Tänään aamulla lähdin sivistämään itseäni - aiheena MH-luonnekuvaus sekä luonnetesti. Reilu kolme tuntia luennolla vierähti, mutta olihan äärimmäisen mielenkiitoinen sekä valaiseva kolmetuntinen, kun asioista puhui ihminen, joka on sekä MH-luonnekuvaaja että myös luonnetestituomari. Tai ainakin itsellä "monta myyttiä murtui". Itselleni valkeni mm. Mitä eroa
on näillä kahdella testimuodolla on? Millaisia osa-alueita niihin liittyy? Miten sokeasti sitä tullut tuijotettua pelkkää kokonaispistemäärää? Mitä pistemäärien sisään kätkeytyy? Mikä on hyvä? Mikä välttämättä ei? Jne. Jne. Muistiinpanoja tuli tehtyä vino pino, mihin on mukava palata myöhemmin. Niin ja molempiin on tarkoitus suunnata jossain vaiheessa, kun se maaginen 18/24kk ikäraja on ensin täynnä...
Luonnetesteistä viis, mutta kotosalla odotteli kuriton koira. Oli se päivä, kun ne korvat kertakaikkiaan vaan katoaa. *huoh* Postilaatikoille oli ihan pakko painella noukka maassa jälkiä ajaen, samoin naapurin pihaan, vaikka itse hypin tasajalkaa ja karjuin hyvällä sekä pahalla käskyjä. Joku kirosanakin taisi päästä. Mutta ei mitään tehoa. Noh, puolentoista tunnin reipas lenkki hienossa talvi-illassa korjasi onneksi tilannetta sen verran, ettei koiruus tahtonut sen jälkeen enää muuta kuin maata soffalla takkatulen ääressä.
lauantai 13. helmikuuta 2010
maanantai 8. helmikuuta 2010
sitä samaa, mutta työtä piisaa yhä
Hieman arvelutti tottistreeneihin lähtiessä, miten riittää tänään motivaatio nakkipalkalla, kun kotiintullessa portilta löytyi Ukko Pekka -makkarapaketin kuoret. Neti-Karvanaama oli löytänyt paketin, missä kaksi juustomakkaraa jäljellä ja pistellyt luonnollisesti molemmat parempiin suihin. Mutta ei syytä huoleen, airiksen ahneus on pohjaton...
Alkuun seuraamista. Lennosta matkaan ja pyörittiin siksakkia ympäri maneesia, mukana myös temponvaihteluita. Pieniä katkoksia yhteydessä ajoittain on, mutta hyvin Keltsi korjaa tilanteen, kun vaan on itse skarppina ja muistaa muuttaa omaa toimintaa tilanteen mukaan. Kontaktin herpaantuessa, nopea käännös oikeaan. Edistämiseen auttaa oman kävelyvauhdin muutos. Nopeasti korjaa itsensä oikeaan paikkaan. Sanallisilla kehuilla on uskomaton vaikutus. Treenattiin myös henkilöryhmää. Aluksi niin, että yllättäen palkkasin ja vapautin juuri ennen ryhmään sisään menemistä. Seuraavaksi temponvaihdos juuri ennen ryhmää, reippaasti ryhmän läpi ja palkka plus vapautus. Tällä systeemillä pysyi mielenkiinto yllä, eikä noteerannut ympärillä olevia ihmisiä tai mitään muutakaan. Sitten jättävät... Istuminen vaatii sen, että minun pitää opetella pysähtymään kuin seinään sillä samaisella sekunnilla, kun annan käskyn. Silloin tipahtaa pyrstö vauhdilla maahan ja pysyy siellä, eikä hiivi. Maahan menee teknisesti oikein, mutta vauhtia saadaan vain varmuuden (toistojen) kautta. Eikun jatketaan hinkkaamista. Loppuun vielä vauhdikas luoksetulo. Narupallopalkka jalkojen välistä ja positiivista, että se oikealle kaartaminen on nyt unohtunut.
Alkuun seuraamista. Lennosta matkaan ja pyörittiin siksakkia ympäri maneesia, mukana myös temponvaihteluita. Pieniä katkoksia yhteydessä ajoittain on, mutta hyvin Keltsi korjaa tilanteen, kun vaan on itse skarppina ja muistaa muuttaa omaa toimintaa tilanteen mukaan. Kontaktin herpaantuessa, nopea käännös oikeaan. Edistämiseen auttaa oman kävelyvauhdin muutos. Nopeasti korjaa itsensä oikeaan paikkaan. Sanallisilla kehuilla on uskomaton vaikutus. Treenattiin myös henkilöryhmää. Aluksi niin, että yllättäen palkkasin ja vapautin juuri ennen ryhmään sisään menemistä. Seuraavaksi temponvaihdos juuri ennen ryhmää, reippaasti ryhmän läpi ja palkka plus vapautus. Tällä systeemillä pysyi mielenkiinto yllä, eikä noteerannut ympärillä olevia ihmisiä tai mitään muutakaan. Sitten jättävät... Istuminen vaatii sen, että minun pitää opetella pysähtymään kuin seinään sillä samaisella sekunnilla, kun annan käskyn. Silloin tipahtaa pyrstö vauhdilla maahan ja pysyy siellä, eikä hiivi. Maahan menee teknisesti oikein, mutta vauhtia saadaan vain varmuuden (toistojen) kautta. Eikun jatketaan hinkkaamista. Loppuun vielä vauhdikas luoksetulo. Narupallopalkka jalkojen välistä ja positiivista, että se oikealle kaartaminen on nyt unohtunut.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
A-este
Kiva ja tekninen rata aksaharkoissa. Keppejä, hyppyjä, rengas, putkia yms. Ohjausharjoituksia, tiukkoja käännöksiä, paljon esteiden kiertämistä takakautta jne. Tai siis olisi ollut, MUTTA... Keltsi näki hallissa tasan yhden asian, mikä veti puoleensa magneetin lailla ja kaikki muu ympärillä sumeni - Se oli A-ESTE!!!
"En halua mennä rengasta. Haluan mennä A-esteen!"... "Keppien pujottelu on tylsää. Haluan mennä A-esteen!".... jne. Tätä rataa tuntui kulkevan ajatus tänään, jokaisella esteellä piti hieman jurnuttaa sekä karata välittömästi A-esteelle, kun suinkin oli mahdollista ja silmä vältti. Sitä kyllä sitten juoksenneltiin hyvin voitonriemuisena ees'taas, välillä patsasteltiin harjalla, seisoskeltiin alastullessa kontaktilla "Enks ookkin hyvä?"-ilme naamalla jne. jne. VOI APUA! Ei sillä, että aksa muutoinkaan olisi helppoa, mutta tämän iltainen oli kyllä pohjanoteeraus. Järjestetäänkö missään kisoja, missä olisi 15-20 kpl A-esteitä peräkkäin? Se varmaan sujuis...
Muutoin oikein mukava pyhäpäivä. Heitettiin lähemmäksi parin tunnin lenkki hienoakin hienommassa talvisäässä, puuhailtiin pihahommissa jne. Taas jaksaa alkaa uuden työviikon.
"En halua mennä rengasta. Haluan mennä A-esteen!"... "Keppien pujottelu on tylsää. Haluan mennä A-esteen!".... jne. Tätä rataa tuntui kulkevan ajatus tänään, jokaisella esteellä piti hieman jurnuttaa sekä karata välittömästi A-esteelle, kun suinkin oli mahdollista ja silmä vältti. Sitä kyllä sitten juoksenneltiin hyvin voitonriemuisena ees'taas, välillä patsasteltiin harjalla, seisoskeltiin alastullessa kontaktilla "Enks ookkin hyvä?"-ilme naamalla jne. jne. VOI APUA! Ei sillä, että aksa muutoinkaan olisi helppoa, mutta tämän iltainen oli kyllä pohjanoteeraus. Järjestetäänkö missään kisoja, missä olisi 15-20 kpl A-esteitä peräkkäin? Se varmaan sujuis...
Muutoin oikein mukava pyhäpäivä. Heitettiin lähemmäksi parin tunnin lenkki hienoakin hienommassa talvisäässä, puuhailtiin pihahommissa jne. Taas jaksaa alkaa uuden työviikon.
lauantai 6. helmikuuta 2010
sarjassa retket, mitkä eivät unohdu ikinä
Ei Keltsiläiseen liittyvää, mutta pakko raportoida. Sarjassa näytelmäkerhon talviretket, mitkä eivät ikinä unohdu. Miehikkälässä oli FCI5-ryhmis, mihin lupauduin "KETÄ":n (=kenneltäti) roolissa jeesimään, kun jämyjoukkue lähti hakemaan tarvitsemiaan sinisiä nauhoja.
Matka käynnistyi ennen kuutta. Kurvattiin kylätieltä valtatielle, kun pian risteyksen jälkeen havaittiin jossakin pimeydessä auto, syvällä lumihangessa, puiden keskellä. Yksi rekka oli jo pysähtynyt. Myös meidän edessä ajanut tukkiauto pysähtyi. Ja me. Lähdettiin juoksemaan bussipysäkiltä autoa kohti. Ensimmäisenä pysähtyneen rekan kuski oli ehtinyt jo käydä tarkistamassa tilanteen, eikä henkilövahinkoja. Mutta hinausapua tarvitaan paikalle, että auto saadaan kinoksista ylös. Soitin päivystykseen ja Lahdesta lupasi apu lähteä matkaan. Tässä kohtaa alkoi haiskahtamaan (sananmukaisesti) ja rekkakuskit katsoivat parhaaksi kutsua paikalle myös virkavallan. Mitä tämän jälkeen tapahtui on ?, koska olimme aikataulusta myöhässä ja lähdimme jatkamaan matkaa heti luvan saatuamme. Ensimmäisenä paikalle tullut rekkakuski jäi päivystämään apujoukkojen saapumista.
Ajettiin kiemurtelevaa maantietä, näytelmäpaikalle oli ehkä noin 10-15 km matkaa. Tie oli tosi jäinen. Hetkeä aiemmin oltiin puhuttu, että tämä auto on varmaan sellainen, ettei mitään voi, jos lähtee. Ne kuuluisat viimeiset sanat... Edessä oli jyrkkä alamäki ja heti sen perään tiukka, kalteva kurvi, minkä takana iso pelto. Pajero päätti heittäytyä omapäiseksi ja lähti ryöstämään mäkeä alas. Samantien tiesi, että tästä ei hyvä seuraa, kun 2500kg vyöryy mäkeä alas n. 60km/h vauhtia. Kaikki kävi ihan hetkessä, mutta toisaalta siinä ajassa ehti kelata älyttömän paljon. Ulkokurvista mentiin pellolle niin, että lumi pöllysi. Auto pysähtyi ja oltiin jossakin kinoksessa kallellaan. Apukuskin ovesta oli turha edes suunnitella ulostuloa, kun lunta oli ikkunaan asti. Mitään ei käynyt meille, koirille tai autolle, kun lunta oli ihan älytön määrä. Vyötäröön asti, kun sai kammettua itsensä ulos kuskin puolelta. Nopea tilannearviointi, missä ollaan ja mitä tehtävissä. Jani tuli hakemaan koirien paperit näyttelypaikalle ja lupasi järjestää myös koirille kyydin, jos tarvis. Me alettiin etsiä apua, mikä löytyikin onneksi tosi läheltä. Muutaman sadan metrin päässä oli maatalo, missä avulias vanhempi isäntä ja konevajassa traktori. Eikun koirat autosta ulos, ketjut autoon kiinni ja hyvin nöyränä tuo omapäinen ajokkimme palasi takaisin tielle. Aikaa meni ehkä 15-20 minuuttia, kun matka saattoi taas jatkua.
Näytelmiin ehdittiin kuin ehdittiinkin ajoissa. Punaista, sinistä ja yksi keltainen nauha sieltä lähti matkaan kotiinviemisinä...
PS. Jos tahdot elämysmatkailua, ilmoittautumisia seuraavalle näytelmäkerhon retkelle otetaan vastaan!
Matka käynnistyi ennen kuutta. Kurvattiin kylätieltä valtatielle, kun pian risteyksen jälkeen havaittiin jossakin pimeydessä auto, syvällä lumihangessa, puiden keskellä. Yksi rekka oli jo pysähtynyt. Myös meidän edessä ajanut tukkiauto pysähtyi. Ja me. Lähdettiin juoksemaan bussipysäkiltä autoa kohti. Ensimmäisenä pysähtyneen rekan kuski oli ehtinyt jo käydä tarkistamassa tilanteen, eikä henkilövahinkoja. Mutta hinausapua tarvitaan paikalle, että auto saadaan kinoksista ylös. Soitin päivystykseen ja Lahdesta lupasi apu lähteä matkaan. Tässä kohtaa alkoi haiskahtamaan (sananmukaisesti) ja rekkakuskit katsoivat parhaaksi kutsua paikalle myös virkavallan. Mitä tämän jälkeen tapahtui on ?, koska olimme aikataulusta myöhässä ja lähdimme jatkamaan matkaa heti luvan saatuamme. Ensimmäisenä paikalle tullut rekkakuski jäi päivystämään apujoukkojen saapumista.
Ajettiin kiemurtelevaa maantietä, näytelmäpaikalle oli ehkä noin 10-15 km matkaa. Tie oli tosi jäinen. Hetkeä aiemmin oltiin puhuttu, että tämä auto on varmaan sellainen, ettei mitään voi, jos lähtee. Ne kuuluisat viimeiset sanat... Edessä oli jyrkkä alamäki ja heti sen perään tiukka, kalteva kurvi, minkä takana iso pelto. Pajero päätti heittäytyä omapäiseksi ja lähti ryöstämään mäkeä alas. Samantien tiesi, että tästä ei hyvä seuraa, kun 2500kg vyöryy mäkeä alas n. 60km/h vauhtia. Kaikki kävi ihan hetkessä, mutta toisaalta siinä ajassa ehti kelata älyttömän paljon. Ulkokurvista mentiin pellolle niin, että lumi pöllysi. Auto pysähtyi ja oltiin jossakin kinoksessa kallellaan. Apukuskin ovesta oli turha edes suunnitella ulostuloa, kun lunta oli ikkunaan asti. Mitään ei käynyt meille, koirille tai autolle, kun lunta oli ihan älytön määrä. Vyötäröön asti, kun sai kammettua itsensä ulos kuskin puolelta. Nopea tilannearviointi, missä ollaan ja mitä tehtävissä. Jani tuli hakemaan koirien paperit näyttelypaikalle ja lupasi järjestää myös koirille kyydin, jos tarvis. Me alettiin etsiä apua, mikä löytyikin onneksi tosi läheltä. Muutaman sadan metrin päässä oli maatalo, missä avulias vanhempi isäntä ja konevajassa traktori. Eikun koirat autosta ulos, ketjut autoon kiinni ja hyvin nöyränä tuo omapäinen ajokkimme palasi takaisin tielle. Aikaa meni ehkä 15-20 minuuttia, kun matka saattoi taas jatkua.
Näytelmiin ehdittiin kuin ehdittiinkin ajoissa. Punaista, sinistä ja yksi keltainen nauha sieltä lähti matkaan kotiinviemisinä...
PS. Jos tahdot elämysmatkailua, ilmoittautumisia seuraavalle näytelmäkerhon retkelle otetaan vastaan!
maanantai 1. helmikuuta 2010
on tää vaikea laji
Eilisaamun lumisade oli lastenleikkiä sille, minkä keli meitä odotti, kun lähdettiin ajelemaan Orimattilaan tottistreeneihin. Normaalisti matka taittuu puolessa tunnissa, kun tänään aikaa tuhraantui tunnin verran. Onneksi perillä oli maneesin katto pään päällä, koska ulkotreenit olisi tällä kelillä jäänyt väliin.
Vuorossa porukan viimeisenä. Keltsi seurasi. Sen se tekee jo aika kivasti. Ei tarvitse makupaloilla enää imuttaa, kunhan vaan ohjaaja muistaa vähän sanallisesti kehaista. Ja kävellä ne käännökset reippaasti, eikä hiipien (Kaivettava vissiin tötteröt taasen pihalle ja käveltävä ilman koiraa?). Sitten jättävät. Palaute: istumisessa olen ahnehtinut. Istahtaa vauhdilla, mutta mieluusti hiipii sitä ennen pari askelta selän takana perässä. Palattava taaksepäin eli vahvistettava antamalla käsky > kääntymällä koiran eteen > jättämällä koira peruuttaen. Maahanmenossa on edistytty, mutta siinä haasteet liittyy omaan palkkaamiseen. Olen liian hätäinen. Siitä seurauksena tavoittelee palkkaa malttamattomana ja ryömii aavistuksen taaksepäin. On vaan rauhoitettava tilanne. Luoksetulon loppuasentoa ei olla tunneilla tehty, kotona kylläkin. Kokeiltiin nyt. En taas tiennyt itkeä vai nauraa, kun jätin koiran istumaan ja pakitin 2-3m. Ennenkuin "ehdin kissaa sanoa" (kutsua siis), oli jo ehtinyt tarjota sarjan istu>maahan>istu>maahan>istu>maahan, josko sitä nyt haluttaisiin. No ei haluttu. Kyllä se siitä sitten lutviintui. Koira suoritti oikein, mutta minun on oltava tarkempi siinä, että olen luotisuoraan koiran edessä ja kutsun vasta sitten. Nyt pyysin jostain hieman etuviistosta. Loppuun vielä eteenmeno lelupalkala.
Tottisope aina jaksaa muistuttaa, ettei se koiran kouluttaminen niin vaikeaa ole. Justiinsa juu. Ei varmasti, jos on kouluttajalla enemmän kokemusta. Mutta on tämä silti niin hauskaa ja samalla myös palkitsevaa, kun jossain onnistuu. Tosin sen myös huomannut, mikä merkitys on kivalla porukalla (tsemppaa toinen toisiaan) ja hyvällä opettajalla (pilkuntarkka, mutta kannustava). Kai sitä sen vuoksi jaksaa lähteä matkaan kelillä kuin kelillä...
Vuorossa porukan viimeisenä. Keltsi seurasi. Sen se tekee jo aika kivasti. Ei tarvitse makupaloilla enää imuttaa, kunhan vaan ohjaaja muistaa vähän sanallisesti kehaista. Ja kävellä ne käännökset reippaasti, eikä hiipien (Kaivettava vissiin tötteröt taasen pihalle ja käveltävä ilman koiraa?). Sitten jättävät. Palaute: istumisessa olen ahnehtinut. Istahtaa vauhdilla, mutta mieluusti hiipii sitä ennen pari askelta selän takana perässä. Palattava taaksepäin eli vahvistettava antamalla käsky > kääntymällä koiran eteen > jättämällä koira peruuttaen. Maahanmenossa on edistytty, mutta siinä haasteet liittyy omaan palkkaamiseen. Olen liian hätäinen. Siitä seurauksena tavoittelee palkkaa malttamattomana ja ryömii aavistuksen taaksepäin. On vaan rauhoitettava tilanne. Luoksetulon loppuasentoa ei olla tunneilla tehty, kotona kylläkin. Kokeiltiin nyt. En taas tiennyt itkeä vai nauraa, kun jätin koiran istumaan ja pakitin 2-3m. Ennenkuin "ehdin kissaa sanoa" (kutsua siis), oli jo ehtinyt tarjota sarjan istu>maahan>istu>maahan>istu>maahan, josko sitä nyt haluttaisiin. No ei haluttu. Kyllä se siitä sitten lutviintui. Koira suoritti oikein, mutta minun on oltava tarkempi siinä, että olen luotisuoraan koiran edessä ja kutsun vasta sitten. Nyt pyysin jostain hieman etuviistosta. Loppuun vielä eteenmeno lelupalkala.
Tottisope aina jaksaa muistuttaa, ettei se koiran kouluttaminen niin vaikeaa ole. Justiinsa juu. Ei varmasti, jos on kouluttajalla enemmän kokemusta. Mutta on tämä silti niin hauskaa ja samalla myös palkitsevaa, kun jossain onnistuu. Tosin sen myös huomannut, mikä merkitys on kivalla porukalla (tsemppaa toinen toisiaan) ja hyvällä opettajalla (pilkuntarkka, mutta kannustava). Kai sitä sen vuoksi jaksaa lähteä matkaan kelillä kuin kelillä...
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
tottista tuiskussa
Tupruttihan lunta, kun aamulla ajelin Orimattilaan treenailemaan Kirstin & Heidin kanssa. Paikoitellen pystyi vain arvailemaan, missä kulkee tien ja pellon välinen oja. Oltiin sovittu treffit Aisakellon parkkipaikalle ennen kaupan aukeamista. Tehtiin kukin vuorollamme pieni pätkä tottista. Ihan niitä samoja juttuja, mitä tässä muutenkin treenailtu. Keltsiläisellä oli aluksi pienoisia haasteita keskittymisen suhteen, kun taas outo & uusi paikka, missä ympärillä tapahtui kaikkea mielenkiintoista. Lumiaura pörräsi, jalankulkijoita sekä autoja sekä pyöri... jne. Noh äkkiä tuo tottui ja löytyi se keskittymiskykykin, minkä jälkeen suoritti tehtävät ihan hyvin. Liikkeestä maahanmeno on parantunut, kun harjoiteltu ihan erillisenä, mutta vaatii vielä rutkasti työtä. Niinkuin toki muutkin liikkeet. Treenailtiin vähän myös kaupunkiosuuteen liittyviä juttuja: toisten koirien kohtaamista, koiran jättämistä kytkettynä kiinni, kun toisia koiria kulkee ohi jne.
Iltapäivästä käytiin vielä koirakaveri Sissiä morjestamassa. Sai taas kaksikko juosta sydämensä kyllyydestä jäällä. Puuterilunta on itseä polveen asti, joten tosissaan saivat koirat tehdä töitä, kun juoksivat meidän ihmisten välillä. Kyllähän uni maittoi, kun päästiin kotiin.
Iltapäivästä käytiin vielä koirakaveri Sissiä morjestamassa. Sai taas kaksikko juosta sydämensä kyllyydestä jäällä. Puuterilunta on itseä polveen asti, joten tosissaan saivat koirat tehdä töitä, kun juoksivat meidän ihmisten välillä. Kyllähän uni maittoi, kun päästiin kotiin.
lauantai 30. tammikuuta 2010
pakkaset hellitti vihdoinkin
Jee! Tänä aamuna mittari näytti alle kymmentä miinusastetta. Pakolliset aamutoimet, minkä jälkeen lenkkeiltiin puolisentoistatuntia hienossa talvisäässä. Maisema oli kuin postikortti. Harmi, kun kamera jäi matkasta. Lenkin jälkeen huokaistiin hetki ja sitten suunta Renkomäen hallille.
Lauantaitreenejä luotsasi tällä kertaa Teija. Liki vuoteen ei olla nähty (Onko siitä todella niin kauan?!), joten saatiin hyvää palautetta "yhdestä uudesta näkökulmasta" meidän tekemiseen. Seuraamista, muutama liikkeestä istuminen ja useampi maahanmeno. Paikallamakuu tehtiin porukalla kokeenomaisesti. Ekana luoksepäästävyys (Ahteri kesti maassa ja piti jopa kontaktin ilman namuja, edistystä siis!), sen jälkeen koirat maahan ja ohjaajat pois paikalta. Osa meni piiloon, osa jäi halliin. Itse jäin näkyville, mutta käänsin selän. Teija katsoi aikaa kellosta ja kierteli koirien joukossa. Kolmen minuutin pätkä ja sen Keltsi pysyi paikoillaan hievahtamatta. Toki vaikutusta taatusti myös sillä, että oli kahden "varman" koiran välissä (toisella puolella aussi-Into ja toisella bortsu-Topi). Loppuun vielä muutama hyppy. Lisäksi Teija neuvoi hyviä peruutusharjoituksia, millä parantaa takapään liikkumista.
Paluumatkalla vietiin postiin kasa koeilmoittautumisia tämän kauden MEJÄ-kokeisiin. Tunkua on, joten anomuksia pistettävä moneen paikkaan. Toki järkevästi tehtiin nuo meidän ilmot eli periaatteessa vaikka kaikkiin on mahdollista osallistua, jos sellainen tilanne tulisi.
Lauantaitreenejä luotsasi tällä kertaa Teija. Liki vuoteen ei olla nähty (Onko siitä todella niin kauan?!), joten saatiin hyvää palautetta "yhdestä uudesta näkökulmasta" meidän tekemiseen. Seuraamista, muutama liikkeestä istuminen ja useampi maahanmeno. Paikallamakuu tehtiin porukalla kokeenomaisesti. Ekana luoksepäästävyys (Ahteri kesti maassa ja piti jopa kontaktin ilman namuja, edistystä siis!), sen jälkeen koirat maahan ja ohjaajat pois paikalta. Osa meni piiloon, osa jäi halliin. Itse jäin näkyville, mutta käänsin selän. Teija katsoi aikaa kellosta ja kierteli koirien joukossa. Kolmen minuutin pätkä ja sen Keltsi pysyi paikoillaan hievahtamatta. Toki vaikutusta taatusti myös sillä, että oli kahden "varman" koiran välissä (toisella puolella aussi-Into ja toisella bortsu-Topi). Loppuun vielä muutama hyppy. Lisäksi Teija neuvoi hyviä peruutusharjoituksia, millä parantaa takapään liikkumista.
Paluumatkalla vietiin postiin kasa koeilmoittautumisia tämän kauden MEJÄ-kokeisiin. Tunkua on, joten anomuksia pistettävä moneen paikkaan. Toki järkevästi tehtiin nuo meidän ilmot eli periaatteessa vaikka kaikkiin on mahdollista osallistua, jos sellainen tilanne tulisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)