Aurinko paistaa ja vettä sataa

Lauantaiaamun treenit Tuulan & Jymyn kanssa. Ensitöiksemme tallattiin jäljet pellolle. Koko yön oli tullut vettä ja heinä venähtänyt vyötärön korkuiseksi, joten sadehousut olivat todella tarpeen. Ja kyllä riitti naapureilla taas ihmeteltävää, kun pellosta ei näkynyt kuin lippalakit. ;) Keltsille kaksi suoraa ja yksi piikkimäisempi kulma. Kaksi rasiaa matkalle ja kolmas jäljen loppuun. Jätettiin jäljet vanhenemaan ja mentiin tsekkaamaan, miten ne esineet löytyy.

Ruuduksi tallottiin noin 25 x 50m kaistale. Esineitä 4, kolme taakse ja yksi eteen, jotka merkattiin krepein. Keltsi ekana. Piippasi(!) matkalla metsään, joka tiesikin sitten tosi kivaa virettä esineiden etsimiseen. Toi ensimmäisen takaa keskeltä ja sitten toisen oikeasta takakulmasta. Tässä kohtaa olisi pitänyt jättää harjoitus siihen (se kuuluisa jälkiviisaus), mutta ahneus iski ja piti nostaa vielä kolmaskin. Heti lähetyksestä näki, että nyt ei lähde samalla tapaa. Appari-Tuula oli tilanteen tasalla ja ratkaisu heti mielessä, joten korjattiin tilanne lennossa. Ja saatiin onnistunut päätös harjoitukselle, mistä palkka. Hyvä!

Sitten jälkien kimppuun. Ekaa kertaa tuollaisella alustalla ja koirallehan tuo tuntui olevan varsin helppoa kulkea pitkässä heinässä "uraa" pitkin. Ilmaisussa alkaa olla jo haisua, mistä kyse, mutta apuja toki vielä vaatii. Ja into on kova jatkaa etiäpäin.

Mukavat ja superhyödylliset treenit taasen. Tuula vaan on ihminen, jolta saa niin paljon ajatuksia, ideoita, energiaa jne. Inspiroiva ja korvaamaton appari! :)

Päivänsäteenä pienenä silmiisi kurkistan, herätän sinut unestasi ja onnea toivotan

Keltsi-karvakuono täyttää tänään 3-vuotta. Miten ihmeessä aika menee näin äkkiä? Onnea rakkaalle karvakuonolle! Kotijoukot kiittävät nöyränä yhteisistä vuosista ja toivovat niitä olevan edessäpäin vielä hirmuinen määrä.

(Keltsi 11 vkoa päivä tai kaksi meille muuttamisen jälkeen)

Yksi hullu yö, villi sydän lyö

Tai oikeastaan kaksi. Eipä nimittäin osuvammin voisi kuvata sitä, että lähtee viikonlopuksi yökokeeseen (MEJÄ) ja maksaa vielä huvista. Onneksi matkassa oli 17 muuta samanhenkistä plus muut kokeen järjestelyistä vastaavat, joten viikonloppu vierähti varsin rattoisissa merkeissä.

Koe käynnistyi lauantaiaamuna klo 05 jälkientekotalkoilla. Sitten jäljet muhimaan ja hetkeksi kotiin henkäisemään. Seuraavana yönä klo 01 piti olla takaisin koepaikalla. YT:n puhuttelu käynnistyi 01.30. Verkkaisesti edettiin, koska ulkona oli pimein hetki, mutta kahden jälkeen-puoli kolmen maissa alkoi nähdä sen verran, että laukauksensietotesti voitiin suorittaa. Kaikki koirat läpäisivät testin, joten kokeen maasto-osuus saattoi alkaa.

Olimme Tuulan tuomaroimassa ryhmässä ja saimme arvalla ryhmän toiseksi viimeisen jäljen. Se tarkoitti käytännössä, ettei tietoakaan aidosta yökokeen tunnelmasta, vaan metsään lähdetään ihan normaalin päiväkokeen (alkupään jäljet) mukaisesti. Hitsi. Oppaanamme tulisi toimimaan edellisen kokeemme tuomaroinut Esa, joten tilanne oli hauska ja arvelin saavani tuplapalautteen suorituksen jälkeen.

