sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Voihan kakkonen sentään!

Kauden kolmas MEJÄ-koe starttasi "kotinurkissa", järjestäjänä Suomen Ridgeback Yhdistys. Kolmen tuomarin koe eli mukana yht. 18 koiraa, mistä peräti 15 rhontteja(!) sekä yksi labukka, yksi parson ja yksi airis. Sunnuntain koepäivä starttasi klo 7.30. Saimme arvalla jäljen numero 18, mikäpäivän päätteeksi. Itsellä opastettavana jälki numero 14. Keltsi lähtikin heti laukauksensietotestin jälkeen ampujan kyydissä kotiin lataamaan akkuja, koska vuoro vasta myöhään iltapäivällä. Mukavampi niin kuin viettää päivä autossa.

Starttasimme tositoimiin klo 15:25 ja jälki oli veretetty edellispäivänä klo 14:37. Aurinkoista ja maastossa kuuma, kun tuuli ei osunut sinne yhtään. Ekalla osuudella oli tiheä kuusikko, mikä oli todella haastava, muutoin oikein mukavaa maastoa. Ensimmäinen kulma (normi 90-astetta) koitui kohtaloksemme tänään. Tultiin tiheästä kuusikosta läpi ja kulma oli tehty kahden maa-alueen rajalle. Mentiin siitä pitkäksi, eikä paluuta enää ollut. Harmittava hukka. Muutoin ei ongelmia matkalla, joskin makausten merkkaus voisi toki olla aina parempaa (se ikuisuusongelma). Katko oli tehty vasta kolmannelle kulmalle, minkä Keltsi ratkaisi ongelmitta.

Jäljellä oli tänään myös hauskoja tapahtumia. Alkumatkasta oli useampi suo-oja. Keltsi hyppäsi reteästi yhdestä yli kuvitellen vastapuolen pientareen kestävän, mutta olikin sellaista pehmeää hetteikköä. Mulsahti sinne ojaan. No se ei menoa haitannut yhtään, vaan räpiköi toiselle puolelle ojaa, ravisteli turkkinsa ja matka jatkui. Sen verran kuuma oli, että vilvoitti varmasti. Ja hukkakulman jälkeen näkyi pelto, missä huristeli traktori. Keltsi pysähtyi tuijottamaan haltioissaan traktoria, joita pörrää pihassa päivittäin. Luulikohan nenästäneensä kotipellolle?

Tuomari Sanna Keski-Nisulan näkemys koesuorituksesta kuului: 

"Rauhallinen, itsenäinen lähtö. Keltsi jäljestää kaikki osuudet itsenäisesti, jälkitarkasti ja sopivaa kävelyvauhtia. 1. ja 4. osuudella yhdet lenkit jäljen sivuun. Palaa itsenäisesti jäljelle. 1. kulma harmillisesti yli, eikä Keltsi palaa enää jäljelle. Hukka. 2. kulma pienellä tarkistuslenkillä. 3. kulmalla katko, joka selvitetään itsenäisesti maa- ja ilmavainulla. Makaukset merkkaa nopeasti, ainoastaan 3. makauksella Keltsi pysähtyy selvästi. Hukkaa lukuunottamatta hieno, itsenäinen suoritus!"

Ja pisteet:

a) jäljestämishalukkuus 6 (6)
b) jäljestämisvarmuus 8 (12)
c) työskentelyn etenevyys 8 (10)
d) lähtö, kulmaukset ja makaukset 10 (14)
e) käyttäytyminen kaadolla 3 (3)
f) yleisvaikutelma 3 (5)
Laukauksen sieto: HYVÄKSYTTY
Pisteet 38 ja VOI2


Tähän kakkoseen olen tosi tyytyväinen, koska koira oli paljon parempi kuin viikko sitten. Pisteet tosi kovat kakkoseksi ja kiva arvostelu. Eikun tarkkuustreeniä vaan ja uutta putkeen...

2 kommenttia:

  1. Olipas mukava lukea tuomarikertomusta, kun varsinkaan lajista ei mitään ymmärrä.
    T Eila

    VastaaPoista
  2. Tuomarikertomukset ovat kokeen parasta antia ja enemmän niistä tapahtumat aukeaa itsellekin kuin pelkistä pisteistä. :)

    VastaaPoista