viimeinen lauantaivuoro

Tänään oli viimeinen lauantaivuoro kennelpiirin hallilla. Kovin montaa niitä ei tämän vuoden puolella ole ollutkaan, kun erilaiset tapahtumat ajavat aina vakiovuorojen edelle ja lauantai ON niiden suhteen paha päivä.


Käytiin tekemässä setti tottista. Ihan niitä samoja juttuja, mitä nyt muutenkin tehty. Keltsillä oli kiva tekemisen meininki, mutta ei mennyt tällä kertaa överiksi. Hallissa oli mukava työstää seuraamiseen liittyvää ongelmaa (aukeaminen), kun pystyi hyödyntämään hallin pitkää sivuseinää. Jättävätkin meni aika kivasti. Nyt takkusi paikallamakuu, vaikka kahden varman bortsuherran Topin & Ticon välissä makoili. Se nousi sieltä, prkl. Eipä auttanut kuin palauttaa takaisin ja uusi poistuminen paikalta. Kesti aloillaan ja saatoin kääntää selänkin. Noh hetkeen ei ollakaan tätä taas tehty, joten opetus taas itselle, ettei kannata olettaa...


Onhan ankean harmaa sekä loskainen keli. Sais nuo pihat sulaa sekä kuivua niin treenaaminen helpottuis taas huomattavasti. Tällä hetkellä tuolla on ihan turha yrittää mitään, eikä treenikentillekkään taida hetkeen olla asiaa.

ih-hah-haa, ih-hah-haa, hepo hirnahtaa...

Mukava yllätys, kun perhe-Martelius sekä Erika plus tietysti myös koirat tupsahtivat kyläilemään. Keltsi oli nukkumassa sisällä, kun vieraat saapuivat. Tulin itse samaan aikaan kotiin ja kävin huikkaamassa ovelta koiruuden ulos. Keltsin ilme oli näkemisen arvoinen, kun se vielä puoliunisena tuli kuistille ja tajusi mummon, enon, tädin sekä kissakoiran juoksevan pihalla. Vauhtia piisasi koko päivän, kun kolme sukupolvea karvakuonoja ja yksi kelpie joukon jatkona pitivät omaa kivaa. Tosin vanhempia sukupolvia tuntui kiinnostavan erityisesti luut. Ja Keltsi arvatenkin kovin intopiukeana vieraista esitti kyllä varmaan taas kaikki huonot tapansa...

Ihmisväellä ohjelmassa ratsastusta. Wille-herra sai taas toimia luottoratsuna ja lunastikin virkansa vallan hienosti. Ensimmäisenä vuorossa Ari, joka sai ensikosketuksen siihen, millaisia ovat aidot hevosvoimat. Sitten Erika ja Katsu, joita kumpaakaan ei vauhti huimannut, vaan karauttelivat pitkin peltoa.

kasvihuoneilmiö

Tulihan tottisteltua varsin eksoottisessa ympäristössä - Vanha, jättiläismäinen kasvihuone! Olin to-del-la yllättynyt, kun karvakuonoa ei haitannut pätkääkään tuo kummallinen pytinki. Itse asiassa se ei huomannut mitään normaalista poikkeavaa ympärillä, kun into tekemiseen oli kova. Fiksu koira!


Kyseessä Jan Vartiaisen tottikset, järjestäjänä SRY Kymenlaakso. Mukana on 11 koirakkoa, 9 rottentottia ja kaksi vääräuskoista joukon jatkona. Eka kerta meni siinä, että Jan tutustui koiriin (sekä tietysti myös meihin ohjaajiin) ja jokainen näytti vuorollaan vähän sitä, mitä tehty. Lähinnä perusasennot sekä seuraaminen häntä kiinnosti. Keltsi teki molempia. Ei mitään uutta auringon alla. Meidän ongelmat korjaantuu sillä, kun ohjaaja korjaa omaa palkkaamistaan. On tää kumma laji, kun pitää käydä niin montaa gurua kuulemassa ja kaikki sanoo kuitenkin loppupelissä ihan samaa... ;-)

Näissä treeneissä oli helppoa se, että vaikka kouluttaja oli itselle uusi, mutta hänen tyyli sekä metodit samanlaiset kuin Micken maanantaisissa tottiksissa. Kertaakaan ei tullut sellainen olo itselle, että "Mitäs nyt?", kun yksi neuvoo yhtä ja toinen toista. Niinkin joskus käynyt.


Ens torstaina jatketaan harjoituksia kasvihuoneella siitä, mihin nyt jäätiin.

toimeliaan päivän ilta

Tänään on ehditty monenlaista. Tehty tallitöitä, lenkkeilty, tutkittu monia mielenkiintoisia jälkiä sekä lapioitu, lapioitu ja vielä kerran lapioitu lukematon määrä lunta...

Toimelias päivä kääntyi iltaan tottistreenien merkeissä. Sivulletulo on parantunut viikossa niin paljon, että niitä tehtiin "one and only". Se oli siinä. Sitten seuraaminen... *huokaus*. Aiemmin tehty nakilla imuttaminen tuntuu nyt jälkeenpäin niin helpolta, mutta eteenpäin on mentävä ja haasteet kasvaa, ei voi minkään. Onneksi myös into tekemiseen kasvaa. Tosin tämä yhtälö saa aikaan sen, ettei äly tahdo aina pysyä perässä. Kummallakaan meistä. Tällä hetkellä käännökset vasemmalle tuntuu tosi hankalilta. Otettiin käyttöön apukäsi ja harjoiteltiin sen käyttöä. Ei liikuttu vielä metriäkään eteenpäin, mutta tuntuis toimivalta. Palattiin taaksepäin, mikä ei kauhean helppoa minulle, jolla kärsivällisyys ei niitä parhaita puolia. Noh joutuuhan tässä harrastuksessa kehittämään myös sitä puolta itsessä. Jättävien eteen on tehty töitä ja kiva huomata, että edistystä on kuulemma tapahtunut. Loppuun kahden pallon leikkiä.

ison kissan jäljillä

Meidän lenkkipolun varressa on viime yönä pidetty kunnon karkelot. Monennäköistä juhlijaa on ollut mukana jäljistä päätellen. Myös tupsukorvainen, iso kissa (tai useampi) on osallistunut näihin juhliin. Kovin kiinnostavia olikin ison kissan jäljet ja niitä oli hyvä ajaa hangella...

"isoi nenii"

Orimattilan Kennelkerhon kotisivuja on rakennettu pikkuhiljaa uuteen uskoon. Keltsiläinenkin esiintyy mannekiinina mejä-jaoksen uusituilla sivuilla http://www.orimattilankennelkerho.com/meja/nenak.htm

Tottisrintamalla on itseä mietityttänyt se, kun Orimattilan tottikset alkavat jäähdytellä kesää kohti. Micke on ollut niin korvaamaton apu sillä saralla. Noh uusia juttuja luvassa eli ensi viikon torstaina käännetään autonnokka toiseen suuntaan (Kouvola) ja mennään Jan Vartiaisen oppiin. Ja syksyllä toivottavasti taasen palataan tuttuun Vironmäen maneesiympäristöön. Eli kyllä tää meidän tottiskin tästä varmaan etenee, jos ei vaan ohjaaja sitä täysin sössi...

kivoja vieraita kylässä

Kissakoira-Koodi, Riemu-täti ja Erika olivat kyläilemässä. Riemun tapaaminen vähän jännitti, miten tulevat juttuun, kun nähneet ainoastaan Turun reissussa. Mutta ihan suotta! Käveltiin kaksikon kanssa pellolle ja laskettiin siellä irti. Yksi pöhähdys ja se oli siinä. Itselle oli pienoinen yllätys, että Keltsi sanoi takaisin. Sen jälkeen juoksivat sulassa sovussa pitkin lenkkipolkua ja loppupäivä meni ilman pienintäkään kyräilyä. Koodin kanssa löytyi yhteinen sävel samantien.

Koodi oli huippunasta tyyppi, koska...

...sen kanssa pystyi painimaan sekä vehtaamaan...

...se juoksi tooooosi kovaa...

...ja se oli selvästi tottunut airismaiseen menoon, vaikka kooltaan pienempi onkin...

Riemu-tädin mielestä parasta päivässä taisi olla pihalta löytyneet hirvenluut, joiden parissa aika kului rattoisasti, kun nuoriso piti omaa kivaa.

Myös wanha-Wille pääsi töihin, kun Erika päräytti sen kanssa reippaan reippaan ratsulenkin. Mukavan toimelias päivä, tällaisia pitää järjestää useamminkin!