ei tuu mittään...

En tiedä, mikä Renksun hallissa hiertää, mutta ei tunnu tulevan tekemisestä yhtikäs mittään siellä. Vai voisikohan syynä olla myös se, että käyty tosi harvakseltaan? Ja häiriötekijöitä on hallissa aina todella paljon.

Ulkona tuli lunta taivaan täydeltä, joten ruuhkaa hallissa riitti. Jossain vaiheessa mahduttiin sisälle. Ei tuttuja appareita maisemissa/vapaana, joten tein vaan sivulletuloja, istumisia ja maahanmenoja ihan erillisenä. Paljon toistoja, mutta siten, että homma oli tosi kivaa. Nappulat kääntyikin kaakkoon alta aikayksikön, mistä seurauksena ehti tarjota taas kaikkea mahdollista ilman ensimmäistäkään käskysanaa. Seuraamista tein muutaman askeleen, mutta totesin, että parempi antaa olla, kun ei ketään kyttäämässä sekä kulkemassa perässä.

Ei malttais millään enää odotella kevään tuloa. Kalenteri alkaa pikkuhiljaa täyttyä toinen toistaan mielenkiitoisemmista aktiviteeteista koiraharrasteiden saralla. Normijutut, mutta lisäksi maastoleirejä, erilaisia tottissemmoja jne. Faktaa ainakin se, että oppia on ainakin tarjolla ja mikäli niistä ei tartu mitään matkaan, voi koiran ohjaaja katsoa pelkästään peiliin...

viikko taas vierähtänyt

Viikko on taas vierähtänyt ja blogin päivittäjä laiskistunut. Mutta viime viikko oli niin kiireinen (seli seli), että homma vaan jäi.

Lauantaina tuli todistettua airiksen pohjaton ahneus. Taas kerran. Hieno keli, joten lähdettiin jo perinteisesti Koippuran lenkille. Parhaat lenkkeilymaastot, kun lingottu reitti läpi peltojen sekä metsien, eikä ketään kulje missään. Laskin koiran irti heti pihan jälkeen, niinkuin aina. Pysähdyin hetkeksi riistan ruokintapaikalle tutkimaan, onko meidän viemät kerput kelvanneet jäniksille ja peuroille. Keltsi katosi siinä vaiheessa. Ihmettelin, kun ei tullut näkyville, eikä reagoinut edes kutsuuni. Ei pihaustakaan. Tuoretta lunta hento kerros, mistä pystyin seuraamaan jälkiä, mihin suuntaan on mennyt. Metsäsuoralla hurautti vauhdilla takaa ohi ja ehdin rekisteröidä, että "joku valtava juttu" sillä on suussa, kun kita ammollaan. Ihmekös tuo, ettei ilmoitellut olemassaolostaan ja fiksuna koirana tiesi, mitä siitä seuraa, jos tuo saaliin minun lähelle. Paineli sen kanssa piiloon. Totuus kuitenkin valkeni, että kyseessä oli useamman kilon painoinen lihakimpale. Ilmeisesti ketut olivat sen haaskalta kuljettaneet metsään ja tämä hyväkäs löysi sieltä aarteen.

Sunnuntaina olikin sitten aika hiljaista. Aamusta valkeni sananmukaisesti se, mitä "Ahneella on pa***inen loppu" -sanonta tarkoittaa. Ja koiran olemus muistutti lähinnä ilmapalloa. Se siitä sunnuntaista sitten. *huoh*

Maanantaina tottistelemassa. Into tehdä alkaa olla maneesissa sen verran korkealla, että se taasen tuo ihan uudet haasteensa oppimiseen/opetteluun. Esim. seuraamisessa alkaa kovin helposti edistämään sekä aukeamaan. Samoin tuon otuksen tempperamentti on sitä luokkaa, että saa käyttää kaikki konstit pitääkseen paketin kasassa. Onni on hyvä ope eli saatiin taas kasapäin vinkkejä, miten jatkaa niin, ettei koiran into tehdä kuitenkaan latistu. Keltsi teki tällä kertaa vain sivulletuloja, seuraamista sekä jättävät. Enää kaksi maanantaita maneesilla, huhtikuuksi mennään ulos ja sitten olemmekin enemmän "oman onnemme nojassa". Ainakin kesän.

alkuviikon aktiviteetit

Sunnuntai meni hienoakin hienommasta kevätpäivästä nauttien. Ulkoillessa sekä lenkkeilyn merkeissä vierähti päivä (kuvassa Keltsi heinäpellolle lingotulla lenkkipolulla).

Maanantaiset tottikset maneesilla. Illan teemana: sivulletuloja, seuraamista, jättävät liikkeet ja luoksetulon vauhtiharjoitus. Sivulletulot ok, omaan tekemiseen vaan kiinnitettävä taas huomio, että kehut + palkkaus oikea-aikaiset. Seuraamisissa jostain syystä tahtoi nyt jäädä käännöksissä oikealle väljäksi. Hinkattiin sitä. Jättävissä edistystä, kun (maa)han-sulkeiset pidetty ihan erillisenä. Pitää vaan niissäkin muistaa vaihdella palkkausta, ettei ala ennakoida. Luoksetulon tekee vauhdilla. Ihan aavistuksen matkalla kaartoi vasemmalle (minun oikean käden suuntaan). Vissiin edelleen takaraivossa kummitteli lelupalkan lennähtäminen sinne suuntaan? Mutta korjasi suoraksi, kun palkka tulikin jalkojen välistä taakse.

"Vähiin käy, ennenkuin loppuu". Maaliskuu ollaan vielä maneesilla, sitten alkaa open omat kiireet. Huhtikuussa ehtii vielä jeesimään kerta viikkoon, mutta päivä ja paikka muuttuu. Toukokuussa ei toivettakaan. Kesällä ehkä jonkun kerran. Mutta syksyllä toivottavasti palataan taas tositoimiin.

Tiistaina tuli tehtyä "maratontyöpäivä" 6-21. Kotiintullessa löysin eteisen lattialta kauhukseni ISON, tyhjän muovirasian. Olin antanut neuvon: "Heppajauhelihaa sen verran, että kupinpohja peittyy. Päälle desi muita sörsseleitä.". Kas kummaa ohjeeni oli ymmärretty hieman väärin ja annettu karvakuonolle koko muovirasiallinen heppajauhelihaa. Vastassa oli siis tyhjä rasia ja "maha killillään" oleva airis. Huomenna on diettipäivä, varmaan myös ylihuomenna, perjaintaina ja viikonloppunakin...

riistaa ruokkimassa

Aamuysiltä kokoontuminen, porukan jako pienempiin ryhmiin ja sopiminen, mihin ketkäkin suuntaa. Teemalla riistan ruokkiminen eli heinää + kauraa piti kuljettaa ruokintakatoksille metsään. Ajattelin, että otan Keltsiläisen mukaan niin tulee hyvä lenkki koirallekkin samalla. Valittiin naapurin ajokoiramiehen kanssa katos, mikä ei matkallisesti niin hirmuisen kaukana tiestä, mutta eipä tullut mieleen miettiä maaston profiilia ja lumen määrää. Voi ristus, sanon minä! Alkumatka kodalle oli lastenleikkiä, kun metsätie jossain kohtaa talvea aurattu ja traktorin renkaan jäljet vielä erotti. Lunta oli vain puoleen sääreen asti. Mutta siitä eteenpäin taival oli tuskainen. Lunta oli vyötäröön asti ja katos vielä ison, jyrkän montun pohjalla. Jollain konstilla tiemme perille asti selvitettiin ja saatiin heinät sekä kaurat kuskattua katokselle asti. Ajateltiin, että takaisinpäin tulo on helpompaa, kun kävelee vanhoja jälkiä. Niinhän sitä luulisi. Ei niistä jalanjäljistä ollut mitään hyötyä, kun järkyttävä ylämäki edessä. Eipä siinä auttanut muu kuin yrittää rämpiä mäkeä ylös teemalla tyyli vapaa ja paikoitellen pitikin "heittää neliveto päälle". Jopa Keltsiläistä otti reissu tosi koville. Raukka oli niin puhki, että yritti hyödyntää meidän jälkiä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun ne olivat syvyydeltään ihmistä vyötäröön asti. Sai sitäkin sitten matkalla välillä pukata takapuolesta eteenpäin, kun jäi retkottamaan siihen hankeen sen näköisenä, että "Hei, voiskos joku jeesata?"...

Noh eipä tarvi enää tänä päivänä lenkkeilystä murehtia, vaan voidaan maata loppupäivä reporankana tuvassa soffa selässä kiinni ja liikuskella hissukseen ihan vaan tässä pihapiirissä...

maaliskuussa jo mennään

Ihan uskomatonta, että on jo maaliskuu! Kevät alkaa pikkuhiljaa tehdä tuloaan, vaikkakaan lumi ei kyllä ihan heti lopu. Voi kestää jälkikauden aloitus tänä vuonna...? Keltsiläisen kanssa tuttuun tapaan samoilemassa Koippuran metsissä sekä pelloilla. Ohessa muutama kuva matkalta. Yksi karvakuono ainakin rakastaa lunta! :)

Treenirintamalla ei mitään mainittavaa. Viikon teemana (maa)han-käsky eli niitä tahkottu urakalla.

suunta ylöspäin

Jos vertaa viime torstain tottisteluun julkisella paikalla, oli tänään suunta ylöspäin. Maneesilla maanantaiseen tapaan. Seuraamiset ok, mitä nyt itsellä oli se kipsipäivä eli noottia tuli siitä, että sitä ääntä sekä niitä eleitä saisi käyttää huomattavasti enemmän. Ryhti nousee karvakuonolla heti monta senttiä. Henkilöryhmästä selvittiin vain yhdellä uukkarilla. Edistystä. Jättävissä ei mitään uutta mainittavaa. Luoksetulon loppuasentoja muutaman metrin matkalta ja tosiasia, että niin pirun helposti ennakoi. Eikun pakkaa sekaisin, ettei Keltsi arvaa sekä ennakoi, mitä milloinkin tulossa. Vaihtarileikki kahdella pallolla onnistui jo ihan kivasti.

Tässä pikakatsaus tämäniltaisiin tekemisiin. Säyhtee vaikenee, mutta vain hetkeksi.

v. 2009 MEJÄ-airis

Tänään oli SATYn vuosikokous, missä jaettiin myös vuoden 2009 parhaiden koirien palkinnot. Suunnitelmissa oli lähteä paikan päälle, mutta ne haaveet karisivat melko ikävän kelin ja odotettavissa olevan hiihtoloman paluuruuhkan vuoksi.

Kokouksesta kantautui tieto, että Keltsi sai vuoden 2009 MEJÄ-airiksen palkinnon!!! Iloa ei latista edes tieto siitä, että kovin hiljaista on ollut tässä kisakategoriassa. Ilmaiseksi ei tämä titteli tullut, vaan töitä on tehty tosissamme harrastuksen eteen ja missään kohtaa ei lähdetty soitellen sotaan (lue: kokeisiin).

Nyt on hyvä nostaa malja ja miettiä takkatulen loimutessa tapahtumia matkan varrelta. Muistuu mieleen niin monet hetket. Kaikki alkoi Keltsin ollessa n. 3,5kk vanha. Tuolloin tuli ensikosketus lajiin Jokimaan maastoissa, missä Keltsi "ajoi" n. 20m jäljen. Taidettiin vielä toinen, ellei kolmaskin, kerta treenata vastaavanlainen jälki, ennenkuin jätettiin asia hautumaan talven yli. Keväällä sitten palattiin tositoimiin. Kevät-kesä tuli rämmittyä maastoissa ja tosi pitkään arvoin ensimmäiseen kokeeseen osallistumista. Sinne uskaltauduttiin elokuun alussa. Tavoitteena oli hyväksytty tulos. Keltsiläinen yllätti napaten AVO1-tuloksen 47 pisteellä. Pakko oli vielä kokeilla toinen koe reilun parin viikon kuluttua, mistä myös AVO1-tulos 43 pisteellä. Näyttelypalkinto puuttui, joten urakka piti jättää siihen. Muutamat treenit ja asia hautumaan taas talven ajaksi.

Nyt sitten odotellaan malttamattomana lumien sulamista, että päästään jatkamaan harrastamista. Ekat kokeet olisi wappuna, mikäli sääherra on suosiollinen (lumet ehtii sulaa) ja koepaikka saadaan. Tuleva kesä kuluu aika tarkkaan jälkimaastoissa. Ja tehdään kaikkemme "sitä yhtä tavoitetta" kohti.

Nöyränä ja onnellisena hienosta nenäkoirasta...