Eilen oli kotijoukkojen (siis minä) vuoro sivistää itseään koiraharrasteiden saralla. Ohjelmassa Koetoimitsija I -kurssi Kotkassa. Tehokas ryhmä (vai kouluttajat?), mutta alunperin 9-13.30 ilmoitettu ohjelma päättyi jo pian puolenpäivän jälkeen. Harmittaa vaan, kun hitsin huonosti olin lukenut Palveluskoiralehden, enkä huomannut, että pk-lajiosan suorittaminen olisi onnistunut samalla reissulla. Noh toisella kertaa sitten. Mejän takia alunperin kurssille menin ja sen lajiosa onkin tulossa täällä kotinurkilla 04/2010. Mutta ihan hyvin voisin suorittaa myös pk- ja toko-lajiosat niin pystyisi jeesaamaan kokeissa paremmin, kun niissä tulee joka tapauksessa apuna(?) pyörittyä.Tänään oltiin tokoilemassa Puutiellä. Meitä oli paikalla vain kolme, mutta suht' samantasoisia koiria, joten oli oikein hyvät treenit. Ninni veti. Ehdittiin tehdä luoksepäästävyyttä, paikallamakuuta, seuraamista, noudon alkeita, hyppyä ja luoksetuloa. Toko-kentältä matka jatkui suorinta tietä Kuivannon suuntaan, missä jälkimaastokatselmus. Saimme mukavaa seuraa, kun Marja-Liisa ja "Sulo" (walesipoika High Voltages Xzibit) lähtivät meidän kanssa metsään rämpimään. Kolmisen tuntia siellä aikaa vierähti, mutta hyvää teki koiralle sekä emännälle. Ohessa pari kuvaa metsäretkiläisistä, jotka puettu jahtikaudella asianmukaisesti huomiovärein. Harmi, etten saanut kaksikko yhteiskuvaan, koska on todella koominen parivaljakko. Mutta terroristi on terroristi eli leikit menee kyllä niin hienosti yksiin, vaikka kokoeroa onkin useampi numero. Ensi viikonloppuna jatketaan maastokatselmusta, joten josko silloin saisi parempia kuvia...
Aamu alkoi vierailulla hovikampaaja-Jussin luona. Edellisestä trimmistä aikaa reilu kuukausi ja näytelmiin vastaavasti pari, joten tänään "nypittiin alas" selkä + kyljet. Seuraava visiitti olisi sitten tammikuun alussa (ellei kasva niin kovaa vauhtia, että tarvitsee jo aiemmin) ja viimeistely vielä juuri ennen näytelmiä. Olispa helppoa, jos olis koira, mistä tarvii pyyhkäistä vain pölyt pois säämiskällä. Torstaiset rottistottikset Renkomäen hallilla. Seuraamisharjoituksia ja tällä kertaa valvovana silmänä Ellu, jolta sain tosi hyviä vinkkejä! Täytyy kiinnittää huomiota siihen, että pilkon myös seuraamista liikkeenä entisestään. Liikkeelle voi lähteä lennosta, kun leikitty vähän saalisleikkiä nakkimakkaran kera, eikä aina tarvi kaavamaisesti vaatia ensin sitä perusasentoa. Samoin pitää muistaa palkata välillä jo ihan ensimmäisestäkin askeleesta. Nyt koiruus oli ekojen askeleiden aikana sen näköinen, että "Ei tästä mitään palkkaa kuitenkaan tule...". Tää on just sitä tiettyihin kaavoihin kangistuneisuutta ja rutiineihin syyllistymistä itseltä, mitä on vaan yritettävä rikkoa.Keltsiläisellä alkoi kevyt linja! Leikkauksen jälkeen olen pienentänyt ruoka-annosta ja tarkkaillut tilannetta. Aloin ihmetellä, miten ihmeessä tuo tuntuu silti pyöristyvän. Seurasin salaa touhuja päivällä ja sieltähän se syy löytyi. Meille tulee maanantaisin eräästä pikkukaupasta hevosille leipiä. Kerrallaan semmoiset 2-4 jätesäkkiä ja lajittelu tehdään vasta täällä meillä. Noh tämä hyväkäs on keksinyt, että talliin on hyvä hiippailla, pistää pää sinne jätesäkkiin ja alkaa inventoida säkkiä. Puoli koiraa on säkin sisällä ja hämmentää siellä kuin rulettipeliä konsanaan. Ja kas'kummaa, miten suuhun sattuukin aina croissant, viineri, hillomunkki, lihapiirakka tms. herkku, jos niitä ei ole ehditty vielä lajitella joukosta pois.
Onhan ankeaakin ankeampi marraskuun loppu, huh. Päivällä tehtiin reipas puolentoista tunnin lenkki syksyisessä metsässä. Kovin oli kosteaa sekä hämärää, vaikka keskipäivä. Onneksi oli yllä kunnon varusteet niin keli ei haitannut. Keltsin hyvä kaveri Rommeli (jämtipoika) kävi leikkimässä. Leikki tosin loppui melko lyhyeen, kun mielenkiintoiset hajut veivät voiton ja harmaa salama leiskautti aidasta yli. Keltsi jäi aidan sisäpuolelle hölmön näköisenä katsomaan "Mihin se kaveri oikein katosi?". Romppainen ei onneksi ehtinyt katoamaan horisonttiin, vaan aidan ulkopuolelta napattiin kiinni.
Illalla tottistunnilla. Kiittelin taas mielessäni rakennusta nimeltä maneesi. Sula mahdottomuus olisi treenailla koiria enää iltakasilla ilman kunnollista sisätilaa. Meitä oli tänään vain 4, joten aikaa oli ruhtinaallisesti per koira. Me vuorossa viimeisenä. Otettiin seuraamispätkiä runsaiden käännösten kera. Ohjaajan ongelmat alkavat selvästi helpottaa, kiitos hyvien apuohjaajien. Ainoastaan omaan rytmiin kiinnitettävä huomioita, erityisesti käännöksissä. Tänään tehtiin myös hidasta käyntiä, juoksua ja hidasta juoksua. Seuraavana tsekattiin jättävät liikkeet. Istumisessa takapuoli tippuu jo vauhdilla maahan, mutta sitä malttia tarvisi enemmän. Ehtii nimittäin silmänräpäyksessä tarjoamaan myös maahanmenoa siinä välissä, kun siirryn pari askelta kauemmaksi, josko siitä saisi palkan nopeammin. Huoh. Maahanmenokin siis todistetusti sujuu - myös pyynnöstä - mutta siinä taasen kiinnitettävä huomiota omaan palkkaamiseen, miten sen teen. Treeniä vaan rutkasti lisää jättäviin, kyllä ne siitä. Aloitettiin tänään uutena henkilöryhmän harjoittelu. Ihan niin, että seuruutin ryhmän läpi hyvässä kontaktissa > vapautus + palkka. Tämän jälkeen vielä niin, etttä samalla tapaa ryhmän läpi > 1,5-2m ryhmästä pysähdys perusasentoon > vapautus + palkka. Kertaakaan ei olla tätä aiemmin tehty, mutta sain valtavasti hyviä vinkkejä siihen, miten lähteä rakentamaan ja millaista siitä liikkeenä tavoitella. Loppuun vauhdikas luoksetulo. Palaute oli, että ohjaaja saisi käyttää sitä ääntään enempi. Koira ei esim. tiedä, olenko iloinen vaiko en. Ihan kuin olisin kuullut tuon joskus aiemminkin... Missähän olisi hyviä ilmaisutaidon-/näytelmäkursseja? Vinkkejä vastaanotetaan.
Treenien päätteeksi puheeksi tuli noutoliikkeet, miten niitä pitäisi lähteä rakentamaan, kun jaossa se 40 pistettä. Pitämisen ja leikin kautta ovat omille koirilleen lähteneet tekemään. Micke näyttikin alkeisharjoituksia, missä Keltsiläinen sai toimia esimerkkikoirana. Kovin helpon näköistä, mutta oma toteutus taitaa olla kokonaan toinen juttu tässä(kin) asiassa...
