vuoden viimeiset jälkitreenit

No ei nyt ihan kirjamellisesti. Mutta oli tänään vuoden viimeiset viralliset KPKY:n treenit. Omatoimisesti (ja varmasti myös pienemmällä porukalla) jatketaan niin pitkään kuin keli sallii ja tuolla luotien seassa uskaltaa liikkua. Oltiin tänään Utissa, siellä juoksuhautojen & poteroiden keskellä.

Keltsin kanssa treenin teemana keppien ilmaisu. Jälki ei ollut pitkä, ehkä n. 100m maximissaan sain tallottua siihen kohtaan, ennenkuin maasto muuttui liian haastavaksi (ihan kaljua kangasta). Kolme keppiä nakkelin matkalle, viimeisen merkkasin varuiksi. Tajusin juuri, etten katsonut kelloa, mutta eiköhän se sen tunnin verran suunnilleen taas vanhentunut.

Tiiviillä nenällä porskutti menemään, mutta tänään oli intoa enempi kuin älyä (vauhtia liikaa). Jouduin ekan kerran aikoihin jarruttelemaan ja liinassa tuntui koko ajan painetta. Kaikki kolme keppiä ilmaisi nenällä tökkäämällä, mutta se oli siinä. Ei nostanut, eikä antanut käteen. Ja välittömästi nenän tökätessä keppiin, tähyili jo eteenpäin, joko mennään. Ruokapalkka kepeillä toki rauhoitti tilannetta aina hetkellisesti ja pysähdyttiin leikkimään hetkeksi "vaihtaria" keppien kanssa. Itse jäljestäminen ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia, vaikka maasto ei helpoimmasta päästä tuolla ole. Ruokapalkalla palkkasin paitsi jäljen päätteeksi extrana vielä pallo, minkä kanssa piti sitten käydä myös Katia & Saidia haastamassa mukaan leikkiin.

Treenit jatkuu... Edelleen keppien ilmaisun vahvistamista, käytetään aikaa kepeillä ja vaaditaan luovutusta käteen. Kyllä se siitä.

Treenien päätteeksi Keltsi pääsi pitkästä aikaa juoksentelemaan poikaystäviensä Apun & Veken kanssa. Voi luoja, että niillä oli hauskaa. Ovat niin "tasaveroinen" kolmikko vauhdissa sekä leikkityyli hyvin samanlainen. Häntä suorana painelivat pitkin metsää, kun me Saidin kanssa käveltiin rauhakseltaan hiekkatietä eteenpäin. Kiitos loistavasta seurasta!

reenit Ravitiellä

Orimattilassa tottistelemassa. Tällä kertaa vietiin kentälle vain kaksi koiraa samanaikaisesti ja yksi kerrallaan Micken tsekkaukseen, missä mennään. Katsottiin vähän tilannetta, onko kotona tehty yhtikäs mitään, jäikö koiran ohjaajalle mitään oppeja päähän ja miten toimintaa pitäisi vielä kehittää. Tuplasilmäpari oli katsomassa meidän perään, kun Micken vaimo Jaani oli myös matkassa ja antoi palautetta sekä vinkkejä.

Keltsin kanssa otettiin sivulletuloja, seuraamista ja liikkeestä istumisia. Sivulletuloissa sekä seuraamisessa pitää kiinnittää huomiota itseeni (palkkakäden paikkaan), ettei sen vuoksi edistä. Istumiseen on viikon aikana tullut kovasti vauhtia lisää. Näiden liikkeiden perusteet osaa ja vaatii nyt vain toistoja. Ja seuraavana askeleena maahanmenoa. Osaa sen, mutta kovin hidas vielä. Siihen Micke neuvoi ottamaan avuksi kokovartalopeilin. Peilin eteen perusasentoon ja käsky, minkä jälkeen peili kertookin sitten alas kurkkimatta sen, miten liike onnistu. Tässäkin itseni kiinnitettävä huomiota palkkaukseen. Vinkkinä sain sellaisen, että palkkakäden tulee kiertää koiran ulkokautta ihan sen rintaan kiinni ja palkka annetaan maahan. Näin ei tartte palkan perään kurotella tms.

Loppuun otettiin taas luoksetulo. Koira teki ihan oikein ja vauhdikkaasti, mutta itse sössin lelupalkan kanssa olemalla ihan liian hidas. Jonkinlainen yhteentörmäyskin taidettiin saada aikaan.

Päivällä samoiltiin metsässä sieniä pongailemassa. Pari tuntia siinä vierähti, mutta totesin taas, että ei tuota koiraa lenkittämällä väsyksiin saa. Mitä enemmän teet, sitä paremmaksi kunto tulee, eikä tunnu lenkkeily missään. Ja murkkuikä tuntuu myös riivaavan. Ihan yhtä innolla tekee hommia, mutta vapaalla on sellaisia "rähinäroopen oireita" ajoittain. Mörköjä on puskissa, joille pitää sitten murrata tai huvikseen vaan komentaa, jos ei kaikki mene neidin oman mielen mukaan.

kolmas kerta toden sanoo

Vai miten se meneekään? Ainakin tänään esineruudussa piti paikkansa tuo sanonta. Käytiin Anhavassa. Mentiin ihan sillä, kun metsästysseuralla oli hirviammunnat ja Tillolasta kuuluu tuonne äänet juuri sopivasti. Ajattelin, että hyvä tilaisuus treenata siinä samalla jälkeä ja esineruutua.

Talloin n. 150 m pitkän jäljen, mihin 4 keppiä suht tiuhaan. Ja vastapuolelle tietä kaistaleen esineruutua varten. Piti toki käydä tarkistamassa kantarellitilanne ja vasta sen jälkeen voitiin aloittaa ruutuharjoitukset. Esineenä oli hanska (toka kerta, kun jotain muuta kuin lelu), minkä kävin viemässä itse, kun ketään apulaista ei matkassa. Jätin Keltsin puuhun kiinni odottelemaan. Vein hanskan aika taakse oikeaan kulmaan ja hetsasin mennessäni. Intoa kyllä piisasi lähdössä ruutuun, merkkasi esineen heti, nappasi sen heti ja lähti tuomaan. Mutta... Tiputti muutama metri ennen minua. Eikun paluu alkuun ja uusi yritys. Taas sama homma. Huoh. Kolmannella kerralla sitten onnistui ja luovuttikin ihan kivasti käteen asti. Outo tilanne varmasti meille molemmille, kun ekaa kertaa kaksistaan esineruutua harjoiteltiin. Itsellä ei "apusilmiä" matkassa, joten en taatusti malttanut ottaa varman päälle ja lähteä pakittamaan riittävän ajoissa, kun piti kytätä viimeiseen asti, mitä ruudussa tapahtuu. Ja saatoinpa kehaistakin turhan voimallisesti ihan väärässä kohtaa. Noh, virheistä oppii ja eikun lisää harjoitusta vaan.

Jälkeen sitä vastoin olen tyytyväinen. Otettiin pieni jana, missä ei ongelmia ja kaikki 4 keppiä ilmaisi kivasti. Toki tuossakin työsarkaa riittää vielä (ja paljon), mutta hyvä alku kuitenkin jo.

Tasainen pauke taustaäänenä, eikä minkäänlaisia ongelmia, kun oli tekemistä. Eikä kyllä siinäkään vaiheessa, kun ennen lähtöä käveltiin vielä pitkin Anhavan polkuja. Täytyy nyt vaan ahkerasti käydä ampumaharkkojen aikaan maastossa puuhailemassa ja lähestyä rataa pikkuhiljaa niin eiköhän se varmuus sieltä taas löydy. Ja voihan se toki olla niinkin, että epävarmuus on itsellä jopa suurempi kuin Keltsiläisellä... ;)

kotitottista ja lenkkeilyä

Me ollaan laiskoteltu. No ei nyt sentään, mutta siltä se tuntuu, kun treenailtu vain kotitottista ja käyty lenkillä. Useampana päivänä on tullut vettä kuin Esterin per..., joten maastossa kykkiminen ei ole oikein houkutellut lenkkeilyä enemmälti. Nyt lupasi (kai) parempaa keliä, joten jäljelle ja esineruutuun on kova hinku. Sunnuntain agilityvuorokin oli peruttu, kun siellä pidettiin "epikset".

Keltsi "värvättiin valmiusjoukkoihin". Paikallisella metsästysseuralla ei ole kuin yksi jälkeä ajamaan kykenevä hirvikoira, joten kysyivät voiko Keltsiä hälyttää tarvittaessa apuun, jos haavakko hirvi/peura jahdissa tulee. Mikäpä siinä, kyllähän me autetaan, minkä osataan. Sitä vartenhan lajia ollaan ylipäätään alettu harrastamaan, että pohjimmaisena halu auttaa myös tositilanteessa. Toki toivotaan, että jahti sujuisi ongelmitta.

kurssijuhla

Tänään oli ohjelmassa KPKY:n alkeistottiskurssin "kurssijuhla". Kokoonnuttiin Kouvola-talolla ilman koiria. Asko veti meille teoriapläjäyksen, missä kerrattiin mm. koiran motivointiin sekä palkkaamiseen liittyviä asioita, käytiin läpi koetilannetta (unohtamatta ohjaajan jännitystä siinä tilanteessa), harrastuskoiran valintaperusteita yms. yms. Lisäksi annoimme ruusut sekä risut KPKY:lle kurssijärjestelyistä ja toiveemme jatkon suhteen.

Olisihan tuo kurssi voinut kestää pidempäänkin, mutta onneksi BH-kurssi tuo meille jatkumoa treeneihin. Tänään alkoi työkuviotkin selkiytyä, eikä (onneksi!) haittaa työ vapaa-aikaa ainakaan tällä erää.

Lähipäivien tapahtumia miettiessä huomasin, että unohdin kirjoittaa viime sunnuntain (30.8.) agilitytreeneistä. Meillä oli alkeisporukan oma leikkimielinen kisa. Sarjana taisi olla supermöllit tms. Esteitä radalla 10, käsittäen hyppyjä (rimoja + muuri), pari putkea sekä puomin. Kolme kieltoa me radalta onnistuttiin saamaa. Otan niistä täyden vastuun, koska olen niin hidas. Ja puomi oli edelleen huisin jännä (kapea sekä korkea?). Mutta on se niin hauska laji, että toivottavasti saadaan paikka myös talvikaudelle kerta viikkoon. Jätettiin jo toive sopivista harjoitusajoista seuralle, joten nyt peukut pystyyn, että joku supermölliryhmä löytyy myös talveksi.

ready, steady, go!

Tänään alkoi Orimattilan Kennelkerhon järjestämä BH-kurssi. Käsittää 6 treenikertaa ja aiheina: kontakti, seuraaminen, käännökset, luoksetulo, sivulletulo, istuminen, maahanmeno, paikallaolo ja häiriöt. Kouluttajana Mikael Laine, luonnetestituomari sekä MH-luonnekuvaaja, omana lajina hällä IPO.

Ensin kokoonnuttiin ilman koiria ja juteltiin koirien tilanteesta, missä kunkin kanssa mennään (mitä tehty jne.). Sitten koirat autosta ja vähän kontaktiharjoituksia, kun suurin osa ei ollut koskaan Ravitien kentällä edes käynyt. Ensimmäisen vartin aikana iski itseeni sellainen epätoivo ja uskonpuute, ettei missään ikinä aiemmin. Vieras kenttä, vieraat koirat ja kaiken kruunasi ampumaradalta kuuluva pauke. Keltsi oli jotenkin ihan lukossa, ei innostunut mistään, eikä ottanut kontaktia. Sitten kuin taikaiskusta alkoi rentoutua ja salainen ase (=pallo) sytytti tekemisen ilon. Otettiin sivulletuloja, seuraamista ja jättävänä liikkeenä istumista Micken seuratessa ja antaessa palautetta sekä neuvoja.

Seuraamisessa teki jo tosi kivoja pätkiä, kun pallolla palkkasin. Liikkeestä istumisen osaa, mutta on vielä kovin hidas. Otettiin se liikkeeksi, mitä alettiin hioa. Nopeutta treenattiin niin yksinkertaisella harjoituksella, että seurautin koiraa vierelläni itse peruuttaen ja palkka (namu/lelu) oikeassa kädessä. Koirin silmin katsottuna kulkupuoli oli juuri se, mikä pitääkin ja kohtakin ihan oikea (palkkakäsi piti siitä huolen), kun sillä nenä osoitti koko ajan menosuuntaan. Siitä sitten käsky ja tarpeen mukaan apuja palkkakädellä. Jo muutamalla toistolla tuli vauhtia ihan hirmuisesti lisää. Toimiva harjoitus!

Tottistunti päätettiin mukavaan harjoitukseen, joten ohjelmassa oli (yllätys yllätys) vauhdikas luoksetulo. Kotiläksyksi saatiin treenata tämänkertaisia juttuja ja ensi viikolla jatketaan harjoituksia...

ensimmäisen vuoden välitilinpäätös

Päivällä pari tuntia kantarellimetsällä. Taas saatiin yhden kastikkeen ainekset. Sienestys on Keltsin lempiharrastus, kun saa höntsätä vapaana pitkin metsää. Ja huoleti voi pitää irti, kun ei lähde ihmisten luota yhtikäs mihinkään.

Illalla jälkiharkat Utissa varuskunnan mailla (olihan mielenkiintoista maastoa siinä mielessä, että metsässä oli poteroita yms.). Meitä oli 6 + Kati vetäjänä. Tällä kertaa keskityttiin Keltsin kanssa pelkästään keppien ilmaisuun. Tein aika lyhyen jäljen, ensin suoraan metsään ja sieltä kaartaen tietä kohti. Matkalle kolme keppiä. Pilvinen, kuiva keli, mukava myötätuuli. Jälki vanheni tunnin verran. Jumankekkulis tuo koiruus ilmaisi kaikki kolme keppiä!!! Tosin kakkoskepillä voi ohjaaja taas suomia itseään, kun ei ensin itse huomannut keppiä lainkaan, vaan muisti sen olevan pari metriä kauempana. Mutta Keltsi sitkeästi näytti, että kyllä se tässä on. Noh palkka tuli hieman myöhässä, mutta selvittiin tilanteesta. Ja ei vaikuttanut onneksi loppujälkeen millään lailla tuo oma sekoilu.

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Keltsi tuli taloon. Tuohon vuoteen mahtuu kyllä paljon kaikennäköistä ja voin vaan olla iloinen siitä, miten hieno koira meille osui. Aina valmiina kaikkeen tekemiseen partiolaisen tavoin ja intoa piisaa vaikka muille jakaa. Tein välitilinpäätöstä mielessäni siitä, missä harrastusten suhteen mennään. MEJÄssä tavoitteet ylittyvät tänä vuonna kirkkaasti. Joskin parempaa "oppiäitiä" lajiin ei oltaisi voitu saada, mitä Petra on ollut. PAJÄssä ollaan päästy hyvään alkuun, mistä taasen kuuluu suuri kiitos KPKY:n jälkiporukalle. Erityisesti Saidille ja Katille, jotka ovat luotsanneet meitä määrätietoisesti eteenpäin ja potkineet persuksille sekä auttaneet epätoivon hetkinä. Treenit pyörivät vielä hetken, kunnes hirvikauden käynnistyessä maasto hiljenee. Sitten onkin aika laittaa kaikki paukut tottikseen, motivaatiota missään kohtaa hukkaamatta. Onneksi siihenkin on saatu hyvä lähtölaukaus KPKY:n tottiskurssilta.

Huomenna saadaankin tottiksen saralla uusi vaihde silmään, kun bh-kurssi pyörähtää käyntiin Orimattilassa. Ja Kouvolaan päästään jatkotottisryhmään, jos vaan emännän aikataulut antavat myöden. Paluu työelämään edesssä pian ja se taasen muuttaa varmasti tilannetta harrastusten suhteen...