Rappiolla on hyvä olla, ei paina huolet, ei rasitu polla

Pätee ainakin tähän blogiin. Lähes 4 kk kulunut ja mitään en ole saanut aikaan. Kalenterista poimittuja päivämääriä/tapahtumia:

30.4. 
Vappuaattona Esa Tapion peltojälkiopissa Janakkalassa. Kaksi jälkeä ja esineilmaisuja erillisenä. Asiallista palautetta, paljon ajateltavaa ja hyviä vinkkejä. Erityisen mukavaksi tilanteen teki se, että coachilla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä koirasta tai ohjaajasta.

20.5.
Eka tokostartti Elimäellä teemalla "sitä saa, mitä tilaa". Seisomista oltiin hinkattu urakalla, unohtaen muut jäävät, joten oikein hienoja seisomisia nähtiin kaikessa mahdollisessa. Tuloksena ALO2.

26.5.
Treenipäivä Säyhteellä. Erika ja Katsu mejäilivät, jonka jälkeen tokoilijoiden joukko vahvistettuna Katjalla siirtyi Puutien kentälle.

9.-10.7.
Peltojälkisemppa Säyhteellä. Mukana menossa: Eila, Petra, Tytti, Margit ja minä sekä coachimme Väyrysen Tarja. Kaksi päivää ja neljä treeniä erilaisilla alustoilla. Hyvää oppia, mukavaa yhdessäoloa ja  treenin vastapainona myös vähän rentoutumista.

20.-23.7. 
Airisleirillä Hartolassa. Kesän eka mejä-startti ja viikonloppu vierähti niissä merkeissä. Tuloksena "pikkuykkönen" (40 pistettä). Ei missään nimessä parhaimmillaan, mutta kelpo suoritus, kun alla ei ensimmäistäkään treenijälkeä.

25.7.
Mejä-startti nro 2 arkipäiväkokeessa Marjokankaalla. Taas sama tulos. Tyyppi ei vaikuttanut olevan lainkaan tosissaan, vaan jäljesti "vasemmalla tassulla" (Taisi naureskella partaansa samalla?) ja pyöritti narunjatketta kuin litran mittaa.

29.7.
Peltojälkipäivä Säyhteellä Suomen Kirsin ja Liljan Timon opissa. Kaksi jälkeä päivän aikana ja esineitä.

5.8.
Mejä-startti nro 3 Säyhteellä. Kolmas kerta toden sanoo siinä mielessä, että nyt alkoi olla tekemisen meininkiä. Ne makaukset taas meni, miten meni (hienosti yli/ohi), joten saldona 44 pistettä. Päätettiin ripustaa valjaat + liina narikkaan tämän kauden osalta ja miettiä ensi kautta ajan kanssa.

Näiden lisäksi sitten ihan normaalia arkea, lomailua ja treenejä.

Onko palaset paikoillaan, onko kaikki nyt kohdallaan

Täytyy kirjoittaa nyt tuoreeltaan, kun vielä muistaa jotain...

P-H Nuuskujen möllitoko (ja mätsäri) pidettiin eilen Löytyllä. Ilmoittauduimme mölli-aloon oli tekemään "checkin", missä mennään. Mölleihin siksi, että siinä sai tarvittaessa auttaa ja palkata, eikä me tehty juurikaan kokonaisia liikkeitä, puhumattakaan kisanomaisista treeneistä. Ensimmäinen haaste kohdattiin jo ajamatkalla kentälle, kun aloin miettiä, mitähän kaikkea siellä pitäisi tehdä. Rauhoittein kuitenkin itseäni sillä, että  tokossa luojan kiitos on liikkuri, joka sanoo, mitä pitää tehdä. Paikanpäällä sain vielä numeron 13., joka kruunasi ennakko-odotukset... ;)

Luoksepäästävyys ei aiheuttanut ongelmia, päinvastoin meinas se "mopo keulia", kun tuomari oli nii-in mukava. Malttoi kuitenkin mielensä. 10

Paikallamakuu oli hyvä ja varma, eikä muuten edes nuuhkutellut,vaikka puolet rivistä nousi tms. Koiran luokse palatessa tuli esiin taas se vanha ongelma. Ennakoi perusasentoa. 8

Seuraaminen sujui ja palautteen mukaan. Itse varmistelin vapaana seuraamisessa turhaa esim. täyskäännöksessä ja rytminvaihdossa, että tuleeko se mukana. Tuli se. Tästä 10 (taluttimessa) ja 9 (ilman).

Maahanmeno kävi vähän hitaasti ja paluussa taas ennakoi ylösnousua. 8

Luoksetulo otettiin pitkältä matkalta, joten eteentulossa ohjasin oikeaan paikkaan. Tuli hyvin ja suorana. Muistin laskea itse kolmeen ennen perusasentoon käskemistä. 9,5

Seisominen on edelleen kesken. Annoin pysäytyksessä pienen käsimerkin, joka riitti ja jäi seisomaan varman oloisena. 9

Hyppy ei ole vielä varma. Pisteitä laski se, että annoin avun irtoamiseen kädellä ja kehuin vuolaasti, kun totteli stop-käskyä jääden seisomaan niille jalansijoilleen. Perusasento oli vino. 8,5 

Kokonaisvaikutelma oli arvioitu 9

Arvostelu oli lempeä ja pisteet 178,5 yläkanttiin. Tärkeintä, että nytpä tiedän taas sen, missä niitä puutteita edelleen on ja mitä vahvistettava. Palaute oli positiivista, joten eiköhän me jossain vaiheessa myös virallisiin. Sitä ennen kuitenkin treeniä ja tokocup käynnistyy pian, josko niistä hakisi sitä kisanomaista harjoitusta.

Hei missä mennään, sen tahdon tietää

Viime sunnuntaina oli kevään viimeinen tokovalmennus Katan opissa. Meitä oli aamupäivän ryhmässä neljä, joten jokaiselle oli riitti aikaa puolisen tuntia, joka luonnollisesti pilkottin vielä kahteen pätkään.

Ensimmäisen kierroksen teemaksi valittiin seuraaminen ja siinä erityisesti hyvä fiilis sekä häiriöt. Tehtiin lyhyitä pätkiä, paljon käännöksiä ja Kata sekä yleisö ottivat "häiriksen" roolin. Kiva tekemisen meininki ja koira vaan tuntui nousevan harjoituksen edetessä. Tämän jälkeen lisättiin häiriötä, mutta helpotettiin harjoitusta eli otettiin perusasentotreenejä, joissa Kata nakkeli leluja nenän eteen.
Yllätysyllätys pahimmaksi häiriöksi osoittautui tunnarikapula (mokoma puupalikka)! Loppuun tehtiin seisomaan. Siitä sitten käsky ja koiruus nopeasti suoraan sivulle. Täytyy sanoa, että ei ollut ihan helppoa, eikä huippunopeaa, mutta hyödyllistä. Ja Keltsi näytti siltä, että "tämäpäs oli hauska leikki".

Toisella kierroksella palauteltiin mieliin hyppy, jota teimme myös edellisessä valmennuksessa. Näytin alkuun liikkeenomaisena, missä mennään. Teki kuulemma kiltisti ja tottelevaisesti. Päätettiin vahvistaa liikettä vielä paloina, mutta erehdyin vilauttamaan palloa, jonka jälkeen olikin sitten koseptit sekaisin. Katalle oli yllätys, miten kova juttu pallo tuolle on. Kyttäsi minun taskua siihen malliin, ettei tahtonut tulla mistään mitään.

Päivän lopputulemana se, että treeniä tarvitaan vielä rutkasti lisää, että suoritusvarmuudesta voidaan puhua...

Minä tarttuisin sinuun kysymättä, minä pelkäisi en sinussa olla

Nyt on Keltsikin virallisesti luonnetestattu. Lauantaipäivä vierähti SATYn järjestämässä luonnetestissä Karkkilassa, jossa tuomareina toimivat Bengt Söderholm ja Lea Haanpää. Heidän arvio karvakuonosta oli seuraavanlainen:

I Toimintakyky +1 Kohtuullinen
II Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
III Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
IV Taisteluhalu +2 Kohtuullinen
V Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
VI Tempperamentti +3 Vilkas
VII Kovuus +1 Hieman pehmeä
VIII Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Loppupisteet 172

Mielenkiintoinen päivä, koska en ole aiemmin moisessa tilaisuudessa edes katsomon puolella ollut. Mitään ylläreitä Keltsi ei mielestäni esittänyt, vaan toimi itselleen ominaiseen tapaan. Kiva saada kuvia ja videoclippejä jossain vaiheessa, koska eihän siinä tilanteessa ehtinyt itse juuri mitään nähdä. Paitsi pimeän huoneen nurkan takana kyyhöttäessä aistin sen, että tuomareiden kanssa oli kiva hengailla ja ihan sama, minkä nurkan takana minä istuin piilossa... :)

Ainoastaan vesisade heikensi hienoa päivää, kun tavattiin pitkästä aikaa sukulaiskoiria ja heidän omia ihmisiään sekä muita airistuttuja. Mukana testissä oli C-pennuista Diego sekä puolisisko Wolke. Diegoa rokotettiin puuttuvasta taisteluhalusta ja pimeästä huoneesta, tuloksena +99 pistettä. Wolke keräsi huikeat +235 pistettä. Erityismaininnan arvoista oli se, että hermorakenteestaan Wolke sai +2 (tasapainoinen), joka taitaa olla melkoisen harvinaista herkkua tänä päivänä.

Aivan niin, mitä tapahtu Hokkasen Timolle?

No siitä ei tietoa, mitä tapahtui Timolle, mutta meille on sattunut ja tapahtunut monenlaista. Josko hieman kuulumisia, kun edelliskerrasta kulunut taas tovi.

Hienoissa kevätkeleissä havaitsimme olevan myös omat huonot puolensa. Molempiin "jarrutusanturoihin" tuli kunnon palkeenkielet, joiden parantelu otti oman aikansa. Kävellessä ei koirasta millään tapaa huomannut, mutta intoutuessaan teki kovasti kipiää ja suusta pääsi kunnon "auuuuu". Ei kiva. Sisähalleissa käytiin harkiten ja hyödynnettiin pihalla olevaa puhdasta lunta.

Tottis/toko rintamalla näyttäisi suunta olevan oikeanlainen. Toko-treenejä taas herätelty henkiin ja käyty ottamassa vähintäänkin paikallamakuuta ja -istumista, jonka treenaaminen on "hieman hankalaa" yksin kotioloissa. Ruusulantien hallilla on vielä omat juttunsa (ne hajut), jotka tuovat lisähaastetta. Mutta oikein hyvää häiriötreeniä.

"Hubailuharrastuksessamme" rally-tokossa ollaan käyty lauantaisin. Tosin nyt talvella vähän harvemmin, mutta siitä huolimatta rohkenimme eilen tokaan kisaamme. Tuloksena 96p/100p! Tällä pistemäärällä oltiin omassa ALO-ryhmässämmme (niitä oli kaksi) neljänsiä ja alojen kokonaiskisassa taisi sijoitus olla 8/40 (tai jotain sen suuntaista). Lisäksi Keltsi oli tuomari Suvi Ruuhosen suosikki, eikä se ollut aprillipila. No on se omistajankin mielestä aika ihuna. ;) Kolme yksittäistä pistettä meni talutinvirheestä ja neljäs kyltin koskemisesta.

Kaikesta huolimatta hienointa se, että kevät tekee pikkuhiljaa tuloaan, vaikka takatalvi välillä yrittääkin yllättää. Jokseenkin malttamattomana odottelemme sitä, että lumet lähtevät. "So many things, so little time", vai mitensesanontanytolikaan? Monenlaista juttua on mielessä, mutta niistä sitten aikanaan.

Mä tulin voittamaan

Keltsiläinen sai Vuoden 2011 MEJÄ-koira palkinnon OKK:n vuosikokouksen yhteydessä. Tämän tittelin suhteen kehitys on ollut nousujohteista, kun 1-vuotiaana K. sijoittui kolmannelle sijalle, 2-vuotiaana tuli hopeaa ja nyt 3-vuotiaana oli ykkönen. Kisan monivuotinen, suvereeni voittaja ja SM-edustaja oli kisasta poissa, mutta uskallan väittää, että Keltsi olisi laittanut kenet tahansa koville vuoden 2011 tuloksilla, kun k-a oli 47,5/50.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. 

Lämpö nousee, otsaa kuumottaa. Mikä juttu?

Lauantaina ehdittiin käydä rally-tokoilemassa (broileripyöryköillä ON todistetusti kummallinen vaikutus kuullunymmärtämiseen ja nahoissa kestämiseen ;) ja lenkillä, kunnes Se Iski. Kunnon kulkutauti. Plääh. Keltsi on ihmeissään, miksei me tehdä mitään muuta kuin pakolliset (hevoset ja tallityöt eivät armoa anna). Onneksi tuo touhottaa omiaan pihalla ja käy välillä sisällä tarkastamassa, olenko tallessa sekä lipaisemassa nenästä.

Sunnuntaina oli Oscar-gaala ja myös airikset pitivät omansa vuosikokouksen yhteydessä. Energetics-koiria paikalla edusti Kepo-Ari, eikä lainkaan suotta.

Keltsi pokkasi tilaisuudessa seuraavat palkinnot:

- Vuoden 2011 MEJÄ-airis I-palkinto
- Vuoden 2011 Monitoimiairis I-palkinto
- Vuoden 2011 Agilityairis III-palkinto 

Lisäksi terveiset kertovat meidän saaneen harrastuspistekisassa ?-sijan, josta palkintoa airislusikka.  Harmi, kun se iki-ihana airispatsas vaihtoi tänä vuonna kotia. ;)

Iso kiitos kuuluu kasvattaja-Katsulle tästä mahtikoirasta, jonka kanssa on kiva tehdä ja touhuta. Mutta lisäksi myös koko E-tiimille, erityisesti Erikalle (agility) ja Jormalle (canicross), jotka ovat toimineet vuoden 2011 aikana Keltsin lainaohjaajina.

