Tänään ei huomista murehdita

Jaahas, mistähän sitä alottais...

Viikonloppuna oli LKK:n tottissemma. Erittäin hyvä ja hyödyllinen sessio Janin ryhmässä ja tulihan taas paljon ajattelemisen arvoista asiaa. Lähinnä itselleni sekä omaan toimintaani liittyen. Tartten sitä ilmaisutaidon kurssia itselleni aika hätään. ;)

Lauantainakin piti mennä, mutta se päivä vierähti metsässä. Käytiin tekemässä yksi VOI-koejälki. Nelisen tuntia siinä taasen vierähti, mutta lopputulokseen voi olla tyytyväinen. "Tee sellainen jälki kuin toivoisit omalle koirallesi" pätee tähän minusta hyvin. 

Tänään sitten jonkinlainen "tyhjennysharjoitus" alkavan viikon koitoksia varten. Ei tosin verestä tietoakaan, vaan pellolla, missä hinkattiin tarkkuutta ja kulmia. Normi 90-asteisia, mutta myös piikkejä. Tämän illan oppi oli itselle, että ilmaisut eivät menneet ihan niinkuin Strömsössä ja esineet (tai rasiat) on yhä syytä pitää erillään jäljeltä. Mutta muutoin olen tyytyväinen harjoitukseen. Loppuviikosta sitten tietää, oliko siitä mitään hyötyä. Teemalla "48 + 46  tuskin riittää, joten pinnistää, pinnistää" lähdetään alkavaan viikkoon. Tällä viikolla luvassa kokeita kaksin kappalein. 

Huomenna pitäisi mennä ampumaan. Ilmoitin Keltsin VAHI-kokeeseen 30.8. ja haaveissa olisi ohjata itse. Voi tosin jäädä haaveeksi. Nimittäin se oma ohjaaminen ja ampuminen.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Ja yksi sellainen on koiran nenä. Sunnuntaina piti sellaista haipakkaa, että jätin oman koejälkeni suosiolla purkamatta ja päätin purkaa sen vasta viikolla. Tänään ukkosmyräkkä ja kaatosade viilensivät mukavasti säätä, joten eikun metsään. Lieneekö helle pehmentänyt pääni, kun "tingin omasta ehdottomuudestani" ja otin Nenän matkaan pitkässä narussa. Joskin sen takia, että arvelin jäljen olevan itselle sen verta tutun, että purkaminen onnistuisi myös oikeinpäin. Startattiin metsään klo 18:00 eli jäljen verettämisestä oli kulunut aikaa 82 tuntia! Ja mitä teki Nenä? Lähti ajamaan jälkeä erittäin intensiivisesti, kirsu tiukasti varvikkoon painettuna! Edettiin todella todella hiljaa ja tarkasti. Yhdessä rinteessä kuljettiin aavistuksen jäljen sivussa, mutta en huolestunut siitä, koska vettä oli tullut tänään 40 milliä. Kuitenkin niin tiukasti jäljen tuntumassa, ettei minulla ollut mitään ongelmia napsia pyykkipoikia matkaani. Näin kuljettiin koko 1300m matka kaadolle. Ja voin kertoa, että ne kehut olivat ylitsepursuavat sekä tulivat suoraan sydämestä, mitä karvakuono sai selvitettyään jäljen. Palkaksi pieni rallattelulenkki metsässä ja iltapöperö. Näin jälkikäteen ajatellen ihan hullu idea, mistä kehkeytyi hyvä harjoitus...

Elo tää jälkimetsässä on

♪♪♪ Taistoihin tiemme kun toi, Missä paarmojen pörinä ja itikoiden ininä vain soi, Emme tienneet, kun läksimme silloin, Kuka joskus palata voi. Elo tää jälkimetsässä on. Meille käskynä vain kohtalon. Ja kenties matkamme määrä riistan melskeeseen kadota on. ♪♪♪

 

 

Olihan taas sellaiset olosuhteet, että oksat pois. Onneksi yt itse ehdotti kokeen aikaistamista. Järkiratkaisu ihan jo pääosan suorittajia (koirat) ajatellen. Lauantaina klo 6 kokoonnuimme jälkientekotalkoisiin ja seuraavana yönä klo 3 käynnistyi itse koe. Ja lämmintä oli silti. Puhumattakaan niistä miljoonista pienistä metsänelävistä (itikat, paarmat ja kärpäset), jotka ahdistelivat jälkiä tekeviä, hikisiä ja likaisia koiranohjaajia. Olosuhteet olivat sellaiset, että ne kirvoittivat allekirjoittaneen muotoilemaan "Elämää juoksuhaudoissa" -sanat uuteen uskoon.

Pääsimme jälleen "ihkauuden" tuomarin syyniin, kun ryhmässämme tuomaroi Leo Räsänen. Arvalla jälki numero 13, joka oli ryhmämme toiseksi viimeinen. Itsella ekan jäljen opastus, mutta maastot kotimaisemissa, joten sain jätettyä karvakuonon kotipihaan lataamaan akkuja. Oppaana toimi kokenut mejästäjä Anssi.

Nenähommiin startattasimme klo 8:10, jolloin jäljellä oli ikää 22h 10min.

Leksa oli raapustanut arvostelupaperiin seuraavaa:

"Opastettu lähtö. Keltsi jäljestää kaikki osuudet aivan jäljen tuntumassa. 1. ja 2. makuut merkataan nopeasti pyshtyen, 3. nuuhkaistaan yli ja viimeinen pysähdytään, nuuhkitaan pitkään. Kulmat mennään rengastaen. Katkokulma jäljen tuntumassa veriuran loppuun. Rengastaen jäljen molemmin puolin löytyy veretyksen alku. Viimeisellä osuudella kanalintu lähtee lentoon. Keltsi ihmettelee hieman ja lähtee itsenäisesti verijäljelle. Kaadolla sorkan nuuhkii."

Ja pisteet

- Jäljestämishalukkuus 6 (0-6)
- Jäljestämisvarmuus 11 (0-12)
- Työskentelyn etenevyys 10 (0-10)
- Lähdön, kulmauksien, makauksen ja katkon selvittämiskyky 11 (0-14)
- Käyttäytyminen kaadolla 3 (0-3)
- Yleisvaikutelma 5 (0-5)
Laukauksen sieto: Hyväksytty
Yhteensä pisteet 46 ja VOI1

Hyvä Nenä! Toivottavasti tämä oli taasen viite parempaan, joskin ihan outojakin juttuja oli taas havaittavissa. Kulki ajoittain jäljen vieressä, vaikka normisti kulkee sen päällä kuin juna. Samoin kulmien rengastaminen ei ollut tyypillistä, joskin tässä lajissa jopa toivottavaa. Makaukset oli taas, mitä oli, mutta viimeisestä voin olla ainoastaan ylpeä. Se pysähtyi! Ehkä sillä saralla on vielä jotain tehtävissä. Matkalla tuntui tosin pariin otteeseen siltä', että tässä käy vielä huonosti, kun tirpat niin intesiivisesti yrittivät häiritä suoritusta. Parissa kohtaa hienoa seisontaa, mutta nenähommat kuitenkin veivät onneksi voiton.  Mutta tämänkin kokeen tulosta katsoessa edelleen on se "viimeinen puristus" vielä ja periksi anneta, ennenkuin sydänkäyrä on suora. Piste. Toisaalta laskin sen, että tämä oli Keltsin 11. koe, joista saldona 7 ykköstä ja 4 kakkosta. Ei voi kuin olla tyytyväinen karvakuonoon.

Nämä helteet vievät mehut, enkä ole jaksanut luoda ajatustakaan blogille. Kaikennäköistä pientä on puuhattu, joskin pääasiassa keskitytty nautiskelemaan helteisistä päivistä sekä illoista kotirannassa.

Aurinko paistaa ja vettä sataa

Lauantaiaamun treenit Tuulan & Jymyn kanssa. Ensitöiksemme tallattiin jäljet pellolle. Koko yön oli tullut vettä ja heinä venähtänyt vyötärön korkuiseksi, joten sadehousut olivat todella tarpeen. Ja kyllä riitti naapureilla taas ihmeteltävää, kun pellosta ei näkynyt kuin lippalakit. ;) Keltsille kaksi suoraa ja yksi piikkimäisempi kulma. Kaksi rasiaa matkalle ja kolmas jäljen loppuun. Jätettiin jäljet vanhenemaan ja mentiin tsekkaamaan, miten ne esineet löytyy.

Ruuduksi tallottiin noin 25 x 50m kaistale. Esineitä 4, kolme taakse ja yksi eteen, jotka merkattiin krepein. Keltsi ekana. Piippasi(!) matkalla metsään, joka tiesikin sitten tosi kivaa virettä esineiden etsimiseen. Toi ensimmäisen takaa keskeltä ja sitten toisen oikeasta takakulmasta. Tässä kohtaa olisi pitänyt jättää harjoitus siihen (se kuuluisa jälkiviisaus), mutta ahneus iski ja piti nostaa vielä kolmaskin. Heti lähetyksestä näki, että nyt ei lähde samalla tapaa. Appari-Tuula oli tilanteen tasalla ja ratkaisu heti mielessä, joten korjattiin tilanne lennossa. Ja saatiin onnistunut päätös harjoitukselle, mistä palkka. Hyvä!

Sitten jälkien kimppuun. Ekaa kertaa tuollaisella alustalla ja koirallehan tuo tuntui olevan varsin helppoa kulkea pitkässä heinässä "uraa" pitkin. Ilmaisussa alkaa olla jo haisua, mistä kyse, mutta apuja toki vielä vaatii. Ja into on kova jatkaa etiäpäin.

Mukavat ja superhyödylliset treenit taasen. Tuula vaan on ihminen, jolta saa niin paljon ajatuksia, ideoita, energiaa jne. Inspiroiva ja korvaamaton appari! :)

Päivänsäteenä pienenä silmiisi kurkistan, herätän sinut unestasi ja onnea toivotan

Keltsi-karvakuono täyttää tänään 3-vuotta. Miten ihmeessä aika menee näin äkkiä? Onnea rakkaalle karvakuonolle! Kotijoukot kiittävät nöyränä yhteisistä vuosista ja toivovat niitä olevan edessäpäin vielä hirmuinen määrä.

(Keltsi 11 vkoa päivä tai kaksi meille muuttamisen jälkeen)

Yksi hullu yö, villi sydän lyö

Tai oikeastaan kaksi. Eipä nimittäin osuvammin voisi kuvata sitä, että lähtee viikonlopuksi yökokeeseen (MEJÄ) ja maksaa vielä huvista. Onneksi matkassa oli 17 muuta samanhenkistä plus muut kokeen järjestelyistä vastaavat, joten viikonloppu vierähti varsin rattoisissa merkeissä.

Koe käynnistyi lauantaiaamuna klo 05 jälkientekotalkoilla. Sitten jäljet muhimaan ja hetkeksi kotiin henkäisemään. Seuraavana yönä klo 01 piti olla takaisin koepaikalla. YT:n puhuttelu käynnistyi 01.30. Verkkaisesti edettiin, koska ulkona oli pimein hetki, mutta kahden jälkeen-puoli kolmen maissa alkoi nähdä sen verran, että laukauksensietotesti voitiin suorittaa. Kaikki koirat läpäisivät testin, joten kokeen maasto-osuus saattoi alkaa.

Olimme Tuulan tuomaroimassa ryhmässä ja saimme arvalla ryhmän toiseksi viimeisen jäljen. Se tarkoitti käytännössä, ettei tietoakaan aidosta yökokeen tunnelmasta, vaan metsään lähdetään ihan normaalin päiväkokeen (alkupään jäljet) mukaisesti. Hitsi. Oppaanamme tulisi toimimaan edellisen kokeemme tuomaroinut Esa, joten tilanne oli hauska ja arvelin saavani tuplapalautteen suorituksen jälkeen.

Jäljelle lähdettiin klo 9:25, jolloin vanhentunut 21h 55min. Koeselostus kertoo seuraavaa:

"Keltsi rauhoitetaan ennen alkumakausta istumaan. Hetken kuluttua Keltsille osoitetaan makaus, minkä Keltsi tutkii tarkasti. Rauhallinen matkanteko alkaa. Ensimmäinen osuus täydellistä jälkityötä. Katko oikaisten, mistä Keltsi lähtee noin parinkymmenen metrin päästä kauas jäljestä, hukka. Uusi ohjattu aloitus, loppuosuus jäljestä taas tarkasti. Kolmas osuus parilla pienellä pyörähdyksellä, samoin neljäs osuus. Kulmat hyvin. Makuista kaksi ohitse, kaksi nopeasti noppaisten. Kaadon Keltsi tutkii innokkaasti. Makuissa olisi hieman hiottavaa, muuten vaivatonta menoa."

Ja pisteet

- Jäljestämishalukkuus 4 (0-6)
- Jäljestämisvarmuus 8 (0-12)
- Työskentelyn etenevyys 8 (0-10)
- Lähdön, kulmauksien, makauksen ja katkon selvittämiskyky 9 (0-14)
- Käyttäytyminen kaadolla 3 (0-3)
- Yleisvaikutelma 4 (0-5)
Laukauksen sieto: Hyväksytty
Yhteensä pisteet 36 ja VOI2

VOIhan 2 sentään!  Jos tämänkertaista analysoin niin jouduin ekan kerran jarruttamaan ihan kunnolla. Outoa, mutta auttoi onneksi. Makaukset olivat, mitä olleet ja niiden treeniä jatketaan ahkerasti. Mutta kahdessa viimeisessä kokeessa on tullut hukka, molemmat ihan turhia. "Täpinöissään vaan lähtenyt viipottamaan" johonkin ja se on ollut sitten siinä. Tällä kertaa oli kuulemma tuoreita sorkan jälkiä ja tirpoistakin aavistus.  Pitää kai vaan "ajaa  virheeseen" treeneissä, että pääsee sitä kautta kieltämään väärästä ja palkkaamaan oikeasta. Kokeessa kun ei voi sanoa sanaakaan. Tuntuu, että karvakuono on välillä vähän turhan itsevarmalla asenteella liikkeellä, joka sitten kyllä kostautuu matkan varrella. Vaan on tuossa itsevarmuudessa paljon hyvääkin. Eilen oli aivan ääriolosuhteet (+31C näytti mittari varjossa, kun tulimme metsästä!), eikä puhettakaan siitä, että luovuttaisi tai jättäisi homman kesken. Sitkeästi tuo nuuhkutteli koko 1300m(?) matkan kaadolle asti.

Tästä kesä voi alkaa, nosta tanssija jalkaa

Hiljaiseloa? No ei nyt varsinaisesti, mutta ei myöskään mitään ihmeempää raportoitavaa...

Riemu-täti piipahti Erikan kanssa kylässä helatorstain alla. Olivat menossa Padasjoelle nenähommiin. Hauska, miten hienosti (ei pienintäkään pörinää!) nuo kaksi karvistyttöä keskenään juttuun tulivat. Ongelmia ei tullut edes siitä, että Viljo-mäykky oli jonon jatkona.

Edellisestä kokeesta sisuuntuneena sulkeiset ovat käynnistyneet eli metsässä ollaan käyty tekemässä mm."makausharjoituksia". Aseena namut ja naksutin. Paljon hyviä, kokeilemisen arvoisia vinkkejä on saatu, mutta jostain se vaan on lähdettävä liikkeelle. Naksuttimella sain opetettua aikaanaan kaadon ilmaisun, joten kokeillaan sitä nyt ekana, josko se toimisi myös makauksiin. Aika näyttää, miten tämä toimii käytännössä. Hakusessa on myös sopivat, tuoreet motourat. Ensi viikonlopun yökokeeseen ei kuitenkaan ihmeitä ehditä tehdä, vaan sillä mennään, mitä on annettu.

Tottista ollaan väännetty pihassa. Vaan kiitos upeiden hellekelien, veri vetää nyt mielummin veden äärelle rantaan kuin koulutuskentälle. Ei mahda minkään.

Viikko alkoi shokkiuutisella, kun suruviesti Riski-enon yllättävästä poismenosta tavoitti meidät. Juuri hetkeä aiemmin olin  miettinyt, milloin mahdamme saada tuon hienoakin hienomman karvakuonon taas hoitopojaksi. Valitettavasti kohtalo puuttui peliin pahimmalla mahdollisella tavalla. Lepää rauhassa Riski Römpötti, olet muistoissamme. :'-(