Aamupäivällä Jokimaalla tokotreeneihin. Kolmosluokkalaisia oli vain 4, joten ehdittiin kolmessa vartissa tosi paljon. Alkuun perinteiset kontaktiharjoitukset. Seuraavana seuraamista, lyhyitä pätkiä ja paljon käännöksiä. Oikein hyviä paloja tulee, kiitos kuuluu varmasti kontaktitreenille, mitä tehty tässä viime aikoina tosi paljon. Tämän jälkeen paikallamakuu porukassa. Välipalkka kerran maahan, sen jälkeen palasin takaisin paikoilleni ja käänsin selän. Kesti maassa! Päivän teemana myös jättävät liikkeet (seisominen sekä maahanmeno) ja niissä on kyllä tehtävä ryhtiliike treenaamisen suhteen. Seisominen on edelleen tosi vaikeaa, maahanmeno ihan liian hidas. Kokeiltiin eri tapoja ja parhaat onnistumiset tuli niin, että seisomisessa käännyin koiran eteen, mistä käsky. Vastaavasti maahanmenossa itse peruutin edellä, jolloin ei tarvinut vartaloapuja, ainoastaan terävän käskyn. Yritetään nyt näillä eteenpäin ja takapalkkaa pitää myös kokeilla. Töitä nuo vaan vaatii, tiedän. Loppuun iloinen luoksetulo. Tänään oli tosi hyvät häiriötreenit, kun Jokimaalla myös mätsäri, joten porukkaa pyöri kuin pipoa.
Illalla aksassa ekat talvikauden hallitreenit. Muutama tuttu koira alkeiskurssilta, loput uusia. Mukana myös Keltsin poikaystävistä Viljo, jonka kanssa saivat jo pientä hässäkkää aikaan hallissa, heh. Vetäjänä meillä Mari. Paikalla vain 4 koirakkoa, joten tosi jouhevasti sujui hommat myös aksassa. Halli oli jaettu kahtia, toisessa päässä lyhyt rata (rengas > putki > hyppy > A-este), mitä treenattiin Marin kanssa ja keskityttiin erityisesti A-esteellä kontakteihin. Toisessa päässä hallia vauhtirinki (4 hyppyä ympyrällä + putki) plus kepit ja ihan uutena pöytä. Vuoroa odotellessa oli mahdollisuus treenata myös keinua. Keltsi oli edelleen epäluuloinen kyseistä kapistusta kohtaan, mutta Mariannan avustuksella saatiin pari onnistunutta suoritusta ja jätettiin homma hautumaan. Pöytää treenatessa tuntui äkkiseltään, että maahanmenon vaatiminen olisi varmin keino kestää se 5 s paikoillaan. Ottaa nimittäin sen verta kovat kierrokset aksahallilla, että maltti ei todellakaan valttia. Radalla toistui taas vanha ongelma eli vauhdikas koira, joten en tahdo kestää perässä, mutta toisaalta ei irtoa riittävästi minusta, vaan jää esteen jälkeen hyppimään tasajalkaa "Mitä nyt?... Sano!". Kontaktiharjoitus A-esteellä ei myöskään mennyt ihan niinkuin piti eli ei malttanut pysähtyä laskeutuessa, mutta ainakin toistaiseksi suorittaa kontaktit oikein, joten ei (vielä) hätää. Saas nähdä, miten tulevaisuudessa, kun vauhti varmasti kasvaa? Otettiinkin sitten loppuun eteenmenoharjoituksia 4 esteen sarjalla. Äärettömän hyvät treenit ainakin meidän tarpeisiin. Mitään 15 esteen rataa on vielä ihan turha suorittaa, kun yksittäisillä esteillä tulee niitä ongelmia. Mielummin hioo niitä pala palalta kuntoon, jolloin ratakaan ei varmasti enää ongelma.
Saatiin puutarhan aita jo "5 vaille valmiiksi". Keltsi-parka törmäsi sata lasissa porttiin, mihin oli ilmestynyt verkko. Kerrasta otti opiksi, eikä kokeillut enää sen kestävyyttä. Yksi ryteikkönurkka puuttuu vielä, mutta sen ehtii ensi keväänäkin. Ja on siellä hevosten sähkölangat sekä naapurin aita vastassa, joten pitkälle ei sitäkään kautta pötki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti