Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt

Elikkä tänään jäljentekokurssi part II. Suunnistimme Utin maastoihin siirtämään kartalle piirtämämme jäljet käytäntöön. Hieno kesäilta, lämmintä reilut parikymmentä astetta ja ei tuullut oikeastaan yhtään. Maarit lähti mukaani katsomaan, miten se jäljen tallaaminen kompassin sekä kartan kanssa sujuu. Onnistui lähes nappiin, ainoastaan vajaa 20m liian lyhyt tuli viimeisestä osuudesta. Kepitkin muistin tiputtaa kaikki matkalle. Todennäköisesti hukkasin suuntaa hieman kävellessäni III-osuutta, missä oli todella paljon isoja kiviä kierrettävänä ja/tai viimeistä kulmaa kaarteeksi loiventaessa. Maasto oli aika haastavaa, joten en lähtenyt Keltsin kanssa tuota liki täysmittaista jälkeä kokeilemaan, vaan päädyin tekemään erillisen treenijäljen.

Tallasin n. 300m mittaisen (askelparit laskin, karttaa ei tähän harjoitukseen ollut) jäljen silmämääräisesti. Varsin opettavaista jäljen suunnittelun sekä teon näkökulmasta, kun huomasin yks'kas olevani keskellä kangasmäntymetsää, mikä näytti joka suuntaan täysin samanlaiselta. Ja tiestä/polusta ei ollut sieltä katsottuna havaintoakaan. Noh jäljestä tuli sitten "portaiden mallinen". Tein koejäljen tapaan 30m janan, joskin jälki otettiin ylös huomattavasti lähempää. Jälki vanheni n. 45 min. Jana ok. Tarkisti takajälkeä pari metriä, mutta korjasi itse samantien oikeaan suuntaan. Ajoi minusta hyvin, jäljen pituus ei selvästikään mikään ongelma. Mutta kulmiin en ole tyytyväinen! Vauhtia oli liikaa ja minusta ne meni jotenkin juosten ku***ten, eikä kulmat olleet riittävän teräviä.

Taisi olla eka kerta, kun metsäjäljellä kulmia kokeillaan (tähän asti ollut vain loivia kaarteita) ja jäljen tekijä voi varmasti katsoa peiliin, kun ahnehti laittamalla niitä kolme kerralla. Palataan siis tässä asiassa takaisinpäin ja aloitetaan alusta maltillisemmin. Täytyy miettiä vallan suunnitelma miten edetä. Ja omaa toimintaani lupaan kyllä kehittää siten, että suunnittelen jatkossa myös harjoitusjäljet paremmin sekä suunnistan ne kompassin avulla aina, kun mahdollista niin pysyy sekin hyödyllinen oppi itsellä päässä. Karttapohjia, kun näistä kotimaastoista kuitenkin löytyy ja netistä saa tarvittaessa lisää. Mahtavaa, että tämän kurssin avulla lamppu syttyi itsellä, että miten nuita kompassin asteita sekä suuntia luetaan. Sitä oppia olen kipeästi kaivannut myös mejän näkökulmasta.

Keltsistä on kehkeytynyt melkoinen vesipeto. Onneksi, kun tässä järvien keskellä asustellaan. Mieluusti ui jo pidempääkin lenkkiä ja myös venekyyti tullut tutuksi. Tänään oli jopa veneessä mukana, kun hevosia uitettiin. Siellä se istua törötti joukon jatkona ja komensi, kun Viki-herra ei olisi heti halunnut varpaitaan kastella. Huvittava otus!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Niin myös valitettavasti toko-kesäkurssi, mikä oli kerrassaan loistava! Tänään oli viimeinen kerta ja Marko oli suunnitellut meille "tehtäväradan" aiempien oppien pohjalta.

Tehtävät kulkivat seuraavasti:

1. Koiran jättäminen "pisteeseen A" istumaan/maahan (oma valinta)
2. Ohjaaja n. 20m päähän ja luoksetulo.
3. Puolessa välissä luoksetuloa parin metrin kaistale, mihin pysäyttävä liike. istu/maahan/seiso. Mikäli koira ei pysähdy vauhdista, palattava sen kanssa ko. kaistaleelle ja suoritettava aiemmin suunniteltu liike.
4. Jättäminen kyseiseen liikkeeseen ja ohjaaja kävelee takaisin "pisteeseen B" Uusi luoksetulo > sivulle
5. Seuraamista pätkä
6. Idari, missä jätetään koira istumaan/maahan (oma valinta). Ohjaajan päästävä kiertämään kokonainen rinki koiran odottaessa. Koiran otto lennosta mukaan ja seuraamista rinki loppuun sekä siirtyminen hyppyesteen luo.
7. Hyppy.
8. Esteen jälkeen kaukokäskyjä (istu-maahan-istu-maahan)
9. Koiran lähettäminen merkille. Ellei koira osaa vielä merkkiä, mennään sinne yhdessä.
10. Noutokapulan pitäminen n. 5s suussa merkillä.
11. Ruutuun lähettäminen.

Palkata sai välissä ja käyttää avustajaa viemään lelu ruutuun. Tarvittaessa myös heti lähdössä, jos ei muuten pysy aloillaan. Kello kävi, joten ohjaajilta toivottiin mahdollisimman ripeää toimintaa.

Keltsi oli tänään jättävissä liikkeissä niin hyvä kuin se tässä vaiheessa vielä voi/osaa olla. Lähdössä jäi istumaan, eikä ennakoinut yhtään, vaikka itse yritin pitää vauhtia yllä. Pysäyttävänä kokeilin maahanmenoa, mutta eihän se onnistunut vielä täydestä vauhdista, mikä sinänsä ei yllätys. Palattiin sitten yhdessä suorittamaan se merkittyyn paikkaan. Idarissa pyysin myös maahan, eikä ongelmia ollut, vaikka kipitin ringin puolijuoksua takaisin koiran luo. Koira mukaan ja kohti estettä. Hypyssä ekalla huti (kiersi), mutta tokalla kerralla meni nätisti yli, kun tajusin käyttää lelupalkkaa (oma moka). Noutokapulasta selvittiin joten kuten. Appari kävi viemässä ruutuun oman narupallon. Lähti, mutta jäi hidastelemaan, kun kenttä oli riputeltu täyteen leluja (samanlaisia narupalloja yms.) häiriöksi.

Tehtävärataan meni koko porukalta vajaa tunti, joten toiveiden perusteella otettiin vielä paikallamakuuta. Ensin ryhmässä (5 koiraa) ja sitten vielä osa yksistään. Keltsi mukana ryhmässä ja malttoi mielensä tänään tosi hienosti, vaikka välipalkkaaminen oli kielletty ja Marko liikkeenohjaajan roolissa kierteli koiria paikallamakuun ajan. Ainoa huono juttu oli, että asettautui makaamaan toiselle lonkalle (tekee sen yleensä silloin, kun alkaa väsyttämään) heti alussa, mutta korjaaminen ei ollut mahdollista. Hieman se ihmetteli jossain vaiheessa Galan (bulmastiffi) raskasta hengitystä "Mikä ihmeen ääni tuo on?" -ilme naamalla, mutta malttoi mielensä, eikä lähtenyt katsomaan tms. Ja muut haasteet liittyivätkin taas ohjaajaan eli ihmeellistä säätöä itsellä alussa omalle paikalle mennessä sekä käskyjä odottaessa. Niistä on päästävä eroon.

Tämä kurssi olisi nyt tällä erää tässä, mutta syksyksi on lupailtu jatkoa ja ilman muuta halutaan mukaan, jos vaan huolitaan.

Elämää terroristin kanssa

Huotarin Oilin & Peten kotisivujen Artikkelit-osio on kerrassaan loistava. Löysin sieltä pari hauskaa juttua otsikolla Nöyryytyksiä (toko), missä hyvin kuvaavasti elämästä terroristin kanssa.

http://www.kolumbus.fi/oili.pete/juttun%F6yryytys98.htm
http://www.kolumbus.fi/oili.pete/juttun%F6yryytys02.htm

Kyseessä borderterrieri, mutta jostain kumman syystä myös isomman terroristin omistajan on helppo samaistua näihin tarinoihin. Siinä määrin, että on pakko linkittää nämä Oilin kirjoittamat tarinat tänne, että muistan ne vielä myöhemminkin. :-)

Tästä kesä voi alkaa, nosta tanssien jalkaa

Eli Valvomon biisiä lainaten nyt todellakin voi sanoa kesän alkaneen. Elohopea on pyörinyt tuolla +30C tietämissä, joten meillä asustelee tällä hetkellä koira, jolla ei ole yhtään virtaa. Tai ainakaan klo 9-19 välisenä aikana. Välillä suoraan sanottuna tuntuu, ettei meillä asu koiraa tällä hetkellä lainkaan. Makaa nimittäin lähes tajuttomana joko kuistilla varjossa, kuistin alla tai jossakin pensaan/puun juurella. Yritä siinä sitten löytää motivaatiota ja treenailla yhtikäs mitään... Noh otettiin me illalla muutamia toistoja kaukokäskyn alkeissa. Aika kivasti alkaa minusta tuota vauhtia tulla lisää. Jatketaan harjoituksia.

Helle pehmittänyt ilmeisesti myös kotijoukkojen päät, koska illalla saatiin älynväläys lähteä vesihiihtämään vuosien tauon jälkeen. Kepit (pallojen lisäksi) ovat Keltsiläisen heikkous ja eikös tapahtunut niin, että se luuli vesihiihtokapulaa oikein megaupeaksi kepiksi. Siinä hiihtäjän vuoroa vaihtaessa yritti tietenkin tavoitella tuota keppiä laiturilta käsin ja sukelsi sitten pää edellä järveen. Hetken aikaa näytti siltä, että "Mikä maa, mikä valuutta?", mutta eipä lannistunut into yhtään, vaan rannalle päästyään ja turkin ravisteltuaan oli taas takaisin järvessä mulaamassa.

Ai niin, nyt on löytynyt lelu, mikä kestää jopa terroristin leikin. Vinkkinä vaan kaikille, jotka tuskailee sen kanssa, ettei mikään lelu kestä. Löysin tuon Erämessuilta ja lelun nimi on varsin kuvaava "Hullu muna". On kivikova, isokokoinen ja kaiken lisäksi vielä sellainen ominaisuus, että juurikin tuon muodon vuoksi ei pysty yhtään kontrolloimaan, mihin suuntaan se lähtee, jos kuonolla tökkää. Näitä munia on ollut pari vuotta mm. Korkeasaaressa kissapedoilla aktivointileluina ja hyvin ovat kestäneet. Annettiin tuo keltainen kapistus tänään noin vartiksi Keltsiläisen käyttöön ja meni siitä (niinkuin palloistakin) ihan sekaisin. Vaikka tätä lääniä tässä on niin mikään ei riitä eli pitäisi olla sellaiset 10ha sileää nurmea vähintään ympärillä, että tuolla leikkiminen onnistuisi.

Onnellinen on se koira joka on tarpeeksi tottelevainen että voi elää vapaana.

Niinhän se varmaan menee, joten pistetään nyt paukkuja tottelevaisuuteen, kun se mahdollisuus kerran suotu. Tokokurssilla oli liikkeistä vielä jäljellä hyppy sekä kaukokäskyt. Molemmissa luonnollisesti alkeita taasen.

Hyppy liikkeenä kuullostaa yksinkertaiselta, mutta hyppytekniikoita on monenlaisia ja valitettavasti läheskään kaikki ei niin hirmuisen hyviä. Tällä erää keskityimme nimenomaan hyppäämiseen, emme hypyn jälkeiseen tekemiseen (seisominen, hyppy takaisin ohjaajan luo tms.). Harjoittelimme alkeita seuraavasti:

1. Viedään lempilelu esteen taakse. Vaihtoehtoisesti a) jätetään koira esteen eteen (jos pysyy paikoillaan), b) käytetään avustajaa tai c) viedään lelu yhdessä koiran kanssa. Riittävän kauas, että koira varmasti näkee lelun ja saadaan vauhtia sekä eteenpäinpyrkimystä (tai mikä termi nyt koirakielessä käytössä onkaan?) > Paluu takaisin lähtöpisteeseen ja siitä sitten käsky "Hyppy". > Hirmuiset kehut ja ohjaaja menee koiran luokse esteen taakse leikkimään lelulla.
2. Vastaavasti kuin kohta 1., mutta ei viedäkään lelua, vaan ohjaaja käy taputtamassa maata esteen takana (ruudun tapaan) ja "hetsaa" siinä samalla vähän koiraa juttelemalla sille. > Palkka heittämällä pallo. Tässä tärkeää oikea-aikaisuus eli pallon pitäisi lähteä ohjaajan kädestä, kun koira hypyssä. Ei yhtään sen jälkeen. Kannattaa käyttää apuohjaajaa palkkaamisessa, jos tuntuu hankalalta.
3. Vastaavalla tapaa, vaan ei käydäkään enää maata taputtelemassa > annetaan "Hyppy"-käsky > palkka samalla tapaa kuin kohdassa 2.

Kaukokäskyissä pohjatyö rakennettava yhtä huolella kuin tunnarissa. Muutoin tulee myöhemin hankaluuksia. Tässäkin harjoittelimme ihan perusteita seuraavasti:

1. Maahan <-> Istu <-> Seiso -käskyt > Ohjaaja seisoo koiran edessä, hyvin lähellä > Koiran on pysyttävä paikoillaan tai mielummin peruutettava asentoa vaihdettaessa, ei missään nimessä saa liikkua yhtään eteenpäin (kokeessa kuitenkin tahtoo käydä niin). Namupalkka tässä paras. Tarvittaessa voi käyttää lautaa tms. etujalkojen edessä maassa, että pystyy helpommin seuraamaan, miten koira pysyy paikoillaan.

Hyviä vinkkejä tuli "kaukojen" treenaamiseen muutenkin.

1. Maahan -> Istu käskyihin saa vauhtia niin, että antaa käskyn ja käyttää alusta asti sitä käsimerkkiä, mitä aikoo jatkossakin käyttää. Mutta samaisessa kädessä onkin namu, minkä heittää koiran taakse samalla hetkellä, kun se nousee istumaan.
2. Samoin maahan -> seiso käskyssä ei tarvitse kiinnittää huomiota koiran suoruuteen, jos haetaan vauhtia. Ei haittaa, jos takapää siirtyy hieman sivuun, jos hypähtää makuulta suorille jaloille seisomaan. Marko näytti myös, miten jalkaa voi hyödyntää apuna liikkumisen kontrolloinnissa siinä vaiheessa, kun käsimerkit ottaa mukaan.
3. Näissä "kaukoissa" ylipäätään kannattaa palkata koiraa sen taakse, kun tekniikka kunnossa ja haetaan vauhtia.

Paikalla oli yhteensä vain 5 koirakkoa, joten tämän illan harjoitukset etenivät normaalia nopeammin. Lopuksi saimme mahdollisuuden nähdä, miten SM-kisoihin valmistautuvat koirat Meg & Flu toimivat treeneissä. Ensin Oili & Marko näyttivät häiriöharjoituksia Megin kanssa. Oili jätti koiran istumaan sekä maahan ja Marko teki kaikkensa saadakseen koiran huomion itselleen (meni jopa koiran viereen perusasentoon käskyttämään). Ei onnistunut! Seuraavaksi Marko näytti Megin kanssa noutoa (narupallo oli muuten vaihtarina ihan samalla tapaa kuin maanantaina harjoiteltiin, joskin Megin vauhti oli hieman erilaista, heh) ja lopuksi vielä oman koiransa Flun kanssa luoksetuloa sekä siinä pysäyttäviä liikkeitä (ehkä nopein bortsu, mitä olen eläissäni nähnyt, mutta silti toimi jarrut, joskin liukuin mahallaan maata pitkin kuin pulkka, kun täydestä vauhdista sai maahan-käskyn). Kisaterässä olevia koiria seuratessa aukeni kyllä se maailma, että on mahdotonta yhdessä ja samassa treenissä treenata sekä tarkkuutta että vauhtia. Sarjassa suuret, mutta yksinkertaiset opit, vaikkakin kyseessä miten valmis koira tahansa.

Vierailevana tähtenä katsomon puolella oli tällä kertaa mukana myös Huotarin Pete, jolta saimme hyviä kommentteja aktiivisen agilitykisaajan näkökulmasta. Ja Pete toimi tarvittaessa myös apuohjaajan roolissa.

Kysyvä ei tieltä eksy

Se on minusta paljon helpompi keino eksymisen välttämiseen kuin kartta + kompassi. Tänään KPKY:n jäljentekokurssi. Kävimme läpi säännöt, mitä vaatimuksia koejäljelle on. Sen lisäksi perehdyimme kapistukseen nimeltä kompassi sekä kaikkiin sen hienoihin ominaisuuksiin (kaikki ne kummalliset viivat, nuolet, kirjaimet jne.). Tämän jälkeen saimme käteemme ihan oikeat koemaaston karttapohjat 1 : 10 000 (1 cm = 100m), mihin piti piirtää 1-luokan jälki (30m jana, jälki 500m, pitää sisältää yksi tai kaksi suoraa kulmaa ja tiputella vielä mielikuvissa 6 kpl jälkikeppejä matkalle järkeviin paikkoihin kokonaisuutta ajatellen). Huh. Kiitos loistavien opettajien Harrin & Maaritin, hengissä selvittiin mielikuvaharjoituksesta. Mutta haastavampi osuus onkin varmasti edessä ensi maanantaina, kun tuo tänään tehty piirros pitäisi viedä käytäntöön. Miten ihmeessä onnistuu suunnistaminen, askelparien mittaaminen, kulmien zoomailu, keppien tiputtelu oikeaan paikkaan jne. samaan aikaan? Noh se nähdään käytännössä myös, miten noiden omatekemien koejälkien ajaminen (tai ainakin pätkien niistä koirien tasosta riippuen) sujuu.

Meitsin pitäisi suunnistaa seuraavanlainen jälki:

- I osuus 100 m pitkä ja 270 astetta
- II osuus 100 m pitkä ja 180 astetta
- III osuus 200 m pitkä ja 90 astetta
- IV osuus 100 m pitkä ja 360 astetta

Tai noh tuon III ja IV osuuden väliin ei tule suoraa kulmaa (koska olisi kolmas 90-asteen kulma jäljellä ja sehän ei käy päinsä 1-luokan kokeessa), joten asteet eivät ihan pidä paikkaansa, vaan siitä pitää tehdä loivempi kaarre. Paperilla näyttää pirun yksinkertaiselta, mutta mitenhän käytännössä?

Kepit olisi tarkoitus jakaa niin, että I-osuudelle tulee yksi, II-osuudelle kaksi, III-osuudelle yksi ja viimeiselle sitten kaksi. Ajatuksena, että ei 30-40m lähemmäksi missään kohtaa kulmaa. Katotaan nyt, miten käytännössä onnistuu.

Ok, sinänsä lohduttavaa pk-jäljellä mejään verrattuna, että ratamestari sekä järjestävä seura huolehtii kokeissa jälkien teon. Mejässähän jokainen kokeeseen osallistuva saa vastuulleen myös koejäljen teon. Ja gps ei edes niissä hommissa sallittu. Pk-puolella saisi käyttää, mutta yksi liikkuva elementti lisää kaikkeen muuhun - ei kiitos - parempi vaan opetella tuo kompassin käyttö ihan suosiolla sitäkin silmällä pitäen.

Ahaa-elämyksiä

Niitä tarjoili taas kerran HOTin tokokurssi siinä määrin, että pää on pyörällä ja parempi kirjata kaikki harjoitukset ylös samantien. Kiva olisi muistaa ne myöhemminkin. Tällä kertaa keskityimme noutoliikkeisiin eli ihan perusnoutoa, ohjattua noutoa ja tunnaria.

Treenailimme perinteisesti hyvin pieniä palasia, vaiheittain ja leikin varjolla. Ohjattu nouto oli ensimmäinen liike, mitä teimme Oilin kanssa seuraavasti:

• Koira vietiin seisomaan merkin taakse oikeaan paikkaan (+ paikka käsky tai avustaja pitämässä koiraa kiinni) > samanarvoiset lelut koiran molemmille puolille muutaman metrin päähän (haetaan aina se, mikä viety ensimmäisenä) > lähetys "hae" tms. ja käsimerkki kumpaan suuntaan > kehut jo oikeaan suuntaan lähtemisestä ja palkaksi leikkiä kyseisellä lelulla

Keltsin mielestä superkiva juttu. Oli kerrassaan mahtavaa singahtaa sinne suuntaan lelua hakemaan, mihin käsimerkillä ohjasi. Lelupalkalla saa sitä kaivattua vauhtia, mutta vastaavasti lelun ollessa näköpiirissä malttaminen on se kompastuskivi. Pitäisi päästä samaan pisteeseen kuin ruoan kanssa eli ansaittava ja ilman lupaa ei oteta. Samoin seisominen on ollut hankalaa ja on sitä yhä, vaikka eteenpäin on jo päästy. Hurjasti vaan treeniä niin eiköhän ne siitä. Apuohjaajaa kannattaa hyödyntää aluksi ja muutenkin toki aina, kun mahdollista. Myös tuon malttamisen kannalta avustajasta on iso apu alkuvaiheessa, mutta jatkossakin voi hyödyntää. Oili opastikin meille vaihtoehtoisen palkkauksen niin, että apuohjaaja seisoo minun selän takana ja heittää pallon palkaksi suuntaan, mihin koiran käskyn + käsimerkin avulla lähetän. Pitää kokeilla tuotakin.

Marko kertoi tunnarin olevan liike, missä virheitä tulee todella paljon ja sen opetteluun kannattaa satsata alusta asti rutkasti aikaa sekä vaivaa. Ja varautua myös siihen, että vaikeuksia voi matkalla tulla ja palattava vaan sitten takaisin päin. Ihan alkeita opiskelimme tässäkin seuraavasti:

• Pyydetään koira istumaan paikoilleen (ei ympätä perusasennon vaatimista tms.) > viedään oma kapula muutaman metrin päähän koirasta ja haudataan se ruohikkoon niin, ettei näe sitä (heilutellaan toki koiran nähden, mitä sinne ollaan piilottamassa) > siirrytään vähän matkan päähän kapulasta ja koiralle käsky "Oma" tms. > ollaan ihan hiljaa ja annetaan koiralle "nenätyöskentelyrauha" sekä mahdollisuus tehdä ratkaisut itse > palkkaus, kun poimii oman suuhun (tai merkkaa edes muuten).

Noutoa lähestyimme kunkin koirakon toiveiden/haasteiden mukaan. Keltsin kanssa ollut se ongelma, että rakastaa noutoleikkejä, mutta mieluusti alkaa järsiä kapulaa tai pahimmassa tapauksessa "vohkii" sen. Kokeilimme hieman erilaista lähestymistapaa sekä lelupalkkausta (vaihtari).

• Koira sivulle > kapulan heitto > "Hae"-käsky > narupallo taskusta ja juosten peruuttaen sekä kehuen koirasta poispäin > Vaihtari (kapulan vaihto leluun) ja leikkiä palkaksi

Keltsi oli vähän ihmeissään, että mikäs juttu tämä nyt on, mutta ei tietoakaan kapulan jäystämisestä tai varastamisesta, kun ampaisi minun perään se suussa! Toimi siis! Eli varmasti voidaan hyödyntää noudon opettelussa tätä metodia. Ja myöhemmin tärkeää muistaa vaihdella sitä, mistä palkkaa (kapulan tuominen, luovutus, vauhdikas luoksetulo, eteentulo, perusasentoon sivulle jne. jne.) pallolla.

Kurssin suurin anti on ainakin itselle ollut se, miten pieniin palasiin yksittäinen liike pitää pilkkoa. Ja yhdellä kertaa pitää harjoitella vain sitä yhtä asiaa, eikä ahnehtia. Hyvä esimerkki tänään tunnarissa, kun vaistomaisesti pyysin koiran sivulle perusasentoon. Markon kommentti oli, että ei tarvitse mitään saksalaista kuria nyt, vaan keskitytään ihan pelkästään siihen omaan tunnarikapulaan.

Avartava ajattelutapa on ollut myös se, että EVL-liikkeiden opettelun voi alkaa ihan pennunkin kanssa, kunhan ne tapahtuvat leikin varjolla. Liikkeinähän nuo ovat koirasta tosi kivoja, kun saa porhaltaa sata lasissa. Myös lelupalkkaukseen on tullut rutkasti hyviä vinkkejä.

Vielä kaksi treenikertaa jäljellä tiuhaan tahtiin (ke ja su), joten välissä ei hirmuisesti itsenäisiä treenejä ehdi tehdä. Ollaan tosin jo "vinguttu" jatkokurssia syksyyn, jolloin ehtisi kukin tahoillaan sulatella näitä oppeja ja syksyllä voitaisiin sitten tsekata, missä mennään...

Yötön yö

Yöttömän yön juhla on onnellisesti takana. Olimme ihan kotosalla sekä mökillä, hyvin rauhallisesti ja suht pienellä porukalla. Treenimielessä emme ole tehneet yhtikäs mitään, vaan nauttineet vapaasta. Sauna, uiminen, kokko, hyvä ruoka, vähän juomaa jne. Tylsistyminen ei ole kuitenkaan päässyt iskemään koiruuteen, siitä piti huolen koirakaverit, joita oli molempina päivinä. Aattona jämtiherra Aku ja eilen kk-mäykkypoika Veikko. Täytyy kyllä molemmille koirille nostaa hattua, miten hienosti jaksoivat Keltsi Keltsiläisen rallatusta. Varsinkin Aku, jota Keltsi yritti astua ihan koko illan! En tajua, mitä neidin päässä liikkui, kun Aku vielä kaiken lisäksi selvästi vanhempi koiraherra (9v)?! Mutta Aku on varmasti maailman rauhallisin metsästyskoira, eikä höntyile mistään, joten ei syttynyt sotaa tuostakaan.

Uusi viikko pyörähtää pian käyntiin ja puuhaa onkin taas useampana iltana. Tokoilua ma, ke ja su. Ti menen itse oppimaan jälkiteoriaa eli kartan sekä kompassin käyttöä. Voi kouluttajaparkaa, jos meinaa oikeasti minut saada moiset kapistukset oppimaan. Treenijälkiäkin pitää taasen värkätä niin ja sitä surullisenkuuluisaa (ainakin vielä) esineruutua...

Häppi pöörttei tuu juu, häppi pöörttei tuu juu...

Valtaisat onnittelut maailman hienoimmalle koiruudelle, joka täytti tänään vuoden!

Juhlapäivän iltaa vietimme HOTin toko-treeneissä. Teemana tällä kertaa idari sekä luoksetulo (plus jättävät liikkeet siinä). Miksi idari, koska se on ajankohtainen vasta EVL-luokassa? Noh juurikin sen pidemmälle ajattelemisen takia. Tuon opettelemalla onnistuu kaikki alemmissa luokissa tarvittavat liikkeet. Oili oli työkiireiden vuoksi estynyt, mutta Maria tuurasi. Treenasimme hänen kanssa luoksetuloa ja Markon kanssa idaria, samalla ryhmäjaolla kuin viimeksikin. Koira kerrallaan ja luonnollisesti kunkin lähtötason huomioiden.

Yksi iso oppi tällä kurssilla on ollut itselle se, että aina pitäisi tehdä mielikuvaharjoittelua, miltä haluan valmiin liikkeen näyttävän. Ja tämän jälkeen miettiä, mistä osa-alueista kyseinen liike koostuu ja treenata niitä sitten yksittäin.

Luoksetulossa otimme Keltsin kanssa kolme vaihetta:

1. Koiran jättäminen perusasentoon. Ohjaaja siirtyy koiran luota ja kääntyy "koeasentoon" => Ei kutsu koiraa, vaan vahvistaa käskyä "Hyvä... Istu... Hyvä" tms. => paluu koiran sivulle ja välitön palkka
2. Liikkeestä seis. Avustaja pitää koiraa ja ohjaaja kävelee 20m päähän => Luoksekutsu => Käsimerkillä pysäytys, pallo kyseisessä kädessä => ja välittömänä palkkana pallon heitto koiran taakse, kun pysähtyy käden noustessa.
3. Vauhtiharjoitus. Avustaja pitää koiraa ja ohjaaja kävelee 20m päähän => Luoksekutsu => palkkana pallo ohjaajan jalkojen välistä hänen selän taakse

Malttia, malttia, malttia on suurin juttu, mitä minun pitää muistaa. Ei kannata ahnehtia siirtymällä aina 20m päähän ajatellen, että "Kyllä se siellä pysyy. On aina ennenkin pysynyt". Nyt nimittäin nousi ja lähti luo. Tehnyt sen virheen, että harjoitellut luoksetuloa liikaa kokonaisena liikkeenä. Odotti käskyä "Tule", mitä ei sitten tullutkaan. Pitää muistaa helpottaa tarvittaessa harjoitusta, että tulee mahdollisimman paljon onnistumisia. Ja toisaalta vaihdella matkaa, kestoa, toteutustapaa yms., ettei ala ennakoida. Eli treeniä, treeniä, treeniä pätee myös tähän.

Maria näytti myös muutaman leikin, mitä hyödyntää pysäyttävien liikkeiden harjoittelussa. Esim. lelun kanssa koiran edessä leikittäen ja siitä sitten käsky "maahan" tai "istu". Palkaksi leikkiä ko. lelulla. Tämän avulla saa sitä vauhtia esim. maahanmenoon. Ovat koiran mielestä mukavia ja toimivat taatusti liikkeiden harjoittelussa. Samoin sisällä opettamalla koira kiertämään esim. tuolia, on helppo harjoitella pysäyttäviä käskyjä.

Idaria olemme jonkin verran tehnyt, mutta sillä perinteisellä ja ehkä yleisimmällä talvalla (seuraamisesta koiran jättäminen, ohjaaja kävelee ringin, namupalkka koiralle suuhun ja matka jatkuu seuraten), vaan tämä ei välttämättä hirmuisen pitkälle kanna. Käytiin läpi vaihtoehtoisia tapoja sekä sitä, miten hyödyntää lelupalkkaa.

Keltsin kanssa harjoiteltiin istumista ja maahanmenoa seuraavasti:

1. Maahan. Ohjaaja käskee koiran maahan ja siirtyy muutaman metrin päähän koirasta => Pallo muutaman metrin päähän koirasta (näkyville), mutta ei saa ottaa sitä ilman lupaa => Kunnon kontakti ohjaajaan => vapautus (ohjaaja lähtee juoksemaan palloa kohti yhdessä koiran kanssa) ja tämän jälkeen leikittiin yhdessä pallolla.
2. Istu. Toteutus aivan vastaavalla tapaa kuin maahanmenossa.

Ideana tässä palkan laittamisessa maahan näkyville on se, että koira ei kyttää ohjaajan jokaista liikettä, vaan malttaa odottaa paikoillaan, vaikka oma ihminen kulkisi missä. Keskittyy palkkaan, minkä näkee ja odottaa lupaa sen ottamiseen. Tämä harjoitus toimii toki myös namulla ihan samalla tapaa.

Pallo on kuitenkin Keltsille "se kova juttu", joten valittiin se namupalkan sijaan. Kieltämättä mietin, mitähän tästä mahtaa tulla, koska leluilla kyllä leikitty, mutta niiden ottamiseen ei ole tarvinut lupaa odottaa (vrt. ruoka). Mutta ihan uskomatonta, että meidän pallohullu koira kesti nahoissaan, vaikka Marko kävi laittamassa narupallon sen näkyville maahan! Jatketaan tätä harjoitusta ihan varmasti. Ensin avustajan kanssa niinkuin tänään. Myöhemmin sitten isompi lenkki koiran ympärillä kiertäen (avustaja yhä matkassa), seuraavassa vaiheessa pääsen laittamaan pallon itse paikoilleen (ja liikkumaan) ja loppupelissä voin sen jopa heittää itse koiran viereen.

Seisominen on ollut pysäyttävistä liikkeistä meidän kompastuskivi. Ei lähdetty sotkemaan sitä idariin nyt lainkaan, vaan harjoiteltiin erillisenä. Ihan pieniä pätkiä koiraa seurattaen, mistä käsky sekä myös itse peruuttaen ja siitä sitten seis.

Siimahäntien surma

Niinpä niin. Tänän tuli todistettua, että jokaisessa terrierissä asustelee myös rottakoira. Olin itse pelastuskoirien palaverissa ja koiruus touhusi kotosalla poikien kanssa. Yks'kaks pihassa olevasta sireenipuskasta oli alkanut kuulua melkoinen mylläkkä. Luulivat olevan varpusjahdissa niinkuin normaalisti, mutta se ääni oli varsin kummallinen ja kerran kuului myös lyhyesti Keltsin ääni "ui". Vaan tuon jälkeen mylläkkä yltyi ja ilmassa lennähti "jokin ruskea möntti". Ja tämän jälkeen "game over" niinkuin sanotaan. Pojat menivät tarkistamaan, mikä ihme se mahtoi olla. Yllätys yllätys sireenipuskan juurelta löytyi "kissankokoinen rotta". Ei siis mikään pikku hiirulainen tai edes rotanpoikanen, vaan ihan kunnollisen kokoinen rötkäle. Keltsi vanha saalistaja oli ystävällisesti avustanut sen viimeiselle matkalle rottien taivaaseen. Taistelun tuoksinassa oli tullut yksi naarmu tuli noukkaan, minkä Joni sitten ystävällisesti putsasi ja on muuten varsin polleaa koiraa nyt meillä. R.i.p. rottavainaa, mutta voisinpa melkein veikata, missä meidän koiruus istuu päivystämässä huomenna toiveikkaana, josko voitaisiin ottaa seuraava erä jonkun toisen tyypin kanssa...

B t w saakohan jostain ostettua vielä niitä jäätelöauton pienoismalleja, mitkä rallattavat sitä jäätelöauton tunnusbiisiä? Keltsi menee edelleen ihan sekaisin, kun kuulee sen musan! Istahtaa tasape***in pihanurmelle ja alkaa laulaa mukana. Kolmas kerta peräkkäin, joten ei enää sattumaa ja tänään nukkui kaikessa rauhassa kuistilla (toisella puolella taloa), kun auto kurvasi nurkille musa soiden. Jotenkin olisi saatava tuo pätkä videolle. Nauratti oikein itsekseen, että voisi toimia meillä "superpalkkana" monessa kohtaa. Tai tarviskohan Jäätelöauto kesäduunaria? Tuosta sais hyvän apukuskin paikalla istumaan... ;-)

Lahjattomat treenaa

Sitä meidän on todellakin tehtävä, jos meinataan esineruutu joskus vielä oppia. Huh, miten vaikea juttu! Tänään oli jälkikurssin virallinen viimeinen kerta (vaikkakin ohjatut treenit jatkuvat kesän yli) ja oltiin Tillolan kodalla opettelemassa esineruudun alkeita. Noh eilen Inkoossa saatiin onneksi ensikosketus siihen, mitä tuleman pitää. Aluksi nähtiin mallisuoritus HK3-koulutustunnuksella kisaavan aussin esittämänä. Hienosti löytyi kaksi hanskaa sekä yksi lasten kenkä 50x50 kaistaleelta. Tämän jälkeen alettiin kokeilemaan jokainen vuorollamme. Esineenä käytettiin sekä koirien omia leluja että yhteiskäytössä ollutta hanskaa. Tehtiin harjoitus aivan samalla tapaa kuin Katjankin kanssa eilen. Oltiin vuorossa toisena ja tänään ei vaan edes narupallo ollut riittävän kiinnostava esine. Tai no juu kokeiltiin vaihtaa se sitten tuohon hanskaan niin Keltsi toi sen narupallonsa maastosta... Huoh.

Keltsin kohdalla alettiin ihmetellä, mikä kumma vetää koiria magneetin lailla kaistaleen vasenta reunaa kohti. Pari porukasta lähti katsomaan niin kas kummaa siellä oli peuran kallo! Ei mikään megavanha edes, mutta mukavasti mädäntynyt. Ei lienee ihme, jos koirien nenään tuli joku kiinnostavampi haju kuin omat lelut tai esineet? Ja nosti kyllä entisestään tuon aussin osakkeita, että keskittyi tekemiseen, vaikka varmasti hajut sitäkin haittasi. Vaihdettiin tämän jälkeen kaistaleen paikka kokonaan toiseen ja jatkettiin loppujen koirien kanssa siellä. Jäin muutenkin miettimään, olikohan turhan haastava maasto noviiseille tuo, kun siellä pari kertaa viikkoon pyörii jälkitreenit ja esim. veren haju säilyy maastossa 5 viikkoa? Ehkä meidän ainakin parempi aloitella ihan kotomaastoissa, mitkä tunnetaan kuin omat taskumme ja tiedetään, jos jossakin jotain häiriötekijöitä. Samoin sitä voisi myös kokeilla, miten reagoi, jos lenkkipolun varteen salaa tiputtelee erilaisia esineitä ja kävelee samaa reittiä takaisin. Samaa pitäisi alkaa tehdä myös keppien kanssa, jotka on muhinut pyykkikopassa ties miten pitkään.

Kovan päivän ilta

Huhhuh, mistähän sitä alottais...

Aamukymmeneltä startattiin kohti Inkoota ja pentutreffejä. Kun pästiin perille, Cilla oli jo tullut sekä paikalla tietysti talon kalustoon kuuluvina äitimuori-Hippa ja velipoika-Otto (plus aussit!). Odoteltiin hetki muuta porukkaa (Rytmi & Korppu) saapuvaksi ja lähdettiin sitten tallomaan pihapiiristä löytyvään metsään kaistale, missä tarkoitus kokeilla esineruutua. Meille elämän ensimmäinen kerta ja sen huomasi. Ei vielä osattu hommaa, minä varmasti kaksikosta vielä vähemmän. Ensimmäinen esine oli keltainen vinkulehmä, mutta se ei ollut riittävän kiinnostava tähän hommaan (tottiksessa toimii). Löysi kyllä, mutta eipä kiinnostanut pitkään suussa kanniskella tai tuoda. Vaihdettiin narupalloon, joka olikin sitten huomattavasti mielenkiintoisempi ja sen toi jopa takaisin. Koiran ohjaaja oli vielä aika hukassa harjoittelussa, eikä oikein tiennyt, miten toimia, kannustaa tai kiittää. Tämän jälkeen päätettiin laskea sisarukset leikkimään keskenään. Olin pöyristynyt, miten Keltsi Keltsiläinen suhtautui sisaruksiinsa. Hippa & Otto tuttuja ja ihan ok, mutta muuten järjesti sellaisen härdellin, että joutui ulkotarhaan jäähylle Kusti seuranaan. Joukkoon liittyi vielä Tiuku, joka myöskin kovapäisempää sorttia, joten Keltsi sai pysytellä aidan takana. Ihan uskomatonta Keltsissä, koska on tosi avoin sekä sosiaalinen koira kaikin puolin. Toisaalta on kyllä ollut pentueen pomo eli oliko porukan päällepäsmärille liikaa, kun sisarukset kasvaneet isoksi ja omaa tahtoa myös niiltä löytyy? Vai vaan liikaa airiksia yhdellä kertaa? Ehkä. Sai sitten olla arestissa siihen asti, kunnes jäljellä Hippa & Otto ja homma sujui taasen ihan hienosti, vaikkakin Otolle myös tuntui pitävän "kovaa jöötä"...

Inkoosta ajeltiin suoraan Hollolaan ekoihin Hollolan toko-kurssin treeneihin. Meitä oli paikalla 7 ja porukka jaettiin kahtia. Teemana ruutu ja seuraaminen. Oma ryhmä meni ekana Oilin oppiiin ulkokentälle treenaamaan ruudun alkeita. Ruudun opettamiseen on monta eri tapaa, mitkä käytiin ne läpi. Tärkeintä olisi saada koira ajattelemaan itse, mitä tekee (oikea paikka ruudussa jne.). Tämän jälkeen lähdettiin kokeilemaan ruutua vaiheittain.

1. Ohjaaja vei lelun ruutuun "hetsaten" matkalla niin, että koira varmasti näki sen. Paluu takaisin koiran luo ja lähetys ruutuun sekä lelun tuominen takaisin ohjaajalle, minkä jälkeen leikkittiin lelulla.
2. Koiran ohjaaja meni ruutuun ja namun kanssa kutsui "ruutu" sekä ohjasi namun avulla koiruuden heti oikeinpäin ruutuun seisomaan. Sitten kehuja "Hyvä! Tämä on ruutu" jne. ja kädellä näytettiin koiralle oikeaa kohtaa ruudussa sekä palkattiin ruudun sisällä, kun seisoi paikoillaan oikeassa kohdassa.
3. Ohjaaja meni ruutuun yksistään, kyykistyi ja taputteli oikeassa kohdassa maata käsillään sekä hetsasi taasen koiraa "Ruutu... Tässä on ruutu", minkä jälkeen paluu koiran luo ja lähetys matkaan. Ja pallo heitettiin palkaksi välittömästi, kun koira oli oikeassa kohdassa ruutua.
4. Lopuksi vielä paluu vaiheeseen yksi eli lelun vieminen ruutuun ja lähetys. Loppuun helpoin sekä kivoin ja toisaalta vauhtiharjoitus, kun lelulla irtoavat parhaiten.

Jokaisessa vaiheessa Oili piti koiraa kiinni, eikä lähdetty ahnehtimaan samalla kertaa muuta (perusasentoa, paikalla pysymistä tms.), vaan keskityttiin pelkästään ruutuun lähettämiseen sekä oikeaan paikkaan sen sisällä. Pitäisi muistaa kaikessa muussakin treenaamisessa, että liikkeet koostuvat aina useasta pienestä palasesta ja niitä palasia nimenomaan pitäisi treenata kuntoon. Yhdistäminen kyllä sitten aikanaan onnistuu. Toistemme suorituksia seuratessa tuli todettua, että oikeanlainen kehuminen on todella vaikeaa. Samoin palkkauksen (erityisesti pallo) oikea-aikaisuus. Keltsi oli kokeillut tähän mennessä pari kertaa namupalkalla (namu kuppiin) vaihetta yksi, mutta honasi homman nyt ihan eri tavalla. Nuo harjoitukset, mitä vielä eilen tehtiin ovat sellaisia, että niitä voi tehdä vaikka ihan pikkupennun kanssa, kun perustuvat leikkiin.

Toinen teema oli seuraaminen Markon opissa (halli). Tässä harjoituksessa kantava ajatus koiran aloitteellisuus. Koira pitäisi saada oivaltamaan "Oikea seuraamispaikka on paras paikka" kulkea ja hakeutumaan itse siihen. Näin seuraamisesta tulee paljon parempi kuin niin, että ohjaaja käskyttää. Edettiin vaiheittain ja jokaisen koiran tason mukaan. Aluksi otettiin pari perusasentoa sekä pätkä seuraamista, että Marko näki, mikä on lähtötilanne. Keltsin kanssa tehtiin sitten seuraavat harjoitukset:

1. Kontaktiharjoituksia perusasennossa eli käsky "Seuraa", eikä liikuttu yhtikäs mihinkään. Tärkeintä oli koiran kontakti ja samalla oma katse eteenpäin (ei alas vasemmalle koiraa kytäten).
2. Lisättiin haastekerrointa eli Marko "häiriköi" vieressä ja koiran säilytettävä yhä kontakti
3. Seuraavassa vaihessa kävelin hallia ristiin rastiin antamatta mitään käskyä tai huomioimatta koiraa mitenkään. Oma katse kulkusuuntaan (yhtään koiraa vilkuilematta) ja muutama namu vasemmassa kädessä. Marko oli "silmät" eli seurasi koiraa ja käskytti suuntaa, mihin minun pitää kävellä. Aikansa Keltsi käveli pitkin seiniä noukka maassa mielenkiintoisia hajuja haistellen, kunnes alkoi ihmetellä "Mitä hittoa tuo emäntä puuhaa.?". Ja kas kummaa sieltä se vaan ilmestyi juuri oikeaan paikkaan rinnalle kävelemään, mistä sitten hirmuiset kehut ja namu. Tätä voi myöhemmin vahvistaa niin, että alkaa jutella koiralle kävellessä "Hyvä... Seuraa... Hyvä..." kun tulee siihen rinnalle kävelemään. Näin oppii yhdistämään myöhemmin käskyn tekemiseen.
4. Lopuksi harjoiteltiin vielä oikeanlaista leikkimistä (tahtoo nuo leikit mennä yli, kun innostuu liikaa), koska tuolle taisteluleikit mieluisia ja niitä kannattaa hyödyntää myös monen liikkeen opettelussa. Marko repi ja retuutti Keltsin kanssa narulelua. Päätti sitten aina, koska leikki loppuu ja odotti, että Keltsi rauhoittui (sehän tunnetusti ottaa kierroksia repimisestä). Kun oli ihan rauhassa (sai pitää lelua yhä suussa, mutta ei yhtään repiä tai jäystää) leikki taasen saattoi alkaa uudelleen. Helponnäköistä, kun sen osaa.

Ja välitön palkka sekä bileet pystyyn näissäkin harjoituksissa heti, kun onnistumisia tuli. Kovan päivän ilta, lopen uupunut olo ja päässä tietoähky, mutta kyllähän kannatti osallistuminen. Miksi ihmeessä tällaiseen oppiin ei ole voinut päästä jo siinä vaiheessa, kun pikkukoiran kanssa on tokoilun aloittanut?! Saattaisi olla nyt monessa kohtaa helpompaa. Tosin kouluttajakaksikko treenaa itse "hieman" korkeammin tavoittein (EVL & TVA => maajoukkue), mutta ajattelemista sekä ideoita tuli kyllä ihan tavallisllekkin harrastajalle.

Lopuksi Marko näytti meille vielä maajoukkueleireillä paljon käytettyä häriötreeniä. Bulmastiffi Gala (porukan kokenein ja rauhallisin) otettiin esimerkkikoiraksi. Emäntä-Maarit komensi koiran maahan ja meni n. 10m päähän seisomaan. Marko pyöri koiran ympärillä häiriköiden ja yritti saada sitä nousemaan. Meni jopa viereen perusasentoon ja antoi istu-käskyn. Maarit tahollaan vahvisti maahan-käskyä Galalle, joka malttoikin loistavasti mielensä. Harjoitus päättyi niin, että Maarit palasi koiransa viereen ja tyrkkäsi (sanamukaisesti) siinä seisoneen Markon siitä sivuun. Vahvistuksena koiralle siitä, että emännän sana on aina vahvin.

Keskiviikkona jatketaan harjoituksia. Yritän kirjoitella näistä toko-treeneistä tarkemmin, koska asiaa tuntuu tulevan todella paljon ja vielä sellaista, minkä haluan muistaa itse myöhemminkin. Parasta siis kirjata kaikki jutut mahdollisimman tarkasti ylös niin ei tarvi jälkeenpäin muistella, että mitähän me oikein tehtiin ja miten tehtiin...

Elämää remontin keskellä

Eilinen eksyminen taisi säikäyttää Keltsi Keltsiläisen? On nimittäin kyhnännyt sen jälkeen hyvin tiukasti meidän jalassa kiinni ja päiväunillekkin piti päästä tupaan (ennenkuulumatonta!), vaikka ulkona oli varsin hieno keli. Noh asioilla on hyvät ja huonot puolensa, niin myös tällä. Hienoa, että a) otti opikseen b) on laumaviettiä ja c) ollaan tärkeitä koiralle. Mutta... Huonompi homma minusta se, että meillä on käynnissä projekti nimeltä talon maalaus. Huoh. Rekisteritiedoissa värin kohdalla lukee black & tan, mutta minun mielestä siinä pitäisi lukea black & tan & traditional red. Se on paljon todenmukaisempi väritys ainakin tällä hetkellä. Perinnepunainen on talon uusi väri ja sävy sävyyn on myös talossa asusteleva koira. Väriä löytyy ainakin hännästä, nenästä ja tassuista. Koiraa itseään se ei kyllä haittaa yhtään, vaan kaaoksen keskellä on kiva elää ja ottaa vaikka pienet tirsat (ks. vaikka oheinen kuva).

Tarinan opetus on se, että mikäli omistaa uteliaan airiksen, joka haluaa olla kaikessa mukana, kannattaa sille hankkia hoitopaikka tällaisten projektien ajaksi...

Ja kaiken kruunuksi ehti sitten vielä käydä piehtaroimassa jossakin,minkä alkuperästä en ihan varma... Jos en tietäisi, että ranchilla ei yhtään lehmää, uskaltaisin väittää, että niiden jätöksissä pyörinyt. Mutta tiedän, ettei tämä mahdollista, joten alkuperä täysin tuntematon. Hyväntuoksuisella aloe vera -shampoolla yritin pestä, mutta ei tuo hajuhaitta täysin kadonnut. Wunderbaum pantaan kiinni vai suihkutettavaa deodoranttia? Varokaahan sisarukset sunnuntain pentutreffeillä...

Routa porsaan kotiin ajaa

Aamu alkoi epätavallisissa merkeissä, Keltsi nimittäin "eksyi". Lähti miesten matkaan hakemaan lautoja ladolta. Höntsäili omiaan, kunnes naapurinmies oli tullut eräkämpältään kävellen, matkalla kalaan. Oli kävellyt ladon ohi ja Keltsi oli lähtenyt kävelemään perään (koska Keltsi Keltsiläinen rakastaa koko maailmaa niin toki myös koko maailma häntä... Huoh). Kulkenut sitten mutkan taakse, mihin ei lato enää näy ja tämän jälkeen tuli pattitilanne. Matkaa kotiin on vain pari sataa metriä, takaisin ladolle sama matka. Molempien suuntien pitäisi olla lenkiltä tuttu reitti. Mutta on ilmeisesti "niin ihmisissä kiinni", ettei arvannut enää lähteä yksistään suunnistamaan suuntaan tai toiseen, vaan meni lähimpään paikkaan, missä ihmisiä pihalla (=tuttavien mökille). Siinä mökin kuistilla istui hievahtamatta kuin totemipatsas, kun etsin koiruutta ja kurvasin pihaan. Ei vissiin uskaltanut liikkua enää mihinkään. Muistui mieleen Oona-mummon lenkki, kun jäi risteykseen istumaan ja odottamaan, että joku tulee hakemaan. Noh sen verran vissiin säikähti itse tuosta, että iltapuolella ei suostunut tulemaan autosta ulos, kun mentiin viemään laidunhevosille leipiä, vaan halusi jäädä autoon odottamaan, heh.

Illan jälkitreeneihin ei tällä onneksi ollut mitään vaikutusta. Oltiin Anhavassa treenailemassa. Keli oli kerrassaan loistava. Parikymmentä lämmintä, puolipilvistä ja pieni tuuli. Talloin n. 100m suoran jäljen. Ekan kerran kokeiltiin pientä janaa. Matkaan muutaman metrin päästä jäljestä ja n. 45-asteen kulmassa, myötätuuleen. Jäljen alkuun muutaman namun kasa, loppumatkalla vain muutama yksittäinen. Ja loppupalkka (neuta) rasiassa taskussa. Ei ollut jäljestystaito kadonnut mihinkään, yhtä tarkkaa työtä teki kuin tähänkin asti. Ja janankin honasi heti. Seuraavalle kerralle sitten lisätään jäljelle kulma ja jatketaan janaharjoituksia. Myös keppejä aletaan pikkuhiljaa opetella (erillisenä kotosalla).

Kipinästä tuli syttyy

Se pätee myös tokoiluun. Ainakin meidän kohdalla. Pentukoulusta viime syyskuussa se lähti, eikä loppua näy. Tänään oli kesäkurssin eka kerta, mikä meni teorian merkeissä ja tutustuttiin samalla myös toisiimme. Ryhmään oli otettu 8 koirakkoa ja kouluttajia on matkassa koko ajan kaksi, joten molemmille tulee kerrallaan 4 oppilasta. Tai homma menee siten, että ollaan yhdellä kerralla 2h, tunti kummankin ohjaajan kanssa. Yksi kerrallaan treenataan ja jokaisella kerralla pari liikettä, mihin keskitytään. Ideologia tällä kurssilla on hieman erilainen siinä mielessä, että tarkoituksena ei ole hinkata ALO-luokan liikkeistä mahdollisimman valmiita, vaan katsoa jo hieman pidemmälle eli tutustumme myös AVO-, VOI- ja EVL-liikkeisiin (ainakin ruutu, tunnari ja idari) . Ja pääpaino on siinä, että jokaisen kohdalla pistetään paukkuja siihen, että mietitään, mitkä voisi olla parhaat keinot viedä juuri kyseistä koiraa eteenpäin. Vaikuttaa tosi hyvältä!

Kurssilla on todella mielenkiintoiset ohjaajat Marko & Oili. Markon eka koira on ollut staffi, mille sai kunnioitettavan TVA-arvon (nostan hattua, joka staffin vie tuohon pisteeseen!). Nykyisin bortsu, minkä vastaava arvo vaati peräti 5 koetta. Oili taasen aloittanut tokoilun kolmen borderterrierin kanssa. Kaksi ensimmäistä kisasi VOI- ja EVL-luokissa, kolmannesta tuli sitten TVA. Hänelläkin tosin nyt bortsu ja on mukana maajoukkueen valmennusrenkaassa. Jälkimmäisellä löytyy myös kotisivut http://www.kolumbus.fi/oili.pete/ missä paljon juttuja sekä ajatuksia koiraharrastuksista (osiossa artikkelit).

Suurella mielenkiinnolla sunnuntain ekoja treenejä koiran kanssa odottaen...

On taottava silloin, kun rauta kuumaa

Jälkitreenit Värälässä. Lämmintä +14C, pilvistä ja pientä tuulta. Yritin talloa viime kerralla saatujen ohjeiden mukaisesti suunnilleen puolet pidemmän jäljen. Tarkoitus oli tehdä suht suora, mutta toisin kävi. Jonkin matkaa mentyäni vilkaisin taakseni ja totesin, että tulipas tehtyä kunnon mutka. Ilmeisesti väistelin puita ja ajauduin alkuperäisestä suunnitelmastani sivuun. Noh loppupelissä tulikin sitten oikeastaan tosi tiukka kaari, missä oli kaksi suoraa ja niiden välissä lähes 90-asteen kulma. Suunnitelmat on tehty muutettavaksi, heh. Namusia en laittanut kuin muutaman lähtöön ja matkalle jonkun yksittäisen, kun ne eivät selvästikkään nenäkoiraa kiinnosta. Jälki vanheni hieman vajaan tunnin verran, kunnes päästiin tositoimiin.

Käpsyteltiin metsätietä pitkin jäljen alkuun ja nyt ei perinteisesti pysähdytty, vaan saatiin samantien lähtökäsky. Keltsi oli ottanut jäljen jo tien puolelta nenäänsä. Niin lähdettiin matkaan ja nenä laski maahan samantien, kun jäljen alkuun päästiin. Yhdessä kohtaa tarkisti lyhyesti molempiin suuntiin, mutta jatkoi sitten matkaansa suoraan eteenpäin. Ylitettiin risujen peitossa oleva polku, mitä en itse ollut talloessani edes huomannut. Teki tosi tarkkaa työtä. Ja varmasti tultiin pisteeseen, mihin pitkin, joten hirmuiset kehut, liina valjaista pantaan, valjaat pois ja palkka esiin. Ekaa kertaa oli matkassa rasiallinen NEUta, mikä olikin tosi kova juttu. Koira sai kovasti kiitosta kouluttajilta, eikä edes ohjaaja tällä kertaa risuja, joten ehkä sekin on jotain oppinut. Ainakin itselleni on tosi kiva sekä kova juttu, kun kurssin kouluttajat (2-3 hlö) kävelevät koko jäljen perässä ja saa välittömän palautteen, miten meni tai missä kehitettävää.

On taottava silloin, kun rauta kuumaa eli jo torstaina mennään seuraavan kerran jälkitreeneihin. Näitä ohjattuja treenikertoja jäi kuitenkin meillä tässä välistä juoksun takia. Seuraavaan kertaan saatiin ohjeeksi, että mittaa vähintään se puolet lisää. Ja lisäksi aletaan harjoitella janaa, kun perusjälkityöskentely sujuu.

Sitä ennen on kuitenkin eka kerta (teoriaa tosin) Selanderin & Huotarin toko-kurssia. Nina Nerg-Toivolan sekä Jessica Svanljungin opissa ollaan jo kertaalleen oltu, joten mukava saada taas uudenlaista näkökulmaa myös tähän osa-alueeseen.

Paluu arkeen

Tänään ekat toko-treenit tauon jälkeen. Ohjaajavajeesta johtuen porukka jaettiin kahtia pentuihin ja vanhempiin koiriin, joten jälkimmäisestä ryhmästä tuli melkoisen iso. Samassa ryhmässähän oli nyt alkeisjatko- ja jatkokurssi.

Ensimmäisenä otettiin paikallamakuuta. Jokainen teki itsenäisesti, oma tasonsa mukaan. Itse uskalsin siirtyä ihan normaalisti sen parikymmentämetriä koirasta, mutta kävin palkkaamassa tiuhempaan. Totesin, että parempi pelata varman päälle, kun tauko takana, eikä toisia koiriakaan hetkeen tavattu. Ne tuntuivat kiinnostavan. Varsinkin Keltsin bestikset, cockeripojat Veeti & Max, jotka olivat rivissä seuraavana. Samoin toisella puolella ollut nahkauros oli hirmu mielenkiintoinen. Parempi oli pelata varman päälle kuin odottaa otteen herpaantumista, nousemista tai pahimmassa tapauksessa lähtöä tervehtimään toisia koiria. Otimme hyppyä yksi kerrallaan, toiset treenailivat sillä aikaa itsenäisesti kaukokäskyjä sekä seuraamista. Hypyssä malttaa istua sivulla perusasennossa ja hyppää esteen käskystä, mutta enempää ei vielä yritetty. Hyppyjen jälkeen treenailimme porukassa liikkeestä seisomista, mikä on ollut noudon lisäksi ehkä pahin kompastuskivi. Olin tosi yllättynyt, kun edistystä oli tapahtunut treenaamattomuudesta huolimatta! Tänään onnistui ekaa kertaa niin, että seurasi sivulla, annoin käskyn ja pääsin siirtymään itse vielä koiran eteen. Seisahtui niille jalansijoilleen! Ehkä tää tästä? Lopussa tehtiin porukassa vielä kontaktiharjoituksia. Ensin isolla ympyrällä pujotellen ja sen jälkeen vielä kohtaamisia ympyrän keskellä. Nämä meni mallikkaasti. Kaiken kaikkiaan tyytyväinen voi olla illan treeneihin, joskin huomasi, ettei oltu ihmisten ilmoilla hetkeen. Mutta seuraava kerta taas jo varmasti helpompi.

Yrittänyttä ei laiteta

Varsin vauhdikas viikonloppu takana. Alueella järjestettiin peräti kolmet mejä-kokeet, joista kaksiin olin lupautunut apujoukkoihin. Perjantai-lauantai suunnistettiin, merkattiin sekä veretettiin VOI-luokan koejälkiä. Tänään sitten pääsi Keltsi tuleen, kun saatiin mahdollisuus treenata AVO-luokan jäljellä kokeen jälkeen. Vähän haastavankuuloinen harjoitushan tuo kieltämättä oli, kun koejäljellä mittaa 900m. Ja aika tarkalleen vuorokauden ehti vanhentua, kun veretettiin 15:45 ja jäljelle päästiin seuraavana päivänä 16:00. Tähän asti treenailtu pisimmillään vain 150-200m jälkiä, joskin kulmat (sekä makuut niissä) on ollut mukana jo pari kertaa. Vanhentumisaika on ollut aiemmin vain 12h luokkaa tai vähän yli. Ajattelin, että yrittänyttä ei laiteta eli kokeillaan ilman minkäänlaisia paineita ja lopetetaan "onnistuneeseen kohtaan", jos tehtävä tuntuu liian vaikealta.

Jälki oli jaettu aika tarkkaan kolmeen samanmittaiseen (300m) osuuteen. Eka osuus meni loistavasti, vaikka matkalla oli mm. kaksi ojan ylitystä. Keltsi jäljesti tiiviisti nenä maassa ja teki ratkaisut itsenäisesti. Ojien yli ponkaisi yhtään miettimättä ja minulla itselläni olikin enemmän haasteita niiden ylittämisessä. Eivät nimittäin mitään yliharpattavaa mallia. Ojien jälkeen nousua ja tultiin ekaan kulmaan, missä merkkasi makuun ja jatkoi menoaan kuin juna. Mutta toinen osuus olikin sitten... Tosi hankala! Ekat 50m suunnilleen oli hyvää metsämaastoa, minkä jälkeen alkoi avohakkuu (huh!) ja tätä olikin sitten varmaan 3/4 toisesta osuudesta sekä vielä kolmannestakin pätkä alussa. Hakkuualueen yli mentiin ihan hienosti, vaikkakin itsellä meinasi uskonpuute iskeä (myönnän). Mutta hakkuun toisessa päässä olevassa kulmassa tuli sitten tenkkapoo eteen. Ja hukkahan siitä seurasi. Keltsi olisi halunnut jatkaa jostain syystä väkisin suoraan eteenpäin. Tiedä, mitä mielenkiintoista siellä oli? Itselläkään ei mitään käsitystä tai edes aavistusta jäljen kulusta tuossa kohtaa, joten epätoivo meinasi hetkellisesti vallata mielen. Mutta niin vaan se jälki löytyi siitä kulmasta ja loppumatka sujui taasen ihan kivasti, joskin kyllä huomasi, että väsy alkoi hieman painaa. Kaadolle joka tapauksessa tultiin ilman lisäkiemuroita ja palkaksi hirmuiset kehut sekä herkkuja taskusta.

On kyllä jännä tilanne mennä jälkeä, minkä kulusta itsellä ei etukäteen mitään käsitystä. Ja koejäljellä avomerkkejä minimaalinen määrä. Siinä tilanteessa voi vain luottaa koiraan ja antaa sen tehdä ratkaisut. Treenissä voi tosin välillä vilkaista olan yli ja ilokseen todeta, että ihan oikeaan suuntaan mennään, kun piilomerkit niin näyttävät. Kyseinen jälki oli ollut kokeessakin hankala, nimenomaan tuo hakkuualue.

Jälkeenpäin pohdin sitä, mitä jälkeä Keltsi todellisuudessa ajaa, kun "ihmisjälkeäkin" treenailtu? Onko veri vai saappaanjäljet vahvempi? Tätä ei saa selville oikeastaan millään muulla kuin tekemällä joskus treeneissä tarkoituksella jäljen, missä suunnistusvaiheessa tekee piston harhaan ja palaa sitten takaisin jäljelle. Kokeessa tällä ei sinänsä merkitystä, koska verettäjän saappaanjäljet vievät joka tapauksessa kaadolle myöskin. Ja yleensä ilman turhia mutkia. Mutta tositilanteessa (jos sellainen joskus kohdalle tulee) on eri juttu, koska haavoittuneet sorkkaeläimet harvoin kumisaappaita käyttävät... Samoin mietin sitä, onko meidän ylipäätään järkevää ajaa koejälkeä edes treenimielessä, kun niin monet saappaat sitä jo ehtineet talloa? Pitää jututtaa viisaampia.

Saatiin tieto, että meidät on hyväksytty keskiviikkona alkavalle toko-kurssille. Jee! Onpa kiva päästä pitkästä aikaa myös tottelevaisuutta treenaamaan ohjatusti.

Päivän biisi ei suinkaan "Mikä kesä", vaan "Mikä KELI"...

Juupajuu. Vettä on tullut tänään niin, että piisaa... Mistähän muuten tulee sanonta "koiranilma", koska koirallekkin tämä on liikaa? On nukkunut koko päivän kuistilla katon alla omassa pedissään, mitä nyt jonkun kerran juossut häntä suorana tallin suojaan...

Illalla oli tauon jälkeen ekat jälkitreenit Anhavan maastossa. Vaati himppasen extremehenkeä lähteä matkaan, mutta millään ei malttanut pysyä poissakaan. Sade oli piiskannut koko päivän, mutta metsässä onneksi tasaisemmin, joten kosteudesta ei sinänsä haittaa. Haastavammalta tuntui tuo puuskittainen tuuli, mikä selvisi itse asiassa vasta jäljen teon aikana. Talloin helpon jäljen, suora, mittaa n. 90 askelta. Viime kerrasta viisastuneena (ne pirun muurahaiset) vaihdoin herkkupalat tylsiin 1/4 pilkottuihin Froliceihin. Ja iltasapuskaa vähän rasiassa taskuun. Namu jokaiselle askeleelle sekä pieni kasa lähtöön ja maaliin. Jäljen tehtyäni selvisi, että tulihan sitten vedettyä se vastatuuleen. Vähän mietitytti myös se, miten tauko on koiraan vaikuttanut.

Eikun matkaan... Rauhottui tosi hyvin ennen lähtöä, istahti perusasentoon sivulle. Käsky "Jälki" ja sen jälkeen ei tarvinutkaan tehdä muuta kuin kävellä perässä sekä jarrutella varovaisesti. Ajoi tosi hyvin sekä varmasti jäljen loppuun asti. Jännä homma, että lähdössä maistoi muutaman namun, mutta sen jälkeen ei koskenut enää yhteenkään! Jokaisen treenikerran jälkeen saadaan välitön palaute ohjaajilta. Positiivista oli koiran työskentely, jäljestää tiiviisti nenä maassa. Kehitettävät asiat olivat (yllätys yllätys) minuun itseeni liittyviä. Alussa pitää viedä koira lähemmäksi jäljen alkua, koska ei vielä mitään janaa kuitenkaan harjoitella. Samoin jäljestäessä on käveltävä lähempänä koiraa. Ja jarruttelussakin löydettävä se kultainen keskitie. Liian kovaa ei toki saa mennä, mutta ei myöskään syödä jäljestysintoa liiallisella jarruttelulla. Ja jatkoon saatiin ohjeet/vinkit, että mittaa jäljelle vähintään puolet lisää sekä namuja vain noin joka 5.-6. askeleelle, kun ne eivät selkeästikään hirveämmin kiinnosta. Ja lähdössä pidetään kuitenkin yhä se pieni kasa.

Toko-kurssin toiselta vetäjältä oli tullut sähköpostia, missä kiitti hakemuksesta ja ilmoitti palaavansa asiaan pian. Olen varovaisen toiveikas, että tämä tarkoittaisi meidän pääsemistä mukaan...

Muuten päivä onkin ollut varsin murheellinen. Eilen syntynyt "pikkuvarsa II" oli liian heikko elääkseen. Laukkasi varhain tänä aamuna vihreämmille laitumille. Klinikalle saatiin, mutta mitään ei tehtävissä. Jännä, miten Keltsi ymmärsi tilanteen vakavuuden. On vahtinut molempia varsoja silmä kovana niiden syntymästä asti. Aamulla yritimme hoitaa varsaa parhaalla mahdollisella taidolla ja tuo istui/makasi karsinan oviaukossa koko ajan hievahtamatta tai päästämättä äännähdystäkään. Seurasi vaan tilannetta tosi huolestuneen näköisenä. Ja vielä varsan (sekä emän) klinikalle lähdön jälkeen kävi moneen kertaan tallissa tarkistamassa tilanteen oven takana ikäänkuin epäuskoisena "Eikö ne muka ole täällä?". Rankka päivä, eikä näihin tällaisiin asioihin ikinä totu, mutta elämän on vaan pakko jatkua...