Eikä pöllömpi edustus kaikinensa Energetics-koirilta, kun palkittujen joukossa olivat myös:

- Riemu (E. Active Joy) Agilityairis I,  Monitoimiairis II ja MEJÄ-airis II
- Rytmi (E. Crossfire) BH-koe
- Toivo (E. Devil-May-Care) Harrastuspistekisa
- Wolke (Wolke von Erikson) BH-koe

Laskettakoon E-koiriin siis myös Wolke, joka on Erikan & Katsun "heräteostos" Saksasta ja Keltsin siskopuoli. Hienoa koko E-joukkue! Palkintoja olisi tosin tainnut tulla enemmänkin, jos Aidan ja Hipan tulokset eivät olisi unohtuneet ilmoittaa...

Nyt yritetään hoitaa itsemme kuntoon, että päästään taas palaamaan normaaliin arkeen. Tämä sairastaminen EI sovi minulle. Säyhtee vaikenee, mutta toivottavasti vain hetkeksi.

Anna mennä näytä tuntees, todellinen luontees

Tunnetila. Moni asia sujuu teknisesti hyvin, mutta nyt haetaan sitä oikeaa meininkiä. Omalla kohdalla se tarkoittaa, että pitää oppia rikkomaan rajoja ja pyrkiä pois kaavamaisuudesta. Ei ihan helppoa. Onneksi on kultaakin kalliimmat apparit, jotka jaksavat sinnikkäästi ruoskia, mutta myös kannustaa.

SuoRat järjesti tänään rally-tokon tuomarikollegion kotihallilla, johon treeniringin koirakot oli pyydetty harkkaamaan kisaratoja (alo, avo, voi ja mal). Keltsin kanssa mentiin alo- ja avo-rata. Virtaa oli "himppasen" liikaa ja eka rata (alo) oli suoranainen katastrofi. Taisi olla kolmas tehtävä, jossa piti ottaa koira eteen istumaan, jonka jälkeen peruutus 1-2-3 askelta. Eteenistumisessa alkoi mopo keulia ja hyppi mun päälle. Peruutus suoritettiin hienosti vastakkaisiin suuntiin, kun K. nappasi hihnan suuhunsa ja aloitti taistelun ääniefektien kera. Yritä siinä sitten saada karvanaama takaisin ruotuun, kun et voi tehdä mitään (jo hihnan kiristyminenkin on virhe). Tai ainakaan sitä, mitä mielessä kävi... Voi syvä häpeä! Ja muutamassa muussakin tehtävässä oli havaittavissa lievää kurittomuutta. Avo-rata menikin sitten huomattavasti mukavammin. Onneksi. No näkihän taas, minkälaisia haasteita voi radalla eteen tulla.

Ole mulle kaveri

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin eli karvakuonojen tahtiin toivotamme kaikille blogin lukijoille

 Hyvää Ystävänpäivää! :)

M & K

Miksi on niin vaikeaa

Taas on vierähtänyt yli kuukausi siitä, kun viimeksi olen suonut ajatustakaan blogille (hyihyi). Ihan yhtä kauaa ei ole kuitenkaan vierähtänyt edellisistä treenikerroista. ;) Kyllä me on kovasti pakerrettu, vaikka jonkinmoinen kaamosväsymys bloggaajaa vaivaakin.

Ehkä se "pakertaminen" onkin se juttu. Ts. tottiksessa ollaan keskitytty oikeaan tunnetilaan. Teknisesti moni juttu sujuu, mutta tuo on vaikeaa. Mulle. Ja onnistuu vaihtelevasti. Multa. Välillä sujuu paremmin, välillä huonommin. Mikke käy joka kolmas viikko potkimassa meitä persuksille, muutoin treenataan keskenämme. Varsin toimiva systeemi ja tuo maanantain porukka on super! Osaamista on valtavasti ja porukan henki (unohtamatta hurttia huumoria) on vertaansa vailla.

TOKOiltukin ollaan. Viime lauantaina oli Katariina Kainulaisen koulutus VAU:n hallilla. Meille eka kerta ja fiilis koulutuksesta oli se, että kemiat kouluttajan kanssa kohtasivat heti ja metodit tuntuivat omilta. Aamupäivän ryhmässä meitä oli vain neljä, joten jokaiselle jäi aikaa puolisen tuntia, joka sitten jaettiin kahteen kierrokseen. Keltsin kanssa treenattiin seisomista ja hyppyä. Näytin alkuun, mitä tehty ja mietittiin sitten, mitä seuraavaksi. Seisomiseen kokeiltiin muutamia erityylisiä harjoituksia, miten edetä. Yhtenä niistä vauhdikkaampi harjoitus, jolla tulee treenattua samalla myös luoksetulon pysäytystä. Hypyssä on suurimpana ongelmana tällä hetkellä se, että on niin kiinni minussa/pallossa, joten pilkottiin liikettä pieniin paloihin. Se toimi ja esitti lopuksi sellaisen hypyn (liikkeenä), että wau. Ehkä me kohta uskalletaan kohta sitä kalenteria selailla...

Valokuvia

Vanhan valokuvakansion 

mä löysin yllättäin

sen jo luulin hukanneeni...

Muutamia syksyisiä kuvia.

nenähommissa kotipellolla

revittelyä kaverikoira Antin kera

Ja meillä kaikilla oli niiiiin muuuukaavaa :)


kuvat © Margit Haukka

Rentouttavaa Joulua ja Onnekasta Vuotta 2012!

"Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika".

Rentouttavaa Joulua ja Onnekasta Vuotta 2012!

Vuosi 2011 alkaa olla pian pulkassa. Monenlaista on taas matkan varrella sattunut ja tapahtunut. Edessä uusi vuosi ja uudet kujeet. Sitä ennen ladataan vähän akkuja, joskin varmasti myös treenaillaan.

PS. saatiinhan se valkea jouluaatto sittenkin :)

Olet kaikkeni sä silloinkin

♪ ♪ ♪ Olet kaikkeni sä silloinkin
Vaikka maailman mä voittaisin ♪ ♪ ♪

Tämä oli niin loistava sarjispätkä lempparihahmostani Snoopysta, jotta pakko jakaa näin blogin välityksellä. 

Treenirintamalla ei ihmeitä. Tottikset ja rallytokoilut jatkuvat hallilla entiseen malliin. Eilen piti olla kisoissa (rally) Janakkalassa, mutta sääherra lykkäsi sellaisen kelin, että jätettiin suosiolla väliin. Ei meillä hätää nelivedon kanssa, mutta ne tiellä liikkujat, joilla ei olosuhteisiin sopiva kulkupeli. Perjantai-iltana sai siitä esimakua, kun kurvaili Orimattilaan ja takaisin läpi tuiskun sekä tuiverruksen. Huh.  Maa on nyt valkoinen, mutta lämpöasteita taas, joten saas nähdä kestääkö lumet vai päästäänkö tässä vielä lempipuuhamme jäljestyksen pariin. 

Jokainen on voittaja, woo-ou ja fiilis on loistava

HOTin tokokoulutuspäivä takana ja joka kerta olen yhtä kipinöissäni näistä päivistä. Yksinkertaiset metodit sopivat yksinkertaiselle ihmiselle. ;) Ja kaiken lisäksi vielä sellaiset, jotka eivät ole minkäänlaisessa ristiriidassa pk-tottiksen kanssa. Samoihin teemoihin: yksinkertaisuus, vaatiminen + palkka, mustavalkoisuus jne. uskovat. Ja kaikki tekeminen pilkotaan mahdollisimman pieniin paloihin. Paikkana oli Vironmäen maneesi, joka oli jaettu kolmeen osaan. "Pääkouluttajia" kolme: Huotarin Oili, Malkin Vuokko ja Vuorenmaan Marko, joilla sitten muut hottilaiset toimivat apulaisina. Päivän aluksi kouluttajat näyttivät omien koiriensa kanssa, minkä tyyppisiä treenejä he itse hakevat. Erityisen hienoa katsottavaa olivat Zip ja Flu, jotka molemmat ovat todella hektisiä koiria. Ja lounastauon yhteydessä meillä oli luento, aiheena tavoitteellinen treenaaminen.

Aamusta ekana Markon ryhmässä. Teemana liikkeestä seisominen. Näytin, mitä tehty. Marko tuumasi, että nyt pitäisi päästä eteenpäin ja lähdettiin työstämään sitä takapalkan kautta, jonka avulla saadaan Keltsi ajattelemaan mielummin taakse kuin eteenpäin. Pallo oikeassa kädessä visusti piilossa (kuumuu siitä niin) > seuruutin pari askelta > käsky > nopeasta seisahtumisesta vapautus ja pallo lensi koiran taakse. Lisäksi otettiin häiriötreeniä. Ensin perusasennossa, sitten istumaan jättäen ja lopuksi vielä paikallamakuussa. Marko hillui ympärillä namujen sekä lelujen kanssa houkutellen, että saisi koiran keskittymisen herpaantumaan ja lähtemään pois tilanteesta. Ja lähtikin tuo alkuun. Sitä sitten vahvistettiin palauttamalla takaisin, muistuttamalla väärästä ja palkkaamalla oikeasta. Kyllä se siellä alkoi pysyä. Näitä tarvitaan rutkasti lisää.

Toisella kierroksella oltiin Oilin ryhmässä. Näytin, missä vaiheessa ollaan hypyn kanssa, jossa siinäkin seisomisessa suurin työsarka. Oili katseli koiraa ja tuumasi sen olevan melko "kevyttassuinen". Ne tassut ei vaan meinaa millään pysyä maassa. Lähdettiin sitten työstämään tätä eteenpäin vahvistamalla yksinkertaisesti seisomista. Jätin seisomaan ja vein palkan muutaman metrin päähän (maahan). Kiersin koiraa kävellen ja vahvistin seiso-käskyä. Vapautus ja palkka, kun malttoi mielensä. Ja jos liikkui yhdenkin tassunmitan kielto, palautus takaisin ja korjaus samoille sijoille. Aika monta toistoa tehtiin näitä, ja liikuin aluksi ihan muutamia askeleita, mutta pikkuhiljaa lisättiin häiriötä sekä matkaa. Lopulta mä hyppelin koiran ympärillä laajoja kaaria siten, että kädet muistuttivat lähinnä tuulimyllyn siipiä. Ja tuo vaan seistä jäkitti. Enpä olis aamulla mennessäni uskonut moista pystyväni tekemään. ;) Sen jälkeen vaikeutettiin vielä tekemällä harjoitusta, jossa Keltsi kytkettiin parin metrin liiinaan ja Oili nyki koiraa liikkeelle toiseen suuntaan. Pari kertaa se lähti, kunnes tassut alkoivat painautua entistä tiukemmin maahan ja nökötti sen näköisenä, että "tässä seison, kun kerta käsketty". Kyllä tuli taas pienen tärrin päähän paljon pohdittavaa. :) Katsottiin vielä millä mallilla kaukokäskyistä istu-maahan on. Saatiin kehuja, että teknisesti tekee tosi hienosti ja nopeitakin ovat.

Voihan ankeus, mitkä kelit! Ensimmäinen adventtisunnuntai, eikä tietoakaan lumisista pakkaspäivistä. Pelkkää kuraa ja pimeyttä vaan. Plääh. Onneksi on hallivuorot. Ja jos jotain postiivista keleistä hakee niin jäljelle on yhä päästy. Enpä muista aiemmin marraskuussa pellolla kykkineeni.

Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu

Tuttu ajatus koiraurheilussa? Maanantain totteluissa tuli taasen tuollainen olo. Kaikki tuntui niin vaikealta itselle. Seuraamiseen lisättiin yllättävät tempon- ja suunnanvaihtelut. Ne toimi. Jääviä myöskin ja nekin sujui. Mutta täyskäännöksiin ja perusasentoon liittyvissä harjoituksissa tuli taas itselle vaikeuksia oman koordinaation kanssa. Ärsytti oikein.

Heidi oli varannut perjantai-illalle totteluvuoron, johon osallistuimme Margitin ja Sami H.:n kanssa. Samoja juttuja tehtiin kuin maanantaina ja sujui jo huomattavasti paremmin. Ehkä se sinnikäs harjoittelu ainoastaan auttaa? Ja olipa hyödyllistä, kun apparina uusi ihminen, joka näki taas uusin silmin jotain sellaista, mistä kukaan ei ole huomauttanut. Keltsin kanssa painiskeltu ajoittain sen kanssa, kun alkaa niin helposti edistää. Sami katsoi ja sanoi heti, että lähtökohtaisesti tilanne jo se, kun minä seison jo liikkeelle lähtiessä liian takana koiraan nähden. Korjaantui heti, kun itse korjasin. No juu. Uusi halli on mitoiltaan niin loistava (pitkä), että alettiin taas treenailemaan myös eteenmenoa. Täytyy ottaa tavaksi.

Lauantaina oltiin hubailemassa rally-tokossa. Treenit pidettiin ulkokentällä, kun hallissa oli taasen tokokoulutus. Mukavampi oikeastaan olla ulkosalla, mutta tavaksi ei voida ottaa enää tässä vaiheessa vuotta niiden "kääpiöpilsnereiden" yms. herkkänahkaisten otusten takia. Lisättiin treeneihin AVO-luokan juttuja ja homma oli siinä mielessä helpompaa, kun koiran sai pitää vapaana. Liikkeestä seisominen on harpannut askeleen eteenpäin, kun muistin naksuttimen. On se ihme kapistus.

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun

ja jo marraskuussa mennään. Syksykö sekoitti pään, kun ilmoitin Keltsin virallisiin rally-toko -kokeisiin VAUn sellaiset järjestäessä. Peräti kolme treenikertaa oli alla ennen koetta. Tänään oli sitten totuus esissä. Pitkä päivähän siitä tuli, kun aamusta talkooavuksi ja oma luokka vasta iltapäivällä.

Liikkeellelähtö oli tahmea ja eka tehtävä (koira vauhdista eteen istumaan, siitä sitten takaa kiertäen sivulle) meni ihan reisille > -4 pistettä. Sen jälkeen herättiin ja homma eteni varsin sujuvasti, kunnes liikkeestä maahanmenosta lähti -10 pistettä. Meni istumisen kautta maahan. Ja toinen isompi oma moka tuli sitten radan puolivälissä, kun koiran piti tulla eteen istumaan, mutta tullakin siitä sitten suoraan edestä sivulle ja ei saanut istua, vaan matkan piti jatkua lennosta. Keltsihän kiertää normisti takaa, joten jostain selkärangasta se väärä käsky tuli. Tästäkin lähti -10. Ja vielä -1 piste jostakin ohjaajavirheestä, jota en tiedosta. Lopputulemana siis -25 pistettä, mutta hyväksytty tulos (75/100) ekasta virallisesta kokeesta eli lainkaan pöllömmin. Arvostelupaperissa kommentti "harmilliset ohjaajavirheet". Mutta hyvillä mielin lähdettiin kokeesta, kun kivaa oli molemmista. Ja mulle ohjaajana luontevampaa kuin aksa. Sitä paitsi omalle hermorakenteelle nämä kisatilanneharjoitukset tekee erittäin hyvää. ;)

Toivoisin jo nii-in kovasti lunta, kun päivät alkavat olla lyhyimmillään, eikä töiden jälkeen aika riitä oikein muuhun kuin pakolliseen. Ei kiva. Onneksi on hallivuorot, missä käydä tottistelemassa ja tokoilemassa.

Jos sul lysti on, niin tiedät sen ja varmaan myöskin näytät sen

Ja meillä todellakin oli lystikäs lauantai moninaisine aktiviteetteinen.

Rallytokossa tehtiin kisanomaista treeniä. Reeta oli rakentanut ALO-radan, jota suoritimme kokonaisena yksi kerrallaan. Keltsi tekee hyvin, kun itse en tyri. Tässä lajissa haastavaa muistaa oikea suorituspaikka (45-asteen kulmassa kyltin vasemmalla puolella tai kyltin edessä) ja kyltin määräämä puoli (oikea/vasen), jolta tehtävä tulee suorittaa. Mutta on tuo hubailu kotoisampaa ohjattavaa itselle kuin aksa.

Iltapäivällä suunnattiin peltojäljelle Antin & Margitin kanssa. Jäljestä tuli kohtuu pitkä, arviolta noin 500 askelta (tai vähän enemmänkin). Pikkaisen taukoa edelliskerrasta ja K joutui odottelemaan vuoroaan Antin jäljestyksen ajan, josta seurauksena alku oli vähän turhaa hössöttämistä. Rauhottui onneksi nopeasti, kun päästiin pätkä eteenpäin. Jäljellä oli kunnon harhajälkiä, kun pellolla oli ajettu hevosella ristiin rastiin. Hyvin tuo niistäkin selvisi. Lähellä kulmaa piti tehdä yksi pieni tarkistusrinkula, mutta ei poistunut jäljen päältä siinäkään. Loppupalkasta mentiin yli ja olisi jatkanut jäljestämistä tielle asti, kun ohjaaja ei ollut ihan hereillä (höpisi valokuvaajalle). Noh motivaatio nenähommiin on ainakin kova. Ja kelin puolesta jälkihommien jatkamiselle ei ole estettä. Kuivuisi nyt vaan vähän niin voisi mennä mullallekin vielä syksyllä.

Peltojäljen päälle käytiin vielä heittämässä pitkä rallattelulenkki. Antti & Keltsi ovat niin bestikset. Molemmat rakastavat häntä suorana juoksemista, eikä pienintäkään ärhentelyä. Keltsi opetti Anttia myös maalaiskoiran taitoihin eli miten myyriä kaivetaan koloistaan. Antti tosin luuli aluksi, että se esiinkaivettu maa on tarkoitus syödä. :D Koirat olivat varsin mielenkiintoisessa kuosissa lenkin jälkeen, kun matkalla toki piti polskutella kaikissa ojissa ja juoksennella kynnöksellä.

PS. Silmä ei mennyt mustaksi ja turvotuskin laski äkkiä. Kiitos taitaa kuulua arvauskeskuksen tyttärille, jotka olivat tilanteen tasalla ja antoivat kylmäpussin, jota ehdin pitää sen 45 minuuttia silmässä ennen lääkärin tuloa.

Taivas varjele, mitä sieltä tulee

Ja sieltähän tuli Nenä. Sananmukaisesti. Välittömästi sen jälkeen, kun oltiin VAUn vapaavuorolla treenit aloitettu ja otettu "evl:mainen" 4 + 2 minuutin paikallaolo. Vapautin karvakuonon tantereesta ja lausuin ääneen kehut. Sen jälkeen kaikki kävi äkkiä, etten edes ihan tarkasti tiedä, mitä tapahtui, mutta kipiää se teki. Vasen silmä otti kunnon laakin. Näkökyky toimi (onneksi), mutta kirveli melkoisesti ja vettä valui kuin Niagaran putouksesta konsanaan, joten osasin epäillä haavaa. Eikun tk:n kautta kotiin ja puolisentoista tuntia siellä sai odotella. Diagnoosi oli haava sarveiskalvossa ja kunnon turvotus silmässä. Kotiinviemisinä viikon kuuri antibioottitippoja. Jännityksellä odotan, miltä silmä näyttää huomenna aamulla. Toivottavasti vastaanoton tyttöjen antamalla kylmäpussilla olisi jonkinlainen positiivinen vaikutus lopputulemaan. Eniten tässä kuitenkin harmittaa, kun hyvät treenit jäi kesken. Toisaalta ehdittinhän me ottaa jo hyvä paikallaolotreeni ja vähän seuraamista siirtymisissä. Ei mennyt siis ihan harakoille treenit, vaikka lopputulema oli... hmm... jokseenkin ennalta arvaamaton. :)

Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan

Lauantaiaamuna rallytokoilemassa. VAU järkkää kisat 5.11., joten treeneissä keskitytty ihan puhtaasti ALO-luokan liikkeisiin. Hallilla oli Katariina Kainulaisen toko-koulutus, jonka vuoksi meidän piti alunperin olla ulkokentällä Ritomäessä, mutta syyssade sotki sen suunnitelman ja linnoittauduimme hallin pienelle puolelle. Hyvin tuonnekin Kirsi & Reeta saivat kaksi radanpätkää mahtumaan. Monenmoista tehtävää mahtui taas matkalle: käännöksiä kaikissa muodoissaan, pujotteluja, spiraaleja, jääviä, koiran eteentuloja jne. jne. Otettu ihan tarkoituksella joihinkin liikkeisiin omia käskyjä, osa menee totutuilla. Hemmetti, miten vaikeaa tässä lajissa on vaan muistaa oikea suorituspaikka. Varsinkin, kun liike ei saa missään vaiheessa pysähtyä, ellei kyltti niin käske tekemään (jäävät). Eipä ollut siis kerta, eikä kaks, kun löysin itseni kyltin väärältä puolelta tai muutoin vaan väärästä paikasta. Mutta ei se niin vakavaa, hauskaa höntsäilyä joka tapauksessa meille molemmille.

Ma tahtoo veivaa veivaa

♪♪♪ Ma tahtoo veivaa veivaa.

Se tahtoo veivaa veivaa.

Han tahtoo veivaa veivaa.

Me tahtoo veivaa veivaa.

He tahtoo veivaa veivaa.

Te tahtoo veivaa veivaa ♪♪♪

Tottistelemassa Hurttiksella. Mukana geimeissä Partaset, Margit, Tuula ja mie. Sekä Mikke coachina. Kaikki veivas niin prkleesti. Jopa niin, että neitokakadua muistuttavat kiljahdukset raikuivat hallissa. ;) Ekassa setissä seuraamista + jääviä, joissa hyvänä häiriönä Valto-roto. Ilmoittautumisessa meni hetkellisesti epävarmaksi, kun Valto kulki takaa aivan pyrstöä hipoen ohi. Muutoin "nou problemos". Sorruin vaan tekemään vähän turhaa pitkää seuruukaaviota (hyi hyi). Jäävät aika kivoja. Seisomisessa menty eteenpäin ja ainoat virheet olivat ohjaajan virheitä. Niinpä tietysti. Tokassa setissä tehtiin vähän erilaista eli esineilmaisuja. Hyviä vinkkejä tulikin tukku, joiden avulla työstää asiaa kotona eteenpäin. Treenivuoron päätteeksi piipahdettiin vielä hallissa noutokapulan kera. Se kapula on nii-in rakas ja mä olen ihan suotta pitänyt sitä "turhan pyhänä kapistuksena". 

Ai niin, käytiinhän me sunnuntaina myös peltojäljellä Antin & Margitin kera. Pitkää suoraa ja pientä kaarrosta. Olin tyytyväinen. Vielä, kun sais ne esineet kuosiin niin avot. No nytpä on taasen lisäeväitä siihenkin ja pitkä talvi edessä treenailla.

Jälkitreffien jälkeen kaivettiin autosta myös Taavi-herra ja lähdettiin viidestään metsään. Olihan vauhtia & vaaratilanteita, kun kolme karvanaamaa veti tärrirallia. Antti & Keltsi etunenässä, mutta kyllä Taavikin intoutui. Lääniä olisi ollut hehtaaritolkulla, mutta mikähän ihme siinä oli, että sitä tärrien kyykkyjuoksukisaa piti toteuttaa juuri siinä parhaalla suppismättäällä. Emännät karjahtelivat komentoja niin, että kaikki metsänpedot kaikkosivat varmasti takavasemmalle. Itse asiassa meno oli sellaista, että välillä oli jo pakko laittaa silmät kiinni, kun touhua seurasi. Huhhuh. Meille on muutenkin tullut jonkunlainen "suppisriippuvuus". Metsälenkit suuntautuvat parhaille apajille, johon sienituristit eivät löydä ja onhan sieltä jokunen litra niitä tullut kannettua kotiinkin.