torstai 14. lokakuuta 2010

Murphyn laki

Huomenna piti startata maastoleirille Ylöjärvelle, mutta kohtalo puuttui peliin tänään. Kai tämä on sitä Murphyn lakia? Aamusella ensimmäisenä huomasin, että Keltsiläisen silmässä on jotakin vikaa. Hinkkasi ja kupsutti sitä. Silmä arvatenkin tosi ikävän näköinen. Onneksi saatiin lääkäriaika klo 12. Mitään ylimääräistä ei silmästä löytynyt. Tarkempi tutkimus osoitti, että naarmu sarveiskalvolla. Lääkäri lohdutteli, että paranee kyllä pian. Mutta nyt on lääkekuuri päällä (tulehduskipulääkettä sekä silmätippoja useamman kerran päivässä), joten leiri voidaan unohtaa ihan suosiolla. Voihan itku!

Noh jotain positiivista jos hakemalla hakee niin eipä ole enää kiirus vaihtaa menopeliin talvigummeja, kun voidaan pysytellä kotosalla ihan koko viikonloppu. Tuli taivaasta mitä tahansa. Laiha lohtu...

tiistai 12. lokakuuta 2010

tokoilemassa tauon jälkeen

Pari tokokertaa jäi väliin muiden kiireiden takana. Eilen taas mukana remmissä. Kirsi kouluttaa paljon naksuttimen ideologiaa ja se on osana myös airistokoa. Siinä onkin aihe, mistä haluaisin oppia enemmän. 

Koirat olivat ihan innoissaan naksuttelusta, kun pääsivät itse pähkäilemään sekä tarjoamaan ratkaisua. Vahvistettiin hyppyä. Ihme juttu, miten siitä seurauksena alkoi myös se seisominen hypyn jälkeen tulla ikäänkuin itsestään. Toisena harjoituksena tehtiin liikkeestä seisomista. Ensin ilman naksua ja sen jälkeen kokeiltiin, miten sitä voisi hyödyntää samassa liikkeessä. Toimi! Voiskohan tässä olla ratkaisu meidän seisomisongelmaan, kun en ole osannut sitä opettaa kunnolla? Pitää kokeilla. Loppuun tehtiin vielä paikallaoloharjoitus. Kaverit nous jossain kohtaa vuorollaan, Keltsi ei. Hyvä flikka!

Jos tuon liikkeestä seisomisen sais kuntoon niin sitten olis ALO-luokan liikkeet kasassa. Vois ihan vakavasti harkita kokeisiin menoa, mikä tekisi oikein hyvää omalle hermorakenteelle. Treeniä tarttee. Kokeita näkyy kuitenkin olevan suht säännölliseen kotinurkilla.

maanantai 11. lokakuuta 2010

kapula on kiva

Jonkinlaista hulluutta vaatii pyhäaamuna lähteä treeneihin ennen kuutta ja Kirkkonummelle asti. Ohjelmassa Suskin tottis. Airiksilla on oma ryhmä, mikä kokoontuu kerran kuussa. Pääasiassa turkulaisia (Katja & Rytmi, Eija & Konsta, Heidi & Jesse sekä Jutta & Pipsa jaViima), mutta joukon jatkona vielä Katja & Wolke sekä me Keltsin kanssa. Tällä kertaa paikalla vain 4. Jokainen sai esittää toiveensa, mitä haluaa tehdä. Itselle oli kypsynyt ajatus, josko niitä noudon alkeita otettaisiin, mitä ei käytännössä tehty vielä lainkaan. Ja nouto on sen verran tärkeä osa-alue, että mielummin opettelisi alusta asti oikein. Tämä suunnitelma sopi myös Suskille.

Aluksi käytiin teoriassa läpi ne osa-alueet, miten noutoliikket kannattaa pilkkoa. Keltsin kanssa tässä vaiheessa järkevää keskittyä vauhtinoutoon ja iskunoutoon sekä tehdä pitoharjoituksia kaikessa rauhassa kotosalla. Muihin osa-alueisiin palataan sitten myöhemmin.

Vauhtinoudossa koira viereen (saa tässä vaiheessa seistä tai istua) ja ohjaaja heittää kapulan. Pannasta kiinni. Suski kävi nakkaamassa kapulan vielä kauemmaksi. Tässä kohtaa koira oli pyydetty jo istumaan perusasentoon viereen. Hyvä ja perusteltu oppi oli se, että katsekontaktia ei tarvitse vaatia, vaan koira saa seurata kapulaa. Tämän jälkeen koiran lähetys matkaan käskysanan saattelemana. Ja kehut heti, jos se kapulan nappaa ja lähtee tuomaan sekä leikki pystyyn. Itsestään selvää ei se, että heti tajuaa ottaa. Kapula ei myöskään saa olla "se juttu", vaan sen tuomisesta seuraava palkka.

Iskunouto tehtiin niin, että koiran kanssa leikitään ja appari käy laittamassa kapulan vaihvihkaa n. 5 metrin päähän. Leikki seis > koiran lähetys kapulalle. Ja taas kehut + leikki käyntiin, kun se kapulan ottaa ja lähtee tuomaan. Oppina molempiin myös se, että jo pienistä asioista pitää muistaa alussa palkata koiraa, vaikka se ei heti tajuaisi, mitä kapulalle pitää tehdä. Ja hermojaan ei saa menettää missään kohtaa, koska noudon on oltava kivaa.

Jotenkin aavistelin, ettei Keltsin kanssa tule olemaan haasteita kapulan ottamisessa tai kuljettamisessa, vaan haasteet on ihan muussa. Oikeassa olin. Se lähti todella vauhdikkaasti, nappasi epäröimättä kapulan suuhunsa ja lähti tulemaan takaisinpäin. Nyt ois vaan saatava palkasta kiinnostavampi kuin kapula itsessään. Vaatii taas itseltä räväkämmän leikkimisen opettelua yms. Taisteluasetelmaa, kun ei saa kapulan suhteen muodostua. Suski tuumasi innon nähtyään, että kyllä tuolle hyvän noudon saa rakennettua. Itsestä tuntuukin, että haasteita voip olla odotettavissa hallinnassa sekä hallitun noutoliikkeen kasaamisessa...

Kotiläksyksi myös pitoharjoituksia. Helpoin toteuttaa ruokakupin kanssa ja välitön palkka toivotusta tekemisestä. Aluksi vaikka pelkästä kiinnostuksesta kapulaa kohtaan ja siitä sitten pikkuhiljaa eteenpäin. Tärkeä muistaa oikea korkeus, mistä kapulaa tarjoaa, että otteesta tulee ensimetreiltä asti oikea. Ne alettiinkin heti samana päivänä kotosalla.

Lauantaina oli trimmikurssin II-päivä. Taavi on toipilaana, joten Keltsi joutui tuuraamaan. Eipä tulle ihmeitä voinut tehdä, kun Jussin trimmistä kulunut vain puolisentoista kuukautta, eikä karva muutenkaan hirmuista kyytiä kasva. Siistittiin Keltsiläinen yhteistyössä Margitin kanssa. Margit nyppi pään, meikäläinen keskittyi selkään, kylkiin ja tassuihin. Kummasti tuo pienikin tuunaus muuttaa ilmettä, taas on hia-no!

perjantai 8. lokakuuta 2010

rentoa fiilistä

Sitä lähdettiin hakemaan tänään aamupäivällä, kun suunnattiin Orimattilan kentälle Samin + Oivan & Valton kanssa. Tavoitteena rennot ja hauskat treenit, koska edelliskerralla samaisessa paikassa oli kovin totinen sekä jäykkä tunnelma. Tavoite toteutui hienosti!

Otettiin Keltsin kanssa alkuun vähän seuraamista. Wubbakongi(t) palkkana, mikä on Keltsin mielestä ihan parhaita leluja, mitä maa päällään kantaa. Taas oli matkassa se innokas sekä hieman röyhkeä  tärri. Hyvä niin. Täytyy nyt niitä lelupalkkaan liittyviä haasteita (helposti edistää, pompottaa, riekkuu) alkaa vaan ajan kanssa ratkoa. Tämän jälkeen suunnattiin esteille. Niitä ei tehty ikuisuuksiin ja alkeita silloinkin, joten käytännössä aikalailla nollasta lähdettiin, mutta havaitsin ilokseni aksasta olevan todella paljon apua. Ensin hyppyä lelupalkalla. Muutama kerta noin 60 senttisenä, mistä leiskautti yli kuin tyhjää vaan. Sami kävi lisäämässä pari lautaa eli noin 80 senttinen este. Sekin mentiin lelupalkalla pari kertaa yli ongelmitta. Sitten A-esteen kimppuun. Ensin muutama ylitys namuilla, että malttaa laskeutua rauhassa. Hyvin pelitti. Vielä lelulla sama ja vein palkan siinäkin riittävän alas, mistä sitten heitin eteenpäin. Toimi. Loppuun vielä vähän kahden wuban leikkiä...

Huomenna rimmataan ja sunnuntaina suunnataan Suskin tottikseen. Kivaa!

yksi etappi on saavutettu


Koko kulunut vuosi on tahkottu tottista vaihtelevalla menestyksellä BH-koe mielessä. Tehty kuitenkin vain palasia ja pakka on vielä levällään kuin Jokisen eväät. Kesäkuussa muutama treenikaveri uskaltautui BH-kokeeseen ja taisin silloin luvata, että mekin sitten syksyllä yritetään. Olihan se pakko lunastaa lupaus. Tai yrittää lunastaa. Päätin kokeilla, miten meidän käy. Ja mikäli ei onnaa niin sitten treenataan lisää ja yritetään uudestaan. Ei siinä sen kummempaa.

En halunnut kertoa osallistumisestani etukäteen. En mainininnut siitä sanallakaan blogissa ja vielä koepäivänä pelkäsin, ettei vaan FB:ssakaan paljastu. Lähimmät treenikaverit toki tiesivät, kun jeesasivat meitä viime metreille asti. Suurkiitos siitä kaikille! En vaan ole sen tyyppinen ihminen, joka moisilla asioilla hehkuttaa. Mielummin matalalla profiililla, kaikessa hiljaisuudessa ja kerron vasta jälkeenpäin, miten meidän kävi. "Pessimisti ei pety", niinkuin sanotaan... ;)

Keskiviikkona koitti se päivä, kun Orimattilassa järjestettiin BH-koe. Tuomarina Esa Nurmo. Onnetar oli arponut meille numeron 6. Etsin kuumeisesti pariani ja huomasin ilokseni sen olevan kivanoloinen riiseninarttu. Hyvä! Sehän on melkein kuin airis, vähän eri värinen vain. Ei sillä sinänsä väliä, mutta "piippaavien paimenien" kanssa tullut ne ainoat rähähdykset tähän mennessä ja sellaista en tähän tilanteeseen pariksi olisi kaivannut. Yleisöä valui paikalle aikalailla ja oma kauhistus oli melkoinen, kun tajusin suunnilleen jokaisen kasvon olevan tuttu. Huh, tämäkin vielä. Olisi vissiin pitänyt mennä salaa vaikka Tornioon asti? ;) Keltsi meni ensin paikallamakuuseen. Se on ollut meidän vahvuus, missä ei mitään ongelmia tähän asti. Jätin koiran levollisin mielin ja poistuin vaaditun matkan päähän. Eipä mennyt kauaa, kun henkilöryhmässä olevien tuttujen kasvojen ilme paljasti, että nyt tapahtuu kummia. Onneksi en nähnyt taakseni, koska konseptit olisivat menneet lopullisesti sekaisin. Keltsi oli noussut ja jäljestänyt(!) nurmella muutaman metrin. Käynyt kai uudelleen maate, noussut istumaan pitkäksi aikaa ja siitä sitten seisomaan? Vilkuilin tuomaria, mutta hänen ilme ei paljastanut mitään. Mutta minun oma ilme olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen, kun parimme suorituksen jälkeen käännyin ympäri ja tajusin Keltsin seisovan hievahtamatta paikoillaan muutama metri siitä paikasta, mihin sen jätin. Ja tapitti minua silmät pyöreänä. Just...


