Aivan niin, mitä tapahtu Hokkasen Timolle?

No siitä ei tietoa, mitä tapahtui Timolle, mutta meille on sattunut ja tapahtunut monenlaista. Josko hieman kuulumisia, kun edelliskerrasta kulunut taas tovi.

Hienoissa kevätkeleissä havaitsimme olevan myös omat huonot puolensa. Molempiin "jarrutusanturoihin" tuli kunnon palkeenkielet, joiden parantelu otti oman aikansa. Kävellessä ei koirasta millään tapaa huomannut, mutta intoutuessaan teki kovasti kipiää ja suusta pääsi kunnon "auuuuu". Ei kiva. Sisähalleissa käytiin harkiten ja hyödynnettiin pihalla olevaa puhdasta lunta.

Tottis/toko rintamalla näyttäisi suunta olevan oikeanlainen. Toko-treenejä taas herätelty henkiin ja käyty ottamassa vähintäänkin paikallamakuuta ja -istumista, jonka treenaaminen on "hieman hankalaa" yksin kotioloissa. Ruusulantien hallilla on vielä omat juttunsa (ne hajut), jotka tuovat lisähaastetta. Mutta oikein hyvää häiriötreeniä.

"Hubailuharrastuksessamme" rally-tokossa ollaan käyty lauantaisin. Tosin nyt talvella vähän harvemmin, mutta siitä huolimatta rohkenimme eilen tokaan kisaamme. Tuloksena 96p/100p! Tällä pistemäärällä oltiin omassa ALO-ryhmässämmme (niitä oli kaksi) neljänsiä ja alojen kokonaiskisassa taisi sijoitus olla 8/40 (tai jotain sen suuntaista). Lisäksi Keltsi oli tuomari Suvi Ruuhosen suosikki, eikä se ollut aprillipila. No on se omistajankin mielestä aika ihuna. ;) Kolme yksittäistä pistettä meni talutinvirheestä ja neljäs kyltin koskemisesta.

Kaikesta huolimatta hienointa se, että kevät tekee pikkuhiljaa tuloaan, vaikka takatalvi välillä yrittääkin yllättää. Jokseenkin malttamattomana odottelemme sitä, että lumet lähtevät. "So many things, so little time", vai mitensesanontanytolikaan? Monenlaista juttua on mielessä, mutta niistä sitten aikanaan.

Lämpö nousee, otsaa kuumottaa. Mikä juttu?

Lauantaina ehdittiin käydä rally-tokoilemassa (broileripyöryköillä ON todistetusti kummallinen vaikutus kuullunymmärtämiseen ja nahoissa kestämiseen ;) ja lenkillä, kunnes Se Iski. Kunnon kulkutauti. Plääh. Keltsi on ihmeissään, miksei me tehdä mitään muuta kuin pakolliset (hevoset ja tallityöt eivät armoa anna). Onneksi tuo touhottaa omiaan pihalla ja käy välillä sisällä tarkastamassa, olenko tallessa sekä lipaisemassa nenästä.

Sunnuntaina oli Oscar-gaala ja myös airikset pitivät omansa vuosikokouksen yhteydessä. Energetics-koiria paikalla edusti Kepo-Ari, eikä lainkaan suotta.

Keltsi pokkasi tilaisuudessa seuraavat palkinnot:

- Vuoden 2011 MEJÄ-airis I-palkinto
- Vuoden 2011 Monitoimiairis I-palkinto
- Vuoden 2011 Agilityairis III-palkinto 

Lisäksi terveiset kertovat meidän saaneen harrastuspistekisassa ?-sijan, josta palkintoa airislusikka.  Harmi, kun se iki-ihana airispatsas vaihtoi tänä vuonna kotia. ;)

Iso kiitos kuuluu kasvattaja-Katsulle tästä mahtikoirasta, jonka kanssa on kiva tehdä ja touhuta. Mutta lisäksi myös koko E-tiimille, erityisesti Erikalle (agility) ja Jormalle (canicross), jotka ovat toimineet vuoden 2011 aikana Keltsin lainaohjaajina.

Eikä pöllömpi edustus kaikinensa Energetics-koirilta, kun palkittujen joukossa olivat myös:

- Riemu (E. Active Joy) Agilityairis I,  Monitoimiairis II ja MEJÄ-airis II
- Rytmi (E. Crossfire) BH-koe
- Toivo (E. Devil-May-Care) Harrastuspistekisa
- Wolke (Wolke von Erikson) BH-koe

Laskettakoon E-koiriin siis myös Wolke, joka on Erikan & Katsun "heräteostos" Saksasta ja Keltsin siskopuoli. Hienoa koko E-joukkue! Palkintoja olisi tosin tainnut tulla enemmänkin, jos Aidan ja Hipan tulokset eivät olisi unohtuneet ilmoittaa...

Nyt yritetään hoitaa itsemme kuntoon, että päästään taas palaamaan normaaliin arkeen. Tämä sairastaminen EI sovi minulle. Säyhtee vaikenee, mutta toivottavasti vain hetkeksi.

Anna mennä näytä tuntees, todellinen luontees

Tunnetila. Moni asia sujuu teknisesti hyvin, mutta nyt haetaan sitä oikeaa meininkiä. Omalla kohdalla se tarkoittaa, että pitää oppia rikkomaan rajoja ja pyrkiä pois kaavamaisuudesta. Ei ihan helppoa. Onneksi on kultaakin kalliimmat apparit, jotka jaksavat sinnikkäästi ruoskia, mutta myös kannustaa.

SuoRat järjesti tänään rally-tokon tuomarikollegion kotihallilla, johon treeniringin koirakot oli pyydetty harkkaamaan kisaratoja (alo, avo, voi ja mal). Keltsin kanssa mentiin alo- ja avo-rata. Virtaa oli "himppasen" liikaa ja eka rata (alo) oli suoranainen katastrofi. Taisi olla kolmas tehtävä, jossa piti ottaa koira eteen istumaan, jonka jälkeen peruutus 1-2-3 askelta. Eteenistumisessa alkoi mopo keulia ja hyppi mun päälle. Peruutus suoritettiin hienosti vastakkaisiin suuntiin, kun K. nappasi hihnan suuhunsa ja aloitti taistelun ääniefektien kera. Yritä siinä sitten saada karvanaama takaisin ruotuun, kun et voi tehdä mitään (jo hihnan kiristyminenkin on virhe). Tai ainakaan sitä, mitä mielessä kävi... Voi syvä häpeä! Ja muutamassa muussakin tehtävässä oli havaittavissa lievää kurittomuutta. Avo-rata menikin sitten huomattavasti mukavammin. Onneksi. No näkihän taas, minkälaisia haasteita voi radalla eteen tulla.

Olet kaikkeni sä silloinkin

♪ ♪ ♪ Olet kaikkeni sä silloinkin
Vaikka maailman mä voittaisin ♪ ♪ ♪

Tämä oli niin loistava sarjispätkä lempparihahmostani Snoopysta, jotta pakko jakaa näin blogin välityksellä. 

Treenirintamalla ei ihmeitä. Tottikset ja rallytokoilut jatkuvat hallilla entiseen malliin. Eilen piti olla kisoissa (rally) Janakkalassa, mutta sääherra lykkäsi sellaisen kelin, että jätettiin suosiolla väliin. Ei meillä hätää nelivedon kanssa, mutta ne tiellä liikkujat, joilla ei olosuhteisiin sopiva kulkupeli. Perjantai-iltana sai siitä esimakua, kun kurvaili Orimattilaan ja takaisin läpi tuiskun sekä tuiverruksen. Huh.  Maa on nyt valkoinen, mutta lämpöasteita taas, joten saas nähdä kestääkö lumet vai päästäänkö tässä vielä lempipuuhamme jäljestyksen pariin. 

Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu

Tuttu ajatus koiraurheilussa? Maanantain totteluissa tuli taasen tuollainen olo. Kaikki tuntui niin vaikealta itselle. Seuraamiseen lisättiin yllättävät tempon- ja suunnanvaihtelut. Ne toimi. Jääviä myöskin ja nekin sujui. Mutta täyskäännöksiin ja perusasentoon liittyvissä harjoituksissa tuli taas itselle vaikeuksia oman koordinaation kanssa. Ärsytti oikein.

Heidi oli varannut perjantai-illalle totteluvuoron, johon osallistuimme Margitin ja Sami H.:n kanssa. Samoja juttuja tehtiin kuin maanantaina ja sujui jo huomattavasti paremmin. Ehkä se sinnikäs harjoittelu ainoastaan auttaa? Ja olipa hyödyllistä, kun apparina uusi ihminen, joka näki taas uusin silmin jotain sellaista, mistä kukaan ei ole huomauttanut. Keltsin kanssa painiskeltu ajoittain sen kanssa, kun alkaa niin helposti edistää. Sami katsoi ja sanoi heti, että lähtökohtaisesti tilanne jo se, kun minä seison jo liikkeelle lähtiessä liian takana koiraan nähden. Korjaantui heti, kun itse korjasin. No juu. Uusi halli on mitoiltaan niin loistava (pitkä), että alettiin taas treenailemaan myös eteenmenoa. Täytyy ottaa tavaksi.

Lauantaina oltiin hubailemassa rally-tokossa. Treenit pidettiin ulkokentällä, kun hallissa oli taasen tokokoulutus. Mukavampi oikeastaan olla ulkosalla, mutta tavaksi ei voida ottaa enää tässä vaiheessa vuotta niiden "kääpiöpilsnereiden" yms. herkkänahkaisten otusten takia. Lisättiin treeneihin AVO-luokan juttuja ja homma oli siinä mielessä helpompaa, kun koiran sai pitää vapaana. Liikkeestä seisominen on harpannut askeleen eteenpäin, kun muistin naksuttimen. On se ihme kapistus.

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun

ja jo marraskuussa mennään. Syksykö sekoitti pään, kun ilmoitin Keltsin virallisiin rally-toko -kokeisiin VAUn sellaiset järjestäessä. Peräti kolme treenikertaa oli alla ennen koetta. Tänään oli sitten totuus esissä. Pitkä päivähän siitä tuli, kun aamusta talkooavuksi ja oma luokka vasta iltapäivällä.

Liikkeellelähtö oli tahmea ja eka tehtävä (koira vauhdista eteen istumaan, siitä sitten takaa kiertäen sivulle) meni ihan reisille > -4 pistettä. Sen jälkeen herättiin ja homma eteni varsin sujuvasti, kunnes liikkeestä maahanmenosta lähti -10 pistettä. Meni istumisen kautta maahan. Ja toinen isompi oma moka tuli sitten radan puolivälissä, kun koiran piti tulla eteen istumaan, mutta tullakin siitä sitten suoraan edestä sivulle ja ei saanut istua, vaan matkan piti jatkua lennosta. Keltsihän kiertää normisti takaa, joten jostain selkärangasta se väärä käsky tuli. Tästäkin lähti -10. Ja vielä -1 piste jostakin ohjaajavirheestä, jota en tiedosta. Lopputulemana siis -25 pistettä, mutta hyväksytty tulos (75/100) ekasta virallisesta kokeesta eli lainkaan pöllömmin. Arvostelupaperissa kommentti "harmilliset ohjaajavirheet". Mutta hyvillä mielin lähdettiin kokeesta, kun kivaa oli molemmista. Ja mulle ohjaajana luontevampaa kuin aksa. Sitä paitsi omalle hermorakenteelle nämä kisatilanneharjoitukset tekee erittäin hyvää. ;)

Toivoisin jo nii-in kovasti lunta, kun päivät alkavat olla lyhyimmillään, eikä töiden jälkeen aika riitä oikein muuhun kuin pakolliseen. Ei kiva. Onneksi on hallivuorot, missä käydä tottistelemassa ja tokoilemassa.

Jos sul lysti on, niin tiedät sen ja varmaan myöskin näytät sen

Ja meillä todellakin oli lystikäs lauantai moninaisine aktiviteetteinen.

Rallytokossa tehtiin kisanomaista treeniä. Reeta oli rakentanut ALO-radan, jota suoritimme kokonaisena yksi kerrallaan. Keltsi tekee hyvin, kun itse en tyri. Tässä lajissa haastavaa muistaa oikea suorituspaikka (45-asteen kulmassa kyltin vasemmalla puolella tai kyltin edessä) ja kyltin määräämä puoli (oikea/vasen), jolta tehtävä tulee suorittaa. Mutta on tuo hubailu kotoisampaa ohjattavaa itselle kuin aksa.

Iltapäivällä suunnattiin peltojäljelle Antin & Margitin kanssa. Jäljestä tuli kohtuu pitkä, arviolta noin 500 askelta (tai vähän enemmänkin). Pikkaisen taukoa edelliskerrasta ja K joutui odottelemaan vuoroaan Antin jäljestyksen ajan, josta seurauksena alku oli vähän turhaa hössöttämistä. Rauhottui onneksi nopeasti, kun päästiin pätkä eteenpäin. Jäljellä oli kunnon harhajälkiä, kun pellolla oli ajettu hevosella ristiin rastiin. Hyvin tuo niistäkin selvisi. Lähellä kulmaa piti tehdä yksi pieni tarkistusrinkula, mutta ei poistunut jäljen päältä siinäkään. Loppupalkasta mentiin yli ja olisi jatkanut jäljestämistä tielle asti, kun ohjaaja ei ollut ihan hereillä (höpisi valokuvaajalle). Noh motivaatio nenähommiin on ainakin kova. Ja kelin puolesta jälkihommien jatkamiselle ei ole estettä. Kuivuisi nyt vaan vähän niin voisi mennä mullallekin vielä syksyllä.

Peltojäljen päälle käytiin vielä heittämässä pitkä rallattelulenkki. Antti & Keltsi ovat niin bestikset. Molemmat rakastavat häntä suorana juoksemista, eikä pienintäkään ärhentelyä. Keltsi opetti Anttia myös maalaiskoiran taitoihin eli miten myyriä kaivetaan koloistaan. Antti tosin luuli aluksi, että se esiinkaivettu maa on tarkoitus syödä. :D Koirat olivat varsin mielenkiintoisessa kuosissa lenkin jälkeen, kun matkalla toki piti polskutella kaikissa ojissa ja juoksennella kynnöksellä.

PS. Silmä ei mennyt mustaksi ja turvotuskin laski äkkiä. Kiitos taitaa kuulua arvauskeskuksen tyttärille, jotka olivat tilanteen tasalla ja antoivat kylmäpussin, jota ehdin pitää sen 45 minuuttia silmässä ennen lääkärin tuloa.

Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan

Lauantaiaamuna rallytokoilemassa. VAU järkkää kisat 5.11., joten treeneissä keskitytty ihan puhtaasti ALO-luokan liikkeisiin. Hallilla oli Katariina Kainulaisen toko-koulutus, jonka vuoksi meidän piti alunperin olla ulkokentällä Ritomäessä, mutta syyssade sotki sen suunnitelman ja linnoittauduimme hallin pienelle puolelle. Hyvin tuonnekin Kirsi & Reeta saivat kaksi radanpätkää mahtumaan. Monenmoista tehtävää mahtui taas matkalle: käännöksiä kaikissa muodoissaan, pujotteluja, spiraaleja, jääviä, koiran eteentuloja jne. jne. Otettu ihan tarkoituksella joihinkin liikkeisiin omia käskyjä, osa menee totutuilla. Hemmetti, miten vaikeaa tässä lajissa on vaan muistaa oikea suorituspaikka. Varsinkin, kun liike ei saa missään vaiheessa pysähtyä, ellei kyltti niin käske tekemään (jäävät). Eipä ollut siis kerta, eikä kaks, kun löysin itseni kyltin väärältä puolelta tai muutoin vaan väärästä paikasta. Mutta ei se niin vakavaa, hauskaa höntsäilyä joka tapauksessa meille molemmille.

Oisko käynyt vahinko, oisko päässyt käymään niin

Ei onneksi, vaikka mielessä kävi. Jostain selittämättömästä syystä tämä hallikausi on käynnistynyt tottiksen saralla ihan eri meiningillä. Tottis ei ole koskaan aiemmin tuntunut tältä. Ei minusta ja sen myötä ei varmasti koirastakaan. Tekemisessä on nyt tyystin toinen meininki. Lähtee takuulla minusta itsestäni, mutta karvainen kaveri on juonessa täysillä mukana ja tekee täydellä sydämellä. Intoa täys kuin ilmapallo. Pari settiä veivattiin taasen hallilla. Ekassa seuraamista ja jääviä. Seuraamisessa vire oli tosi kiva ja jäävät olivat nopeita. Seisomisessa on menty aimo harppaus eteenpäin. Toka setti oli huonompi, jossa otettiin hyppyä. Innokkuus kääntyi kurittomuuden puolelle, mutta vapaana seuruuttaminen palautti takaisin ruotuun ja lopulta onneksi saatiin onnistuminen. Näitä palasia työstetty kotiläksynä.

Me on löydetty uusi hubailulaji lauantaiaamupäivien ratoksi - Rallytoko. Aksahan on ollut se supermukava juttu, mutta itse niin onneton ohjaajana. Tää tuntuu enemmän omalta ja mukavaa vaihtelua. Tällä viikolla tosin ei päästä, kun lauantaille osui kennelpiirin järjestämä TOKO-koulutus, jota Korrin Pekka & Riitta tulee vetämään. Ei tullut haettua koirapaikkaa, mutta oppiihan tuota myös katselemalla ja kuulemalla.
Hirvijahti on kovassa vauhdissa. Vielä ei ole Nenän apua tarvittu. Onneksi, koska aina sitä toivoo onnistuneita kaatoja, mutta niitä vahinkojakin tahtoo vaan sattua.

Mäntsälä mielessän, Mäntsälä mielessäin

Mäntsälässä kisattiin viikonloppuna Ohkolan Kevätajot. Suomen Valjakkourheilijoiden Liiton alainen virallinen kisa, missä oli kaikki sulanmaan luokat, mitä nyt kuvitella saattaa. Keltsi teki uuden aluevaltauksen osallistumalla canicrossin harrastelijasarjaan Trina-serkun omistajan Jorman kanssa. Lajista juteltiin joskus kevättalvella ja sanoin liisaavani mieluusti koiraa, jos juoksijalla on intoa kisata. Itse en juoksemisesta välitä, mutta kesällä fillaroidaan ja talvella potkukekkaillaan, joten pohjakunnon pitäisi olla kohdillaan. Juoksutreenit jäi vähiin, kun vain kahdet ehdittiin ennen Ohkolaa.

(canicrossailija)

Kisapaikalla piti olla klo 9, mutta harrastelijasarja oli päivän viimeisenä puolenpäivän jälkeen. Elohopea alkoi uhkaavasti kohota, mikä hieman huoletti minua. Aamupäivällä tulikin ilmoitus, että iltapäivän kakkoskierros perutaan lämpötilan takia. Onneksi saatiin autolle hyvä, varjoisa paikka metsän siimeksestä, missä oli hyvä odotella vuoroaan ja seurata muiden kilpailijoiden edesottamuksia. Melkoisen hurjannäköistä oli 8 koiran kärryajo, huh. Etenkin valjakon vieminen lähtöpaikalle, johon tarvittiin useampi avustaja sekä jonon jatkona vielä valjakkokärryyn kiinnitetty mönkijä, jonka kyydissä istui ihminen jarruttamassa.

Keltsin startti oli klo 12:23, luokan viimeisenä. Itse en mennyt lähellekään lähtöpaikkaa, ettei karvakuono jää kurkkimaan olkansa taakse, kun suunta pitäisi olla täysillä eteenpäin. Se taktiikka toimi. Oli pitkät minuutit odotella parivaljakkoa metsästä, mutta sieltähän nuo kirmasivat hienolla tyylillä. Itse juoksu oli sujunut hyvin. Jossain kohtaa alkumatkalla oli pätkä, missä karvakuono oli juossut rinnalla ja miettinyt "Mikäs homma tämä nyt olikaan?", mutta siirtynyt siitä takaisin tuulenhalkojaksi ja loppumatka mentiin niin. Sarjassa oli kolme osallistujaa ja K & J olivat pronssilla. Tulos (09:09) oli varsin hieno ja kilpailukykyinen. Kakkoselle häviötä vain sekunti ja voittajalle puoli minuuttia. Ei paha noviiseilta kokeneessa seurassa!

(canicrossin palkintojenjako)

Mäntsälästä kurvailtiin suorinta tietä Villähteelle Jussin luo, joka tuunasi karvakuonon kesäkuosiin. Illalla käytiin tutustumassa Hurttahallilla rallytokoon, joka oli ihan hauska tuttavuus. Hieman huvitti osallistujajoukossa ehta vartiokoira Ossi (valtava rwu), joka nakin voimalla oli valmis tekemään mitä vaan. :)