Treeniliiviinkin taisi tulla siinä rytäkässä pieniä vaurioita. Pari kertaa piti ärähtää kunnolla ja se tepsi. Onneksi meillä on ope, joka ei nähnyt tilannetta lainkaan huolestuttavana, tuntuu omaavan lähinnä lehmän hermot ja vinkki löytyy jokaiseen tilanteeeen. Hengissä siis selvittiin, vaikka haasteita piisasi. Noh tuon koiran tuntien pelittää taas varmaan seuraavissa treeneissä kuin unelma. Ihan käsittämätöntä, miten erilainen voi olla kahtena päivänä nyt, kun himppasen haasteellisessa iässä tuntuu olevan.

Kurssi on ollut ihan uskomattoman hyvä! Hyvin samanlaisia oppeja, mitä Korreillakin. Mickelle pisteet vielä tuosta luonnetestituomarin kokemuksesta sekä näkemyksestä. Ilmiömäinen kyky lukea koiraa yksilönä, ei pelkästään tietyn rodun edutajana ja antaa sen pohjalta vinkkejä, mitä kannattaa kokeilla, mitä ei.

Ottihan voimille tämäniltaiset treenit. Huh.

pauketta kuuntelemassa

Syyskauden viimeiset hirviammunnat Tillolassa, joten eikun koira autoon ja menoksi. Siellä ampumaradan "päällä" (rata hiekkakuopassa) lähdettiin lenkkeilemään hiekkatietä pitkin. Yksittäiset laukaukset ei taaskaan mitään, mutta se sarjatuli on liikaa. Ei joudu paniikkiiin tai pakokauhuun, mutta ei ole mukavaakaan. Paineistuu. Mitä hittoa on tapahtunut?!?! Se jäänee ikuisesti hämärän peittoon. Ei tässä auta muu kuin tehdä kovasti töitä ja käydä sitten vaikka Hälvälän maastoissa (ampuvat 2 krt/vko, ympäri vuoden) vierailulla. Ja voi toki olla myös tähän ikävaiheeseen liittyvää, kun muutenkin "mörköjä" tuntuu varsinkin hämärissä vaanivan? Mutta haluan takaisin sen aikaisemman varmuuden, mitä tuolla koiralla ollut ja sen eteen olen valmis tekemään kaikkeni.

Eilen kävi mielenkiintoinen tilanne. Oltiin päivällä metsässä lenkillä, Keltsi sai juosta irti ja itse tsekkasin sieniä. Erään hakkuuaukean päällä harjulla kykin juuri suppisten parissa, kun kuulin selän takaa (jyrkkä alamäki) tosi vihaisenkuuloisen "vahtihaukun". En ollut nähnyt koiraa ikinä moisessa mielentilassa, kun hyppi suunnilleen tasajalkaa paikoillaan ja haukkui. Eipä sitten tullut mieleenikään lähteä katsomaan, mikä siellä on. Hirveä minä epäilin vahvasti ja epäilen yhä (ei eläissään nähnyt, joten voisin kuvitella nostattavan melkoisen älämölön), mutta kuulin sitten, että karhu nähty alueella... Jääköön ikuiseksi arvoitukseksi, mikä siellä oli, heh.

aksaa sunnuntaiseen tapaan

Päivä paiskittu pihahommia ja Keltsiläinen tietysti "projektipäällikkönä" mukana. Ihan parasta oli, kun kaivettiin maasta vanhoja pensaita, mihin jäi oikein mielenkiintoiset multakuopat. Ai että niissä oli hienoa kaivaa ja tonkia.

Illalla agilitytreenit Villähteellä. Toisessa päässä kenttää Marin kanssa keppejä, rengasta ja keinua ja toisessa päässä Tainan kanssa radan pätkiä. Keppien idean on nyt oivaltanut, vaikkakaan vauhti ei päätä vielä huimaa. Rengas myöskään ei tuota ongelmia, joskin oli niin matalalla, ettei Keltsin pitänyt hypätä, vaan sukeltaa siitä läpi. Mutta keinu... *huoh*. Se oli tänään jotakin niin kammottavaa, ettei mitään rajaa. Käänsi oikein selkänsä ja mökötti, kun yritin maanitella sille nousemaan. Eikä auttanut namut eikä pallo. Lopulta tehtiin niin, että harjoiteltiin vain laudalla seisomista sekä alastuloa kontaktin kera. Radanpätkällä oli erilaisia hyppyjä sekä teitä, aika hankaliakin, joten taas sai koiran ohjaaja olla kieli keskellä suuta ja silti mokaili tuttuun tapaan. Puomi aiheutti myös päänvaivaa radalla, mutta otettiin sitä treenien päätteeksi ihan yksittäisenä. Joku 4-5 onnistunutta suoritusta sille ja kunnon palkka. Tuossa on kyllä laji, missä tullut itselle monta kertaa mieleen lyödä hanskat tiskiin, kun niin ylivoimaisen vaikeaa. Mutta koiruuden takia en taatusti sitä tee, koska niin hauskaa sen mielestä. Ehkä se ohjaajakin pikkuhiljaa oppii.

Iltalenkillä sain makoisat naurut, kun erään pellon laidassa nökötti kaksi variksenpelätintä. Voi vitsi, mitkä vahtihaukut tuo koiruus nosti, kun oli satavarma siitä, että kyseinen pariskunta hyökkää meidän kimppuun hämärissä. Piti mennä sanomaan päivää niille, ennenkuin uskoi ne täysin vaarattomiksi. Tottisläksyjä tehtiin lenkin lomassa ja hyvin toimi pallopalkalla myös ympäristössä, missä kovasti kaikkia houkutuksia (hajuja yms.).

nenähommii

Aamulla varhain suuntasimme Ojamaiden tiluksille Kuivannolle, mihin meille oli vedetty edellisenä iltana treenijälki. Maasto oli itse asiassa täysin sama kuin heinäkuun harkoissa. Jäljellä mittaa n. n. 300-400 m ja ehti vanhentua n. 16 h. Aamulla maastoon mennessä satoi hiljakseen, mutta oli todella lämmintä.

Eka kerta, kun treenattiin VOI-luokan kokeita silmällä pitäen. Uutena juttuna katkokulma. Tai yksinkertaistettu versio siitä (pätkä veretöntä osuutta kulmassa). Makaukset oli kylläkin tehty edelleen kulmiin AVO-luokan jäljen tapaan. Petra lähti meidän matkaan jonkinlaisessa tuomarin oppaan, personal trainerin tms. roolissa, mikä oli kerrassaan loistojuttu.

Tiiviillä nenällä porskutettiin jälkeä menemään. Vauhtia taasen oli, mutta ei onneksi liikaa. Vain muutamissa sammaleen peittämissä kivikoissa oli pakko hieman jarrutella ihan itseni takia, kun sade oli tehnyt maaston ikävän niljakkaaksi. Molemmat makaukset merkkasi nuuhkutellen, mistä olen todella iloinen, koska niistä meille pistemenetyksiä kokeissa tullut. Katkokulmalle tultaessa nosti nenän ilmaan ja hetken aikaa mietti sen näköisenä "Mikäs juttu tää on?", mutta ihan omatoimisesti ilman lisäkäskyjä otti jäljen oikeaan suuntaan ja taas mentiin. Kaadolle pysähtyi kuin seinään, kun sorkka sekä aamusapuska kupissa odotteli siellä löytäjäänsä.

Keltsi on niin taitava! Vaikka tiedän jo sen lahjat nenänkäyttöön niin joka kerta tuo jaksaa yllättää minut positiivisesti.

Treenien jälkeen vietimme mukavaa syyspäivää Ojamaiden pihassa. Leppoisaa yhdessäoloa mukavien ihmisten kera, makkaranpaistoa, muurinpohjalettuja yms. Aika meni tosi nopeasti ja iltapäivä alkoi kääntyä iltaan, kun reissusta kotiuduimme. Kotiintuomisina pakkaseen täydennystä veripullojen muodossa. Nyt on sen verran verta jemmassa, että riittää varmaan tämän syksyn treeneihin.

Kotona annoin kiitoksena/ajanvieteluksi pakkasesta peuranjalan. Kesti noin vartin verran, kun siitä ei ollut jäljellä enää kuin sorkat. Noh, Keltsiläinen sitten ratkaisi omatoimisesti sen, että iltasapuskaa ei tänään erikseen tarjoilla...

Saatiin kuvia mejä-päivästä treenien jälkeen napsaistuna. Kiitokset niistä Kelon Maaritille! Parissa kuvassa meidän kanssa mejä-tuomari Matti (Airomies). Hän muuten on ristinyt tuon minun hienon koiruuden olkipukiksi! Muistuttaa sitä kuulemma ulkonäöllisesti sekä olemukseltaan, kun on niin hyvähermoinen otus. Noh eipä tartte jouluna sitten muuta kuin asetella Keltsi tuvan nurkkaan seisomaan punainen rusetti kaulassa niin joulukoristeet on siinä ihan omasta takaa. ;-)

sosiaalisia suhteita

Uusi, hieno Karvakuono-takki odotteli noutajaansa Hyvinkäällä, joten suuntasimme sinne heti aamutuimaan. Samalla reissulla sosiaalisten suhteiden ylläpitoa eli treffit mummon, enopuolen, äiteen ja velipojan sekä heidän omien ihmisten kera. Perillä meitä oli vastaanottamassa enopuoli-Riski, minkä kanssa Keltsi sai tehdä tuttavuutta kaksistaan, kaikessa rauhassa. Jostain syystä tähän asti on ollut pientä kyräilyä ilmassa (Lieneekö Keltsin sukupuoli ollut vähän hämärän peitossa?), mutta nyt yhteinen sävel löytyi samantien ja parivaljakko tuli loistavasti juttuun keskenään. Hetken kuluttua saapui myös äitee-Hippa sekä velipoika-Otto. Lähdettiin koirien kanssa metsään, missä saivat telmiä kaikessa rauhassa vapaana. Ainoastaan nuorta pojankloppia sekä vanhempaa herraa ei arvannut laskea samaan aikaan irti, ettei naisseurassa tule turhia pullisteluita sekä riitoja. Koirilla oli niin hauskaa, kun sai kirmata metsässä täysillä. Ja onneksi ei matkalle sattunut edes sienestäjiä tms., jotka olisivat varmaan säikähtäneet pahanpäiväisesti tuota terroristilaumaa.

Illalla pyörähdettiin pitkästä aikaa Jokimaalla raveissa. On kyllä mukava mennä tuon meidän koiruuden kanssa ihan mihin tahansa ihmisten ilmoille, kun pienestä pennusta asti kuljettu ihmisvilinässä, eikä hätkähdä mistään.

yli-innokas koululainen

Päivällä pari tuntia hyötyliikuntaa sienimetsässä. Keltsi juoksenteli mukana matkassa pitkin metsää, mutta tulihan taas todettua, ettei tuota ainakaan juoksuttamalla väsyksiin saa. Huh.

Illalla tottistreenit Orimattilassa. Ensimmäisenä tsekkaus, miten kotiläksyä (maahanmeno ja siinä vauhti) harjoiteltu. Saatiin kiitosta, että oli jo paljon parempi. Teknisesti tekee oikein ja suurimmaksi osaksi myös vauhdilla, mutta yhä vaatii rutkasti toistoja, että saadaan rutiini myös vauhtiin. Keltsi oli tänään niin innokas, että sivulta maahan pyytäessä tuli palkkaamisen kanssa ongelmia. Kiemurteli maassa kuin mato, kun ei olisi millään malttanut odottaa palkkaa. Muutettiin sitten harjoitusta niin, että seurautin pätkän ja siitä maahan-käsky. Onnistui huomattavasti paremmin niin. Ja sain paljon hyviä lisävinkkejä tuohon palkkaamiseen muutenkin.

Otettiin myös liikkeestä istumista siten, että seurautin, mistä käsky "Istu" ja pyörähdin samanaikaisesti noin askeleen päähän koiran eteen. Tuon tekee jo kivan vauhdikkaasti ja takapuoli kestää kyllä isänmaassa.

Lopuksi vielä seuraamista. Namun avulla suorittaa maltilla ja varmasti, mutta lelupalkka nostaa viretilan sellaiselle tasolle, että helposti edistää. Palattiin tässä alkuun siten, että laitoin palkan vasempaan kainaloon (niin, että koira näki). Koira istumaan perusasentoon vierelle, oma katse tiiviisti eteenpäin, käsky "Seuraa", mutta en liikkunut mihinkään ja palkka tippui kainalosta siitä, kun koira malttoi istua paikoillaan tiiviin kontaktin säilyttäen. Toimi! Tätä treenaillaan nyt viikon aikana kotosalla ja palataan seuraavalla kerralla eteenpäin liikkumiseen lelupalkan avulla. Ja myös sellainen hyödyllinen oppi saatiin, että mikäli kontakti katoaa niin välittömästi käännös oikeaan ja kevyt nyppäisy hihnasta sekä valtaisat kehut heti, kun ottaa uuden kontaktin.

