Mäntsälä mielessän, Mäntsälä mielessäin

Mäntsälässä kisattiin viikonloppuna Ohkolan Kevätajot. Suomen Valjakkourheilijoiden Liiton alainen virallinen kisa, missä oli kaikki sulanmaan luokat, mitä nyt kuvitella saattaa. Keltsi teki uuden aluevaltauksen osallistumalla canicrossin harrastelijasarjaan Trina-serkun omistajan Jorman kanssa. Lajista juteltiin joskus kevättalvella ja sanoin liisaavani mieluusti koiraa, jos juoksijalla on intoa kisata. Itse en juoksemisesta välitä, mutta kesällä fillaroidaan ja talvella potkukekkaillaan, joten pohjakunnon pitäisi olla kohdillaan. Juoksutreenit jäi vähiin, kun vain kahdet ehdittiin ennen Ohkolaa.

(canicrossailija)

Kisapaikalla piti olla klo 9, mutta harrastelijasarja oli päivän viimeisenä puolenpäivän jälkeen. Elohopea alkoi uhkaavasti kohota, mikä hieman huoletti minua. Aamupäivällä tulikin ilmoitus, että iltapäivän kakkoskierros perutaan lämpötilan takia. Onneksi saatiin autolle hyvä, varjoisa paikka metsän siimeksestä, missä oli hyvä odotella vuoroaan ja seurata muiden kilpailijoiden edesottamuksia. Melkoisen hurjannäköistä oli 8 koiran kärryajo, huh. Etenkin valjakon vieminen lähtöpaikalle, johon tarvittiin useampi avustaja sekä jonon jatkona vielä valjakkokärryyn kiinnitetty mönkijä, jonka kyydissä istui ihminen jarruttamassa.

Keltsin startti oli klo 12:23, luokan viimeisenä. Itse en mennyt lähellekään lähtöpaikkaa, ettei karvakuono jää kurkkimaan olkansa taakse, kun suunta pitäisi olla täysillä eteenpäin. Se taktiikka toimi. Oli pitkät minuutit odotella parivaljakkoa metsästä, mutta sieltähän nuo kirmasivat hienolla tyylillä. Itse juoksu oli sujunut hyvin. Jossain kohtaa alkumatkalla oli pätkä, missä karvakuono oli juossut rinnalla ja miettinyt "Mikäs homma tämä nyt olikaan?", mutta siirtynyt siitä takaisin tuulenhalkojaksi ja loppumatka mentiin niin. Sarjassa oli kolme osallistujaa ja K & J olivat pronssilla. Tulos (09:09) oli varsin hieno ja kilpailukykyinen. Kakkoselle häviötä vain sekunti ja voittajalle puoli minuuttia. Ei paha noviiseilta kokeneessa seurassa!

(canicrossin palkintojenjako)

Mäntsälästä kurvailtiin suorinta tietä Villähteelle Jussin luo, joka tuunasi karvakuonon kesäkuosiin. Illalla käytiin tutustumassa Hurttahallilla rallytokoon, joka oli ihan hauska tuttavuus. Hieman huvitti osallistujajoukossa ehta vartiokoira Ossi (valtava rwu), joka nakin voimalla oli valmis tekemään mitä vaan. :)

Pylly vasten pyllyä pump-pump

Siinä sitä jotakin on. :D

"Perstaitottikset" Orimattilassa kera Miian & Samin & Martan. Oltiin paikalla vähän etuajassa, joten muita odotellessa käytiin tekemässä pari hyppyä (este noin kasikymppinen). Vahvistin sitä, ettei ennakoi. Aika kivasti malttoi, vaikka kiertelin estettä, henkäilin ja höngin. Treeniseura saapui paikalle ja koira hetkeksi vilttiketjuun.

Tokassa setissä tehtiin seuraamista. Vähän matkaa, mutta sitäkin enemmän käännöksiä. Kiva vire. Tämän päälle jääviä, muutama jokaista. Seisomisen on hiffannut hyvin, on vaan maltettava mieli ja yritettävä vahvistaa sitä, ettei liikehdintää ilmaantuisikaan. Sitten esteille. Intoa oli, mutta tekniikka alkoi nikotella. Esteen päällä oikaisi takajalat ja ikäänkuin potkaisi vauhtia esteestä. Whaat? Näistä ei luonnollisesti palkattu, joten oravanpyörä oli valmis. Yritettiin eri variaatioin ja koiruus alkoi selvästi väsyä. Lopputulemana napattiin pari lautaa pois, että saatiin onnistuminen + palkka. Ihan käsittämätön juttu, koska on tuo mennyt aiemmin jopa täyskorkeaa ja ihan puhtaasti hyppäsi. Noh yksi pähkinä taas purtavaksi.

Illalla vielä täsmätreenit tokoilujen merkeissä HOTin kentällä. Tänään teemana luoksetulo ja liikkeestä seisominen. Paloihin pilkottuna. Luoksetulossa halusin keskittyä loppuasentoon, jota ei tehty aikoihin ja lopputulos vaihteleva. Kokeiltiin lyhyeltä matkalta pallopalkalla (minun leuan alta). Tuli kyllä suoraan, mutta meinasinpa ekalla kerralla olla pallon kanssa selälläni, kun sai vauhtia. Vaikutti toimivalta tavalta. Seisomisessa tehtiin juuri niitä, mitä aamutreeneissäkin todettiin. Eikun toistoja vaan ja paljon.

Saatiin koepaikka 15.5. Elimäelle, joka oli pakko perua. Syystä, että silloin on oltava toisaalla käymässä kulmavääntöä asioista, joiden pitäisi olla itsestäänselvyys. Valitettavasti totuus on kokonaan toinen. Ottaa päähän.

Olet kaikkeni sä silloinkin, vaikka maailman mä voittaisin

MEJÄ-koekausi 2011 starttaisi tänään wappupäivänä Iitin Sääskjärvellä. Koe käynnistyi aamukasilta yt:n puhuttelulla. Sen jälkeen jälkien arvonta. Hyppelin riemusta, kun ker-ran-kin saatiin VOI10, joka oli tuomariryhmämme ensimmäinen jälki. Tuomarina ryhmässämme Jarno Hynninen, joka ei ole aiemmin Keltsin perässä kulkenut. Laukauksensietotestin kautta maastoon, missä starttasimme jäljelle klo 9:24. Oppaana toimi tuttu ihminen Jonna ja jälki oli ihan vimpan päälle tehty sekä opastettu, niinkuin arvata saattoi.

Keli oli todella haasteellinen, kiitos puuskittaisen tuulen ja jälkemme mutkitteli vielä ison harjun päällä. Tuomarikertomus kertokoon, miten homma maastossa sujui:

"Ohjattu alku. Keltsi tutki alkumakauksen, aloitti jäljestyksen maavainuisesti, erittäin huolellisesti ja tarkasti. Kaikki osuudet mentiin verijäljellä hyvin pienin suunnan tarkistuksin. Kulmat pienellä pyörähdyksellä. Katkokulmalla pyörähdys ja suoraan veretyksen jatkolle jäljentekijän jälkiä hyödyntäen. Makauksista osoitettiin kaikki, mutta vain yhdelle pysähdyttiin toviksi Kaadolle tultiin suoraan ja Keltsi jäi nuuhkimaan sorkkaa. Varma, itsenäinen, äänetön suoritus, jota ei häirinnyt mikään."

Pisteitä saimme seuraaavasti:  

- Jäljestämishalukkuus 6 (0-6)
- Jäljestämisvarmuus 12 (0-12)
- Työskentelyn etenevyys 10 (0-10)
- Lähdön, kulmauksien, makauksen ja katkon selvittämiskyky 12 (0-14)
- Käyttäytyminen kaadolla 3 (0-3)
- Yleisvaikutelma 5 (0-5)
Laukauksen sieto: Hyväksytty
Yhteensä pisteet 48 ja VOI1

Kolmososuudella ihan jäljen vierestä lentoon pärähti metso, mutta karvakuono ei noteerannut sitä millään tapaa, kun oli niin keskittynyt nenätyöskentelyyn. Uskomatonta! Makausten merkkauksessa olisi parantamisen varaa, joskin edistystä viime kaudesta (yhdelle jopa palattiin, kun ajauduttiin tuulen alle), eikä menetetty kuin kaksi pistettä. Jee!

AVO-luokassa megalahjakas spanieli sai täydet 50 pistettä suorituksestaan, ja Keltsi oli hyvänä kakkosena päivän parhaalla voittajaluokan tuloksella. Tästä on hyvä jatkaa. Ja nyt kokeen jälkeen voin myöntää myös sen, että jännitti melkoisesti, koska emme olleet ajaneet tällä kaudella ensimmäistäkään verijälkeä, ainostaan pellolla saappaanjälkiä... :)

Sinä ja minä aamukasteessa

Toiminnallinen wappuaatto starttasi jo 6.40, kun Tuula & Jymy hurauttivat pihaan. Käytiin tallomassa ensitöiksi jäljet aamukasteiselle pellolle. Keltsille lippalakin mallinen, mittaa ehkä 150-200m. Ja namuina nakkeja. Tällä kertaa jäljet vanhenivat reippaasti, kun käytiin välissä ottamassa esineruututreenit. Meille kevään ensimmäinen ruutu.

Tallottiin kaistale (ehkä noin 20x40m?) loivaan rinteeseen, minne 5 esinettä, pääpaino takakulmissa. Keltsi vuorossa jälkimmäisenä. Vähän jännitti talvitauon jäljiltä, mutta ihan suotta. Motivaatio oli kohdillaan, lähti vauhdikkaasti ja toi nopeasti pehmeän silmälasikotelon, mikä oli melko keskellä. Lähetin uudestaan ja huomattiin juoksevan etummaisena keskellä olevasta lenkkarista yli. Enkä ollut itse riittävän nopea reagoimaan asiaan. Kutsuin koiran pois ja uusi lähetys. Lenkkari tuli ongelmitta ja olikin huippumukava esine, kun sillä sai vähän revitellä.

Sitten jäljen kimppuun. Paremmalla rauhoittamisella ennen paalua oli toivottu vaikutus. Lähti huomattavasti keskittyneemmin matkaan jo ensi metreiltä, eikä painanut liinalle. Nenä pysyi tiukasti maassa. Mutta silti voisi olla vieläkin tarkempi ja huolellisempi minun makuuni. Lisää treeniä vaan.

Treenien päälle käytiin vielä ampumassa ja tehtiin pieni lenkki, ennenkuin oli kiirehdittävä huomisten koejälkien tekoon. Keltsi tuntuu olevan kovin tykästynyt Jymyyn. Kaksi hyvin erilaista tärriä, mutta vaikuttavat olevan samalla aaltopituudella. Törmättiin lenkillä tielle tippuneeseen (ruudusta poistullessa) lenkkariin ja sitä piti sitten nostaa. Mukava löytö ja enempi ongelmana irti-käskyn noudattaminen. ;)

Hei hei mitä kuuluu

HOTin intensiivikurssi starttasi perjantaina. Mukaan oli valikoitunut 10 erilaista koirakkoa ja ohjelmassa 5 intensiivistä treenikertaa tiukalla tahdilla, minkä päälle "kurssikoe".

Ekan kurssikerran teemana oli: perusasento, luoksepäästävyys ja paikallamakuu. Tehtiin kukin omalla tasollamme ja saatiin palautetta sekä treenivinkkejä jatkoon.

Perusasento on hyvä, luotisuora ja tiivis, mutta voisi istahtaa aavistuksen taaemmas. Eri kulmista otettaessa saisi käyttää pyrstöään paremmin. Keskityttiinkin sitten erilaisiin pyrstönkäyttöharjoituksiin, mitä tehdään nyt kotosalla.

Luoksepäästävyydessä ahteri kesti maassa (ihme kyllä), vaikka ihmiset ovatkin edelleen nii-in ihania. Näitä myös lisää, että voi olla varma, ettei tervehdi tuomaria ylitsepursuavan innokkaasti.

Paikallamakuu itsessään sujuuu. Meni ekalla käskyllä maahan, joskin olisi voinut olla nopeampi. Makaa erittäin rauhallisesti, mutta hakee välillä lonkka-asentoa tai vilkaisee muita. Takaisinpalatessa ennakoi helposti istu-käskyn. Näihin puututaan.

ONNI, että haettiin ja päästiin, koska parasta oppia, mitä TOKOn suhteen voi saada näillä leveyspiireillä. Enkä millään tapaa näe toinen toisiaan poissulkevana, jos vertaan näitä treenejä pk-tottistreeneihin. Yksi koira kerrallaan tehdään, seuraaminen on seuraamista, jäävät liikkeet jääviä jne.

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Suvivirren aika, kun talvitottisryhmämme Team Toivottomat Tädit (ja menossa mukana myös Heikki ;) kokoontui maanantaina viimeistä kertaa. Onhan ollut taas antoisa talvi. Ja suurin kiitos siitä kuuluu coachillemme, joka on jaksanut ruoskia meitä eteenpäin viikosta toiseen. Lehmänhermot on oltava.

Arvelutti aavistuksen, miten karvakuno jaksaa totella aktiivipäivän jälkeen, mutta huoli osoittautui täysin aiheettomaksi. Uni maittoi autossa ja oli valmiina hommiin kuin partiolainen. Ekassa setissä tehtiin seuraamista ja jääviä. Kevään viimeisten kertojen suurin oppi ja oivallus ollut itselle se, että aletaan olla siinä pisteessä, että tuo vaan nousee, kun vaatii. Jääviä tehtiin ihan erillisenä ja seisominenkin alkaa sujua. Noh melkeen kolme vuotta siinä menikin, heh. Ekan setin päätteeksi vielä kasikymppistä hyppyä. Ei mitään muuta ongelmaa kuin ennakoiminen. Lukee minua niin tarkasti, että lähtee liikkeelle jo siitä, jos vedän ilmaa sisään sanoakseni käskyn tai liikahdan jotenkin oudosti. Tähän(kään) ei auta mikään muu kuin on vaan sotkettava pakkaa, oltava mahdollisimman eleetön, kierrettävä estettä ja käytävä palkkaamassa siitä, kun malttaa istua paikoillaan. Ja käskyä antaessa en voi vielä edes vilkaista koiraa kohti, vaan minun on vain käveltävä esteen ohi ja annettava käsky ihan ohimennen. Tokassa setissä ei tehty mitään muuta kuin pitoharjoituksia patukalla. Ote oli todella tiukka ja rauhallinen. Nyt pääsin jo koiran eteenkin niin, ettei ote muuttunut. Oikealla tiellä ollaan. Näitä paljon lisää ja pikkuhiljaa omaa liikehdintää enemmän. Siitä sitten puukepukkaan ja edelleen kapulaan. Yksi ajateltava asia itselle se, etten saa menettää malttiani ja esim. tapa sitä ylitsepursuavaa intoa, mikä tuolla hyppimiseen on tai romuta noutoa niin, että saadaan aloittaa työ alusta. Paineita ohjaajan hermorakenteelle.

Nyt ollaan sitten kesä omillamme, mutta en ole huolissani, talven aikana on saatu taas sellainen määrä työkaluja pakkiin, että niiden hyödyntäminen on vain omasta ahkeruudesta kiinni. :)

Niin kauan minä tramppaan tämän kylän raittia ku kenkäni pohojat kestää

Tai tässä tapauksessa peltoa. Pääsiäisen peltoilut part III, seurana jälleen Tuula & Jymy. Aurinkoinen, kuiva keli, lämpötila lähellä +20C, eikä tuullut oikeastaan yhtään. Tallasin nyt vähän pidemmän jäljen (200m?), mihin tuli yksi ysikymppinen kulma ja toinen ehkä noin 45-50 asteen kulma. Jälki vanheni noin puolisen tuntia. Joku oli syönyt kaikki makkarat jääkaapista, joten jälkinamuissa oli pakko tyytyä siihen, mitä löytyi (lihapullia + naturalmenua).

Eka osuus jäljestä oli taasen vähän höheltämistä. Kulman (90) meni jälkitarkasti ja meno parani selkeästi sen jälkeen. Myös jälkimmäinen kulma (piikkimäisempi) sujui hyvin. Tuula seurasi menoa silmä kovana ja kommentoi, että kannattaisi ehkä kiinnittää huomiota toimintaan paalulla. Rauhoittaa tilanne ja odottaa, että koira keskittyy vielä paremmin. Totta. Erittäin hyvä vinkki, mitä pitää kokeilla heti seuraavalla jäljellä.  Epäilen nimittäin, että tuota kautta jo alkumetreistä saadaan hallitumpia ja keskittyneempiä. Namut olivat kyllä taas huonoja (väri), kun meikäläisen silmä ei erottanut niitä kunnolla alustasta. Oma moka ja täytyy piilottaa makkaroita jääkaapin kätköihin niin, ettei niitä kukaan sieltä löydä.

Jälkien päälle käytiin vielä ampumassa ja tekemässä lenkki. Kiitos seuralaisille! Harjoitukset jatkuu. Ja kai se pitää kaivaa veripullo pakastimesta sulamaan, että saa tehtyä harkkajäljen pätkän metsään, kun kokeeseen on aikaa enää 6 päivää. Jostain kumman syystä on vähän kahtiajakoiset fiilikset asian suhteen, että kuluttaako sitä aikaa metsässä vai pellolla...?