oikeilla jäljillä part II

Sunnuntaina lähdössä lenkille, kun puhelin pirahti ja pyyntö tuli tiettyyn tienristeykseen koiran sekä jälkivermeiden kanssa. Tällä kertaa "ihan vain varmuuden vuoksi". Tehtiin työtä käskettyä. Perillä treffipaikassa odotti tieto, että tarinalla on tällä kertaa "happy end". Hirvi oli saanut osuman pellolla, mutta laaki ollut niin hyvä, että toikkaroinut läheiseen koivikkoon ja kupsahtanut sinne. Päätin kuitenkin käyttää tilaisuuden hyväksi ja mennä verijälkeä pitkin kaadolle. Näkeehän Keltsi ainakin sen, että jäljen päässä voi olla muutakin kuin vanha, tylsä hirvensorkka. Koivikossa vauhtia ihan törkeästi, kun lähestyttiin jälkeä. Ilmavainulla otti sen nenäänsä jo kaukaa. Loikki kuin aropupu risujen yli, mutta jäljelle päästiin. Matka ei ollut kovinkaan pitkä, mikä mentiin, mutta suunnitelma onnistui. Kaadolle verijälkeä pitkin, missä mullikka pötkötti. Sen kohtaaminen oli jännää. Keltsi näytti siltä kuin olisi miettinyt "Tuon verisen sorkan olen tavannut monet kerrat, mutta mikä ihme on tuo harmaa möhkäle sen jatkona...?". Sitä piti kovasti mittailla eri kulmista, vähän pöristä ja joku kumea haukahduskin kuultiin.

Tottista tahkottu Orimattilassa ahkerasti sekä vaihtelevalla menestyksellä. Ihan niitä samoja juttuja kuin tähänkin asti. Uutena se, että on alettu hyödyntämään lelupalkkaa. Vire noussut entisestään, mutta myös uudenlaiset haasteet tulleet sen myötä. Niiden kimppuun käytävä pala palalta. Taas on itsellä eniten opittavaa, miten sitä osaa ohjata koiraansa oikeaan suuntaan.

Menneenä viikonloppuna karvakuonot kisalivat mestaruudesta Saksanmaalla. Kisan kulkua oli mielenkiintoista seurata netin välityksellä, vaikka tulospalvelu toimi kovin hitaasti. Meillä peukut pystyssä isäpappa-Othellon puolesta, jonka lopullinen sijoitus oli 6. (A92 - B92 - C88 = 272p.). Hieno parannus viime vuoteen, jolloin jossakin kahdenkymmenen tietämillä. Toivottavasti jo ensi syksynä pääsisi ihan paikan päälle kisoja seuraamaan!