Tänään tuli puhelu Pärnäsen korjaamolta. Jussi oli ehtinyt katsoa Keltsiläisen kuvat. Kyynärissä on hänen mukaansa muutoksia, mutta mitä ne ovat numeerisesti, siitä voidaan olla montaa mieltä. Juteltiin tilanteesta hyvä tovi ja itselle jäi todella helpottunut olo vrt. paperilappu, missä seisoo tulos kyynärät 2/2, eikä mitään selitystä tilanteesta. Kerroin huoleni, että kyseessä ei ole jalostuskoira, mutta harrastaminen kovasti mietityttää. Muutokset ovat hänen mukaan todennäköisesti nopeasta kasvusta johtuvaa ja sain hyvin rehellisen sekä tyhjentävän arvion tilanteesta. Aksaa hän ei suosittele, mutta mitä tahansa muita lajeja voidaan harrastaa niin paljon kuin sielu sietää. Myös pk-tottista. Tärkein asia on kuitenkin pitää huoli koiruuden lihaskunnosta sekä siitä, ettei paisu pullaksi. Samoin asfaltilla juoksuttaminen on asia, mitä ei kannata harrastaa. Noh se ei täällä maalla ongelma, missä ei tietokaan asfaltista, vaan kirmataan metsässä sekä pelloilla. Nivelaineista cartrophen sellainen, mitä voi antaa. Mikäli oireeton niin 2-3 kuuria/vuosi riittää. Joulukuussa on varattuna aika "yhdelle parhaimmista parhaimalle", enkä ajatellut sitä perua. Kuullaan nyt vielä yksi mielipide. Tällä tarinalla on myös opettavainen puoli. Moni ell on yhä sitä mieltä, ettei airiksen kyynäriä tarvitse kuvata, kun niille ei ole rodunomaista huonot kyynärät. Tästä kertoo varmasti myös vähäinen kuvaus%. Mutta mikäli meidän sporttimallin kohdalla on havaittavissa muutoksia niin mikä mahtaa olla tilanne noin yleisesti?! Kiva olisi nähdä enemmän faktaa kuin uskomuksia...
Eilen noiduin tätä Suomen säätä, mutta tänään oli tilanne toinen. Onneksi! Mukava mennä klo 6 hevosia ruokkimaan, kun hieno, kuulas sunnuntaiaamu. Yöllä oli varmaan käynyt pakkasen puolella. Huristeltiin pitkästä aikaa Puutielle tokoilemaan. Olikin oikein mukavat treenit kaiman vetämänä. Aluksi paikallaoloa istuen. Onhan huomattavasti vaikeampaa kuin paikallamakuu. Eipä tosin olla juuri treenattukaan tuota, mitä nyt luoksetuloon liittyen. Työtä siis vaan vaatii. Seuraavaksi kaukokäskyjen (maahan > seiso ja istu > seiso) alkeita. Sitten hyvin lyhyitä seuraamispätkiä ja paljon käännöksiä. Oikealle ja vasemmalle kääntyminen onnistuu kivasti (jos ohjaaja ei tyri), mutta täyskäännöksissä riittää vielä työsarkaa. Treenattiinkin näitä sitten vielä niin, että otettiin vain askel kerrallaan (eteen > vasemmalle > oikealle > sivulle > taaksepäin) ja palkka onnistumisista. Luoksetulosta harjoiteltiin erillisenä vauhtiharjoitus ja muutaman kerran loppuasentoa. Loppuun vielä sosiaalistamisharjoitus, kun kentällä oli mukana myös muutama vilkas pentukoira. Keltsiläinen on kuulemma edistynyt kovasti sitten viime näkemän. Kiva kuulla, jos tehty työ näkyy jossain. Itsekin huomaan kyllä sen, että kova kontaktiharjoittelu alkaa tuotta tulosta. Tylsäähän tuo olisi, jos mitään ei tapahdu, vaikka kovasti yritetään...
Masentavaa tämä Suomen "talvi". Tai vähintäänkin sen talven pitäisi olla jo ihan ovella. Mutta mitä vielä, lämmintä tuommoiset +7C, joten ei kovin talviselta tunnu.
Tänään oli laiskottelupäivä. Meidän olisi pitänyt lähteä tokotreeneihin Renkomäkeen, mutta iski semmoinen lorvikatarri, ettei mitään rajaa... Sen enempiä selittelemättä, ei vaan huvittanut! E.V.V.K. niinkuin sanotaan. Noh vaihtoehtona mentiin sitten kodan maastoon ulkoilemaan. Keltsiläinen sai juoksennella vapaana pari-kolme tuntia ja voi luoja, että riemulla ei ollut rajoja. Otti niitä "airishepuleita" tasaiseen tahtiin ja pinkoi ympäri kodan maastoa. Noh nyt meillä sitten makaa keittiön lattialla aika väsynyt airis (toim. huom.)...
Kerran kelit on tätä niin lahjattomien on pakko käyttää tilaisuus hyväksi ja treenata. On vaan kaivettava pakastimesta veripullo sulamaan ja alettava vääntää jälkitreeniä. Katkokulma esim. ei todellakaan vielä varmoissa kantimissa, jos miettii haasteita eteenpäin. Pitää laittaa aivonystyrät töihin ja miettiä, mimmoista treenijälkeä sitä vielä tekis. Ja millä aikataululla. Nuo työhommat, kun tuntuu taas haittaavan pahasti vapaa-aikaa...Keltsi on ilmotettu elämänsä ekoihin näytelmiin, että saataisiin se tarvittava näyttelypalkinto. Ajankohta tammikuu ja Winter Dog Show 2010 Turussa. Tuomarina Jochen Eberhardt Saksasta. Kiva nähdä, mitä saksalaismies tuumaa Keltsiläisestä. Uskallan väittää, että ainakin kokonsa puolesta on omaa luokkaansa...
Torstaiset rottisyhdistyksen tottikset. Illan teemana seuraamista nakin kera. Treenattiin kahteen otteeseen. Eka pätkä hallissa ja toinen ulkokentällä Niinan valvovan silmän alla. Lyhyitä pätkiä, paljon käännöksiä. Koiran paikka on ihan kunnossa, joten nyt on kiinnitettävä erityisesti huomio sinne liinan toiseen päähän (minuun), että sellaisena myös pysyy. Nimittäin nuo omat virheeni ovat varmasti omiaan ruokkimaan sitä, että ongelmia on odotettavissa, jos niihin ei heti puututa. Tässä tapauksessa sekä vaatimisen että puuttumisen pitää kohdistua koiran sijaan sen ohjaajaan. Onneksi Niina ja Ellu ovat aktiivisia ja jaksavat minua ojentaa! Tänään päivällä kävin viemässä kyynärkuvat Pärnäsen korjaamolle. Totesin, että en voi vaan odottaa 14. päivään seuraavaa kuuta, vaan haluan jotain ajatusta niistä jo aiemmin. Mielenkiinnolla jään odottelemaan, milloin Juha ehtii kuvat katsomaan ja kommenttia antamaan.
Hyvä tottisope viikottaisissa treeneissä on lottovoitto! Kasattiin 5 koirakon joukko, tehtiin varaus maneesille ja värvättiin tottisope. Tänään eka kerta. Lähdettiin liikkeelle siitä, että Micke tutustui uusiin koiriin ja jututti tuttujen koirien ohjaajia, mitä niiden kanssa tehty sitten viimenäkemän. Tunti on lyhyt aika, mutta siinä ehti tosi paljon. Yksi kerrallaan estradille, missä tsekattiin lyhyesti lähtötasoa, opeteltiin vähän uutta ja saatiin seuraavan viikon kotiläksyt. Tällä systeemillä tulevaan talveen plus parit muut reenit päälle, joten kova usko siihen, että kyllä me pikkuhiljaa eteenpäin mennään...Maneesi ympäristönä oli tosi haastava. Keltsiläistä se ei haitannut, kun hevosten hajut niin tuttuja ja sunnuntaina käytiin paikkaan tutustumassa. Yleensä tuon kanssa on kerta riittänyt uudessa paikassa ja niin näemmä nytkin. Hiottiin seuraamista nakkipalkalla. Koira suorittaa hyvin, mutta ohjaaja on täys tumpelo. Kyttää alas, kun pitäisi katsoa suoraan eteenpäin... Käännöksissä tulee jotain ihan ihmeellistä askellusta... Lisäksi käännöksissä liinanpätkä kiristyy huomaamatta ja nyppäisee koiran mukaansa... Kävelyrytmi vaihtelee hirmuisesti lyhyelläkin seuraamispätkällä... Jne. Hohhoijaa, mitähän vielä. No listaa ohjaajan virheistä voisi jatkaa loputtomiin. Ei kai tässä muu auta kuin kaivaa muovitötteröt esiin, virittää ne tuvan lattialle ja alkaa harjoitella kävelemistä ilman koiraa. Lattiaan piirrettävä jonkinlaiset askelmerkit. Oikea käsi viritettävä nippusiteellä/jeesusteipillä kroppaan kiinni, ettei vaan liikahda mihinkään. Plus lusikka suuhun ja kananmuna siihen, että pysyy leuka ylhäällä. Loppuun otettiin vielä jättäviä liikkeitä. Jättäviin kotiläksyksi treenata peruuttamalla. Kommenttia saatiin myös Keltsin tempperamentistä, mikä on kuulemma todella korkea. Nappulat kääntyy herkästi kaakkoon ja hujauksessa ollaan siellä kierrosten punaisella alueella. Virettä ei passaa nyt nostaa yhtään, kun hiotaan tekniikkaa. Esim. seuraamista pitää muistaa treenata suht rauhallisessa temmossa (oma liikkuminen siis), ettei muut ongelmat (edistä, pompi, poikita jne.) pullahda sen takia esiin. Ja virenappulasta käännetään sitten, kun teknisesti suorittaa oikein.
Näillä eväin nyt eteenpäin...
Vierailevina tähtinä tottistreeneissä Vironmäellä. Team Laholla pieni 4 hengen porukka, joka treenailee sunnuntaisin klo 19-21 maneesilla. Poissaolojen vuoksi mejä-kaverimme Tiina tarjosi mahdollisuutta mennä mukaan treenailemaan. Olipas kivaa, kiitosta vaan! Kahdessa tunnissa ehtii paljon, joten treenattiin kukin yksitellen, pieniä pätkiä, minkä jälkeen koira autoon hengähtämään. Keltsin kanssa otettiin kaksi lyhyttä pätkää, molempien alkuun tunnetilaharjoitus. Hitto soikoon kuvittelenko, mutta jo nyt sana "tottista" saa aikaan positiivisen reaktion?! Ekalla treenivuorolla harjoiteltiin lisäksi irti-käskyä kahdella identtisellä lelulla Juhan neuvojen mukaisesti. Toimii! Lisäksi otettiin kontaktiharjoitus. Koira istumaan sivulle, minkä jälkeen Tiina & Janne pyörivät ympärillä häiriönä. Pikkaisen joutui vaatimaan, kun vielä uusi ja mielenkiintoinen ympäristö, mutta onnistui sitten ok. Oikeastaan oma moka se, etten palkannut riittävän ajoissa, kun kontakti hyvä, vaan harjoitus suotta venyi ja ote herpaantui. Toisen session aikana hioin seuraamista teknisesti nakkipalkalla. Apusilmien mukaan paikka on hyvä ja koira ihan suorassa. Kehittämistä vaatii ainoastaan ohjaajan toiminta. Eli ei saa kytätä alas (sen siitä saa, kun reenaa paljon yksin) ja liikehdinnässä oltava skarppina (reippaasti eteenpäin ja heti käännös, jos koiran ote hetkeksikin herpaantuu). Loppuun vielä lyhyt paikallamakuu siten, että menin parinkymmenen metrin päähän ja käänsin selän. Häiriökolmikko seisoi ihan lähellä koiraa. Kuulin, että Tiina rykäisi kertaalleen ja olin varma, että nyt se nousi. Mutta ei, oli vaan alkanut nuuhkia maneesin mielenkiintoisia hajuja. Palasin koiran luo, mutta kävelinkin sen ohi, jolloin nousi istumaan (prkl se ennakoi taas). Eikun takaisin maahan ja pieni rinki koiran ympärillä, mistä sitten vapautin suoraan ilman istumisia. Pitää nyt sotkea tuota pakkaa vapauttamisen suhteen, kun tarjoaa näemmä heti istumista, kun koiran luo tulen. Maneesi ympäristönä ei mikään ylivoimainen, vissiin kotosalla niin tottunut hevosten hajuihin. Mutta helpottaa varmasti myös tiistaita ajatellen, kun maneesissa jo kertaalleen käyty.
Tänään Korrin Juhan viettiseminaari, paikkana D&C:n halli Porvoossa. Toinen kerta, kun olin kuuntelemassa Juhaa ja tällä kertaa mukana myös Keltsi esimerkkikoiran roolissa. Ihan älyttömästi tuli mielenkiintoista ja hyödyllistä asiaa, mikä vaatii sulattelua. Seminaarin jälkeen jotenkin tulee aina olo, että "tieto luo tuskaa". Ymmärtää, miten vähän sitä vielä tietää koiran kouluttamisesta. Muistiinpanoja tein sivutolkulla, että voin palata niihin kaikessa rauhassa myöhemmin. Lisäksi kotiinviemisinä 2,5h DVD tottiksesta. Ja tokihan myös D&C myymälästä oli pakko shoppailla jotain pientä...Suurin oivallus sekä oppi itselleni tästä päivästä oli kuitenkin niin yksinkertainen(?) asia kuin oikean tunnetilan merkitys tottiksen treenaamisessa. Esimerkiksi me tehdään kyllä tosi paljon, mutta se selkeä alku- ja loppupiste tekemisestä puuttuu. Ei hyvä. Olin kyllä kuullut tunnetilasta aiemminkin ja miettinyt, että fiksu ajatus, mutta jäänyt ajatustasolle (myönnän). Vasta oman koiran kanssa mukana ollessa sisäistin asian todellisen merkityksen. Nyt on otettava neuvosta vaari ja tehtävä ahkerasti kotiläksyjä oikean tunnetilan virittämisen suhteen. Mutta tuon oikean tunnetilan jälkeen helpottuu varmasti kaikki muu tekeminen. Muiden esimerkkikoirakoiden tekemistä seuratessa positiivinen havainto oli se, että oikealla tiellä ollaan kontaktiharjoitusten kanssa. Niitä on vaan jatkettava. Halusin vinkkejä myös palkkaukseen, minkä koen edelleen hankalana. Juhan mielestä lelupalkka toimii varmasti pidemmän päälle paremmin, kun saalisviettiä on ja syttyy tosissaan leluista.
Käytiin pitkän tauon jälkeen kokeilemassa, millaista olisi olla citykoira. Olipa eksoottista lenkkeillä perjantairuuhkassa, kun normisti asustelee keskellä ei mitään, missä harvoin lenkillä edes törmää keneenkään. Oli käytävä asioilla, joten päätin hyödyntää tilaisuuden lenkkeillä "Nastola cityssä" Keltsiläisen kanssa. Sitäkin taitoa, kun toivottavasti jonain päivänä tarvitaan noiden tavoitteidemme kanssa. Eikun koira autoon ja menoks. Patikoitiin pitkin pääkatua, missä olikin perjantaina iltapäivästä mukavasti vilinää, kun hieno kelikin vielä. Kävelijöitä (sauvoilla sekä ilman), lastenrattaita, polkupyöräilijöitä, toisia koiria, paljon autoja jne. Kävinpä vielä ihan tarkoituksella kioskilla, minkä ulkopuolelle jätin koiruuden odottelemaan. On tuo niin helppo koira siinä mielessä, kun kaikki käy! Valpas, mutta mistään ei hötkyile tai hätkähdä, eikä ääntäkään päästä. Ei edes tilanteessa, jos joku pieni lamppuharja tulee vastaan ja alkaa kunnon räksytyksen. Katsoo vaan sen näköisenä, että "Onks sulla joku ongelma?". Täytyy nyt ajella Lahteenkin joku kerta. Samoin Helsingin keskustassa olisi joskus mukava pyörähtää. Vaikka sillä junalla matkaten, mitä olen monet kerrat suunnitellut.
