Lauantaina oli ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua, kun Keltsi & Erika starttasivat peräti kolmella ykkösten radalla Lohjan aksakisoissa. Kisat pidettiin Showlinkin uudessa hallissa, joka olikin oikein mainio paikka (noh buffetti oli kyllä aika köyhä, tuumaa taustajoukkojen edustaja ;).
En juuri lajista ymmärrä, mutta kerrotaan vähän siitä näkökulmasta, miltä se katsojan silmään näytti. Ekana ohjelmassa hyppyrata. Sitä olis toivonut myöhäisemmäksi, koska Keltsi oli jotenkin "hitaalla". Teki ihan turhia virheitä hypyissä. Epävarmuutta vai rimakauhua? Tokalla radalla sitten fiilikset aivan päinvastaiset eli Keltsiläinen piti kivaa koko rahan edestä. Nauratti, kun se mm. patsasteli siellä A:n harjalla häntä vipattaen. Yks' pikku juttu vaan, ettei sitä estettä to-del-la-kaan kuulunut siinä kohtaa mennä. Ransun väki oli katsomossa ja nauroivat, että näytti just niin tärriltä. Ihan kuin olisi A:n harjalla halunnut sanoa Erikalle "Älä SINÄ sano mitään, kyllä MINÄ tiedän, mikä este pitää mennä". Ja radalta tullessa meinasi luonnollisesti pakahtua omaan "erinomaisuuteensa". :D Kolmas rata oli suorituksena tasaisin ja tuotti jonkinlaista tulosta. Ihmiset tais katsoa hitaasti, kun kaksi ihmistä alkoi hihkua kuuluttajan sanoessa "15 virhepistettä". ;)
Mutta virheistä johtuen yliaikaakin tuli, eikä nyt 100% varmoja, että tuliko liikaa. Tuloslappuun oli merkitty vain virhepisteet, ei mitää ajasta johtuvaa. Virallinen tieto löytynee joskus jalostustietokannasta tms.? Tästä johtuen painopiste sanalla "EHKÄ tulos". Vaan eiköhän me yritetä vielä Hyvinkään kinkkukisoissa, josko saataisiin "se varma tulos". Ja yrittämisen puutteesta ei voi ainakaan kukaan syyttää... ;)
Siuntion koirakerhon sivuiltakaan ei löydy virallisia tuloksia, täytyy seuraavan ASB-lehden ilmestyessä muistaa vilkaista josko siellä olisi tulokset julkaistuna. Sen sitä saa kun on niin kiire kotiin ettei malta jäädä katsomaan tulostaululle (joskus) saapuvia tuloksia. Musta se tulos on kyllä jotain päälle 30, ja kun en yleensä tuollaisia tuloksia katsele (Keltsi on poikkeus ;)) niin en edes osaa varmuudella sanoa mikä enää lasketaan _tulokseksi_. Hylkyähän ei siis radalta tullut, se on pääasia ;)
VastaaPoista