sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Onko palaset paikoillaan, onko kaikki nyt kohdallaan


Täytyy kirjoittaa nyt tuoreeltaan, kun vielä muistaa jotain...

P-H Nuuskujen möllitoko (ja mätsäri) pidettiin eilen Löytyllä. Ilmoittauduimme mölli-aloon oli tekemään "checkin", missä mennään. Mölleihin siksi, että siinä sai tarvittaessa auttaa ja palkata, eikä me tehty juurikaan kokonaisia liikkeitä, puhumattakaan kisanomaisista treeneistä. Ensimmäinen haaste kohdattiin jo ajamatkalla kentälle, kun aloin miettiä, mitähän kaikkea siellä pitäisi tehdä. Rauhoittein kuitenkin itseäni sillä, että  tokossa luojan kiitos on liikkuri, joka sanoo, mitä pitää tehdä. Paikanpäällä sain vielä numeron 13., joka kruunasi ennakko-odotukset... ;)

Luoksepäästävyys ei aiheuttanut ongelmia, päinvastoin meinas se "mopo keulia", kun tuomari oli nii-in mukava. Malttoi kuitenkin mielensä. 10

Paikallamakuu oli hyvä ja varma, eikä muuten edes nuuhkutellut,vaikka puolet rivistä nousi tms. Koiran luokse palatessa tuli esiin taas se vanha ongelma. Ennakoi perusasentoa. 8

Seuraaminen sujui ja palautteen mukaan. Itse varmistelin vapaana seuraamisessa turhaa esim. täyskäännöksessä ja rytminvaihdossa, että tuleeko se mukana. Tuli se. Tästä 10 (taluttimessa) ja 9 (ilman).

Maahanmeno kävi vähän hitaasti ja paluussa taas ennakoi ylösnousua. 8

Luoksetulo otettiin pitkältä matkalta, joten eteentulossa ohjasin oikeaan paikkaan. Tuli hyvin ja suorana. Muistin laskea itse kolmeen ennen perusasentoon käskemistä. 9,5

Seisominen on edelleen kesken. Annoin pysäytyksessä pienen käsimerkin, joka riitti ja jäi seisomaan varman oloisena. 9

Hyppy ei ole vielä varma. Pisteitä laski se, että annoin avun irtoamiseen kädellä ja kehuin vuolaasti, kun totteli stop-käskyä jääden seisomaan niille jalansijoilleen. Perusasento oli vino. 8,5 

Kokonaisvaikutelma oli arvioitu 9

Arvostelu oli lempeä ja pisteet 178,5 yläkanttiin. Tärkeintä, että nytpä tiedän taas sen, missä niitä puutteita edelleen on ja mitä vahvistettava. Palaute oli positiivista, joten eiköhän me jossain vaiheessa myös virallisiin. Sitä ennen kuitenkin treeniä ja tokocup käynnistyy pian, josko niistä hakisi sitä kisanomaista harjoitusta.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Hei missä mennään, sen tahdon tietää

Viime sunnuntaina oli kevään viimeinen tokovalmennus Katan opissa. Meitä oli aamupäivän ryhmässä neljä, joten jokaiselle oli riitti aikaa puolisen tuntia, joka luonnollisesti pilkottin vielä kahteen pätkään.

Ensimmäisen kierroksen teemaksi valittiin seuraaminen ja siinä erityisesti hyvä fiilis sekä häiriöt. Tehtiin lyhyitä pätkiä, paljon käännöksiä ja Kata sekä yleisö ottivat "häiriksen" roolin. Kiva tekemisen meininki ja koira vaan tuntui nousevan harjoituksen edetessä. Tämän jälkeen lisättiin häiriötä, mutta helpotettiin harjoitusta eli otettiin perusasentotreenejä, joissa Kata nakkeli leluja nenän eteen.
Yllätysyllätys pahimmaksi häiriöksi osoittautui tunnarikapula (mokoma puupalikka)! Loppuun tehtiin seisomaan. Siitä sitten käsky ja koiruus nopeasti suoraan sivulle. Täytyy sanoa, että ei ollut ihan helppoa, eikä huippunopeaa, mutta hyödyllistä. Ja Keltsi näytti siltä, että "tämäpäs oli hauska leikki".

Toisella kierroksella palauteltiin mieliin hyppy, jota teimme myös edellisessä valmennuksessa. Näytin alkuun liikkeenomaisena, missä mennään. Teki kuulemma kiltisti ja tottelevaisesti. Päätettiin vahvistaa liikettä vielä paloina, mutta erehdyin vilauttamaan palloa, jonka jälkeen olikin sitten koseptit sekaisin. Katalle oli yllätys, miten kova juttu pallo tuolle on. Kyttäsi minun taskua siihen malliin, ettei tahtonut tulla mistään mitään.

Päivän lopputulemana se, että treeniä tarvitaan vielä rutkasti lisää, että suoritusvarmuudesta voidaan puhua...

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Minä tarttuisin sinuun kysymättä, minä pelkäisi en sinussa olla













Nyt on Keltsikin virallisesti luonnetestattu. Lauantaipäivä vierähti SATYn järjestämässä luonnetestissä Karkkilassa, jossa tuomareina toimivat Bengt Söderholm ja Lea Haanpää. Heidän arvio karvakuonosta oli seuraavanlainen:

I Toimintakyky +1 Kohtuullinen
II Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
III Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
IV Taisteluhalu +2 Kohtuullinen
V Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
VI Tempperamentti +3 Vilkas
VII Kovuus +1 Hieman pehmeä
VIII Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Loppupisteet 172

Mielenkiintoinen päivä, koska en ole aiemmin moisessa tilaisuudessa edes katsomon puolella ollut. Mitään ylläreitä Keltsi ei mielestäni esittänyt, vaan toimi itselleen ominaiseen tapaan. Kiva saada kuvia ja videoclippejä jossain vaiheessa, koska eihän siinä tilanteessa ehtinyt itse juuri mitään nähdä. Paitsi pimeän huoneen nurkan takana kyyhöttäessä aistin sen, että tuomareiden kanssa oli kiva hengailla ja ihan sama, minkä nurkan takana minä istuin piilossa... :)

Ainoastaan vesisade heikensi hienoa päivää, kun tavattiin pitkästä aikaa sukulaiskoiria ja heidän omia ihmisiään sekä muita airistuttuja. Mukana testissä oli C-pennuista Diego sekä puolisisko Wolke. Diegoa rokotettiin puuttuvasta taisteluhalusta ja pimeästä huoneesta, tuloksena +99 pistettä. Wolke keräsi huikeat +235 pistettä. Erityismaininnan arvoista oli se, että hermorakenteestaan Wolke sai +2 (tasapainoinen), joka taitaa olla melkoisen harvinaista herkkua tänä päivänä.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Aivan niin, mitä tapahtu Hokkasen Timolle?

No siitä ei tietoa, mitä tapahtui Timolle, mutta meille on sattunut ja tapahtunut monenlaista. Josko hieman kuulumisia, kun edelliskerrasta kulunut taas tovi.

Hienoissa kevätkeleissä havaitsimme olevan myös omat huonot puolensa. Molempiin "jarrutusanturoihin" tuli kunnon palkeenkielet, joiden parantelu otti oman aikansa. Kävellessä ei koirasta millään tapaa huomannut, mutta intoutuessaan teki kovasti kipiää ja suusta pääsi kunnon "auuuuu". Ei kiva. Sisähalleissa käytiin harkiten ja hyödynnettiin pihalla olevaa puhdasta lunta.

Tottis/toko rintamalla näyttäisi suunta olevan oikeanlainen. Toko-treenejä taas herätelty henkiin ja käyty ottamassa vähintäänkin paikallamakuuta ja -istumista, jonka treenaaminen on "hieman hankalaa" yksin kotioloissa. Ruusulantien hallilla on vielä omat juttunsa (ne hajut), jotka tuovat lisähaastetta. Mutta oikein hyvää häiriötreeniä.

"Hubailuharrastuksessamme" rally-tokossa ollaan käyty lauantaisin. Tosin nyt talvella vähän harvemmin, mutta siitä huolimatta rohkenimme eilen tokaan kisaamme. Tuloksena 96p/100p! Tällä pistemäärällä oltiin omassa ALO-ryhmässämmme (niitä oli kaksi) neljänsiä ja alojen kokonaiskisassa taisi sijoitus olla 8/40 (tai jotain sen suuntaista). Lisäksi Keltsi oli tuomari Suvi Ruuhosen suosikki, eikä se ollut aprillipila. No on se omistajankin mielestä aika ihuna. ;) Kolme yksittäistä pistettä meni talutinvirheestä ja neljäs kyltin koskemisesta.

Kaikesta huolimatta hienointa se, että kevät tekee pikkuhiljaa tuloaan, vaikka takatalvi välillä yrittääkin yllättää. Jokseenkin malttamattomana odottelemme sitä, että lumet lähtevät. "So many things, so little time", vai mitensesanontanytolikaan? Monenlaista juttua on mielessä, mutta niistä sitten aikanaan.