Pyörähdettiin tauon jälkeen ekaa kertaa "rotikkareeneissä". Siis SRY P-H:n tottistreenit oli tänään ohjelmassa. Paikkana Renkomäen halli. Hallissa riitti ruuhkaa, mutta me ei Keltsiläisen kanssa lunta ja pientä pakkasta kaihdeta, joten mentiin suosiolla pihalle treenailemaan, kun siellä kunnon valaistus. Muutama viikko oli taukoa, joten jatkettiin siitä, mihin viimeksi jäätiin. Kontaktiharjoituksia siis. Niina & Ellu jeesasivat meitä neuvoen, toimimalla apuohjaajana, tarkkailevana silmäparina, palautteenantajana, häiriötekijöinä... jne. Pihalla olikin kivasti häiriötä, kun Tuula reenasi staffinsa kanssa, Margit toimi heillä apuohjaajana, lapset laski mäkeä ja lumessa oli ihan mieletön määrä mielenkiintoisia hajuja. Olen tyytyväinen koiraan, vaikka taukoa takana olikin. Tuntui, että ehkä jopa tehnyt hyvää ja intoa tuntui piisaavan. Muutaman kerran joutui huomauttamaan, kun ote herpaantui, mutta hyviäkin suorituksia tuli, mistä pääsi hyvillä mielin palkkaamaan. Se oma äänenkäyttö (vaatiminen vs. kehut) on vaan yhä niin pirun vaikeaa. Mun on varmaan mentävä jonnekkin ilmaisutaidon kurssille, heh. Lopetettiin harjoitus siihen, kun kesti Niinan pyörimistä meidän ympärillä ja lumen potkimista mennessään. Lopuksi vielä seuraamista namupalkalla. Haettiin ihan vaan oikeaa paikkaa, suoruutta, pysähdyksissä istumista perusasentoon jne. Näillä eväillä jatketaan eteenpäin. Olipas kivat treenit ja iso kiitos kuuluu kyllä Niinalle & Ellulle, jotka meitä jeesasivat.Suukin saatiin makeaksi, kun tarjolla oli Niinan & Nupun BH-kakkua.
Meillä on hypitty riemusta (molemmat!), kun ensilumi satoi maahan ja pysynytkin jo hetken aikaa... JEE! Kummasti vaan muuttaa tienoota tuo valkoinen peite. Tällä viikolla ollaan nautittu talvisesta maisemasta ja lenkkeilty ahkerasti. Huomenna on paluu arkeen eli tarkoitus suunnata tottistreeneihin (SRY P-H) Renkomäkeen. Kolmen viikon tauko tässä jo ehtikin olla. Koira.netiin oli päivittynyt vaihteeksi positiivisia kuulumisia- sydämen kuuntelutulos: ei sivuääniä- silmätutkimus: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia- polvilumpiolux.med 0/0Lauantaina olis Korrin Juhan viettiseminaari Porvoossa, mihin mahduttiin koiruuden kanssa mukaan. Mukavaa seuraakin tiedossa, kun Saidi lähtee Apun kanssa samaiseen happeninkiin. Kiva, koska päivästä luvassa piiiiiitkä. Sunnuntaina vuorossa Team Lahon (huippunimi seuralla, heh) muutaman jäsenen kanssa tottistelua Vironmäellä. Kiitosta vaan mejä-kaveri Tiinalle, kun päästään tutustumaan hoffeihin!
Sain Limanilta/SKL vastauksen, että oli löytänyt kuvista jotakin. Joten tällä tiedolla nyt sitten mennään eteenpäin. Pläräsin huippuortopedien tietoja ja päädyin Jan Räihään (Espoon eläinsairaala). Paljon urheilukoiria hoitanut, joten eiköhän yhden airentaalinkin syynäys onnaa. Eka vapaa aika löytyi vasta 14.12., mutta ei tässä mitään paniikkia, kun koira on ulkoisesti ihan yhtä terve kuin aiemminkin. Tarkoitus on viedä vastaanotolle sekä kuvat että koira. Katsokoon Jan sitten, miten kannattaa toimia (mitä tutkia tarkemmin, kenties ottaa uusia kuvia jne). Mukaviakin juttuja. Ensi tiistaista starttaa Micken tottistunnit. Lupasi kerta viikkoon jeesiä meitä eteenpäin yksityistuntien (pienryhmä) merkeissä. Saatiin vielä kattokin pään päälle, kun päästään Vironmäen maneesiin treenailemaan.
Lokakuun 19. kirjoitin blogiin
Kaikki näytti kuulemma niin priimalta kuin olla ja voi. Ja minua onniteltiin siitä, miten hyvän (=terveen) koiran olen itselleni saanut. Noh ei nuolaista ennenkuin tipahtaa eli odotellaan niitä virallisia lausuntoja, mitkä voi kokemusten mukaan olla jotain ihan muuta...
Ja näin myös kävi! Kennelliiton posti saapui eilen. Lonkat A/A, minä lähtivätkin, mutta kyynärät 2/2!!! Noita luokituksia tavatessa 2 tarkoittaa, että koiralla on kohtalaisia muutoksia 5 mm saakka ja/tai muutoksia värttinäluun nivelosassa, koronoidi lisäkkeessä ja/tai lievää epämuodostumaa. Meikäläisen korvaan tuo kakkonen on tyrmistyttävä juttu. Jaksan ihmetellä sitä, ettei koira missään kohtaa ole oireillut/ontunut, vaikka viettää hyvin aktiivista elämää. Päivät pitkät rallattelee pitkin tiluksia ja lisäksi harrastetaan todella paljon. Eikä suvunkaan puolesta rasitteita pitäisi olla, mitä niistä ymmärrän. Noh, kaikki näemmä on mahdollista. Jalostuksesta viis (siis oman koiran kohdalla, yleisesti kyllä), kun oma koiruushan on leikattu, eikä alunperinkään ole ollut pentusuunnitelmia. Mutta haluan selvittää kyynärien todellisen tilanteen vaikka sitten parhaalta ortopediltä, minkä löydän. Kyseessä on kaveri arjessa, mutta myös harrastuskoira eli itselleni tuommoinen 0/0 => 2/2 -tulos ei todellakaan ole "se ja sama" tai mikään "pikkujuttu". Ja mikäli tilanne on oikeasti niin huono kuin SKL:n lausunto kertoo, sitten on mietittävä harrastukset uudessa valossa. Mutta yksi asia on varmaa. Hanskoja ei tiskiin lyödä, vaan harrastuksia jatketaan. Ja koiruus on mulle se maailman paras! :)
No niin...Tänään koitti vihdoin se päivä, että päästään palaamaan normaaliin arkeen. Keltsiltä raksittiin tikit pois. Suurkiitos Evelle, joka huolehti toimenpiteestä sekä myös Kikalle, joka jeesasi minua koiran aloillaan pitelemisessä. Eipä voi antaa muuta kuin "10 plus ja papukaijamerkki" Keltsille, joka ei millään tapaa protestoinut toimenpidettä, vaan oli ihan hiljaa paikoillaan. Tikkien poisto oli nimittäin aika haasteellisia, koska a) niitä oli paljon ja b) osa niistä oli ehtinyt kasvaa kahdessa viikossa nahan sisään. Kaikki saatiin pois! Ainoastaan parin tikin kohtaan jäi vähän ikävä reikä, minkä vuoksi haudattiin suunnitelma aksaan lähdöstä. Ei haluta enää mitään extrapöpöä, kun toipuminen mennyt muutoin niin hyvin. Maltetaan mielummin mielemme vielä tämän päivän ja edessä uusi viikko sekä uudet kujeet...
