vaatimisen vaikeus

Tänään aamulla jatkettiin peltojälkiharkkoja samalla kokoonpanolla kuin eilen. Suunnattiin ympyräpellolle parin kilometrin päähän kotipihasta, minkä vieressä onnistuu ruututreenit jälkien vanhenemista odotellessa. Tallasin Keltsiläiselle kolmiota mukailevan jäljen, missä eka kulma 90-astetta ja toinen enempi piikkimäinen. Froliceja jätin joka askeleelle. Pellolle mentiin pinkeänä, mutta rauhoittui paalulle. Ekat metrit yritti kiihdyttää, mutta tasaantui, kun en päästänyt menemään. Sen jälkeen liinassa ei tuntunut painetta eli kaikessa rauhassa edettiin. Kulmat meni hyvin. Vaatimisen vaikeus tuli vaan taas esiin siinä, kun omia askeleita ei joka kohdassa kertakaikkiaan nähnyt. Maa on niin kuivaa ja heinä mitättömän mittaista.

Olen ajanut jäljet tosi lähellä koiraa. Jotenkin en vaan "uskalla" jättäytyä kauemmaksi, vaikka mennäänhän me metsässäkin niin, että koiralla on 6m työskentelyvapautta. Eikä se sielläkään kaahaa, vaan tekee töitä tarkan rauhallisesti. Ei kai siinä muu auta kuin tallata joku kerta pidempi suora ja kokeilla vaan rohkeasti jättäytyä kauemmas koirasta. Täytyy nyt jatkaa ahkerasti pellolla jäljestämistä niin pitkään kuin keli sallii. Treenipaikoista ei ainakaan pulaa, kun tämän kesän heinäsato tehty. Ja esineilmaisuja opeteltava ihan erillisenä.

Jälkien vanhenemista odotellessa tallattiin ruutu. Semmoinen kapeahko, mutta syvä kaistale. Kylvettiin esineet takalinjalta keskustaa kohti; sukka, pieni pehmoörkki, kankainen rahakukkaro ja lastenkenkä. Ensin vuoroon Keltsi. Edistystä on tapahtunut eli irtoaa minusta jo aika kivasti ja ihan takalinjalle asti. Nappasi kankaisen rahakukkaron matkaan, mutta... Ohjaaja mokasi hihkaisemalla "Hyvä!", jolloin esine tippui. Olisihan minun pitänyt muistaa, että suu on pidettävä kiinni luovutukseen asti, mutta innoissani sen unohdin. Eikun uusi lähetys ja toi pehmoörkin toisesta takakulmasta. Haetutin vielä toisen esineen ja toi sukan. Molemmat luovutti korrektisti käteen asti.

Eilen illalla käytiin tottistelemassa Löytyllä. Oltiin paikalla viiden jälkeen ja ihmeteltiin, kun ei ketään muita. Treenit alkoi vasta kuudelta, joten ihmekös tuo. Hyvä minä! Porukkaa oli vain kourallinen, joten oli ainakin tilaa treenata. Sami & Tuula olivat taasen korvaamattomana apuna apparin roolissa. Tehtiin Keltsin kanssa kaksi settiä; seuraamista, jättäviä ja lisäksi harjoiteltiin täyskäännöstä ihan erillisenä. Ekassa setissä seuruutin lelupalkalla. Pelitti hyvin. Tokassa oli lelu piilotettava ja siirryttävä nakkipalkkaan, kun intoa enemmän kuin älyä, eikä tekemisestä meinannut tulla yhtään mitään. En tiedä, mikä tuohon koiruuteen on mennyt, mutta nyt on ollut järestään niin, että hetken huili autossa kääntää tokaan settiin nappulat kaakkoon. Noh hyvä, että on intoa.