Päivä meni aitaa puuhastellessa ja ei voi muuta sanoa kuin tulee hieno! Kyllä kelpa Keltsiläisen ulkoilla pihamalla ja uskaltaa jättää muutamaksi tunniksi yksistäänkin päiväsellä, jos jotain menoa.
Illalla huristeltiin vanhoille kotikonnuille Miekkiöön treenaamaan verijälkeä. Meille oli tehty edellisenä iltana pätkä VOI-luokan jälkeä eli vanhentunut vuorokauden verran. Ihan moottoritien kulki, joten hyvää häiriötä perjantain mökkiliikenne. Samoin puuhun kiinni jätetty sprinkkukaveri-Viljo. Intoa oli ihan hirmuisesti. Millään ei olisi malttanut odottaa jäljelle lähtöä. Ihme kyllä jälkeä malttoi ajaa rauhallisesti, tiiviillä nenällä. Makaukset oli VOI-luokan tapaan suoralla osuudella ja olin tosi iloinen siitä, että merkkasi molemmat todella hienosti. Taitaa olla parempi tuolle koiralle suoralla osuudella kuin kulmassa. Ekassa kulmassa harjoiteltiin katkoa eli veretön osuus. Siinä lähti pyörittämään hieman. Epäiltiin, että riistaa pyörinyt, kun noilla nurkilla sitä (hirvieläimiä, supeja yms.) piisaa. Annoin uuden käskyn ja omatoimisesti löysi jäljen sekä jatkoi matkaa. Viimeisellä osuudella "haahuili" pätkän jäljen vieressä. En tiedä oikoiko vai ajoiko saappaanjälkiä. Kaadolle porskutti hyvin varmasti ja seisahtui siihen odottamaan, että tullaan vapauttamaan siitä. Ei nyt mikään huippusuoritus, mutta hyvin kuitenkin selvityi tehtävistä kaadolle asti ilman hukkaa.
Keltsin jäljen jälkeen Viljo kävi ajamassa vielä omansa ja sen jälkeen koirakaverukset pääsivät peuhaamaan pellolle kaksistaan. Niillä oli niin mukavaa. On kyllä mukava seurata noiden kahden leikkejä, kun ovat pennusta asti toisensa tunteneet. Jutut menee niin yksiin, vaikka ikää on tullut molemmille lisää.
Suurkiitos Mariannalle & Viljolle treenijäljestä ja -seurasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti