Käytiin ajamassa eilen tehty jälki. Pituutta se n. 250m ja vanheni aika tarkkaan vuorokauden. Kostea keli, kun viime yöstä alkaen loikottanut vettä. Keltsi ei tahtonut pysyä nahoissaan, kun laitoin metsässä valjaat ja liinan. Mutta rauhoittui heti, kun aloitettiin hommat. Ajoi tarkasti tiiviillä nenällä. Kulmatkin meni kivasti. Ekan makuun merkkaukseen en ollut tyytyväinen, toinen oli hyvä. Sitten tuli yllättävä häiriö kehiin...
Lähestyttiin katkokulmaa. Kuulin puskasta kahinaa ja sieltäpä ampui paikalle rottweilernarttu, minkä kanssa Keltsillä ei kemiat kohtaa. Siinä kohtaa kieltämättä veret hetkeksi seisahtui, että mitäs nyt?! Jonkinmoinen ärinä jo käynnistyi, mutta ponnekas Prkl! -karjahdus sai sen loppumaan alkutekijöihinsä. Kiva tilanne seistä keskellä metsää oma koira jälkiliinassa sekä valjaissa ja odottaa, että syttyykö sota vai ehtiikö toisen koiran omistaja paikalle hätiin. Mietin jo, että nappaan Keltsin liinasta irti, jos tilanne kärjistyy. On kuitenkin sen verran nopea, ettei tuollaisella möhkömmällä ole mitään jakoa pysyä perässä. Se nähtiin taannoin syksyisellä sieniretkellä. Noh omistaja onneksi ehti paikalle ja sai lopulta koiransa kiinni. Mutta on mulla hyvähermoinen otus. Hetken henkäistiin siinä metsässä, että häiriö oli eliminoitu ja poistunut takavasemmalle. Sen jälkeen pisti nenän maahan ja jatkoi matkaa. Katkokin selvitettiin ja kaadolle tultiin varmasti. Hieno koiruus!
Olen mä tottiksessa tottunut siihen, että tietoisesti haetaan häiriötä, mutta en jäljellä. Nytpä tuli koettua sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti