tottista tuiskussa

Tupruttihan lunta, kun aamulla ajelin Orimattilaan treenailemaan Kirstin & Heidin kanssa. Paikoitellen pystyi vain arvailemaan, missä kulkee tien ja pellon välinen oja. Oltiin sovittu treffit Aisakellon parkkipaikalle ennen kaupan aukeamista. Tehtiin kukin vuorollamme pieni pätkä tottista. Ihan niitä samoja juttuja, mitä tässä muutenkin treenailtu. Keltsiläisellä oli aluksi pienoisia haasteita keskittymisen suhteen, kun taas outo & uusi paikka, missä ympärillä tapahtui kaikkea mielenkiintoista. Lumiaura pörräsi, jalankulkijoita sekä autoja sekä pyöri... jne. Noh äkkiä tuo tottui ja löytyi se keskittymiskykykin, minkä jälkeen suoritti tehtävät ihan hyvin. Liikkeestä maahanmeno on parantunut, kun harjoiteltu ihan erillisenä, mutta vaatii vielä rutkasti työtä. Niinkuin toki muutkin liikkeet. Treenailtiin vähän myös kaupunkiosuuteen liittyviä juttuja: toisten koirien kohtaamista, koiran jättämistä kytkettynä kiinni, kun toisia koiria kulkee ohi jne.

Iltapäivästä käytiin vielä koirakaveri Sissiä morjestamassa. Sai taas kaksikko juosta sydämensä kyllyydestä jäällä. Puuterilunta on itseä polveen asti, joten tosissaan saivat koirat tehdä töitä, kun juoksivat meidän ihmisten välillä. Kyllähän uni maittoi, kun päästiin kotiin.

pakkaset hellitti vihdoinkin

Jee! Tänä aamuna mittari näytti alle kymmentä miinusastetta. Pakolliset aamutoimet, minkä jälkeen lenkkeiltiin puolisentoistatuntia hienossa talvisäässä. Maisema oli kuin postikortti. Harmi, kun kamera jäi matkasta. Lenkin jälkeen huokaistiin hetki ja sitten suunta Renkomäen hallille.

Lauantaitreenejä luotsasi tällä kertaa Teija. Liki vuoteen ei olla nähty (Onko siitä todella niin kauan?!), joten saatiin hyvää palautetta "yhdestä uudesta näkökulmasta" meidän tekemiseen. Seuraamista, muutama liikkeestä istuminen ja useampi maahanmeno. Paikallamakuu tehtiin porukalla kokeenomaisesti. Ekana luoksepäästävyys (Ahteri kesti maassa ja piti jopa kontaktin ilman namuja, edistystä siis!), sen jälkeen koirat maahan ja ohjaajat pois paikalta. Osa meni piiloon, osa jäi halliin. Itse jäin näkyville, mutta käänsin selän. Teija katsoi aikaa kellosta ja kierteli koirien joukossa. Kolmen minuutin pätkä ja sen Keltsi pysyi paikoillaan hievahtamatta. Toki vaikutusta taatusti myös sillä, että oli kahden "varman" koiran välissä (toisella puolella aussi-Into ja toisella bortsu-Topi). Loppuun vielä muutama hyppy. Lisäksi Teija neuvoi hyviä peruutusharjoituksia, millä parantaa takapään liikkumista.

Paluumatkalla vietiin postiin kasa koeilmoittautumisia tämän kauden MEJÄ-kokeisiin. Tunkua on, joten anomuksia pistettävä moneen paikkaan. Toki järkevästi tehtiin nuo meidän ilmot eli periaatteessa vaikka kaikkiin on mahdollista osallistua, jos sellainen tilanne tulisi.

sohvanvaltaaja

Ulkona on -22,9C, joten hyvää aikaa huilata. Reissaaminen on rankkaa ja myös näytelmäkerhon matka vaati veronsa. Ilmeisesti vetoinen messuhalli sai aikaan sen, että itsellä on ääni kortilla (pätkivää pihinää). Ja karvanaamallakin silmät aavistuksen punoittaa sekä kirsu on kuiva ja kuuma. Sen siitä sai, kun otti näytelmäreissun rennosti hallin lattialla makoillen (koira siis, en minä).

Ja meillähän on ollut sääntö, että sohvalle ei mennä...

Winter Dog Show 2010 Turku

Tämän talven tavoitteena on ollut hankkia tarvittava näyttelypalkinto MEJÄä varten. Sääntöjen mukaan jäljestämiskokeen alimmassa luokassa (AVO) saa kilpailla ilman näyttelypalkintoa, mutta ylempään luokkaan (VOI) tämä tarvitaan. Osallistumisoikeuden saa jo keltaisella nauhalla, mutta valioitumiseen tarvitaan vähintään sininen nauha. Sitä sinistä nauhaa (oma tavoite) lähdimme Turusta tavoittelemaan, mutta toki tosimielellä eli haluttiin samalla nähdä, mihin Keltsin rahkeet kauneuskilpailussa riittävät. Himppasen hirvitti, kun kyseessä iso kv-näyttely, mihin airiksia ilmoitettu 19 ja meillä ei aiempaa näyttelykokemusta kuin yhden leikkimielisen leirinäyttelyn verran. Edes mätsäreissä ei olla käyty.

Näytelmäkerhon talviretki Turkuun käynnistyi lauantaina. Autonnokka kohti Hyvinkäätä, mistä hyppäsimme Katsun & Oona-mummon kyytiin. Sen jälkeen koukattiin kyytiin Masi-serkku sekä Erika & Riemu-täti. Matka Turkuun saattoi alkaa. Matkanteko kesti kaikkine mutkineen (monta paikkaa, missä piti poiketa) ja perillä majapaikassa olimme vasta lähempänä puoltayötä. Eipä siinä sitten enää ihmeitä ehtinyt tai jaksanut. Koirien ruokkiminen sekä lenkitys. Serkukset Keltsi & Masi tykästyivät kovasti toisiinsa, joten painivat ja peuhasivat urakalla. Sitten olikin aika käydä maate. Erika & Katsu leiriytyivät asunnon makuuhuoneeseen Oonan, Riemun ja Masin kanssa. Keltsi & minä majoituimme olohuoneeseen. Arveltiin, että yöunien takaamiseksi on parempi eristää serkukset toisistaan niin eivät mylläköi koko yötä. Masi taisi tykästyä kovasti serkkutyttöönsä ja oli eri mieltä asiasta, kun piippasi yöllä oven toisella puolella. Eikä yöunet oven toisellakaan puolella parhaat mahdolliset olleet. Uni kyllä tuli, mutta jossain vaiheessa heräsin tunteeseen, että onpas ahdasta. Keltsi oli tunkenut sänkyyni (semmoinen normaali 90cm leveä punkka) seinän puolelle ja oikaissut jalkansa suoraksi. Itsellä oli käytössä enää kaistale sängyn ulkoreunasta. Sen verta väsynyt olin, että nukahdin uudelleen ja koiruus oli onneksi jossain vaiheessa siirtynyt nukkumaan viereiselle sohvalle. Mutta koko yö oli vähän sellaista koiranunta meillä molemmilla, kun kerrostalossa oli tosi outoa. Ja oven takana nukkui osa porukasta, mistä kuului luonnollisesti myös ääniä.

Sunnuntaina suuntasimme jo aikaisin aamusta näyttelypaikalle Turun messuhalliin. Moni muukin oli ajoissa. Ihmettelimme, kun yksi seinusta oli aivan tyhjänä. Emme enää sitten, kun olimme leiriytyneet ja huomasimme lähellä oven, mistä kuljettiin koirien ulkoilutusalueelle ulos. Tätä ovea auottiin jatkuvasti, joten veto oli melkoinen ja ulkona pakkasta ihan kiitettävästi...

Tuomarina karvanaamoilla oli Jochen H. Erberhardt Saksasta.

Keltsin arvostelu kuului seuraavasti:

"Very friendly bitch. Nice head and expression. Good reach of neck. Substancial body. Slightly oblique croup. Nice strong bones. Excellent angulations front and rear. Should move less close in rear. Relaxed tailcarriage."

Ja samma på savo

"Erittäin ystävällinen narttu. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaulan pituus. Suhteellinen runko. Hieman viisto lantio. Hienot vahvat luut. Erinomaiset kulmaukset edessä ja takana. Pitäisi liikkua vähemmän ahtaasti takaa. Rento hännänkanto. "

Ja sinisen muovinauhanpätkän sijaan saatiinkin punainen!

Suurin pommi tuli kuitenkin itselle siinä vaiheessa, kun oli luokkakohtaisen palkitsemisen aika. Mukana oli kolme koiraa. Huima sai kolmikosta ainoana ERIn ja vei ansaitusti luokkavoiton. Mutta... Tuomari sijoitti Keltsin luokan kakkoseksi! Lopputuloksena siis NUO EH2!

Myös sukulaiset saivat hienoja arvosteluita:

Masi-serkku (E Ballbreaker) NUO EH1

"Friendly, active male. Excellent appearance when stacked(?). Strong masculine head and details. Excellent neck and body. Nice topline. Strong bones. Nice feet. Moves rather close rear. Front not stable yet.

Huima-serkku (E Boundless Joy) NUO ERI1 PN4

"Excellent bitch witn not very smaching(?) ear carriage. Wide enough underjaw. Excellent expression. Good reach of neck. Nice compact format. Excellent angulations front and rear. Typical controlled movement. Nice coat. Good temperament."

Riemu-täti (E Active Joy) VAL ERI1 PN3 VACA

"Bitch with very good reach and drive. Nice head and correct details. Body rather juvenile. Very good angulations. Well coordinated movement. Good temperament."

Oona-mummo VET ERI1 ROP-VET

"Sound and solid veteran bitch. Very nice temperament. Rather narrow underjaw. Nice expression. Very good reach of neck. Excellent body. Moderate but matching angulations. Moves happily. Beautiful temperament."

Ja paras narttu kehässä nähtiin kolme sukupolvea Oonan, Riemun ja Huiman myötä.

Turussa koettiin myös historiallinen hetki, kun kehään asteli nelikko: Riemu, Huima, Masi ja Keltsi. Kyseessä kasvattajaluokka. Voiton korjasi Big Lady's, mutta E-koirien saama arvostelu oli mukava lukea.

"Nice strong airedales with some variation in format. Good head, nice bone."

Ja tulos KASV2 KP

Kivasta reissusta ja hienosta lopputuloksesta pitää oscargaalamaiseen tapaan lausua Iso Kiitos:

• Katsulle & Petralle, Erikalle sekä koko E-jengille avusta, kannustuksesta ja tuesta
• trimmaaja-Jussille koiran loistavasta stailauksesta kehäkuntoon
• Jutalle & Jannelle yösijasta
• Suikkasen Virpille valokuvista

On kuitenkin rehellisesti myönnettävä, ettei näyttelykärpänen vieläkään purrut. Oli kiva käydä, mutta mielessä ihan muut haasteet. Eikä sillä, etteikö meitä vielä joskus kehässä voisi nähdä. Never say never again, niinkuin sanotaan. Onnentoivotukset myös kaikille kehässä pärjänneille, paljon toinen toistaan hienompia koiria oli Turussa liikkeellä!

kaikki voitava on tehty

Kolme yötä Turun näytelmiin ja nyt on kaikki voitava tehty. Jussi viimeisteli Keltsiläisen tänään. Tulihan hieno! Täytyy nyt napsia kuvia koiruudesta, kun melko ainutkertainen tilanne ottaa niitä näyttelylookissa. Jos tuomari meille sinisen nauhan antaa, kehän laidalla hyppelee riemusta yksi todella onnellinen ihminen. Pöydällä odottelee nimittäin ilmoittautumislomake wapun mejä-kokeeseen, mitä ei voida postittaa ilman näyttelytulosta. Toiveikas olen sinisen nauhan suhteen, koska eihän Keltsissä mitään vikaa ole. On vaan "pikkaisen" isokokoinen. Mutta josko saksalainen mies olisi tottunut vähän isompiinkin tyttöihin, kun ei noita XL-missikisoja koirille vielä järkätä.

Paukkupakkaset iskivät jälleen ja Pekka Poudan & co. mukaan ei lauhempaa luvassa seuraavaan kymmeneen vuorokauteen. Ei se mitään, kunnon talvi on kivaa, mutta harrasteita tämä haittaa. Kulkupeli pitäisi saada aina lämmityspiuhan päähän, eikä koiraa raaski tuntitolkulla nyt autossa pitää. Oma shownsa on myös talon lämmitys sekä tallin vesihuolto, kun meinaa molemmat rakennukset jäätyä. Kyllä maalla on mukavaa... :)

tottistunnelmia

Jaahas, mitähän sitä raportois...? Jotain tajunnan virtaa tuotettava, ihan itseni takia, koska olen surkea kirjoittamaan mitään perinteiselle paperille. Näiden blogimerkintöjen avulla muistan, mitä milloinkin tehty, mikä onnistui, mikä ei jne. jne.

Tottistunnilla. Koko porukalla siintää mielessä yksi, yhteinen tavoite. BH-koe, minkä eteen kovasti paiskitaan hommia. Ja tätä tavoitetta kohti prässää sekä preppaa myös coachimme meitä. Ei kouluttaen koiria, vaan meitä ohjaajia. Ja luonnollisesti jokaisen parivaljakon taso sekä +/- puolet huomioiden. Treenien päätteeksi käydään yhdessä läpi illan anti sekä jokaisen henkilökohtaiset läksyt seuraavalle viikolle.

Keltsin kanssa tehtiin seuraamista, jättäviä liikkeitä ja loppuun vielä vauhdikas luoksetulo. Seuraaminen ok. Suora, ekat askeleet ihan aavistuksen liian edessä, mutta korjaa itse oikeaan paikkaan. Ei tarvi kuulemma korjata/puuttua. Käännöksiä molempiin suuntiin sekä temponvaihteluita. Intoa oli ajoittain liikaa ja tahtoi kierrokset nousta turhan korkealle, mistä alkoi mm. nyhtämään hihnaa. Tähän pitää vaan puuttua sekä vaatia, jos tarvis, kun kuitenkin osaa. Se oli open neuvo. Liikkeestä istumista tehtiin suoraan seuraamisesta. Sain vinkkejä omaan liikkumiseen sekä sitä kautta tuleviin vartaloapuihin. Luoksetulon teki kovalla vauhdilla ja ihan luotisuoraan. Mitään muuta ei tehty toisin kuin palkka (narupallo) lähti jalkojen välistä suoraan selän taakse. Mutta liikkeestä maahanmeno meillä takkuaa ja on tosi vaikeaa. Välillä tippuu maahan vauhdilla, välillä menee kuin hidastetussa filmissä jne.

Edelliskerralla keskusteltiin porukalla siitä, miten jokaisella koiralla on omat helpot ja vaikeat liikkeensä. Joku asia onnistuu kuin tanssi, kun toisen jutun kanssa joutuu tekemään lukemattoman määrän toistoja ja ohjaaja saa hakata suunnilleen päätänsä seinään. Saatiin palautetta, että seuraamisessa on päästy Keltsin kanssa tosi helpolla eteenpäin. Nii-in, mutta vastaavasti liikkeestä maahanmeno on tällä hetkellä se kompastuskivi. Mutta ei siihen auta muu kuin harjoitella ahkerasti kaikesta muusta erillään.

intoa enemmän kuin älyä

Toiminnallinen päivä. Aamupäivä touhuiltiin piha- ja tallihommissa. Karvanaama pelasi siinä samalla muutaman erän koripalloa. Vauhti oli taas sen mukaista, että pallo piti laittaa hyllylle siinä vaiheessa, kun jatkuvasti sai olla kaivamassa sitä auton alta (Aikansa pelaa yksinään, mutta haluaa sitten pelikaverin ja sen saa helpoiten tunkemalla pallon auton alle, jolloin joku tulee jeesaamaan...).

Iltapäivästä mentiin tervehtimään Sissiä. Koirakaverukset saivat juosta sydämensä kyllyydestä jäällä. Ja sitä ne todellakin tekivät. Tosi hienosti tulee tämäkin kaksikko toimeen, vaikka ikäeroa vain pari vuotta ja sukupuoli sama.

Illalla aksahallille. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt aikaa jo tovi. Aika tarkkaan 3kk ja 1vko, kun kalenteria mielenkiinnosta selasin. Meno oli sen mukaista. Sisälle halliin mentiin niin, että "talutushihna soi" (tiesi, mihin ollaan menossa). Meitä oli vain 4 ja halli jaettu kahteen osaan, joten jokainen pääsi estradille kahteen otteeseen ja aikaa käytössä tosi kivasti. Ensimmäisenä hallin takaosaan tekemään hallintaharjoituksia Marin kanssa. Useamman esteen (hyppyjä, putkia, a-este ja rengas) sarjoja, tiukkoja käännöksiä ja hankalia teitä. Siis näin meidän tasolta katsottuna. Ihmeen hyvin näistä selvittiin. Sitten hetki huilia ja hallin etuosaan, mihin oli tehty pidempi rata. Katjan kanssa tultiin siihen tulokseen, että parempi tauon jälkeen keskittyä yksittäisiin esteisiin sekä pätkiin radasta. Yksittäisenä esteenä treenattiin puomia, mikä ollut Keltsistä tosi jännää. Parilla ekalla kerralla epäröi hetken, mutta sen jälkeen mieli muuttui (Lieneekö kinkun- ja nakinpalasilla osuutta asiaan, mitä esteellä tarjoiltiin?) ja omatoimisesti ravasi puomia ees-taas, josko vielä palasen saisi. Sen jälkeen muutaman esteen sarjoja. Näissä tahtoi olla intoa enemmän kuin älyä. A-este on ollut lemppari ihan alusta alkaen. Treenien päätteeksi juttelin hetken Katjan kanssa niin Keltsiläinen ehti omatoimisesti treenaamaan vieressä nököttävää A-estettä (meni esteen yli... tutki kontaktin sekä lähiympäristön, eikö mitään herkkuja muka jätetty... täyskäännös... takaisin esteen toiselle puolelle... sama tutkiminen taasen... Patsastelua a:n harjalla... jne. jne. jne.).

Yksi asia on varmaa tämän päivän hallivisiitin perusteella. Aksaa me jatketaan kerta viikkoon, koska se on koirasta niin sikamaisen hauskaa ja hyvää vastapainoa kaikelle muulle tekemiselle. Hypyt mennään mini-/medikorkeuksin, pidetään kivaa ja keskitytään erityisesti hallinta- sekä ohjausharjoituksiin. Treenien perusteella voin nimittäin todeta, että niissä riittää haastetta kerrakseen. Ei tuo hanskassa pysyminen aksahallissa ole mitään helppoa, kun se on niin kivaa. Heh. Ortopedi ei asettanut mitään rajoituksia harrasteisiin, joten en aio itsekään kapuloita rattaisiin pistää. Järki kädessä, koska mitään kisatavoitteita ei lajiin liity.