Kolme kurssikertaa takana ja äärimmäisen hyvä sekä hyödyllinen kurssi ollut. Oikeastaan huolettaa jo se, kun enää kolme kertaa jäljellä. Toivotaan, että jollakin tapaa saataisiin näitä treenejä jatkettua. Vaikka sitten vähän harvemminkin.

Tänään ilmoittauduttiin myös syksyn ekalle toko-kurssille. Päijät-Hämeen kennelkerhon seuraava kurssijakso käynnistyy syyskuun lopulla. Keväällä käytiin "ekaluokka" ja hypätään nyt suoraan "kolmannelle" jatkamaan tokoilua.

laukausvarmuutta hakemassa

Tiistai-ilta, joten hirviammunnat Tillolassa. Eikun Keltsiläinen autoon ja ampumaradan maastoihin pauketta kuuntelemaan. Jäätiin aluksi valtatien toiselle puolelle, mihin laukaukset kuuluivat ihan hyvin, mutta liikenteen äänet osaltaan sekoittivat niitä. Käpsyteltiin vaan siinä hiekkatien poskessa ja pelattiin vähän pallolla. Jonkin ajan kuluttua siirryttiin valtatien yli, ampumaradan puolelle. Jäätiin mäen päälle, eikä yritettykään siitä alemmaksi. Laukaukset kuuluivat selkeämmin, kun liikenteen melu jäi selän taakse. Yksittäiset laukaukset ei mitään, mutta sarjatulen alkaessa koiran ilmeestä pystyi lukemaan sen, että olo jotenkin epävarma. Ei kuitenkaan mitään paniikkia, pakokauhua tms. Mutta ei yritettykään yhtään lähemmäksi. Metsässä olisi varmasti unohtunut nuokin äänet, vaan tien poskessa lojui kuollut käärme, joten ei napannut ajatus metsään menosta. Käytiin lopuksi vielä ampumaradan tuntumassa parkkipaikalla niin, että koiruus oli autossa. Radio oli vaimealla, mutta ikkunat auki ja itse menin saapastelemaan pihalle. Ei mitään. Jännä muuten, että sinne sorakuopan pohjalle laukaukset kuului jopa vaimeammin kuin mäen päälle.

Päivällä oli oikein antoisa parin tunnin metsälenkki. Tuomisina sieltä muovikassillinen mustatorvisieniä sekä nelisen litraa suppiksia. Ja huomenna uudestaan.

Keltsiläisestä löytyi kesän eka punkki. Alkukesän myrkytin Exspotilla, viimeisimmän kerran Frontlinella. Ok, myrkytysväli saattoi mennä muutaman päivän pitkäksi, mutta ilmeisesti myös myrkkyjen tehossa on eroa. En nimittäin tuolla Exspotillakaan ole aina ihan päivälleen uutta satsia laittanut, vaan saattaa olla heittänyt jonkun päivän, mutta ensimmäistäkään punkkia ei sen aikana löytynyt. Ilmeisesti "vanhassa vara parempi", vai miten se sanonta meneekään?

agiliitoa (part ?)

Nyt on laskut menneet sekaisin montako agiliitokertaa meillä on takana. Eipä noita hurjan montaa vielä ole, mutta muutama kerta kuitenkin.

Treenit oikein hienossa syyssäässä Villähteen koululla. Porukka jaettiin kahtia (4 + 4). Toinen puolikas treenasi Tainan kanssa rataa ja toinen puolikas meni Marin kanssa ihkauusia (pussi + keinu ja rengas vielä extrana, mikä ollut kerran harjoituksissa) esteitä oppimaan. Jäätiin Keltsin kanssa ekana tuohon rataryhmään. Rata oli näin alkaville paikoin aika haastava, joten aloitettiin niin, että jokainen suunnitteli ensin ilman koiria, miten aikoo koiran kanssa radan edetä. Ja sitten käytiin läpi nämä suunnitelmat yhdessä. Sen jälkeen yksi kerrallaan koirien kanssa radalle. Me oltiin vuorossa viimeisenä. Osa esteistä sujuu jo tosi kivasti, mutta minä itse olen armottoman huono ohjaaja (huoh) ja koira on niin nopea. Tarkkuutta vaativista paikoista selvitään hienosti (kiitos ahkeran tokon + tottiksen?), mutta etenemistä sekä vauhtia vaativissa kohdissa tahtoo tulla niitä ongelmia. Keltsi painaa urku auki ja katsoo sitten sen näköisenä, että "Sano nyt, mitä seuraavaksi...!", kun minä jään jälkeen. Radan kaksi viimeistä estettä oli puomi ja kepit, mitkä molemmat olleet hankalia. Puomilla epäröi aluksi, mutta treenattiin se sitten kolmesti ja meni jo oikein hyvin. Jätetiin siihen. Kepit eivät tuottaneet tänään minkäänlaisia ongelmia. Eipä niillä vielä hirmuista vauhtia ole, mutta homman jujun selvästi oivalsi. Otettiin nekin kolme kertaa ja jätettiin asia hautumaan. Uusiin esteisiin tutustuminen meni myös kivasti, mitä nyt keinu hieman hirvitti. Ovat selvästi hankalimmat esteet puomin kanssa. Ja molempien kanssa suurin kynnys tuntuu olevan takajalkojen nostaminen irti maasta. Kun se kynnys on ylitetty, loppu sujuu hyvin. Myös alastulossa malttaa pysähtyä kontaktille. Taitavat olla ison koiran mielestä niin epäilyttäviä, kun kapeita, puomi korkea ja keinu kiikkerä?

vuoden viimeiset jälkitreenit

No ei nyt ihan kirjamellisesti. Mutta oli tänään vuoden viimeiset viralliset KPKY:n treenit. Omatoimisesti (ja varmasti myös pienemmällä porukalla) jatketaan niin pitkään kuin keli sallii ja tuolla luotien seassa uskaltaa liikkua. Oltiin tänään Utissa, siellä juoksuhautojen & poteroiden keskellä.

Keltsin kanssa treenin teemana keppien ilmaisu. Jälki ei ollut pitkä, ehkä n. 100m maximissaan sain tallottua siihen kohtaan, ennenkuin maasto muuttui liian haastavaksi (ihan kaljua kangasta). Kolme keppiä nakkelin matkalle, viimeisen merkkasin varuiksi. Tajusin juuri, etten katsonut kelloa, mutta eiköhän se sen tunnin verran suunnilleen taas vanhentunut.

Tiiviillä nenällä porskutti menemään, mutta tänään oli intoa enempi kuin älyä (vauhtia liikaa). Jouduin ekan kerran aikoihin jarruttelemaan ja liinassa tuntui koko ajan painetta. Kaikki kolme keppiä ilmaisi nenällä tökkäämällä, mutta se oli siinä. Ei nostanut, eikä antanut käteen. Ja välittömästi nenän tökätessä keppiin, tähyili jo eteenpäin, joko mennään. Ruokapalkka kepeillä toki rauhoitti tilannetta aina hetkellisesti ja pysähdyttiin leikkimään hetkeksi "vaihtaria" keppien kanssa. Itse jäljestäminen ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia, vaikka maasto ei helpoimmasta päästä tuolla ole. Ruokapalkalla palkkasin paitsi jäljen päätteeksi extrana vielä pallo, minkä kanssa piti sitten käydä myös Katia & Saidia haastamassa mukaan leikkiin.

Treenit jatkuu... Edelleen keppien ilmaisun vahvistamista, käytetään aikaa kepeillä ja vaaditaan luovutusta käteen. Kyllä se siitä.

Treenien päätteeksi Keltsi pääsi pitkästä aikaa juoksentelemaan poikaystäviensä Apun & Veken kanssa. Voi luoja, että niillä oli hauskaa. Ovat niin "tasaveroinen" kolmikko vauhdissa sekä leikkityyli hyvin samanlainen. Häntä suorana painelivat pitkin metsää, kun me Saidin kanssa käveltiin rauhakseltaan hiekkatietä eteenpäin. Kiitos loistavasta seurasta!

reenit Ravitiellä

Orimattilassa tottistelemassa. Tällä kertaa vietiin kentälle vain kaksi koiraa samanaikaisesti ja yksi kerrallaan Micken tsekkaukseen, missä mennään. Katsottiin vähän tilannetta, onko kotona tehty yhtikäs mitään, jäikö koiran ohjaajalle mitään oppeja päähän ja miten toimintaa pitäisi vielä kehittää. Tuplasilmäpari oli katsomassa meidän perään, kun Micken vaimo Jaani oli myös matkassa ja antoi palautetta sekä vinkkejä.

Keltsin kanssa otettiin sivulletuloja, seuraamista ja liikkeestä istumisia. Sivulletuloissa sekä seuraamisessa pitää kiinnittää huomiota itseeni (palkkakäden paikkaan), ettei sen vuoksi edistä. Istumiseen on viikon aikana tullut kovasti vauhtia lisää. Näiden liikkeiden perusteet osaa ja vaatii nyt vain toistoja. Ja seuraavana askeleena maahanmenoa. Osaa sen, mutta kovin hidas vielä. Siihen Micke neuvoi ottamaan avuksi kokovartalopeilin. Peilin eteen perusasentoon ja käsky, minkä jälkeen peili kertookin sitten alas kurkkimatta sen, miten liike onnistu. Tässäkin itseni kiinnitettävä huomiota palkkaukseen. Vinkkinä sain sellaisen, että palkkakäden tulee kiertää koiran ulkokautta ihan sen rintaan kiinni ja palkka annetaan maahan. Näin ei tartte palkan perään kurotella tms.

Loppuun otettiin taas luoksetulo. Koira teki ihan oikein ja vauhdikkaasti, mutta itse sössin lelupalkan kanssa olemalla ihan liian hidas. Jonkinlainen yhteentörmäyskin taidettiin saada aikaan.

Päivällä samoiltiin metsässä sieniä pongailemassa. Pari tuntia siinä vierähti, mutta totesin taas, että ei tuota koiraa lenkittämällä väsyksiin saa. Mitä enemmän teet, sitä paremmaksi kunto tulee, eikä tunnu lenkkeily missään. Ja murkkuikä tuntuu myös riivaavan. Ihan yhtä innolla tekee hommia, mutta vapaalla on sellaisia "rähinäroopen oireita" ajoittain. Mörköjä on puskissa, joille pitää sitten murrata tai huvikseen vaan komentaa, jos ei kaikki mene neidin oman mielen mukaan.

kolmas kerta toden sanoo

Vai miten se meneekään? Ainakin tänään esineruudussa piti paikkansa tuo sanonta. Käytiin Anhavassa. Mentiin ihan sillä, kun metsästysseuralla oli hirviammunnat ja Tillolasta kuuluu tuonne äänet juuri sopivasti. Ajattelin, että hyvä tilaisuus treenata siinä samalla jälkeä ja esineruutua.

Talloin n. 150 m pitkän jäljen, mihin 4 keppiä suht tiuhaan. Ja vastapuolelle tietä kaistaleen esineruutua varten. Piti toki käydä tarkistamassa kantarellitilanne ja vasta sen jälkeen voitiin aloittaa ruutuharjoitukset. Esineenä oli hanska (toka kerta, kun jotain muuta kuin lelu), minkä kävin viemässä itse, kun ketään apulaista ei matkassa. Jätin Keltsin puuhun kiinni odottelemaan. Vein hanskan aika taakse oikeaan kulmaan ja hetsasin mennessäni. Intoa kyllä piisasi lähdössä ruutuun, merkkasi esineen heti, nappasi sen heti ja lähti tuomaan. Mutta... Tiputti muutama metri ennen minua. Eikun paluu alkuun ja uusi yritys. Taas sama homma. Huoh. Kolmannella kerralla sitten onnistui ja luovuttikin ihan kivasti käteen asti. Outo tilanne varmasti meille molemmille, kun ekaa kertaa kaksistaan esineruutua harjoiteltiin. Itsellä ei "apusilmiä" matkassa, joten en taatusti malttanut ottaa varman päälle ja lähteä pakittamaan riittävän ajoissa, kun piti kytätä viimeiseen asti, mitä ruudussa tapahtuu. Ja saatoinpa kehaistakin turhan voimallisesti ihan väärässä kohtaa. Noh, virheistä oppii ja eikun lisää harjoitusta vaan.

Jälkeen sitä vastoin olen tyytyväinen. Otettiin pieni jana, missä ei ongelmia ja kaikki 4 keppiä ilmaisi kivasti. Toki tuossakin työsarkaa riittää vielä (ja paljon), mutta hyvä alku kuitenkin jo.

Tasainen pauke taustaäänenä, eikä minkäänlaisia ongelmia, kun oli tekemistä. Eikä kyllä siinäkään vaiheessa, kun ennen lähtöä käveltiin vielä pitkin Anhavan polkuja. Täytyy nyt vaan ahkerasti käydä ampumaharkkojen aikaan maastossa puuhailemassa ja lähestyä rataa pikkuhiljaa niin eiköhän se varmuus sieltä taas löydy. Ja voihan se toki olla niinkin, että epävarmuus on itsellä jopa suurempi kuin Keltsiläisellä... ;)

kotitottista ja lenkkeilyä

Me ollaan laiskoteltu. No ei nyt sentään, mutta siltä se tuntuu, kun treenailtu vain kotitottista ja käyty lenkillä. Useampana päivänä on tullut vettä kuin Esterin per..., joten maastossa kykkiminen ei ole oikein houkutellut lenkkeilyä enemmälti. Nyt lupasi (kai) parempaa keliä, joten jäljelle ja esineruutuun on kova hinku. Sunnuntain agilityvuorokin oli peruttu, kun siellä pidettiin "epikset".

Keltsi "värvättiin valmiusjoukkoihin". Paikallisella metsästysseuralla ei ole kuin yksi jälkeä ajamaan kykenevä hirvikoira, joten kysyivät voiko Keltsiä hälyttää tarvittaessa apuun, jos haavakko hirvi/peura jahdissa tulee. Mikäpä siinä, kyllähän me autetaan, minkä osataan. Sitä vartenhan lajia ollaan ylipäätään alettu harrastamaan, että pohjimmaisena halu auttaa myös tositilanteessa. Toki toivotaan, että jahti sujuisi ongelmitta.

kurssijuhla

Tänään oli ohjelmassa KPKY:n alkeistottiskurssin "kurssijuhla". Kokoonnuttiin Kouvola-talolla ilman koiria. Asko veti meille teoriapläjäyksen, missä kerrattiin mm. koiran motivointiin sekä palkkaamiseen liittyviä asioita, käytiin läpi koetilannetta (unohtamatta ohjaajan jännitystä siinä tilanteessa), harrastuskoiran valintaperusteita yms. yms. Lisäksi annoimme ruusut sekä risut KPKY:lle kurssijärjestelyistä ja toiveemme jatkon suhteen.

Olisihan tuo kurssi voinut kestää pidempäänkin, mutta onneksi BH-kurssi tuo meille jatkumoa treeneihin. Tänään alkoi työkuviotkin selkiytyä, eikä (onneksi!) haittaa työ vapaa-aikaa ainakaan tällä erää.

Lähipäivien tapahtumia miettiessä huomasin, että unohdin kirjoittaa viime sunnuntain (30.8.) agilitytreeneistä. Meillä oli alkeisporukan oma leikkimielinen kisa. Sarjana taisi olla supermöllit tms. Esteitä radalla 10, käsittäen hyppyjä (rimoja + muuri), pari putkea sekä puomin. Kolme kieltoa me radalta onnistuttiin saamaa. Otan niistä täyden vastuun, koska olen niin hidas. Ja puomi oli edelleen huisin jännä (kapea sekä korkea?). Mutta on se niin hauska laji, että toivottavasti saadaan paikka myös talvikaudelle kerta viikkoon. Jätettiin jo toive sopivista harjoitusajoista seuralle, joten nyt peukut pystyyn, että joku supermölliryhmä löytyy myös talveksi.

ready, steady, go!

Tänään alkoi Orimattilan Kennelkerhon järjestämä BH-kurssi. Käsittää 6 treenikertaa ja aiheina: kontakti, seuraaminen, käännökset, luoksetulo, sivulletulo, istuminen, maahanmeno, paikallaolo ja häiriöt. Kouluttajana Mikael Laine, luonnetestituomari sekä MH-luonnekuvaaja, omana lajina hällä IPO.

Ensin kokoonnuttiin ilman koiria ja juteltiin koirien tilanteesta, missä kunkin kanssa mennään (mitä tehty jne.). Sitten koirat autosta ja vähän kontaktiharjoituksia, kun suurin osa ei ollut koskaan Ravitien kentällä edes käynyt. Ensimmäisen vartin aikana iski itseeni sellainen epätoivo ja uskonpuute, ettei missään ikinä aiemmin. Vieras kenttä, vieraat koirat ja kaiken kruunasi ampumaradalta kuuluva pauke. Keltsi oli jotenkin ihan lukossa, ei innostunut mistään, eikä ottanut kontaktia. Sitten kuin taikaiskusta alkoi rentoutua ja salainen ase (=pallo) sytytti tekemisen ilon. Otettiin sivulletuloja, seuraamista ja jättävänä liikkeenä istumista Micken seuratessa ja antaessa palautetta sekä neuvoja.

