Maanantaina tottistreeneissä. Ohjelmassa seuraamista ja jääviä. Seuraamiseen tehtiin taas uudenlaista harjoitusta:
1. käsky
2. nopea pyörähdys paikallaan 180-astetta ympäri (oikealle)
3. reippaasti eteenpäin
4. tiukat käännökset heti vasemmalle, jos yhtään yritti edistää
5. reippaasti eteenpäin
Se toimi! Koira nousi entisestään, kun piti skarpata ja keskittyä, mihin suuntaan lähdetään! Jäävät olivat myös aika hyviä. Ja taas sai uskoa itselle siihen, miten viretila nousee sitä mukaa, mitä enemmän viitsii tuon kanssa tehdä ja vaatia. Äkkiä on talvi mennyt, kun enää kaksi hallivuoroa enää tällä erää jäljellä. Kohta päästään toivottavasti kentälle.
Huomenna on Niirasen Sarin pk-tottissemma ja sunnuntaina tokoillaan. Pääsiäisenä olisi ohjelmassa mejäilyt Turun airisten kanssa, jos keli suinkin sallii. Wapusta käynnistyy koekausi. Ja toukokuusta näyttäisi tulevan kiireinen, kun ohjelmassa peltojälkitreenejä rottentottien kanssa. Mahdollisesti myös rallytokoa mennään kokeilemaan. "Kaikkea pitää kokeilla paitsi kansantanssia" vai miten se sanonta menikään? ;)
Tässä blogissa airedalenterrieri Keltsin elämää maalla sekä harrastuksissa
perjantai 15. huhtikuuta 2011
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Astu yks kaks, yks yks kaks
Tokoilemassa Hurttiksella sunnuntaiseen tapaan. Paikalla oli vain kolme koirakkoa, joten aikaa oli käytössä ruhtinaallisesti per koira. Alkuun porukalla paikallaolot (maaten + istuen) ja sitten kukin koiruus yksistään. Keltsillä teemana taasen liikkeestä seisominen sekä hyppy, koska niissä meillä on eniten työsarkaa tokoa ajatellen. Hyppyestettä ei olla vielä saatu kotiin, joskin tilauksessa on. Toimitusaika tuntematon. ;)
Seisomisessa on edistytty melkoisesti. Pakko taas myöntää, ettei oikotietä onneen, vaan ainoa lääke on ah-ke-ra tree-naa-mi-nen. ALO-luokan seisominen saadaan varmaan äkkiä kuntoon, mutta sen jälkeen odotettavissa uudenlaisa haasteita, kun pitäisi pystyä kävelemään koiran taakse. Sitä joutuu varmasti "jonkun kerran" hinkkaamaan, ettei tuo lähde mukaan ohikävellessä. Hypyssäkin edistystä, mutta vaatii vielä treeniä. Lähetys tarvii harjoitusta ja hypyn jälkeinen seisominen. Tarjoaa kääntymistä oikein päin, mutta tulee helposti liian lähelle estettä. Ja seisomiseen tarvitaan luonnollisesti siinäkin varmuutta.
Loppuun tehtiin pätkä seuraamista. Siinä ei onneksi tapahtunut taantumista. :)

lauantai 9. huhtikuuta 2011
Aurinko paistaa ja vettä sataa
Välillä paistaa aurinko, välillä saadaan vettä, mutta sehän tarkoittaa, että KESÄ on tulossa. Eilen oli MEJÄ-jaoksen kokous. Kova into tuntuu olevan porukalla metsään, kun koeilmoja on tullut wapuksi yli 50(!) ja paikkoja jaossa vain 18. Huh. Jännitys alkaa tiivistyä, miten kokeen ylipäätään käy (lumitilanne), kun aikaa on enää kolme viikkoa. Ja maastojakin pitäisi ehtiä kävelemään läpi, kun ei tiedä, mitä ylläreitä siellä talven jäljiltä odottaa.
Kyllä tässä alkaa omakin koefiilis pikkuhiljaa nousta. JOS kaikki menee hyvin, kierretään ahkerasti kokeissa. Pari koepaikka-anomusta jouduttu tosin vetämään takaisin, kun tuli hääkutsu (ei kehtaa jäädä pois ja sanoa, että ollaan jälkikokeissa ;) ja SATYn ylimääräinen kokous, ja molemmat osuvat tietenkin koepäivälle. Noh sinänsä ei harmita, koska tämän myötä päästään 14.5. FWRC:n peltojälkipäivään. Kouluttajana siellä Erja Hyökki. Odotan innolla. Kotona on tarkoitus tallata ahkerasti jälkeä pellolle heti, kun keli sen sallii. Eikä ole treenaaminen ainakaan puitteista kiinni, kun heinäpeltoa siunaantui 35ha lisää.
SSKP:n tokocup pyörähtää käyntiin ensi viikolla ja jatkuu juhannusviikolle asti. Epikset tekisi hyvää erityisesti ohjaajalle, joka jännittämisellään sössii hommat. Myös HOTin toko-kurssille lähti ilmo, ja sieltäkin pitäisi kuulua vastausta ensi viikon aikana.
Verkot on siis viritelty ja herätty henkiin talviunen jäljiltä! :)

tiistai 5. huhtikuuta 2011
On siis kevät, kuljen Orimattilan suuntaan, tuuli ei tuule, mutta sade kyllä jaksaa...
Maanantaina vih-doin taas mukana remmissä ja olihan muksaa. Vaikkakin coachimme suusta kuului luottamuslause "Oletteko te tehneet mitään tässä välissä?". ;) No ollaan! Ja nyt käsi sydämellä. Joskin pääasiassa hinkattu niitä jääviä. Seuraamista ei ilman apparia väännetä. Se on opittu kantapään kautta. Ja piste. Ja siitä huolimatta siinä oli taas pientä fiilaamista, joskin saatiin korjattua nopeasti tiukoilla käännöksillä vasemmalle. Hyvä.
Varsin ylpeänä myös esittelin, miten liikkeestä seisomisessa on tapahtunut jonkinlainen läpimurto. Ainakin omasta mielestä. Mutta minut palautettiin nopeasti maan pinnalle. Palaute oli, ettei saa poistua niin kauas (vielä), kun karvakuono on selvästi epävarman näköinen ja tuo liike on helppo sössiä. Eli palataan kiltisti taaksepäin harjoituksissa.
Se on muuten KEVÄT, jiiiiihaaaaa! Junan ikkunasta on hyvä pälyillä, miltä metsissä näyttää. Jälkihommiin olis jo kova hinku. :)

torstai 31. maaliskuuta 2011
Minä ja Urkki
Keihäseltä meni firma ja turkki ja kanitkin siinä rinnalla.
Mutta kaksi kovaa, minä ja Urkki väkisin pysytään pinnalla, vaikka millä hinnalla.
Tätä voi rallatella Keltsi The Nenä, kun pokkasi "Urkin pytyn" vuodeksi palkintokaappia koristamaan. Virallisemmin tämä pysti on Urho Pylvänäisen lahjoittama pokaali, jonka Länkkärit antaa parhaalle käyttökokeessa (ei luola), mutta myös näyttelyssä kyseisenä vuonna palkitulle koiralle.
Tällä kertaa näyttelypalkinto kuulemma ratkaisi tiukan kisan Keltsiläisen eduksi. Tämä onkin sinänsä tarinan huvittavin osa, koska tuohan ei ole millään tapaa rotunsa ihannetyyppiä kauneuskisamielessä (toim.huom. nyt se englantilainen näytelmätuomari varmaan taas häpeäisi silmät päästään ;), mutta joskus näinkin. Ainakin, kun kyseessä käyttöpuolen palkinto. Silloin voi riittää jopa EH näytelmistä. :)
palkitut
Treenirintamalla on muutoin ollut hiljaisempaa. Kotosalla "naksuteltu" liikkeestä seisomista sekä tavallisen kapulan nostamista. Toko-treeneissä itselle valkeni taas naksuttimien voima. Hyppyä (toko) tehty joskus puolisen vuotta sitten (naksuttimella), mutta se piruvie tarjosi tauonkin jälkeen ihan oikeaa asiaa. Seisomisessa näyttäiskin olevan sitten enempi työsarkaa.

tiistai 22. maaliskuuta 2011
Murheellisten laulujen maa
Airis on alunperin jalostettu monipuoliseksi metsästyskoiraksi. Sama monipuolisuus näkyy tänä pävänä hieman eri tavalla, niinkuin jokainen voi oheisesta von Eriksonin -kennelin videosta todeta. Tämä videopätkä kertoo siitä, millainen monitoimikoira airis parhaimmillaan on.
Valitettavasti vertaus mädistä omenista pätee myös rakkaan koirarodun "jalostukseen" tänä päivänä. Jos mätiä omenoita ei saada pois korista, on koko korin sisältö äkkiä pilalla.
Merenneitoni ja minä
Lauantaina järjestettiin karvakuonojen uimapäivä Hyvinkään koirakylpylässä. Aikaa varattuna 1,5h ja mukaan oli otettu 15 nopeimmin ilmoittautunutta karvakuonoa. E-koirista mukana menossa Keltsi, Wolke, Raska ja Trina. Keltsi polskutteli toisessa ryhmässä seuranaan Wolkkis, Elsan pojat Aapo & Lasse ja Rena. Kivaa oli!
Kotona naksuteltu likkeestä seisomista sekä kapulan pitoharjoituksia. Onnistumis% vaihtelee kovasti, joten treeniä lisää vaan. :)
Kotona naksuteltu likkeestä seisomista sekä kapulan pitoharjoituksia. Onnistumis% vaihtelee kovasti, joten treeniä lisää vaan. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)