Jos sul lysti on, niin tiedät sen ja varmaan myöskin näytät sen

Ja meillä todellakin oli lystikäs lauantai moninaisine aktiviteetteinen.

Rallytokossa tehtiin kisanomaista treeniä. Reeta oli rakentanut ALO-radan, jota suoritimme kokonaisena yksi kerrallaan. Keltsi tekee hyvin, kun itse en tyri. Tässä lajissa haastavaa muistaa oikea suorituspaikka (45-asteen kulmassa kyltin vasemmalla puolella tai kyltin edessä) ja kyltin määräämä puoli (oikea/vasen), jolta tehtävä tulee suorittaa. Mutta on tuo hubailu kotoisampaa ohjattavaa itselle kuin aksa.

Iltapäivällä suunnattiin peltojäljelle Antin & Margitin kanssa. Jäljestä tuli kohtuu pitkä, arviolta noin 500 askelta (tai vähän enemmänkin). Pikkaisen taukoa edelliskerrasta ja K joutui odottelemaan vuoroaan Antin jäljestyksen ajan, josta seurauksena alku oli vähän turhaa hössöttämistä. Rauhottui onneksi nopeasti, kun päästiin pätkä eteenpäin. Jäljellä oli kunnon harhajälkiä, kun pellolla oli ajettu hevosella ristiin rastiin. Hyvin tuo niistäkin selvisi. Lähellä kulmaa piti tehdä yksi pieni tarkistusrinkula, mutta ei poistunut jäljen päältä siinäkään. Loppupalkasta mentiin yli ja olisi jatkanut jäljestämistä tielle asti, kun ohjaaja ei ollut ihan hereillä (höpisi valokuvaajalle). Noh motivaatio nenähommiin on ainakin kova. Ja kelin puolesta jälkihommien jatkamiselle ei ole estettä. Kuivuisi nyt vaan vähän niin voisi mennä mullallekin vielä syksyllä.

Peltojäljen päälle käytiin vielä heittämässä pitkä rallattelulenkki. Antti & Keltsi ovat niin bestikset. Molemmat rakastavat häntä suorana juoksemista, eikä pienintäkään ärhentelyä. Keltsi opetti Anttia myös maalaiskoiran taitoihin eli miten myyriä kaivetaan koloistaan. Antti tosin luuli aluksi, että se esiinkaivettu maa on tarkoitus syödä. :D Koirat olivat varsin mielenkiintoisessa kuosissa lenkin jälkeen, kun matkalla toki piti polskutella kaikissa ojissa ja juoksennella kynnöksellä.

PS. Silmä ei mennyt mustaksi ja turvotuskin laski äkkiä. Kiitos taitaa kuulua arvauskeskuksen tyttärille, jotka olivat tilanteen tasalla ja antoivat kylmäpussin, jota ehdin pitää sen 45 minuuttia silmässä ennen lääkärin tuloa.

Taivas varjele, mitä sieltä tulee

Ja sieltähän tuli Nenä. Sananmukaisesti. Välittömästi sen jälkeen, kun oltiin VAUn vapaavuorolla treenit aloitettu ja otettu "evl:mainen" 4 + 2 minuutin paikallaolo. Vapautin karvakuonon tantereesta ja lausuin ääneen kehut. Sen jälkeen kaikki kävi äkkiä, etten edes ihan tarkasti tiedä, mitä tapahtui, mutta kipiää se teki. Vasen silmä otti kunnon laakin. Näkökyky toimi (onneksi), mutta kirveli melkoisesti ja vettä valui kuin Niagaran putouksesta konsanaan, joten osasin epäillä haavaa. Eikun tk:n kautta kotiin ja puolisentoista tuntia siellä sai odotella. Diagnoosi oli haava sarveiskalvossa ja kunnon turvotus silmässä. Kotiinviemisinä viikon kuuri antibioottitippoja. Jännityksellä odotan, miltä silmä näyttää huomenna aamulla. Toivottavasti vastaanoton tyttöjen antamalla kylmäpussilla olisi jonkinlainen positiivinen vaikutus lopputulemaan. Eniten tässä kuitenkin harmittaa, kun hyvät treenit jäi kesken. Toisaalta ehdittinhän me ottaa jo hyvä paikallaolotreeni ja vähän seuraamista siirtymisissä. Ei mennyt siis ihan harakoille treenit, vaikka lopputulema oli... hmm... jokseenkin ennalta arvaamaton. :)

Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan

Lauantaiaamuna rallytokoilemassa. VAU järkkää kisat 5.11., joten treeneissä keskitytty ihan puhtaasti ALO-luokan liikkeisiin. Hallilla oli Katariina Kainulaisen toko-koulutus, jonka vuoksi meidän piti alunperin olla ulkokentällä Ritomäessä, mutta syyssade sotki sen suunnitelman ja linnoittauduimme hallin pienelle puolelle. Hyvin tuonnekin Kirsi & Reeta saivat kaksi radanpätkää mahtumaan. Monenmoista tehtävää mahtui taas matkalle: käännöksiä kaikissa muodoissaan, pujotteluja, spiraaleja, jääviä, koiran eteentuloja jne. jne. Otettu ihan tarkoituksella joihinkin liikkeisiin omia käskyjä, osa menee totutuilla. Hemmetti, miten vaikeaa tässä lajissa on vaan muistaa oikea suorituspaikka. Varsinkin, kun liike ei saa missään vaiheessa pysähtyä, ellei kyltti niin käske tekemään (jäävät). Eipä ollut siis kerta, eikä kaks, kun löysin itseni kyltin väärältä puolelta tai muutoin vaan väärästä paikasta. Mutta ei se niin vakavaa, hauskaa höntsäilyä joka tapauksessa meille molemmille.

Ma tahtoo veivaa veivaa

♪♪♪ Ma tahtoo veivaa veivaa.

Se tahtoo veivaa veivaa.

Han tahtoo veivaa veivaa.

Me tahtoo veivaa veivaa.

He tahtoo veivaa veivaa.

Te tahtoo veivaa veivaa ♪♪♪

Tottistelemassa Hurttiksella. Mukana geimeissä Partaset, Margit, Tuula ja mie. Sekä Mikke coachina. Kaikki veivas niin prkleesti. Jopa niin, että neitokakadua muistuttavat kiljahdukset raikuivat hallissa. ;) Ekassa setissä seuraamista + jääviä, joissa hyvänä häiriönä Valto-roto. Ilmoittautumisessa meni hetkellisesti epävarmaksi, kun Valto kulki takaa aivan pyrstöä hipoen ohi. Muutoin "nou problemos". Sorruin vaan tekemään vähän turhaa pitkää seuruukaaviota (hyi hyi). Jäävät aika kivoja. Seisomisessa menty eteenpäin ja ainoat virheet olivat ohjaajan virheitä. Niinpä tietysti. Tokassa setissä tehtiin vähän erilaista eli esineilmaisuja. Hyviä vinkkejä tulikin tukku, joiden avulla työstää asiaa kotona eteenpäin. Treenivuoron päätteeksi piipahdettiin vielä hallissa noutokapulan kera. Se kapula on nii-in rakas ja mä olen ihan suotta pitänyt sitä "turhan pyhänä kapistuksena". 

Ai niin, käytiinhän me sunnuntaina myös peltojäljellä Antin & Margitin kera. Pitkää suoraa ja pientä kaarrosta. Olin tyytyväinen. Vielä, kun sais ne esineet kuosiin niin avot. No nytpä on taasen lisäeväitä siihenkin ja pitkä talvi edessä treenailla.

Jälkitreffien jälkeen kaivettiin autosta myös Taavi-herra ja lähdettiin viidestään metsään. Olihan vauhtia & vaaratilanteita, kun kolme karvanaamaa veti tärrirallia. Antti & Keltsi etunenässä, mutta kyllä Taavikin intoutui. Lääniä olisi ollut hehtaaritolkulla, mutta mikähän ihme siinä oli, että sitä tärrien kyykkyjuoksukisaa piti toteuttaa juuri siinä parhaalla suppismättäällä. Emännät karjahtelivat komentoja niin, että kaikki metsänpedot kaikkosivat varmasti takavasemmalle. Itse asiassa meno oli sellaista, että välillä oli jo pakko laittaa silmät kiinni, kun touhua seurasi. Huhhuh. Meille on muutenkin tullut jonkunlainen "suppisriippuvuus". Metsälenkit suuntautuvat parhaille apajille, johon sienituristit eivät löydä ja onhan sieltä jokunen litra niitä tullut kannettua kotiinkin.

Oisko käynyt vahinko, oisko päässyt käymään niin

Ei onneksi, vaikka mielessä kävi. Jostain selittämättömästä syystä tämä hallikausi on käynnistynyt tottiksen saralla ihan eri meiningillä. Tottis ei ole koskaan aiemmin tuntunut tältä. Ei minusta ja sen myötä ei varmasti koirastakaan. Tekemisessä on nyt tyystin toinen meininki. Lähtee takuulla minusta itsestäni, mutta karvainen kaveri on juonessa täysillä mukana ja tekee täydellä sydämellä. Intoa täys kuin ilmapallo. Pari settiä veivattiin taasen hallilla. Ekassa seuraamista ja jääviä. Seuraamisessa vire oli tosi kiva ja jäävät olivat nopeita. Seisomisessa on menty aimo harppaus eteenpäin. Toka setti oli huonompi, jossa otettiin hyppyä. Innokkuus kääntyi kurittomuuden puolelle, mutta vapaana seuruuttaminen palautti takaisin ruotuun ja lopulta onneksi saatiin onnistuminen. Näitä palasia työstetty kotiläksynä.

Me on löydetty uusi hubailulaji lauantaiaamupäivien ratoksi - Rallytoko. Aksahan on ollut se supermukava juttu, mutta itse niin onneton ohjaajana. Tää tuntuu enemmän omalta ja mukavaa vaihtelua. Tällä viikolla tosin ei päästä, kun lauantaille osui kennelpiirin järjestämä TOKO-koulutus, jota Korrin Pekka & Riitta tulee vetämään. Ei tullut haettua koirapaikkaa, mutta oppiihan tuota myös katselemalla ja kuulemalla.
Hirvijahti on kovassa vauhdissa. Vielä ei ole Nenän apua tarvittu. Onneksi, koska aina sitä toivoo onnistuneita kaatoja, mutta niitä vahinkojakin tahtoo vaan sattua.

Joo, mä tiedän, tiedän pitäis ryhdistäytyä

ja kirjoitella vähän useammin, mutta johonkin se aika vaan katoaa. Jonkinmoisia kuulumisia pikaisesti.

Perjantaina oli Keltsiläisen huoltopäivä. Rokotuksiin tuli kutsu, joskin muuttuneiden rokotussäädösten vuoksi mentiin sittenkin vuotta liian aikaisin. Mutta tulihan nyt käytyä ottamassa uusi kolmoisrokote, joka on voimassa seuraavat kolme vuotta. Klinikalla oli uusi ell, joka suoritti samalla terveystarkastuksen 3-v Keltsille, ihan päällisin puolin. Kaikki hyvin. Ja Keltsi sai uuden fanin, jonka myötä virallisessa lausunnossa lukee "Kiva ja hieno koira". Sitähän se on. Ei ole jättänyt vielä ketään kylmäksi.

Lauantaina Tuuloksessa oli ryhmänäytelmät jossa tuli pyörähdettyä. Päärooleista on tuolla saralla turha haaveilla, mutta saatiinhan sentään se "pakollinen" näytelmäpalkinto. Virolaisen Astrid Lundavan arvostelu kuului näin:

"Tyypillinen suuri, mutta hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Riittävä kaula ja selkälinja. Liian matalalle kiinnittynyt häntä. Liian kapea edestä ja takaa katsottuna. Liikkuu riittävällä askelella. Liian pehmeä turkki."

Tuloksena AVO EH, johon olen tyytyväinen. Erityisen reissussa ilahdutti serkkupoika Rymppä Ymppäsen hieno suoritus kehässä (eka serti ja vsp).

Maanantaina pyörähti käyntiin tottikset. Parasta alkavalle kaudelle, että päästiin mukaan uuteen ryhmään. Vuoro on nyt joka maanantai 19-21 ja luottocoachimme Mikke mukana joka kolmas kerta. Hyvä näin. Eilen oli ensimmäinen kerta ja "chekkierros", millaisessa kesäterässä ollaan. Kolmeen otteeseen pyörähdettiin hallissa. Ekalla vain lyhyet ilmoittautumisharjoitukset Valto-roton parina. Tokalla seuraamista ja jääviä. Kolmannella sitten pitoharjoituksia (nouto) ja hyppyä. 

Tästä tää taas lähtee...

No mä kävelin, pellon reunaa pitkin. Joskus nauroin, joskus taasen itkin.

Peltojälkipainotteinen viikonloppu. Lauantaina Käkelässä peltojälkipäivässä, jossa Suomen Kirsin  oli valvovana silmänä. Porukkaa oli paljon (kymmenkunta), joten mitään megapitkiä jälkiä emme kellekkään talloneet. Sen verta matkaa, että Kirsi näki, missä kunkin kohdalla mennään. Keli oli melko haastava, kun navakka sivutuuli puhalsi pellolla. Jokainen ajoi kaksi jälkeä. Keltsin eka jälki oli noin 200 askelta ja yksi ysikympin kulma. Ei ollut parasta jäljestystä, mutta ei tarvinut myöskään silmiä päästään hävetä. Kulma oli huono. Jäljen alku taasen megahyvä. Ja itse sain kiitosta koiran ohjaajana eli jotain siis vissiin alkaa luupäähänkin tarttua. Toka jälki oli vain 75-80 askelta., jolla vaadittiin vieläkin tarkempaa työskentelyä. Se oli hyvä. Kannatti taas kykkiä päivä pellolla, kun sai rutkasti lisäeväitä takataskuun ja urakka voi jatkua. Sunnuntaiehtoona ajettiin vielä yksi noin 150 askeleen jälki pellolla, jonka päälle kunnon rallattelulenkki Antin & Margitin seurassa. Kunnon vauhtikaksikko, jota saa varoa, ettei huomaa itsekin olevansa mudassa selällään. ;)

Sunnuntaina käytiin treffaamassa Penu-karhua. Olen jo pitkään halunnut käyttää Keltsin konekarhulla, kun johonkin kohtuullisen matkan päähän tulee. Erämessuilla vakiovieras, mutta jotenkin ympäristö siellä "epänormaali", kiitos kovan vilinän ja vilskeen. Nyt Penu oli tavattavissa  Valkeakoskella, jonne innostuivat lähtemään myös Riemu, Rymy ja Koodi. Testipaikka oli iso, rauhaisa nurmikenttä metsän siimeksessä. Koira piti kytkeä pitkään liinaan ja lähestyä kentän laitaa muina miehinä. Koira sai aikaa nuuhkutella, kun matkalla oli mm. karhun verellä tehty jälki sekä jätöksiä. Suojelupiilon takaa Penua kohti ja liina tipahti kädestä, kun koira rekisteröi Penun. Tämän jälkeen ohjaaja siirtyi suojelupiilon taakse näkymättömiin. Hajut olivat mielenkiintoisia. Penun nähdessään se pysähtyi ja jäykistyi, mutta lähti kohti. Ensin kuului kurkusta vaimea murina, sitten irtosi kumea haukku. Mun koira, joka ei normisti puhua pukahda. Piti karhuun hajuraon, mutta siinä se seistä nökötti, tuijotti ja haukkui. Kunnes haukku vaimeni ja muut asiat alkoivat kiinnostaa enemmän. Kurkin piilon takaa ja näin karvakuonon nuuhkuttelemassa pientarella sen näköisenä, josko tuonne metsään menisi, kun sieltä kuuluu mielenkiintoisia ääniä (naapuritalon koira haukkui). Se oli siinä. Diplomia ei irronnut, kun ei riittävän pitkää haukkuakaan. Karhua käyttänyt mies sanoi mielenkiinnon lopahtaneen ikäänkuin Keltsi olisi tajunnut, ettei se ole oikea. Jotenkin niin keltsimäistä. Kysyi vielä, mitä riistaa tuo haukkuu. Kerroin, ettei mitään, koska ei se edes ylipäätään hauku. Naurahtaen tuumasi, että varmasti ilmaisee, jos metsässä on oikea nalle. Toivotaan niin. Olipa hauska kokemus. Ja jännä oli huomata myös se, ettei kokeneet metsästyskoirat olleet juuri airentaaleja rohkeampia. Tosin eipä tässä asiassa "hullunrohkeus" olekaan toivottavaa. Aamulla oli joku pitbulli ampunut suoraan karhun kuonoon kiinni. Sai hylsyn, koska olisi käytännössä ollut kuollut.