Meil on metsässä nuotiopiiri

Naxien kokoontumisajot järjestettiin Pöystilän maatilalla (Lammi) ja Aida & Petra, Katja & Wolke sekä myö Keltsin kanssa saimme kunnian olla mukana menossa. Leiri käynnistyi perjantaiehtoona teemalla tutustuminen ja henkilökohtaiset treenisuunnitelmat viikonlopulle. Nenän kanssa myöhästyttiin aloituksesta, kun aamupalaksi nautitusta kylkirimpsusta irtosi luunpala, joka kiilautui poskihampaiden väliin. Tohtoria piti kydä tervehtimässä ja kunnon darra (koiralla) tuomisina, kun piti rauhoittaa. Noh rahalla (70€) tuosta taas selvittiin...

Lauantaina aamupalan jälkeen setti tottista. Jokainen sai valita, mitä liikettä katsotaan. Meillä nouto (vauhtinouto) se juttu, kun kapulasta luopumisessa on omat haasteensa. Lisäksi pätkiä seuraamista sekä täyskäännöksiä. Vire oli kaukana parhaasta, mutta päästiin kuitenkin hinkkaamaan täyskäännöksiä. En ymmärrä, mikä ihmeen aivopieru itselleni iski, kun aloin tehdä niintä niin, että koira kääntyy mukana, vaikka "aina" tehty kiertäen. Päivänselvää, että kiertämällä jatketaan. Vauhtinoudossa kokeiltiin toista kapulaa (minulla) ja toimi. Eilalta & Riitalta sain taas valtavasti hyviä vinkkejä jatkoon!

Lounaan jälkeen jälkiporukka suuntasi maastoon. Peltoa ei harmiksemme ollut tarjolla, mutta löysimme sammaleisen satumetsän, mihin talloimme jokaiselle koiralle kohtuulyhyen suoran jäljen. Taisi olla toinen kerta kahteen vuoteen, kun metsässä ajettiin muuta kuin verijälkeä. Riitta seurasi tekemistä silmä kovana ja antoi palautetta. Pätkiä meni todella tarkasti, pätkiä hutiloiden. Pellolla jatketaan ja hinkataan sitä tarkkuutta.

Sunnuntaina otettiin esineilmaisuharjoituksia päärakennuksen edustalla. Riitta näytti Eikan kanssa, miten on saanut omille koirilleen esineilmaisut supermukaviksi. Keltsi kehiin ja todettiin, että toimii myös sen kanssa. Häntä vipatti kovasti ja haasteita tuli ennemminkin hallinnan kanssa.
Leiriviikonlopun kruunasi maalimies-Jussin poikkeaminen leirillä. Ajeli kotimatkalla leikittämään Naxit ja samalla myös muilla koirilla oli mahdollisuus ottaa painit maalimiehen kanssa. Keltsi oli aika täpinöissään kentälle tullessa. Ekan kerran kohtasi maalimiehen, joka paukutteli piiskaansa, käytti purutyynyä ja "pakeni" vielä peruuttaen. Hauskaa tuntui olevan!

Kiitos kaikille asianosaisille! Huippumukava leiri ja tiukan treenaamisen lisäksi tuli taas monta ikävuotta lisää nauramisen myötä. :)

kuvista suurkiitos paparazzi-Eilalle!

onnistumisen iloja

Aamusella Anhavassa jana- ja ruututreeneissä. Pointtina oli jana, joten jälki ei ollut pitkä, vain joitakin kymmeniä metrejä. Valitsin hieman haastavamman maastokohdan, missä metsäkone oli ajellut ja risujakin jonkin verran. Lähetin tieltä. Lähti, mutta pyörähtikin samantien ympäri. Eka ajatus oli "Mitä ihmettä?". No ei sen kummempaa kuin pissahätä iski ihan yllättäen (vaikka oltiin lenkkeilty autolta jäljen alkuun) ja piti käydä pikaisesti tien poskessa. Samantien pyöräytti siitä sitten itsensä uudelleen ympäri, nokan jäljen suuntaan ja menoksi. Loppupalkkana oli namirasia piilotettuna kannon katveeseen. Pysähtyi kuin seinään rasialle. Pyysin maahan ja vapautin siitä sitten palkalle.

Ruutu oli tallottu jo kertaalleen, mutta jouduttiin siirtämään, kun Pambu löysi sieltä maa-ampiaispesän. Eivät onneksi pistäneet, mutta ei viitsitty ottaa riskiä, koska seuraavan koiran kanssa olisi taatusti käynyt hassusti. Tallottiin porukalla uusi ruutu hiihtomajan viereen pitkulaiselle metsäpläntille. Avointa mäntykangasta, joten näkee, mitä koira touhuaa siellä takalinjalla. Alusta melko haastava, kun risuja paljon ja isompia kasoja siellä sun täällä. Vein ruutuun neljä esinettä. Helpot (sukka, hanska, pehmeä rahakukkaro) ihan taakse, vaikea (lasten lenkkari) aikalailla keskelle. Keltsi tokana. Läks' innolla matkaan. Seisoin aivan hiljaa ja odotin, mitä tekee. Lähti vasenta linjaa taakse, mutta koukkasikin sitten lenkkarille. Nuuhkaisi sitä, mutta tuskin olisi nostanut, jos en olisi nähnyt ja päässyt puuttumaan. Onnistuin huutamaan uuden "Tuo"-käskyn ilmeisen oikea-aikaisesti, kun muutti mielensä, nappasi lenkkarin suuhun ja toi sen vauhdilla minulle. Eka kerta, kun kengän tuominen onnistui, jee! Palkaksi superherkku-maksalaatikkoa ja arvatenkin ruutuharjoitus päättyi tällä kertaa tähän. Nää on niitä pieniä onnistumisia, mistä voi iloita.

Iltapäivästä käytiin vielä tekemässä setti tottista Liisan & Mähösen sekä pikku-Arkon kanssa. Seuraamista, jättäviä ja luoksetulon loppuasentoja. Ja Keltsi oli paikallamakuussa, kun Mähönen suoritusvuorossa. Laitoin varuiksi liinan, mutta ihan suotta. Ei aikomustakaan nousta, vaikka Mähösen vinkuva sika olikin tosi kiinnostava.

Kiitos kaikille treenikamuille tämänpäiväisistä treeneistä, harjoitukset jatkukoon! :)

ruudullista janaa

Aamulla Anhavaan Kielon & Pambun sekä Saidin & Veken kanssa. Plus Venla-neitokainen tietty mukana menossa. Pambulle & Vekelle jälki, Keltsille vain janaharjoitus. Joka tyypille lisäksi ruutua. Janaa me ei oltukaan treenattu reilusti yli vuoteen.

Ekana ruutua. Tallattiin melko kapea, mutta sitäkin syvempi kaistale. Kaksi esinetta (tossu ja pallo) ihan takakulmiin sekä kolmas (pieni rahakukkaro) hieman edemmäs, pituushalkaisijalle. Keltsi vuorossa viimeisenä. Ruututyöskentely oli tänään kökköä! Lähti innokkaasti, mutta ampui ruudun vasempaan laitaan (jotain siellä oli, mikä veti kaikkia kolmea koiraa puoleensa) ja ajatus karkasi siinä kohtaa karvakuonon päästä. Teki töitä, kunnes pysähtyi noin puolivälissä ja "Apua. Mitä pitikään tehdä?" -ilme naamalla. Juoni. Olis kai vaan pitänyt malttaa olla tekemättä yhtään mitään? Kutsuin kuitenkin koiran pois ja Kielo kävi näyttämässä esineen. Sen jälkeen eteni takalinjalle, etsiskeli siellä, mutta palasi suu tyhjänä. Huoh. Aika pusikkoista maastoa, joten taakse ei nähnyt, mutta taatusti kävi esineellä. Sen jälkeen siirryin itse ruutuun vähän syvemmälle, lähetin sekä läksin juoksemaan esinettä kohti. Löytyihän se Turtles-tossu sieltä, nosti ja juostiin yhdessä tietä kohti. Vauhdilla tuli, kun hurautti minusta ohi ja meni tarjoamaan sitä Kielolle. Ei huolinut, joten odotteli tossu suussa tiellä. Luovutus sentään suht ok. Toisena haki vielä pallon. Ehkä vähän ekaa parempi, mutta ei nyt kehumista siinäkään. Ajatukset oli tänään ihan jossain muualla ja vaikeaa vielä. 

Janaharjoitus onneksi pelasti meidän aamutreenit. Lähetin tieltä "Etsi"-käskyllä ja heti hiffasi, mistä kyse. Lähti rauhallisesti, mutta määrätietoisesti, luotisuoraan kohti jälkeä. Ei tarkistanut askeltakaan takajälkeä, vaan nenä tiiviisti maahan, tarkka käännös jäljen suuntaan ja menoksi. Tiiviillä nenällä ja rauhallisesti mentiin se jäljenpätkä lopussa olevalle namukasalle. Loistotyttö!

@ airisleiri 2010

Kesän kohokohta airisleiri on onnellisesti takana. Tällä kertaa mukana menossa koko viikon ja kyllä kannatti. Viikossa ehti monenlaista. Jäljestimme kertaalleen metsässä ja pellolla, otimme esineruutua, teimme tottista, kävimme leikityksissä sekä osallistuimme leirinäyttelyyn ja totojuoksuun. Myös MEJÄ-harkat vedin innokkaille harrastajille.

Metsässä...

Ensimmäinen metsäjälki yli vuoteen! Laatikkomallinen, kaksi ysikympin kulmaa ja vanheni noin tunnin. Jäljestys oli rauhallista, intensiivistä ja tarkkaa. Myös kulmat mentiin kuin viivottimella piirtäen. Lexan palaute oli, ettei jäljestäminen tule tuottamaan Keltsille minkäänlaisia ongelmia. Nyt vaan paukut keppien ilmaisuun sekä janoihin.

Pellolla...

Pellolla on jäljestetty jonkin verran, mutta tarpeeseen tuli omien oppien päivitys jäljen teossa sekä koiran ohjaamisessa. Vaikeaa, mutta äärimmäisen mukavaa puuhaa tarkan sekä rauhallisen jäljestäjän kanssa. Juhalta sain hyviä neuvoja koiran ohjaamiseen. Minun pitää olla vieläkin johdonmukaisempi, että edetään todellakin askel askeleelta.

Esineitä etsiskelemässä...

Kerran ehdittiin käydä ruudussa Lexan & Marian kanssa. Porukkaa oli paljon, joten talloimme melko suuren kaistaleen loivaan rinteeseen. Meidän vuoro viimeisten joukossa. Vein näytöllä oman helpon esineen (sukka) keskilinjalle rinteeseen. Lähetin koiran ja kappas vaan se irtosi ihan vasempaan takakulmaan. Tiesin (kun olin vienyt esineet), että siellä on vieras lasten kenkä. Kävi esineellä, mutta liian vaikea/hankala Keltsille. Lähti tulemaan takaisinpäin ja nappasi aika edestä mukaansa jonkun vieraan pehmoörkin. Toi ja luovutti nätisti käteen. Nyt tiedän, miten jatkaa. Pitää alkaa ottamaan a) kapeita, syviä kaistaleita ja esineet ihan takalinjalla sekä b) treenata materiaaliltaan ja muodoiltaan hankalampia.

Tottiksessa...

Suskin tottiksessa ehdimme käydä kolmesti. Ekalla kerralla hinkkasimme ikuisuusongelmaa - seuraamista. Kahdella muulla kerralla halusin vinkkejä pyrstönkäyttöharjoituksiin. Kokeilimme kolmea eri tapaa.

1. Kosketuskepillä kevyesti vasempaan takareiteen painaminen, jos ei lähde kääntymään mukana.

2. Namilla auttaen lähtee kääntämään koiraa mukana. 

3. Liinasta kiinni ihan pannan vierestä ja kevyesti nypyttäen pyytää koiraa kääntymään mukana.

Ja itsellä apuvälineenä muovinen rasiankansi, että pysyy paikoillaan. Näistä kolmesta vaihtoehdosta nypytys toimi Keltsillä ylivoimaisesti parhaiten. Sain myös hyvät vinkit eteenpäin, kun paikoillaan pyöriminen sujuu. Neljä kantta maahan neliön muotoon > seurautetaan koiraa seuraavaan kulmaan > pyöriminen ympäri > seurauten taas seuraavalle > pyörähdys > ja viimeisellä kannella vain käännös vasempaan + palkka.

tottistunnilla (kuvasta kiitokset Henkalle!)

Leikkimässä...

Juhan leikityksessä kävimme kahdesti. Keltsi on niin hauska, kun lunki koira muuttuu hetkessä tuliseksi taistelijaksi, jos leikistä kyse. Hyvä niin, että moottoria löytyy, kun saadaan ensin teknistä osaamista tottiksessa parempaan jamaan.

Näytelmissä...

Leirinäytelmiin on aina mukava osallistua, kun ei niin vakavamielistä, eikä trimminkään tarvitse olla vimpan päälle. Keltsi oli ainoa osallistuja käyttöluokassa, tuomarina Vesa Lehtonen. Tässä arvostelu:

"2-vuotias hieman urosmainen narttu. Voimakas pää, hyvä kaula. Hieman pitkä runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Seistessä takaraajat jäävät rungon alle. Hyvä häntä. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu vetävällä askeleella, mutta selkä elää melko runsaasti. Avoin luonne."

näytelmissä lainahandleri Heidin kanssa

Toto-juoksemassa...

Totojuoksuun valitsin salaiseksi aseeksi juuttipatukan, mikä toimi hyvin. Ja Riikka koiran lähettäjänä taisi hetsata onnistuneesti. Lopputulos oli muistaakseni 7,09s millä hävisimme vain 0,01s viime vuoden voittajalle Zappalle. Harmi vaan, että taso oli tällä kertaa huomattavasti kovempi, eikä tulos riittänyt kärkeeen. Sijoitus taisi olla jossain 5-6 tietämillä.

MEJÄ-treeneissä...

MEJÄ-treeneissä oli mukana 4 ihmistä ja 5 koiraa. Teimme jäljet lauantaina iltapäivästä ja kävimme ajamassa ne sunnuntaina aamusta. Kaikki koirat menivät hienosti ja oli mukava treenata innostuneiden ihmisten kanssa, jotka tehneet työtä myös kotosalla itsekseen. Siitäpä heräsikin ajatus, että ei olisi kovin monimutkainen juttu järjestää leirin yhteydessä partasuiden mestaruudet. Yhdellä tuomarilla se tarkoittaisi vain 6 koiraa ja harrastajia kuitenkin on. Mietitään...

Juhlatunnelmissa...

Maanantai-iltana olimme Riikan & Skidin kanssa joessa pulikoimassa, kun tuli käsky "Iltapuku päälle, koira mukaan ja talolle". Talolle mennessä muita leiriläisiä lappasi sisään, mutta Eila & Aarne, Timppa ja meidät jätettiin ulos odottelemaan. Lopulta tuli käsky siirtyä sisälle ja välittömästi ovesta sisään astuttua porukka alkoi laulaa onnittelulaulua. Tilaisuudessa muistettiin FI KVA Aarnea sekä FI JVA Keltsiä ja kuudenkympin rajapyykin saavuttaneita Eilaa & Timppaa. Tuli kyllä aika huikea sekä liikuttunut olo. Virallisen osuuden jälkeen alkoi epävirallisemmat pippalot, jotka jatkuivat myöhään yöhön...

Olihan mahtava leiriviikko ja huippukouluttajien valvovan silmän alla sekä toisten treenejä seuratessa sai taas paljon vinkkejä. Plus tietää, missä mennään ja missä eniten tekemistä. Hirmuinen into onkin treenata, kun pahin helleaalto ohi. :)

vuoden viimeiset jälkitreenit

No ei nyt ihan kirjamellisesti. Mutta oli tänään vuoden viimeiset viralliset KPKY:n treenit. Omatoimisesti (ja varmasti myös pienemmällä porukalla) jatketaan niin pitkään kuin keli sallii ja tuolla luotien seassa uskaltaa liikkua. Oltiin tänään Utissa, siellä juoksuhautojen & poteroiden keskellä.

Keltsin kanssa treenin teemana keppien ilmaisu. Jälki ei ollut pitkä, ehkä n. 100m maximissaan sain tallottua siihen kohtaan, ennenkuin maasto muuttui liian haastavaksi (ihan kaljua kangasta). Kolme keppiä nakkelin matkalle, viimeisen merkkasin varuiksi. Tajusin juuri, etten katsonut kelloa, mutta eiköhän se sen tunnin verran suunnilleen taas vanhentunut.

Tiiviillä nenällä porskutti menemään, mutta tänään oli intoa enempi kuin älyä (vauhtia liikaa). Jouduin ekan kerran aikoihin jarruttelemaan ja liinassa tuntui koko ajan painetta. Kaikki kolme keppiä ilmaisi nenällä tökkäämällä, mutta se oli siinä. Ei nostanut, eikä antanut käteen. Ja välittömästi nenän tökätessä keppiin, tähyili jo eteenpäin, joko mennään. Ruokapalkka kepeillä toki rauhoitti tilannetta aina hetkellisesti ja pysähdyttiin leikkimään hetkeksi "vaihtaria" keppien kanssa. Itse jäljestäminen ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia, vaikka maasto ei helpoimmasta päästä tuolla ole. Ruokapalkalla palkkasin paitsi jäljen päätteeksi extrana vielä pallo, minkä kanssa piti sitten käydä myös Katia & Saidia haastamassa mukaan leikkiin.

Treenit jatkuu... Edelleen keppien ilmaisun vahvistamista, käytetään aikaa kepeillä ja vaaditaan luovutusta käteen. Kyllä se siitä.

Treenien päätteeksi Keltsi pääsi pitkästä aikaa juoksentelemaan poikaystäviensä Apun & Veken kanssa. Voi luoja, että niillä oli hauskaa. Ovat niin "tasaveroinen" kolmikko vauhdissa sekä leikkityyli hyvin samanlainen. Häntä suorana painelivat pitkin metsää, kun me Saidin kanssa käveltiin rauhakseltaan hiekkatietä eteenpäin. Kiitos loistavasta seurasta!

kolmas kerta toden sanoo

Vai miten se meneekään? Ainakin tänään esineruudussa piti paikkansa tuo sanonta. Käytiin Anhavassa. Mentiin ihan sillä, kun metsästysseuralla oli hirviammunnat ja Tillolasta kuuluu tuonne äänet juuri sopivasti. Ajattelin, että hyvä tilaisuus treenata siinä samalla jälkeä ja esineruutua.

Talloin n. 150 m pitkän jäljen, mihin 4 keppiä suht tiuhaan. Ja vastapuolelle tietä kaistaleen esineruutua varten. Piti toki käydä tarkistamassa kantarellitilanne ja vasta sen jälkeen voitiin aloittaa ruutuharjoitukset. Esineenä oli hanska (toka kerta, kun jotain muuta kuin lelu), minkä kävin viemässä itse, kun ketään apulaista ei matkassa. Jätin Keltsin puuhun kiinni odottelemaan. Vein hanskan aika taakse oikeaan kulmaan ja hetsasin mennessäni. Intoa kyllä piisasi lähdössä ruutuun, merkkasi esineen heti, nappasi sen heti ja lähti tuomaan. Mutta... Tiputti muutama metri ennen minua. Eikun paluu alkuun ja uusi yritys. Taas sama homma. Huoh. Kolmannella kerralla sitten onnistui ja luovuttikin ihan kivasti käteen asti. Outo tilanne varmasti meille molemmille, kun ekaa kertaa kaksistaan esineruutua harjoiteltiin. Itsellä ei "apusilmiä" matkassa, joten en taatusti malttanut ottaa varman päälle ja lähteä pakittamaan riittävän ajoissa, kun piti kytätä viimeiseen asti, mitä ruudussa tapahtuu. Ja saatoinpa kehaistakin turhan voimallisesti ihan väärässä kohtaa. Noh, virheistä oppii ja eikun lisää harjoitusta vaan.

Jälkeen sitä vastoin olen tyytyväinen. Otettiin pieni jana, missä ei ongelmia ja kaikki 4 keppiä ilmaisi kivasti. Toki tuossakin työsarkaa riittää vielä (ja paljon), mutta hyvä alku kuitenkin jo.

Tasainen pauke taustaäänenä, eikä minkäänlaisia ongelmia, kun oli tekemistä. Eikä kyllä siinäkään vaiheessa, kun ennen lähtöä käveltiin vielä pitkin Anhavan polkuja. Täytyy nyt vaan ahkerasti käydä ampumaharkkojen aikaan maastossa puuhailemassa ja lähestyä rataa pikkuhiljaa niin eiköhän se varmuus sieltä taas löydy. Ja voihan se toki olla niinkin, että epävarmuus on itsellä jopa suurempi kuin Keltsiläisellä... ;)

ensimmäisen vuoden välitilinpäätös

Päivällä pari tuntia kantarellimetsällä. Taas saatiin yhden kastikkeen ainekset. Sienestys on Keltsin lempiharrastus, kun saa höntsätä vapaana pitkin metsää. Ja huoleti voi pitää irti, kun ei lähde ihmisten luota yhtikäs mihinkään.

Illalla jälkiharkat Utissa varuskunnan mailla (olihan mielenkiintoista maastoa siinä mielessä, että metsässä oli poteroita yms.). Meitä oli 6 + Kati vetäjänä. Tällä kertaa keskityttiin Keltsin kanssa pelkästään keppien ilmaisuun. Tein aika lyhyen jäljen, ensin suoraan metsään ja sieltä kaartaen tietä kohti. Matkalle kolme keppiä. Pilvinen, kuiva keli, mukava myötätuuli. Jälki vanheni tunnin verran. Jumankekkulis tuo koiruus ilmaisi kaikki kolme keppiä!!! Tosin kakkoskepillä voi ohjaaja taas suomia itseään, kun ei ensin itse huomannut keppiä lainkaan, vaan muisti sen olevan pari metriä kauempana. Mutta Keltsi sitkeästi näytti, että kyllä se tässä on. Noh palkka tuli hieman myöhässä, mutta selvittiin tilanteesta. Ja ei vaikuttanut onneksi loppujälkeen millään lailla tuo oma sekoilu.

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Keltsi tuli taloon. Tuohon vuoteen mahtuu kyllä paljon kaikennäköistä ja voin vaan olla iloinen siitä, miten hieno koira meille osui. Aina valmiina kaikkeen tekemiseen partiolaisen tavoin ja intoa piisaa vaikka muille jakaa. Tein välitilinpäätöstä mielessäni siitä, missä harrastusten suhteen mennään. MEJÄssä tavoitteet ylittyvät tänä vuonna kirkkaasti. Joskin parempaa "oppiäitiä" lajiin ei oltaisi voitu saada, mitä Petra on ollut. PAJÄssä ollaan päästy hyvään alkuun, mistä taasen kuuluu suuri kiitos KPKY:n jälkiporukalle. Erityisesti Saidille ja Katille, jotka ovat luotsanneet meitä määrätietoisesti eteenpäin ja potkineet persuksille sekä auttaneet epätoivon hetkinä. Treenit pyörivät vielä hetken, kunnes hirvikauden käynnistyessä maasto hiljenee. Sitten onkin aika laittaa kaikki paukut tottikseen, motivaatiota missään kohtaa hukkaamatta. Onneksi siihenkin on saatu hyvä lähtölaukaus KPKY:n tottiskurssilta.

Huomenna saadaankin tottiksen saralla uusi vaihde silmään, kun bh-kurssi pyörähtää käyntiin Orimattilassa. Ja Kouvolaan päästään jatkotottisryhmään, jos vaan emännän aikataulut antavat myöden. Paluu työelämään edesssä pian ja se taasen muuttaa varmasti tilannetta harrastusten suhteen...

jälkeä, ruutua ja vähän muutakin

Aamusta pihatottista. Matkassa naksutin + namuja. Otettiin sivulletuloja. Pieniä pätkiä, mutta paljon toistoja ja eri suunnista. Hyvin tuo tietää ja osaa, mutta ihan aina ei vaan a) malta b) ymmärrä (muka) c) huvita d) jotain muuta. Niin "terroristi" on luonteeltaan tuossa mielessä, heh.

Illalla jälkiharkat Värälässä. Kokeiltiin keppien ilmaisua maastossa. Talloin itse n. 200 m pitkän jäljen, missä yksi 90-asteen kulma ja yksi keppi jäljen lopussa. Vanheni noin tunnin. Tyyni, kuiva keli. On tuo jännä koira. Jäljestäminen ei tuota mitään ongelmia, vaikka lennossa vaihtui jälki verestä saappaisiin. Meni kuin juna. Nenä tökkäsi keppiin, mutta ei nostanut sitä samalla tapaa kuin tiellä. Vaadittiin nostamaan ja onnistui. Nyt nähtiin, missä mennään ja jatketaan harjoituksia.

Esineruutua otettiin jälkien vanhenemista odotellessa. Keltsille ekana helppo eli piippihiiri näytöllä suhteellisen keskelle aluetta. Ongelmitta toi ja luovuttikin ihan nätisti käteen. Ruutuun oli viety valmiiksi vieraita käyttöesineitä (lastensukka, hanska ja silmälasikotelo). Päätettiin kokeilla, joko tuo sukka sieltä nousee, kun päässyt jyvälle ruudun syvimmästä olemuksesta. Löysi kyllä, mutta ei tajunnut nostaa. Kutsuin koiran takaisin ja Saidi kävi näyttämässä esinettä. Jo meni juoksujalkaa sen luo ja nappasi matkaan, mutta seuraavaksi tiputti ruutuun, kun aloin kehua, enkä lähtenyt juoksemaan karkuun. Plääh. Tiputti vielä pariin kertaan, kun lähetin uudestaan. Mutta sitkeys palkittiin ja lopulta toi sekä luovuttikin vielä, kun Saidi hieman avusti. Taitaa olla aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli alkaa käyttää helppoja (pehmeitä) käyttöesineitä ruudussa näytön kera niin eiköhän se siitä. Ja kunnon palkka.

Kotona pitää myös malttaa mielensä, vaikka kantaa suussa mitä. Kengissä se hankaluus, että alkaa niitä järsimään, jos pääsee salaa varastamaan. Täytyy yrittää kytätä kärppänä ja kehua kanniskelusta, mutta vaihtaa mielummin johonkin sallittuun pureskeltavaan.

ei olla sokerista...

Sadepäivä, mutta se ei tekemistä haittaa, kun ei olla sokerista. Päivällä käytiin pitkä lenkki, missä Keltsiläinen sai kirmata sydämensä kyllyydestä vapaana. Kovin syksyinen tunnelma oli jo metsässä, vaikka lehdet vielä puissa onkin. Lenkillä keppien ilmaisua. Ja toistoa vielä illemmalla hevosten ruokkimisen lomassa. Oikein kivasti ilmaisi kepit molemmilla kerroilla.

Illalla meidän jälkikurssin viimeiset viralliset treenit Värälässä. Jälkien vanhenemista odotellessa otettiin esineruutua. Kati, Saidi ja Pauliina näyttivät meille noviiseille "mallisuorituksia". Heh. Noh kaikennäköistä sattui sekä tapahtui ruudussa ja tultiin siihen tulokseen, että ei ollut sen harjoituksen päivä tänään. Keltsin kanssa otettiin viimeisenä. Ensin musta pehmorotta (valkoinen vaihtui mustaan ihan maastoystävällisemmän värinsä vuoksi), minkä Kati vei tuttuun paikkaan ruudun keskelle. Napakasti lähti matkaan, nappasi esineen, toi ja luovutti nyt taas nätisti käteen. Seuraavana pieni, karvainen "piippihiiri" vasempaan kulmaan taaemmaksi. Lähti innoissaan matkaan, mutta pakko oli käydä tarkistamassa kohta, missä rotta oli ollut. Siinä samaisessa kohtaa on nuo esineet aika pitkälti tähän asti olleet. Laajensi siitä sitten aluetta, mistä esinettä etsi ja nappasi hiiren matkaan. Kerran tipahti suusta, mutta poimi sen takaisin, toi perille ja luovutti nätisti käteen. Palkaksi iltasapuska. Kiva, kun on saanut ruudun juonesta kiinni ja nyt alkaa olla sitä toivottua intoakin. Pidettävä vaan huoli, että se innokkuus myös säilyy. Mukava myös, että luovutti esineet nätisti, vaikka ei sitä vielä sen kummemmin edes vaadittu. Mutta nyt tiedän, että sitäkin voin jo vaatia niin oppii kerralla kunnolla.

Jälkitreenit kruunasi mojova kantarellisaalis. Läksin mukaan Pauliinan & Mellin jäljelle, mutta oma matka tyssäsi erääseen risukkoon, missä oli pelkkää oranssia väriä ympärilläni. Muutaman neliön alueelta sain kakkapussillisen (puhtaan toki!) näitä herkkuja. Nam ja slurps! Kyllä jäljestys on mukava harrastus!

toiminnantäyteinen sunnuntai

Jälkiharkat Anhavassa klo 10. Keli ei mieltä ylentävä, kun vettä tuli kuin Esterin per... Mukana treeneissä vanhat sekä upouudet jälkikurssilaiset. Demonstroimme Keltsin kanssa uusimmille, millaisia meidän ensimmäiset harkkajäljet keväällä olivat, kun aloitimme. Saidi & co. jäivät treenaamaan uusimpien kanssa heidän elämän ekoja jälkiä, kun me Pauliinan kanssa hurautimme Tillolan kodalle tekemään harkkajälkiä. Pauliina teki Mellille, minä Apulle ja Vekelle. Sitten takaisin Anhavaan. Muutama jälki oli vielä ajamatta, minkä jälkeen esineruutua. Keltsi haki valkoisen pehmorotan kahteen kertaan. Ekalla kerralla läheltä näköpiiristä. Toisella kertaa hieman kauempaa, mutta yhä näköetäisyydeltä. Nyt oli sellaista intoa ruutuun lähdössä sekä esineen haussa, mitä toivon jatkossakin olevan. Luovutus ei tosin mennyt ihan nappiin, kun tiputti sen suustaan eteeni, mutta ei alettu sitä nyt tähän samaan syssyyn vaatimaan. Sanoivat kyllä minun itsenikin petranneen omassa roolissani. Hyvä niin.

Illalla 17-18 toka kerta agiliitoa. Sateisen kelin vuoksi treenit Ruusulantien hallissa. Otettiin Tainan ohjauksessa puolivalssi- ja tvistikäännöstä. Ihan hepreaa moiset termit minulle ja mietinkin, että tanssikurssillekko on tultu, mutta ei sentään. Käytännössä kahden esteen sarja, mistä jälkimmäinen piti ylittää takakautta kiertäen ja oman liikehdintään liittyi nuo termit. Esteiden jälkeen tuli vielä putki ja sitten nuo samaiset kaksi estettä suoralla linjalla. Keltsi oli taas niin innoissaan, ettei tahtonut nahoissaan kestää, vaan pomppi suunnilleen tasajalkaa paikoillaan. Toisessa päässä hallia mentiin Marin opastamana ensin puomi, minkä perään kahden esteen sarja ja vielä kolmantena rengas. Puomi ei jänskättänyt tällä kertaa pätkääkään, joten mentiin se vain kerran ja jätettiin siihen. Esteet ylitti tuosta vaan, mutta renkaalle tuli ekalla kierroksella stoppi. Tokalla kierroksella meni siitä läpi epäröimättä. Lopuksi otettiin vielä A-este yksistään. Mentiin kerran molemmista suunnista, eikä sen kanssa ollut mitään ongelmaa. Keltsi ylitti esteen niinkuin olisi sitä aina tehnyt. Kiva sinänsä, koska A-este tulee liittymään aikanaan myös pk-tottikseen. Olipas taas hauskaa vastapainoa kaikelle muulle treenaamiselle!

Matkalla laidunhevosia ruokkimaan otin keppien ilmaisua. Tiputin mennessä kolme keppiä salaa hiekkatielle. Takaisinpäin tullessa katsottiin, miten ne sieltä löytyy. Ennen ekaa keppiä jouduin muistuttelemaan sanallisesti, mistä kyse, mutta kaksi muuta nappasi omatoimisesti ilman mitään käskyä. Tiellä ottaa nätisti kepit suuhun ja tuo käteen. Täytyy taas tuota keppi-ilmaisua treenailla sekä vahvistaa ihan erillisenä niin sen jälkeen helpompaa varmasti myös maastossa.

Illan viimeisenä puhdetyönä kävin tekemässä huomisen treenijäljen (veri) kodan maastoon. Makuiden ilmaisua pitää saada vahvemmaksi, joten tein n. 300 m mittaisen jäljen, mihin 4 kpl 90-asteen kulmia Jätin makuille koirankeksit, josko ne lisäisivät tarkkaavaisuutta, vaikka en usko niitä jäljestäessä syövän. Tuo ahneus nimittäin katoaa jäljellä käsittämättömästi johonkin...

saappaanjäljillä

Tänään piiiiiitkästä aikaa lajina PAJÄ, siis ihmisjälkeä Anhavan maastoissa. En edes muista, milloin viimeksi ollaan oltu, kun tuon mejä-kokeen takia tilannetta tietoisesti nollattu. Tein tarkoituksella tauon jälkeen "helpon" jäljen, mittaa n. 100 m, joskin yksi 90-asteen kulma ja pari keppiä tiputin matkalle. Hyvä, lämmin, aurinkoinen keli, eikä tuullut juuri yhtään. Jälki vanheni n. 45 minuuttia.

Omakohtaisesti voin todeta sen, että ei ole vaikutusta sillä, että välissä ajettu verijälkeä ja nyt sitten saappaanjälkiä. Ihan yhtä hyvää jälkityöskentelyä esitti tänään kuin aiemminkin, vaikka jäljestettävä kohde vaihtui. Tai noh, mistäs minä loppupelissä tiedän, vaikka mejässäkin mennään saappaanjälkiä (jokuhan sitä sientä perässä raahaa)? Ekan kepin ilmaisi, ei tosin osannut napata maastossa suuhun tai tuoda minulle. Toisesta mentiin ohi. Kulman meni hienosti. Täytyy nyt tuota keppi-ilmaisua palautella mieliin sekä vahvistaa entisestään ihan erillisenä treeninä. Kaltilta sain taas hyviä vinkkejä siihen (Kiitos!). Olen ollut liian flegmaattinen sekä äänetön niissä(kin) treeneissä. Enemmän kannustusta sekä kehua peliin niin tulee varmuutta siihen, mitä keppien kanssa tehdään...

Ensi viikolla alkaa kauan odotettu tottiskurssi (jee!). Lisäksi mietin kuumeisesti, mihin mejä-kokeeseen voitaisin vielä tällä kaudella päästä. Parikin vaihtoehtoa on mielessä, mitä pitää kartoittaa. Tekisi kovasti mieli vielä toinen koemainen treeni vetää, vaikka samanlaisesta suorituksesta en uskalla edes haaveilla...

@ airisleiri

Ekaa kertaa SATYn kesäleirillä. Paikkana Riuttansalmen leirikeskus Pomarkussa. Leiri kesti viikon, mutta olimme mukana maanantaista torstaihin. Mukana oli iso joukko samanhenkisiä ihmisiä sekä koiria. Kivaa oli, kun Keltsin sukulaisia perheineen oli tullut paikalle liuta. Joukkoon mahtui äitee (Hippa), mummo (Oona), sisaruksia (Korppu, Otto, Rytmi ja Tiuku), täti (Riemu), eno (Turre), setäpuoli (Riski), serkut (Siiri & Bruno) jne. Myös shoppailuun oli leirillä mahdollisuus, kun airisihmisten joukossa koiratarvikeliikkeen omistajat. Kaikennäköistä treenivermettä tulikin hankittua.

Maanantai 27.7.

Saavuimme juuri ennen aamutreenien alkua, joten nopeasti piti päättää, mitä tehdään. Jäätiin pihaan Erikan vetämiin agitreeneihin. Ohjelmassa putken sekä puomin alkeita. Rohkeutta Keltsillä tuntuu piisaavan ja hirmuisen hauskaa touhua sen mielestä muutenkin. Oli myös mukava seurata, miten kokeneemmat agilitykoirat sekä käyttöairis-Aarne treenasivat esteillä.

Iltapäivällä maastoon. Juttelin Leksan kanssa lähestyvästä mejä-kokeesta ja hänkin oli sitä mieltä, että metsäjälkeä ei kannata nyt treeneihin sotkea. Lähdettiin sitten Juhan vetämään peltoryhmään. Jokaiselle koiralle tehtiin lyhyt treenijälki. Meidän jäljellä mittaa vajaa 100m (namut loppuivat kesken.) Askeleet suht tiheään (virallinen askelpituus 70 cm) ja namu jokaiselle askeleelle. Ajettiin jäljet tuoreena sitä mukaa, kun ne valmistuivat. Hitsit, että on vaikea laji ohjaajan näkökulmasta! Lajina enempi tottista kuin jälestämistä. Hyviä oppeja tuli ohjaajalle sekä runsaasti palautetta. Myös käytetyt namut (1/4 Frolicit) olivat surkeita tuon lajin harjoitteluun. Mukava kokemus, vaikka ei lajina "omalta" heti tuntunutkaan. Mutta varmasti voi hyödyntää oppeja myös siinä, jos haluaa jälestystarkkuutta kotipelloilla treenata.

Iltaohjelmana koirien toto-juoksu, missä nimensä mukaisesti vedonlyöntimahdollisuus. Juostava matka oli n. 100 m. Avustaja oli pitämässä koiraa kiinni ja omistajalla oli kaikki keinot sallittu maksiminopeuden saamiseksi. Vuosien saatossa onkin kuulemma nähty, että konstit on monet, heh. Keltsi nukkui autossa, eikä ollut terävimmillään, kun vuoro tuli. Tuolla sporttisella kropalla sekä pitkillä jaloilla pääsee kyllä kovaa, mutta nyt ei huvittanut satkulla ja juoksi ihan vajaateholla. Sijoitus jossain puolenvälin tietämissä.

Tiistai 28.7.

Aloitettiin päivä agilitylla. Aluksi kertauksena putkea ja sitten eteenlähetystä. Ensin yksi este... Sitten kaksi... Seuraavaksi kolme... Ja lopussa vielä neljän esteen sarja. Erika toimi avustajana ja palkkasi lelulla onnistumisista. Lopuksi vielä muutaman kerran puomi. Eka kerta jänskätti hieman, mutta sen jälkeen meni rohkeasti. Itse asiassa tuo rohkeus tuntuu kasvavan kerta kerralta, joten pitää myös niitä kontakteja treenailla alusta asti, ettei innoissaan porhalla vaan ohi. Kontaktialusta pitänee palauttaa taas mieleen klikkerin avulla.

Iltapäivällä Juhan luento aiheesta Kuinka leikitän koiraani? Kerrassaan loistava tietopaketti, minkä jälkeen oli mahdollisuus halukkailla viedä koiransa Juhan kanssa leikkimään.
Leikityksessä näki osviittaa siitä, millainen saalisvietti omalla koiralla on. Halusin Keltsin ehdottomasti mukaan ja nappasin leluksi matkaan paloletkupatukan. Syttyi tulisesti leikkimään, mutta into saaliiseen lopahti aika nopeasti, kun sen itselleen voitti. Ei sinänsä uutta, mutta kovasti heräsi ajatuksia itsellä mm. tottiksen treenaamiseen.

Iltaohjelmana oli arpajaiset, missä useampi kuin joka toinen arpa voitti. Arpajaispalkintoja tuli ihan mukavasti kotiinivietäväksi. Mm. 5 kg säkki koirankeksejä sekä ruokaa, mitä varmasti voi hyödyntää esim jäljellä.

Keskiviikko 29.7.

Aamulla oli mahdollisuus päästä esineruututreeneihin Leksan valvovan silmän alle. Ilman muuta mukaan, koska se on tuntunut minusta hankalalta. Tallottiin aika kapea (n. 20 m), mutta syvä (n. 50 m) alue ruudulle. Kiva oli huomata, että ihan samoilla metodeilla sitä harjoiteltu kuin nytkin. Keltsillä oli pehmohanhi, mikä haetutettiin ihan läheltä ja näkyviltä. Ekalla kerralla ohjaaja sössi suoritusta (laittoi mm. kädet taskuun), joten otettiin uusiksi. Toisella kerralla onnistui hyvin ja luovutti ekan kerran esineen minulle käteen! Palkaksi suurinta herkkua keitettyä maksaa ja autolla vielä aamusapuska.

Iltapäivällä taas Juhan leikitykseen. Halusin kokeilla narupalloa, miten siitä syttyy, kun pallohullu koira kyseessä. Yksi vaihde tuli heti lisää, joskin narupallo ei vaan ollut hyvä lelu, kun siihen ei pystynyt puremaan syvällä sekä pitävällä otteella kiinni. Eikun lelu vaihtoon...

Illalla oli leirinäyttely ja Keltsiläinen pääsi kehään narttujen junnuluokassa. Kirsi Sainion arvio kuului näin:

Kookas narttu, jolla on erinomainen väri ja karvapeite. Hieman kookkaat korvat, jotka ovat hieman matalalle kiinnittyneet. Kauniit silmät ja ilme. Oikea purenta. Hyvä kaula ja säkä. Voisi olla hieman paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Vielä hieman pitkä ja pehmeä runko. Hyvä häntä. Liikkuu tasapainoisesti ja esiintyy erinomaisesti.

Eniten huvitti kohta esiintyy erinomaisesti. Sitä todellakin teki, vaikka aiempaa kehäkokemusta ei ole edes yhden mätsärin vertaa. Kiitokset siis kuuluu esittäneelle Katsulle! Olin positiivisesti yllättynyt arvosteluista, vaikka ei meillä sitä yhtä hyvää suurempia tavoitteita näyttelyiden suhteen ole. Harmittaa, kun mittaustulosta ei kirjattu arvostelupaperiin. Terttu mittaili Keltsiä trimmailujen lomassa ja mitta näytti 63 cm, mutta todettiin sen olevan hieman yläkanttiin (epätasainen maa). Meidän veikkaus oli, että 60 cm on varmaan aika lähellä totuutta, kun vieressä olleisiin koiriin verrattiin.

Torstai 30.7.

Päätöspäivälle suunnitellut esineruututreenit vaihtuivat teknisten ongelmien vuoksi (auton akku alkoi temppuilla) leikitykseen, mutta jälkeenpäin ajatellen oikeastaan hyvä niin, kun päästiin vielä kerran Juhan oppiin. Otin leluksi juuttipatukan, mitä itse pitänyt aina tylsänä leluna, mutta koira oli siitä täysin toista mieltä. Leluvalinta osui nappiin! Taisteli tosi intensiivisesti sekä sitkeästi ja kantoi lopuksi saaliin autolle asti hyvin ylpeänä. Sai kovasti kiitosta saalisvietistään. Juha oli aivan loistava kouluttaja, jolta sai paljon ajateltavaa oikean vire- ja tunnetilan luomiseen sekä sen merkityksestä treeneihin. Ja kullanarvoisia vinkkejä jatkoon antoi meille myös Zappan isäntä Hannu, joka oman koiransa treenamisen lisäksi seurasi aktiivisesti myös muiden treenejä. Joskin myös positiivista painetta treenaamiseen saatiin...

Omien treenien lisäksi olin kuunteluoppilaana Suskin tottistreeneissä aina, kun mahdollista. Sieltä tuli lukematon määrä hyviä vinkkejä, harjoituksia yms., joita pystytään jatkossa hyödyntämään. Elokuussahan alkaa tottiskurssi KPKY:n riveissä, mitä odotan innolla. Tänä vuonna omaa lajiskaalaa leirillä rajoitti lähestyvä mejä-koe, mutta siitä huolimatta päästiin tosi moneen juttuun mukaan. Nyt on päässä eräänlainen tietoähky, mikä vaatii varmasti aikaa sulatteluun. Ainakin motivaation sekä oikea viretilan merkitys ovat nyt kristallinkirkkaana mielessä kaikkea treenamista ajatellen, oltiin sitten kentällä tai maastossa. Kiitos siitä kaikille loistaville kouluttajille, joilta saimme runsaasti palautetta.

Tästä on hyvä jatkaa ja yksi asia on täysin varmaa, halutaan myös ensi vuonna mukaan leirille!

kamelin ja sorsan noutamista

Aamulla klo 8 auton nokka kohti kotaa. Matkassa Saidi & Apu & Veke sekä Marina & Tara ja me. Hellepäivä tulossa, mutta aamusta aikaisin vielä ihan siedettävä keli, kun puut varjostavat aluetta. Tallottiin aluksi jäljet (minä tein Apulle) ja niiden vanhenemista odotellessa esinetreeniä. Keltsi oli vuorossa ekana. Olin ottanut kotoa matkaan sen pentuaikaisen lempparilelun, vähän jo nuhraantuneen pehmokamelin. Saidi vei lelun ruutuun ja molemmat hetsattiin vähän koiraa siinä samalla. Ylivoimaisesti paras suoritus, mitä tähän asti esineillä harjoiteltu! Yhtään lähtenyt haahuilemaan muuta, vaan päättäväisesti juoksi kamelin luo, nappasi sen suuhunsa ja toi minulle. Jee! Tosin vieläkin minä voisin olla innostavampi (niin tuttua). Jätettiin homma heti sikseen ja palkaksi sai aamusiivet. Nuo pehmoeläimet taitaa olla parhaita esineitä tässä vaiheessa. Haetaan nyt sitten niillä sitä suoritusvarmuutta ja mietitään vasta sen jälkeen, mitä esineitä seuraavaksi. Treenien päätteeksi käytiin vielä Korhosten rantahuvilan kuistilla aamukaffella. Kiitokset vaan taasen treenikavereille!

Illalla ollaan menossa vesiriistaharjoituksiin Iitin metsästysmajalle. Niistä lisää tuonnempana.

(edit)
Nyt on elämän ekat vesiriistaharjoitukset takana. Mielenkiintoista! Olimme Haramaajärven pohjoispäässä nimenkärjessä, missä selkeä rantaviiva ja koirien helppo mennä järveen. Saaliina oli ihan oikea sorsanraato, mitä Pekka heitteli koirille rantaveteen. Keltsi ei pelännyt sorsaa, mutta oli selvästi ihmeissään "Mikä ihme tuo on?" -ilme naamalla. Rohkeasti kahlasi sorsan luo, mutta ei arvannut/osannut ottaa siitä vielä kunnon otetta. Varoen otti siiven suuhun ja raahasi siitä rantaanpäin. Hirmuisen paljon tuntui kiinnostavan, kun rohkeimmat (mäykyt sekä saku) raastoivat sorsaa kuin noutajat konsanaan. Mahdollisuus olisi ollut kokeilla myös laahausjälkeä, mutta myös se jätettiin väliin lähestyvien mejä-koitosten vuoksi. Joskus toiste sitten. Parin viikon päästä on seuraavat harjoitukset, jotka tosin taitaa sattua päällekkäin meidän leirin kanssa (hitto). Mutta halutaan kyllä jatkossakin mukaan harjoituksiin. Ja pitänee askarrella sorsadami/riistapukki (tai miksi niitä nyt kutsutaankaan?), millä totutella vesilintuun kotosalla. Noita kokonaisia lintuja, kun on tähän aikaan vuodesta aika mahdotonta saada...

kaikennäköistä puuhaa

Keppitreenejä jatkettu hyötyliikunnan lomassa. Tuntuis toimivan tämä metodi. Tai ainakin tosi nopsaan ja hyvin honannut, mistä kyse. Innolla odotan, että päästään jatkojalostamaan oppeja maastoon. En ole tosin ajatellut vaatia sen kummempaa ilmaisua kuin ottaa kepin suuhun ja antaa sen minulle.

Pienimuotoisesti tokoiltu kotipihassa. Otin ruutua sekä luoksetuloa ja siitä pysäyttävänä liikkeenä seisomista. On ihan uskomaton voima pallolla treeneissä! Ihan erilailla tulee vauhtia tekemiseen kuin minkään namun kanssa. Täytyy kyllä hyödyntää palloa kaikessa tekemisessä, missä suinkin vaan osaan ja pystyn. Tuota tokoilua aiotaan myös jatkaa, vaikka juuri jostakin forumilta luin, miten pk-rotuisella koiralla pitäisi keskittyä rodunomaisiin harrastuksiin, eikä treenailla tokoa matalassa vietissä. Huoh.

Huomiset treenijäljet veretetty Tillolan maastoihin. Tuolla mäyrisporukan treeneissä on myös se periaate, että kaikki osallistuu jälkien tekoon, mutta kukaan ei aja omatekemäänsä jälkeä. Yhtään en siis tiedä, mikä meitä huomenissa odottaa.

Tänään kävi Vauhti-Raksun auto ja nyt pakastearkku pullistelee sen seurauksena. Ruokaremontti on käynnissä eli pikkuhiljaa siirrytään mahdollisimman luonnonmukaiseen sapuskaan ja unohdetaan nappulat. Tai niitä ei enää muutamaan viikkoon syöty, vaan uusiin eväksiin on jo totuteltu, mutta pikkuhiljaa olisi tarkoitus laajentaa skaalaa.

Ensi viikolla ollaan lähdössä uusiin seikkailuihin. Tie vie vesiriistaharjoituksiin. Ajatus Keltsiläisen mukaanottamisesta sorsametälle elää yhä, eikä sitä olla hautaamassa. Ainakaan vielä. Katsotaan sitten 20.8. jälkeen tilannetta uudemman kerran, miten siinä sorsastuksessa oikeastaan kävi.

Aikainen lintu madon nappaa

Kiva treeniaamu. Saidi tuli klo 8 Apun & Veken kanssa Säyhteelle jälkeä treenailemaan. Suunnattiin kodalle, missä maasto kerrassaan ihanteellista ja lääniäkin piisaa. Oman haasteensa toki tuo riistarikkaus. Keltsin kanssa keskityttiin kulmaharjoituksiin, kun olin aiemmin valitellut, etten ole niihin täysin tyytyväinen.

Saidi teki meille suht lyhyen jäljen, missä pari kulmaa sekä jana. Ekan kerran kokeiltiin myös keppiä, ihan lähellä jäljen loppua. Jana meni ok. Ja niissä kulmissakaan ei ollut kyllä nyt mitään ongelmia! Ainoa ongelmatilanne ilmaantui, kun mäen päällä tuuli kääntyi vasten ja joku jälki (ihminen? eläin?) ristesi hyvin läheltä meidän jälkeä. Keltsi lähti seuraamaan väärää jälkeä ja ihan kivenheiton päässä olikin sitten makuu (mejä-kokeen). Näinköhän veri yhä haisi, vaikka kokeet olivat jo 7.6.?! Noh siitä sitten selvittiin kuitenkin oikealle jäljelle ja loppumatka meni ok. Myös kepin ilmaisi! Sen verran yllättäviä juttuja tuli tuossa matkalla eteen, että Saidi teki vielä toisen vastaavanlaisen jäljen. Janan kera sekin, mutta ilman keppiä. Välissä käytiin Apun & Veken kanssa jäljellä. On kyllä tosi opettavaista ja mukavaa seurata koiria, jotka homman jo osaa! Viimeisenä käytiin Keltsin kanssa ajamassa vielä toinen jälki ja se sujui kommelluksitta. Kulmissa ei kyllä tämän päivän perusteella ole mitään ongelmaa, eikä keppien ilmaisunkaan pitäisi sitä tulla tuottamaan.

Treenien päätteeksi laskettiin koirat irti ja saivat kirmata sydämen kyllyydestä. Nahkapojat olivatkin tosi mieluisaa seuraa Keltsiläiselle, kun samankokoisia ja samanlainen tyyli myös leikkiä. Tykkäävät juosta ja kisailla.

Suurkiitos treeniseurasta! Kivempaa jälkihommatkin porukassa kuin yksistään. Ja Keltsiläinen otti kunnon unet kuistilla, kun oli niin hirmuisen kiva jäljestää sekä touhuta Apun & Veken kanssa.

Kotosalla keittiössä otettiin vielä muutama kepin ilmaisu. Nätisti otti häiriöttömässä tilassa kepin suuhun ja toi minulle.

Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt

Elikkä tänään jäljentekokurssi part II. Suunnistimme Utin maastoihin siirtämään kartalle piirtämämme jäljet käytäntöön. Hieno kesäilta, lämmintä reilut parikymmentä astetta ja ei tuullut oikeastaan yhtään. Maarit lähti mukaani katsomaan, miten se jäljen tallaaminen kompassin sekä kartan kanssa sujuu. Onnistui lähes nappiin, ainoastaan vajaa 20m liian lyhyt tuli viimeisestä osuudesta. Kepitkin muistin tiputtaa kaikki matkalle. Todennäköisesti hukkasin suuntaa hieman kävellessäni III-osuutta, missä oli todella paljon isoja kiviä kierrettävänä ja/tai viimeistä kulmaa kaarteeksi loiventaessa. Maasto oli aika haastavaa, joten en lähtenyt Keltsin kanssa tuota liki täysmittaista jälkeä kokeilemaan, vaan päädyin tekemään erillisen treenijäljen.

Tallasin n. 300m mittaisen (askelparit laskin, karttaa ei tähän harjoitukseen ollut) jäljen silmämääräisesti. Varsin opettavaista jäljen suunnittelun sekä teon näkökulmasta, kun huomasin yks'kas olevani keskellä kangasmäntymetsää, mikä näytti joka suuntaan täysin samanlaiselta. Ja tiestä/polusta ei ollut sieltä katsottuna havaintoakaan. Noh jäljestä tuli sitten "portaiden mallinen". Tein koejäljen tapaan 30m janan, joskin jälki otettiin ylös huomattavasti lähempää. Jälki vanheni n. 45 min. Jana ok. Tarkisti takajälkeä pari metriä, mutta korjasi itse samantien oikeaan suuntaan. Ajoi minusta hyvin, jäljen pituus ei selvästikään mikään ongelma. Mutta kulmiin en ole tyytyväinen! Vauhtia oli liikaa ja minusta ne meni jotenkin juosten ku***ten, eikä kulmat olleet riittävän teräviä.

Taisi olla eka kerta, kun metsäjäljellä kulmia kokeillaan (tähän asti ollut vain loivia kaarteita) ja jäljen tekijä voi varmasti katsoa peiliin, kun ahnehti laittamalla niitä kolme kerralla. Palataan siis tässä asiassa takaisinpäin ja aloitetaan alusta maltillisemmin. Täytyy miettiä vallan suunnitelma miten edetä. Ja omaa toimintaani lupaan kyllä kehittää siten, että suunnittelen jatkossa myös harjoitusjäljet paremmin sekä suunnistan ne kompassin avulla aina, kun mahdollista niin pysyy sekin hyödyllinen oppi itsellä päässä. Karttapohjia, kun näistä kotimaastoista kuitenkin löytyy ja netistä saa tarvittaessa lisää. Mahtavaa, että tämän kurssin avulla lamppu syttyi itsellä, että miten nuita kompassin asteita sekä suuntia luetaan. Sitä oppia olen kipeästi kaivannut myös mejän näkökulmasta.

Keltsistä on kehkeytynyt melkoinen vesipeto. Onneksi, kun tässä järvien keskellä asustellaan. Mieluusti ui jo pidempääkin lenkkiä ja myös venekyyti tullut tutuksi. Tänään oli jopa veneessä mukana, kun hevosia uitettiin. Siellä se istua törötti joukon jatkona ja komensi, kun Viki-herra ei olisi heti halunnut varpaitaan kastella. Huvittava otus!

Kysyvä ei tieltä eksy

Se on minusta paljon helpompi keino eksymisen välttämiseen kuin kartta + kompassi. Tänään KPKY:n jäljentekokurssi. Kävimme läpi säännöt, mitä vaatimuksia koejäljelle on. Sen lisäksi perehdyimme kapistukseen nimeltä kompassi sekä kaikkiin sen hienoihin ominaisuuksiin (kaikki ne kummalliset viivat, nuolet, kirjaimet jne.). Tämän jälkeen saimme käteemme ihan oikeat koemaaston karttapohjat 1 : 10 000 (1 cm = 100m), mihin piti piirtää 1-luokan jälki (30m jana, jälki 500m, pitää sisältää yksi tai kaksi suoraa kulmaa ja tiputella vielä mielikuvissa 6 kpl jälkikeppejä matkalle järkeviin paikkoihin kokonaisuutta ajatellen). Huh. Kiitos loistavien opettajien Harrin & Maaritin, hengissä selvittiin mielikuvaharjoituksesta. Mutta haastavampi osuus onkin varmasti edessä ensi maanantaina, kun tuo tänään tehty piirros pitäisi viedä käytäntöön. Miten ihmeessä onnistuu suunnistaminen, askelparien mittaaminen, kulmien zoomailu, keppien tiputtelu oikeaan paikkaan jne. samaan aikaan? Noh se nähdään käytännössä myös, miten noiden omatekemien koejälkien ajaminen (tai ainakin pätkien niistä koirien tasosta riippuen) sujuu.

Meitsin pitäisi suunnistaa seuraavanlainen jälki:

- I osuus 100 m pitkä ja 270 astetta
- II osuus 100 m pitkä ja 180 astetta
- III osuus 200 m pitkä ja 90 astetta
- IV osuus 100 m pitkä ja 360 astetta

Tai noh tuon III ja IV osuuden väliin ei tule suoraa kulmaa (koska olisi kolmas 90-asteen kulma jäljellä ja sehän ei käy päinsä 1-luokan kokeessa), joten asteet eivät ihan pidä paikkaansa, vaan siitä pitää tehdä loivempi kaarre. Paperilla näyttää pirun yksinkertaiselta, mutta mitenhän käytännössä?

Kepit olisi tarkoitus jakaa niin, että I-osuudelle tulee yksi, II-osuudelle kaksi, III-osuudelle yksi ja viimeiselle sitten kaksi. Ajatuksena, että ei 30-40m lähemmäksi missään kohtaa kulmaa. Katotaan nyt, miten käytännössä onnistuu.

Ok, sinänsä lohduttavaa pk-jäljellä mejään verrattuna, että ratamestari sekä järjestävä seura huolehtii kokeissa jälkien teon. Mejässähän jokainen kokeeseen osallistuva saa vastuulleen myös koejäljen teon. Ja gps ei edes niissä hommissa sallittu. Pk-puolella saisi käyttää, mutta yksi liikkuva elementti lisää kaikkeen muuhun - ei kiitos - parempi vaan opetella tuo kompassin käyttö ihan suosiolla sitäkin silmällä pitäen.

Routa porsaan kotiin ajaa

Aamu alkoi epätavallisissa merkeissä, Keltsi nimittäin "eksyi". Lähti miesten matkaan hakemaan lautoja ladolta. Höntsäili omiaan, kunnes naapurinmies oli tullut eräkämpältään kävellen, matkalla kalaan. Oli kävellyt ladon ohi ja Keltsi oli lähtenyt kävelemään perään (koska Keltsi Keltsiläinen rakastaa koko maailmaa niin toki myös koko maailma häntä... Huoh). Kulkenut sitten mutkan taakse, mihin ei lato enää näy ja tämän jälkeen tuli pattitilanne. Matkaa kotiin on vain pari sataa metriä, takaisin ladolle sama matka. Molempien suuntien pitäisi olla lenkiltä tuttu reitti. Mutta on ilmeisesti "niin ihmisissä kiinni", ettei arvannut enää lähteä yksistään suunnistamaan suuntaan tai toiseen, vaan meni lähimpään paikkaan, missä ihmisiä pihalla (=tuttavien mökille). Siinä mökin kuistilla istui hievahtamatta kuin totemipatsas, kun etsin koiruutta ja kurvasin pihaan. Ei vissiin uskaltanut liikkua enää mihinkään. Muistui mieleen Oona-mummon lenkki, kun jäi risteykseen istumaan ja odottamaan, että joku tulee hakemaan. Noh sen verran vissiin säikähti itse tuosta, että iltapuolella ei suostunut tulemaan autosta ulos, kun mentiin viemään laidunhevosille leipiä, vaan halusi jäädä autoon odottamaan, heh.

Illan jälkitreeneihin ei tällä onneksi ollut mitään vaikutusta. Oltiin Anhavassa treenailemassa. Keli oli kerrassaan loistava. Parikymmentä lämmintä, puolipilvistä ja pieni tuuli. Talloin n. 100m suoran jäljen. Ekan kerran kokeiltiin pientä janaa. Matkaan muutaman metrin päästä jäljestä ja n. 45-asteen kulmassa, myötätuuleen. Jäljen alkuun muutaman namun kasa, loppumatkalla vain muutama yksittäinen. Ja loppupalkka (neuta) rasiassa taskussa. Ei ollut jäljestystaito kadonnut mihinkään, yhtä tarkkaa työtä teki kuin tähänkin asti. Ja janankin honasi heti. Seuraavalle kerralle sitten lisätään jäljelle kulma ja jatketaan janaharjoituksia. Myös keppejä aletaan pikkuhiljaa opetella (erillisenä kotosalla).

On taottava silloin, kun rauta kuumaa

Jälkitreenit Värälässä. Lämmintä +14C, pilvistä ja pientä tuulta. Yritin talloa viime kerralla saatujen ohjeiden mukaisesti suunnilleen puolet pidemmän jäljen. Tarkoitus oli tehdä suht suora, mutta toisin kävi. Jonkin matkaa mentyäni vilkaisin taakseni ja totesin, että tulipas tehtyä kunnon mutka. Ilmeisesti väistelin puita ja ajauduin alkuperäisestä suunnitelmastani sivuun. Noh loppupelissä tulikin sitten oikeastaan tosi tiukka kaari, missä oli kaksi suoraa ja niiden välissä lähes 90-asteen kulma. Suunnitelmat on tehty muutettavaksi, heh. Namusia en laittanut kuin muutaman lähtöön ja matkalle jonkun yksittäisen, kun ne eivät selvästikkään nenäkoiraa kiinnosta. Jälki vanheni hieman vajaan tunnin verran, kunnes päästiin tositoimiin.

Käpsyteltiin metsätietä pitkin jäljen alkuun ja nyt ei perinteisesti pysähdytty, vaan saatiin samantien lähtökäsky. Keltsi oli ottanut jäljen jo tien puolelta nenäänsä. Niin lähdettiin matkaan ja nenä laski maahan samantien, kun jäljen alkuun päästiin. Yhdessä kohtaa tarkisti lyhyesti molempiin suuntiin, mutta jatkoi sitten matkaansa suoraan eteenpäin. Ylitettiin risujen peitossa oleva polku, mitä en itse ollut talloessani edes huomannut. Teki tosi tarkkaa työtä. Ja varmasti tultiin pisteeseen, mihin pitkin, joten hirmuiset kehut, liina valjaista pantaan, valjaat pois ja palkka esiin. Ekaa kertaa oli matkassa rasiallinen NEUta, mikä olikin tosi kova juttu. Koira sai kovasti kiitosta kouluttajilta, eikä edes ohjaaja tällä kertaa risuja, joten ehkä sekin on jotain oppinut. Ainakin itselleni on tosi kiva sekä kova juttu, kun kurssin kouluttajat (2-3 hlö) kävelevät koko jäljen perässä ja saa välittömän palautteen, miten meni tai missä kehitettävää.

On taottava silloin, kun rauta kuumaa eli jo torstaina mennään seuraavan kerran jälkitreeneihin. Näitä ohjattuja treenikertoja jäi kuitenkin meillä tässä välistä juoksun takia. Seuraavaan kertaan saatiin ohjeeksi, että mittaa vähintään se puolet lisää. Ja lisäksi aletaan harjoitella janaa, kun perusjälkityöskentely sujuu.

Sitä ennen on kuitenkin eka kerta (teoriaa tosin) Selanderin & Huotarin toko-kurssia. Nina Nerg-Toivolan sekä Jessica Svanljungin opissa ollaan jo kertaalleen oltu, joten mukava saada taas uudenlaista näkökulmaa myös tähän osa-alueeseen.

Pääsee kuin koira veräjästä

Otsikon mukaisesti niin tosiaan käy, jos miettiin tulevien viikkojen treenejä. Tai niitä suunniteltuja. Keltsi peijoona kehitti elämänsä ensimmäisen juoksun, joten meillä on nyt "game over" hetkellisesti treenimielessä. Ihmettelinkin maanantaina toko-cupissa, kun olin hirmuisen kiinnostava Veeti-cockerin mielestä. Mutta en se ollutkaan minä, vaan ylläni olevat vaatteet tai vielä tarkemmin sanottuna kotosalla odotteleva Keltsi Koiranen. Olishan mun pitänyt arvata...

Tiistaina olisi jatkunut metsäjälkitreenit Korialla, mutta sattuneesta syystä kävin siellä itsekseni. Erittäin antoisa kokemus oli katsella kaikessa rauhassa toisten treenaamista ja imeä sitä kautta oppeja itseeni. Perjantai-lauantai on mejä-harkat Kuivannolla, mutta jäävät nyt sitten väliin nekin. Samoin ensi viikolla käynnistyy´uusi toko-kurssi, mutta sinne päästään mukaan jälkijunassa.

Ihan totta puhuen ei se elämä meillä niin vakavamielistä/treenikeskeistä ole eli pelataan niillä korteilla, mitkä kulloinkin kädessä on. Otetaan tässä tapauksessa käyttöön plan B. Tarkoittaa lähinnä pienimuotoista tottistelua pihassa ja onpahan nyt hyvää aikaa opetella kaikkia "tosi hyödyllisiä" temppuja. Joutenkaan, kun ei osaa olla.

Koira on ihan samanlainen minusta kuin aiemminkin. Noh ehkä korvat aavistuksen hukassa ja nukkuu enempi. Siinä kaikki. Samoin se on onni täällä keskellä ei mitään, että lähitienoolla ei yhtään poikakoiraa. Ainoat tiedossa olevat ovat metsästyskoiria ja asustelevat sellaisissa tarhoissa, että helikopterin tarvitsee karatakseen riiuureissulle. Hyvä niin.

Keltsillä on ihan uusi kesälook, ainoastaan parta tavaramerkkinä on ja pysyy (niin ja jalkakarvat tietty). Käytiin maanantaina Jussin luona. Täytyy näin sivusta seuranneena todeta, että on se helppoa, kun sen osaa. Huoh. Vaan on tuo nyt niin hieno sekä siisti, ettei mitään rajaa. Itse asiassa syttyikin kipinä, josko jossakin mätsäreissä kävisi ihan leikkimielisesti. Tulisihan taas yhdenlaista kokemusta, vaikka ei meillä niitä näyttötavoitteita sitä yhtä "hyvää" enempää olekaan.

Treenailtiin noutokapulaa naksun kanssa. Päästiin sen verran eteenpäin, että nyt pitää hetken sitä suussaan. Muutaman sekunnin vain, mutta edistystä sekin. Vaan mieluusti varastaisi kapulan ja menisi sivummalle sitä järsimään. Jäinkin miettimään, onko tuossa kapistuksessa jonkinlainen "kielletyn hedelmän maku"? Ikinä ei sillä ole leikitty, ennemmin piilossa pidetty. Mitenhän ihmeessä tästä päästään eteenpäin? Vai onko lähdettävä liikkeelle vaikeimman kautta eli metallinen heti alkuun? En tiedä. Hyvät vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita...