torstai 16. elokuuta 2012

Rappiolla on hyvä olla, ei paina huolet, ei rasitu polla

Pätee ainakin tähän blogiin. Lähes 4 kk kulunut ja mitään en ole saanut aikaan. Kalenterista poimittuja päivämääriä/tapahtumia:

30.4. 
Vappuaattona Esa Tapion peltojälkiopissa Janakkalassa. Kaksi jälkeä ja esineilmaisuja erillisenä. Asiallista palautetta, paljon ajateltavaa ja hyviä vinkkejä. Erityisen mukavaksi tilanteen teki se, että coachilla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä koirasta tai ohjaajasta.

20.5.
Eka tokostartti Elimäellä teemalla "sitä saa, mitä tilaa". Seisomista oltiin hinkattu urakalla, unohtaen muut jäävät, joten oikein hienoja seisomisia nähtiin kaikessa mahdollisessa. Tuloksena ALO2.

26.5.
Treenipäivä Säyhteellä. Erika ja Katsu mejäilivät, jonka jälkeen tokoilijoiden joukko vahvistettuna Katjalla siirtyi Puutien kentälle.

9.-10.7.
Peltojälkisemppa Säyhteellä. Mukana menossa: Eila, Petra, Tytti, Margit ja minä sekä coachimme Väyrysen Tarja. Kaksi päivää ja neljä treeniä erilaisilla alustoilla. Hyvää oppia, mukavaa yhdessäoloa ja  treenin vastapainona myös vähän rentoutumista.

20.-23.7. 
Airisleirillä Hartolassa. Kesän eka mejä-startti ja viikonloppu vierähti niissä merkeissä. Tuloksena "pikkuykkönen" (40 pistettä). Ei missään nimessä parhaimmillaan, mutta kelpo suoritus, kun alla ei ensimmäistäkään treenijälkeä.

25.7.
Mejä-startti nro 2 arkipäiväkokeessa Marjokankaalla. Taas sama tulos. Tyyppi ei vaikuttanut olevan lainkaan tosissaan, vaan jäljesti "vasemmalla tassulla" (Taisi naureskella partaansa samalla?) ja pyöritti narunjatketta kuin litran mittaa.

29.7.
Peltojälkipäivä Säyhteellä Suomen Kirsin ja Liljan Timon opissa. Kaksi jälkeä päivän aikana ja esineitä.

5.8.
Mejä-startti nro 3 Säyhteellä. Kolmas kerta toden sanoo siinä mielessä, että nyt alkoi olla tekemisen meininkiä. Ne makaukset taas meni, miten meni (hienosti yli/ohi), joten saldona 44 pistettä. Päätettiin ripustaa valjaat + liina narikkaan tämän kauden osalta ja miettiä ensi kautta ajan kanssa.

Näiden lisäksi sitten ihan normaalia arkea, lomailua ja treenejä.