kallonkutistajalla

Sunnuntai sujui jännittävissä sekä mielenkiintoisissa merkeissä, kun kävimme MH-luonnekuvauksessa Mäntsälässä. Kuvaajina toimivat Marina Bast & Carina Timberg.

MH sisälsi yhteensä 10 eri osa-aluetta, ja näistä tietyt tehtiin kahteen kertaan. Myös jäljelle jäävää pelkoa sekä kiinnostusta tsekattiin tapahtuman jälkeen aina kahteen otteeseen. Kuvaus kesti n. 45 minuuttia ja lopuksi saatiin hyvin kattava palaute siitä, millaisena kuvaajat koiran näkevät.

Tunnistin Keltsin hyvin siitä palautteesta, minkä kuvaajilta sain. Mitään isoja yllätyksiä ei matkan varrella tullut. Positiivisimpana painui mieleen se, että esim. yllätyksessä (haalarit) sekä ääniherkkyydessä (räminälaite) ei minkäänlaista jäljellejäävää pelkoa, eikä myöskään kiinnostusta. Samoin aaveet kohdatessaan Keltsi pysytteli minun sivulla/edessä ja tarkkaili aaveita koko osion ajan. Uhkaelkeet olivat yksittäisiä ja luvan saatuaan syöksähti omatoimisesti aaveiden luokse, nuuhkaisi  kerran "Hei näähän on ihmisiä", minkä jälkeen alkoi innostuneena ottamaan kontaktia heihin. Jne. Harmi, kun ei ollut kunnollista videokameraa matkassa, koska olisi ollut todella kiva katsoa jälkeenpäin eri osiot kaikessa rauhassa. Testin aikanahan ei pystynyt koiraa seuraamaan, kun omistajalla ei saanut ottaa edes minkäänlaista kontaktia koiraan ilman testinohjaajan sekä kuvaajien lupaa.

Se on pakko todeta, että missään nimessä helpompi/kevyempi MH ei ole, jos perinteiseen luonnetestiin vertaa. Päinvastoin aran koiran kanssa miettisin kahteen kertaan, kun kaikissa osa-alueissa koira lasketaan irti. Siinä on vitsit vähissä, jos oikeasti säikähtää, eikä palaudu. Äkkiä saa Sesseä etsiskellä naapuripitäjästä asti, kun alue ei aidattu.

vaatimisen vaikeus

Tänään aamulla jatkettiin peltojälkiharkkoja samalla kokoonpanolla kuin eilen. Suunnattiin ympyräpellolle parin kilometrin päähän kotipihasta, minkä vieressä onnistuu ruututreenit jälkien vanhenemista odotellessa. Tallasin Keltsiläiselle kolmiota mukailevan jäljen, missä eka kulma 90-astetta ja toinen enempi piikkimäinen. Froliceja jätin joka askeleelle. Pellolle mentiin pinkeänä, mutta rauhoittui paalulle. Ekat metrit yritti kiihdyttää, mutta tasaantui, kun en päästänyt menemään. Sen jälkeen liinassa ei tuntunut painetta eli kaikessa rauhassa edettiin. Kulmat meni hyvin. Vaatimisen vaikeus tuli vaan taas esiin siinä, kun omia askeleita ei joka kohdassa kertakaikkiaan nähnyt. Maa on niin kuivaa ja heinä mitättömän mittaista.

Olen ajanut jäljet tosi lähellä koiraa. Jotenkin en vaan "uskalla" jättäytyä kauemmaksi, vaikka mennäänhän me metsässäkin niin, että koiralla on 6m työskentelyvapautta. Eikä se sielläkään kaahaa, vaan tekee töitä tarkan rauhallisesti. Ei kai siinä muu auta kuin tallata joku kerta pidempi suora ja kokeilla vaan rohkeasti jättäytyä kauemmas koirasta. Täytyy nyt jatkaa ahkerasti pellolla jäljestämistä niin pitkään kuin keli sallii. Treenipaikoista ei ainakaan pulaa, kun tämän kesän heinäsato tehty. Ja esineilmaisuja opeteltava ihan erillisenä.

Jälkien vanhenemista odotellessa tallattiin ruutu. Semmoinen kapeahko, mutta syvä kaistale. Kylvettiin esineet takalinjalta keskustaa kohti; sukka, pieni pehmoörkki, kankainen rahakukkaro ja lastenkenkä. Ensin vuoroon Keltsi. Edistystä on tapahtunut eli irtoaa minusta jo aika kivasti ja ihan takalinjalle asti. Nappasi kankaisen rahakukkaron matkaan, mutta... Ohjaaja mokasi hihkaisemalla "Hyvä!", jolloin esine tippui. Olisihan minun pitänyt muistaa, että suu on pidettävä kiinni luovutukseen asti, mutta innoissani sen unohdin. Eikun uusi lähetys ja toi pehmoörkin toisesta takakulmasta. Haetutin vielä toisen esineen ja toi sukan. Molemmat luovutti korrektisti käteen asti.

Eilen illalla käytiin tottistelemassa Löytyllä. Oltiin paikalla viiden jälkeen ja ihmeteltiin, kun ei ketään muita. Treenit alkoi vasta kuudelta, joten ihmekös tuo. Hyvä minä! Porukkaa oli vain kourallinen, joten oli ainakin tilaa treenata. Sami & Tuula olivat taasen korvaamattomana apuna apparin roolissa. Tehtiin Keltsin kanssa kaksi settiä; seuraamista, jättäviä ja lisäksi harjoiteltiin täyskäännöstä ihan erillisenä. Ekassa setissä seuruutin lelupalkalla. Pelitti hyvin. Tokassa oli lelu piilotettava ja siirryttävä nakkipalkkaan, kun intoa enemmän kuin älyä, eikä tekemisestä meinannut tulla yhtään mitään. En tiedä, mikä tuohon koiruuteen on mennyt, mutta nyt on ollut järestään niin, että hetken huili autossa kääntää tokaan settiin nappulat kaakkoon. Noh hyvä, että on intoa.

as-kel as-ke-leel-ta...

Saidi & Venla ajelivat Veken kanssa treeniseuraksi, joten käytiin tallaamassa pellolle jäljet. Keltsille "yhden lenkkimakkaran mittainen" (n. 150-200m?) laatikko, missä kaksi ysikympin kulmaa. Vanheni vajaan tunnin. Ekoilla metreillä pyrki vähän liikaa, mutta tokeni jarruttamalla. Sen jälkeen ei oma hauis huutanut enää hallelujaa, vaan uskalsin löysätä liinasta ja nenä pysyi maassa. Yes! Leiriopit (mm. askelpituuden merkitys, oma ohjaaminen) ovat vielä tuoreessa muistissa, joten pellolla jäljestäminen on nyt mielekkäämpää kuin aiemmin. Tänään ajoin ekaa kertaa jäljen pitkällä grippiliinalla ja pakko uskoa Juhaa, että huomattavasti parempi kapistus pellolle kuin muovitettu vaijeri. Haasteellista taasen oli jälkipellon pohja. Heinät tehty juhannuksen tienoilla, mutta rutikuivasta kesästä johtuen ei kunnollista ruohoa kasvanut tilalle. Paikoitellen oli ihan kaljuja plänttejä ja kuiva savimaa, missä oli hankala nähdä omia askeleita.

Huomenna jatketaan harjoituksia ja esineitä voisi myös ottaa jälkien vanhenemista odotellessa. Sitä ennen taidetaan kuitenkin pyörähtää rototottiksissa Löytyllä.

pieni ankanpoikanen, uiskenteli veessä...

"Pieni ankanpoikanen polskutteli veessä,

pien ankanpoikanen lumpeenlehden eessä.

Se lehdestä haukkasi palasen ja sanoi sitten - Mä olen iloinen.

Olen ankanpoikanen, polskuttelen veessä.

KVAK, KUAK , KUAK."

Vaihteeksi hauskanpitoa, kun karvakuonot matkasivat Hyvinkään Onnenkoira kylpylään. Retkellä mukana "pikkuveli ja isosisko" (ei tosin iän, vaan kokonsa puolesta) eli walesipoika "Sulo" (High Voltages Xzibit) ja Keltsi. Ilmassa oli juhlatunnelmaa, koska Sulo täytti tänään 3-vuotta - Onnittelut kivalle karvakuonokaverille! Allas oli kaksikon privaattikäytössä puolen tunnin ajan ja voi sitä riemua. Valitettavasti ulkona jytissyt ukkonen pimeyden kera sekä allastilan huono valaistus saivat aikaan sen, että kuvat jäivät tällä kertaa yhteen kappaleeseen. Se yhteiskuva tästä mainiosta parivaljakosta antaa siis yhä odotella itseään...

hyvänmielen treenit

Käytiin tiistaiaamun tottiksissa Orimattilassa. Heti autosta ottaessa huomasin, että "matkassa on eri koira" kuin torstaina Löytyllä. Kentälle mentiin innosta puhkuen. Ekassa setissä ilmoittauduttiin tuomari-Miialle. Kontakti kesti ja ahterikin pysyi maassa. Sitten seuraamista. Perusasentoja, muutamia askeleita, paljon käännöksiä, muutama pidempi pätkä. Korjattavat asiat lähinnä meikäläisen palkkamiseen liittyviä. Yllätys. Onnistuin siinä seuraamisen tuoksinassa jotenkin liukastumaan ja mätkähdin selälleni nurmeen. Siitäkös riemu repesi koiran mielestä. :D Pitäisköhän ruveta hyödyntämään tilanteissa, jos tuntuu alavireiseltä? ;)

Istu-käsky oli palannut takaisin ymmärrettyjen sanojen valikoimaan. Korjattavaa niissä, että toinen etutassu jäi ilmaan, kun intopiukeana odotteli palkkaa. Pari maahanmenoa vielä ja autoon huilimaan. Pienen tauon jälkeen toinen setti. Tuntui vire vaan nousseen. Tehtiin samat jutut, mutta ilman hihnaa. Loppuun iloinen luoksetulo lelupalkalla ja leikkiä. 

Olihan todelliset hyvänmielen treenit, kun oma koira pelitti kivasti ja treenikaveritkin onnistuivat. Näitä tahtoo lisää. :)

aksadebyytti

Keltsi debytoi virallisissa aksakisoissa, kun partasuiden rotumestaruudet ratkottiin tänään Hyvinkäällä. Treenikertoja oli takana "huikeat" 4 kpl, joten tulosta ei tällä kertaa saatu (2 x HYL), vaan ainoastaan kokemusta. Hauskaa joka tapauksessa oli ja syssymmällä yritämme uudestaan. Kiitos lainapilotti Erikalle sekä koko E-tiimille hauskasta päivästä! :)

Illalla vielä pihatottista istumissulkeisten merkeissä. Toistoja melkoinen määrä ja hyvällä onnistumis%:lla (kerran tarjosi maahanmenoa). Oiskohan sen muisti palannut?

VVV (virallisesti valio vihdoinkin)

"Kolmas kerta toden sanoo" vaimitensenytolikaan? Keltsi sai viimeisen Suomen jäljestämisvalion arvoon tarvittavan ykköstuloksen 30.6.2010. Jätin valioarvohakemuksen heti tuon koetuloksen päivittymisen jälkeen ja huomasin samalla, että kauden eka ykköstulos (2.5.) puuttuu jostain syystä jalostustietokannasta. Kaikki muut tulokset olivat kyllä päivittyneet. Aikani odottelin, kunnes aloin selvitellä asiaa SKL:n kautta, missä ei merkkiäkään kyseisen kokeen pöytäkirjoista. Seuraavaksi yhteys piirin pöytäkirjantarkistajaan, joka kertoi lähettäneensä koepöytäkirjat kertaalleen (samassa kuoressa mennyt muitakin), mutta lupasi laittaa kopiot matkaan. Odottelin pari viikkoa, mutta tulosta ei näkynyt, eikä kuulunut. Otin uudelleen yhteyttä, enkä ollut uskoa korviani, kun uusintalähetyskään ei mennyt perille. Ei auttanut muu kuin pöytäkirjantarkistajan laittaa kopiot jälleen matkaan...

Kolme kuukautta ja kolmannet kopiot se vaati. Eilen on jalostustietokantaan päivittynyt tulos sekä FI JVA -titteli. Nyt uskaltaa jo suunnitella sitä luvattua kakkutarjoilua! ;) Ja oheisen kuvan hengessä noukat kohti uusia tuulia. :)