@ airisleiri

Ekaa kertaa SATYn kesäleirillä. Paikkana Riuttansalmen leirikeskus Pomarkussa. Leiri kesti viikon, mutta olimme mukana maanantaista torstaihin. Mukana oli iso joukko samanhenkisiä ihmisiä sekä koiria. Kivaa oli, kun Keltsin sukulaisia perheineen oli tullut paikalle liuta. Joukkoon mahtui äitee (Hippa), mummo (Oona), sisaruksia (Korppu, Otto, Rytmi ja Tiuku), täti (Riemu), eno (Turre), setäpuoli (Riski), serkut (Siiri & Bruno) jne. Myös shoppailuun oli leirillä mahdollisuus, kun airisihmisten joukossa koiratarvikeliikkeen omistajat. Kaikennäköistä treenivermettä tulikin hankittua.

Maanantai 27.7.

Saavuimme juuri ennen aamutreenien alkua, joten nopeasti piti päättää, mitä tehdään. Jäätiin pihaan Erikan vetämiin agitreeneihin. Ohjelmassa putken sekä puomin alkeita. Rohkeutta Keltsillä tuntuu piisaavan ja hirmuisen hauskaa touhua sen mielestä muutenkin. Oli myös mukava seurata, miten kokeneemmat agilitykoirat sekä käyttöairis-Aarne treenasivat esteillä.

Iltapäivällä maastoon. Juttelin Leksan kanssa lähestyvästä mejä-kokeesta ja hänkin oli sitä mieltä, että metsäjälkeä ei kannata nyt treeneihin sotkea. Lähdettiin sitten Juhan vetämään peltoryhmään. Jokaiselle koiralle tehtiin lyhyt treenijälki. Meidän jäljellä mittaa vajaa 100m (namut loppuivat kesken.) Askeleet suht tiheään (virallinen askelpituus 70 cm) ja namu jokaiselle askeleelle. Ajettiin jäljet tuoreena sitä mukaa, kun ne valmistuivat. Hitsit, että on vaikea laji ohjaajan näkökulmasta! Lajina enempi tottista kuin jälestämistä. Hyviä oppeja tuli ohjaajalle sekä runsaasti palautetta. Myös käytetyt namut (1/4 Frolicit) olivat surkeita tuon lajin harjoitteluun. Mukava kokemus, vaikka ei lajina "omalta" heti tuntunutkaan. Mutta varmasti voi hyödyntää oppeja myös siinä, jos haluaa jälestystarkkuutta kotipelloilla treenata.

Iltaohjelmana koirien toto-juoksu, missä nimensä mukaisesti vedonlyöntimahdollisuus. Juostava matka oli n. 100 m. Avustaja oli pitämässä koiraa kiinni ja omistajalla oli kaikki keinot sallittu maksiminopeuden saamiseksi. Vuosien saatossa onkin kuulemma nähty, että konstit on monet, heh. Keltsi nukkui autossa, eikä ollut terävimmillään, kun vuoro tuli. Tuolla sporttisella kropalla sekä pitkillä jaloilla pääsee kyllä kovaa, mutta nyt ei huvittanut satkulla ja juoksi ihan vajaateholla. Sijoitus jossain puolenvälin tietämissä.

Tiistai 28.7.

Aloitettiin päivä agilitylla. Aluksi kertauksena putkea ja sitten eteenlähetystä. Ensin yksi este... Sitten kaksi... Seuraavaksi kolme... Ja lopussa vielä neljän esteen sarja. Erika toimi avustajana ja palkkasi lelulla onnistumisista. Lopuksi vielä muutaman kerran puomi. Eka kerta jänskätti hieman, mutta sen jälkeen meni rohkeasti. Itse asiassa tuo rohkeus tuntuu kasvavan kerta kerralta, joten pitää myös niitä kontakteja treenailla alusta asti, ettei innoissaan porhalla vaan ohi. Kontaktialusta pitänee palauttaa taas mieleen klikkerin avulla.

Iltapäivällä Juhan luento aiheesta Kuinka leikitän koiraani? Kerrassaan loistava tietopaketti, minkä jälkeen oli mahdollisuus halukkailla viedä koiransa Juhan kanssa leikkimään.
Leikityksessä näki osviittaa siitä, millainen saalisvietti omalla koiralla on. Halusin Keltsin ehdottomasti mukaan ja nappasin leluksi matkaan paloletkupatukan. Syttyi tulisesti leikkimään, mutta into saaliiseen lopahti aika nopeasti, kun sen itselleen voitti. Ei sinänsä uutta, mutta kovasti heräsi ajatuksia itsellä mm. tottiksen treenaamiseen.

Iltaohjelmana oli arpajaiset, missä useampi kuin joka toinen arpa voitti. Arpajaispalkintoja tuli ihan mukavasti kotiinivietäväksi. Mm. 5 kg säkki koirankeksejä sekä ruokaa, mitä varmasti voi hyödyntää esim jäljellä.

Keskiviikko 29.7.

Aamulla oli mahdollisuus päästä esineruututreeneihin Leksan valvovan silmän alle. Ilman muuta mukaan, koska se on tuntunut minusta hankalalta. Tallottiin aika kapea (n. 20 m), mutta syvä (n. 50 m) alue ruudulle. Kiva oli huomata, että ihan samoilla metodeilla sitä harjoiteltu kuin nytkin. Keltsillä oli pehmohanhi, mikä haetutettiin ihan läheltä ja näkyviltä. Ekalla kerralla ohjaaja sössi suoritusta (laittoi mm. kädet taskuun), joten otettiin uusiksi. Toisella kerralla onnistui hyvin ja luovutti ekan kerran esineen minulle käteen! Palkaksi suurinta herkkua keitettyä maksaa ja autolla vielä aamusapuska.

Iltapäivällä taas Juhan leikitykseen. Halusin kokeilla narupalloa, miten siitä syttyy, kun pallohullu koira kyseessä. Yksi vaihde tuli heti lisää, joskin narupallo ei vaan ollut hyvä lelu, kun siihen ei pystynyt puremaan syvällä sekä pitävällä otteella kiinni. Eikun lelu vaihtoon...

Illalla oli leirinäyttely ja Keltsiläinen pääsi kehään narttujen junnuluokassa. Kirsi Sainion arvio kuului näin:

Kookas narttu, jolla on erinomainen väri ja karvapeite. Hieman kookkaat korvat, jotka ovat hieman matalalle kiinnittyneet. Kauniit silmät ja ilme. Oikea purenta. Hyvä kaula ja säkä. Voisi olla hieman paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Vielä hieman pitkä ja pehmeä runko. Hyvä häntä. Liikkuu tasapainoisesti ja esiintyy erinomaisesti.

Eniten huvitti kohta esiintyy erinomaisesti. Sitä todellakin teki, vaikka aiempaa kehäkokemusta ei ole edes yhden mätsärin vertaa. Kiitokset siis kuuluu esittäneelle Katsulle! Olin positiivisesti yllättynyt arvosteluista, vaikka ei meillä sitä yhtä hyvää suurempia tavoitteita näyttelyiden suhteen ole. Harmittaa, kun mittaustulosta ei kirjattu arvostelupaperiin. Terttu mittaili Keltsiä trimmailujen lomassa ja mitta näytti 63 cm, mutta todettiin sen olevan hieman yläkanttiin (epätasainen maa). Meidän veikkaus oli, että 60 cm on varmaan aika lähellä totuutta, kun vieressä olleisiin koiriin verrattiin.

Torstai 30.7.

Päätöspäivälle suunnitellut esineruututreenit vaihtuivat teknisten ongelmien vuoksi (auton akku alkoi temppuilla) leikitykseen, mutta jälkeenpäin ajatellen oikeastaan hyvä niin, kun päästiin vielä kerran Juhan oppiin. Otin leluksi juuttipatukan, mitä itse pitänyt aina tylsänä leluna, mutta koira oli siitä täysin toista mieltä. Leluvalinta osui nappiin! Taisteli tosi intensiivisesti sekä sitkeästi ja kantoi lopuksi saaliin autolle asti hyvin ylpeänä. Sai kovasti kiitosta saalisvietistään. Juha oli aivan loistava kouluttaja, jolta sai paljon ajateltavaa oikean vire- ja tunnetilan luomiseen sekä sen merkityksestä treeneihin. Ja kullanarvoisia vinkkejä jatkoon antoi meille myös Zappan isäntä Hannu, joka oman koiransa treenamisen lisäksi seurasi aktiivisesti myös muiden treenejä. Joskin myös positiivista painetta treenaamiseen saatiin...

Omien treenien lisäksi olin kuunteluoppilaana Suskin tottistreeneissä aina, kun mahdollista. Sieltä tuli lukematon määrä hyviä vinkkejä, harjoituksia yms., joita pystytään jatkossa hyödyntämään. Elokuussahan alkaa tottiskurssi KPKY:n riveissä, mitä odotan innolla. Tänä vuonna omaa lajiskaalaa leirillä rajoitti lähestyvä mejä-koe, mutta siitä huolimatta päästiin tosi moneen juttuun mukaan. Nyt on päässä eräänlainen tietoähky, mikä vaatii varmasti aikaa sulatteluun. Ainakin motivaation sekä oikea viretilan merkitys ovat nyt kristallinkirkkaana mielessä kaikkea treenamista ajatellen, oltiin sitten kentällä tai maastossa. Kiitos siitä kaikille loistaville kouluttajille, joilta saimme runsaasti palautetta.

Tästä on hyvä jatkaa ja yksi asia on täysin varmaa, halutaan myös ensi vuonna mukaan leirille!

kenraaliharjoitus

Nii-in, kai tämänpäiväistä voisi siksi kutsua? Ohjelmassa oli täysmittainen (n. 900m) AVO-jälki. Se viimeinen ennen ensimmäistä koitosta. Ei ihan niin hyvä suoritus kuin edellisissä harkoissa, joskaan ei huonokaan. Alku oli hankalaa, kun lähdettiin valtatien varresta ja ilmeisen paljon marjastajia pyörinyt maastossa (metsässä heitä näkyi useampi). Mutta niin niitä voi olla koemaastoissakin tähän aikaan vuodesta ja siitä on vaan selvittävä. Samoin parissa tuulisessa kohtaa lähti kulkemaan ihan selvästi jäljen vieressä, mutta palasi takaisin jäljen päälle, kun tyyntyi. Hyvä harjoitus joka tapauksessa.

Ihmeitä ei enää voida tehdä, vaan tällä nyt mennään. Sorkan kanssa pitää vähän leikkiä kotosalla, että saisi tuosta kaadon ilmaisemisesta vielä varmempaa. Suurimmat haasteet taitaa kuitenkin olla koiran ohjaajalla, jonka pitäisi jäljellä malttaa mielensä ja miettiä jotain ihan muuta (vaikka niitä seuraavan päivän kauppaostoksia) sekä antaa koiran hoitaa oma hommansa kaikessa rauhassa. Ja oppaana toimiminen jännittää kyllä vielä enemmän kuin oma jälkisuoritus. Koepäiväksi toivotaan viileämpää, eikä kosteuskaan pahitteeksi olisi. Se tuntuisi ainakin treenien perusteella sopivan parhaiten. Tänään oli raskas keli sekä harjoitus, joten väsynyt pikkukoira makaa eteisen lattialla.

kamelin noutoa part II

Do diin... Jälkiharkat Tillolassa. Tai me otettiin Keltsin kanssa jo perinteisesti esineruutua. Tällä kertaa haetutin kamelin kahteen kertaan (Saidi vei) ja molemmat onnistuivat hyvin! Juoksi suoraan kamelin luo, nappasi sen suuhun ja palautti minulle. Tosin koiran ohjaajakin oli ottanut opikseen ja petrannut omaa toimintaansa (niin ne sanoivat). Nyt joka tapauksessa tuntuu, että Keltsiläinen alkaa pikkuhiljaa päästä jyvälle siitä, mistä oikein esineruudussa on kyse. Tai omistaja-ohjaaja osaa sen paremmin pikkukoiralle viestiä. ;-)

kamelin ja sorsan noutamista

Aamulla klo 8 auton nokka kohti kotaa. Matkassa Saidi & Apu & Veke sekä Marina & Tara ja me. Hellepäivä tulossa, mutta aamusta aikaisin vielä ihan siedettävä keli, kun puut varjostavat aluetta. Tallottiin aluksi jäljet (minä tein Apulle) ja niiden vanhenemista odotellessa esinetreeniä. Keltsi oli vuorossa ekana. Olin ottanut kotoa matkaan sen pentuaikaisen lempparilelun, vähän jo nuhraantuneen pehmokamelin. Saidi vei lelun ruutuun ja molemmat hetsattiin vähän koiraa siinä samalla. Ylivoimaisesti paras suoritus, mitä tähän asti esineillä harjoiteltu! Yhtään lähtenyt haahuilemaan muuta, vaan päättäväisesti juoksi kamelin luo, nappasi sen suuhunsa ja toi minulle. Jee! Tosin vieläkin minä voisin olla innostavampi (niin tuttua). Jätettiin homma heti sikseen ja palkaksi sai aamusiivet. Nuo pehmoeläimet taitaa olla parhaita esineitä tässä vaiheessa. Haetaan nyt sitten niillä sitä suoritusvarmuutta ja mietitään vasta sen jälkeen, mitä esineitä seuraavaksi. Treenien päätteeksi käytiin vielä Korhosten rantahuvilan kuistilla aamukaffella. Kiitokset vaan taasen treenikavereille!

Illalla ollaan menossa vesiriistaharjoituksiin Iitin metsästysmajalle. Niistä lisää tuonnempana.

(edit)
Nyt on elämän ekat vesiriistaharjoitukset takana. Mielenkiintoista! Olimme Haramaajärven pohjoispäässä nimenkärjessä, missä selkeä rantaviiva ja koirien helppo mennä järveen. Saaliina oli ihan oikea sorsanraato, mitä Pekka heitteli koirille rantaveteen. Keltsi ei pelännyt sorsaa, mutta oli selvästi ihmeissään "Mikä ihme tuo on?" -ilme naamalla. Rohkeasti kahlasi sorsan luo, mutta ei arvannut/osannut ottaa siitä vielä kunnon otetta. Varoen otti siiven suuhun ja raahasi siitä rantaanpäin. Hirmuisen paljon tuntui kiinnostavan, kun rohkeimmat (mäykyt sekä saku) raastoivat sorsaa kuin noutajat konsanaan. Mahdollisuus olisi ollut kokeilla myös laahausjälkeä, mutta myös se jätettiin väliin lähestyvien mejä-koitosten vuoksi. Joskus toiste sitten. Parin viikon päästä on seuraavat harjoitukset, jotka tosin taitaa sattua päällekkäin meidän leirin kanssa (hitto). Mutta halutaan kyllä jatkossakin mukaan harjoituksiin. Ja pitänee askarrella sorsadami/riistapukki (tai miksi niitä nyt kutsutaankaan?), millä totutella vesilintuun kotosalla. Noita kokonaisia lintuja, kun on tähän aikaan vuodesta aika mahdotonta saada...

kulmien hinkkausta

Tämä viikko (ma-to) matalalentoa, kun emännällä ratsastuskurssi, missä käy hyppelemässä esteitä hyvin vaihtelevalla menestyksellä.

Eilen aamulla veretetty kuitenkin pari jälkeä. Keltsin sprinkkukaveri Viljo on aloitellut myös mejä-harrastusta ja kävi treenamassa oman jälkensä jo iltapäivällä sekä leikkimässä Keltsin kanssa. Meidän oma jälki annettiin vanhentua tähän aamuun eli n. 22h. Aika lyhyt, max 200m, mutta 5 kulmaa. Lisäksi yhdessä kohtaa katko, missä jälki kulki polun yli. Tarkoituksella vähän haastavampaan maastoon, missä polkuja risteilee ja kävelijöitäkin varmasti riittää, kun mustikat alkava kypsyä. Ja tarkkuuta vaativan muutenkin, kun kulmia paljon.

Yksi kulma meni ensin vähän pitkäksi kohdassa, missä polku kulki ihan vierestä jälkeä sivuten, mutta jatkuikin suoraan eteenpäin. Meni siinä pätkän polun suuntaisesti, mutta palasi takaisin ja loppumatka kaadolle sujui ongelmitta. Hirvensorkka perinteisesti kaadolla ja taskusta aamusiivet. Leikittiin pikkaisen sorkalla ja ekaa kertaa halusi kantaa sitä polleana suussaan, kun tultiin kotipihaan.

takkuista ruutua

Esineruutua Tillolan kodalla. Ensin esineenä Pirjolta lainattu lastenkenkä. Takkuista oli. Löysi kengän, mutta ei ottanut suuhun... Jäljet kiinnosti enemmän... P***ahätäkin iski... Jne. Plääh. Esine vaihdettiin Mellin pehmopossuun, minkä toi ihan nätisti. Jätettiin homma ensimmäiseen onnsituneeseen suoritukseen ja palkaksi aamusiivet. Täytyy vissiin siirtyä retkelle maastoon eli tarjoilla sapuskat ruutuharjoitusten lomassa. Samoin noita käyttöesineitä kokeiltava kylvää lenkkipolun varteen (vrt. kepit). Havaintona myös se, että kierroksia kannattaa nostattaa ennen ruutuun lähettämistä. On vielä niin vieras ja outo juttu. Eikä Tillola välttis paras paikka noille treeneille, kun se veren haju niin vahva...

Illalla uimassa sekä peuhaamassa Nuutin, Rollen ja Veetin kanssa. Kiitokset seurasta cockeripojille taustajoukkoineen!

Baywatch

Kalpene Baywatchin CJ Parker, tässä on sinulle syrjäyttäjä. On jotenkin käsittämätöntä, millainen Keltsi on lasten kanssa. Sukulaislapsukaiset Jessika (4v) ja Joonatan (2v) ovat olleet viettämässä viikonloppua mökillä. Lasten uidessa Keltsi mulaa mukana vedessä tai makaa laiturilla ja vahtii, että heillä kaikki hyvin. Rannasta tulee pois, kun viimeinenkin uimari taatusti pois vedestä.