selvät sävelet
Olihan upea aamu peltojäljelle! Yöllä oli ollut muutama aste pakkasta, joten maa oli kuiva ja ruoho kuuran peitossa. Yhtään ei tuullut. Saidi & pojat tulivat aamusta aikaisin ja eikun jälkiä tallomaan. Eilisen jälkeen selvät sävelet, millaisia harjoituksia kolmikolle tehdään. Tein Keltsille hieman pidemmän jäljen kuin eilen, missä yksi 90-asteen kulma. Nakkeja kului matkalle jokunen kappale pilkottuna ja yhden kepinkin tiputin aikalailla loppuun. Lähdettiin metsäautotielle kävelemään, että koiruudet saavat juosta. Kolmikon meno oli kyllä huomattavasti maltillisempaa kuin eilen. Paitsi Keltsillä taas hirmuinen hinku jokaiseen kuralätäkköön sekä -ojaan. 
Sitten jälkien ajoon... Jäljet ehti vanhentua puolisen tuntia, Apun hieman kauemminkin. Kelistä johtuen pystyi näkemään tasan tarkkaan, missä jälki kulkee, vaikka mitään merkkejä ei ollutkaan. Ja vaatimaan tarkkuutta jälkeä ajettaessa. Keltsi teki minusta vielä parempaa työtä kuin eilen. Yksi tai kaksi nakinpalaa taisi heinikon uumeniin jäädä, joskin nekin askeleet tarkisti. Kulma jokseenkin täydellinen. Ainakin normisti metsässä jälkeä ajavan koiran suorittamana. Keppikin löytyi. Huvittavaa oli, kun Keltsi ilmaisi kepin ensin samalla tapaa kuin metsässä, mutta päätti vielä lisäksi tarjota maahanmenoa ihan omatoimisesti kepillä. Olikohan yön yli funtsinut ja sulatellut asiaa, kun eilen sitä erikseen pyydettiin?
Treenien päätteeksi haetutin Keltsillä yhden esineen metsästä ihan pistona. Tällä kertaa vanha sukka. Vietiin se paikoilleen yhdessä niinkuin eilenkin, mutta kauemmaksi. Paluu lähtöruutuun ja koira matkaan. Innokkaasti syöksähti sukan luo, nappasi sen suuhunsa ja suoraan minun luo sekä luovutus käteen. Hieno koira! Helppoja ruutuharjoituksiahan nämä olleet, mutta iloinen pitää olla, koska nyt on saanut homman jujusta kiinni. Ja motivaatio tekemiseen on hyvä. Eikun toistoja ja pikkuhiljaa harjoituksia vaikeuttaen. Mutta maltti on varmasti valttia tässäkin asiassa.
Piti jo eilen kommentoida et on ollut ihan pirun hyvät treenit ja fiilis kaikilla tosi hyvä!!! Nauttii oikein jälkien ajamisesta:) Oon niin ilonen kun tuo Apu syö tuolta maasta, ja tähän ei mennyt kuin 4 vuotta! Kiitoksia teille oikein paljon taas. keltsi on waltavan hyvä jälestäjä!
VastaaPoistaVoih kuule... Ilo on ollut kokonaan meidän puolella eli suurkiitos reeniseurasta! Kivoja treenejä ja jatketaan niitä ihmeessä niin kauan kuin keli vain suinkin sallii. :)
VastaaPoistaRapsutuksia Apulle & Vekelle!