sukulaispotretissa Wolke, Keltsi, Toivo, Aida, Raska, Viima, Riimi, Rymy ja Riemu
Viikko vierähti airisleirillä. Tällä kertaa Kunkkulan koirakeskuksessa Hartolassa, joka osoittautui varsin mainioksi leiripaikaksi, vaikkakin remontti oli vielä pahasti kesken. Mutta ensi kesänä tilanne varmasti jo kokonaa toinen, jos sinne jälleen suuntaamme. Leirille starttasimme jo perjantaina hyvissä ajoin, että ehditään saada kaikki valmiiksi, ennenkuin leirin portit klo 17 aukeavat. Ja olimme paikalla koko leirin ajan eli palasimme kotiin vasta seuraavan viikon torstaina.
Erika & Riemu, me, tuomarikokelas Mari Tilles, Kaisa & Rasa, yt Jari Salokanto ja Jutta & Neela & Pipsa
Viikonloppu meni varsin mejämäisissä merkeissä, kun leirillä ratkottiin ensimmäinen (mutta toivottavasti ei viimeinen) karvakuonojen MEJÄ-herruus. Yhden tuomarin koe, jossa mukana 4 airista. Paremmalla onnella olisimme saaneet kokeen täyteen karvakuonoista, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Nyt kokeen vahvistuksena miniairis-Neela sekä vierailevana tähtenä tanskalais-ruotsalainen pihakoira Noppa. Jälkitalkoot vietiin läpi varsin mielenkiintoisessa säässä. Painostava helle, joka sitten rysäytti kunnon ukkosmyräkän kahteen otteeseen. Vettä tuli reilusti verijälkien päälle, eikä kukaan pysty sanomaan, mihin asti se veri loppupelissä levisi, joten sunnuntaina startattiin kokeeseen varsin mieteliäinä. Tuomarina kokeessa toimi Jari Salokanto ja hänen lisäksi mukana myös tuomarikokelas Mari Tilles.
Jari kirjoitti Keltsiläisen koepöytäkirjaan seuraavaa:
"Keltsi luikahti konkarimaisesti verijäljen kimppuun, vaikkakaan ei voi sanoa ehkä metsään, koska ensimmäinen osuus oli korkearuohikkoista niittyä. Kokenut koira selvitti ensimmäisen osuuden sujuvasti ja ilman sivuaskelia. Ehkä hieman liiankin sujuvasti, koska ensimmäinen kulma tuntui tulevan yllätyksenä ja jäljestettiin reippaasti yli. Siinä pyörittiiin jonkin aikaa, mutta ilmavainun avulla uusi suunta pienen tarkastelun jälkeen selvisi. Kaksi seuraavaakaan osuutta eivät vaikeutta koiralle tuottaneet, vaan hienosti maa- ja ilmavainun yhdistelmällä homma etenee kohti paljon odotettua sorkan kohtaamista. Katkokulmalla pyöritään jokunen tovi, mutta lyhyin pyörähdyksin pulmapaikka selvitetään ja verijälki löytyy lyhyen matkaa edestä. Viimeinen osuus alkaa sitten vaikeuksien merkeissä. Koira ajautuu eteen tulevan kallion vasemmalle sivulle, kun jälki jatkuu oikean kautta kallion päälle, eikä aika ajoin maan mainiota ilmavainua esittänyt kilpailija saa veren hajua kirsuunsa, joten se huudetaan takaisin ennenkuin olisi ajautunut tielle. Loppu mennään taas totutun tarkasti ja sorkka nuuskitaan ja nuollaan. Makuista koira löytää kaksi ja pysähtyy lyhesti toteamaan ne, kaksi muuta jäävät sivuun ja huomiotta. Valmis jäljestys ja taitava suoritus, joka vaan olosuhteiden pakosta ei tänään päättynyt toivottuun tulokseen. Aina ei voi voittaa - ainakaan ykköstä."
Pisteitä tuli seuraavasti:
- Jäljestämishalukkuus 5 (0-6)
- Jäljestämisvarmuus 7 (0-12)
- Työskentelyn etenevyys 7 (0-10)
- Lähdön, kulmauksien, makauksen ja katkon selvittämiskyky 8 (0-14)
- Käyttäytyminen kaadolla 3 (0-3)
- Yleisvaikutelma 4 (0-5)
Laukauksen sieto: Hyväksytty
Yhteensä pisteet 34 ja VOI2
Tämä oli järjestyksessään 13. koe ja suoritus oli kaukana parhaasta (huoh), joskin mahdotonta toki myös sanoa, minkä verran olosuhteet vaikuttivat vai vaikuttivatko mitenkään. Noh sitä on turha miettiä, koska ne olivat kaikille samat ja tällä kakkosella Keltsistä tuli Karvakuonojen MEJÄ-mestari 2011, joka on kerrassaan upea juttu. Ja sydämestäni toivon, että ensi vuonna saadaan innokkaita mejäilijöitä mukaan vielä sankemmin joukoin. Ainakin keskiviikon MEJÄ-harkat leirillä osoittivat, että lajista kiinnostuneita onneksi löytyy ja rahkeitakin lajiin on, kunhan vaan treenikipinä syttyy.
Kolme päivää MEJÄä ja sen lisäksi peltojälkeä, jota kouluttamaan oli saapunut Anitta Smura. Hirmu hyvät peltotreenit meille vetikin. Taas tuli uusia, fiksuja ajatuksia ja ideoita pellolle. Näistä monien eri ihmisten opeista pitää vaan pystyä poimimaan ne parhaiten itselle sopivat.
Miken leikityksessä
innosta puhkuvaa E-jengiä helteisen leirinäytelmän tiimellyksessä
Olosuhteet leirillä olivat sään puolesta jokseenkin järkyt. Painostava helle, joka vei mehut sekä koirista että niiden ohjaajista. Ei kiva. Tottiskentällä käytiin Miken leikityksen sekä Tuomaan tuopin nollakoiran roolissa. Leikitys oli superhauskaa ja tottis taasen hyvä tsekki siihen, missä sen suhteen mennään ja mitä tehtävä seuraavaksi. Ai niin ja kävihän Nenä kentällä myös aksakisojen merkeissä Erikan kanssa. Piiiitkä (5kk) tauko takana, joka tosin ei näkynyt millään tapaa huonossa mielessä. Intoa piisasi ja virheitä tuli, mutta lopputuloksissa Nenä The Monitoimikoira oli kuitenkin kolmas. Ja perinteikkäässä totojuoksussa sijoitus oli 5. Niin ja kävihän tuo näytillä myös tuomarikolleegiossa. Ilmeisesti sinne haluttiin elävä mallikappale ponikokoisesta airiksesta. ;)
Erikan kanssa aksaa
kuvat © Katariina Martelius






