Aivan niin, mitä tapahtu Hokkasen Timolle?

No siitä ei tietoa, mitä tapahtui Timolle, mutta meille on sattunut ja tapahtunut monenlaista. Josko hieman kuulumisia, kun edelliskerrasta kulunut taas tovi.

Hienoissa kevätkeleissä havaitsimme olevan myös omat huonot puolensa. Molempiin "jarrutusanturoihin" tuli kunnon palkeenkielet, joiden parantelu otti oman aikansa. Kävellessä ei koirasta millään tapaa huomannut, mutta intoutuessaan teki kovasti kipiää ja suusta pääsi kunnon "auuuuu". Ei kiva. Sisähalleissa käytiin harkiten ja hyödynnettiin pihalla olevaa puhdasta lunta.

Tottis/toko rintamalla näyttäisi suunta olevan oikeanlainen. Toko-treenejä taas herätelty henkiin ja käyty ottamassa vähintäänkin paikallamakuuta ja -istumista, jonka treenaaminen on "hieman hankalaa" yksin kotioloissa. Ruusulantien hallilla on vielä omat juttunsa (ne hajut), jotka tuovat lisähaastetta. Mutta oikein hyvää häiriötreeniä.

"Hubailuharrastuksessamme" rally-tokossa ollaan käyty lauantaisin. Tosin nyt talvella vähän harvemmin, mutta siitä huolimatta rohkenimme eilen tokaan kisaamme. Tuloksena 96p/100p! Tällä pistemäärällä oltiin omassa ALO-ryhmässämmme (niitä oli kaksi) neljänsiä ja alojen kokonaiskisassa taisi sijoitus olla 8/40 (tai jotain sen suuntaista). Lisäksi Keltsi oli tuomari Suvi Ruuhosen suosikki, eikä se ollut aprillipila. No on se omistajankin mielestä aika ihuna. ;) Kolme yksittäistä pistettä meni talutinvirheestä ja neljäs kyltin koskemisesta.

Kaikesta huolimatta hienointa se, että kevät tekee pikkuhiljaa tuloaan, vaikka takatalvi välillä yrittääkin yllättää. Jokseenkin malttamattomana odottelemme sitä, että lumet lähtevät. "So many things, so little time", vai mitensesanontanytolikaan? Monenlaista juttua on mielessä, mutta niistä sitten aikanaan.

Anna mennä näytä tuntees, todellinen luontees

Tunnetila. Moni asia sujuu teknisesti hyvin, mutta nyt haetaan sitä oikeaa meininkiä. Omalla kohdalla se tarkoittaa, että pitää oppia rikkomaan rajoja ja pyrkiä pois kaavamaisuudesta. Ei ihan helppoa. Onneksi on kultaakin kalliimmat apparit, jotka jaksavat sinnikkäästi ruoskia, mutta myös kannustaa.

SuoRat järjesti tänään rally-tokon tuomarikollegion kotihallilla, johon treeniringin koirakot oli pyydetty harkkaamaan kisaratoja (alo, avo, voi ja mal). Keltsin kanssa mentiin alo- ja avo-rata. Virtaa oli "himppasen" liikaa ja eka rata (alo) oli suoranainen katastrofi. Taisi olla kolmas tehtävä, jossa piti ottaa koira eteen istumaan, jonka jälkeen peruutus 1-2-3 askelta. Eteenistumisessa alkoi mopo keulia ja hyppi mun päälle. Peruutus suoritettiin hienosti vastakkaisiin suuntiin, kun K. nappasi hihnan suuhunsa ja aloitti taistelun ääniefektien kera. Yritä siinä sitten saada karvanaama takaisin ruotuun, kun et voi tehdä mitään (jo hihnan kiristyminenkin on virhe). Tai ainakaan sitä, mitä mielessä kävi... Voi syvä häpeä! Ja muutamassa muussakin tehtävässä oli havaittavissa lievää kurittomuutta. Avo-rata menikin sitten huomattavasti mukavammin. Onneksi. No näkihän taas, minkälaisia haasteita voi radalla eteen tulla.

Miksi on niin vaikeaa

Taas on vierähtänyt yli kuukausi siitä, kun viimeksi olen suonut ajatustakaan blogille (hyihyi). Ihan yhtä kauaa ei ole kuitenkaan vierähtänyt edellisistä treenikerroista. ;) Kyllä me on kovasti pakerrettu, vaikka jonkinmoinen kaamosväsymys bloggaajaa vaivaakin.

Ehkä se "pakertaminen" onkin se juttu. Ts. tottiksessa ollaan keskitytty oikeaan tunnetilaan. Teknisesti moni juttu sujuu, mutta tuo on vaikeaa. Mulle. Ja onnistuu vaihtelevasti. Multa. Välillä sujuu paremmin, välillä huonommin. Mikke käy joka kolmas viikko potkimassa meitä persuksille, muutoin treenataan keskenämme. Varsin toimiva systeemi ja tuo maanantain porukka on super! Osaamista on valtavasti ja porukan henki (unohtamatta hurttia huumoria) on vertaansa vailla.

TOKOiltukin ollaan. Viime lauantaina oli Katariina Kainulaisen koulutus VAU:n hallilla. Meille eka kerta ja fiilis koulutuksesta oli se, että kemiat kouluttajan kanssa kohtasivat heti ja metodit tuntuivat omilta. Aamupäivän ryhmässä meitä oli vain neljä, joten jokaiselle jäi aikaa puolisen tuntia, joka sitten jaettiin kahteen kierrokseen. Keltsin kanssa treenattiin seisomista ja hyppyä. Näytin alkuun, mitä tehty ja mietittiin sitten, mitä seuraavaksi. Seisomiseen kokeiltiin muutamia erityylisiä harjoituksia, miten edetä. Yhtenä niistä vauhdikkaampi harjoitus, jolla tulee treenattua samalla myös luoksetulon pysäytystä. Hypyssä on suurimpana ongelmana tällä hetkellä se, että on niin kiinni minussa/pallossa, joten pilkottiin liikettä pieniin paloihin. Se toimi ja esitti lopuksi sellaisen hypyn (liikkeenä), että wau. Ehkä me kohta uskalletaan kohta sitä kalenteria selailla...

Olet kaikkeni sä silloinkin

♪ ♪ ♪ Olet kaikkeni sä silloinkin
Vaikka maailman mä voittaisin ♪ ♪ ♪

Tämä oli niin loistava sarjispätkä lempparihahmostani Snoopysta, jotta pakko jakaa näin blogin välityksellä. 

