perjantai 29. toukokuuta 2009

Perjantai, viikon paras päivä

Viikonloppu edessä ja aivan mahtavia helteitä luvattu. Taidetaan viihtyä mökillä rannassa veden äärellä koko viikonloppu.

Eilen oli metsäjälkitreenit Anhavan maastoissa. Sattuneesta syystä seurattiin niitä yhä katsomon puolelta. Mutta koiraa seuratessa on varmasti ollut ainoa oikea päätös pitää treenitaukoa tässä viime viikkoina. On se niin "erilainen" kuin normaalisti.

Poikettiin matkalla Tillolan ampumaradalla, kun siellä oli metsästysseurojen yhteiset harjoitusammunnat torstaiseen tapaan. Ei menty tapahtumien keskipisteeseen vaan jäätiin auton kanssa kauas mäen päälle. Ja hyvä niin! Havaintona oli, että vaikka koira on tottunut laukauksiin (ehti käydä sorsalla mukana, kuullut harjoitusammuntaa jne.), eikä hätkähdä niistä mitenkään niin tuollainen tilanne, mikä muistuttaa lähinnä "Kolmatta maailmansotaa" on aika haastava. Ei pelännyt, mutta ihmeissään oli, että "Mitä hittoa...?". Toisaalta eipä tuo ole millään tapaa verrattavissa edes normaaliin metsästystilanteeseen, kun ei sielläkään sarjatulta ammuta.
Täytyy nyt käyttää tuotakin mahdollisuutta hyväksi ja käydä ampumaharjoitusten aikaan lähistöllä ihan vaikka lenkkeilemässä sekä leikkimässä niin muutaman kerran jälkeen ei varmasti tuohonkaan meteliin enää korvaansa lotkauta.

Hevosia on siirretty pikkuhiljaa laitumille. Laidunaitojen rakennus/läpikäyminen on Keltsiläisen lempipuuhaa. On suorastaan riemuissaan! Mikäpä sen hauskempaa kuin juosta irti ruohoniityillä, poiketa välillä metsän siimekseen tai harrastaa myyräjahtia. Saattaa hetkellisesti pyörähtää jossakin näkymättömissäkin, mutta pitää siitä huolen, että kuulee meidät koko ajan. Säännöllisesti pitää käydä tarkistamassa tilanne ja häntä suorana sännätä perään, jos siirrytään kauemmaksi tms. Loistokoiruus, kun pystyy pitämään mukana kaikkialla, eikä tarvi silmä kovana koko ajan vahtia.

Ilta vietettiin rantasaunalla. Koiruus mulasi taasen vedessä onnesta soikeana. Heittelin kapulaa veteen ja mitenhän onnistuikin sukeltamaan. Meinasi mennä konseptit sekaisin hetkellisesti siinä tilanteessa. Hassu tapaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti