Tottistelemassa Kymin kentällä, jonka todellinen käyttötarkoitus on speedwayrata. Tänään oli kolmas kerta Janin opissa ja positiivista, että itseäni ei enää jännittänyt niin paljon kuin aiemmin. Lieneekö pikkuhiljaa alan päästä sisään tämän coachin ajatusmaailmaan? Ehkä. Ideologia sekä metodit sinänsä ihan samat kuin muillakin meitä tottiksessa jeesanneilla, mutta persoonana vaan aika erilainen. Jotenkin totisempi.
Keltsi tuli autosta intoa puhkuen. Tuo on yleensä hyvä merkki, niin nytkin. Jani kysyi, mitä halutaan tehdä. No seuraamista tietenkin, koska siinä sitä työsarkaa riittää eniten. Ja itse uskon, että mitä parempaan kuosiin se saadaan, sitä helpommalla päästään muussa. Näytin, mitä tehty. Eteenpäin ollaan menty, mutta edelleen mun palkkakädessä on ongelmaa *huoh* Uutena otettiin "askel eteen - askel taakse" harjoituksia. Jännä oli huomata se, miten Keltsi "nousi" sekä aloitteellisuus kasvoi, kun vaatimustasoa nostettiin ja lyötiin pientä painetta kehiin. Sen päässä kävi suorastaan kauhea raksutus, kun mietti, miten sen palkan oikein saa. Loppuun jotain kivaa eli luoksetuloa. Jätin koiran maahan ja poistuin juosten. Kesti paikoillaan hienosti, mutta juuri ennen h-hetkeä nousi ja jouduin palauttamaan takaisin. Tuohonkin löytyi yksinkertainen syy. Mun omat maneerit, minkä vuoksi ennakoi kutsun. Kun jätin ne pois, kesti maassa siihen asti, kunnes käsky tuli. Ja namupalkalla loppuasentokin onnistui ilman yhteentörmäyksiä.
Jäihän kyllä hyvä fiilis näistä treeneistä omista mokista huolimatta. Kuvista kiitos Laurilan Jarille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti