Aina se syksy yllättää, ja jotain sateisiin jää

Mahtiviikonloppu, kun Eila & Aarne & Ryyti olivat meidän ilona SM-mittelöiden tiimoilta. Harmittavaa vaan, etten päässyt kisapaikalle peukuttamaan, koska ohjelmassa oli Länkkäreiden viimeinen MEJÄ-koe kaudella 2011, jossa ratkottiin perinteisesti myös kerhonmestaruus. Viime vuosi meni mönkään korvatulehduksen takia, mutta tänä vuonna oltiin mukana geimeissä. Lauantain jälkitalkoisiin lisäjännitystä toi useat havainnot (jäljet + jätökset) nallen liikkeistä pitkin Sääksjärven maastoja. Omalle jäljellenikin oli tiistain suunnistuksen jälkeen ilmestynyt neljä "varsin sievää" tassunjälkeä.

Koe käynnistyi sunnuntaina klo 7:30. Yt:na toimi Pasi Kemppainen ja hänen lisäksi mukana kolme muuta tuomaria: Jarno Hynninen, Tuula Pekkalin ja Matti Airomies. Me olimme Jarnon ryhmässä Kymen lenkillä. Opastusvuoro oli kolmantena ryhmässämme, välissä huilia yhden jäljen ajan ja sitten maastoon koiran kanssa. Maastoon starttasimme klo 13:10 jäljen ollessa 24 h 40 min vanha.

Jarno kirjoitti jäljestyksestä pöytäkirjaan seuraavaa:

"Keltsille osoitetaan alkumakaus ja siitä lähdetään rauhallisesti vauhtiin maavainulla. Edetään kaikki osuudet jäljen päällä, ei tarkistuksia. Kulmat käännöksellä, katko jäljentekijän jälkiä. Makaukset päivän ainoa ongelma, 1. osoitetaan selvästi, 2 yli, yhdellä vain seisotaan. Sorkalle tullaan suoraan nuuhkimaan. Koira ei tee mitään turhaa, mutta verijäljen ohella myös jäljentekijän jäljet kiinnostavat. Varma, äänetön ja mallikas suoritus."

Ja pisteitä saimme seuraavasti:

- Jäljestämishalukkuus 6 (0-6)
- Jäljestämisvarmuus 12 (0-12)
- Työskentelyn etenevyys 10 (0-10)
- Lähdön, kulmauksien, makauksen ja katkon selvittämiskyky 10 (0-14)
- Käyttäytyminen kaadolla 3 (0-3)
- Yleisvaikutelma 5 (0-5)
Laukauksen sieto: Hyväksytty
Yhteensä pisteet 46 ja VOI1

"Makaukset päivän ainoa ongelma". Niinpä niin -4 pistettä taas niistä. Tuohon ongelmaan, jos keksin ratkaisun, olen hemmetin onnellinen ihminen. Treenitauko tulee todellakin tarpeeseen. Viittaus jäljentekijän jälkiin oli myös erittäin mielenkiintoinen juttu. Jäljentekijät olivat kävelleet suunnistaessaan piston hakkuun reunaan ja palanneet sieltä takaisin samoja jälkiä pitkin. Mitä teki Keltsi? Jäljesti nenä maassa hakkuuaukon reunalle toteamaan, että eipäs mene tänne ja palasi takaisin omia jälkiä pitkin, minkä jälkeen lähti taas kuin juna jäljestämään veretyksen suuntaan. Ihan sama tapahtui leirikokeessa, kun jäljentekijät olivat käyneet ison ojan luona toteamassa, ettei se ole ylitettävissä. Molemmilla kerroilla opas kertoi tapahtuneesta, joten siinä ei mitään, mutta itseä lähinnä hämmästyttää se, miten seuraa yli vuorokauden vanhoja saappaanjälkiä, kun veri takuulla haisee noukkaan vahvempana?!

Kerhonmestaruuden veivät ansaistusti Casey & Heidi 48 pisteellä. Tasaista suoritusvarmuutta, mistä onnittelut parivaljakolle! 46 pistettä oli seuraavaksi paras tulos ja sen saivat Erkki & Jonna sekä Aatu & Nina ja me.

Koekausi alkaisi olla tässä. Laitoin tosin paperit menemään vielä PM-kokeeseen (Elimäki 4.9.), mutta jännityksellä odotan, että riittääkö 47 pisteen keskiarvo niihin. Nyt on joka tapauksessa taas aikaa enemmän myös muille harrasteille. Loppukuusta on luvassa mielenkiintoisia juttuja, kun Keltsi starttaa Erikan kanssa partasuiden mestaruuksissa (agility) 28.8. Hyvinkäällä ja päästään toivottavasti myös VAHI-kokeeseen 30.8. Korialle. Omat ampumisharjoitukset ovat tosin niin vaiheessa vielä, että todennäköisesti turvaudutaan lainapilottiin.

Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä

Heinät on korjattu viimeistä kortta myöten talteen, joten puitteet eivät voisi olla paremmat peltojäljelle. Sitä treenailtu välillä issekseen, välillä treenikavereiden kanssa. Ja kohta päästään myös toisenlaiselle alustalle, kun viljat saadaan toivottavasti pian puitua. Jälkien vanhenemista odotellessa otettu yleensä esineruutua. Viimeksi tehtiin syvä kaistale loivaan rinteeseen. Jätettiin suht eteen keskelle pari esinettä ja loput kolme ihan takalinjalle. Keltsi haki niistä kolme. Kahteen ensimmäiseen saatoin olla varsin tyytyväinen, kolmanteen en. Ihme haahuilua. Noh se on aina vaan peiliin katsomisen paikka.

Jäljet olen tallonut siten, että alussa ja lopussa on noin 20 askelta namujen kera ja välissä reilusti pidempi pätkä "satunnaispalkalla". Tuntuu toimivan! Saa tosi hyvin rytmistä kiinni ja pystyy ajamaan jopa löysällä liinalla. Työskentely on ollut todella rauhallista ja tarkkaa. Hirmuinen kipinä on peltojäljelle, joten toivon pitkälle syksyyn hyviä jälkikelejä...

Leiri päättyi ja seurakunta palasi kaupunkiin

sukulaispotretissa Wolke, Keltsi, Toivo, Aida, Raska, Viima, Riimi, Rymy ja Riemu

Viikko vierähti airisleirillä. Tällä kertaa Kunkkulan koirakeskuksessa Hartolassa, joka osoittautui varsin mainioksi leiripaikaksi, vaikkakin remontti oli vielä pahasti kesken. Mutta ensi kesänä tilanne varmasti jo kokonaa toinen, jos sinne jälleen suuntaamme. Leirille starttasimme jo perjantaina hyvissä ajoin, että ehditään saada kaikki valmiiksi, ennenkuin leirin portit klo 17 aukeavat. Ja olimme paikalla koko leirin ajan eli palasimme kotiin vasta seuraavan viikon torstaina.

Erika & Riemu, me, tuomarikokelas Mari Tilles, Kaisa & Rasa, yt Jari Salokanto ja Jutta & Neela & Pipsa

Viikonloppu meni varsin mejämäisissä merkeissä, kun leirillä ratkottiin ensimmäinen (mutta toivottavasti ei viimeinen) karvakuonojen MEJÄ-herruus. Yhden tuomarin koe, jossa mukana 4 airista. Paremmalla onnella olisimme saaneet kokeen täyteen karvakuonoista, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Nyt kokeen vahvistuksena miniairis-Neela sekä vierailevana tähtenä tanskalais-ruotsalainen pihakoira Noppa. Jälkitalkoot vietiin läpi varsin mielenkiintoisessa säässä. Painostava helle, joka sitten rysäytti kunnon ukkosmyräkän kahteen otteeseen. Vettä tuli reilusti verijälkien päälle, eikä kukaan pysty sanomaan, mihin asti se veri loppupelissä levisi, joten sunnuntaina startattiin kokeeseen varsin mieteliäinä. Tuomarina kokeessa toimi Jari Salokanto ja hänen lisäksi mukana myös tuomarikokelas Mari Tilles.

Jari kirjoitti Keltsiläisen koepöytäkirjaan seuraavaa:

"Keltsi luikahti konkarimaisesti verijäljen kimppuun, vaikkakaan ei voi sanoa ehkä metsään, koska ensimmäinen osuus oli korkearuohikkoista niittyä. Kokenut koira selvitti ensimmäisen osuuden sujuvasti ja ilman sivuaskelia. Ehkä hieman liiankin sujuvasti, koska ensimmäinen kulma tuntui tulevan yllätyksenä ja jäljestettiin reippaasti yli. Siinä pyörittiiin jonkin aikaa, mutta ilmavainun avulla uusi suunta pienen tarkastelun jälkeen selvisi. Kaksi seuraavaakaan osuutta eivät vaikeutta koiralle tuottaneet, vaan hienosti maa- ja ilmavainun yhdistelmällä homma etenee kohti paljon odotettua sorkan kohtaamista. Katkokulmalla pyöritään jokunen tovi, mutta lyhyin pyörähdyksin pulmapaikka selvitetään ja verijälki löytyy lyhyen matkaa edestä. Viimeinen osuus alkaa sitten vaikeuksien merkeissä. Koira ajautuu eteen tulevan kallion vasemmalle sivulle, kun jälki jatkuu oikean kautta kallion päälle, eikä aika ajoin maan mainiota ilmavainua esittänyt kilpailija saa veren hajua kirsuunsa, joten se huudetaan takaisin ennenkuin olisi ajautunut tielle. Loppu mennään taas totutun tarkasti ja sorkka nuuskitaan ja nuollaan. Makuista koira löytää kaksi ja pysähtyy lyhesti toteamaan ne, kaksi muuta jäävät sivuun ja huomiotta. Valmis jäljestys ja taitava suoritus, joka vaan olosuhteiden pakosta ei tänään päättynyt toivottuun tulokseen. Aina ei voi voittaa - ainakaan ykköstä."

Pisteitä tuli seuraavasti:

- Jäljestämishalukkuus 5 (0-6)
- Jäljestämisvarmuus 7 (0-12)
- Työskentelyn etenevyys 7 (0-10)
- Lähdön, kulmauksien, makauksen ja katkon selvittämiskyky 8 (0-14)
- Käyttäytyminen kaadolla 3 (0-3)
- Yleisvaikutelma 4 (0-5)
Laukauksen sieto: Hyväksytty
Yhteensä pisteet 34 ja VOI2

Tämä oli järjestyksessään 13. koe ja suoritus oli kaukana parhaasta (huoh), joskin mahdotonta toki myös sanoa, minkä verran olosuhteet vaikuttivat vai vaikuttivatko mitenkään. Noh sitä on turha miettiä, koska ne olivat kaikille samat ja tällä kakkosella Keltsistä tuli Karvakuonojen MEJÄ-mestari 2011, joka on kerrassaan upea juttu. Ja sydämestäni toivon, että ensi vuonna saadaan innokkaita mejäilijöitä mukaan vielä sankemmin joukoin. Ainakin keskiviikon MEJÄ-harkat leirillä osoittivat, että lajista kiinnostuneita onneksi löytyy ja rahkeitakin lajiin on, kunhan vaan treenikipinä syttyy.

Kolme päivää MEJÄä ja sen lisäksi peltojälkeä, jota kouluttamaan oli saapunut Anitta Smura. Hirmu hyvät peltotreenit meille vetikin. Taas tuli uusia, fiksuja ajatuksia ja ideoita pellolle. Näistä monien eri ihmisten opeista pitää vaan pystyä poimimaan ne parhaiten itselle sopivat.

Miken leikityksessä

innosta puhkuvaa E-jengiä helteisen leirinäytelmän tiimellyksessä

Olosuhteet leirillä olivat sään puolesta jokseenkin järkyt. Painostava helle, joka vei mehut sekä koirista että niiden ohjaajista. Ei kiva. Tottiskentällä käytiin Miken leikityksen sekä Tuomaan tuopin nollakoiran roolissa. Leikitys oli superhauskaa ja tottis taasen hyvä tsekki siihen, missä sen suhteen mennään ja mitä tehtävä seuraavaksi. Ai niin ja kävihän Nenä kentällä myös aksakisojen merkeissä Erikan kanssa. Piiiitkä (5kk) tauko takana, joka tosin ei näkynyt millään tapaa huonossa mielessä. Intoa piisasi ja virheitä tuli, mutta lopputuloksissa Nenä The Monitoimikoira oli kuitenkin kolmas. Ja perinteikkäässä totojuoksussa sijoitus oli 5. Niin ja kävihän tuo näytillä myös tuomarikolleegiossa. Ilmeisesti sinne haluttiin elävä mallikappale ponikokoisesta airiksesta. ;)

Erikan kanssa aksaa

kuvat © Katariina Martelius

Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt

Heinäkuun helteissä (20.7.) pyörähdettiin Iitin arkipäiväkokeessa. Keliolosuhteet siedettävät (kuumaa, mutta ei tappohelle), joten koe vietiin läpi normiaikataululla. Ryhmässämme tuomaroi kokeen yt Aila Pekkarinen ja onnetar arpoi meille jäljen nro 8, joka oli VOI-jäljistä vuorossa toisena. Maastoon startattiin kellon lyödessä puolta päivää, jolloin jälki 23h vanha.

(nenästäjä rentoutuu ennen omaa suoritustaan)

Koepöytäkirja kertoo seuraavaa:

"Keltsi rauhoitetaan istumaan alkumakuun eteen ja siitä ohjatusti matkaan edeten kaikki osuudet jälkitarkasti. 1. kulma, jossa katko, selviää parilla tarkastuspistossa uudelle osuudelle. 2. kulma pienellä kaarroksella ja 3. kulma mennään 'raiteilla' niin, että koira taipuu keskikohdastaan kuin haitaribussi. Makuista osoittaa hyvin 1. ja 2., 3. ja 4. voisi pysähtyä pitempään. Hienon, jälkitarkan ja sopivavauhtisen jäljestyksen harmiksi koitui tänään makuiden osottaminen."

Ja pisteet:

- Jäljestämishalukkuus 6 (0-6)
- Jäljestämisvarmuus 11 (0-12)
- Työskentelyn etenevyys 9 (0-10)
- Lähdön, kulmauksien, makauksen ja katkon selvittämiskyky 12 (0-14)
- Käyttäytyminen kaadolla 3 (0-3)
- Yleisvaikutelma 5 (0-5)
Laukauksen sieto: Hyväksytty
Yhteensä pisteet 46 ja VOI1

Nyt onnistui 50% makuista, josta olen tosi iloinen, mutta se toinen 50% on saatava vielä kuntoon jollain konstilla. Harjoitukset jatkukoon.

(erähenkinen ilmoitustaulu koepaikalla)

Lisäjännitystä kokeeseen toivat Rieskantiellä nähdyt karhun jäljet. Kieltämättä oli hieman orpo olo jälkeä purkaessa maaston kaummiaisessa nurkassa, vaikka suuri ihmehän tuo olisi, jos elävänä moisen näkisi.

(lajin henkeen sopiva palkintopöytä ja tulostaulu) 

Ynnäsin saldoa, että tämä oli meidän 12. koe. Saldona näistä kahdeksan ykköstä ja neljä kakkosta. Ei yhtään kolmosta, eikä hylsyä tullut matkan varrella. Taitonenä!

(palkintopöydän rekvisiittaa suoraan luonnosta)

Tänään ei huomista murehdita

Jaahas, mistähän sitä alottais...

Viikonloppuna oli LKK:n tottissemma. Erittäin hyvä ja hyödyllinen sessio Janin ryhmässä ja tulihan taas paljon ajattelemisen arvoista asiaa. Lähinnä itselleni sekä omaan toimintaani liittyen. Tartten sitä ilmaisutaidon kurssia itselleni aika hätään. ;)

Lauantainakin piti mennä, mutta se päivä vierähti metsässä. Käytiin tekemässä yksi VOI-koejälki. Nelisen tuntia siinä taasen vierähti, mutta lopputulokseen voi olla tyytyväinen. "Tee sellainen jälki kuin toivoisit omalle koirallesi" pätee tähän minusta hyvin. 

Tänään sitten jonkinlainen "tyhjennysharjoitus" alkavan viikon koitoksia varten. Ei tosin verestä tietoakaan, vaan pellolla, missä hinkattiin tarkkuutta ja kulmia. Normi 90-asteisia, mutta myös piikkejä. Tämän illan oppi oli itselle, että ilmaisut eivät menneet ihan niinkuin Strömsössä ja esineet (tai rasiat) on yhä syytä pitää erillään jäljeltä. Mutta muutoin olen tyytyväinen harjoitukseen. Loppuviikosta sitten tietää, oliko siitä mitään hyötyä. Teemalla "48 + 46  tuskin riittää, joten pinnistää, pinnistää" lähdetään alkavaan viikkoon. Tällä viikolla luvassa kokeita kaksin kappalein. 

Huomenna pitäisi mennä ampumaan. Ilmoitin Keltsin VAHI-kokeeseen 30.8. ja haaveissa olisi ohjata itse. Voi tosin jäädä haaveeksi. Nimittäin se oma ohjaaminen ja ampuminen.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Ja yksi sellainen on koiran nenä. Sunnuntaina piti sellaista haipakkaa, että jätin oman koejälkeni suosiolla purkamatta ja päätin purkaa sen vasta viikolla. Tänään ukkosmyräkkä ja kaatosade viilensivät mukavasti säätä, joten eikun metsään. Lieneekö helle pehmentänyt pääni, kun "tingin omasta ehdottomuudestani" ja otin Nenän matkaan pitkässä narussa. Joskin sen takia, että arvelin jäljen olevan itselle sen verta tutun, että purkaminen onnistuisi myös oikeinpäin. Startattiin metsään klo 18:00 eli jäljen verettämisestä oli kulunut aikaa 82 tuntia! Ja mitä teki Nenä? Lähti ajamaan jälkeä erittäin intensiivisesti, kirsu tiukasti varvikkoon painettuna! Edettiin todella todella hiljaa ja tarkasti. Yhdessä rinteessä kuljettiin aavistuksen jäljen sivussa, mutta en huolestunut siitä, koska vettä oli tullut tänään 40 milliä. Kuitenkin niin tiukasti jäljen tuntumassa, ettei minulla ollut mitään ongelmia napsia pyykkipoikia matkaani. Näin kuljettiin koko 1300m matka kaadolle. Ja voin kertoa, että ne kehut olivat ylitsepursuavat sekä tulivat suoraan sydämestä, mitä karvakuono sai selvitettyään jäljen. Palkaksi pieni rallattelulenkki metsässä ja iltapöperö. Näin jälkikäteen ajatellen ihan hullu idea, mistä kehkeytyi hyvä harjoitus...

Elo tää jälkimetsässä on

♪♪♪ Taistoihin tiemme kun toi, Missä paarmojen pörinä ja itikoiden ininä vain soi, Emme tienneet, kun läksimme silloin, Kuka joskus palata voi. Elo tää jälkimetsässä on. Meille käskynä vain kohtalon. Ja kenties matkamme määrä riistan melskeeseen kadota on. ♪♪♪

 

 

Olihan taas sellaiset olosuhteet, että oksat pois. Onneksi yt itse ehdotti kokeen aikaistamista. Järkiratkaisu ihan jo pääosan suorittajia (koirat) ajatellen. Lauantaina klo 6 kokoonnuimme jälkientekotalkoisiin ja seuraavana yönä klo 3 käynnistyi itse koe. Ja lämmintä oli silti. Puhumattakaan niistä miljoonista pienistä metsänelävistä (itikat, paarmat ja kärpäset), jotka ahdistelivat jälkiä tekeviä, hikisiä ja likaisia koiranohjaajia. Olosuhteet olivat sellaiset, että ne kirvoittivat allekirjoittaneen muotoilemaan "Elämää juoksuhaudoissa" -sanat uuteen uskoon.

Pääsimme jälleen "ihkauuden" tuomarin syyniin, kun ryhmässämme tuomaroi Leo Räsänen. Arvalla jälki numero 13, joka oli ryhmämme toiseksi viimeinen. Itsella ekan jäljen opastus, mutta maastot kotimaisemissa, joten sain jätettyä karvakuonon kotipihaan lataamaan akkuja. Oppaana toimi kokenut mejästäjä Anssi.

Nenähommiin startattasimme klo 8:10, jolloin jäljellä oli ikää 22h 10min.

Leksa oli raapustanut arvostelupaperiin seuraavaa:

"Opastettu lähtö. Keltsi jäljestää kaikki osuudet aivan jäljen tuntumassa. 1. ja 2. makuut merkataan nopeasti pyshtyen, 3. nuuhkaistaan yli ja viimeinen pysähdytään, nuuhkitaan pitkään. Kulmat mennään rengastaen. Katkokulma jäljen tuntumassa veriuran loppuun. Rengastaen jäljen molemmin puolin löytyy veretyksen alku. Viimeisellä osuudella kanalintu lähtee lentoon. Keltsi ihmettelee hieman ja lähtee itsenäisesti verijäljelle. Kaadolla sorkan nuuhkii."

Ja pisteet

- Jäljestämishalukkuus 6 (0-6)
- Jäljestämisvarmuus 11 (0-12)
- Työskentelyn etenevyys 10 (0-10)
- Lähdön, kulmauksien, makauksen ja katkon selvittämiskyky 11 (0-14)
- Käyttäytyminen kaadolla 3 (0-3)
- Yleisvaikutelma 5 (0-5)
Laukauksen sieto: Hyväksytty
Yhteensä pisteet 46 ja VOI1

Hyvä Nenä! Toivottavasti tämä oli taasen viite parempaan, joskin ihan outojakin juttuja oli taas havaittavissa. Kulki ajoittain jäljen vieressä, vaikka normisti kulkee sen päällä kuin juna. Samoin kulmien rengastaminen ei ollut tyypillistä, joskin tässä lajissa jopa toivottavaa. Makaukset oli taas, mitä oli, mutta viimeisestä voin olla ainoastaan ylpeä. Se pysähtyi! Ehkä sillä saralla on vielä jotain tehtävissä. Matkalla tuntui tosin pariin otteeseen siltä', että tässä käy vielä huonosti, kun tirpat niin intesiivisesti yrittivät häiritä suoritusta. Parissa kohtaa hienoa seisontaa, mutta nenähommat kuitenkin veivät onneksi voiton.  Mutta tämänkin kokeen tulosta katsoessa edelleen on se "viimeinen puristus" vielä ja periksi anneta, ennenkuin sydänkäyrä on suora. Piste. Toisaalta laskin sen, että tämä oli Keltsin 11. koe, joista saldona 7 ykköstä ja 4 kakkosta. Ei voi kuin olla tyytyväinen karvakuonoon.

Nämä helteet vievät mehut, enkä ole jaksanut luoda ajatustakaan blogille. Kaikennäköistä pientä on puuhattu, joskin pääasiassa keskitytty nautiskelemaan helteisistä päivistä sekä illoista kotirannassa.