Jäljelle lähdettiin klo 9:25, jolloin vanhentunut 21h 55min. Koeselostus kertoo seuraavaa:

"Keltsi rauhoitetaan ennen alkumakausta istumaan. Hetken kuluttua Keltsille osoitetaan makaus, minkä Keltsi tutkii tarkasti. Rauhallinen matkanteko alkaa. Ensimmäinen osuus täydellistä jälkityötä. Katko oikaisten, mistä Keltsi lähtee noin parinkymmenen metrin päästä kauas jäljestä, hukka. Uusi ohjattu aloitus, loppuosuus jäljestä taas tarkasti. Kolmas osuus parilla pienellä pyörähdyksellä, samoin neljäs osuus. Kulmat hyvin. Makuista kaksi ohitse, kaksi nopeasti noppaisten. Kaadon Keltsi tutkii innokkaasti. Makuissa olisi hieman hiottavaa, muuten vaivatonta menoa."

Ja pisteet

- Jäljestämishalukkuus 4 (0-6)
- Jäljestämisvarmuus 8 (0-12)
- Työskentelyn etenevyys 8 (0-10)
- Lähdön, kulmauksien, makauksen ja katkon selvittämiskyky 9 (0-14)
- Käyttäytyminen kaadolla 3 (0-3)
- Yleisvaikutelma 4 (0-5)
Laukauksen sieto: Hyväksytty
Yhteensä pisteet 36 ja VOI2

VOIhan 2 sentään!  Jos tämänkertaista analysoin niin jouduin ekan kerran jarruttamaan ihan kunnolla. Outoa, mutta auttoi onneksi. Makaukset olivat, mitä olleet ja niiden treeniä jatketaan ahkerasti. Mutta kahdessa viimeisessä kokeessa on tullut hukka, molemmat ihan turhia. "Täpinöissään vaan lähtenyt viipottamaan" johonkin ja se on ollut sitten siinä. Tällä kertaa oli kuulemma tuoreita sorkan jälkiä ja tirpoistakin aavistus.  Pitää kai vaan "ajaa  virheeseen" treeneissä, että pääsee sitä kautta kieltämään väärästä ja palkkaamaan oikeasta. Kokeessa kun ei voi sanoa sanaakaan. Tuntuu, että karvakuono on välillä vähän turhan itsevarmalla asenteella liikkeellä, joka sitten kyllä kostautuu matkan varrella. Vaan on tuossa itsevarmuudessa paljon hyvääkin. Eilen oli aivan ääriolosuhteet (+31C näytti mittari varjossa, kun tulimme metsästä!), eikä puhettakaan siitä, että luovuttaisi tai jättäisi homman kesken. Sitkeästi tuo nuuhkutteli koko 1300m(?) matkan kaadolle asti.

Tästä kesä voi alkaa, nosta tanssija jalkaa

Hiljaiseloa? No ei nyt varsinaisesti, mutta ei myöskään mitään ihmeempää raportoitavaa...

Riemu-täti piipahti Erikan kanssa kylässä helatorstain alla. Olivat menossa Padasjoelle nenähommiin. Hauska, miten hienosti (ei pienintäkään pörinää!) nuo kaksi karvistyttöä keskenään juttuun tulivat. Ongelmia ei tullut edes siitä, että Viljo-mäykky oli jonon jatkona.

Edellisestä kokeesta sisuuntuneena sulkeiset ovat käynnistyneet eli metsässä ollaan käyty tekemässä mm."makausharjoituksia". Aseena namut ja naksutin. Paljon hyviä, kokeilemisen arvoisia vinkkejä on saatu, mutta jostain se vaan on lähdettävä liikkeelle. Naksuttimella sain opetettua aikaanaan kaadon ilmaisun, joten kokeillaan sitä nyt ekana, josko se toimisi myös makauksiin. Aika näyttää, miten tämä toimii käytännössä. Hakusessa on myös sopivat, tuoreet motourat. Ensi viikonlopun yökokeeseen ei kuitenkaan ihmeitä ehditä tehdä, vaan sillä mennään, mitä on annettu.

Tottista ollaan väännetty pihassa. Vaan kiitos upeiden hellekelien, veri vetää nyt mielummin veden äärelle rantaan kuin koulutuskentälle. Ei mahda minkään.

Viikko alkoi shokkiuutisella, kun suruviesti Riski-enon yllättävästä poismenosta tavoitti meidät. Juuri hetkeä aiemmin olin  miettinyt, milloin mahdamme saada tuon hienoakin hienomman karvakuonon taas hoitopojaksi. Valitettavasti kohtalo puuttui peliin pahimmalla mahdollisella tavalla. Lepää rauhassa Riski Römpötti, olet muistoissamme. :'-(