Lazy saturday. Tai niihän se PITI olla, kunnes kohtalo pisti sormensa peliin. Oltiin Keltsin kanssa kodalla suppissatoa katsastamassa, kun puhelin soi ja pyydettiin pakkaamaan autoon koira sekä jälkivermeet. Hirvi on "saanut siipeensä", mutta ei sen tarkempaa tietoa.
Joskus puoli kahdentoista aikaan startattiin metsään. Jälkihommia harrastava passimies oli ystävällisesti etsinyt veripisaran ja merkannut sen. Hirvi (sonni) oli näköhavaintojen mukaan painellut kovaa vauhtia ohi, ei näkyviä vammoja. Keltsi lähti määrätietoisesti matkaan paikasta, missä veripisara oli. Muutama sata metriä kuljettiin isossa metsässä vanhaa ajo-uran pohjaa. Sen jälkeen koira kääntyi itsevarmana vasemmalle kohti ison lammen rantaa. Metsä muuttui soiseksi kaislikoksi, missä näkyikin selvä kulku-ura. Sinne tuo koiruus meidät johdatti. Meni veteen kylkiä myöten, haisteli taipuneita kaisloja molemmin puolin ja tähyili lammelle. Uimaan olisi tehnyt kovasti mieli. Niissä kaisloissa näinkin sitten viimeisen selvän veripisaran. Ja jäljet loppui siihen kuin seinään. Yritin tarjota Keltsille, josko mentäisiin vasemmalle tai oikealle, mutta ei, aina palasi siihen samaan kohtaan rantaveteen. Ja katsoi "Hei c'moon eksä tollo tajua, että tästä se on mennyt?!" -ilme naamalla. Pakkohan se oli sitten uskoa, että siitä on mennyt yli.
Perään ei ollut menemistä, joten päätettiin kiertää koko lampi, ettei missään rantakaislikossa. Kolmisen tuntia siinä vierähti aikaa, kun rämmittiinn soisessa maastossa. Se oli jotenkin karu tilanne, kun näkyvyys tasan omiin jalkoihinsa ja väkisinkin mietti, jos iso sonni nouseekin edestä seisomaan. Ne eivät siinä kohtaa todellakaan ajattele "Ai kiva, kun tulitte". Onneksi mukana oli taitava ampuja. Lisäksi apuna oli yksi mies seisojansa kera, ja soutivat lammen ympäri. Missään ei merkkiäkään verestä tai minkäänlaista makausta. Yhdessä valtaojassa lammen takana oli suht' tuoreet sorkanjäljet, mutta ei mitään muuta. Ja nuo eivät Keltsin mielenkiintoa herättäneet, kun ei ymmärrä sorkista tuon taivaallista. Verta olisi pitänyt löytää edes se pisara. Siinä kohtaa oli pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, ettei voida enempää. Palattiin lähtöpisteeseen ja laskivat vielä pysäyttävän hirvikoiran matkaan kohdasta, missä nähtiin sorkanjäljet. Ei ollut löytänyt sekään mitään.
Päivän pähkinä kuuluukin nyt, onko oikea termi tällaiselle tilanteelle hukkA vai hukkU. Se jäänee ikuiseksi mysteeriksi. Itseäni kyllä epäilyttää, että saanut vain pintanaarmun ja päässyt lammen yli uimalla luikkimaan karkuteille.
Jee, pääsitte tositoimiin! :)
VastaaPoista