tokoilua

Tänään pyörähti käyntiin tokotreeneistä parhaat, kun Aktiivikoirat palasi Asikkalan perukoilta talvikaudeksi hallille. Vuoro on lauantaisin 12-14 ja luvassa yksilöllistä treeniä yksi kerrallaan, mikä ei ollenkaan tavanomaista tokopuolella.

Ekaa kertaa hallissa sitten kevään, joten ihmetyksen aiheita tuntui olevan taas alkuun. Porukkaa oli onneksi tosi vähän, vain kolme meitä vanhaa joukkoa ja kolme uutta, joihin Reijo nyt ekalla kerralla keskittyi. Otettiin itseksemme kontaktiharjoituksia, muutaman askeleen seuraamisia käännöksineen sekä ihan erillisenä jättäviä liikkeitä. Pieniä pätkiä, paljon toistoja.

Tehtiin myös ALO-luokan hyppyä. Hämmästys oli itsellä melkoinen, kun teknisesti teki ihan oikein, vaikka liikkeestä seisominen on ollut muuten tosi vaikeaa. Hyppäsi innokkaasti, pyörähti esteen takana ympäri ja seisahtui niille jalansijoille. Kehitettävää vielä se, että siellä esteen takana pitäisi malttaa odotella kaikessa rauhassa aloillaan minun saapumista, eikä stepata malttamattomana. Samoin muutama ruutuun lähetys. Vauhti ei kyllä tule olemaan ruudun kanssa ongelma, vaikka liike muuten onkin vielä ihan alkutekijöissään...

selvät sävelet

Olihan upea aamu peltojäljelle! Yöllä oli ollut muutama aste pakkasta, joten maa oli kuiva ja ruoho kuuran peitossa. Yhtään ei tuullut. Saidi & pojat tulivat aamusta aikaisin ja eikun jälkiä tallomaan. Eilisen jälkeen selvät sävelet, millaisia harjoituksia kolmikolle tehdään. Tein Keltsille hieman pidemmän jäljen kuin eilen, missä yksi 90-asteen kulma. Nakkeja kului matkalle jokunen kappale pilkottuna ja yhden kepinkin tiputin aikalailla loppuun. Lähdettiin metsäautotielle kävelemään, että koiruudet saavat juosta. Kolmikon meno oli kyllä huomattavasti maltillisempaa kuin eilen. Paitsi Keltsillä taas hirmuinen hinku jokaiseen kuralätäkköön sekä -ojaan.

Sitten jälkien ajoon... Jäljet ehti vanhentua puolisen tuntia, Apun hieman kauemminkin. Kelistä johtuen pystyi näkemään tasan tarkkaan, missä jälki kulkee, vaikka mitään merkkejä ei ollutkaan. Ja vaatimaan tarkkuutta jälkeä ajettaessa. Keltsi teki minusta vielä parempaa työtä kuin eilen. Yksi tai kaksi nakinpalaa taisi heinikon uumeniin jäädä, joskin nekin askeleet tarkisti. Kulma jokseenkin täydellinen. Ainakin normisti metsässä jälkeä ajavan koiran suorittamana. Keppikin löytyi. Huvittavaa oli, kun Keltsi ilmaisi kepin ensin samalla tapaa kuin metsässä, mutta päätti vielä lisäksi tarjota maahanmenoa ihan omatoimisesti kepillä. Olikohan yön yli funtsinut ja sulatellut asiaa, kun eilen sitä erikseen pyydettiin?

Treenien päätteeksi haetutin Keltsillä yhden esineen metsästä ihan pistona. Tällä kertaa vanha sukka. Vietiin se paikoilleen yhdessä niinkuin eilenkin, mutta kauemmaksi. Paluu lähtöruutuun ja koira matkaan. Innokkaasti syöksähti sukan luo, nappasi sen suuhunsa ja suoraan minun luo sekä luovutus käteen. Hieno koira! Helppoja ruutuharjoituksiahan nämä olleet, mutta iloinen pitää olla, koska nyt on saanut homman jujusta kiinni. Ja motivaatio tekemiseen on hyvä. Eikun toistoja ja pikkuhiljaa harjoituksia vaikeuttaen. Mutta maltti on varmasti valttia tässäkin asiassa.

peltojälkeä, esineruutua jne.

Vaihteeksi hieno syyspäivä, joten Saidi + Apu & Veke tulivat aamusta Säyhteelle ja mentiin tekemään peltojäljet koko konkkanronkalle. Vaikka eilen tienoota piiskasi kunnon maakuntasade, oli pelto ihmeenkin kuiva tänä aamuna. Keltsille tein "muutaman nakin mittaisen suoran", nakinpala jokaiselle askeleelle plus yksi keppi matkalle. Puolisen tuntia suunnilleen ehti vanhentua, kun käytiin vähän juoksuttamassa koiria ja ajettiin jäljet sen jälkeen pois.

Keltsi meni hienosti! Nyt ei ollut tietoakaan siitä malttamattomasta syöksähtelystä (vrt. airisleiri), vaan hyvin tarkasti ajoi jälkeä askel askeleelta. Oli vissiin riittävän kova nälkä, kun aamusapuska ei tullutkaan heti aamuseiskalta, vaan vasta lähempänä kymmentä jäljeltä sekä esineruudusta? Jokunen nakinpala sinne heinikkoon varmasti jäi, mutta tarkisti kuitenkin askeleet. Myös Apulla & Vekellä meni tosi hyvin. Kolmikko löysi myös kepit. Sinänsä hauska juttu oli seurata koiria, mitkä eivät maastossa ilmaise keppejä maahanmenemällä, vaan nostavat ne ja luovuttavat käteen. Ihan samoin toimivat myös pellolla, mutta menivät kyllä maahan käskystä, joskin sennäköisenä, että "Mikäs juttu tää nyt muka on?".

Lopuksi otettiin Keltsin kanssa vielä esineruutuharjoitus. Näytöllä tehty, kun käyttöesineisiin siirrytty. Esineenä hanska, mikä vietiin tällä kertaa yhdessä koiruuden kanssa ja hyvä puoli siinä, että pystyin viedessä hetsaamaan vähän. Paluu takaisin lähtöpisteeseen, liivit koiran ylle ja lähetys. Lähti vauhdilla, eteni suoraviivaisesti hanskan luo, nappasi sen suuhun ja toi suoraan minulle käteen. Enkä voinut edes peruuttaa, kun seläntakana oli iso, syvä oja. Loistavaa!

Kiitoksia tämänpäiväisistä treeneistä sekä seurasta Saidille sekä nahkapojille - Huomenna jatketaan harjoituksia, jos vaan keli sallii! Ja muutama kuvakin saatiin tänne blogiin, kun Saidilla kamera matkassa. Yes!

edit...

Illalla käytiin tutustumassa SRY Päijät-Hämeen tottistreeneihin. Vaikutti hyvältä! Otettiin muutamia kontaktiharjoituksia Riikan valvovan silmän alla. Edistystä on tapahtunut ja onnistui nyt hyvin, vaikka Riikka pyöri ympärillä hiekkaa potkien sekä käsiä yhteen läpsien. Kotimatkalla pyörähdettii vielä VAUn hallilla kuulemassa, mitä tuleman pitää tokon saralla.

Esterin hutlari falskaa pahemman kerran

Esterin hutlari on falskannut pahemman kerran aamusta asti, joten eipä tarvinut suunnata peltojäljelle, eikä ruutuun. Yritetään huomenna uudestaan paremmalla onnella. Tunnin lenkki käytiin päivällä heittämässä, kun sade hetkeksi taukosi.

Sääherraa (vai rouvaa?) uhmaten uskaltauduttiin kuitenkin illalla Orimattilaan, missä vimppa kerta tottiskurssia. Tänään ei tehty Keltsin kanssa mitään muuta kuin seuraamisia. Lyhyitä pätkiä ja paljon käännöksiä. Itse asiassa enemmän aikaa meni siihen, kun juteltiin ja kyselin vinkkejä jatkoon. Ja sitä saa, mitä tilaa eli älyttömän paljon hyviä ajatuksia tulikin. Micke on
nähnyt meidät kentällä jo useampaan kertaan ja se koiran lukutaito on jotakin ihan käsittämätöntä. Tuntui kuin olisi luonneanalyysin luotellut ihan tuosta vaan, heh. Hirmuhyviä vinkkejä antoi siitä näkökulmasta, millainen koira Keltsiläinen on luonteeltaan ja miten kannattaa edetä tai miten taasen ei.

Talven treenimahdollisuuksia ollaan tässä kartoitettu ja nyt alkaa näyttää hyvältä. Torstaille on useampiakin vaihtoehtoja; SRY Päijät-Hämeen hallivuoro, KPKY:n treenit ja VAU:llakin on viritteillä toko-treenejä. Lisäksi lauantaisin alkaa pyöriä jo totuttuun tapaan Aktiivikoirien toko-treenit, mihin mennään ilman muuta.

Vuosihuolto saa jatkoa loppukuusta. Keltsille on varattu leikkausaika 19.10. ja otetaan samalla kuvia (lonkat + kyynärät), kun kerta nukutetaan. Voihan tuo olla vielä keskentekoinen tms., mutta katsotaan sitten kuvien perusteella, onko syytä kuvata myöhemmin uudestaan. Ja kuun lopussa on Onnentassussa terveyspäivä, missä käydään silmäpeilauksessa sekä tutkitutetaan samalla polvet sekä kuuntelutetaan sydän, kun niihinkin samalla mahdollisuus. Sitten onkin koko koiruus syynätty kirsusta hännänpäähän. :)

vuosihuollossa

Keltsi kävi tänään vuosihuollossa Metsäpirtissä. Kaikki oli ihan kunnossa, joten sai rokotukset sekä varuiksi myös Strongholdin nenäpunkkeja vastaan. Vuosi sitten syksyllä viimeksi annettu ja ell oli sitä mieltä, ettei mitään haittaa antaa varuiksi esim. kerta vuoteen. Madotus olisi joka tapauksessa ollut ajankohtainen, joten lähteepä nyt sitten samalla myrkyllä mahdolliset sisä- ja ulkoloiset.

On tuo niin mukava kaveri käydä myös eläinlääkärin luona, kun ei korvaansa lotkauta mistään. Kaikessa rauhassa tallusteli vastaanoton lattialla sekä tutki paikkoja, eikä huomannut edes, kun kaksi piikkiä tuikattii niskaan.

Huomenna mennään peltojäljelle sekä esineruututreeneihin, jos keli suinkin vaan sallii. Niin ja illalla tottiskurssin viimeinen treenikerta Orimattilassa. Sitten pitääkin miettiä korvaavia treenejä tuon tilalle. Torstai-illoille olisi useampi vaihtoehto luvassa ja lauantaina pyörähtää myös yhdet hallitreenit käyntiin. Hyvä niin.

takki tyhjä tottiksesta

Aamukuudelta auton nokka kohti Inkoota, missä Korrin Suski piti tottisseminaarin pienelle porukalle. 9 henkeä meitä taisi olla kaikkiaan, joskin muutamalla kaksi koiraa matkassa. Treffit paikallisella huoltoasemalla aamukaffen merkeissä ja Suski halusi kuulla, mitä kukin koiransa kanssa haluaisi läpikäytävän.

Keltsille toivoin niinkin yksinkertaista teemaa kuin kontakti + palkkaus (namu vs lelut), mitä ei voi koskaan harjoitella liikaa. Lisäksi jättäviin liikkeisiin vauhtia, jos aikaa jää. Ihan uutena juttuna meille tuli ilmoittautuminen, mihin meni kaikki koirakot pareittain. Jokainen treenasi kaksi kertaa (ap + ip) päivän aikana eli todella intensiivinen tottispäivä ja ehdittiin tehdä toistoja paljon. Suski paneutui jokaiseen koiraan huolella, eikä hänellä ollut mikään kiire, kun päästiin vauhtiin. Esim. Konsta-airiksen kanssa meni ihan huomaamatta tuommoiset 40 minuuttia yhteen treenisessioon. Ilmankos päivä venyi pitkälle iltaan ja 18 maissa vasta lopeteltiin.

Aamupäivän treeni oli... Hmm... Aika järkyttävä! Ihkaouto nurmikenttä toi arvatenkin omat haasteensa, mutta minusta se oli pienin ongelma. Suurin oli me itse, tai minä. Kuunteluoppilaana olen Suskin treeneissä ollut, mutta en koiran kanssa ja se oli melkoisen outo tilanne. Olin ihan kipsissä, eikä Keltsiläinenkään todellakaan parhaimmillaan. Ilmoittautumisista selvittiin ihan ok, vaikka jännitin etukäteen. Mutta kontaktiharjoituksissa olikin sitten haastetta niiden edestä. Ei meinannut onnistua aluksi millään ja Keltsi veti ihan ihmeellisen "passiivisen roolin", kun tilanne oli sillekkin ilmeisen outo, enkä minä osannut olla riittävän selkeä ja suoraviivainen. Jopa niin yksinkertaiset asiat kuin istuminen tuotti ongelmia, vaikka tasan tarkkaan osaa. Huoh. Namu ei ollut riittävä palkka, joten vaihdoimme sen narupalloon, mikä toimikin huomattavasti paremmin. Sinnikkäällä tahkoamisella selvisimme aamupäivän harjoituksista, mutta ei niille kouluarvosanana tyydyttävää parempaa voi kyllä antaa. Petrattavaa jäi sen verran paljon, että halusin jatkaa myös iltapäivällä samalla teemalla ja vaihtaa lelun patukkaan, mikä ollut Keltsille mieluisin. Iltapäivän treeneissä olikin sitten jo ihan kuin eri koira ja itseänikään ei jännittänyt enää samalla tapaa. Onneksi. Teimme tosi paljon toistoja kontaktiharjoituksista ja loppuun tuli myös sellaisia, mitkä tuntuivat jo hyvältä.

Älyttömän paljon uutta oppia taas tuli. Omiin suurimpiin oivalluksiin kuului myös se, miten pystyn koiraa patukalla palkkaamaan niin, että kestää nahoissaan. Jättäviä liikkeitä emme tällä kertaa ehtineet tekemään, mutta muiden treenejä seuraamalla sain hyviä vinkkejä, minkä avulla voidaan jatkaan niiden treenaamista omatoimisesti.

Päivä oli pitkä, mutta äärimmäisen antoisa ja nyt on takki tyhjä niin fyysisesti kuin henkisesti. Vaatii varmasti hetken sulattelua, kun oppia tuli niin paljon. Tykkään Suskin tyylistä kouluttajana kovasti. Hän on tiukka, mutta kannustava ja huumori lentää ilmassa. Koirilta vaaditaan paljon ja konahdetaan tarvittaessa, mutta minun mielestä kuitenkin nätisti ja niitä muistetaan kehua sekä palkata myös kunnolla. Suski itse tuumasikin, että koiran kouluttaminen vaatii hyviä näyttelijän lahjoja, kun ei saa edes suuttua tms oikeasti. Ja tuo onkin varmaan se minun suurin kehittämiskohteeni eli olen liian "tasapaksu" mm. oman äänenkäyttöni kanssa. Täytyy kehittää omia näyttelijän taitoja, kun luonnostaan niitä ei minulla ole...

Oli kyllä aivan mahtavaa päästä Suskin tottisoppiin ja harmittaa, kun huominen jää meidän osalta väliin. Iso kiitos kuuluu myös Riikalle, joka mahdollisti meidän osallistumisen.

Kuvista kiitos Antikaisen Miljalle ja enempi upeita otoksia löytyypi hänen kotisivuilta http://milja.1g.fi/kuvat/On+me+treenattukin+%29/Suskin+semma+Inkoossa+3.-4.10.09/

jälkitreeniä syksyisessä metsässä

Päivä meni aitaa puuhastellessa ja ei voi muuta sanoa kuin tulee hieno! Kyllä kelpa Keltsiläisen ulkoilla pihamalla ja uskaltaa jättää muutamaksi tunniksi yksistäänkin päiväsellä, jos jotain menoa.

Illalla huristeltiin vanhoille kotikonnuille Miekkiöön treenaamaan verijälkeä. Meille oli tehty edellisenä iltana pätkä VOI-luokan jälkeä eli vanhentunut vuorokauden verran. Ihan moottoritien kulki, joten hyvää häiriötä perjantain mökkiliikenne. Samoin puuhun kiinni jätetty sprinkkukaveri-Viljo. Intoa oli ihan hirmuisesti. Millään ei olisi malttanut odottaa jäljelle lähtöä. Ihme kyllä jälkeä malttoi ajaa rauhallisesti, tiiviillä nenällä. Makaukset oli VOI-luokan tapaan suoralla osuudella ja olin tosi iloinen siitä, että merkkasi molemmat todella hienosti. Taitaa olla parempi tuolle koiralle suoralla osuudella kuin kulmassa. Ekassa kulmassa harjoiteltiin katkoa eli veretön osuus. Siinä lähti pyörittämään hieman. Epäiltiin, että riistaa pyörinyt, kun noilla nurkilla sitä (hirvieläimiä, supeja yms.) piisaa. Annoin uuden käskyn ja omatoimisesti löysi jäljen sekä jatkoi matkaa. Viimeisellä osuudella "haahuili" pätkän jäljen vieressä. En tiedä oikoiko vai ajoiko saappaanjälkiä. Kaadolle porskutti hyvin varmasti ja seisahtui siihen odottamaan, että tullaan vapauttamaan siitä. Ei nyt mikään huippusuoritus, mutta hyvin kuitenkin selvityi tehtävistä kaadolle asti ilman hukkaa.

Keltsin jäljen jälkeen Viljo kävi ajamassa vielä omansa ja sen jälkeen koirakaverukset pääsivät peuhaamaan pellolle kaksistaan. Niillä oli niin mukavaa. On kyllä mukava seurata noiden kahden leikkejä, kun ovat pennusta asti toisensa tunteneet. Jutut menee niin yksiin, vaikka ikää on tullut molemmille lisää.

Suurkiitos Mariannalle & Viljolle treenijäljestä ja -seurasta!