Treenirintamalla ei ihmeitä. Tottikset ja rallytokoilut jatkuvat hallilla entiseen malliin. Eilen piti olla kisoissa (rally) Janakkalassa, mutta sääherra lykkäsi sellaisen kelin, että jätettiin suosiolla väliin. Ei meillä hätää nelivedon kanssa, mutta ne tiellä liikkujat, joilla ei olosuhteisiin sopiva kulkupeli. Perjantai-iltana sai siitä esimakua, kun kurvaili Orimattilaan ja takaisin läpi tuiskun sekä tuiverruksen. Huh.  Maa on nyt valkoinen, mutta lämpöasteita taas, joten saas nähdä kestääkö lumet vai päästäänkö tässä vielä lempipuuhamme jäljestyksen pariin. 

Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu

Tuttu ajatus koiraurheilussa? Maanantain totteluissa tuli taasen tuollainen olo. Kaikki tuntui niin vaikealta itselle. Seuraamiseen lisättiin yllättävät tempon- ja suunnanvaihtelut. Ne toimi. Jääviä myöskin ja nekin sujui. Mutta täyskäännöksiin ja perusasentoon liittyvissä harjoituksissa tuli taas itselle vaikeuksia oman koordinaation kanssa. Ärsytti oikein.

Heidi oli varannut perjantai-illalle totteluvuoron, johon osallistuimme Margitin ja Sami H.:n kanssa. Samoja juttuja tehtiin kuin maanantaina ja sujui jo huomattavasti paremmin. Ehkä se sinnikäs harjoittelu ainoastaan auttaa? Ja olipa hyödyllistä, kun apparina uusi ihminen, joka näki taas uusin silmin jotain sellaista, mistä kukaan ei ole huomauttanut. Keltsin kanssa painiskeltu ajoittain sen kanssa, kun alkaa niin helposti edistää. Sami katsoi ja sanoi heti, että lähtökohtaisesti tilanne jo se, kun minä seison jo liikkeelle lähtiessä liian takana koiraan nähden. Korjaantui heti, kun itse korjasin. No juu. Uusi halli on mitoiltaan niin loistava (pitkä), että alettiin taas treenailemaan myös eteenmenoa. Täytyy ottaa tavaksi.

Lauantaina oltiin hubailemassa rally-tokossa. Treenit pidettiin ulkokentällä, kun hallissa oli taasen tokokoulutus. Mukavampi oikeastaan olla ulkosalla, mutta tavaksi ei voida ottaa enää tässä vaiheessa vuotta niiden "kääpiöpilsnereiden" yms. herkkänahkaisten otusten takia. Lisättiin treeneihin AVO-luokan juttuja ja homma oli siinä mielessä helpompaa, kun koiran sai pitää vapaana. Liikkeestä seisominen on harpannut askeleen eteenpäin, kun muistin naksuttimen. On se ihme kapistus.

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun

ja jo marraskuussa mennään. Syksykö sekoitti pään, kun ilmoitin Keltsin virallisiin rally-toko -kokeisiin VAUn sellaiset järjestäessä. Peräti kolme treenikertaa oli alla ennen koetta. Tänään oli sitten totuus esissä. Pitkä päivähän siitä tuli, kun aamusta talkooavuksi ja oma luokka vasta iltapäivällä.

Liikkeellelähtö oli tahmea ja eka tehtävä (koira vauhdista eteen istumaan, siitä sitten takaa kiertäen sivulle) meni ihan reisille > -4 pistettä. Sen jälkeen herättiin ja homma eteni varsin sujuvasti, kunnes liikkeestä maahanmenosta lähti -10 pistettä. Meni istumisen kautta maahan. Ja toinen isompi oma moka tuli sitten radan puolivälissä, kun koiran piti tulla eteen istumaan, mutta tullakin siitä sitten suoraan edestä sivulle ja ei saanut istua, vaan matkan piti jatkua lennosta. Keltsihän kiertää normisti takaa, joten jostain selkärangasta se väärä käsky tuli. Tästäkin lähti -10. Ja vielä -1 piste jostakin ohjaajavirheestä, jota en tiedosta. Lopputulemana siis -25 pistettä, mutta hyväksytty tulos (75/100) ekasta virallisesta kokeesta eli lainkaan pöllömmin. Arvostelupaperissa kommentti "harmilliset ohjaajavirheet". Mutta hyvillä mielin lähdettiin kokeesta, kun kivaa oli molemmista. Ja mulle ohjaajana luontevampaa kuin aksa. Sitä paitsi omalle hermorakenteelle nämä kisatilanneharjoitukset tekee erittäin hyvää. ;)

Toivoisin jo nii-in kovasti lunta, kun päivät alkavat olla lyhyimmillään, eikä töiden jälkeen aika riitä oikein muuhun kuin pakolliseen. Ei kiva. Onneksi on hallivuorot, missä käydä tottistelemassa ja tokoilemassa.

Ma tahtoo veivaa veivaa

♪♪♪ Ma tahtoo veivaa veivaa.

Se tahtoo veivaa veivaa.

Han tahtoo veivaa veivaa.

Me tahtoo veivaa veivaa.

He tahtoo veivaa veivaa.

Te tahtoo veivaa veivaa ♪♪♪

Tottistelemassa Hurttiksella. Mukana geimeissä Partaset, Margit, Tuula ja mie. Sekä Mikke coachina. Kaikki veivas niin prkleesti. Jopa niin, että neitokakadua muistuttavat kiljahdukset raikuivat hallissa. ;) Ekassa setissä seuraamista + jääviä, joissa hyvänä häiriönä Valto-roto. Ilmoittautumisessa meni hetkellisesti epävarmaksi, kun Valto kulki takaa aivan pyrstöä hipoen ohi. Muutoin "nou problemos". Sorruin vaan tekemään vähän turhaa pitkää seuruukaaviota (hyi hyi). Jäävät aika kivoja. Seisomisessa menty eteenpäin ja ainoat virheet olivat ohjaajan virheitä. Niinpä tietysti. Tokassa setissä tehtiin vähän erilaista eli esineilmaisuja. Hyviä vinkkejä tulikin tukku, joiden avulla työstää asiaa kotona eteenpäin. Treenivuoron päätteeksi piipahdettiin vielä hallissa noutokapulan kera. Se kapula on nii-in rakas ja mä olen ihan suotta pitänyt sitä "turhan pyhänä kapistuksena". 

Ai niin, käytiinhän me sunnuntaina myös peltojäljellä Antin & Margitin kera. Pitkää suoraa ja pientä kaarrosta. Olin tyytyväinen. Vielä, kun sais ne esineet kuosiin niin avot. No nytpä on taasen lisäeväitä siihenkin ja pitkä talvi edessä treenailla.

Jälkitreffien jälkeen kaivettiin autosta myös Taavi-herra ja lähdettiin viidestään metsään. Olihan vauhtia & vaaratilanteita, kun kolme karvanaamaa veti tärrirallia. Antti & Keltsi etunenässä, mutta kyllä Taavikin intoutui. Lääniä olisi ollut hehtaaritolkulla, mutta mikähän ihme siinä oli, että sitä tärrien kyykkyjuoksukisaa piti toteuttaa juuri siinä parhaalla suppismättäällä. Emännät karjahtelivat komentoja niin, että kaikki metsänpedot kaikkosivat varmasti takavasemmalle. Itse asiassa meno oli sellaista, että välillä oli jo pakko laittaa silmät kiinni, kun touhua seurasi. Huhhuh. Meille on muutenkin tullut jonkunlainen "suppisriippuvuus". Metsälenkit suuntautuvat parhaille apajille, johon sienituristit eivät löydä ja onhan sieltä jokunen litra niitä tullut kannettua kotiinkin.

Oisko käynyt vahinko, oisko päässyt käymään niin

Ei onneksi, vaikka mielessä kävi. Jostain selittämättömästä syystä tämä hallikausi on käynnistynyt tottiksen saralla ihan eri meiningillä. Tottis ei ole koskaan aiemmin tuntunut tältä. Ei minusta ja sen myötä ei varmasti koirastakaan. Tekemisessä on nyt tyystin toinen meininki. Lähtee takuulla minusta itsestäni, mutta karvainen kaveri on juonessa täysillä mukana ja tekee täydellä sydämellä. Intoa täys kuin ilmapallo. Pari settiä veivattiin taasen hallilla. Ekassa seuraamista ja jääviä. Seuraamisessa vire oli tosi kiva ja jäävät olivat nopeita. Seisomisessa on menty aimo harppaus eteenpäin. Toka setti oli huonompi, jossa otettiin hyppyä. Innokkuus kääntyi kurittomuuden puolelle, mutta vapaana seuruuttaminen palautti takaisin ruotuun ja lopulta onneksi saatiin onnistuminen. Näitä palasia työstetty kotiläksynä.

Me on löydetty uusi hubailulaji lauantaiaamupäivien ratoksi - Rallytoko. Aksahan on ollut se supermukava juttu, mutta itse niin onneton ohjaajana. Tää tuntuu enemmän omalta ja mukavaa vaihtelua. Tällä viikolla tosin ei päästä, kun lauantaille osui kennelpiirin järjestämä TOKO-koulutus, jota Korrin Pekka & Riitta tulee vetämään. Ei tullut haettua koirapaikkaa, mutta oppiihan tuota myös katselemalla ja kuulemalla.
Hirvijahti on kovassa vauhdissa. Vielä ei ole Nenän apua tarvittu. Onneksi, koska aina sitä toivoo onnistuneita kaatoja, mutta niitä vahinkojakin tahtoo vaan sattua.

Joo, mä tiedän, tiedän pitäis ryhdistäytyä

ja kirjoitella vähän useammin, mutta johonkin se aika vaan katoaa. Jonkinmoisia kuulumisia pikaisesti.

Perjantaina oli Keltsiläisen huoltopäivä. Rokotuksiin tuli kutsu, joskin muuttuneiden rokotussäädösten vuoksi mentiin sittenkin vuotta liian aikaisin. Mutta tulihan nyt käytyä ottamassa uusi kolmoisrokote, joka on voimassa seuraavat kolme vuotta. Klinikalla oli uusi ell, joka suoritti samalla terveystarkastuksen 3-v Keltsille, ihan päällisin puolin. Kaikki hyvin. Ja Keltsi sai uuden fanin, jonka myötä virallisessa lausunnossa lukee "Kiva ja hieno koira". Sitähän se on. Ei ole jättänyt vielä ketään kylmäksi.

Lauantaina Tuuloksessa oli ryhmänäytelmät jossa tuli pyörähdettyä. Päärooleista on tuolla saralla turha haaveilla, mutta saatiinhan sentään se "pakollinen" näytelmäpalkinto. Virolaisen Astrid Lundavan arvostelu kuului näin:

"Tyypillinen suuri, mutta hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Riittävä kaula ja selkälinja. Liian matalalle kiinnittynyt häntä. Liian kapea edestä ja takaa katsottuna. Liikkuu riittävällä askelella. Liian pehmeä turkki."

Tuloksena AVO EH, johon olen tyytyväinen. Erityisen reissussa ilahdutti serkkupoika Rymppä Ymppäsen hieno suoritus kehässä (eka serti ja vsp).

Maanantaina pyörähti käyntiin tottikset. Parasta alkavalle kaudelle, että päästiin mukaan uuteen ryhmään. Vuoro on nyt joka maanantai 19-21 ja luottocoachimme Mikke mukana joka kolmas kerta. Hyvä näin. Eilen oli ensimmäinen kerta ja "chekkierros", millaisessa kesäterässä ollaan. Kolmeen otteeseen pyörähdettiin hallissa. Ekalla vain lyhyet ilmoittautumisharjoitukset Valto-roton parina. Tokalla seuraamista ja jääviä. Kolmannella sitten pitoharjoituksia (nouto) ja hyppyä. 

Tästä tää taas lähtee...

Hei missä mennään

"Hei missä mennään
Sen tahdon tietää
Me ollaanko vai leikitään"

Idea maastoleirin järjestämisestä Luhtaanpirtissä lähti siitä, kun Margit selvitteli Rilii's leiriä varten vaihtoehtoja Päijät-Hämeestä. Yhtenä esiin nousi ko. paikka, johon Miia sitten päätti järjestää syysleirin heidän hakuporukalleen. Hakuun emme ole sekaantuneet, mutta tuttuja ihmisiä ja tokihan maastoleirillä voi treenata muutakin. Seurakin oli parasta mahdollista A-luokkaa, kun mukana menossa: Partasen perhe (ml. Martta Mainio 5 wee), Sami H., Tuula, Margit, Marina, Heidi, Anne ja Päivi.

Lauantaina aamusta talloimme pellolla jälkiä Keltsille sekä Heidin nuorelle maliherralle ja vanhemmalle tervuneidille. Keltsille tallasin noin 400 askelta ja neljän kulmaa, joista pari piikkimäisempää. Vanheni kolmisen varttia. Jäljesti hyvin. Heidiltä tosin kertoi (ne uudet silmät) taasen hyvän havainnon. Minä omalla toiminnalla provosoin vetokilpailuun. Kun itse hölläsin, koirakin hölläsi. Lauantaina ei tehtykään sitten muuta kuin iltapäivästä olin mukana hakutreeneissä. Pääsin maalimieheksi suosikkirotoherra-Valtolle, joka valmistautui ensi viikonlopun kokeisiin. Siisti laji! Loppupäivä ja -ilta menikin sitten soffan pohjalla huiliessa, kiitos orastavan flenssun.

Sunnuntain treenit käynnistyivät niin ikään pellolta, jäljet tallasimme tosin nyt vain Keltsille & Hemmolle. Keltsille tein aavistuksen lauantain jälkeä pidemmän ja kulmiakin yksi lisää. Plus jälkeä tallatessa havaitsin "harhan", joka ilmaantui vahingossa, kun kävelin vanhan jäljen yli. Muutoin jäljestä tuli aika samanlainen kuin edellispäivänä ja jälki muhi kolmisen varttia. Alkuun oli hätäisempää, mutta ekan kulman jälkeen rauhoittui. Loppu ok. Ja ainakaan noin vanhaa harhaa ei noteerannut millään tapaa, vaikka namujakin varmasti heinikossa oli. Esineitä en edelleenkään ole sotkenut jäljelle, vaan niitä työstetään erillisenä.

Pellolta suuntasimme hakutreenien kautta ruutuun. Tallottiin hakuradan viereen kaistale, jonka pituus oli reilusti koemittainen, mutta aavistuksen kapeampi. Sami H. toimi esineiden viejänä kadoten niiden kanssa metsän siimekseen ja palaten ilman niitä. Keltsin vuoro ruudussa oli jossakin puolenvälin paikkeilla. Hallintaa en ole ottanut, vaan motivaatiota viritelty. Takalinjalle irtoaakin nyt hyvin ja haasteena on ollut ennemmin etuesineet. Sitä saa, mitä tilaa. Eilen tosin ekana esineenä tuli hanska oikeasta etukulmasta, johon olin tosi tyytyväinen. Samoin siihen, että tosi hyvin pystyy jo käskyttämään, jos eksyy ruudun ulkopuolelle huitelemaan. Iltapäivästä otettiin vielä kierros tottista. Kieltämättä hieman jännitti, miten kesäterässä sitä ollaan, mutta suotta. Sami P. toimi tuttuna apparina ja vaikutti tyytyväiseltä näkemäänsä. Seuraamista käännöksin sekä jääviä, ja kiitos apparin, osasin myös lopettaa treenit riittävän ajoissa.

(teemaan sopien pakko lisätä tämä toisaalta pongattu loistokuva)

Ensi lauantaina mennään peltojälkisemmaan, jonka avulla hankkivat rahaa rotikoiden MM-kisoihin lähtevien Kirsin & Ukon matkakassaan. Ja sunnuntaina käydään morjestamassa Penu-karhua. Näistä tuonnempana. Olo vaan on melko järkyttävä itsellä, mutta josko se tästä loppuviikkoa kohden helpottaisi...

Ja elokuu, ei meitä täältä löydä yksikään, vedä verhot eteen ja jää tänne pimeään, ollaan kuin ilmaa

Bloggailija on laiskotellut...

MEJÄ-kausi 2011 on päättynyt. Kymen piirin taso oli tänä vuonna kova, joten 47 ka:lla ei ollut asiaa PM:iin. Kauden saldoon (VOI1/48p, VOI2/34p, VOI2/36p, VOI1/46p, VOI1/46p, VOI2/43p ja VOI1/46p) olen kuitenkin "hukkahutilointeja lukuunottamatta" tyytyväinen, joskin mietin toisaalta kuumeisesti sitä, millä strategialla viimeisten, puuttuvien pisteiden kimppuun käydään kaudella 2012. Ja näin PM-viikonloppuna iloitsen myös siitä, että: Jonna & Erkki, Lasse & Seita, Heidi & Keijo ja Päivi & Kessu ovat pitämässä Länkkäreiden lippua korkealla Elimäellä - Hyvä meidän seura! :)

VAHI-kokeessa käytiin yrittämässä sitä puuttuvaa VAHI1-tulosta. Ei saatu. Kaikki meni loistavasti reiluun puoleen matkaan jälkeä, kunnes metsään oli ilmestynyt metsuri raivaussahan kera ja hänen autonsa. Jokainen voi päätellä, mitä siinä vaiheessa tapahtui. Eikun uutta putkeen. Harmi vaan, kun VAHI-kokeita ei juuri ole tarjolla. Ensi vuodeksi toivottavasti astuu voimaan sääntömuutos, joka piti tulla jo tälle kaudelle ja sen vuoksi kokeita ei piireissä anottu. Sääntömuutos tarkoittaisi, että koetta ei tarvitse anoa enää, vaan riittää, kun hommaa maaston ja tuomarin (vrt. LUME-kokeet). Siinä tapauksessa puuttuvan tuloksen metsästykseen lähdetään heti keväällä.

Agility-tulos saatiin partasuiden rotumestaruuksista - Kiitos siitä Erikalle! Ekalta aksaradalta tuli hylsy, kun ihan yllättäen iski puomikammo. Ja keinu oli toosi paha. Hyppärillä tilanne korjaantui. Kepeiltä tuli virhepisteitä ja yksi rima tippui, mutta lopputuloksena 15 ja hyväksytty tulos. Ja vieläpä alle ihanneajan. Keltsin menoa seuratessa tulee mieleen Ville-eläkehepo. Sivusta katsottuna näyttää lönköttelyltä, mutta pitkät jalat hämäävät ja vauhtia piisaa. Tyytyväinen oltava, kun edellinen treenikerta oli kesäleirillä ja sitä edeltävä taisi olla 5kk sitten kisoissa. Ihan kivasti. Josko me yritettäisi nyt treenata edes kerta kuussa niin voisi hyvillä mielin suunnitella esimerkiksi ensi kesän E-joukkueeseen menoa agirodussa. ;)

Peltojälki on ihan parasta näin syksyllä. Kuivat, aurinkoiset syyskelit ja sato korjattu talteen, joten lääniä on niin paljon kuin vain viitsii jälkeä tallata. Treeniseuraakin on ollut mukavasti, kiitos Tuulan, Margitin ja Marinan. Porukalla on aina kivempaa. Jälkien pituutta olen kasvattanut pikkuhiljaa, nyt mennään jossain noin 300-400 askeleen tietämissä ja kulmia vaihtelevasti, yleensä 2-4 kpl. Esineitä en ole jäljelle sotkenut, koska niissä on omat haasteensa. Ekalla suoralla on intoa usein turhan paljon, mutta rauhoittuu nopeasti. Kuulmien yhdistäminen jälkeen on ollut pelkästään positiivinen asia, koska skarppaa ja tarkentaa työskentelyään, kun vaikeustaso kasvaa.

Esineruutua on treenailtu jälkitreenien yhteydessä. Lähimetsästä löytyi kunnon satumetsä, jossa näkyvyys hyvä. Viimeksi oli syvä (reilu 50m), mutta kapeampi (ehkä 20-25m) kaistale. Esineitä jätin kolme, kaksi takakulmiin ja kolmas niistä kymmenisen metriä lähemmäksi, keskilinjalle. Merkkasin esineiden paikat puuhun, että näen, mitä niiden kanssa touhutaan. Motivaatio ruutuun oli hyvä ja nenäkin tuntui toimivan. Nappasi kengän (keskeltä), mutta lähtikin takalinjaa kohti. What the....? Meinasi ohjaaja kiihtyä nollasta sataan sekunnissa, kunnes näki syyn oudolle toiminnalle. Hirmuinen pissihätä iski kesken kaiken ja oli pakko syöksyä puskan taa. Ja kengän kanssa sinne ei luonnollisesti voinut mennä, vaan se piti laskea mättään päälle huilimaan siksi aikaa ja napata matkaan vasta paluumatkalla... Just.

Tässäpä näitä elokuisia kuulumisia tiivistettynä. Kesä alkaa vaihtua syksyyn ja monta mielenkiintoista juttua on ohjelmassa. Viikon päästä tulee kaivettua veripullot pakastimesta, kun kelpieporukka saapuu Säyhteelle treenailemaan. Syyskuun lopulla käydään morjestamassa konekarhu-Penua. Ja lokakuun eka viikonloppu olisi tarkoitus pyörähtää näytelmissä. Maanantain tottisvuorokin alkaa pian uusin kujein.

Leiri päättyi ja seurakunta palasi kaupunkiin

sukulaispotretissa Wolke, Keltsi, Toivo, Aida, Raska, Viima, Riimi, Rymy ja Riemu

Viikko vierähti airisleirillä. Tällä kertaa Kunkkulan koirakeskuksessa Hartolassa, joka osoittautui varsin mainioksi leiripaikaksi, vaikkakin remontti oli vielä pahasti kesken. Mutta ensi kesänä tilanne varmasti jo kokonaa toinen, jos sinne jälleen suuntaamme. Leirille starttasimme jo perjantaina hyvissä ajoin, että ehditään saada kaikki valmiiksi, ennenkuin leirin portit klo 17 aukeavat. Ja olimme paikalla koko leirin ajan eli palasimme kotiin vasta seuraavan viikon torstaina.

Erika & Riemu, me, tuomarikokelas Mari Tilles, Kaisa & Rasa, yt Jari Salokanto ja Jutta & Neela & Pipsa

Viikonloppu meni varsin mejämäisissä merkeissä, kun leirillä ratkottiin ensimmäinen (mutta toivottavasti ei viimeinen) karvakuonojen MEJÄ-herruus. Yhden tuomarin koe, jossa mukana 4 airista. Paremmalla onnella olisimme saaneet kokeen täyteen karvakuonoista, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Nyt kokeen vahvistuksena miniairis-Neela sekä vierailevana tähtenä tanskalais-ruotsalainen pihakoira Noppa. Jälkitalkoot vietiin läpi varsin mielenkiintoisessa säässä. Painostava helle, joka sitten rysäytti kunnon ukkosmyräkän kahteen otteeseen. Vettä tuli reilusti verijälkien päälle, eikä kukaan pysty sanomaan, mihin asti se veri loppupelissä levisi, joten sunnuntaina startattiin kokeeseen varsin mieteliäinä. Tuomarina kokeessa toimi Jari Salokanto ja hänen lisäksi mukana myös tuomarikokelas Mari Tilles.

Jari kirjoitti Keltsiläisen koepöytäkirjaan seuraavaa:

"Keltsi luikahti konkarimaisesti verijäljen kimppuun, vaikkakaan ei voi sanoa ehkä metsään, koska ensimmäinen osuus oli korkearuohikkoista niittyä. Kokenut koira selvitti ensimmäisen osuuden sujuvasti ja ilman sivuaskelia. Ehkä hieman liiankin sujuvasti, koska ensimmäinen kulma tuntui tulevan yllätyksenä ja jäljestettiin reippaasti yli. Siinä pyörittiiin jonkin aikaa, mutta ilmavainun avulla uusi suunta pienen tarkastelun jälkeen selvisi. Kaksi seuraavaakaan osuutta eivät vaikeutta koiralle tuottaneet, vaan hienosti maa- ja ilmavainun yhdistelmällä homma etenee kohti paljon odotettua sorkan kohtaamista. Katkokulmalla pyöritään jokunen tovi, mutta lyhyin pyörähdyksin pulmapaikka selvitetään ja verijälki löytyy lyhyen matkaa edestä. Viimeinen osuus alkaa sitten vaikeuksien merkeissä. Koira ajautuu eteen tulevan kallion vasemmalle sivulle, kun jälki jatkuu oikean kautta kallion päälle, eikä aika ajoin maan mainiota ilmavainua esittänyt kilpailija saa veren hajua kirsuunsa, joten se huudetaan takaisin ennenkuin olisi ajautunut tielle. Loppu mennään taas totutun tarkasti ja sorkka nuuskitaan ja nuollaan. Makuista koira löytää kaksi ja pysähtyy lyhesti toteamaan ne, kaksi muuta jäävät sivuun ja huomiotta. Valmis jäljestys ja taitava suoritus, joka vaan olosuhteiden pakosta ei tänään päättynyt toivottuun tulokseen. Aina ei voi voittaa - ainakaan ykköstä."

Pisteitä tuli seuraavasti:

- Jäljestämishalukkuus 5 (0-6)
- Jäljestämisvarmuus 7 (0-12)
- Työskentelyn etenevyys 7 (0-10)
- Lähdön, kulmauksien, makauksen ja katkon selvittämiskyky 8 (0-14)
- Käyttäytyminen kaadolla 3 (0-3)
- Yleisvaikutelma 4 (0-5)
Laukauksen sieto: Hyväksytty
Yhteensä pisteet 34 ja VOI2

Tämä oli järjestyksessään 13. koe ja suoritus oli kaukana parhaasta (huoh), joskin mahdotonta toki myös sanoa, minkä verran olosuhteet vaikuttivat vai vaikuttivatko mitenkään. Noh sitä on turha miettiä, koska ne olivat kaikille samat ja tällä kakkosella Keltsistä tuli Karvakuonojen MEJÄ-mestari 2011, joka on kerrassaan upea juttu. Ja sydämestäni toivon, että ensi vuonna saadaan innokkaita mejäilijöitä mukaan vielä sankemmin joukoin. Ainakin keskiviikon MEJÄ-harkat leirillä osoittivat, että lajista kiinnostuneita onneksi löytyy ja rahkeitakin lajiin on, kunhan vaan treenikipinä syttyy.

Kolme päivää MEJÄä ja sen lisäksi peltojälkeä, jota kouluttamaan oli saapunut Anitta Smura. Hirmu hyvät peltotreenit meille vetikin. Taas tuli uusia, fiksuja ajatuksia ja ideoita pellolle. Näistä monien eri ihmisten opeista pitää vaan pystyä poimimaan ne parhaiten itselle sopivat.

Miken leikityksessä

innosta puhkuvaa E-jengiä helteisen leirinäytelmän tiimellyksessä

Olosuhteet leirillä olivat sään puolesta jokseenkin järkyt. Painostava helle, joka vei mehut sekä koirista että niiden ohjaajista. Ei kiva. Tottiskentällä käytiin Miken leikityksen sekä Tuomaan tuopin nollakoiran roolissa. Leikitys oli superhauskaa ja tottis taasen hyvä tsekki siihen, missä sen suhteen mennään ja mitä tehtävä seuraavaksi. Ai niin ja kävihän Nenä kentällä myös aksakisojen merkeissä Erikan kanssa. Piiiitkä (5kk) tauko takana, joka tosin ei näkynyt millään tapaa huonossa mielessä. Intoa piisasi ja virheitä tuli, mutta lopputuloksissa Nenä The Monitoimikoira oli kuitenkin kolmas. Ja perinteikkäässä totojuoksussa sijoitus oli 5. Niin ja kävihän tuo näytillä myös tuomarikolleegiossa. Ilmeisesti sinne haluttiin elävä mallikappale ponikokoisesta airiksesta. ;)

Erikan kanssa aksaa

kuvat © Katariina Martelius

Tänään ei huomista murehdita

Jaahas, mistähän sitä alottais...

Viikonloppuna oli LKK:n tottissemma. Erittäin hyvä ja hyödyllinen sessio Janin ryhmässä ja tulihan taas paljon ajattelemisen arvoista asiaa. Lähinnä itselleni sekä omaan toimintaani liittyen. Tartten sitä ilmaisutaidon kurssia itselleni aika hätään. ;)

Lauantainakin piti mennä, mutta se päivä vierähti metsässä. Käytiin tekemässä yksi VOI-koejälki. Nelisen tuntia siinä taasen vierähti, mutta lopputulokseen voi olla tyytyväinen. "Tee sellainen jälki kuin toivoisit omalle koirallesi" pätee tähän minusta hyvin. 

Tänään sitten jonkinlainen "tyhjennysharjoitus" alkavan viikon koitoksia varten. Ei tosin verestä tietoakaan, vaan pellolla, missä hinkattiin tarkkuutta ja kulmia. Normi 90-asteisia, mutta myös piikkejä. Tämän illan oppi oli itselle, että ilmaisut eivät menneet ihan niinkuin Strömsössä ja esineet (tai rasiat) on yhä syytä pitää erillään jäljeltä. Mutta muutoin olen tyytyväinen harjoitukseen. Loppuviikosta sitten tietää, oliko siitä mitään hyötyä. Teemalla "48 + 46  tuskin riittää, joten pinnistää, pinnistää" lähdetään alkavaan viikkoon. Tällä viikolla luvassa kokeita kaksin kappalein. 

Huomenna pitäisi mennä ampumaan. Ilmoitin Keltsin VAHI-kokeeseen 30.8. ja haaveissa olisi ohjata itse. Voi tosin jäädä haaveeksi. Nimittäin se oma ohjaaminen ja ampuminen.

Tästä kesä voi alkaa, nosta tanssija jalkaa

Hiljaiseloa? No ei nyt varsinaisesti, mutta ei myöskään mitään ihmeempää raportoitavaa...

Riemu-täti piipahti Erikan kanssa kylässä helatorstain alla. Olivat menossa Padasjoelle nenähommiin. Hauska, miten hienosti (ei pienintäkään pörinää!) nuo kaksi karvistyttöä keskenään juttuun tulivat. Ongelmia ei tullut edes siitä, että Viljo-mäykky oli jonon jatkona.

Edellisestä kokeesta sisuuntuneena sulkeiset ovat käynnistyneet eli metsässä ollaan käyty tekemässä mm."makausharjoituksia". Aseena namut ja naksutin. Paljon hyviä, kokeilemisen arvoisia vinkkejä on saatu, mutta jostain se vaan on lähdettävä liikkeelle. Naksuttimella sain opetettua aikaanaan kaadon ilmaisun, joten kokeillaan sitä nyt ekana, josko se toimisi myös makauksiin. Aika näyttää, miten tämä toimii käytännössä. Hakusessa on myös sopivat, tuoreet motourat. Ensi viikonlopun yökokeeseen ei kuitenkaan ihmeitä ehditä tehdä, vaan sillä mennään, mitä on annettu.

Tottista ollaan väännetty pihassa. Vaan kiitos upeiden hellekelien, veri vetää nyt mielummin veden äärelle rantaan kuin koulutuskentälle. Ei mahda minkään.

Viikko alkoi shokkiuutisella, kun suruviesti Riski-enon yllättävästä poismenosta tavoitti meidät. Juuri hetkeä aiemmin olin  miettinyt, milloin mahdamme saada tuon hienoakin hienomman karvakuonon taas hoitopojaksi. Valitettavasti kohtalo puuttui peliin pahimmalla mahdollisella tavalla. Lepää rauhassa Riski Römpötti, olet muistoissamme. :'-(

Meil on metsässä nuotiopiiri

Naxien kokoontumisajot järjestettiin Pöystilän maatilalla (Lammi) ja Aida & Petra, Katja & Wolke sekä myö Keltsin kanssa saimme kunnian olla mukana menossa. Leiri käynnistyi perjantaiehtoona teemalla tutustuminen ja henkilökohtaiset treenisuunnitelmat viikonlopulle. Nenän kanssa myöhästyttiin aloituksesta, kun aamupalaksi nautitusta kylkirimpsusta irtosi luunpala, joka kiilautui poskihampaiden väliin. Tohtoria piti kydä tervehtimässä ja kunnon darra (koiralla) tuomisina, kun piti rauhoittaa. Noh rahalla (70€) tuosta taas selvittiin...

Lauantaina aamupalan jälkeen setti tottista. Jokainen sai valita, mitä liikettä katsotaan. Meillä nouto (vauhtinouto) se juttu, kun kapulasta luopumisessa on omat haasteensa. Lisäksi pätkiä seuraamista sekä täyskäännöksiä. Vire oli kaukana parhaasta, mutta päästiin kuitenkin hinkkaamaan täyskäännöksiä. En ymmärrä, mikä ihmeen aivopieru itselleni iski, kun aloin tehdä niintä niin, että koira kääntyy mukana, vaikka "aina" tehty kiertäen. Päivänselvää, että kiertämällä jatketaan. Vauhtinoudossa kokeiltiin toista kapulaa (minulla) ja toimi. Eilalta & Riitalta sain taas valtavasti hyviä vinkkejä jatkoon!

Lounaan jälkeen jälkiporukka suuntasi maastoon. Peltoa ei harmiksemme ollut tarjolla, mutta löysimme sammaleisen satumetsän, mihin talloimme jokaiselle koiralle kohtuulyhyen suoran jäljen. Taisi olla toinen kerta kahteen vuoteen, kun metsässä ajettiin muuta kuin verijälkeä. Riitta seurasi tekemistä silmä kovana ja antoi palautetta. Pätkiä meni todella tarkasti, pätkiä hutiloiden. Pellolla jatketaan ja hinkataan sitä tarkkuutta.

Sunnuntaina otettiin esineilmaisuharjoituksia päärakennuksen edustalla. Riitta näytti Eikan kanssa, miten on saanut omille koirilleen esineilmaisut supermukaviksi. Keltsi kehiin ja todettiin, että toimii myös sen kanssa. Häntä vipatti kovasti ja haasteita tuli ennemminkin hallinnan kanssa.
Leiriviikonlopun kruunasi maalimies-Jussin poikkeaminen leirillä. Ajeli kotimatkalla leikittämään Naxit ja samalla myös muilla koirilla oli mahdollisuus ottaa painit maalimiehen kanssa. Keltsi oli aika täpinöissään kentälle tullessa. Ekan kerran kohtasi maalimiehen, joka paukutteli piiskaansa, käytti purutyynyä ja "pakeni" vielä peruuttaen. Hauskaa tuntui olevan!

Kiitos kaikille asianosaisille! Huippumukava leiri ja tiukan treenaamisen lisäksi tuli taas monta ikävuotta lisää nauramisen myötä. :)

kuvista suurkiitos paparazzi-Eilalle!

Pylly vasten pyllyä pump-pump

Siinä sitä jotakin on. :D

"Perstaitottikset" Orimattilassa kera Miian & Samin & Martan. Oltiin paikalla vähän etuajassa, joten muita odotellessa käytiin tekemässä pari hyppyä (este noin kasikymppinen). Vahvistin sitä, ettei ennakoi. Aika kivasti malttoi, vaikka kiertelin estettä, henkäilin ja höngin. Treeniseura saapui paikalle ja koira hetkeksi vilttiketjuun.

Tokassa setissä tehtiin seuraamista. Vähän matkaa, mutta sitäkin enemmän käännöksiä. Kiva vire. Tämän päälle jääviä, muutama jokaista. Seisomisen on hiffannut hyvin, on vaan maltettava mieli ja yritettävä vahvistaa sitä, ettei liikehdintää ilmaantuisikaan. Sitten esteille. Intoa oli, mutta tekniikka alkoi nikotella. Esteen päällä oikaisi takajalat ja ikäänkuin potkaisi vauhtia esteestä. Whaat? Näistä ei luonnollisesti palkattu, joten oravanpyörä oli valmis. Yritettiin eri variaatioin ja koiruus alkoi selvästi väsyä. Lopputulemana napattiin pari lautaa pois, että saatiin onnistuminen + palkka. Ihan käsittämätön juttu, koska on tuo mennyt aiemmin jopa täyskorkeaa ja ihan puhtaasti hyppäsi. Noh yksi pähkinä taas purtavaksi.

Illalla vielä täsmätreenit tokoilujen merkeissä HOTin kentällä. Tänään teemana luoksetulo ja liikkeestä seisominen. Paloihin pilkottuna. Luoksetulossa halusin keskittyä loppuasentoon, jota ei tehty aikoihin ja lopputulos vaihteleva. Kokeiltiin lyhyeltä matkalta pallopalkalla (minun leuan alta). Tuli kyllä suoraan, mutta meinasinpa ekalla kerralla olla pallon kanssa selälläni, kun sai vauhtia. Vaikutti toimivalta tavalta. Seisomisessa tehtiin juuri niitä, mitä aamutreeneissäkin todettiin. Eikun toistoja vaan ja paljon.

Saatiin koepaikka 15.5. Elimäelle, joka oli pakko perua. Syystä, että silloin on oltava toisaalla käymässä kulmavääntöä asioista, joiden pitäisi olla itsestäänselvyys. Valitettavasti totuus on kokonaan toinen. Ottaa päähän.

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Suvivirren aika, kun talvitottisryhmämme Team Toivottomat Tädit (ja menossa mukana myös Heikki ;) kokoontui maanantaina viimeistä kertaa. Onhan ollut taas antoisa talvi. Ja suurin kiitos siitä kuuluu coachillemme, joka on jaksanut ruoskia meitä eteenpäin viikosta toiseen. Lehmänhermot on oltava.

Arvelutti aavistuksen, miten karvakuno jaksaa totella aktiivipäivän jälkeen, mutta huoli osoittautui täysin aiheettomaksi. Uni maittoi autossa ja oli valmiina hommiin kuin partiolainen. Ekassa setissä tehtiin seuraamista ja jääviä. Kevään viimeisten kertojen suurin oppi ja oivallus ollut itselle se, että aletaan olla siinä pisteessä, että tuo vaan nousee, kun vaatii. Jääviä tehtiin ihan erillisenä ja seisominenkin alkaa sujua. Noh melkeen kolme vuotta siinä menikin, heh. Ekan setin päätteeksi vielä kasikymppistä hyppyä. Ei mitään muuta ongelmaa kuin ennakoiminen. Lukee minua niin tarkasti, että lähtee liikkeelle jo siitä, jos vedän ilmaa sisään sanoakseni käskyn tai liikahdan jotenkin oudosti. Tähän(kään) ei auta mikään muu kuin on vaan sotkettava pakkaa, oltava mahdollisimman eleetön, kierrettävä estettä ja käytävä palkkaamassa siitä, kun malttaa istua paikoillaan. Ja käskyä antaessa en voi vielä edes vilkaista koiraa kohti, vaan minun on vain käveltävä esteen ohi ja annettava käsky ihan ohimennen. Tokassa setissä ei tehty mitään muuta kuin pitoharjoituksia patukalla. Ote oli todella tiukka ja rauhallinen. Nyt pääsin jo koiran eteenkin niin, ettei ote muuttunut. Oikealla tiellä ollaan. Näitä paljon lisää ja pikkuhiljaa omaa liikehdintää enemmän. Siitä sitten puukepukkaan ja edelleen kapulaan. Yksi ajateltava asia itselle se, etten saa menettää malttiani ja esim. tapa sitä ylitsepursuavaa intoa, mikä tuolla hyppimiseen on tai romuta noutoa niin, että saadaan aloittaa työ alusta. Paineita ohjaajan hermorakenteelle.

Nyt ollaan sitten kesä omillamme, mutta en ole huolissani, talven aikana on saatu taas sellainen määrä työkaluja pakkiin, että niiden hyödyntäminen on vain omasta ahkeruudesta kiinni. :)

Niin on pehmeä sydän, mutta kova pää

ainakin jos kyseessä ohjaaja tää. Siltä taas maanantaina tottiksessa tuntui. Kaamea päivä itsellä alla ja se sitten näkyi omassa suorittamisessa. Ei saisi, tiedän kyllä. Treeneissä vain kolme plus koirat ja hallivuoro kaksi tuntia, joten aikaa oli ruhtinaallisesti. Ajatuksia.

Seuraaminen sujuu jees, jos ohjaaja muistaa säilyttää ryhtinsä, eikä kyttää. Käännösten korjaamisessa on oltava johdonmukaisempi, ettei oman toiminnan vuoksi seuraavana korjausvuorossa kaks'osainen käännös.

Noudossa pitoharjoituksia patukalla. Koira perusasentoon istumaan ja siitä sai ottaa patukan. Varovasti pyörittelemällä sekä heiluttelemalla tiukempi puruote. Siitä sitten vapautus ja palkaksi revittelyä. Positiivista oli, että vielä ei ilmennyt mälväämisongelmaa. Aavistuksen menee suu levottomaksi, jos siirryn koiran eteen luovutusasentoon ja yhtään painostan. Tätä yritetään nyt välttää tekemällä paljon toistoja koiran viereltä ja sitä kautta saada varmuutta. Vasta sitten seuraava steppi. Juu ja irti-käsky on parantunut, mutta onhan tuossa yhä parantamisen varaa. Ei kai siihen tuon kanssa auta muu kuin kunnon kertarysäys painia? ;)

Hyppyä ja A-estettä treenien päätteeksi. Aata on tehty hallissa ainoastaan loivalla (aksaeste). Sujuu. Kentällä löytyy "välimallin este" eli ulospääsyä odotellessa. Hyppy oli n. 80 senttiä korkea. Imu esteelle on kova. Ja itse asiassa siihen liittyykin myös haaste. Mieluusti varastaa, kun ei malta. Vahvistettava sitä, että kuunnellaan ja lupaa odotetaan. Kiva sinänsä, että on mieluisa, eikä ajatustakaan kiertää.

Ensi maanantaina on viimeinen kerta. Sitten on taas pärjättävä omillaan.

Turun reissu peruuntui, joten pääsiäisenä tallataan pellolla jälkeä ja suunistetaan wapuksi koejälkiä. Eilen tuli kutsu kokeeseen, joten sitä odotellessa. Alkukausi ratkaisee paljon, miten jatketaan.

Kuinka kuluu multa lauantai

No sehän vierähti Niirasen Sarin tottissemmassa. Koiria oli vain 9, joten jokainen pääsi tekemään kaksi kierrosta. Ekalla syvennyttiin tarkemmin teemaan (tai ongelmaan), minkä kukin oli valinnut. Toinen kierros iltapäivällä tehtiin niin, että jokaisen piti miettiä itse oma treeninsä aamupäiväisen pohjalta ja suorittaa se. Sari jeesasi ja antoi palautetta.

Keltsin kanssa valittiin nouto. Ja siinä nimenomaan pitoharjoitukset ja luovuttaminen. Jotenkin aavistelen, että noutaminen ei sinänsä olemaan ongelma, mutta haasteita voipi tulla siellä hallinnan puolella. Sari oli samaa mieltä. Nyt yritetään tehdä pohjatyön mahdollisimman huolella. Yhtään en saa oikoa tai tinkiä siinä, enkä menettää myöskään hermojani, vaan johdonmukaisuutta tarvitaan peliin. Tehtiin harjoitusta, missä tuli samalla hallintaa, ja niin vaan se alkoi sujua. Luottavaisin mielin eteenpäin, kun jo päivän aikana näki muutosta toistojen myötä. 

Oli todella hyvä & hyödyllinen päivä. Mieltä lämmitti myös tuntemattomien ihmisten kommentit "Makea airis", "Onpa kiva nähdä airis, millä piisaa moottoria" jne. Mun rakas karvakuononi. :)

HOTilta tuli mieluisaa postia. Päästiin 10 koiran joukkoon, jotka starttaavat tehotokokurssin wapun alla. Ohjelmassa pari viikkoa tiukkaa treeniä ja "kurssikisat" HOTin tokocupissa. Kääk. Kaikkeen sitä tulee itsensä tungettua. Ja vielä vapaaehtoisesti.

Muutama kuva semmasta © Anette Nikkinen

Näin kulutan aikaa

Maanantaina tottistreeneissä. Ohjelmassa seuraamista ja jääviä. Seuraamiseen tehtiin taas uudenlaista harjoitusta: 

1. käsky
2. nopea pyörähdys paikallaan 180-astetta ympäri (oikealle)
3. reippaasti eteenpäin
4. tiukat käännökset heti vasemmalle, jos yhtään yritti edistää
5. reippaasti eteenpäin

Se toimi! Koira nousi entisestään, kun piti skarpata ja keskittyä, mihin suuntaan lähdetään! Jäävät olivat myös aika hyviä. Ja taas sai uskoa itselle siihen, miten viretila nousee sitä mukaa, mitä enemmän viitsii tuon kanssa tehdä ja vaatia. Äkkiä on talvi mennyt, kun enää kaksi hallivuoroa enää tällä erää jäljellä. Kohta päästään toivottavasti kentälle.

Huomenna on Niirasen Sarin pk-tottissemma ja sunnuntaina tokoillaan. Pääsiäisenä olisi ohjelmassa mejäilyt Turun airisten kanssa, jos keli suinkin sallii. Wapusta käynnistyy koekausi. Ja toukokuusta näyttäisi tulevan kiireinen, kun ohjelmassa peltojälkitreenejä rottentottien kanssa. Mahdollisesti myös rallytokoa mennään kokeilemaan. "Kaikkea pitää kokeilla paitsi kansantanssia" vai miten se sanonta menikään? ;)