jouluntoivotukset

Rentouttavaa joulua
ja
vauhdikasta vuotta 2011!



projekti seuraaminen

Projekti seuraaminen jatkuu... Ja taitaa muuten olla pitkä kuin nälkävuosi? Viime maanantain tottikset jäi väliin, kiitos siitä Valtion Rautateille (Tai FB-ryhmä "Venaile Rauhassa" kuvaa ehkä tilannetta paremmin), mutta tällä viikolla oltiin taasen mukana geimeissä. Mitä me tehtiin? No yllätys yllätys sitä seu-raa-mis-ta. Paikka ei ole se, mikä pitäisi ja sitä nyt korjataan. Vaihdettiin samaan syssyn lelupalkkaan ja palattiin lähtöruutuun. Harjoitukset ovat olleet sellaisia 0-1 askeleen pätkiä. Muttamutta jotain hyvääkin... Kontakti on loistava ja pallo ei tipukaan enää sään kohdalle, vaan suoraan suuhun. Plus irti-käsky alkaa kummasti toimia, kun treenattu sitä ahkerasti. Jes. Kyllä tää (ehkä) tästä, periksi ainakaan ei anneta. Jos me talvi hinkataan tätä oikein ahkerasti niin ehkä me kevään koittaessa päästään jo kaksi askelta eteenpäin, heh? ;)

Loppuun vauhdikas luoksetulo. Ja hyviä vinkkejä saatiin esineilmaisuun. Se projekti on myös käynnissä, että ihan erillisenä talven aikana ilmaisua opetellaan. Eikä sitä haittaa edes nietokset tai paukkupakkaset, kun harjoittelu onnistuu tuvassa. :)

erätulilla

”...On villiä melskettä, helinää, helskettä pienten tiukujen,

on korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten.

Ja tähtöset tuikkivat lyhtyinä kilpaa noin hangella loistaen,

kun kaikki nyt juhlahan kulkunsa suuntaa, arvannet kai sen...”

 

Suomen Metsästäjäinliiton Kymen piiri järjesti ensimmäistä kertaa Eläinten Joulu ja Erätulet -tapahtuman Kouvolan raviradalla. Ohjelmassa oli mm. tuottajatori, iltaravit, eläinyhdistysten toiminnan esittelyä, joulupuuroa, glögiä, joulupukki, rekiajelua jne. jne. Tavoitteena oli tuoda joulurauha jokaiselle, niin ihmiselle kuin eläimille.

 

"Kotiseuramme KPKY" oli mukana tapahtumassa esittelemässä toimintaansa. Näytöksen tähtinä Osmo + Pii & co. Osastolle tarvittiin myös erilaisia palveluskoiria, joihin yleisö voi tutustua. Sellaisia, mitä saa myös rapsutella. Tämä homma oli omiaan Keltsiläiselle. Siellä se köllötteli totohallin lattialla tuolini vieressä ja nautti suunnattomasti, jos joku ihminen a) huomioi, b) jutteli mukavia tai c) vielä rapsutteli. Keltsi on niin paras tällaisissa tilanteissa!

Tehtiin tuttavuutta myös maatilan eläimiin, mitä ei aiemmin nähty. Näytillä oli muutama lammas, vuohi, kanoja sekä lihakaneja. Tyypit olivat tosi kiinnostavia. Ainoan murinan/haukun sai osakseen luonnollisen kokoinen sekä näköinen muovihevonen, joka patsasteli portaiden vieressä ja tuijotti yläilmoista pistävällä katseella tonttuhattu päässä. Sitä kohti piti hyökkiä... Hölmö! :D

paluu juurille

Paluu juurille, taas kerran, kun talvitottikset pyörähtivät käyntiin. Paljon on tehtävää sekä korjattavaa, eikä vähiten seuraamisessa. Sen tiesin jo syksyllä BH:n aikaan, mutta se hetki ei ollut oikea puuttua asiaan. Nyt on. Lelupalkalla vire loistava, mutta samalla luo omanlaiset haasteensa. Käärittiin hihat ja käytiin niiden kimppuun. Ihan kontaktiharjoituksilla sekä ensimmäisellä kriittisellä tekemisellä aloiteltiin. Se toimi! Kumma homma, että myös meille vaikea irti-käsky alkaa pikkuhiljaa tulla ymmärretyksi.

Kieltämättä sitä miettii, mitenhän monta kertaa homma on vielä aloitettava alusta, että lopputulos on tyydyttävä. Ei sen väliä, aika näyttää... 

Siuntion koirakerhon sivuille on ilmestynyt viralliset aksatulokset. Keltsin kohdalla sijoitus 17. ja 32,13. No ei se kisa mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Mutta tavoitteena oli hyväksytty tulos ja se saatiin! Keltsiä nähdään varmasti jatkossakin aksaradalla silloin tällöin, jos vaan lainapilotti-Erikalla on kiinnostusta ja sadaan sovittua aikataulut yksiin. Kivaahan se on kuin mikä. :)

Tämän myötä Keltsiläinen löytyy nyt myös Virpin sivuilta aksa-airisten galleriasta http://www.elisanet.fi/glegdale/agility.htm

maailmassa monta, ihmeellistä asiaa...

Tänään törmättiin niistä yhteen. Oltiin lenkillä jäällä ja lähestymässä jo rantaa, kun Keltsi sai vainun "jostain". Läksi jäljestämään kaislikkoon. Vilkaisin lumeen ja ehdin rekisteröidä "Hetkinen, tässähän on kummallisia jälkiä... Ihan kuin majavan". Sillä samaisella hetkellä alkoi haukku raikaamaan kaislikon takaa rantatömpäreeltä. Menin lähemmäksi ja eikös sillä ollut joku otus haukussa. Ensimmäinen ajatus oli "Supi?". Tajusin, että eipä ole supi ei. Seuraavaksi veikkasin saukkoa, mutta sitten näinkin jo lättänän hännän. Majava! Keltsi oli rekisteröinyt otuksen jäljet, jäljestänyt sen, pysäyttänyt ja jäänyt vartioimaan. Kiersi tiivistä rinkiä ympärillä, louskutti ja tökkäsi välillä peräpäähän (se ei ainakaan pure). Mutta tuumaakaan ei saanut tyyppi liikkua, siitä piti huolen...

Keltsillä on selvästi sitä verta, mitä esi-isien suonissa virtasi jo 1800-luvulla. Huima tyyppi, joka jaksaa yllättää minut kerta toisensa jälkeen, mitä ihmeellisemmissä tilanteissa. :)

leikkiä suurella sydämellä

Sunnuntai vierähti Piilonkiertäjien järjestämässä semmassa teemalla Koiran motivointi ja leikittäminen. Tapahtumaa ei missään vaiheessa markkinoitu vain pk-harrastajille, vaan ihan kaikille koiran rotuun tai harrastukseen katsomatta. Porukkaa olikin tullut paikalle sankoin joukoin. Koirakkoja mukana 30 ja katsojia kuulemma noin 70! Rotukirjo oli todella laaja, pk-rotuisia vain murto-osa ja moni kertoi harrastuksekseen mm. agilityn tai tokon. Vetäjinä semmassa oli Heli Salminen & Sari Niiranen. Aamulla porukka jaettiin kahtia. Keltsin kanssa mukaan Sarin ryhmään ja jokainen teki kaksi kierrosta.

Ekalla kierroksella Keltsillä "tippui viimeisetkin inkkarit kanootista", kun leikki alkoi. Se kiihtyi nollasta sataan sekunnin murto-osassa ja taisteli suurella sydämellä. Sari tuumasi, ettei ole epäselvää, onko sitä moottoria vaiko ei. Keskityttiinkin sitten enempi harjoituksiin, miten leikin lomassa myös rauhoitutaan ja rytmitetään leikkimistä selkeämmin. Käytännössä kontattiin sekä ryömittiin lopulta kasvihuoneen hiekkalattialla, kun näitä harjoituksia tehtiin. Tokalla kierroksella homma onnistui jo huomattavasti helpommin. Eväät kotiinviemiseksi oli, että tekniikkaa hiotaan edelleen namupalkalla, mutta leikkimistä viedään siinä sivussa ja pikkuhiljaa aletaan ottaa mukaan myös tottikseen.

Päivän parhaat naurut toi keskustelu, mikä oli käyty sillä aikaa, kun olin viemässä Keltsiä takaisin autoon. Kaksi iäkkäämpää ladya oli istunut katsomon perukoilla ja kauhistellut, että kohta joutuu soittamaan 112:een. Eivät kuulleet meidän keskustelua kentällä, mutta kylläkin heidän mielestä kauhistuttavan pörinän. Sariltakin olivat kysyneet, että eikö pelottanut, että se koira puree? Sari oli naurahtanut, että ei, kun sehän vaan leikki... ;D

airistokoilua

Maanantaiehtoona airistokot Orimattilassa. Tällä kertaa tehtiin hyppyä, seuraamista siksak-kuviolla sekä pariakin erilaista pyrstönkäyttöharjoitusta. Hyödyllisiä harjoituksia taasen. Ja sellaisia, mitä voi kotona tuvassakin jatkaa. Loppuun luoksetulo.

Ensi viikolla alkaakin aikataululliset haasteet. Miken tottikset käynnistyy viimetalviseen tapaan eli krt/vko. Joulukuu ollaan vielä maneesilla, mutta tammikuusta siirrytään Orimattilan uuteen (lämmin!) halliin. Ajankohta maanantaisin klo 20 - aiheuttaa harmaita hiuksia. Menee nimittäin päällekkäin tokon kanssa. Pitää nyt funtsia, miten saadaan nuo treenit jatkossa junailtua...

EHKÄ aksatulos

Lauantaina oli ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua, kun Keltsi & Erika starttasivat peräti kolmella ykkösten radalla Lohjan aksakisoissa. Kisat pidettiin Showlinkin uudessa hallissa, joka olikin oikein mainio paikka (noh buffetti oli kyllä aika köyhä, tuumaa taustajoukkojen edustaja ;).

En juuri lajista ymmärrä, mutta kerrotaan vähän siitä näkökulmasta, miltä se katsojan silmään näytti. Ekana ohjelmassa hyppyrata.  Sitä olis toivonut myöhäisemmäksi, koska Keltsi oli jotenkin "hitaalla". Teki ihan turhia virheitä hypyissä. Epävarmuutta vai rimakauhua? Tokalla radalla sitten fiilikset aivan päinvastaiset eli Keltsiläinen piti kivaa koko rahan edestä. Nauratti, kun se mm. patsasteli siellä A:n harjalla häntä vipattaen. Yks' pikku juttu vaan, ettei sitä estettä to-del-la-kaan kuulunut siinä kohtaa mennä. Ransun väki oli katsomossa ja nauroivat, että näytti just niin tärriltä. Ihan kuin olisi A:n harjalla halunnut sanoa Erikalle "Älä SINÄ sano mitään, kyllä MINÄ tiedän, mikä este pitää mennä". Ja radalta tullessa meinasi luonnollisesti pakahtua omaan "erinomaisuuteensa". :D Kolmas rata oli suorituksena tasaisin ja tuotti jonkinlaista tulosta. Ihmiset tais katsoa hitaasti, kun kaksi ihmistä alkoi hihkua kuuluttajan sanoessa "15 virhepistettä". ;)

Mutta virheistä johtuen yliaikaakin tuli, eikä nyt 100% varmoja, että tuliko liikaa. Tuloslappuun oli merkitty vain virhepisteet, ei mitää ajasta johtuvaa. Virallinen tieto löytynee joskus jalostustietokannasta tms.? Tästä johtuen painopiste sanalla "EHKÄ tulos". Vaan eiköhän me yritetä vielä Hyvinkään kinkkukisoissa, josko saataisiin "se varma tulos". Ja yrittämisen puutteesta ei voi ainakaan kukaan syyttää... ;)

samasta puusta veistetty

Viime lauantaina piti käydä turistina seuraamassa MH-kuvausta, kun tulessa Keltsin sisaruksista Otto & Rytmi. Paikkana Mäntsälä, missä mekin taannoin kävimme. Kuvaajina tällä kertaa Jorma Kerkkä & Riitta Liimatainen. Oli todella mielenkiintoinen päivä seurata sisarusten edesottamuksia erilaisissa tehtävissä. Harmittaa vaan näin jälkeenpäin suunnattomasti se, etten saanut Keltsin testiä videolle. Siinä testitilanteessa, kun ei oikein pysty oman koiran reaktioita kovinkaan tarkasti seuraamaan. Mutta oli toki kiva seurata myös sisarusten edesottamuksia ja todeta, että kyllä ne samasta puusta on veistetty. Edelleen ottaisin oman karvakunon tuosta samaisesta pentueesta, mistä se aikanaan tulikin. Ei voi olla sattumaa, että kolme sisarusta toimii paineen alla hienosti! :)

Maanantaina starttasi uusi kurssijakso airistokoa ja mukaan tuli sukulaiskoiria, kun Trina aloitti pennuissa ja Wolke tavoitteellisesti treenaavien ryhmässä. Kirsi haastatteli meitä alkuun tokoon liittyvistä tavoitteista. Kaikilla oli haaveena vähintään alokasluokan kokeet, osalla tavoitteet niin pitkällä kuin omat rahkeet riittää. Tämän jälkeen tsekattiin alokasluokan liikkeitä, missä kukin tällä hetkellä menee. Näiden lisäksi myös hieman naksutinharjoituksia. On se naksu kyllä loistokapistus!

Tiistaina aamusta treffattiin Purinalla kenraaliharjoitusten merkeissä. Erikalla mukana tällä kertaa Koodi sekä Rymy. Pikkukarvakuono on valloittava tyyppi, putkeakin hurautteli jo mennen tullen. Keltsin kenraali taasen sujui... hmm... Varsin vaihtelevasti. Nyt ei ollut putket mitään, mutta yllättävä rimakauhu vuorostaan aluksi. Loppua kohti onneksi katosi. Mutta tosi kiva nähdä, mitä tuo kehittelee lauantaina, kun olisikin tosi kyseessä?

torstaiaamun aksat

Harjoitukset jatkuu. Torstaina aamusta suuntana jälleen Purina. Keltsi pääsi useampaan otteeseen Erikan kanssa kehiin. Tekivät pätkiä radasta, aika pitkiäkin koukeroita jo. Lisäksi erikoisesteistä: rengas, keinu ja pussi erillisenä. Kaksikon tekeminen näytti tosi kivalta ja radalla tuli pätkiä, missä Keltsi irtaantui oikein kivasti. Se on sinänsä jo työvoitto, koska Keltsihän hakeutuu ohjaajan vasemman jalan viereen kyselemään "Mitä me seuraavaks tehdään?".  Kiva, mutta aksassa ei oikein toimi. ;)

Oli tosi hieno nähdä myös se, miten Koodi & Riemu treenasivat. Koodin lahjat sekä taidot on tiedossa, mutta tädin näin ekaa kertaa livena radalla. Olihan vaikuttava ilmestys! :)

tiistaiaamun aksat

Tänä aamuna klo 10 treffit Purinalla Erikan & koiruuksien kera. Ovat menossa Keltsiläisen kanssa kisoihin Lohjalle 20.11. Tavoitteena olisi Se Tulos. Ja mikäli siellä ei onnaa niin tämän vuoden puolella on vielä yksi mahdollisuus Hyvinkäällä. Keltsi pääsi kehiin useampaan otteeseen tekemään pätkiä radasta.

Kepit sujuu jo tosi mallikkaasti, JOS ohjaaja pääsee ohjaamaan oikealta puolelta (vastaavasti vasemmalta puolelta ohjatessa koiruus on pihalla kuin lumiukko). Keinu menee hyvin, JOS koiruus vaan malttaa mielensä. Samoin A sekä puomi kontakteineen sujuvat, JOS vauhtia ei ole liikaa. Myös erilaisiin hyppykiemuroihin näyttää taipuvan, JOS ohjaaja ehtii juosta mukana ja ohjata tarkasti (niin noviisi, että vaatii tosi tarkkaa ohjausta + vauhtia kuitenkin on = haastava yhtälö). Jossia siis vielä paljon, mutta Erika on loistava & taitava ohjaaja ja tietää, mitä tekee. Vaikkakin kisatilanne takuulla erilainen, kun malttia tuskin on ja sen myötä haasteet entisestään kasvaa...

Mutta treenit jatkukoon. Sen jälkeen laitetaan peukut & varpaat pystyyn ja toivotaan parasta sekä pelätään pahinta. :)

@ tottissemma

Pyhäinpäivä kului SRY:n järjestämässä tottissemmassa by Suski. Paikkana kennelpiirin halli. Poisjääntien myötä mukana 9 koirakkoa. Aiemmat kotiläksyt (nouto) ovat rempallaan, kiitos parin viikon sairastauon. Vain pitoharjoituksia tehty vähän ja aikalailla alkutekijöissään vielä niissäkin. Tiedän kuitenkin, miten noudoissa jatkaa, joten halusin tehdä semmassa jotain ihan muuta. Päädyin lopulta jääviin, irtoliikkeinä. Miten saada niihin vauhtia sekä varmuutta entisestään? Plus liikkeestä seisominen liikkeenä sellainen, minkä opettamisen olen aikanaan laiminlyönyt. Nyt sitten maksellaan veroja siitä...

Yleisesti pitää todeta, että pikku tauko oli tehnyt pelkästään hyvää. Varsinkin, kun sitä edelsi melko tiukka sekä totinen vääntö ennen BH-koetta. Keltsi oli intopiukeana ja sopivasti röyhkeä, mikä tiesi hyvää tekemisen meininkiä. Tehtiin namipalkalla jääviä. Istumiset sekä maahanmenot ovat jo aika varmoja ja niihin saa vielä lisävauhtia omalla ohjauksella. Seisominen sitten... Hmm... Aivan alkutekijöissään, mutta sain hyviä vinkkejä, miten sitä työstää. Vaatii vaan ahkeraa treeniä.

Äärettömän hyvä semma (taas kerran) ja hirmusti sai irti myös muita koirakoita seuratessa Oli mukavaa, kun rotukirjo oli tällä kertaa varsin laaja. Ensi viikolla jatketaan harjoituksia airisporukalla ja aksatreenejä Erikan kanssa, kun h-hetki lähestyy taas uhkaavasti...

*edit* Lisätty muutama kuva semmasta by paparazzi-Margit. Kiitokset!

Terveiset E-leiriltä!

Viikonloppu kului E-leirin merkeissä Hiidenhelmessä. Mukana liki 30 samanhenkistä ihmistä, joten seura mitä parhainta. Nauraminen taisi tuoda lukemattoman määrän lisävuosia. Pelkkää hubailua ei leiri kuitenkaan ollut, vaan treenasimme ahkerasti. Siitä pitivät huolen kouluttajat Hannu (peltojälki + tottis), Kati (haku + ruutu) ja Erika (aksa). Päiväohjelma oli organisoitu hyvin, joten kahdessa päivässä ehti paljon..

Tamppausta...

Ajoimme kaksi peltojälkeä. Eka oli huono. Koira tuntui siltä, ettei se tiennyt, mitä ollaan menossa tekemään. Kuvitteliko peräti, että hirven jäljille ollaan lähdössä? Edellinen peltojälki ajettu elokuun lopussa, joten sinänsä ei yllätys. Jäljestys oli hätäistä ja hutiloivaa Keltsiksi. Eikä ohjaaja tiennyt tarkasti, missä jälki kulkee. En ollut osannut polkea jälkeä oikein, eikä ruskeat naturalmenut erottuneet syksyisestä heinäpellosta. Tokaan olen tosi tyytyväinen. Osasin tehdä jäljen niinkuin pitää ja Keltsi oli ihan eri fiiliksellä. Tiesi tasan tarkkaan, mitä ollaan tekemässä. As-kel as-ke-leel-ta edettiin. Hannulle Iso Kiitos, kun jaksoi tiukasti, mutta ystävällisesti sekä kärsivällisesti opastaa. Näillä opeilla on hyvä jatkaa urakkaa eteenpäin. 

Ruutua...

Lauantai-iltapäivänä pienellä porukalla esineitä. Hetkeen ei tätäkään tehty, joten ekana helppo harjoitus näytöllä. Hanska ruudun keskelle. Hyvä. Sitten koira hetkeksi autoon. Toisella kierroksella kolme esinettä valmiina ruudussa. Omat takakulmissa ja vieras keskellä. Intoa oli ja merkkasi heti vieraan. Mutta... Eipä halunnutkaan tuoda sitä, vaan oli lähdössä kohti takalinjaa. Kutsuin pois ruudusta ja lähetin uudelleen. Tasan tarkkaan tiesi, mihin se esine unohtui ja kelpasi samantien tuodakin sen. Luovutus ok. Pitää nyt harjoitella ahkerasti erilaisilla vierailla esineillä.

Aksaa...

Keltsi aksasi molempina päivinä Erikan kanssa. Hyppyjä, putkea ja keppejä. Aika magean näköistä oli jo esim. kepit kentän laidalta katsottuna. Erika nauroikin, että kumma koira, kun tuntuu tauon aikana funtsivan asioita. Mutta ohjaaja on niin taitava ja koirasta supermukavaa niin eihän lopputulos voi olla huono!

Itsensä pelleksi tekemistä...

Sunnuntaina tottista. Otettiin saalisleikkiä sekä irroitusta, minkä itse kokenut hankalaksi, kun Keltsi haluaisi jatkaa revittelyä loputtomiin. Tosi hyviä vinkkejä Hannulta. Ohjaajan pitäis laittaa itsensä vielä enempi likoon, tehdä ajoittain jopa pelleksi. Ja irti-käskykin alkoi toimia, kun sen noudattamista ei seurannut lelun piilottaminen kiireesti omaan taskuun, vaan palkkana leikki jatkui. Oma moka siis. Muutoin palaute oli oikein positiivista ja kannustavaa. Eikun eteenpäin, sanoi mummo lumessa... ;)

Huippuhyvä leiri, mistä iso kiitos kaikille mukana olleille - Tästä on saatava perinne!

(kuvia myöhemmin tulossa...)

terveen paperit

Tänään silmäkontrolli. Yrityksistä huolimatta ei saatu aikaa Jussille, mutta hyvä kakkosvaihtoehto vastaanotti meidät. En ollut huolissani, koska perstuntumalla silmät olleet jo paljon paremmat. Ja näemmä se tuntuma joskus myös pitää paikkaansa. Silmissä ei ollut enää yhtikäs mitään! Lääkärikin tätä hieman ihmetteli, koska vielä keskiviikkona oikean silmän haava/naarmu oli melko ikävä. Mutta nyt ei jälkeäkään enää siitä. Hyvä!

Tohtorin kanssa rupatellessa hän kyseli myös kotona olevista viherkasveista. "Mitä hittoa...?" mietin siinä kohtaa. Kuulemma tiettyjen viherkasvien (olikohan ainakin limoviikuna ja kirjovehka?) on todettu pitkittäneen monilla koirilla tämäntyyppisiä ongelmia. Kuulosti varsin oudolta maallikon korvaan. Ilmeisesti noilla on jokin allergisoiva vaikutus tms.?

Toivottavasti tapaturmaputki on nyt edes hetkeksi selätetty. Lääkäriäkin nauratti meidän tapaaminen, kun kysäisi Keltsiltä "Et ole viime aikoina keppeihin törmäillyt?". Hoiti taannoin keppionnettomuuden jälkeen karvakuonoa.

Noh nyt on terveen paperit kourassa (seuraavaan haaveriin asti) ja viikonlopuksi suunnataan intoa puhkuen E-leirille. Ohjelmassa peltojälkeä ja Erika luvannut treenailla aksaa Keltsiläisen kanssa. Ja ensi viikolla pääsee palaamaan arkeen myös normitreeneissä. Jee!

ei pidä nuolaista, ennenkuin tipahtaa...

Vai miten se sanonta nyt menikään? Suurta viisautta joka sana. Vasta eilen iloitsin, että silmä on jo parempi, joskaan ei vielä hyvä. Noh tänä aamuna tilanne oli sitten kokonaan toinen. Katse muistutti lähinnä vihikoiraa ja se toinenkin (terve) silmä punoitti... Hienoa! Eikun soitto Pärnäsen korjaamolle. Onneksi saatiin aika heti samalle aamupäivälle. Nuori naislääkäri otti meidät vastaan ja tutki silmät sekä jututti, miten hoidettu. Hoito on ollut ihan oikeaa, samoin lääkkeet, mutta jostain syystä ei vaan purreet toivotulla tavalla. Oikeassa silmässä näkyy yhä sama haava ja nyt oli sitten kaupan päälle vasemman silmän sidekalvo tulehtunut. Saatiin lisää tulehduskipulääkkeitä ja tipat vaihdettiin varuiksi toiseen merkkiin. Ensi viikon alussa kontrollikäynti. Sen suositteli varaamaan Jussille itselleen, jos ei olekaan edelleen parantunut. Saa sitten funtsia, miten hoidetaan. Lohdutteli, että näön kannalta ei pitäisi riskiä olla, mutta kuntoonhan tuo on saatava keinolla millä hyvänsä. Jo on taas pitkissä puissa tämäkin. Saadaankohan me kohta joku kanta-asiakaskortti Pärnäselle?

Eikä tässä muuta, mutta pikkuhiljaa alkaa myös E-leiri olla uhattuna. En tykkää.

toipilaana

Hiljaiseloa on ollut. Me ei olla tehty mittään. Paitsi nyt normiarkihommia sekä lenkkeilty. Niitäkin varovaisesti, kun tohtori käski ottaa iisisti. Silmä on jo selkeästi parempi, mutta ei vielä priima. Huomenna menee viimeinen nappula, tippoja on vielä jäljellä. Pitää nyt tarkasti seurata, että paraneminen jatkuu, eikä takapakkia tule.

Painetta alkaa kertymään, joten eiköhän me viimeistään torstaina pyörähdetä kentällä...

Murphyn laki

Huomenna piti startata maastoleirille Ylöjärvelle, mutta kohtalo puuttui peliin tänään. Kai tämä on sitä Murphyn lakia? Aamusella ensimmäisenä huomasin, että Keltsiläisen silmässä on jotakin vikaa. Hinkkasi ja kupsutti sitä. Silmä arvatenkin tosi ikävän näköinen. Onneksi saatiin lääkäriaika klo 12. Mitään ylimääräistä ei silmästä löytynyt. Tarkempi tutkimus osoitti, että naarmu sarveiskalvolla. Lääkäri lohdutteli, että paranee kyllä pian. Mutta nyt on lääkekuuri päällä (tulehduskipulääkettä sekä silmätippoja useamman kerran päivässä), joten leiri voidaan unohtaa ihan suosiolla. Voihan itku!

Noh jotain positiivista jos hakemalla hakee niin eipä ole enää kiirus vaihtaa menopeliin talvigummeja, kun voidaan pysytellä kotosalla ihan koko viikonloppu. Tuli taivaasta mitä tahansa. Laiha lohtu...

tokoilemassa tauon jälkeen

Pari tokokertaa jäi väliin muiden kiireiden takana. Eilen taas mukana remmissä. Kirsi kouluttaa paljon naksuttimen ideologiaa ja se on osana myös airistokoa. Siinä onkin aihe, mistä haluaisin oppia enemmän. 

Koirat olivat ihan innoissaan naksuttelusta, kun pääsivät itse pähkäilemään sekä tarjoamaan ratkaisua. Vahvistettiin hyppyä. Ihme juttu, miten siitä seurauksena alkoi myös se seisominen hypyn jälkeen tulla ikäänkuin itsestään. Toisena harjoituksena tehtiin liikkeestä seisomista. Ensin ilman naksua ja sen jälkeen kokeiltiin, miten sitä voisi hyödyntää samassa liikkeessä. Toimi! Voiskohan tässä olla ratkaisu meidän seisomisongelmaan, kun en ole osannut sitä opettaa kunnolla? Pitää kokeilla. Loppuun tehtiin vielä paikallaoloharjoitus. Kaverit nous jossain kohtaa vuorollaan, Keltsi ei. Hyvä flikka!

Jos tuon liikkeestä seisomisen sais kuntoon niin sitten olis ALO-luokan liikkeet kasassa. Vois ihan vakavasti harkita kokeisiin menoa, mikä tekisi oikein hyvää omalle hermorakenteelle. Treeniä tarttee. Kokeita näkyy kuitenkin olevan suht säännölliseen kotinurkilla.

kapula on kiva

Jonkinlaista hulluutta vaatii pyhäaamuna lähteä treeneihin ennen kuutta ja Kirkkonummelle asti. Ohjelmassa Suskin tottis. Airiksilla on oma ryhmä, mikä kokoontuu kerran kuussa. Pääasiassa turkulaisia (Katja & Rytmi, Eija & Konsta, Heidi & Jesse sekä Jutta & Pipsa jaViima), mutta joukon jatkona vielä Katja & Wolke sekä me Keltsin kanssa. Tällä kertaa paikalla vain 4. Jokainen sai esittää toiveensa, mitä haluaa tehdä. Itselle oli kypsynyt ajatus, josko niitä noudon alkeita otettaisiin, mitä ei käytännössä tehty vielä lainkaan. Ja nouto on sen verran tärkeä osa-alue, että mielummin opettelisi alusta asti oikein. Tämä suunnitelma sopi myös Suskille.

Aluksi käytiin teoriassa läpi ne osa-alueet, miten noutoliikket kannattaa pilkkoa. Keltsin kanssa tässä vaiheessa järkevää keskittyä vauhtinoutoon ja iskunoutoon sekä tehdä pitoharjoituksia kaikessa rauhassa kotosalla. Muihin osa-alueisiin palataan sitten myöhemmin.

Vauhtinoudossa koira viereen (saa tässä vaiheessa seistä tai istua) ja ohjaaja heittää kapulan. Pannasta kiinni. Suski kävi nakkaamassa kapulan vielä kauemmaksi. Tässä kohtaa koira oli pyydetty jo istumaan perusasentoon viereen. Hyvä ja perusteltu oppi oli se, että katsekontaktia ei tarvitse vaatia, vaan koira saa seurata kapulaa. Tämän jälkeen koiran lähetys matkaan käskysanan saattelemana. Ja kehut heti, jos se kapulan nappaa ja lähtee tuomaan sekä leikki pystyyn. Itsestään selvää ei se, että heti tajuaa ottaa. Kapula ei myöskään saa olla "se juttu", vaan sen tuomisesta seuraava palkka.

Iskunouto tehtiin niin, että koiran kanssa leikitään ja appari käy laittamassa kapulan vaihvihkaa n. 5 metrin päähän. Leikki seis > koiran lähetys kapulalle. Ja taas kehut + leikki käyntiin, kun se kapulan ottaa ja lähtee tuomaan. Oppina molempiin myös se, että jo pienistä asioista pitää muistaa alussa palkata koiraa, vaikka se ei heti tajuaisi, mitä kapulalle pitää tehdä. Ja hermojaan ei saa menettää missään kohtaa, koska noudon on oltava kivaa.

Jotenkin aavistelin, ettei Keltsin kanssa tule olemaan haasteita kapulan ottamisessa tai kuljettamisessa, vaan haasteet on ihan muussa. Oikeassa olin. Se lähti todella vauhdikkaasti, nappasi epäröimättä kapulan suuhunsa ja lähti tulemaan takaisinpäin. Nyt ois vaan saatava palkasta kiinnostavampi kuin kapula itsessään. Vaatii taas itseltä räväkämmän leikkimisen opettelua yms. Taisteluasetelmaa, kun ei saa kapulan suhteen muodostua. Suski tuumasi innon nähtyään, että kyllä tuolle hyvän noudon saa rakennettua. Itsestä tuntuukin, että haasteita voip olla odotettavissa hallinnassa sekä hallitun noutoliikkeen kasaamisessa...

Kotiläksyksi myös pitoharjoituksia. Helpoin toteuttaa ruokakupin kanssa ja välitön palkka toivotusta tekemisestä. Aluksi vaikka pelkästä kiinnostuksesta kapulaa kohtaan ja siitä sitten pikkuhiljaa eteenpäin. Tärkeä muistaa oikea korkeus, mistä kapulaa tarjoaa, että otteesta tulee ensimetreiltä asti oikea. Ne alettiinkin heti samana päivänä kotosalla.

Lauantaina oli trimmikurssin II-päivä. Taavi on toipilaana, joten Keltsi joutui tuuraamaan. Eipä tulle ihmeitä voinut tehdä, kun Jussin trimmistä kulunut vain puolisentoista kuukautta, eikä karva muutenkaan hirmuista kyytiä kasva. Siistittiin Keltsiläinen yhteistyössä Margitin kanssa. Margit nyppi pään, meikäläinen keskittyi selkään, kylkiin ja tassuihin. Kummasti tuo pienikin tuunaus muuttaa ilmettä, taas on hia-no!

rentoa fiilistä

Sitä lähdettiin hakemaan tänään aamupäivällä, kun suunnattiin Orimattilan kentälle Samin + Oivan & Valton kanssa. Tavoitteena rennot ja hauskat treenit, koska edelliskerralla samaisessa paikassa oli kovin totinen sekä jäykkä tunnelma. Tavoite toteutui hienosti!

Otettiin Keltsin kanssa alkuun vähän seuraamista. Wubbakongi(t) palkkana, mikä on Keltsin mielestä ihan parhaita leluja, mitä maa päällään kantaa. Taas oli matkassa se innokas sekä hieman röyhkeä  tärri. Hyvä niin. Täytyy nyt niitä lelupalkkaan liittyviä haasteita (helposti edistää, pompottaa, riekkuu) alkaa vaan ajan kanssa ratkoa. Tämän jälkeen suunnattiin esteille. Niitä ei tehty ikuisuuksiin ja alkeita silloinkin, joten käytännössä aikalailla nollasta lähdettiin, mutta havaitsin ilokseni aksasta olevan todella paljon apua. Ensin hyppyä lelupalkalla. Muutama kerta noin 60 senttisenä, mistä leiskautti yli kuin tyhjää vaan. Sami kävi lisäämässä pari lautaa eli noin 80 senttinen este. Sekin mentiin lelupalkalla pari kertaa yli ongelmitta. Sitten A-esteen kimppuun. Ensin muutama ylitys namuilla, että malttaa laskeutua rauhassa. Hyvin pelitti. Vielä lelulla sama ja vein palkan siinäkin riittävän alas, mistä sitten heitin eteenpäin. Toimi. Loppuun vielä vähän kahden wuban leikkiä...

Huomenna rimmataan ja sunnuntaina suunnataan Suskin tottikseen. Kivaa!

yksi etappi on saavutettu

Koko kulunut vuosi on tahkottu tottista vaihtelevalla menestyksellä BH-koe mielessä. Tehty kuitenkin vain palasia ja pakka on vielä levällään kuin Jokisen eväät. Kesäkuussa muutama treenikaveri uskaltautui BH-kokeeseen ja taisin silloin luvata, että mekin sitten syksyllä yritetään. Olihan se pakko lunastaa lupaus. Tai yrittää lunastaa. Päätin kokeilla, miten meidän käy. Ja mikäli ei onnaa niin sitten treenataan lisää ja yritetään uudestaan. Ei siinä sen kummempaa.

En halunnut kertoa osallistumisestani etukäteen. En mainininnut siitä sanallakaan blogissa ja vielä koepäivänä pelkäsin, ettei vaan FB:ssakaan paljastu. Lähimmät treenikaverit toki tiesivät, kun jeesasivat meitä viime metreille asti. Suurkiitos siitä kaikille! En vaan ole sen tyyppinen ihminen, joka moisilla asioilla hehkuttaa. Mielummin matalalla profiililla, kaikessa hiljaisuudessa ja kerron vasta jälkeenpäin, miten meidän kävi. "Pessimisti ei pety", niinkuin sanotaan... ;)

Keskiviikkona koitti se päivä, kun Orimattilassa järjestettiin BH-koe. Tuomarina Esa Nurmo. Onnetar oli arponut meille numeron 6. Etsin kuumeisesti pariani ja huomasin ilokseni sen olevan kivanoloinen riiseninarttu. Hyvä! Sehän on melkein kuin airis, vähän eri värinen vain. Ei sillä sinänsä väliä, mutta "piippaavien paimenien" kanssa tullut ne ainoat rähähdykset tähän mennessä ja sellaista en tähän tilanteeseen pariksi olisi kaivannut. Yleisöä valui paikalle aikalailla ja oma kauhistus oli melkoinen, kun tajusin suunnilleen jokaisen kasvon olevan tuttu. Huh, tämäkin vielä. Olisi vissiin pitänyt mennä salaa vaikka Tornioon asti? ;) Keltsi meni ensin paikallamakuuseen. Se on ollut meidän vahvuus, missä ei mitään ongelmia tähän asti. Jätin koiran levollisin mielin ja poistuin vaaditun matkan päähän. Eipä mennyt kauaa, kun henkilöryhmässä olevien tuttujen kasvojen ilme paljasti, että nyt tapahtuu kummia. Onneksi en nähnyt taakseni, koska konseptit olisivat menneet lopullisesti sekaisin. Keltsi oli noussut ja jäljestänyt(!) nurmella muutaman metrin. Käynyt kai uudelleen maate, noussut istumaan pitkäksi aikaa ja siitä sitten seisomaan? Vilkuilin tuomaria, mutta hänen ilme ei paljastanut mitään. Mutta minun oma ilme olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen, kun parimme suorituksen jälkeen käännyin ympäri ja tajusin Keltsin seisovan hievahtamatta paikoillaan muutama metri siitä paikasta, mihin sen jätin. Ja tapitti minua silmät pyöreänä. Just...

Sitten tottikseen. Mitään ihmeellisempää raporttia en osaa (tai pysty) kirjoittamaan, koska en ihan rehellisesti sanottuna muista hirmuisen paljoa tapahtumista. Vaikka etukäteen olo tuntui tyyneltä (kun ei minkäänlaisia odotuksia), tässä kohtaa jännitti kyllä jo niin pirusti, ettei mitään rajaa ja talloin vaan sitä kaaviota, minkä olin yrittänyt opetella etu- sekä takaperin. Mitään loistokasta tottista se ei ollut. Koira teki päivän kuntonsa mukaisesti, niinkuin se tässä vaiheessa osaa. Ohjaaja puolestaan yritti torpedoida koiran suorituksen. Käveli ihan liian hiljaa sekä huonossa ryhdissä, kyttäsi koiraa ja oli epävarma jäävien suhteen... Mitään isoja mokia ei kuitenkaan tullut. Vapaana henkilöryhmässä pysähtyi nuuhkimaan Niinan lahjetta, siinä kai suurin virhe. Tuomarin palaute "Koira selvästi osaa, mutta miksi ohjaaja varmistelee ihan suotta?" kiteytti minusta aika hyvin tämän parivaljakon suorituksen. Totta joka sana.

A-osa selvitettiin hyväksytysti ja päästiin jatkamaan kaupunkiosuudelle. Tässä kohtaa jännitys loppui kuin seinään. Keltsi on sen sorttinen, ettei sen kanssa tarvitse hermoilla yhtään tuollaisia tilanteita, mitä kaupunkiosuudella eteen tulee. Ja tässä asiassa se oli luottamuksen arvoinen, eikä järjestänyt mitään yllätyksiä (vrt. paikallamakuu). Näin ollen BH-koe hyväksytysti läpi! JEE! Ei sanoin pysty kuvailemaan sitä fiilistä ja kiittämään riittävästi koiraa, joka jälleen kerran pelasti tilanteen, vaikka tumpelo omistaja-ohjaaja yritti tyriä...

Yksi unelma on taasen totta ja sen toteutumisesta kuuluu Iso Kiitos erityisesti kaikille mahtaville treenikavereille, jotka ovat jaksaneet auttaa, neuvoa, tsempata sekä tarvittaessa myös potkia. Mutta tästä se urakka vasta alkaa eli jatkossakin apuja tarvitaan! Yksi välietappi on nyt kuitenkin saavutettu, kun Keltsin nimen yhteyteen voi liittää kirjaimet pari kirjainta lisää. FI JVA BH Energetics Calamity Jane ei kuulosta ollenkaan pahalta minun korvaani. Katotaan saataisko me joskus jotain kirjaimia lisää, jos oikein kovasti hommia paiskitaan. ;)

*edit* Lisätty muutama kuva, niistä suurkiitos Erika The Paparazzille! :)

oikeilla jäljillä part II

Sunnuntaina lähdössä lenkille, kun puhelin pirahti ja pyyntö tuli tiettyyn tienristeykseen koiran sekä jälkivermeiden kanssa. Tällä kertaa "ihan vain varmuuden vuoksi". Tehtiin työtä käskettyä. Perillä treffipaikassa odotti tieto, että tarinalla on tällä kertaa "happy end". Hirvi oli saanut osuman pellolla, mutta laaki ollut niin hyvä, että toikkaroinut läheiseen koivikkoon ja kupsahtanut sinne. Päätin kuitenkin käyttää tilaisuuden hyväksi ja mennä verijälkeä pitkin kaadolle. Näkeehän Keltsi ainakin sen, että jäljen päässä voi olla muutakin kuin vanha, tylsä hirvensorkka. Koivikossa vauhtia ihan törkeästi, kun lähestyttiin jälkeä. Ilmavainulla otti sen nenäänsä jo kaukaa. Loikki kuin aropupu risujen yli, mutta jäljelle päästiin. Matka ei ollut kovinkaan pitkä, mikä mentiin, mutta suunnitelma onnistui. Kaadolle verijälkeä pitkin, missä mullikka pötkötti. Sen kohtaaminen oli jännää. Keltsi näytti siltä kuin olisi miettinyt "Tuon verisen sorkan olen tavannut monet kerrat, mutta mikä ihme on tuo harmaa möhkäle sen jatkona...?". Sitä piti kovasti mittailla eri kulmista, vähän pöristä ja joku kumea haukahduskin kuultiin.

Tottista tahkottu Orimattilassa ahkerasti sekä vaihtelevalla menestyksellä. Ihan niitä samoja juttuja kuin tähänkin asti. Uutena se, että on alettu hyödyntämään lelupalkkaa. Vire noussut entisestään, mutta myös uudenlaiset haasteet tulleet sen myötä. Niiden kimppuun käytävä pala palalta. Taas on itsellä eniten opittavaa, miten sitä osaa ohjata koiraansa oikeaan suuntaan.

Menneenä viikonloppuna karvakuonot kisalivat mestaruudesta Saksanmaalla. Kisan kulkua oli mielenkiintoista seurata netin välityksellä, vaikka tulospalvelu toimi kovin hitaasti. Meillä peukut pystyssä isäpappa-Othellon puolesta, jonka lopullinen sijoitus oli 6. (A92 - B92 - C88 = 272p.). Hieno parannus viime vuoteen, jolloin jossakin kahdenkymmenen tietämillä. Toivottavasti jo ensi syksynä pääsisi ihan paikan päälle kisoja seuraamaan!

syksy tulee

Syksy tulee! Hienoja "vippaskonsteja" en osaa blogiin toteuttaa, mutta vaihdetaan nyt vuodenaikaan sopiva värimaailma edes...

Pihapiirissä väännetty tottista ajatuksena: pieniä paloja, paljon toistoja ja peruskäskyjen vahvistamista. Tuntuu vaan välillä, että vahvistamisen sijaan onkin edessä ihan yllättävät haasteet. Ne vahvaksi luulemani asiat ovatkin kääntyneet päälaelleen. Vai olisko se kuitenkin niin, että syyllistyy itse olettamiseen, minkä vuoksi keskittyy johonkin ja toinen asia jää vähemmälle? Todennäköisesti.

Eilen käynnistyi rotojen hallivuoro Renksussa. Puolisen vuotta taitaa olla edellisestä käynnistä hallilla. Ja sen huomasi. Oltiin hallin pihalla, kun hyvä keli. Ei ollut helppoa tekeminen "uudessa" ympäristössä taaskaan, ei.

*edit* Iltapäivällä asioilla Orimattilassa ja päätin ottaa Keltsiläisen matkaan, että käydään kentällä tekemässä "pientä kivaa".  Seuraamista sekä jättäviä. Taisin olla eri koira matkassa kuin eilen illalla? Otin myös luoksetulon jättämällä maahan n. 30-40m matkalta. Läks vauhdilla, eikä törmännyt edes minuun (ihme), vaan istahti nätisti eteen. Lopuksi vähän kahden pallon leikkiä sekä taistelua patukalla. Karvakuonolla nii-in kivaa.

On tää tottis vaikeaa, mutta silti niin mukavaa. Ja onneksi toisena osapuolena kuitenkin innokas oppilas, kunhan vaan ohjaaja itse oppisi, mistä naruista milloinkin vedettävä.

Sähköpostiin oli tupsahtanut kutsu E-airisleirille. Ja treenattavissa lajeissa mukana myös peltojälki Hannun opastuksella. Kivaa! Ensin kuitenkin maastoleiri Ylöjärvellä, mitä odotamme myös suurella innolla...

vähän erilaista

Viikko alkoi tottiksen merkeissä Orimattilan kentällä Liisan & Samin + koirien kanssa. Keltsin tassu taasen entisellään, joten tehtiin nyt sitä, mistä loppuviikolla tingittiin. Seuraamispätkiä temponvaihteluiden kera ja ilman hihnaa. Vähän erilaista, mutta haastekerrointa meille ihan riittämiin. Perusasento tosi hyvä, liikkeellelähtö sekä normivauhti ei moittimista, juoksukin ok, mutta... Juoksusta hitaaseen käyntiin siirtyminen ei oikein onnistunut. Keltsi olisi halunnut jatkaa samaa vauhtia > ajautui minun edelle > korjasi tilanteen itse niin, että kiepsahti etukautta takaisin vierelle. Palattiin taaksepäin, pilkottiin ja helpotettiin niin sitä kautta alkoi oivaltaa, mitä minä sen haluaisin tekevän. No juu treenillä sekä toistoillahan tämäkin varmaan suttaantuu, että paikka olis aina sama, vaikka vauhti mikä.

Lisäksi ilmoittauduttiin Mähkösen kanssa ja Keltsi paikallamakuussa, kun Mähkis teki omaa tottisosuuttaan. Jännä, miten K:n skarppasi entisestään, kun menin suojelupiilon taakse näkymättömiin ja seurasin salaa, mitä se tekee...

trimmausopissa

Lahden alaosasto, tai tarkemmin Jussi & Riikka, järjestivät yleisön pyynnöstä trimmauskurssin. Meitä oli kiva, pieni (5) porukka plus opemme. Keltsi on melko tuoreessa ja siistissä trimmissä, joten harjoituskoirana toimi poikaystävä-Taavi. Margitin kanssa teimme sitä yhdessä loistavien vinkkien saattelemana. Ja pitkälle jo pääsimmekin, kun aikaa kolmisen tuntia. Taavi oli loistava harjoituskappale, kun niin hirmuisen fiksu sekä nöyrä koira. Kahden viikon päästä jatketaan ja tavoitteena olisi saada silloin urakka päätökseen.

Päivän pähkinä: hukkA vai hukkU

Lazy saturday. Tai niihän se PITI olla, kunnes kohtalo pisti sormensa peliin. Oltiin Keltsin kanssa kodalla suppissatoa katsastamassa, kun puhelin soi ja pyydettiin pakkaamaan autoon koira sekä jälkivermeet. Hirvi on "saanut siipeensä", mutta ei sen tarkempaa tietoa.

Joskus puoli kahdentoista aikaan startattiin metsään. Jälkihommia harrastava passimies oli ystävällisesti etsinyt veripisaran ja merkannut sen. Hirvi (sonni) oli näköhavaintojen mukaan painellut kovaa vauhtia ohi, ei näkyviä vammoja. Keltsi lähti määrätietoisesti matkaan paikasta, missä veripisara oli. Muutama sata metriä kuljettiin isossa metsässä vanhaa ajo-uran pohjaa. Sen jälkeen koira kääntyi itsevarmana vasemmalle kohti ison lammen rantaa. Metsä muuttui soiseksi kaislikoksi, missä näkyikin selvä kulku-ura. Sinne tuo koiruus meidät johdatti. Meni veteen kylkiä myöten, haisteli taipuneita kaisloja molemmin puolin ja tähyili lammelle. Uimaan olisi tehnyt kovasti mieli. Niissä kaisloissa näinkin sitten viimeisen selvän veripisaran. Ja jäljet loppui siihen kuin seinään. Yritin tarjota Keltsille, josko mentäisiin vasemmalle tai oikealle, mutta ei, aina palasi siihen samaan kohtaan rantaveteen. Ja katsoi "Hei c'moon eksä tollo tajua, että tästä se on mennyt?!" -ilme naamalla. Pakkohan se oli sitten uskoa, että siitä on mennyt yli.

Perään ei ollut menemistä, joten päätettiin kiertää koko lampi, ettei missään rantakaislikossa. Kolmisen tuntia siinä vierähti aikaa, kun rämmittiinn soisessa maastossa. Se oli jotenkin karu tilanne, kun näkyvyys tasan omiin jalkoihinsa ja väkisinkin mietti, jos iso sonni nouseekin edestä seisomaan. Ne eivät siinä kohtaa todellakaan ajattele "Ai kiva, kun tulitte". Onneksi mukana oli taitava ampuja. Lisäksi apuna oli yksi  mies seisojansa kera, ja soutivat lammen ympäri. Missään ei merkkiäkään verestä tai minkäänlaista makausta. Yhdessä valtaojassa lammen takana oli suht' tuoreet sorkanjäljet, mutta ei mitään muuta. Ja nuo eivät Keltsin mielenkiintoa herättäneet, kun ei ymmärrä sorkista tuon taivaallista. Verta olisi pitänyt löytää edes se pisara. Siinä kohtaa oli pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, ettei voida enempää. Palattiin lähtöpisteeseen ja laskivat vielä pysäyttävän hirvikoiran matkaan kohdasta, missä nähtiin sorkanjäljet. Ei ollut löytänyt sekään mitään.

Päivän pähkinä kuuluukin nyt, onko oikea termi tällaiselle tilanteelle hukkA vai hukkU. Se jäänee ikuiseksi mysteeriksi. Itseäni kyllä epäilyttää, että saanut vain pintanaarmun ja päässyt lammen yli uimalla luikkimaan karkuteille.

tottista

Torstaina Liisan & Ellun plus koiruuksien kera Orimattilassa. Keltsillä kiva tekemisen meininki. Alkuun ilmoittautuminen ja sen jälkeen keskityttiin jääviin, täyskäännöksiin sekä luoksetulon loppuasentoihin. Seuruuttaa ei hirveämmin viitsinyt, vaikka tassun "skraadu" ei tunnu asianomaista itseään haittaavan milään tapaa. Karhealla alustalla sen kuitenkin huomaa. Pysytellään nurmella, lenkkeillään metsässä ja hoidetaan huolella niin kyllä se siitä. Keltsi oli paikallamakuussa Mähkösen tehdessä omia treenejään. Ei aikomustakaan nousta, vaikka häiriönä Mähkösen vinkuva sika ja Liisa kajautti ihan kunnollisen "Tänne"-käskyn. Oikein hyvä!

Perjantaina sama paikka, mutta treeniseurana Sami + Valto & Oiva. Hyvä meininki jatkuu. Tehtiin jättäviä. Ne oli nopeita ja täsmällisiä. Täyskäännökset myös hyviä. Kiitos apparin, maltoin jättää niihin onnistuneisiin, enkä ahnehtinut. Muutama luoksetulon loppuasento. Hiomista vielä riittää, mutta eiköhän niissäkin lopussa kiitos seiso. Uskotaan niin.

Pärnäsen korjaamolla

Syyshuollossa Pärnäsen korjaamolla. Tämän kesän riesa on ollut korvat, tai oikrastaan yksi kappale korvia (vasen). Sitkeässä on ollut ja itsellä meinannut välillä jo usko loppua. Lääkärit ovat kuitenkin lohdutelleet, etteivät usko allergiaan tms., koska vain toinen korva, eikä mitään muita oireita. Eikä ruokavaliokaan oikein allergian puolesta puhu. Tänään kontrollikäynnissä riemu oli suuri, kun lääkäri tutki korvat ja hiivanäyte oli puhdas! Ihan pientä punoitusta enää, mihin annetaan vielä muutama päivä tippoja ja toivotaan, että vitsaus pysyy poissa.

Eilisiltainen rallattelu Taavi-herran kanssa sai aikaan sen, että koira onnahti oikeaa etusta. Pikainen tutkimus kertoi, että anturassa on palkeenkieli. Näytettiin sitä samalla reissulla, tohtori leikkasi repsottavan nahanpalan irti ja tuumasi, ettei tarvitse lääkitä sen ihmeemmin. Putsata vain. Tsekattiin rokotukset, niissä ei päivitettävää tänä syksynä. Ai niin ja otettiin verinäyte, mikä lähti vasta-ainetestiin Eviraan. Nyt on sekin tehty, jos sitä jossain vaiheessa kesälomalla tms. suuntaisi Ruåttin/Norjan tourneelle kokeilemaan.

Keltsin fanijoukko kasvoi yhdellä lääkärillä sekä hoitajalla. Molemmat olivat haltioissaan, miten järkevä ja rauhallinen koira kyseessä, vaikka kaikilta osin hoitotoimet ei mukavia olleet. Nökötti silti pöydällä kuin patsas. Pienet tirsatkin ehti ottaa, kun odoteltiin tulosten valmistumista.

normi settejä

Eilen tottikset Orimattilassa. Mukana menossa myös: Arko, Oiva, Manta sekä Mähkönen taustajoukkojensa kera. Keltsin kanssa pari lyhyttä settiä. Ekassa ei oikein irronnut. Ohjaaja taisi olla maanantaifiiliksissä. Keskityttiin sitten lähinnä oikean tunnetilan luomiseen. Sen jälkeen hetkeksi autoon. Tokaan settiin muutos ilmeinen ja saatiin järkeviä harjoituksia aikaan. Seuraamista, jättäviä ja luoksetulo. Treenien opetus, että pitää virittää ensin itsensä oikeaan moodiin ja sen jälkeen tehdä pieniä pätkiä p-a-l-j-o-n!

Illalla airisten tokokokoontumisajot Kehräämöllä. Oltiin sisällä, kun jo niin pimeää. Iltatreeneissä puhtia kuin pienessä kylässä. Mukana vain kolme koiraa ja hyviä harjoituksia väännettiin mm. pyrstönkäyttöön, jättäviin sekä luoksetulon loppuasentoihin liittyen. Kierrokset nousi tekemisen myötä sellaisiin sfääreihin, että treeniliivikin otti tokoilun tuoksinassa osumaa. ;) 

Tänään treffit Taavi-herran kanssa Löytyllä. Toki Margitkin matkassa. Molempien kanssa setti tottista. Vettä tuli kuin Esterin per..., mutta eipä haitannut karvakuonoja. Ýksi setti molemmilla ja mukavat koreografiat saatiin aikaan lukuisista lätäköistä huolimatta. Pallo sekä wubbakongi oli pop. Treenien päälle kiva metsälenkki ja sen kruunasi, kun paluumatkalla pääsivät telmimään irti vanhalle raviradalle. Voi sitä elämisen riemua. :)

Ylämäki, alamäki... Ylämäki, alamäki... Yhdessä kulkien

Näinhän se menee, kun tottiksesta kyse. Rotojen kanssa veivattu tottista parina päivänä. Eilen aamusta Orimattilassa ja tänään illalla Löytyllä. Miten kaksi eri paikkaa voi luoda kaksi niin erilaista tunnetilaa?! Orimattilassa kaikki supermukavaa, Löytyllä joutuu psyykkaamaan ensin itsensä, että saa psyykattua koiran edes jonkinlaiseen moodiin. Näinhän ei toki saisi olla, myönnän sen. Orimattilassa tehtiin normisetti. Löytyllä vain typistetty versio ja keskityttiin enemmän siihen, että sielläkin voi olla kivaa. Sen pituinen se. :)

"Pidä kii sun unelmistas..."

MEJÄ-kausi 2010 sai sinettinsä viikonloppuna, kun Sääksjärvellä järjestettiin mäykkyjen rotumestaruus. Mukana 6 + 1 koiraa eli jokaisen lohkon paras sekä viime vuoden mestari. Olin mukana jäljentekijän sekä oppaan roolissa, ja kyllähän muuten jännitti. Arvokisoissa, kun mikään ei voi olla "sinnepäin. Hienosti koko koetoimikunta selvisi urakastaan! Ajelin aamulla mietteissäni (kulunut MEJÄ-kausi) maastoon niin miten juuri sillä hetkellä radiosta alkoi soida SIGin "Pidä kii sun unelmistas". Aika osuva biisi siihen hetkeen, kun kelasin kulunutta vuotta taaksepäin.

Sunnuntai-iltana käytiin vielä Orimattilan kentällä tekemässä yksi lyhyt, mutta intensiivinen tottissetti. Paikalle sattui Keltsille tuntematon ihminen, joka joutui heti tuomarin rooliin. Ilmoittauduttiin hälle. Henkilöryhmää hieman ja seuraamista vähän, mutta jättäviä sitäkin enemmän. Istuminen on takunnut, joten tehtiin niitä paljon, mutta päästiin toivottavasti harppaus eteenpäin. Maahan taasen tippui ekasta käskystä, joten niitä vain muutama. Ja päätteeksi luoksetulon loppuasentoja sekä yksi vauhtiharjoitus.

Tänään päivällä jatkettiin tottisharjoituksia Liisan + rotojen kanssa. Otettiin taasen vain yksi setti. Tehtiin paloja siinä järjestyksessä, kun ne myös aikanaan BH-kokeessa eteen tulevat. Kiva tekemisen meininki ja eiliset istumissulkeiset olivat selvästi tuottaneet tulosta. Lopuksi leikittiin kentällä tovi.

Illalla pyörähdettiin airisten toko-treeneissä. Meidän ryhmässä tällä kertaa 4 koiraa. Kivat treenit. Tehtiin jättäviä, pätkiä seuraamista ja luoksetulon loppuasentoa eli ihan samoja juttuja, missä meillä pk-tottiksessakin työsarkaa riittää. Ainoa, että meidän tottisryhmä iltakasista eteenpäin, joten alkoi olla jo melkoisen pimeää... Noh nautitaan nyt, kun sisällä hallissa saa olla kohta taas ihan riittämiin.

onnistumisen iloja

Aamusella Anhavassa jana- ja ruututreeneissä. Pointtina oli jana, joten jälki ei ollut pitkä, vain joitakin kymmeniä metrejä. Valitsin hieman haastavamman maastokohdan, missä metsäkone oli ajellut ja risujakin jonkin verran. Lähetin tieltä. Lähti, mutta pyörähtikin samantien ympäri. Eka ajatus oli "Mitä ihmettä?". No ei sen kummempaa kuin pissahätä iski ihan yllättäen (vaikka oltiin lenkkeilty autolta jäljen alkuun) ja piti käydä pikaisesti tien poskessa. Samantien pyöräytti siitä sitten itsensä uudelleen ympäri, nokan jäljen suuntaan ja menoksi. Loppupalkkana oli namirasia piilotettuna kannon katveeseen. Pysähtyi kuin seinään rasialle. Pyysin maahan ja vapautin siitä sitten palkalle.

Ruutu oli tallottu jo kertaalleen, mutta jouduttiin siirtämään, kun Pambu löysi sieltä maa-ampiaispesän. Eivät onneksi pistäneet, mutta ei viitsitty ottaa riskiä, koska seuraavan koiran kanssa olisi taatusti käynyt hassusti. Tallottiin porukalla uusi ruutu hiihtomajan viereen pitkulaiselle metsäpläntille. Avointa mäntykangasta, joten näkee, mitä koira touhuaa siellä takalinjalla. Alusta melko haastava, kun risuja paljon ja isompia kasoja siellä sun täällä. Vein ruutuun neljä esinettä. Helpot (sukka, hanska, pehmeä rahakukkaro) ihan taakse, vaikea (lasten lenkkari) aikalailla keskelle. Keltsi tokana. Läks' innolla matkaan. Seisoin aivan hiljaa ja odotin, mitä tekee. Lähti vasenta linjaa taakse, mutta koukkasikin sitten lenkkarille. Nuuhkaisi sitä, mutta tuskin olisi nostanut, jos en olisi nähnyt ja päässyt puuttumaan. Onnistuin huutamaan uuden "Tuo"-käskyn ilmeisen oikea-aikaisesti, kun muutti mielensä, nappasi lenkkarin suuhun ja toi sen vauhdilla minulle. Eka kerta, kun kengän tuominen onnistui, jee! Palkaksi superherkku-maksalaatikkoa ja arvatenkin ruutuharjoitus päättyi tällä kertaa tähän. Nää on niitä pieniä onnistumisia, mistä voi iloita.

Iltapäivästä käytiin vielä tekemässä setti tottista Liisan & Mähösen sekä pikku-Arkon kanssa. Seuraamista, jättäviä ja luoksetulon loppuasentoja. Ja Keltsi oli paikallamakuussa, kun Mähönen suoritusvuorossa. Laitoin varuiksi liinan, mutta ihan suotta. Ei aikomustakaan nousta, vaikka Mähösen vinkuva sika olikin tosi kiinnostava.

Kiitos kaikille treenikamuille tämänpäiväisistä treeneistä, harjoitukset jatkukoon! :)

ruudullista janaa

Aamulla Anhavaan Kielon & Pambun sekä Saidin & Veken kanssa. Plus Venla-neitokainen tietty mukana menossa. Pambulle & Vekelle jälki, Keltsille vain janaharjoitus. Joka tyypille lisäksi ruutua. Janaa me ei oltukaan treenattu reilusti yli vuoteen.

Ekana ruutua. Tallattiin melko kapea, mutta sitäkin syvempi kaistale. Kaksi esinetta (tossu ja pallo) ihan takakulmiin sekä kolmas (pieni rahakukkaro) hieman edemmäs, pituushalkaisijalle. Keltsi vuorossa viimeisenä. Ruututyöskentely oli tänään kökköä! Lähti innokkaasti, mutta ampui ruudun vasempaan laitaan (jotain siellä oli, mikä veti kaikkia kolmea koiraa puoleensa) ja ajatus karkasi siinä kohtaa karvakuonon päästä. Teki töitä, kunnes pysähtyi noin puolivälissä ja "Apua. Mitä pitikään tehdä?" -ilme naamalla. Juoni. Olis kai vaan pitänyt malttaa olla tekemättä yhtään mitään? Kutsuin kuitenkin koiran pois ja Kielo kävi näyttämässä esineen. Sen jälkeen eteni takalinjalle, etsiskeli siellä, mutta palasi suu tyhjänä. Huoh. Aika pusikkoista maastoa, joten taakse ei nähnyt, mutta taatusti kävi esineellä. Sen jälkeen siirryin itse ruutuun vähän syvemmälle, lähetin sekä läksin juoksemaan esinettä kohti. Löytyihän se Turtles-tossu sieltä, nosti ja juostiin yhdessä tietä kohti. Vauhdilla tuli, kun hurautti minusta ohi ja meni tarjoamaan sitä Kielolle. Ei huolinut, joten odotteli tossu suussa tiellä. Luovutus sentään suht ok. Toisena haki vielä pallon. Ehkä vähän ekaa parempi, mutta ei nyt kehumista siinäkään. Ajatukset oli tänään ihan jossain muualla ja vaikeaa vielä. 

Janaharjoitus onneksi pelasti meidän aamutreenit. Lähetin tieltä "Etsi"-käskyllä ja heti hiffasi, mistä kyse. Lähti rauhallisesti, mutta määrätietoisesti, luotisuoraan kohti jälkeä. Ei tarkistanut askeltakaan takajälkeä, vaan nenä tiiviisti maahan, tarkka käännös jäljen suuntaan ja menoksi. Tiiviillä nenällä ja rauhallisesti mentiin se jäljenpätkä lopussa olevalle namukasalle. Loistotyttö!

tico-tico, eikun toko-toko

Tänään pitkästä aikaa tokoilemassa. Edelliskerrasta olikin kulunut jo tovi. Tais olla peräti viime talvea? Lahden seudun karvakuonoilla on pyörinyt oma tokorinki koko viime talven Orimattilassa. Kiinnostanut kovasti tutustua touhuun ja tänään se mahdollisuus tarjoutui poisjääntien myötä. Mukava kokemus! Rento ilmapiiri ja hyvä kouluttaja, joka otti jokaisen koirakon yksilöinä, ei porukkaa massana. Oli tosi kiinnostunut jokaisen tekemisistä ja kyseli tavoitteista sekä myös siitä, mitä itse näkee suurimpana haasteena tällä hetkellä. Samoin teki heti selväksi sen, että jokainen voi treenata omalla tavallaan, niinkuin tottunut koiransa kanssa tekemään. Ei siis sellaiset perinteiset (vai vanhanaikaiset?) tokotreenit, missä suoritetaan liikkeet yhtäaikaisesti ja kouluttaja toimii lähinnä liikkeenohjaajan roolissa. Tehtiin seuraamista sekä jättäviä. Seuraamisessa pelitti kivasti. Jättävien osalta tilanne oli yllättäen kääntynyt tänään päälaelleen eli istuminen sujui hyvin, mutta maahanmenoissa oli parannettavaa. Huoh. Sain muutamia hyviä vinkkejä, mitä voisin kokeilla. Eikun tuumasta toimeen ja katsotaan, josko niiden kautta saataisiin sitä varmuutta. 

Ja kyllähän tuolla tokoporukalla on myös iso merkitys sosiaalisessa mielessä. Mukana on 3 x 5 airista - Harvoinpa näkee missään treeneissä yhtä montaa karvakuonoa samalla kertaa! :)

markkinahulinaa ja tottista

Aamusella Nastolan markkinoille ja Keltsi oli sitä mieltä, että "hän muuten lähtee mukaan". Noh eikun koira autoon ja menoksi. Puolisentoista tuntia vierähti markkinahumua pällistellessä. Keltsi oli just-niin-oma-itsensä. Suurin kiinnostuksen kohde tuntui olevan se, mitä herkkuja ihmiset kasseissaan kantavat. Tai nenä ainakin kävi siihen malliin, kun joku käveli muovikassi kourassa ohi. Ja karvakuonon markkinareissun kruunasi se, kun yhdestä kojusta sai villisikametukkaa maistiaisiksi. Olisi voinut istua sen kojun edessä vaikka koko päivän. Hauskaa, kun yleisötapahtumissa monet vanhemmat ihmiset tulevat ihastelemaan"Onko se airis?" ja kaikilla joitain lämpimiä muistoja rodusta, mitä sitten innoissaan kertovat.

Iltapäivällä tottikset Orimattilassa. Oltiin ainoana paikalla tänään, joten varsin intensiivinen puolituntinen. Otettiin alkuun ilmoittautumisia... Sitten seuraamisia, ihan vaan ekoja 1-5 askelta vaihtelevasti... Sitten muutama pidempi pätkä... Tämän jälkeen jättäviä... Treenien päätteeksi vielä luoksetulon loppuasentoja sekä käännöksiä vasemmalle... Virtaa piisasi! Karvakuonoa kuvailtiin sanalla "röyhkeä", joskin taputettiin samaan syssyyn käsiä yhteen. Outoja ihmisiä. ;) Ei vaiskaan kivahan se on tehdä, kun moottorissa tehoja löytyy, joskin luo se toki myös omanlaisensa haasteet pitää paketti kasassa. Ehkä siitä selvitään... :)

Se on syksy!

Tällä viikolla on ollut hiljaiseloa kimppatreeneissä, kun rotot valmistautuvat Kultakellokisaan. Onnea matkaan kaikille tutuille treenikamuille, me istutaan kotikatsomossa peukut sekä tassut pystyssä! :)

Kotona toki treenailtu arkisten touhujen lomassa. Ja nautittu syksyisistä lenkkikeleistä metsän siimeksessä sekä springerin kanssa kyläteillä. On kyllä ihan loistava kapistus tuo springeri, ei voi muuta sanoa! Jotenkin sitä osaa helteisen kesän jälkeen nauttia ihan eri tavalla myös syksystä. Toisaalta syksyn tulo tarkoittaa myös sitä, että treenirintamalla vilkastuu. Säännölliset treenit käynnissä ja ei niin kauaa, kun siirrytään jo sisälle halliin. Peräti kolme leiriä on tiedossa; SRY Kymenlaakson tottisleiri Haukkulaaksossa, SATYn maastoleiri Ylöjärvellä sekä kolmantena vielä E-airisten oma leiri Hiidenhelmessä. Erittäin iloinen uutinen oli myös se, että Korrin Suski on luvannut ottaa airiksista kootun porukan syyniinsä kerran kuussa. On siis monenlaista luvassa, mitä tämän arkisen aherruksen lomassa odottaa...

Voihan kanalintu!

Aamulla tottistelemassa Kaisan & Ruusu-sakemannin kanssa Orimattilan kentällä. Ekassa setissä Keltsi seurasi, teki jääviä ja harjoiteltiin ihan erillisenä täyskäännöksiä. Hetki huilia autossa. Tokaan settiin mentiin kentälle yhdessä Ruusun kanssa ilmoittautumaan, eikä tällä kertaa tietoa minkäänlaisesta ärinästä. Hyvä. Tokassa setissä tehtiin ihan samoja juttuja sekä muutama luoksetulon loppuasento ja pyrstönkäyttöharjoitus.

Illalla suunnattiin Korialle yrittämään sitä toista VAHI1-tulosta, mikä lajissa on mahdollisuus saada. Tuomarina Tommi Nieminen. Tällä kertaa huonolla menestyksellä. Koe hylätty. Ohessa tuomarikertomus kokeen kulusta:

"Koira löytää jäljen heti ja aloittaa hyvän, jälkitarkan työn. Ekan makuun merkkaa pysähtyen. Katkokulma teettää työtä ja koira poistuu jäljeltä niin kauas, että tuomari keskeyttää kokeen.".

Sen pituinen se. Eka kulma oli ollut katko ja siellä sitten joku häiriötekijä (tod.näk kanalintu?) mellastanut niin, että lopputulemana jälkinarun päässä oli seissyt yksi karvanaama kahdella jalalla jälkiliina pinkeänä vailla minkäänlaista näköä tai kuuloa, mitä oikeasti oltiin tekemässä. Ja tietysti sillä osuudella, missä tuomari kannoilla, eikä koiraa voi ohjata, palauttaa jäljelle tms. Siinä ei sitten ollut mitään tehtävissä. Hyvä jossitella, mutta MEJÄssä mahdollisuus olisi ollut vielä kakkostulokseen, kun koiralle tuomitaan hukka ja osoitetaan uusi puhdas jälki. Mutta VAHIssa on raaka peli. Se on kerrasta poikki.

Eri osiot arvosteltiin tänään seuraavasti:

lähtö: erinomainen
jäljestämishalukkuus: hyvä
työskentelyn etenevyys: hyvä
jäljestämisvarmuus sekä kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky: hylätty

Noh koneita nämä eivät ole, ei myöskään The Nenä ja voin vaan nauraa. Eikun uutta koetta putkeen paremmalla onnella.

kallonkutistajalla

Sunnuntai sujui jännittävissä sekä mielenkiintoisissa merkeissä, kun kävimme MH-luonnekuvauksessa Mäntsälässä. Kuvaajina toimivat Marina Bast & Carina Timberg.

MH sisälsi yhteensä 10 eri osa-aluetta, ja näistä tietyt tehtiin kahteen kertaan. Myös jäljelle jäävää pelkoa sekä kiinnostusta tsekattiin tapahtuman jälkeen aina kahteen otteeseen. Kuvaus kesti n. 45 minuuttia ja lopuksi saatiin hyvin kattava palaute siitä, millaisena kuvaajat koiran näkevät.

Tunnistin Keltsin hyvin siitä palautteesta, minkä kuvaajilta sain. Mitään isoja yllätyksiä ei matkan varrella tullut. Positiivisimpana painui mieleen se, että esim. yllätyksessä (haalarit) sekä ääniherkkyydessä (räminälaite) ei minkäänlaista jäljellejäävää pelkoa, eikä myöskään kiinnostusta. Samoin aaveet kohdatessaan Keltsi pysytteli minun sivulla/edessä ja tarkkaili aaveita koko osion ajan. Uhkaelkeet olivat yksittäisiä ja luvan saatuaan syöksähti omatoimisesti aaveiden luokse, nuuhkaisi  kerran "Hei näähän on ihmisiä", minkä jälkeen alkoi innostuneena ottamaan kontaktia heihin. Jne. Harmi, kun ei ollut kunnollista videokameraa matkassa, koska olisi ollut todella kiva katsoa jälkeenpäin eri osiot kaikessa rauhassa. Testin aikanahan ei pystynyt koiraa seuraamaan, kun omistajalla ei saanut ottaa edes minkäänlaista kontaktia koiraan ilman testinohjaajan sekä kuvaajien lupaa.

Se on pakko todeta, että missään nimessä helpompi/kevyempi MH ei ole, jos perinteiseen luonnetestiin vertaa. Päinvastoin aran koiran kanssa miettisin kahteen kertaan, kun kaikissa osa-alueissa koira lasketaan irti. Siinä on vitsit vähissä, jos oikeasti säikähtää, eikä palaudu. Äkkiä saa Sesseä etsiskellä naapuripitäjästä asti, kun alue ei aidattu.

vaatimisen vaikeus

Tänään aamulla jatkettiin peltojälkiharkkoja samalla kokoonpanolla kuin eilen. Suunnattiin ympyräpellolle parin kilometrin päähän kotipihasta, minkä vieressä onnistuu ruututreenit jälkien vanhenemista odotellessa. Tallasin Keltsiläiselle kolmiota mukailevan jäljen, missä eka kulma 90-astetta ja toinen enempi piikkimäinen. Froliceja jätin joka askeleelle. Pellolle mentiin pinkeänä, mutta rauhoittui paalulle. Ekat metrit yritti kiihdyttää, mutta tasaantui, kun en päästänyt menemään. Sen jälkeen liinassa ei tuntunut painetta eli kaikessa rauhassa edettiin. Kulmat meni hyvin. Vaatimisen vaikeus tuli vaan taas esiin siinä, kun omia askeleita ei joka kohdassa kertakaikkiaan nähnyt. Maa on niin kuivaa ja heinä mitättömän mittaista.

Olen ajanut jäljet tosi lähellä koiraa. Jotenkin en vaan "uskalla" jättäytyä kauemmaksi, vaikka mennäänhän me metsässäkin niin, että koiralla on 6m työskentelyvapautta. Eikä se sielläkään kaahaa, vaan tekee töitä tarkan rauhallisesti. Ei kai siinä muu auta kuin tallata joku kerta pidempi suora ja kokeilla vaan rohkeasti jättäytyä kauemmas koirasta. Täytyy nyt jatkaa ahkerasti pellolla jäljestämistä niin pitkään kuin keli sallii. Treenipaikoista ei ainakaan pulaa, kun tämän kesän heinäsato tehty. Ja esineilmaisuja opeteltava ihan erillisenä.

Jälkien vanhenemista odotellessa tallattiin ruutu. Semmoinen kapeahko, mutta syvä kaistale. Kylvettiin esineet takalinjalta keskustaa kohti; sukka, pieni pehmoörkki, kankainen rahakukkaro ja lastenkenkä. Ensin vuoroon Keltsi. Edistystä on tapahtunut eli irtoaa minusta jo aika kivasti ja ihan takalinjalle asti. Nappasi kankaisen rahakukkaron matkaan, mutta... Ohjaaja mokasi hihkaisemalla "Hyvä!", jolloin esine tippui. Olisihan minun pitänyt muistaa, että suu on pidettävä kiinni luovutukseen asti, mutta innoissani sen unohdin. Eikun uusi lähetys ja toi pehmoörkin toisesta takakulmasta. Haetutin vielä toisen esineen ja toi sukan. Molemmat luovutti korrektisti käteen asti.

Eilen illalla käytiin tottistelemassa Löytyllä. Oltiin paikalla viiden jälkeen ja ihmeteltiin, kun ei ketään muita. Treenit alkoi vasta kuudelta, joten ihmekös tuo. Hyvä minä! Porukkaa oli vain kourallinen, joten oli ainakin tilaa treenata. Sami & Tuula olivat taasen korvaamattomana apuna apparin roolissa. Tehtiin Keltsin kanssa kaksi settiä; seuraamista, jättäviä ja lisäksi harjoiteltiin täyskäännöstä ihan erillisenä. Ekassa setissä seuruutin lelupalkalla. Pelitti hyvin. Tokassa oli lelu piilotettava ja siirryttävä nakkipalkkaan, kun intoa enemmän kuin älyä, eikä tekemisestä meinannut tulla yhtään mitään. En tiedä, mikä tuohon koiruuteen on mennyt, mutta nyt on ollut järestään niin, että hetken huili autossa kääntää tokaan settiin nappulat kaakkoon. Noh hyvä, että on intoa.

as-kel as-ke-leel-ta...

Saidi & Venla ajelivat Veken kanssa treeniseuraksi, joten käytiin tallaamassa pellolle jäljet. Keltsille "yhden lenkkimakkaran mittainen" (n. 150-200m?) laatikko, missä kaksi ysikympin kulmaa. Vanheni vajaan tunnin. Ekoilla metreillä pyrki vähän liikaa, mutta tokeni jarruttamalla. Sen jälkeen ei oma hauis huutanut enää hallelujaa, vaan uskalsin löysätä liinasta ja nenä pysyi maassa. Yes! Leiriopit (mm. askelpituuden merkitys, oma ohjaaminen) ovat vielä tuoreessa muistissa, joten pellolla jäljestäminen on nyt mielekkäämpää kuin aiemmin. Tänään ajoin ekaa kertaa jäljen pitkällä grippiliinalla ja pakko uskoa Juhaa, että huomattavasti parempi kapistus pellolle kuin muovitettu vaijeri. Haasteellista taasen oli jälkipellon pohja. Heinät tehty juhannuksen tienoilla, mutta rutikuivasta kesästä johtuen ei kunnollista ruohoa kasvanut tilalle. Paikoitellen oli ihan kaljuja plänttejä ja kuiva savimaa, missä oli hankala nähdä omia askeleita.

Huomenna jatketaan harjoituksia ja esineitä voisi myös ottaa jälkien vanhenemista odotellessa. Sitä ennen taidetaan kuitenkin pyörähtää rototottiksissa Löytyllä.

pieni ankanpoikanen, uiskenteli veessä...

"Pieni ankanpoikanen polskutteli veessä,

pien ankanpoikanen lumpeenlehden eessä.

Se lehdestä haukkasi palasen ja sanoi sitten - Mä olen iloinen.

Olen ankanpoikanen, polskuttelen veessä.

KVAK, KUAK , KUAK."

Vaihteeksi hauskanpitoa, kun karvakuonot matkasivat Hyvinkään Onnenkoira kylpylään. Retkellä mukana "pikkuveli ja isosisko" (ei tosin iän, vaan kokonsa puolesta) eli walesipoika "Sulo" (High Voltages Xzibit) ja Keltsi. Ilmassa oli juhlatunnelmaa, koska Sulo täytti tänään 3-vuotta - Onnittelut kivalle karvakuonokaverille! Allas oli kaksikon privaattikäytössä puolen tunnin ajan ja voi sitä riemua. Valitettavasti ulkona jytissyt ukkonen pimeyden kera sekä allastilan huono valaistus saivat aikaan sen, että kuvat jäivät tällä kertaa yhteen kappaleeseen. Se yhteiskuva tästä mainiosta parivaljakosta antaa siis yhä odotella itseään...

hyvänmielen treenit

Käytiin tiistaiaamun tottiksissa Orimattilassa. Heti autosta ottaessa huomasin, että "matkassa on eri koira" kuin torstaina Löytyllä. Kentälle mentiin innosta puhkuen. Ekassa setissä ilmoittauduttiin tuomari-Miialle. Kontakti kesti ja ahterikin pysyi maassa. Sitten seuraamista. Perusasentoja, muutamia askeleita, paljon käännöksiä, muutama pidempi pätkä. Korjattavat asiat lähinnä meikäläisen palkkamiseen liittyviä. Yllätys. Onnistuin siinä seuraamisen tuoksinassa jotenkin liukastumaan ja mätkähdin selälleni nurmeen. Siitäkös riemu repesi koiran mielestä. :D Pitäisköhän ruveta hyödyntämään tilanteissa, jos tuntuu alavireiseltä? ;)

Istu-käsky oli palannut takaisin ymmärrettyjen sanojen valikoimaan. Korjattavaa niissä, että toinen etutassu jäi ilmaan, kun intopiukeana odotteli palkkaa. Pari maahanmenoa vielä ja autoon huilimaan. Pienen tauon jälkeen toinen setti. Tuntui vire vaan nousseen. Tehtiin samat jutut, mutta ilman hihnaa. Loppuun iloinen luoksetulo lelupalkalla ja leikkiä. 

Olihan todelliset hyvänmielen treenit, kun oma koira pelitti kivasti ja treenikaveritkin onnistuivat. Näitä tahtoo lisää. :)

aksadebyytti

Keltsi debytoi virallisissa aksakisoissa, kun partasuiden rotumestaruudet ratkottiin tänään Hyvinkäällä. Treenikertoja oli takana "huikeat" 4 kpl, joten tulosta ei tällä kertaa saatu (2 x HYL), vaan ainoastaan kokemusta. Hauskaa joka tapauksessa oli ja syssymmällä yritämme uudestaan. Kiitos lainapilotti Erikalle sekä koko E-tiimille hauskasta päivästä! :)

Illalla vielä pihatottista istumissulkeisten merkeissä. Toistoja melkoinen määrä ja hyvällä onnistumis%:lla (kerran tarjosi maahanmenoa). Oiskohan sen muisti palannut?

VVV (virallisesti valio vihdoinkin)

"Kolmas kerta toden sanoo" vaimitensenytolikaan? Keltsi sai viimeisen Suomen jäljestämisvalion arvoon tarvittavan ykköstuloksen 30.6.2010. Jätin valioarvohakemuksen heti tuon koetuloksen päivittymisen jälkeen ja huomasin samalla, että kauden eka ykköstulos (2.5.) puuttuu jostain syystä jalostustietokannasta. Kaikki muut tulokset olivat kyllä päivittyneet. Aikani odottelin, kunnes aloin selvitellä asiaa SKL:n kautta, missä ei merkkiäkään kyseisen kokeen pöytäkirjoista. Seuraavaksi yhteys piirin pöytäkirjantarkistajaan, joka kertoi lähettäneensä koepöytäkirjat kertaalleen (samassa kuoressa mennyt muitakin), mutta lupasi laittaa kopiot matkaan. Odottelin pari viikkoa, mutta tulosta ei näkynyt, eikä kuulunut. Otin uudelleen yhteyttä, enkä ollut uskoa korviani, kun uusintalähetyskään ei mennyt perille. Ei auttanut muu kuin pöytäkirjantarkistajan laittaa kopiot jälleen matkaan...

Kolme kuukautta ja kolmannet kopiot se vaati. Eilen on jalostustietokantaan päivittynyt tulos sekä FI JVA -titteli. Nyt uskaltaa jo suunnitella sitä luvattua kakkutarjoilua! ;) Ja oheisen kuvan hengessä noukat kohti uusia tuulia. :)

rototottista

Eilen illalla oltiin ekaa kertaa tänä kesänä rotojen tottisvuorolla Löytyllä. Porukkaa oli aika vähän, joten treenailla sai kaikessa rauhassa. Ensimmäisessä setissä seuraamista. Ei mitään uutta ja ihmeellistä, vaan pieniä pätkiä sekä paljon käännöksiä. Luoksetulo ja autoon huilimaan. Toisessa setissä pureuduttiin jättävistä yllättäen unohtuneeseen istu-käskyyn. Kaksi kertaa tarjosi maahanmenoa, mutta kyllä se sieltä löytyi. Tehtävä vaan näitä paljon. Tokaan settiin mennessä oli pienoisia haasteita, kun samaan aikaan kentällä malinarttu, minkä omistajan rajun hetsauksen sekä palloleikkien takia karvakuono meinasi revetä liitoksistaan. Paikasta jännä havainto, ettei niin mieluisa kuin esim. Orimattilan tai Kouvolan kenttä. Ei jostain syystä ole samanlaista potkua tuolla.

lievää kurittomuutta

Eilen aamulla jälleen tottikset Orimattilassa. Alkuun ilmoittautuminen Ruusun parina ja ilmassa oli lievää kurittomutta. Hmph. Toinen kerta, kun Keltsi provosoituu treeneissä hieman toisesta koirasta - Molemmat olleet sakemanneja, joskin melko kovaäänisiä. Ilmoittautumisen jälkeen Ruusu meni paikallamakuuseen siksi aikaa, kun tehtiin tottista. Siinä kohtaa läsänolo ei haitannut enää pätkääkään. Hinkattiin seuraamista. Pieniä pätkiä ja paljon käännöksiä. Aika kiva tekemisen meininki. Noh sitten tuli jättävien vuoro, eikä päästy istumista pidemmälle, kun se käsky oli jostain kumman syystä unohtunut. Tarjosi maahanmenoa. Huoh. On tää kummallista. Luulet, että joku homma on hanskassa niin yhtenä kauniina päivänä se onkin ihan outo juttu. Niitä nyt sitten paljon lisää.

nopea noviisi

Partasuiden rotumestikset on tulevana sunnuntaina (KÄÄK!) ja tänään iltapäivällä ajeltiin kenraaliharjoituksiin Purinalle. Erika olikin jo ehtinyt rakentaa radan, joten päästiin (tai siis Keltsi pääsi) heti tositoimiin. Tekivät pieniä pätkiä, mutta monta settiä. Vaikeampia esteitä yksittäisinä, rataa, teknisempiä hyppykiemuroita, pidempää suoraa jne. jne. Välissä pidettiin pieniä taukoja, mutta kyllä meillä reilu tunti treeneissä vierähti. Tuntui, että Keltsi oli edellisten treenien jälkeen funtsinut asioita itsekseen ja esim. kepeillä osasi itse rytmittää etenemistä juurikin oikein.

Sunnuntaille toivotaan mielummin teknisempää rataa, missä ei pitkiä suoria ja vauhti pääse hirmuisen kovaksi. Keltsi on vielä ihan noviisi lajissa ja vaatii tosi tarkkaa ohjaamista, mutta toisaalta nopea, mikä on todella vaikea yhtälö. Onneksi Erika on äärimmäisen taitava ohjaaja ja selviää varmaan tilanteesta tavalla tai toisella. Upeaa on ollut seurata tämän parivaljakon työskentelyä (ja kehitystä!) kentän laidalta! :)

Mitään mittavaa aksauraa ei ole edelleenkään suunnitteilla. Sen verran on kuitenkin lajia harrastettu ja tuntuu on Keltsistä superhauskaa puuhaa, joten voi tuon partasuun jatkossakin pienemmissä kisoissa (agirotu, rotumestis jne.) tavata.

to-to-to-tottista

Keskiviikkona aamusta tottikset Orimattilan kentällä. Ekassa setissä ilmoittauduttiin ja hinkattiin seuraamista. Keskityttiin nyt siihen, että avut saataisiin häivytettyä pikkuhiljaa pois. Yrityksen ja erehdyksen kautta todettiin, ettei käden siirto oikealle paikalle toimi niin, että namu onkin nyrkissä piilossa. On ihan liian perso herkuille, joten keskittyminen suuntautuu palkan kyttäämiseen. Namut taskun pohjalle piiloon ja sieltä palkka niin jo alkoi toimia. Ja matkassa palattiin luonnollisesti reilusti taaksepäin. Loppuun vauhdikas luoksetulo ja koira autoon huilimaan. Tokassa setissä kieputtiin muutamaan kertaan henkilöryhmässä.

Torstaina iltasella ajeltiin kultamitalistin oppiin Kuusaalle. Meitä oli melko iso joukko (9), joten myöhäänhän siellä taasen venähti. Keltsin kanssa jatkettiin siitä, mihin viimeksi jäätiin eli niitä "pyrstönkäyttöharjoituksia". Mukava huomata, miten nopeasti tuo koiruus oppii. Nyt päästiin jo vaiheeseen, että tarvitse palkata pelkästä aktiivisuudesta, vaan oikeasta tekemisestä. Katsottiin hieman myös sitä, miten omia vartaloapua häivyttää. Sitten autoon huilimaan ja lopuksi vielä paikallamakuu, kun Mojito oli tekemässä omaa tottistaan. Kytkin varuiksi liinaan, mutta hyvin tuo pysyi maassa. Ei tietoakaan nousemisesta. Olihan taas jokaisen minuutin arvoiset treenit, myös toisten koirien seuraaminen.

aamutottikset

Aamutottikset Orimattilassa samalla pienellä porukalla kuin viimeksi. Keltsi teki kaksi settiä. Ekassa seuraamista, jättävät sekä luoksetulon. Tokassa setissä vain pelkkää perusasentoa ja muutaman askeleen seuraamisia. Ei ollut ihan niin hyvässä vireessä kuin viimeksi, mutta ei nyt katastrofaalistakaan. Taitaa olla takki vähän tyhjä helteestä, torstain kokeesta sekä sukulaiskarvakuonojen vierailusta (läksivät eilen omaan kotiin). Täytyy nyt hinkata palasia kotosalla ja keskiviikkona jatketaan kimppatreenien merkeissä...

VAHI-kokeessa

Eilen illalla oli ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Olin ilmoittanut Keltsiläisen VAHI-kokeeseen, mikä järjestettiin Seestan kartanon mailla, Nastolan Kumialla. Tuomarina kokeessa Voitto Pulkkinen ja kolmen koiran koe. VAHI-kokeessa arvostellaan tietyt osa-alueet, mutta lopputulos on hyväksytty/hylätty. Mitään pisteitä tai palkintosijoja ei tässä koemuodossa jaeta.

Jäljen pituus on 1500-2000m ja vähintään 18h vanha. Lähtötilanteessa koirakko tuodaan tielle, mihin on merkattu 100m levyinen kaistale. Jälki lähtee tältä alueelta n. 5 metriä kohtisuoraa poispäin. Koirakon on omatoimisesti löydettävä jälki, minkä jälkeen koiran on aloitettava itsenäinen jäljestäminen. Tuomari ja opas kulkevat mukana noin puolet matkasta, minkä aikana tuomari arvioi koiran kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Puolivälissä tuomari sekä opas jättäytyvät pois matkasta ja koiranohjaaja jatkaa loppumatkan koiran kanssa kaksistaan. Tätä osuutta ei ole merkitty mitenkään. Matkalla on kaksi kulmaa (tuomari arvostelee ensimmäinen), kaksi katkokulmaa (myös näistä ensimmäinen arvostellaan), 5 kpl makauksia (tuomari arvostelee 2-3 kpl ja loppuosuudelle jätetty merkkikapulat, mitkä koiranohjaajan on tuotava metsästä pois). Kaatona on hirvieläimen sorkka. Jos kaatoa ei löydy, koe hylätään.

Keltsi sai arvalla jäljen numero 3. Mittaa jäljellä 1810m (tarkka gps:llä mitattu matka, kertoivat jäljen tehneet metsämiehet) ja vanhentunut 26h 22min, kun starttasivat matkaan klo 19:12. Tapahtumista matkan varrella ei juuri käsitystä, koska oma rooli oli olla tällä kertaa huoltojoukoissa tien poskessa. Olihan pitkä tunti odottaa, että löytävätkö ne jäljeltä pois vaiko ei... Ilo oli suuri, kun parivaljakko tuli metsästä ulos ja mukana vielä kaikki kolme jälkikapulaa sekä sorkka. Sitten alkoi jännittäminen, miten ajan kanssa mahtaa käydä. Aikaahan on käytössä tunti. Jonin muukaan puolessa matkassa oli iskenyt paniikinpoikanen, kun kysynyt tuomarilta ajasta. Vastaus oli ollut, että 20 minuuttia jäljellä. Ja matkaa kuitenkin vielä puolet edessä.

Riemu oli melkoinen, kun tuli tulostenluvun aika - Keltsin ensimmäinen VAHI-koe hyväksytty!!! Arvostelupaperiin oli kirjattu arvosteltavat kohdat asteikolla erinomainen-hyvä-tyydyttävä-hylätty. Keltsin osalta nämä olivat:

• lähtö: erinomainen
• jäljestämishalukkuus: erinomainen
• jäljestämisvarmuus: erinomainen
• työskentelyn etenevyys: hyvä
• kulmien, makauksien ja katkon selvittämiskyky: hyvä
• kaato: löytyi

Ja tuomarin kuvaus kokeen kulusta:

Jälki löytyy varmasti. Seuraa jälkeä erittäin tarkasti kävelyvauhtia. Jouduttuaan jäljestä eroon korjaa tilanteen varmasti. Tavallisen kulman selvittää ulkokautta. Kävelee makausten yli ilmaisematta niitä. Menee katkokulmasta välistä läpi. Harhautuu jäljellä palaten reilun ajan jälkeen takaisin ja annetaan jatkaa yksikseen. Tuo 3 kapulaa. Vaikea maasto.

Eli ne makaukset oli jälleen kerran asia, mikä näkyy eri osa-alueiden arvostelussa. Huoh. Katkokulman tapahtumia ihmettelin, mutta oppaan mukaan kulman takana läheisellä suolla oli ilmeisesti hirvilauma. Keltsi oli vaihtanut maavainun ilmavainuksi kulmalla ja lähtenyt marssimaan tarkistuslenkille.

Arvostelupaperit vastaanottaessaan jokainen koirakko vahvisti allekirjoituksellaan, että tiedot saa luovuttaa viranomaisille ja on käytettävissä jäljestystehtävissä. On mielenkiintoista odottaa tuleeko sitä todellista tarvetta joskus. Ja tarkoitus on yrittää saada vielä toinen hyväksytty tulos tästä koemuodosta, minkä jälkeen kokeet tämän lajin osalta on siinä. Säännöissähän sanotaan, että kahden hyväksytyn tuloksen jälkeen koira ei saa enää osallistua näihin kokeisiin.

toiminnallinen torstai

Aamusta ajeltiin Orimattilaan tottistreeneihin. Mukana kolme rotikkaa ja yksi bortsu. Ekassa setissä Keltsi ilmoittautui ja teki seuraamista. Kyllä siitä hinkuttamisesta on jotain hyötyä ollut, kun nyt alkaa paikka olla kohdillaan. Hyvä niin. Sitten autoon huilimaan ja tokassa setissä jättävistä istumista sekä maahanmenoa. Loppuun iloinen luoksetulo. Keltsi lähti täpöllä tulemaan luotisuoraa kohti, mutta noin puolessa matkassa suunnilleen teki ihme kaaren palaten takaisin linjalle. Ei keksitty miksi? Lieneekö nurmikossa joku epäilyttävä läntti tms., minkä päätti varuiksi kiertää? Orimattilassa on niin kiva käydä treenailemassa, kun aina kiva tekemisen meininki!

Hippa-äitee sekä velimies-Otto tulivat taasen muutamaksi päiväksi kyläilemään. Voi sitä jälleenäkemisen riemua, kun kolmikko rallatti rinkiä pitkin puutarhaa.

Illalla odottaa aivan uudenlaiset haasteet. Keltsi on ensimmäistä kertaa elämässään tulessa VAHI-kokeessa. Koska minulla ei hirvimerkkiä ammuttuna, on koiranohjaakasi värvätty Joni. Taitaa tosin omistajaa jännittää enempi tilanne, kun ei pääsekään kävelemään jälkiliinan toiseen päähän, vaan joutuu jäämään autolle jännittämään, että löytääkö ne sieltä maastosta pois...