Seuraamisessa teki jo tosi kivoja pätkiä, kun pallolla palkkasin. Liikkeestä istumisen osaa, mutta on vielä kovin hidas. Otettiin se liikkeeksi, mitä alettiin hioa. Nopeutta treenattiin niin yksinkertaisella harjoituksella, että seurautin koiraa vierelläni itse peruuttaen ja palkka (namu/lelu) oikeassa kädessä. Koirin silmin katsottuna kulkupuoli oli juuri se, mikä pitääkin ja kohtakin ihan oikea (palkkakäsi piti siitä huolen), kun sillä nenä osoitti koko ajan menosuuntaan. Siitä sitten käsky ja tarpeen mukaan apuja palkkakädellä. Jo muutamalla toistolla tuli vauhtia ihan hirmuisesti lisää. Toimiva harjoitus!

Tottistunti päätettiin mukavaan harjoitukseen, joten ohjelmassa oli (yllätys yllätys) vauhdikas luoksetulo. Kotiläksyksi saatiin treenata tämänkertaisia juttuja ja ensi viikolla jatketaan harjoituksia...

ensimmäisen vuoden välitilinpäätös

Päivällä pari tuntia kantarellimetsällä. Taas saatiin yhden kastikkeen ainekset. Sienestys on Keltsin lempiharrastus, kun saa höntsätä vapaana pitkin metsää. Ja huoleti voi pitää irti, kun ei lähde ihmisten luota yhtikäs mihinkään.

Illalla jälkiharkat Utissa varuskunnan mailla (olihan mielenkiintoista maastoa siinä mielessä, että metsässä oli poteroita yms.). Meitä oli 6 + Kati vetäjänä. Tällä kertaa keskityttiin Keltsin kanssa pelkästään keppien ilmaisuun. Tein aika lyhyen jäljen, ensin suoraan metsään ja sieltä kaartaen tietä kohti. Matkalle kolme keppiä. Pilvinen, kuiva keli, mukava myötätuuli. Jälki vanheni tunnin verran. Jumankekkulis tuo koiruus ilmaisi kaikki kolme keppiä!!! Tosin kakkoskepillä voi ohjaaja taas suomia itseään, kun ei ensin itse huomannut keppiä lainkaan, vaan muisti sen olevan pari metriä kauempana. Mutta Keltsi sitkeästi näytti, että kyllä se tässä on. Noh palkka tuli hieman myöhässä, mutta selvittiin tilanteesta. Ja ei vaikuttanut onneksi loppujälkeen millään lailla tuo oma sekoilu.

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Keltsi tuli taloon. Tuohon vuoteen mahtuu kyllä paljon kaikennäköistä ja voin vaan olla iloinen siitä, miten hieno koira meille osui. Aina valmiina kaikkeen tekemiseen partiolaisen tavoin ja intoa piisaa vaikka muille jakaa. Tein välitilinpäätöstä mielessäni siitä, missä harrastusten suhteen mennään. MEJÄssä tavoitteet ylittyvät tänä vuonna kirkkaasti. Joskin parempaa "oppiäitiä" lajiin ei oltaisi voitu saada, mitä Petra on ollut. PAJÄssä ollaan päästy hyvään alkuun, mistä taasen kuuluu suuri kiitos KPKY:n jälkiporukalle. Erityisesti Saidille ja Katille, jotka ovat luotsanneet meitä määrätietoisesti eteenpäin ja potkineet persuksille sekä auttaneet epätoivon hetkinä. Treenit pyörivät vielä hetken, kunnes hirvikauden käynnistyessä maasto hiljenee. Sitten onkin aika laittaa kaikki paukut tottikseen, motivaatiota missään kohtaa hukkaamatta. Onneksi siihenkin on saatu hyvä lähtölaukaus KPKY:n tottiskurssilta.

Huomenna saadaankin tottiksen saralla uusi vaihde silmään, kun bh-kurssi pyörähtää käyntiin Orimattilassa. Ja Kouvolaan päästään jatkotottisryhmään, jos vaan emännän aikataulut antavat myöden. Paluu työelämään edesssä pian ja se taasen muuttaa varmasti tilannetta harrastusten suhteen...