No mä kävelin, pellon reunaa pitkin. Joskus nauroin, joskus taasen itkin.

Peltojälkipainotteinen viikonloppu. Lauantaina Käkelässä peltojälkipäivässä, jossa Suomen Kirsin  oli valvovana silmänä. Porukkaa oli paljon (kymmenkunta), joten mitään megapitkiä jälkiä emme kellekkään talloneet. Sen verta matkaa, että Kirsi näki, missä kunkin kohdalla mennään. Keli oli melko haastava, kun navakka sivutuuli puhalsi pellolla. Jokainen ajoi kaksi jälkeä. Keltsin eka jälki oli noin 200 askelta ja yksi ysikympin kulma. Ei ollut parasta jäljestystä, mutta ei tarvinut myöskään silmiä päästään hävetä. Kulma oli huono. Jäljen alku taasen megahyvä. Ja itse sain kiitosta koiran ohjaajana eli jotain siis vissiin alkaa luupäähänkin tarttua. Toka jälki oli vain 75-80 askelta., jolla vaadittiin vieläkin tarkempaa työskentelyä. Se oli hyvä. Kannatti taas kykkiä päivä pellolla, kun sai rutkasti lisäeväitä takataskuun ja urakka voi jatkua. Sunnuntaiehtoona ajettiin vielä yksi noin 150 askeleen jälki pellolla, jonka päälle kunnon rallattelulenkki Antin & Margitin seurassa. Kunnon vauhtikaksikko, jota saa varoa, ettei huomaa itsekin olevansa mudassa selällään. ;)

Sunnuntaina käytiin treffaamassa Penu-karhua. Olen jo pitkään halunnut käyttää Keltsin konekarhulla, kun johonkin kohtuullisen matkan päähän tulee. Erämessuilla vakiovieras, mutta jotenkin ympäristö siellä "epänormaali", kiitos kovan vilinän ja vilskeen. Nyt Penu oli tavattavissa  Valkeakoskella, jonne innostuivat lähtemään myös Riemu, Rymy ja Koodi. Testipaikka oli iso, rauhaisa nurmikenttä metsän siimeksessä. Koira piti kytkeä pitkään liinaan ja lähestyä kentän laitaa muina miehinä. Koira sai aikaa nuuhkutella, kun matkalla oli mm. karhun verellä tehty jälki sekä jätöksiä. Suojelupiilon takaa Penua kohti ja liina tipahti kädestä, kun koira rekisteröi Penun. Tämän jälkeen ohjaaja siirtyi suojelupiilon taakse näkymättömiin. Hajut olivat mielenkiintoisia. Penun nähdessään se pysähtyi ja jäykistyi, mutta lähti kohti. Ensin kuului kurkusta vaimea murina, sitten irtosi kumea haukku. Mun koira, joka ei normisti puhua pukahda. Piti karhuun hajuraon, mutta siinä se seistä nökötti, tuijotti ja haukkui. Kunnes haukku vaimeni ja muut asiat alkoivat kiinnostaa enemmän. Kurkin piilon takaa ja näin karvakuonon nuuhkuttelemassa pientarella sen näköisenä, josko tuonne metsään menisi, kun sieltä kuuluu mielenkiintoisia ääniä (naapuritalon koira haukkui). Se oli siinä. Diplomia ei irronnut, kun ei riittävän pitkää haukkuakaan. Karhua käyttänyt mies sanoi mielenkiinnon lopahtaneen ikäänkuin Keltsi olisi tajunnut, ettei se ole oikea. Jotenkin niin keltsimäistä. Kysyi vielä, mitä riistaa tuo haukkuu. Kerroin, ettei mitään, koska ei se edes ylipäätään hauku. Naurahtaen tuumasi, että varmasti ilmaisee, jos metsässä on oikea nalle. Toivotaan niin. Olipa hauska kokemus. Ja jännä oli huomata myös se, ettei kokeneet metsästyskoirat olleet juuri airentaaleja rohkeampia. Tosin eipä tässä asiassa "hullunrohkeus" olekaan toivottavaa. Aamulla oli joku pitbulli ampunut suoraan karhun kuonoon kiinni. Sai hylsyn, koska olisi käytännössä ollut kuollut.

Hei missä mennään

"Hei missä mennään
Sen tahdon tietää
Me ollaanko vai leikitään"

Idea maastoleirin järjestämisestä Luhtaanpirtissä lähti siitä, kun Margit selvitteli Rilii's leiriä varten vaihtoehtoja Päijät-Hämeestä. Yhtenä esiin nousi ko. paikka, johon Miia sitten päätti järjestää syysleirin heidän hakuporukalleen. Hakuun emme ole sekaantuneet, mutta tuttuja ihmisiä ja tokihan maastoleirillä voi treenata muutakin. Seurakin oli parasta mahdollista A-luokkaa, kun mukana menossa: Partasen perhe (ml. Martta Mainio 5 wee), Sami H., Tuula, Margit, Marina, Heidi, Anne ja Päivi.

Lauantaina aamusta talloimme pellolla jälkiä Keltsille sekä Heidin nuorelle maliherralle ja vanhemmalle tervuneidille. Keltsille tallasin noin 400 askelta ja neljän kulmaa, joista pari piikkimäisempää. Vanheni kolmisen varttia. Jäljesti hyvin. Heidiltä tosin kertoi (ne uudet silmät) taasen hyvän havainnon. Minä omalla toiminnalla provosoin vetokilpailuun. Kun itse hölläsin, koirakin hölläsi. Lauantaina ei tehtykään sitten muuta kuin iltapäivästä olin mukana hakutreeneissä. Pääsin maalimieheksi suosikkirotoherra-Valtolle, joka valmistautui ensi viikonlopun kokeisiin. Siisti laji! Loppupäivä ja -ilta menikin sitten soffan pohjalla huiliessa, kiitos orastavan flenssun.

Sunnuntain treenit käynnistyivät niin ikään pellolta, jäljet tallasimme tosin nyt vain Keltsille & Hemmolle. Keltsille tein aavistuksen lauantain jälkeä pidemmän ja kulmiakin yksi lisää. Plus jälkeä tallatessa havaitsin "harhan", joka ilmaantui vahingossa, kun kävelin vanhan jäljen yli. Muutoin jäljestä tuli aika samanlainen kuin edellispäivänä ja jälki muhi kolmisen varttia. Alkuun oli hätäisempää, mutta ekan kulman jälkeen rauhoittui. Loppu ok. Ja ainakaan noin vanhaa harhaa ei noteerannut millään tapaa, vaikka namujakin varmasti heinikossa oli. Esineitä en edelleenkään ole sotkenut jäljelle, vaan niitä työstetään erillisenä.

Pellolta suuntasimme hakutreenien kautta ruutuun. Tallottiin hakuradan viereen kaistale, jonka pituus oli reilusti koemittainen, mutta aavistuksen kapeampi. Sami H. toimi esineiden viejänä kadoten niiden kanssa metsän siimekseen ja palaten ilman niitä. Keltsin vuoro ruudussa oli jossakin puolenvälin paikkeilla. Hallintaa en ole ottanut, vaan motivaatiota viritelty. Takalinjalle irtoaakin nyt hyvin ja haasteena on ollut ennemmin etuesineet. Sitä saa, mitä tilaa. Eilen tosin ekana esineenä tuli hanska oikeasta etukulmasta, johon olin tosi tyytyväinen. Samoin siihen, että tosi hyvin pystyy jo käskyttämään, jos eksyy ruudun ulkopuolelle huitelemaan. Iltapäivästä otettiin vielä kierros tottista. Kieltämättä hieman jännitti, miten kesäterässä sitä ollaan, mutta suotta. Sami P. toimi tuttuna apparina ja vaikutti tyytyväiseltä näkemäänsä. Seuraamista käännöksin sekä jääviä, ja kiitos apparin, osasin myös lopettaa treenit riittävän ajoissa.

(teemaan sopien pakko lisätä tämä toisaalta pongattu loistokuva)

Ensi lauantaina mennään peltojälkisemmaan, jonka avulla hankkivat rahaa rotikoiden MM-kisoihin lähtevien Kirsin & Ukon matkakassaan. Ja sunnuntaina käydään morjestamassa Penu-karhua. Näistä tuonnempana. Olo vaan on melko järkyttävä itsellä, mutta josko se tästä loppuviikkoa kohden helpottaisi...

Kesä vetelee jo viimeistänsä, roikkuu siinä niillä kynsillänsä

Kesä vetelee jo viimeistänsä
roikkuu siinä niillä kynsillänsä
kesän jälkeen ehkä sateista ja matalaa
mutta mitä sill'on väliä on satumainen lauantai

Hienoimmistakin hienoin syyslauantai, joten aamulla klo 8 pellolle jälkiä tallaamaan kuin partiolaiset Margitin & Tuulan kanssa. Keltsin jäljestä tuli lihapullamäärän laskien noin 400 askeleen mittainen. Yksi 90-asteen kulma ja pari vähän "piikikkäämpää". Ekalla osuudella taas pientä kouhotusta, mutta tapahtumat lisäävät tarkkuutta. Tuulalta hyvä havainto jäljen tallomiseen liittyen. Kiitos.

Jäljeltä hurautimme "satumetsään" ottamaan esineitä. Ruutu oli melkolailla koemitoissa ja esineitä ainakin se viisi. Merkkasimme ne krepein. Kolme oli takalinjalla, loput suht edessä oikealla. Jymy kävi ekana ruudussa ja on tuon am.staffiherran upeaa työskentelyä ilo seurata! Keltsi seuraavana, jonka otinkin sitten autosta matkaani, ennenkuin edes esineet oli palautettu paikoilleen, mutta ei lainkaan pöllömpi juttu. Kierrokset nousi, kun näki Tuulan hyppelevän ruudussa. Eka esine tuli vasemmasta takakulmasta ja toinen oikealta puolelta. Vire oli niin hyvä ja ker-ran-kin tajusin jättää kahteen ekstrapalkan siivittelemänä.

Ja elokuu, ei meitä täältä löydä yksikään, vedä verhot eteen ja jää tänne pimeään, ollaan kuin ilmaa

Bloggailija on laiskotellut...

MEJÄ-kausi 2011 on päättynyt. Kymen piirin taso oli tänä vuonna kova, joten 47 ka:lla ei ollut asiaa PM:iin. Kauden saldoon (VOI1/48p, VOI2/34p, VOI2/36p, VOI1/46p, VOI1/46p, VOI2/43p ja VOI1/46p) olen kuitenkin "hukkahutilointeja lukuunottamatta" tyytyväinen, joskin mietin toisaalta kuumeisesti sitä, millä strategialla viimeisten, puuttuvien pisteiden kimppuun käydään kaudella 2012. Ja näin PM-viikonloppuna iloitsen myös siitä, että: Jonna & Erkki, Lasse & Seita, Heidi & Keijo ja Päivi & Kessu ovat pitämässä Länkkäreiden lippua korkealla Elimäellä - Hyvä meidän seura! :)

VAHI-kokeessa käytiin yrittämässä sitä puuttuvaa VAHI1-tulosta. Ei saatu. Kaikki meni loistavasti reiluun puoleen matkaan jälkeä, kunnes metsään oli ilmestynyt metsuri raivaussahan kera ja hänen autonsa. Jokainen voi päätellä, mitä siinä vaiheessa tapahtui. Eikun uutta putkeen. Harmi vaan, kun VAHI-kokeita ei juuri ole tarjolla. Ensi vuodeksi toivottavasti astuu voimaan sääntömuutos, joka piti tulla jo tälle kaudelle ja sen vuoksi kokeita ei piireissä anottu. Sääntömuutos tarkoittaisi, että koetta ei tarvitse anoa enää, vaan riittää, kun hommaa maaston ja tuomarin (vrt. LUME-kokeet). Siinä tapauksessa puuttuvan tuloksen metsästykseen lähdetään heti keväällä.

Agility-tulos saatiin partasuiden rotumestaruuksista - Kiitos siitä Erikalle! Ekalta aksaradalta tuli hylsy, kun ihan yllättäen iski puomikammo. Ja keinu oli toosi paha. Hyppärillä tilanne korjaantui. Kepeiltä tuli virhepisteitä ja yksi rima tippui, mutta lopputuloksena 15 ja hyväksytty tulos. Ja vieläpä alle ihanneajan. Keltsin menoa seuratessa tulee mieleen Ville-eläkehepo. Sivusta katsottuna näyttää lönköttelyltä, mutta pitkät jalat hämäävät ja vauhtia piisaa. Tyytyväinen oltava, kun edellinen treenikerta oli kesäleirillä ja sitä edeltävä taisi olla 5kk sitten kisoissa. Ihan kivasti. Josko me yritettäisi nyt treenata edes kerta kuussa niin voisi hyvillä mielin suunnitella esimerkiksi ensi kesän E-joukkueeseen menoa agirodussa. ;)

Peltojälki on ihan parasta näin syksyllä. Kuivat, aurinkoiset syyskelit ja sato korjattu talteen, joten lääniä on niin paljon kuin vain viitsii jälkeä tallata. Treeniseuraakin on ollut mukavasti, kiitos Tuulan, Margitin ja Marinan. Porukalla on aina kivempaa. Jälkien pituutta olen kasvattanut pikkuhiljaa, nyt mennään jossain noin 300-400 askeleen tietämissä ja kulmia vaihtelevasti, yleensä 2-4 kpl. Esineitä en ole jäljelle sotkenut, koska niissä on omat haasteensa. Ekalla suoralla on intoa usein turhan paljon, mutta rauhoittuu nopeasti. Kuulmien yhdistäminen jälkeen on ollut pelkästään positiivinen asia, koska skarppaa ja tarkentaa työskentelyään, kun vaikeustaso kasvaa.

Esineruutua on treenailtu jälkitreenien yhteydessä. Lähimetsästä löytyi kunnon satumetsä, jossa näkyvyys hyvä. Viimeksi oli syvä (reilu 50m), mutta kapeampi (ehkä 20-25m) kaistale. Esineitä jätin kolme, kaksi takakulmiin ja kolmas niistä kymmenisen metriä lähemmäksi, keskilinjalle. Merkkasin esineiden paikat puuhun, että näen, mitä niiden kanssa touhutaan. Motivaatio ruutuun oli hyvä ja nenäkin tuntui toimivan. Nappasi kengän (keskeltä), mutta lähtikin takalinjaa kohti. What the....? Meinasi ohjaaja kiihtyä nollasta sataan sekunnissa, kunnes näki syyn oudolle toiminnalle. Hirmuinen pissihätä iski kesken kaiken ja oli pakko syöksyä puskan taa. Ja kengän kanssa sinne ei luonnollisesti voinut mennä, vaan se piti laskea mättään päälle huilimaan siksi aikaa ja napata matkaan vasta paluumatkalla... Just.

Tässäpä näitä elokuisia kuulumisia tiivistettynä. Kesä alkaa vaihtua syksyyn ja monta mielenkiintoista juttua on ohjelmassa. Viikon päästä tulee kaivettua veripullot pakastimesta, kun kelpieporukka saapuu Säyhteelle treenailemaan. Syyskuun lopulla käydään morjestamassa konekarhu-Penua. Ja lokakuun eka viikonloppu olisi tarkoitus pyörähtää näytelmissä. Maanantain tottisvuorokin alkaa pian uusin kujein.