Sitten tottikseen. Mitään ihmeellisempää raporttia en osaa (tai pysty) kirjoittamaan, koska en ihan rehellisesti sanottuna muista hirmuisen paljoa tapahtumista. Vaikka etukäteen olo tuntui tyyneltä (kun ei minkäänlaisia odotuksia), tässä kohtaa jännitti kyllä jo niin pirusti, ettei mitään rajaa ja talloin vaan sitä kaaviota, minkä olin yrittänyt opetella etu- sekä takaperin. Mitään loistokasta tottista se ei ollut. Koira teki päivän kuntonsa mukaisesti, niinkuin se tässä vaiheessa osaa. Ohjaaja puolestaan yritti torpedoida koiran suorituksen. Käveli ihan liian hiljaa sekä huonossa ryhdissä, kyttäsi koiraa ja oli epävarma jäävien suhteen... Mitään isoja mokia ei kuitenkaan tullut. Vapaana henkilöryhmässä pysähtyi nuuhkimaan Niinan lahjetta, siinä kai suurin virhe. Tuomarin palaute "Koira selvästi osaa, mutta miksi ohjaaja varmistelee ihan suotta?" kiteytti minusta aika hyvin tämän parivaljakon suorituksen. Totta joka sana.

A-osa selvitettiin hyväksytysti ja päästiin jatkamaan kaupunkiosuudelle. Tässä kohtaa jännitys loppui kuin seinään. Keltsi on sen sorttinen, ettei sen kanssa tarvitse hermoilla yhtään tuollaisia tilanteita, mitä kaupunkiosuudella eteen tulee. Ja tässä asiassa se oli luottamuksen arvoinen, eikä järjestänyt mitään yllätyksiä (vrt. paikallamakuu). Näin ollen BH-koe hyväksytysti läpi! JEE! Ei sanoin pysty kuvailemaan sitä fiilistä ja kiittämään riittävästi koiraa, joka jälleen kerran pelasti tilanteen, vaikka tumpelo omistaja-ohjaaja yritti tyriä...


Yksi unelma on taasen totta ja sen toteutumisesta kuuluu Iso Kiitos erityisesti kaikille mahtaville treenikavereille, jotka ovat jaksaneet auttaa, neuvoa, tsempata sekä tarvittaessa myös potkia. Mutta tästä se urakka vasta alkaa eli jatkossakin apuja tarvitaan! Yksi välietappi on nyt kuitenkin saavutettu, kun Keltsin nimen yhteyteen voi liittää kirjaimet pari kirjainta lisää. FI JVA BH Energetics Calamity Jane ei kuulosta ollenkaan pahalta minun korvaani. Katotaan saataisko me joskus jotain kirjaimia lisää, jos oikein kovasti hommia paiskitaan. ;)

*edit* Lisätty muutama kuva, niistä suurkiitos Erika The Paparazzille! :)

tiistai 5. lokakuuta 2010

oikeilla jäljillä part II

Sunnuntaina lähdössä lenkille, kun puhelin pirahti ja pyyntö tuli tiettyyn tienristeykseen koiran sekä jälkivermeiden kanssa. Tällä kertaa "ihan vain varmuuden vuoksi". Tehtiin työtä käskettyä. Perillä treffipaikassa odotti tieto, että tarinalla on tällä kertaa "happy end". Hirvi oli saanut osuman pellolla, mutta laaki ollut niin hyvä, että toikkaroinut läheiseen koivikkoon ja kupsahtanut sinne. Päätin kuitenkin käyttää tilaisuuden hyväksi ja mennä verijälkeä pitkin kaadolle. Näkeehän Keltsi ainakin sen, että jäljen päässä voi olla muutakin kuin vanha, tylsä hirvensorkka. Koivikossa vauhtia ihan törkeästi, kun lähestyttiin jälkeä. Ilmavainulla otti sen nenäänsä jo kaukaa. Loikki kuin aropupu risujen yli, mutta jäljelle päästiin. Matka ei ollut kovinkaan pitkä, mikä mentiin, mutta suunnitelma onnistui. Kaadolle verijälkeä pitkin, missä mullikka pötkötti. Sen kohtaaminen oli jännää. Keltsi näytti siltä kuin olisi miettinyt "Tuon verisen sorkan olen tavannut monet kerrat, mutta mikä ihme on tuo harmaa möhkäle sen jatkona...?". Sitä piti kovasti mittailla eri kulmista, vähän pöristä ja joku kumea haukahduskin kuultiin.

Tottista tahkottu Orimattilassa ahkerasti sekä vaihtelevalla menestyksellä. Ihan niitä samoja juttuja kuin tähänkin asti. Uutena se, että on alettu hyödyntämään lelupalkkaa. Vire noussut entisestään, mutta myös uudenlaiset haasteet tulleet sen myötä. Niiden kimppuun käytävä pala palalta. Taas on itsellä eniten opittavaa, miten sitä osaa ohjata koiraansa oikeaan suuntaan.

Menneenä viikonloppuna karvakuonot kisalivat mestaruudesta Saksanmaalla. Kisan kulkua oli mielenkiintoista seurata netin välityksellä, vaikka tulospalvelu toimi kovin hitaasti. Meillä peukut pystyssä isäpappa-Othellon puolesta, jonka lopullinen sijoitus oli 6. (A92 - B92 - C88 = 272p.). Hieno parannus viime vuoteen, jolloin jossakin kahdenkymmenen tietämillä. Toivottavasti jo ensi syksynä pääsisi ihan paikan päälle kisoja seuraamaan!

perjantai 1. lokakuuta 2010

syksy tulee

Syksy tulee! Hienoja "vippaskonsteja" en osaa blogiin toteuttaa, mutta vaihdetaan nyt vuodenaikaan sopiva värimaailma edes...

Pihapiirissä väännetty tottista ajatuksena: pieniä paloja, paljon toistoja ja peruskäskyjen vahvistamista. Tuntuu vaan välillä, että vahvistamisen sijaan onkin edessä ihan yllättävät haasteet. Ne vahvaksi luulemani asiat ovatkin kääntyneet päälaelleen. Vai olisko se kuitenkin niin, että syyllistyy itse olettamiseen, minkä vuoksi keskittyy johonkin ja toinen asia jää vähemmälle? Todennäköisesti.

Eilen käynnistyi rotojen hallivuoro Renksussa. Puolisen vuotta taitaa olla edellisestä käynnistä hallilla. Ja sen huomasi. Oltiin hallin pihalla, kun hyvä keli. Ei ollut helppoa tekeminen "uudessa" ympäristössä taaskaan, ei.

*edit* Iltapäivällä asioilla Orimattilassa ja päätin ottaa Keltsiläisen matkaan, että käydään kentällä tekemässä "pientä kivaa".  Seuraamista sekä jättäviä. Taisin olla eri koira matkassa kuin eilen illalla? Otin myös luoksetulon jättämällä maahan n. 30-40m matkalta. Läks vauhdilla, eikä törmännyt edes minuun (ihme), vaan istahti nätisti eteen. Lopuksi vähän kahden pallon leikkiä sekä taistelua patukalla. Karvakuonolla nii-in kivaa.

On tää tottis vaikeaa, mutta silti niin mukavaa. Ja onneksi toisena osapuolena kuitenkin innokas oppilas, kunhan vaan ohjaaja itse oppisi, mistä naruista milloinkin vedettävä.

Sähköpostiin oli tupsahtanut kutsu E-airisleirille. Ja treenattavissa lajeissa mukana myös peltojälki Hannun opastuksella. Kivaa! Ensin kuitenkin maastoleiri Ylöjärvellä, mitä odotamme myös suurella innolla...