viikko taas vierähtänyt

Viikko on taas vierähtänyt ja blogin päivittäjä laiskistunut. Mutta viime viikko oli niin kiireinen (seli seli), että homma vaan jäi.

Lauantaina tuli todistettua airiksen pohjaton ahneus. Taas kerran. Hieno keli, joten lähdettiin jo perinteisesti Koippuran lenkille. Parhaat lenkkeilymaastot, kun lingottu reitti läpi peltojen sekä metsien, eikä ketään kulje missään. Laskin koiran irti heti pihan jälkeen, niinkuin aina. Pysähdyin hetkeksi riistan ruokintapaikalle tutkimaan, onko meidän viemät kerput kelvanneet jäniksille ja peuroille. Keltsi katosi siinä vaiheessa. Ihmettelin, kun ei tullut näkyville, eikä reagoinut edes kutsuuni. Ei pihaustakaan. Tuoretta lunta hento kerros, mistä pystyin seuraamaan jälkiä, mihin suuntaan on mennyt. Metsäsuoralla hurautti vauhdilla takaa ohi ja ehdin rekisteröidä, että "joku valtava juttu" sillä on suussa, kun kita ammollaan. Ihmekös tuo, ettei ilmoitellut olemassaolostaan ja fiksuna koirana tiesi, mitä siitä seuraa, jos tuo saaliin minun lähelle. Paineli sen kanssa piiloon. Totuus kuitenkin valkeni, että kyseessä oli useamman kilon painoinen lihakimpale. Ilmeisesti ketut olivat sen haaskalta kuljettaneet metsään ja tämä hyväkäs löysi sieltä aarteen.

Sunnuntaina olikin sitten aika hiljaista. Aamusta valkeni sananmukaisesti se, mitä "Ahneella on pa***inen loppu" -sanonta tarkoittaa. Ja koiran olemus muistutti lähinnä ilmapalloa. Se siitä sunnuntaista sitten. *huoh*

Maanantaina tottistelemassa. Into tehdä alkaa olla maneesissa sen verran korkealla, että se taasen tuo ihan uudet haasteensa oppimiseen/opetteluun. Esim. seuraamisessa alkaa kovin helposti edistämään sekä aukeamaan. Samoin tuon otuksen tempperamentti on sitä luokkaa, että saa käyttää kaikki konstit pitääkseen paketin kasassa. Onni on hyvä ope eli saatiin taas kasapäin vinkkejä, miten jatkaa niin, ettei koiran into tehdä kuitenkaan latistu. Keltsi teki tällä kertaa vain sivulletuloja, seuraamista sekä jättävät. Enää kaksi maanantaita maneesilla, huhtikuuksi mennään ulos ja sitten olemmekin enemmän "oman onnemme nojassa". Ainakin kesän.