HOTin tokokoulutuspäivä takana ja joka kerta olen yhtä kipinöissäni näistä päivistä. Yksinkertaiset metodit sopivat yksinkertaiselle ihmiselle. ;) Ja kaiken lisäksi vielä sellaiset, jotka eivät ole minkäänlaisessa ristiriidassa pk-tottiksen kanssa. Samoihin teemoihin: yksinkertaisuus, vaatiminen + palkka, mustavalkoisuus jne. uskovat. Ja kaikki tekeminen pilkotaan mahdollisimman pieniin paloihin. Paikkana oli Vironmäen maneesi, joka oli jaettu kolmeen osaan. "Pääkouluttajia" kolme: Huotarin Oili, Malkin Vuokko ja Vuorenmaan Marko, joilla sitten muut hottilaiset toimivat apulaisina. Päivän aluksi kouluttajat näyttivät omien koiriensa kanssa, minkä tyyppisiä treenejä he itse hakevat. Erityisen hienoa katsottavaa olivat Zip ja Flu, jotka molemmat ovat todella hektisiä koiria. Ja lounastauon yhteydessä meillä oli luento, aiheena tavoitteellinen treenaaminen.
Aamusta ekana Markon ryhmässä. Teemana liikkeestä seisominen. Näytin, mitä tehty. Marko tuumasi, että nyt pitäisi päästä eteenpäin ja lähdettiin työstämään sitä takapalkan kautta, jonka avulla saadaan Keltsi ajattelemaan mielummin taakse kuin eteenpäin. Pallo oikeassa kädessä visusti piilossa (kuumuu siitä niin) > seuruutin pari askelta > käsky > nopeasta seisahtumisesta vapautus ja pallo lensi koiran taakse. Lisäksi otettiin häiriötreeniä. Ensin perusasennossa, sitten istumaan jättäen ja lopuksi vielä paikallamakuussa. Marko hillui ympärillä namujen sekä lelujen kanssa houkutellen, että saisi koiran keskittymisen herpaantumaan ja lähtemään pois tilanteesta. Ja lähtikin tuo alkuun. Sitä sitten vahvistettiin palauttamalla takaisin, muistuttamalla väärästä ja palkkaamalla oikeasta. Kyllä se siellä alkoi pysyä. Näitä tarvitaan rutkasti lisää.
Toisella kierroksella oltiin Oilin ryhmässä. Näytin, missä vaiheessa ollaan hypyn kanssa, jossa siinäkin seisomisessa suurin työsarka. Oili katseli koiraa ja tuumasi sen olevan melko "kevyttassuinen". Ne tassut ei vaan meinaa millään pysyä maassa. Lähdettiin sitten työstämään tätä eteenpäin vahvistamalla yksinkertaisesti seisomista. Jätin seisomaan ja vein palkan muutaman metrin päähän (maahan). Kiersin koiraa kävellen ja vahvistin seiso-käskyä. Vapautus ja palkka, kun malttoi mielensä. Ja jos liikkui yhdenkin tassunmitan kielto, palautus takaisin ja korjaus samoille sijoille. Aika monta toistoa tehtiin näitä, ja liikuin aluksi ihan muutamia askeleita, mutta pikkuhiljaa lisättiin häiriötä sekä matkaa. Lopulta mä hyppelin koiran ympärillä laajoja kaaria siten, että kädet muistuttivat lähinnä tuulimyllyn siipiä. Ja tuo vaan seistä jäkitti. Enpä olis aamulla mennessäni uskonut moista pystyväni tekemään. ;) Sen jälkeen vaikeutettiin vielä tekemällä harjoitusta, jossa Keltsi kytkettiin parin metrin liiinaan ja Oili nyki koiraa liikkeelle toiseen suuntaan. Pari kertaa se lähti, kunnes tassut alkoivat painautua entistä tiukemmin maahan ja nökötti sen näköisenä, että "tässä seison, kun kerta käsketty". Kyllä tuli taas pienen tärrin päähän paljon pohdittavaa. :) Katsottiin vielä millä mallilla kaukokäskyistä istu-maahan on. Saatiin kehuja, että teknisesti tekee tosi hienosti ja nopeitakin ovat.
Voihan ankeus, mitkä kelit! Ensimmäinen adventtisunnuntai, eikä tietoakaan lumisista pakkaspäivistä. Pelkkää kuraa ja pimeyttä vaan. Plääh. Onneksi on hallivuorot. Ja jos jotain postiivista keleistä hakee niin jäljelle on yhä päästy. Enpä muista aiemmin marraskuussa pellolla kykkineeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti