tiistai 9. marraskuuta 2010

tiistaiaamun aksat

Tänä aamuna klo 10 treffit Purinalla Erikan & koiruuksien kera. Ovat menossa Keltsiläisen kanssa kisoihin Lohjalle 20.11. Tavoitteena olisi Se Tulos. Ja mikäli siellä ei onnaa niin tämän vuoden puolella on vielä yksi mahdollisuus Hyvinkäällä. Keltsi pääsi kehiin useampaan otteeseen tekemään pätkiä radasta.

Kepit sujuu jo tosi mallikkaasti, JOS ohjaaja pääsee ohjaamaan oikealta puolelta (vastaavasti vasemmalta puolelta ohjatessa koiruus on pihalla kuin lumiukko). Keinu menee hyvin, JOS koiruus vaan malttaa mielensä. Samoin A sekä puomi kontakteineen sujuvat, JOS vauhtia ei ole liikaa. Myös erilaisiin hyppykiemuroihin näyttää taipuvan, JOS ohjaaja ehtii juosta mukana ja ohjata tarkasti (niin noviisi, että vaatii tosi tarkkaa ohjausta + vauhtia kuitenkin on = haastava yhtälö). Jossia siis vielä paljon, mutta Erika on loistava & taitava ohjaaja ja tietää, mitä tekee. Vaikkakin kisatilanne takuulla erilainen, kun malttia tuskin on ja sen myötä haasteet entisestään kasvaa...

Mutta treenit jatkukoon. Sen jälkeen laitetaan peukut & varpaat pystyyn ja toivotaan parasta sekä pelätään pahinta. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti