Tsuida duida

Tsuida duida
osaat sä uida
pysyks sä pinnalla?
Napa kiven päällä
PoM!

Keltsi Keltsiläinen on mulannut tähän asti vedessä siten, että jalat ottaa pohjaan. Tai noh mitä nyt pari kertaa sulkeltanut (vahingossa), kun rynnännyt lelua hakemaan. Eilen se uskaltautui uimaan ekan kerran kunnolla, kun heiteltiin kelluvaa vesilelua. Lisäksi oli harjoitussessio moottoriveneen kyydissä olosta. Se touhu ei hirvittänyt yhtään, vaan patsasteli veneessä tyyriin näköisenä ja katseli laidan yli veteen sekä kyttäsi ohiajettassa uivia lintuja.

Perjantai, viikon paras päivä

Viikonloppu edessä ja aivan mahtavia helteitä luvattu. Taidetaan viihtyä mökillä rannassa veden äärellä koko viikonloppu.

Eilen oli metsäjälkitreenit Anhavan maastoissa. Sattuneesta syystä seurattiin niitä yhä katsomon puolelta. Mutta koiraa seuratessa on varmasti ollut ainoa oikea päätös pitää treenitaukoa tässä viime viikkoina. On se niin "erilainen" kuin normaalisti.

Poikettiin matkalla Tillolan ampumaradalla, kun siellä oli metsästysseurojen yhteiset harjoitusammunnat torstaiseen tapaan. Ei menty tapahtumien keskipisteeseen vaan jäätiin auton kanssa kauas mäen päälle. Ja hyvä niin! Havaintona oli, että vaikka koira on tottunut laukauksiin (ehti käydä sorsalla mukana, kuullut harjoitusammuntaa jne.), eikä hätkähdä niistä mitenkään niin tuollainen tilanne, mikä muistuttaa lähinnä "Kolmatta maailmansotaa" on aika haastava. Ei pelännyt, mutta ihmeissään oli, että "Mitä hittoa...?". Toisaalta eipä tuo ole millään tapaa verrattavissa edes normaaliin metsästystilanteeseen, kun ei sielläkään sarjatulta ammuta.
Täytyy nyt käyttää tuotakin mahdollisuutta hyväksi ja käydä ampumaharjoitusten aikaan lähistöllä ihan vaikka lenkkeilemässä sekä leikkimässä niin muutaman kerran jälkeen ei varmasti tuohonkaan meteliin enää korvaansa lotkauta.

Hevosia on siirretty pikkuhiljaa laitumille. Laidunaitojen rakennus/läpikäyminen on Keltsiläisen lempipuuhaa. On suorastaan riemuissaan! Mikäpä sen hauskempaa kuin juosta irti ruohoniityillä, poiketa välillä metsän siimekseen tai harrastaa myyräjahtia. Saattaa hetkellisesti pyörähtää jossakin näkymättömissäkin, mutta pitää siitä huolen, että kuulee meidät koko ajan. Säännöllisesti pitää käydä tarkistamassa tilanne ja häntä suorana sännätä perään, jos siirrytään kauemmaksi tms. Loistokoiruus, kun pystyy pitämään mukana kaikkialla, eikä tarvi silmä kovana koko ajan vahtia.

Ilta vietettiin rantasaunalla. Koiruus mulasi taasen vedessä onnesta soikeana. Heittelin kapulaa veteen ja mitenhän onnistuikin sukeltamaan. Meinasi mennä konseptit sekaisin hetkellisesti siinä tilanteessa. Hassu tapaus.

Säikähdyksellä selvittiin

Säikähdyksellä selvittiin Keltsin vatsaongelmista. Huh! Ja olen entistä vakuuttuneempi, että olivat ihan koiran itsensä aiheuttamia... Lääkekuuri syödään joka tapauksessa loppuun ja paluu normaaliin ruokavalioon varovaisesti, ettei tule takapakkia "liian tujun" ruoan myötä. Suolisto oli kuitenkin sen verta ärtynyt. Riisiä, raejuustoa ja kypsää kalkkunanlihaa - mennään pelkästään näillä muutama päivä.

Eilen lähti hakemus Hollolassa alkavalle Toko-kesäkurssille, mikä tarkoitettu kilpaileville ja kilpailemaan tähtääville koirakoille. Vetäjänä Marko Selander (SM 10. 2008) sekä Oili Huotari (EVL, valmennusrenkaassa). Jälkimmäinen kisannut myös borderterriereiden kanssa, joten olisi varmaan annettavaa meille siinäkin mielessä. Kurssilla on yksi teoriakerta sekä viisi käytännön harjoituskertaa. Kurssilla käydään läpi kaikki tokoliikkeet ja mietitään kullekkin koirakolle sopivia opettamisvaihtoehtoja. Ottavat vain 10 koirakkoa ja paikalla aina kaksi kouluttajaa. Kuullostaa sen verta hyvältä ja tehokkaalta, että ilman muuta yritetään mukaan, kun tässä lähellä on. Voi toki olla, ettei päästä, kun ei "oman seuran" juttuja. Mutta yrittänyttä ei laiteta...

Juoksu alkaa olla voiton puolella, joten eiköhän ensi viikolla sännätä jo ainakin maastoon. Jee!

PS. Ai niin... Keltsi on aivan ihastunut "Lyyli"-varsaan. Haltioissaan tuijottaa, eikä selvästikään oikein tiedä, mikä se on, haluaisi vaan leikkiä. Luuleekohan isoksi koiraksi? Kuvia en ole saanut (vielä) otettua, kun yleensä emän narun päässä ulos-sisään viedessä. Mutta yritän.

Ahneen airiksen painajainen

Pakko kirjoittaa tänne jatkohoito-ohjeet, äkillisissä maha- ja suolikanavan sairauksissa. Saattavat nimittäin olla ahneen airiksen painajainen. Tässä noin pääpiirteittäin ohjeistus:

- antakaa eläimen olla ilman ruokaa 24h
- keittäkää riisiä runsaassa vedessä ja antakaa aluksi pelkkää keitinvettä
- annetaan keitettyä riisiä 1/2-1 rkl kerrallaan useita kertoja päivässä
- antakaa 3-4 pientä annosta, jossa on 3/4 keitettyä riisiä ja 1/4 laihaa lihaa, pakastekalaa tai raejuustoa
- antakaa riisiseosta hieman suurempina annoksina ja jatkakaa siten kunnes eläimen tila on vakiintunut
- tämän jälkeen voidaan sekoittaa riisiseokseen pieni määrä normaalia ruokaa
- viikon aikana seoksesta vaihdetaan enenevä määrä sellaiseen ruokaan, jota normaalistikin syö
- palatkaa ankarampaan ruokavalioon heti, mikäli eläin alkaa uudestaan näyttämään sairaalta

En todellakaan väheksy näitä ohjeita ja aion niitä noudattaa (ainakin noin pääpiirteittäin), mutta saattaa meillä yksi karvakuono äänestää jaloillaan. :D

PS. Paranemaan päin selvästi. Nyt juo ja istuu jo ruokapöydän vierellä kytiksessä...

Huoleton ois elukaton

Aiemmin sanonta kuului "huoleton ois hevoseton", mutta Keltsin tulon myötä sanonta muuttunut otsikossa mainittuun muotoon.

Eilen illalla koiruus oli vaisu, oksensi pariin otteeseen ja maha muutenkin ihan sekaisin. Olin ymmälläni, koska en keksinyt syytä, miksi näin. Kävin yöllä alakerrassa ja pyysi päästä ulos. Enää ei oksentanut, mutta maha aivan kuralla. Sama aamulla. Silloin kakoi, mutta eihän mitään tullut, kun maha oli tyhjennetty aiemmin jo varsin huolella. Liikkuminen oli tosi vaikeaa, takapää erityisesti ei meinannut pysyä perässä. Kuumetta ei ollut, kun mittasin. Eikun soitto klinikalle ja olivat sitä mieltä, että tultava näyttämään. Sinne siis.

Lääkäriaikaa odotellessa aloin pohtimaan viikonlopun tapahtumia ja mieleeni tuli yksi teoria, mikä on mahdollinen. Varsa syntyi perjantaina, lauantai oli sadepäivä, joten olivat emän kanssa karsinassa, mutta eilen ekaa kertaa ulkona. Keltsi Keltsiläinen on käynyt tonkimassa varsomiskarsinassa ja löytänyt jotakin mielenkiintoista! Jälkeisiä ehkä? Ihan varmasti on ollut pakko maistaa, jos sellaisia nenän eteen tullut. Oireiden alkaminenkin sopisi aikataulullisesti.

Kerroin tämän myös lääkärille ja piti täysin mahdollisena, joten se kirjattiin nyt myös potilaskertomukseen. Ensimmäisenä otettiin verikokeet, että näkee, millä mallilla tulehdusarvot ja tarvitseeko nestehukan takia nesteytystä. Tulehdusarvot olivat lievästi kohollaan, mutta ei mitään hälyttävää, nestehukasta ei onneksi tietoakaan. Lääkäri kysyi minulta, onko mahdollista, että on syönyt jonkun vieraan esineen. Kerroin, että tuon koiran kohdalla kaikki on mahdollista. Ottivat röntgenkuvat, koska halusivat tarkistaa senkin vaihtoehdon. Ei löytynyt mitään. Sitten ultraan. Kaikki sisuskalut kunnossa (tarkisti ihan kaikki!), ainoastaan suolisto näytti ärtyneeltä.

Saatiin mukaan 10 pv Oriprim Forte Vet -kuuri. Lisäksi antoivat pistoksen lääkettä, mikä auttaa oksenteluun sekä varuiksi varjoainetta, jos oireet eivät hellitä ja täytyy tehdä lisätutkimuksia. Aamuun seuraillaan. Seuraava vaihe olisi ottaa uusia röntgenkuvia ja tutkia niistä varjoaineen läpimenoa, mutta toivottavasti niitä ei tarvita. Nesteytyksestä pidettävä huolta, joten apteekista varuiksi matkaan iso ruutta sekä Nutrisalia. Ja paastolla luonnollisesti on.

Mutta kyllä on nyt tehty huolellinen kuntotarkastus "Pärnäsen korjaamolla" ja toiveikas olen, että tämä näillä konstein helpottaa...

Väsyneet, mutta onnelliset

Siinäpä ne päälimmäiset tunnelmat. Tänään oli ohjelmassa Kymenlaakson kanakorien järjestämä mejä-päivä ja reissu venähti loppupelissä 9h mittaiseksi. Mutta olihan antoisa päivä!

Päivän vetäjänä oli pitkänlinjan mejä-harrastaja sekä koetuomari Tuula Pekkalin. Alunperin 1,5h mittaiseksi kaavailtu teoriaosuus kesti yllättäen paljon pidempään, kun asia oli tosi mielenkiintoista ja aktiivista porukkaa mukana. Lopulta pääsimme kuin pääsimmekin käytännön harjoitusten pariin.

Harjoitusjäljet tehtiin niinkuin ne kokeessakin tehdään. Ensimmäisenä jokaiselle osallistujalle lyötiin käteen kompassi + kartta, mihin jälki piirretään. Tehtävänä oli piirtää AVO-luokan jälki kahden makuun (kulmissa) sekä loppukaadon (hirvensorkka palkkana) kera, joskin mittaa harjoitusjäljelle vain n. 150m. Suunnistaminen ei todellakaan vahvimpia kompetenssejani, mutta kompassin käytöstä selvittiin kunnialla kurssikavereiden avustuksella. Jälki vedetttiin maastoon koemaisesti eli ensimmäisellä kierroksella kukin suunnisti sekä merkkasi piirtämänsä jäljen, seuraavassa vaiheessa veretys ja näkyvien merkkien vaihtaminen piilomerkkeihin. Vaikeutta toi lisää vielä se, että kukaan ei nähnyt toisten tekemää jälkeä ja harjoitukseen ne vaihdettiin parin (tai ryhmäläisten) kanssa. Meillä oli parina 2v mäyrisnarttu kokeneen metsämiesisäntänsä kera. Ja maasto-osuuden vetäjänä Päivi, jolla "luonnonlahjakkuus mäykky" (JVA-arvo minimimäärässä kokeita), mutta kokemusta myös pk-lajeista eli osasi tuoda sitäkin näkökulmaa. Huipputreenitiimi!

Maastoon ei pääse, ellei koira läpäise ampumatestiä. Käytännössä tämä menee niin, että koirat sidotaan kiinni tuomarin osoittamaan paikkaan (puihin) 6m jälkiliinan (sääntöjen mukaan mejässä liinan oltava tasan 6m pitkä, ei yhtään pidempi tai lyhyempi, koska mittauksia kokeissa tehdään) päästä. Ohjaajat siirtyvät tuomarin merkistä pois koiriensa luota. Käskyn alle ei saa jättää, eikä itse asiassa sanoa yhtikäs mitään (odota tms.) tai rauhoitella edes silittelemällä. Tämän jälkeen ammutaan haulikolla laukaus ilmaan. Mikäli koira pelkää tms., ei tuomari anna lupaa jatkaa maasto-osuudelle. Tämä tehtiin myös eilen ennen maasto-osuutta. Eka kerta, kun Keltsin laukausvarmuutta testattu "virallisemmin". Itseäni jännitti kovasti, koira ei korvaansa lotkauttanut, vaan seisoi hievahtamatta paikoillaan.

Olosuhteet olivat jokseenkin ihanteelliset treeneihin. Upea kangasmaasto, kosteaa, kun sade ropisi hiljalleen, eikä metsän siimeksessä tuullut oikeastaan yhtään. Yllättävää kyllä tässä lajissa haasteita ennemmin aiheuttaa liian tuore kuin liian vanha jälki. Voimakas veren haju on koiralle hankalaa, kun vielä tällaisessa kelissä haju leijuu ilmassa ja työtä pitäisi tehdä kuitenkin nenä maassa. Etukäteen mietitytti myös meidän vauhti, onko sitä ihan liikaa. Lähdössä annoin käskyn "Jälki", Keltsi tutki lähtöruudun tarkasti ja lähti siitä ajamaan jälkeä todella varmasti. Yllättävää kyllä vauhtia ei ollut yhtään liikaa, vaan suoritti tehtäväänsä todella rauhallisesti sekä varmasti. Tarkisti jäljen todella tarkasti ja merkkasi makuut kulmissa. Kaksi kertaa teki oman koukeronsa. Toisella kerralla oli pakko käydä tarkistamassa mättään takana oleva hirvenpa***akasa. Toisella kertaa joku muu mielenkiintoinen haju. Mutta molemmilla riitti, kun sanoi "Jälki", jolloin palasi takaisin pisteeseen, mihin jäi ja jatkoi siitä työskentelyä eteenpäin. Oli aika jännittävää, joskin opettavaista kulkea jälkiliinan päässä (mejässähän saa pitää kiinni ainoastaan jälkiliinan päästä), kun ei itsellä mitään ennakkoaavistusta jäljen kulusta ja pystyi vaan luottamaan koiraan, että se tietää, mitä tekee. Eipä voinut ainakaan ohjata tai auttaa, vaan oli annettava koiran tehdä ratkaisut itsenäisesti. Yhdessä kohtaa tuli jo kylmät väreet, kun tulimme ojan/puron luo. Mietin mielessäni, että jälki menee ehkä tästä yli tai sitten ei. Keltsi ratkaisi tilanteen ylittämällä ojan ja oikea päätöshän se oli. Hienosti jatkoi siitä jäljen ajamista kaadolle asti, joskin siellä sitten ihmetteli hirvensorkkaa sen näköisenä, että "Ai tässäkö se nyt sitten muka oli?", mutta alkoi maistella sitä. Merkkasi siis senkin riittävällä tavalla. Huvittavaa, että kaadon jälkeen metsästä poistuttaessa nuuhkutti vielä jäljen tekijöiden saappaan jäljet tielle, mistä olivat poistuneet. Ilmeisesti myös "ihmisjäljestä" on jäänyt jotain oppeja mieleen?

Päivän päätteeksi oli palautekeskustelu. Keltsi sai kovasti kiitosta jälkityöskentelystään. Lisäksi se on koira, mitä on helppo lukea, missä kulloinkin mennään. Jatkoon saadut eväät olivat, että treeniä vaan, sitä kautta suoritusvarmuutta ja kokeisiin. Näillä jatketaan, koska mejä kiehtoo todella kovasti. Laji, missä voi olla oikeasti hyödyksi, jos se tositilanne (haavikko metsällä, kolaritilanne tms.) joskus eteen tulee.

Rankka päivä takana, mutta illalla menimme vielä rentoutumaan rantasaunan lämpöön. Keltsi mulasi vedessä ja kävi uimakoulua Jennin opastuksella.


(kuva otettu kamerakännykällä, joten pahoittelut sen huonosta laadusta)

Elämän suuria ihmeitä

Iltapäivälle asti mentiin ihan normaalien arkiruutiinien merkeissä, kunnes... Naapuri (mökkiläisiä) tuli ilmoittamaan, että tuolla laitumella on varsa. Oli nähnyt, kun syntyi. Tiedettiin, että tulossa on (tai piti tulla jo), mutta pääsi silti emä täysin yllättämään meidät. Ahkerasti ollaan vointia syynätty, mutta minkäänlaisia merkkejä ei ole ollut havaittavissa, joten ei tuota viitsi tallissakaan seisottaa. Noh ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinenkään, kun varsa yllättäen tupsahtaa. Hevosethan mieluusti varsovat salaa, jos siihen suinkin mahdollisuus.

Ihan uskomatonta ollut seurata tuon "pikkukoiran" suhtautumista. Vaistoaa, että jotain uutta & ihmeellistä on. Istuu tallissa karsinan oven takana ja vahtii. Yhtään ei vingu, rähise tms., vaan ihan hiljaa kuuntelee ääniä karsinasta. Mikäli ollaan tarkastamassa varsan sekä emän vointia karsinassa, ruokkimassa tms., istuu tiiviisti ovenraossa ja tarkkailee tilannetta herkeämättä. Jännä nähdä, mitä tuumaa, kun pikkuhevonen huomenna tuodaan ensimmäistä kertaa ulos jaloittelemaan, jos suinkin keli vaan sallii.

Taas yksi todiste lisää siitä, miten fiksu koira airis on!

(kuvassa väsynyt tallityöntekijä)